Ville

Loppupäivän loikoilimme mökissä sadetta paossa, söimme ja minä luin Jormalla sitä dekkaria. Hän laati työlistaa siitä, mitä hänen – ja minunkin – loman aikana täytyisi tehdä. Lähinnä puutarhan perkausta, pientä remonttia, kohennusta sieltä täältä ja halon hakkuuta. Kysyin:

- Etkö aio loman aikana matkustaa minnekään? Ulkomaille vaikka?

- Saan reissata vuoden aikana työasioissa ulkomailla ihan riittämiin. Lomat haluan viettää näissä maisemissa.

- Miten tulit löytäneeksi tämän kylän ja mökin?

- Minun isovanhempani asuivat aikoinaan tuolla järven toisessa päässä. Vietin lapsena paljon aikaa heidän luonaan.

- Ai. Tuntevatko nämä ihmiset sinut jo niiltä ajoin?

- Muutama tuntee. Loput ovat sitten kuulleet.

Seuraava aamu valkeni aurinkoisena. Ehdotin, että hakisimme kaupasta evästä ja tekisimme souturetken katsomaan hänen lapsuudenmaisemiaan. Järvi on muuten yli kymmenen kilometriä pitkä, joten sai siinä soutaa. Kaiken korvasi kuitenkin Jorma ilme, kun kelluimme lähellä hänen muistojensa rantaa ja hän osoitteli sormella eri paikkoja ja kertoili, mitä kaikkea oli niissä aikoinaan puuhaillut. Hänen haikeanpuoleinen innostuksensa kouraisi minua sydämestä oikein kunnolla. Hän oli hellyttävä.

Tiistaina intouduimme ainoan kerran pohtimaan työasioita. Olin hakkaamassa halkoja, kun päähäni pölähti ties mistä uusi idea. Huusin Jormalle ja painelin sisälle. Hän tuli perässä. Selitin ajatukseni, ja hänkin intoutui kunnolla. Otimme paperia, piirtelimme kaavioita, kinastelimme ja kehittelimme ajatusta. Siinä meni varmaan pari tuntia, kunnes Jorma iski äkkiä kämmenensä paperiläjän päälle ja parahti:

- Ei saatana! Tämähän on työntekoa. Meillä on nyt loma!

- Niin mutta…

- Ei sanaakaan. Palaamme tähän, kun olemme taas töissä.

Hän keräsi paperit talteen. Kun yritin urputtaa edelleen, hän raahasi minut pihalle ja sanoi:

- Tuohon luovuuden puuskaan auttaa vain tiukka painimatsi.

Senhän me otimme heti siinä nurmikolla pelkissä shortseissa. En tiedä, mikä luovuuden piru minuun siinä iski, mutta ottelin suorastaan raivoisasti. Hiki lensi, ja minä paiskoin Jormaa mennen tullen. Kun hän viimein antautui, hän haukkui minua hulluksi. En välittänyt siitä, vaan raahasin hänet tiukassa niskalenkkiotteessa kylmään saunaan. Panin häntä lauteita vasten takaapäin ihan mielipuolisen kiihkon vallassa. Hän uikutti valituksia ja kirouksia, ja minä hurmaannuin väkivaltaisesta alistamisen tunteesta. Tosin, kun sain ruiskittua mällini pitkin Jorma selkää, otin välittömästi kuin anteeksi pyytäen hänen kyrpänsä tarmokkaaseen suuhoitoon ja nielin joka ainoan spermapisaran. Hän kääntyi uupuneena, otti minut halaukseen ja huohotti korvaani:

- Tiedätkö, olet sinäkin melkoisen ristiriitainen tyyppi. Yhtäältä rento, hauska kaveri ja sitten tiukan älyllinen ja kekseliäs tuotekehittelijä. Toisaalta hellä, huolehtiva mies ja äkkiä aivan saatanan aggressiivinen jätkä.

- Jaa. Niin taidan olla. Anteeksi, jos satutin sinua äsken liikaa.

- Tuota just tarkoitan. Et sinä satuttanut. Minä pidin siitä ihan oikeasti. Ja tykkään sinun ristiriitaisuudestasikin.

Oliko se rakkaudentunnustus vai mikä? Oli ihan pakko suudella häntä.

Illalla sängyssä kesken murhatarinaa Jorma ilmoitti, että ajaisimme heti aamusta kirkolle, siis kuntakeskukseen kai nykykielellä.

- Miksi ihmeessä? Onhan tuossa kyläkauppa, josta saa kaikkea.

- Pitää käydä viinakaupassa.

- Mitä? Ethän sinä juo kuin keskiolutta silloin tällöin.

- Nyt paljastan sinulle seuraavan suuren salaisuuteni. Minä juon itseni umpihumalaan, änkyräkänniin suorastaan, kaksi kertaa vuodessa. Uutena vuotena ja juhannuksena.

- Jippii! Sen kännin minä totisesti haluan nähdä, ulvoin naurusta vatsa krampissa, ja hän iski minua kyynärpäällä kylkeen.

Kirkolla tankkasimme pyörät ja painelimme sitten Alkoon. Myyjät ja jotkut asiakkaat katselivat meitä pitkään kuin olisimme olleet rikollisia moottoripyöräjengiläisiä. Mutta me vain hymyilimme aurinkoisesti. Jorma osti neljä pulloa kossua. Paitsi, että panin tyytyväisenä merkille, ettei hän ollut juomien suhteen mikään vsop-hienostelija, päivittelin kyllä juomien määrää. Hän vain naureskeli, että juhannuksen jälkeen sunnuntaina napsuttelemme jo kuivaa suuta.

Kun ajoimme takaisin mökin pihaan, Jorma tempaisi kypärän päästä ja hänen silmänsä hehkuivat innosta:

- Huomasitko matkan varrella semmoisen syrjäisen heinäpellon, jonka nurkassa metsän laidassa kökötti lato?

- En minä mitään huomannut.

- Mennään sinne illalla, kun tulee vähän hämärämpää, ja otetaan siellä se pelto- ja latopainiottelu!

- Loistava idea! Painia maalaisidyllissä! Heinälatoromantiikkaa miehekkääseen tyyliin!

- Ja koska me olemme jo painineet kaikissa mahdollisissa puvuissa, otetaan matsi nyt kertaustyylissä.

- Ai miten?

- Alle painitrikoot, päälle nahkakuteet ja kumisaappaat jalkaan! Mitä sanot?

En minä mitään sanonut. Kaappasin hänet syliini ja pyöritin ympäriinsä.

Illalla kymmenen aikaan pukeuduimme. Esitimme toisillemme nauraa käkättäen takaperoista strip teasea. Olin niin kiihkoissani, että kalu seistä jökötti jo valmiiksi kivettyneenä. Jorma veti kontiot nahkahousujen lahkeiden päälle ja oli niin saatanan seksikkään näköinen että. Minä kiskoin taas kahluusaappaat, mutta käänsin niiden varret nurin polvien alapuolelle, kun arvelin, että niin olisi helpompi ajaa. Katsoimme toisiamme silmät himosta palaen, ja Jorma murisi kuolaa niellen:

- Grrr. Olemme ihan kuin Tom of Finlandin piirroksista.

- Emme kylläkään ihan niin lihaksikkaita, naurahdin huulia nuolaisten. Jorma tuli eteeni ja tempaisi rinnuksiini kiinni:

- Mutta me olemme helvetin paljon kovempia jätkiä kuitenkin.

Tuosta puheesta minun pallini tykkäsivät. Vedimme kypärät päähän ja lähdimme ajelemaan. Siellä tosiaan oli tien vierustan pensaikon piilottama pieni niitty ja sen perällä lato. Saimme ajettua pyörät pusikon taakse piiloon. Lähdimme saapastelemaan kohti latoa. Tietenkin matkalla siinä heinikossa töniskelimme ja potkiskelimme saappailla toisiamme ja otimme parit väännöt pystypainia nahkatakit natisten. Ilmeet tiukkoina ja silmät palaen uhkailimme kumpikin toista helvetillisellä turpaan vedolla. Olin jo läkähtyä kiimaani, kun astuimme latoon, mutta sitten petyin:

- Eihän täällä ole mitään. Pari kuivaa kortta maassa ristissä.

- Niin näköjään. Nykyiset korjuumenetelmät eivät taida suosia heinälatoromantiikkaa.

- Voi paskat…

Sen enempää en ehtinyt ruikuttaa, kun Jorma paiskasi minut maahan ja tuli päälleni. Hän mumisi tiukkojen leukaperien välistä, etteipä heinien puute ollut ennenkään estänyt meitä tappelemasta. No ei niin ja siitä alkoi kahden nahkapukuisen äijän vimmainen taistelu kumisaappaat jalassa. Pyöritimme toisiamme voimien takaa sinne tänne ympäriinsä ja kiroilimme äänet käheinä. Vanha heinäpöly vain lensi ja takertui hikisiin naamoihimme. Yhdessä välissä minä jäin polvilleni, kun Jorma pääsi otteestani ja ehti nousta seisomaan ladon oviaukkoon. Syöksyin vauhdilla hänen jalkoihinsa, ja kaaduimme ulos peltoon. Siellä kamppailu jatkui yhtä hurjana. Hämärä kesäyö ja jotkut linnut vain naureskelivat meille villimiehille.

Vaan antautuihan se Jorma viimein. Sain kaapattua hänen kontiosaappaansa tiukasti toiseen kainalooni ja pään kahluusaappaitteni puristukseen. Vapaalla kädellä kourin hänen nahkahousujaan seisovan kullin kohdalta. Kai tilanne alkoi tuntua Jormasta liian hyvältä ja hän luovutti. Retuutin hänet niska-perse –otteella takaisin latoon pantavaksi. Jouduimme heittämään nahkatakit helvettiin, että saimme kuorittua trikoot polviin. Mutta sehän oli vain hidaste, ei este. Nussimme seisaaltaan ja Jorma otti tukea vanhoista ladon seinälaudoista. Kumisaappaat narisivat vapisten toisiinsa notkuvien jalkojemme tahdissa. Panin Jorman reikää taas aivan hulluna, mutta samalla kyllä runkkasin sitä jättivehjettä. Viereinen metsä humisi kilpaa ähkeemme kanssa, ja ladon seinät natisivat nainnin paineessa. Se taisi olla ensimmäinen kerta, kun tulimme suurin piirtein yhtä aikaa. Hallelujaa! Tunnen suorastaan tuskaa, kun en kykene sanoilla kuvaamaan, miltä meidän rajut taistelumme ja panomme oikeasti tuntuivat. Onnelliseksi ne meidät tekivät joka tapauksessa.

Kun saimme vaatteet taas asiallisesti päälle, halasimme ja suutelimme ladon ovipieleen nojaten.

- Jos täällä olisi ollut heiniä, olisin hävinnyt sinulle tahallani, kuiskasin näykkiessäni Jorman korvalehteä.

- Miksi ihmeessä?

- Minusta olisi ollut mahtavaa maata heinissä, ja sinä olisit nussinut minua ryhmysauvallasi kuin Tauno Palo Suomi-filmeissä.

Kun lopulta pääsimme mökille, kello oli jo puoli kaksi yöllä. Olimme tapelleet ilmeisesti tosi pitkään. Uni ainakin maistui uupuneille kehoillemme.