Ville

Seuraava päivä oli oikea poutapäivä juuri oikeanlaisine lammaspilvineen. Kävimme kävellen kyläkaupassa hakemassa juhannusruuat, kossun lantringit ja kaksi laatikkoa keskioluttölkkejä. Kun taas ihmettelin juomien määrää, Jorma lohdutti, että jos kaikki ei mene kerralla, niin jääpähän loppukesäksi saunakaljat. Muuten puuhastelimme yhdessä ja erikseen Jorman työlistaan merkitsemien hommien parissa. Vaikken olekaan talonpidon asiantuntija, nautin niistä pikku askareista oikeasti ja aloin ymmärtää, miksi ihmiset rakastavat mökkielämää. Kun kerroin tuntemuksistani Jormalle, hän pilkkasi minua, että seuraava heräteostokseni olisikin kesämökki. Uhkasin häntä puutarhasaksilla ja varoitin, että hyvinkin saattaisin ostaa tontin hänen naapuristaan ja olla hänen kiusanaan kaikki lomat. Hän halasi minua ja sanoi, että se sopi ihan hyvin, kunhan lupaisin olla mahdollisimman riitaisa naapuri ja tapella hänen kanssaan joka päivä. Jäin mielissäni miettimään, olikohan tuo nyt viimeistään rakkauden tunnustus.

Juhannusaaton ryyppäjäiset – siis ne joita Jorma oli jo odottanut puoli vuotta – aloitimme hissuksiin puolen päivän jälkeen, lounaan syötyämme. Panimme saunan lämpiämään ja leiriydyimme juominemme pihanurmikolle. Muistelimme hurjimpia ja hauskimpia ryyppyreissujamme. Tulihan niitä kieltämättä varsinkin opiskeluaikana harrastettua. Välillä kävimme saunomassa ja juoksimme järveen. Yhdessä välissä lauteilla Jorma alkoi puhallella minun iholleni. Minä suutuin, ja Jorma juoksi pihalle pakoon. Minä tietysti kirouksia karjuen perässä aikomuksena pieksää se mies. Ei se onnistunut. Pihalla seisoi se naapuritilan isäntä, Markku muuten, kahden kauniin juhannuskoivun kanssa. Hän katsoi meitä kahta saunasta munasillaan ryntäävää ja karjuvaa hikistä miestä nauraen:

- Jaaha, herrat ovat jo aloittaneet perinteisen suomalaisen juhannuksen juhlinnan.

- Joo, Jormakin hekotti. – Kossua pullo ja turpaan vaan. Otatko paukun?

- Saisikohan tuon alas, jos väkisin yrittäisi, Markku sanoi selvästi mielissään.

- Renki, Jorma hihkaisi minulle. – Lasi! Ja sitten otat kangen ja isket kuopat noille koivuille mökin portaiden viereen.

Näytin hänelle sen isomman kansainvälisen kyrvän merkin. Markkua nauratti. Mutta mieliksenihän minä tein työtä käskettyä, eihän nuo niin vaativia hommia olleet. Kun asettelin koivuja kuoppaan, Jorma alkoi jaella nurmikolta kossulasi kourassa neuvoja:

- Se ei tule suoraan. Väännä vasemmalle.

- Näinkö?

- Ei, kun toisin päin. Etkö sinä näe?

- Tule, helvetti, itse vääntelemään!

- Ei tuon luulisi olevan ylivoimaista edes sinulle.

Silloin minulta paloi päreet. Heitin koivun sikseen ja marssin kalu heilahdellen Jormaa kohti. Hän pomppasi pystyyn ja läikytti viinat lasista munilleen. Hän katsoi onnettomana vehjettään ja parkaisi:

- Vittu, kossut kaatui kyrvälle! Nyt kyllä nuolet sen!

Dziisus, että Markku ja minä räjähdettiin nauramaan. Se oli ihan hysteeristä eikä siitä meinannut tulla loppua. Kun hieman rauhoituimme, huomasin, että Markku vilkuili meitä välillä hieman kysymysmerkkinä. Rupesin tekemään uusia paukkuja ja kysyin häneltä:

- Otatko vielä paukun?

- Mieli tekisi, mutta en uskalla vielä humaltua, kun illalla on ne kylän kokkojuhlatkin. Kai tekin tulette?

- Joo, tietenkin, Jorma lupasi taas täysi lasi kourassaan.

Markku lähti menemään. Me panimme Jorman kanssa koivut yhdessä häntä miellyttävään asentoon. Ne olivat tosi söpön näköiset siinä punaisen mökin oven pielessä. Sitten kysäisin Jormalta:

- Tiedetäänkö täällä sinun homoudestasi?

- Häh? Ei kai. En usko. Ei kukaan ole ainakaan vihjaillut siihen suuntaan.

- Markku katseli meitä sinun möläytyksesi jälkeen vähän ihmetellen.

- Sehän oli vitsi. Ei hän voinut sitä tosissaan ottaa.

- Ehkei. Muuten jos me aiomme sinne juhannusjuhlille, niin meidänkin on parasta hidastaa tahtia.

Lopetimme saunomisen ja söimme tuvassa ruhtinaallisesti. Sitten jatkoimme pihalla ryyppäämistä, mutta rauhalliseen tahtiin. Uusien yllätysvieraiden varalta vedimme shortsit jalkaan. Loikoilimme nurmella kaikessa rauhassa ja katselimme tyyneen järvenpintaan heijastuvaa taivasta. En voinut olla huokaisematta Jormalle:

- Kyllä elämä on ihanaa.

- Niin on. Ainakin juuri nyt.

Hän antoi suukon poskelleni ja silitti tukkaani. Otin hänen kätensä käteeni ja puristin sitä hellästi. Siinä vierähti hyvä tovi juhannusaattoa koura kourassa ja lämmin tunne rinnassa. Eikä se tunne ollut pelkkää lievää nousuhumalaa.

Jossakin välissä järveltä kävi pieni viileä tuulenvire, joka sai minut värähtämään. Alkoi tulla ilta. Kauempaa kuului ääniä, ja Jorma arvasi, että juhannusjuhlat olivat alkamassa. Meidänkin oli aika sonnustautua iltamenoihin. Eihän meillä tietenkään ollut mukana mitään juhlatamineita, mutta pitkän pähkäilyn jälkeen päädyimme t-paitaan, farkkuihin, bootseihin ja nahkatakkiin. Tuumailin peiliin katsoessani:

- Hyväntahtoiset ihmiset voivat hyvinkin pitää tätä riittävän siistinä asuna.

- Ja pahantahtoiset riettaan seksikkäänä, Jorma hekotteli ja läimi minua perseelle.

Lantrasimme vajaaseen kossupulloon meille evästä. Jorma tunki putelin povitaskuunsa ja vittuili:

- Saat tästä aina hörpyt, kun anot kauniisti polvillasi.

- Sinä, jätkä, uit järvessä joka kerta, kun puteli ei ole kourassani sekunnissa siitä, kun kuiva kieleni napsahtaa.

Astuimme ulos, ja kun Jorma lukitsi ovea, minä tuijotin tyhjää lipputankoa.

- Kuule, onko sinulla Suomen lippua?

- On.

- Sen pitäisi roikkua nyt tuossa salossa.

- Voi perkele.

Vietimme lyhyen, mutta hartaan lipunnostohetken ja hörppäsimme kossua kotomaamme kunniaksi.

Siitä marssimme sitten järven rantaa vajaat pari kilometriä juhlapaikalle. Siellä oli mukavasti väkeä, vanhaa ja nuorta, naista ja miestä, niin ja lapsia. Iso kokko oli kasattu ihan rantaviivaan. Leveä ja pitkä traktorin peräkärry oli tuota tanssilavaksi. Olihan paikalla nimittäin haitaristikin. Kylätoimikunta myi käristemakkaraa, salaattia ja painikkeeksi olutta ja limsaa. Tunnelma oli oikein rattoisa. Minä tietysti tunsin itseni hieman ulkopuoliseksi, mutta Jorma jutteli kaikkien kanssa. Hän tanssikin pari kappaletta sen Markun Anni-vaimon kanssa. Minä kieltäydyin humppaamasta ja selitin, etten mitenkään voi olla niin julma ketään naista kohtaan, että tanssisin hänen kanssaan.

Oman pullon ryyppäyspaikka ja kusinurkka olivat vanhan venevajan takana. Siellä kävi aika moni ukko vähän väliä, niin myös me. Yhdessä välissä olimme siellä kahdestaan, kun huomasin vähän matkan päässä syrjemmällä joukon nuoria miehiä. Pukkasin Jormaa kylkeen:

- Katso, sällit aikovat pistää painiksi. Mennään mukaan.

- Antaa poikien painia omassa sarjassaan. Pysytään me miesten sarjassa.

Minusta juhannuspainit kylän nuorten miesten kanssa, erityisesti siinä nousuhumalan vaiheessa, olisivat olleet ehdottomasti kesän kohokohta, mutta Jorma kiskoi minut hihasta aikuisten joukkoon. Söimme muutamat makkarat, ja minä äidyin vetäisemän pari keskariakin. Keskityimme seurustelemaan Markun porukoiden kanssa. Isäntä alkoi olla jo aika hyvässä kaasussa ja takoi Jormaa ja minua yhtenään hartioihin, kun olimme niin hyviä tyyppejä. Yhdeksältä sytytettiin kokko, ja kylän pieni kuoro lauloi pari laulua. Se oli oikeasti liikuttavaa.

Samoin kuin se, että meidän kossupullomme tyhjeni. Jorma soperteli jo kännissä, että lähtisimme kotiin ryyppäämään. Häivyimme hiljaa varjoihin liueten kenenkään huomaamatta. Matka kesti ja kesti, kun meidän oli pakko vähän väliä ottaa yhteen ja kaatuilla rantaniityllä. Ei me mitään kunnon matseja otettu, kunhan uhottiin toisillemme, naurettiin ja kompuroitiin. Perillä kiikutimme viinat mökin portaille ja istuimme siihen ryyppäämään. Viimeinen muistikuvani on, että olimme kaulakkain ja yritimme suudella, muttemme saaneet huulia osumaan toisiinsa.