Kalle

Perjantaina iltapäivällä töiden lähestyessä loppua Joha kysyi kainosti:

- Lähtisitkö töiden jälkeen vaikka kaljoille?

- Minäkö? Sinun kanssasi, hämmästyin ennen kuulematonta ehdotusta.

- Niin, hän hymyili ujosti ja katsoi minuun kuin nälkäinen koira.

- En voi. Minulla on illalla menoa.

Hän pettyi ja nolostui. Olin ihan oikeasti menossa illalla veljeni Villen ja hänen Laurinsa kanssa teatteriin ja sen jälkeen homobaariin.

Teatterin lämpiössä ennen esityksen alkua hämmästyin toisen kerran. Joha oli siellä. Yksin. Tervehdin häntä etäältä, mutta muuten keskityin seuraani ja välttelin kontaktia häneen. Myöhemmin baarissa hämmästyin jälleen kerran, Joha oli sielläkin. Minusta alkoi epämiellyttävästi tuntua, että hän seurasi ja vakoili minua. Kun Ville meni hakemaan tiskiltä meille juotavaa, näin, kuinka Joha alkoi jutella hänen kanssaan. Ville palasi pöytäämme ja naureskeli minulle:

- Kalle hei, sinulla on salainen ihailija. Tuo kaveri tuolla tiskillä.

- Ei hän ole mikään minun ihailijani. Hän on työkaverini. Johannes, oikea typerys mieheksi. Eikä hän mikään homo ole.

- Älä nyt. Se on takuuvarmasti homo. Ja sehän on ihan hyvännäköinen tyyppi. Sitä paitsi hän varmisti moneen kertaan, että Lauri ja minä emme vain olisi sinun poikaystäviäsi. Siitä nyt sinulle viimeinkin pitkäaikaisen puutteen poistaja.

- Ei ikinä! Enkä usko, että hän on homo. Häntä riivaa joku muu pakkomielle. Seuraa minua kaikkialle. Ja jos vaikka olisikin homo, niin toivottavasti et sentään rohkaissut häntä.

- Tietenkin. Kehuin sinua maailman kovimmaksi ja rajuimmaksi nussijaksi.

- Että minulla on hauska veli, huokaisin Laurille, joka nyökytteli, minkä naurultaan pystyi.

Kun oli minun vuoroni hakea juomat, Joha yritti aloittaa keskustelua, mutta minä vain ynähtelin yrmeänä. Kotiin lähdön aikaan Joha tunki narikkaan perässämme, mutta livahdin poikien kanssa nopeasti pakoon. Vakoilu ei loppunut siihen. Sunnuntaina lähdin puolilta päivin lenkille. Otsani meni ärtymyksestä poimuille, kun huomasin Johan istuvan pysäköidyssä autossaan kadulla taloni edessä. Kun palasin takaisin, hän ajoi takaapäin ohitseni ja yritti vilkuttaa minulle, mutta en ollut huomaavinani. Tilanne alkoi olla hermostuttava.

Seuraava viikko töissä sujui entisen asiallisesti, mutta minä aloin olla hyvin varovainen hänen kanssaan. Keskiviikkoiltana törmäsin häneen lenkkireitilläni. Hän juoksi vastakkaiseen suuntaan ja pysähtyi muka iloisen yllättyneenä minut nähdessään. Tervehdin häntä ohi mennessäni ja lisäsin vauhtia päästäkseni varmasti karkuun.

Torstaina yritin livahtaa töistä Johan huomaamatta, mutten onnistunut. Suihkussa törmäsin sitten aikamoiseen yllätykseen. Olin keskittynyt pesemiseeni, kun kuulin, että vastapäiseen suihkuun selkäni takana tuli joku. Suljin hanan ja käännyin vettä yltäni ravistellen. Joha seisoi siinä toisessa suihkussa jalat haarallaan vesiryöpyn alla minuun päin kääntyneenä ja runkkasi isona seisovaa vehjettään. Hän katsoi minua ilmeettömänä, puoliavoimesta suusta raskaasti hengittäen. Ällistyneet silmäni vaelsivat hänen kasvoistaan haaroihin ja takaisin. Sisälläni kuohahti, käteni puristuivat jo nyrkkiin ja meinasin pahoinpidellä hänet siihen paikkaan. Maltoin toki mieleni ja ovia paukuttaen menin pukeutumaan. Olin jo nahkatakki päällä oven raossa, kun hän tuli suihkusta.

- Joko tuli, kivahdin tylysti, mutta hän puisteli vain päätään nolona lattiaa katsellen.

En saanut kunnolla nukutuksi sinä yönä, kun mietin pääni puhki, mitä minun pitäisi tehdä. Mitä ihmettä Johalle oli tapahtunut? Sen minäkin nyt myönsin, että kyllä hän sittenkin taitaa olla homo. Mutta mitä tuo käsittämätön minussa riippuminen ja vakoilu oikein tarkoittivat? Ja se runkkaus? Tai siis selväähän se oli. Hän oli kai ihastunut minuun. Mutta eihän se homokiinnostus minuun nyt mitenkään ollut voinut syntyä siitä kalsareiden syöttämisestä, jonka jälkeen hänen käytöksensä oli muuttunut. Minähän olin kohdellut häntä väkivaltaisesti. Ja jos olikin niin, miksei hän tullut kertomaan ajatuksistaan ja tunteistaan ihan tavallisesti? Vai pelkäsikö hän, etten minä olisikaan homo? Ehkä hän vakoili minua varmistaakseen sen. Päätäni alkoi särkeä. Lupasin itselleni, että huomenna otan aloitteen käsiini ja selvitän asian perusteellisesti. En aikonut sietää sitä kyttäämistä enää yhtään.

Kun perjantaina lopettelin töitäni, ylitin rohkeasti ujouskynnyksen ja kysyin Johalta:

- Lähdetäänkö nyt sinne kaljoille? Minulla olisi tänään aikaa.

- Ihanko totta! Joo, tietenkin, lähdetään vain, hän riemastui, ettei meinannut nahoissaan pysyä, mutta synkistyi saman tien. – Ai, mutta minä olen autolla.

- Harmi. Toiste sitten.

- Ei! Kun… siis… minähän voisin jättää sen…

Kaikkien alojen määrätietoinen asiantuntija jahkaili autoasiaa edestakaisin tolkuttoman pitkään. Lopulta jätimme sen kadulle asuintaloni eteen, josta hän voisi sen myöhemmin hakea. Emme käyneet luonani, kun ei kummallakaan ollut mitään sinne jätettävää – salkkujakaan emme tarvitse, kun töistä ei saa viedä mitään papereita kotiin.

Marssimme vaitonaisina lähistön rauhalliseen pubiin. Istuimme kaljoinemme syrjäiseen nurkkapöytään. Joha yritti hymyillä hyvin hermostuneen oloisena ja pyöritteli levottomana tuoppiaan. Päätin olla armoton ja käydä suoraan asiaan:

- Mikä sinua vaivaa?

- Minua? Ei, ei mikään, hän pelästyi.

- Vaivaapas. Et ole enää lainkaan minua kohtaan se entinen, ylimielisen rehvakas kiusanhenki.

- Enhän minä sellainen ole ollut!

- Olithan. Siis todella vastenmielinen ja ärsyttävä. Käytöksesi oli suorastaan loukkaavaa, mumisin ja pelästyin hieman suoruuttani.

- Ei kai! Anteeksi. En ihan totta tarkoittanut sellaista!

- Mitä sitten?

- Minä yritin hauskuuttaa sinua.

- Mitä? Aika erikoinen tapa hauskuuttaa toista mollaamalla tätä.

- Ei, en minä sitä niin tarkoittanut. Anteeksi. Minä luulin, kun sinä et edes reagoinut…

- No jaa, ei sillä väliä. Olen paksunahkainen. Sellaiseksi oppii veljeslaumassa. Mutta miksi sinä ylipäätään halusit hauskuuttaa minua?

- Minä pidän sinusta. Ja sinä olet aina niin totinen, että ajattelin, että tarvitset piristystä.

- Minä olen totinen ihminen luita ja ytimiä myöten. Totisuus on minulle ihan riittävän hauskaa ja piristävää. Ja jos aiot pitää minusta, sinun on parasta pitää minusta nimenomaan totisena, koska minä en tule muuttumaan hilpeäksi huuliveikoksi.

- Joo. Hyvä on. Pidän sinusta totisena.

- Entä tämä nykyinen tyylisi? Kylkeen liimautuminen ja vakoilu? Taisit säikähtää sitä kalsareiden tunkemista suuhusi.

- Joo, niin tein.

- Anteeksi. Lupaan, etten tee sitä enää, vaikka palaisit takaisin entiseksi Johaksi.

- En palaa. En halua. Ja saat tehdä niin toistekin. Vaikka joka päivä. Minä pidin siitä.

- Mitä?!

- Kalle, saanko puhua suoraan?

- Kuule, kernaasti. Haluaisin ymmärtää, mikä sinua riivaa.

- Niin kuin varmaan olet arvannut, olen homo.

- Joo. Niin minäkin.

- Huh, mikä helpotus! Epäilin sinua heteroksi, kun ne naiset olivat niin sinun perääsi. Vaikka vannoin kyllä vieväni sinut joka tapauksessa vielä joku päivä sänkyyn ja naivani sinua.

- Älä nuolaise ennen kuin tipahtaa.

- En. Mutta katsos, minä olen aina ollut seksiasioissa se tyyppi, joka vie, ja toinen vikisee, eikä siinä silloin mikään heterous ole ollut minulle mikään este. Pidän itseäni vähän sellaisena kovana tyyppinä.

- Sellaiselta sinä välillä vaikutitkin. Paitsi ettet enää nykyään.

- Niin. Kun sinä paiskasit minut lattiaan, ällistyin sinun voimiasi ja rajuuttasi. Sinusta ei uskoisi sellaista. Minä tajusin, etten ikinä pärjäisi sinulle, jos yrittäisin väkisin viedä sinut. Ja yhtäkkiä minusta tuntui mahtavalta ajatus joutuakin itse alistetuksi ja hyväksikäytetyksi. Suoraan sanoen haluaisin kerjätä sitä sinulta nytkin.

Hämmästyin niin, etten kyennyt sanomaan mitään. Tuijotin vain Johan nälkäisiin silmiin. Lopulta ilmoitin hakevani meille uudet tuopit. Tiskillä yritin nopeasti saada tolkkua sekaviin ajatuksiini. Minulla oli takana vain kaksi hieman pitempää suhdetta. Niissä olimme olleet tasavertaisia ja rakastelu hellää toisen huomioon ottamista. En osannut kuvitella itseäni rajuna väkisin ottajana ja alistajana. Eikä seksi ollut minun elämässäni niin keskeisellä sijalla, että olisin aivan hulluna halunnut kokeilla kaikkia mahdollisia tapoja harrastaa sitä. Sitä paitsi, jos toinen heittäytyy heti alistetun osaan, hän ei ole minun mielestäni mies, ja minä pidän miehistä. Ja enhän minä edes pitänyt Johasta. Vaikka hän onkin komea, en nyt enää niinä aikoina ollut todellakaan ihastunut häneen sen enempää seksiobjektina kuin mahdollisena rakkauden kohteenakaan. Palasin otsa rypyssä pöytään.

- Mitä ajattelet? Taisin puhua läpiä päähäni, Joha naurahti.

- En minä sitä. En vain usko, että osaisin olla mikään väkivaltainen ja raju rakastaja. En ole tottunut käyttämään voimiani kuin korkeintaan veljieni kanssa pelatessa ja tapellessa.

- Mutta se sinun veljesi kehui sinua rajuksi nussijaksi.

- Se oli vitsi.

- No mutta etkö voisi ajatella minua jonkinlaisena seksiveljenäsi, jota pitää panna ja alistaa raivolla?

- Hehheh. Kuule, minun veljeni eivät suostuisi koskaan alistumaan. He taistelevat vimmaisesti vastaan viimeiseen asti.

- Voisinhan minäkin tehdä niin. Joutuisin lopulta kuitenkin antautumaan, kun en kerran mahda sinulle mitään.

- Sinä olet toivoton. Minä pidän hellästä rakastelusta. Ja muutenkin meidän jutut menee nyt ihan älyttömyyksiin.

- Jos et suostu, niin aion roikkua sinussa kuin iilimato aina ja kaikkialla, Joha tiuskaisi uhmakas ilme naamallaan.

- Tuo on lapsellista kiristämistä. Miehisty!

- En!

Tuo alkoi mennä yli äyräiden. Minua rupesi suututtamaan tosissaan. Tajusin kyllä, että se oli Johan tavoite, että hän tarkoituksella provosoi minua. Samalla minua kuitenkin alkoi kiehtoa ajatus, että jospa antaisinkin itseni raivostua ja toteuttaisin hänen toiveensa. Kertahan se vain olisi. Ja oliko se loppujen lopuksi niin kauheaa joskus rikkoa omia rajojaan? Tutkimustyössä joutuu jatkuvasti loikkimaan ajattelunsa tavanomaisten rajojen yli, miksei sitten seksissä. Päätin kokeilla. Katsoin Johan vimmaisina ja nälkäisinä palaviin silmiin. Join olueni yhdellä siemauksella ja pamautin tuopin pöytään. Tempaisin tiukasti kiinni Johan nahkatakin rinnuksiin ja kähisin niin vittumaista leikkien kuin osasin:

- Nyt, jätkä, mentiin ja pannaan sinulta lätty rullalle. Ja jälkipuheita ei sitten tule, vaikka sinun kävisi kuinka surkeasti.

- Oooh. Ei, ei varmasti.

- Ja yritä edes teeskennellä olevasi mies!

- Kyllä, kyllä. Voi saatana!