Marko

Mietiskelin jälkeenpäin, ettei ehkä sittenkään olisi viisasta kertoa Jannelle minun omista homoepäilyistäni. Minusta tuntui niin lohdullisen hyvältä hänen pieni mustasukkaisuutensa, koska sehän tarkoitti sitä, että hän jollakin tasolla jopa rakasti minua. Mutta jos hän sen päälle tietäisi minun olevan vielä homo, se saattaisi sotkea hänen ja Petrin välejä. Enkä minä sitä enää olisi halunnut, vaikka kieltämättä vähän hapan heidän suhteestaan olin vieläkin. Huokaisin että kylläpä on monimutkainen kuvio.

Muuten jatkossa tilanteet pysyivät siis ennallaan. Yhteydenpito oli heikkoa. Jarkko ja minä jatkoimme uimistamme ja pubissa käyntejä – tosin Jannea en enää kiusannut. Ainoa muutos oli se, että Janne palasi salille. Ja se oli minusta todella mukavaa, siellähän me vietimme ainoat kahdenkeskiset hetkemme.

Jannen ja Petrin suhde, josta he osan asuivatkin yhdessä, kesti vajaat kaksi vuotta. Siis enää vain reilut puoli vuotta edellisten tapausten jälkeen. Viimeiset kuukaudet oli hirveää katseltavaa ja kuunneltavaa. Janne syytti katkerana Petriä jatkuvasta pettämisestä, hänen taloudellisesta lypsämisestä ja kyvyttömyydestä pitää asioitaan järjestyksessä. Petri taas valitti, että Janne jatkuvasti väheksyi, mitätöi ja halveksi kaikkea, mitä hän teki tai sanoi. Kumpikin yritti sitkeästi vedota minuun ja sysätä likasankonsa minun murheekseni. Ilmoitin selkeäsanaisesti, etten aio olla kummankaan puolella enkä ryhdy heidän parisuhdeterapeutikseen. Aloin lopulta vältellä pubiakin, etten olisi törmännyt heihin. Ninakin sanoi kerran, että oli täysin tuskastunut niihin kahteen ja ettei niitä alunperinkään oltu tarkoitettu toisilleen.

Lokakuussa, kun yövuorojen jälkeen alkoi minun pitkä vapaani, lähdin jo puolilta päivin uimaan – ilman Jarkkoa tällä kertaa. Pois lähtiessäni tarkistin pukuhuoneessa kännykästä puhelutiedot. Jannelta oli tullut viesti: ’Ero tuli. Tarvitsisin ryyppyseuraa. Onko sinulla aikaa ja haluja?’ Vastasin: ’Pubissa puolen tunnin sisällä.’ Miltä minusta tuntui? Ei oikein miltään. En ollut suhteen loppumisesta iloinen niin kuin olisi odottanut enkä surullinen niin kuin olisi pitänyt. Enkä toivonut mitään itselleni! En aikonut missään nimessä käyttää tilannetta omaksi hyväkseni ja paljastaa Jannelle homotuntemuksiani. Lähinnä kai ajattelin rauhallisesti, että tässä tarvitaan nyt vain ystävän korvaa.

Nina oli töissä. Hän nosti minulle tuopin tiskille ja kuiskasi:

- Janne tarjoaa. Se on tuolla perällä. Se oli täällä jo ryyppäämässä, kun minä tulin avaamaan.

- Millä mielellä se on, kuiskasin takaisin.

- En oikein tiedä. Tuntuu kuin se vetäisi välillä iloon, välillä raivoon ja välillä suruun. Mutta hyvä että se suhde loppui. Sitä ei jaksanut enää kukaan.

Menin Jannen luo. Ei hän mitenkään erityisen humaltuneelta vielä vaikuttanut. Hän katsoi minua lempeänä, kohautti hartioitaan ja hymyili vaisusti:

- Tässä sitä nyt ollaan. Taas vaihteeksi pisteessä nolla.

- Moi, sanoin ja istahdin ihan hänen viereensä. – Miltä tuntuu?

- Sekavalta. Lähinnä helpottuneelta.

- Miten Petri?

- Minä en halua puhua siitä paskiaisesta!

- Sinun täytyy.

- Tee minulle palvelus. Jos joskus törmäät siihen pimeällä, hakkaa se.

- En hakkaa. Älä ole typerä.

- Se kusipää petti minua, huijasi minulta rahaa ja valehteli joka käänteessä.

- Ei sinulle pysty kukaan tuollaista tekemään. Et sinä niin tyhmä ole. Sinä olet itse suostunut kaikkeen tuohon.

- Jaa. Niin no, totta kai minä tajusin missä mennään. Se ei vain aluksi haitannut. Mutta nyt minä vihaan sitä ääliötä!

- Muista, että silloin vihaat jotakin sellaista, jota olet joskus rakastanut. Itse asiassa vihaat omaa rakastamistasi.

- Ei, en, Janne katsoi epätoivoisena silmiini, punastui ja käänsi päänsä pois. – Ei se ollut rakkautta. Luulin vain. En silloin tiennyt, mitä oikea rakkaus on.

- Nytkö tiedät?

- Niin.

- Mitä se sitten on?

- Kärsimystä. Ja kaipuuta, joka ei koskaan täyty.

- Milloin sinä tuon opit?

- Puoli vuotta sitten.

Minussa jysähti. Siis silloin, kun hän oli osoittanut minulle mustasukkaisuutta Jarkon takia! En ehtinyt sanoa tai tehdä mitään, kun Janne äkkiä kaappasi minut halaukseen ja itki kaulaani vasten:

- Minä olen niin saatanan tyhmä. Ja pelkuri, teeskentelijä. En uskalla sanoa mitään suoraan silloin, kun kaiken uhallakin pitäisi.

- Tervetuloa samanhenkisten seuraan, mutisin ja silittelin hänen irokeesitukkaansa.

- Lähdetään pois täältä. Asiakkaat hämmentyvät, kun minä rupean näin tunteilemaan. Mennään minulle ja juodaan kaapista kaikki viinat. Voidaan saunoakin.

Kun menimme tiskin ohi, Nina hymyili minulle suloisen lempeästi ja näytti pystypeukaloa. Luulin, että hän toivotti minulle voimia Jannen kuuntelemiseen, mutta ei se sitä ollut. Perillä Janne pani ensimmäiseksi saunan päälle ja avasi baarikaapin. Me joimme koko päivän. Aluksi minä olin hiljaa kuuntelevana olkapäänä ja kainalona, kun Janne kelasi väliin haikeana väliin raivoissaan hänen ja Petrin suhteen koko kulun. Miksi tässä elämässä kaikki kaunis lopulta kuihtuu pois? Poikaystävänsä pettämisten pelästyttämänä Janne oli käynyt pari kuukautta aiemmin testeissä, mutta onneksi mitään tautia ei ollut tullut. Sen jälkeen he eivät olleet enää naineet. Jotenkin surullista.

Saunoimme pitkään. Minä jouduin pomppimaan vähän väliä jäähylle, kun Jannen hikiset lihakset saivat sydämeni hakkaamaan turhan kiivaasti. Saunan jälkeen emme viitsineet ruveta laittamaan ruokaa, vaan tilasimme pitsat. Vähän se poika räpytteli silmiään, kun katsoi meitä kahta munasillaan hilluvaa miestä. Kun hän alkoi epäillä tilanteen siveellisyyttä, hänen naamansa vääristyi inhon ilmeeseen. Mutta silloin vaivihkaa pullistelin hänelle lihaksiani, ja niin hänen kasvonsa kalpenivat ja hän poistui kiireen vilkkaa.

Emme enää pukeneet vaatteita vaan hilluimme illan ilkosillamme. Humalamme syveni – varsinkin minun, kun olin töiden jälkeen torkkunut aamulla vain pari tuntia – ja nauru alkoi syrjäyttää pahimmat murheet. Janne nimittäin osaa lopulta kääntää asiasta kuin asiasta näkyviin hullunkuriset puolet niin, että saa minutkin nauramaan. Jossakin välissä Janne olisi halunnut taas opettaa minulle karatea, mutta sanoin, etten halua toistamiseen tyrmätä häntä. Kyllä me silti vähän möyriskelimme alastonpainissa olohuoneen matolla. Olin niin onnellinen, kun sain puristaa Jannen tiukasti itseäni vasten, olkoonkin vain painia. Muistan vielä sellaisenkin hetken, kun olimme lattialla nelinkontin ja puskimme toisiamme pää päätä vasten kuin kiimaiset pässit. Sitä en saa päähäni, mikä leikki se oli olevinaan. Muutapa en siitä illasta sitten muistakaan.