Ville

Se mökki oli ihana klisee. Rehottavan puutarhan keskellä punainen mummonmökki, tupa, kaksi kamaria ja sisävessa. Pihalla sauna ja liiteri, rantaan parikymmentä metriä. Se oli suloinen paikka, vaikkei kai tämmöisen tosi miehen pitäisi moisia sanoja käyttää talosta. Asetuimme hiljaksiin taloksi. Paitsi että vaadin, ettemme riisu nahka-asujamme ennen saunaan menoa. Kun Jorma ihmetteli sitä, selitin, että aion kiehnätä hänen kimpussaan äskeisen paneskelumme jälkihöyryissä. Niin teinkin, kourin häntä vähän väliä nahkoja natisuttaen. Hän naureskeli, mutta ei pannut vastaankaan. Kevyttä vääntöäkin harrastimme, mutta emme sentään äityneet painimaan.

Panimme jääkaapin päälle ja eväät sinne. Pakastimesta kaivoimme edellisvuoden mustikka- ja sienisatoa sulamaan. Laskimme puutarhaletkulla saunaan kylpyvedet. Lykkäsimme tulet padan ja kiukaan alle. Putsasimme lasikuituisen soutuveneen ja laskimme sen veteen laiturin viereen. Kaiken kaikkiaan laskeuduimme rauhallisesti mukavaan mökkiloman tunnelmaan.

Saunassa jatkoin nyt alastoman ja hikoontuvan Jorman hipelöintiä ja suutelua. Kinusin kuin pikku kakara karkkikaupassa:

- Pane minua uudestaan.

- Jumalauta, ei kai me enää tänään oteta uutta matsia.

- Helvettiin sinun periaatteesi! Suihin otan ainakin!

- Sitten otan minäkin.

Mielihyvästä hykerrellen kellistyimme ylälauteelle kuusysiin ja imeskelimme hartaina toistemme patukoita. Jorma tuli ensin, vaikka oli jo yhdet mällit heittänyt. Runkkasin ne toiset nyt naamalleni. Samoin otti Jormakin naamalleen tovin kuluttua minun spermani. Sitten jaksoimmekin keskittyä saunomiseen ja uimiseen.

Myöhemmin, kun maltoimme vetäytyä mökkiin, valmistin meille pikaisesti sienimunakkaan ja mustikkakiisselin. Syötyämme istuimme pitkään hiljaa pöydän ääressä ja katselimme ikkunasta järven ylle hämärtyvää iltaa. Tartuin Jorman käteen ja asetin sen poskeani vasten niin, että saatoin nojata siihen. Hän hymyili ja rapsutti peukalon kynnellä parransänkeäni. Kuulostan typerän tunteikkaalta, mutta sillä hetkellä tiesin, mitä tarkoittaa rauha sielussa.

Kun tuli nukkumaan menon aika, Jorma kysyi kainosti:

- Haluatko nukkua omassa kamarissa vai…

- Jumankauta, mottasin häntä nyrkillä olkavarteen. – Yritätkö päästä minusta eroon? Minä käperryn sinun viereen, vaikka kääriytyisit piikkilankaan.

Hän naurahti, kaappasi minut tiukkaan syliin ja kantoi omaan sänkyynsä. Siihen kellahdimme molemmat. Jorma murisi vielä, oliko minun pakko lyödä niin kovaa. Mutisin, että oli, ja änkeydyin hänen kainaloonsa.

Siitä heräsimme aamulla vasta yhdeksän jälkeen. Kävimme hammaspesulla ja aamu-uinnilla. Hörpimme pikaisesti vain kahvin kauppalistaa tehdessämme. Sitten pukeuduimme nahkoihimme ja ajoimme kyläkaupalle. Sen pihalla oli muutama nuorempi ja vanhempikin mies, jotka oitis äityivät ihastelemaan pyöriämme. Jorma tunsi melkein kaikki ne miehet ja vaihtoi tietenkin heti kuulumisia. Niin siis, hänellä on ollut se mökki jo melkein viisitoista vuotta ja se on myös talviasuttava.

Kauppiaskin tunsi Jorman ja toivotti ylitsevuotavasti hänet tervetulleiksi lomille. Samalla saimme kuulla kaikista mahdollisista tapahtumista seuraavan kuukauden aikana kylän yhteisestä juhannusjuhlasta alkaen. Ihme, että onnistuimme sen puhetulvan keskellä hoitamaan ostoksemme.

Iltapäivällä pukkasi sen verran aurinkoa, että uskalsimme luopua nahkahousuista ja bootseista. Jorma ehdotti, että kävisimme tapaamassa läheisen maatilan väkeä, johon hän oli vuosien varrella tutustunut läheisesti. Sandaaleissa, shortseissa ja nahkatakeissa vaelsimme pellon vierttä. Rupesin ehdottelemaan, että ainakin kerran tämän loman aikana meidän pitäisi painia pellossa ja heinäladossa. Jorma yhtyi kantaani innoissaan.

Kun tulimme tilalle ja isäntäväki tunnisti Jorman, vastaanotto oli ylitsevuotava. Vähän aloin ihmetellä tavallisesti yrmeähkön pomoni suosiota tällä kylällä. Hänessä taisi sittenkin olla sosiaalinen puolikin. Hän esitteli minut työtoverinaan. Talossa oli kaiken huipuksi leivontapäivä. Saimme ostettua mukaan – rahat piti tunkea Anni-emännälle väkisin – pari tuoretta ruisleipää. Olen kiertänyt maailmaa enemmän kuin syytinkiläinen tahkoa ja saanut nauttia kaiken maailman herkkuja, mutta jumalauta sitä uunituoretta, lämmintä ruisleipää paremman makuista ruokaa en ole koskaan ennen syönyt. Lisämakunsa antoi sekin, että ruis oli talon omasta pellosta.

Palasimme mökille ja laitoimme ruokaa. Taivas meni sillä välin pilveen ja vettä alkoi tulla. Ei huvittanut mennä pihalle eikä toisaalta painia sisälläkään. Löysin yhdestä kaapista vanhan dekkarin, Christien Murha maalaispappilassa. Menimme sängylle loikoilemaan ja aloin lukea kirjaa ääneen Jormalle. Hän kuunteli hiljaa, katsoi minua hymyillen ja välillä silitteli vatsaani t-paidan alta. Aika vierähti siinä niin mukavasti, että unohdimme lämmittää lauantaisaunan. Nukahdimme rikoksen kiemuroihin ja sateen ropinaan kirja päittemme väliin pudonneena.

Aamulla sade jatkui. Jorma uhosi menevänsä kuitenkin aamu-uinnille. Hän vaihtoi kalsarit uikkareihin, veti mustat kontiosaappaat jalkaan ja paineli rantaan. Minua ei sateessa uiminen houkuttanut vaan väsäsin meille pöytään aamupalan. Ehdin jo ihmetellä, mikä sitä miestä pidättelee, kun hän törmäsi sisään saappaat savessa.

- Älä tuo tuota mutaa sisään, parkaisin. – Saappaat pois!

- Älä ruikuta, Jorma heläytti kumman innoissaan.

- Minä en ainakaan siivoa noita paskoja.

- Sinähän olet kuin mikäkin ämmä.

- Jumalauta, katsotaanko, kuka tässä ämmä on !

- Ei vielä. Minä keksin meille hienon homman.

- Ensin syödään.

- Hyvä on, rakas muoriseni, Jorma naurahti.

- Mikä vitun muori. Kunnon ukko täällä on, äkäilin ja kaivoin kaluni kalsareista.

Emme jatkaneet leikkiavioriitaamme, vaan asetuimme syömään. Jorma selitti sen hienon hommansa. Hän oli löytänyt rannasta savisen alueen, joka oli sateen ansiosta muuttunut velliksi. Jos kaivaisimme hieman multaa pois, saisimme siihen vähän isomman mutapainialustan. Innostuin oitis. Hotkimme aamiaisen ja hörpimme kahvit pikaisesti. Jorma käski minunkin vaihtaa uikkarit ja vetää nurkkakomerosta kahluusaappaat jalkaan, kun minulla ei tietenkään ollut omia kumisaappaita mukana. En ollut varmaan nähnytkään ennen kahluusaappaita, mutta täytyy huokaisten sanoa, että niissä tuli totisesti miehekkään seksikäs olo. Päältä mustaa kumia, sisältä jotain vaalea, käsiteltyä kangasta ja varret ulottuivat yli puolen reiden. Jormakin tuijotti minua suu auki ja hönkäisi, että näytin niissä saappaissa huikean kiihottavalta. Minun oli tietenkin ihan pakko vähän pullistella siinä ja esittää saapasjalkaista kovista.

Emme vielä ruvenneet kuitenkaan rietastelemaan, vaan haimme saunalta ämpärin, liiteristä lapion ja kuokan. Jorma johdatti meidät sinne savipaikkaan. Se oli ihan veden rajassa, ja pajupuskat suojasivat sitä joka puolelta. Ryhdyimme hommiin ja raivasimme humusta saven päältä ehkä noin viiden neliön alalta. Pehmitimme savea työkaluillamme ja kannoimme siihen järvestä vettä, kunnes se oli kauttaaltaan ihan liukasta velliä. Heitimme työkalut tyytyväisinä pajukkoon. Jorma astui saappaillaan keskelle aluetta ja hihkaisi:

- Nyt sitten painitaan, että kura lentää.

Minuahan ei tarvinnut kahdesti käskeä. Loikkasin Jorman kimppuun niin, että saappaat oli jäädä rannalle. Kaaduimme yksin tein pitkin pituuttamme liejuun. Alkoi hirmuinen vääntö ja harmaanruskea liemi loiskui meidän kieriessämme toisiimme tiukasti kietoutuneina. Saappaat potkivat ja hörppivät sisäänsä vetistä savea. Ne kumisaappaat toivat muuten kovaan menoon mieletöntä lisäkiihoketta. Kun Jorma nappasi pääni puristuksiin kontioidensa varsien väliin ja minä yritin repiä niitä käsilläni irti, kyrpäni kasvoi ainakin sentin ylimääräistä. Tai kun minä sain kiedottua kahluusaappaat Jorman vyötärön ympäri tiukkaan lukkoon ja painoin häntä mutaan, hän piehtaroi niin, että se jättiläinen ampaisi uikkareista napaan.

Mutta tällä kertaa emme pystyneet taistelemaan koko aikaa tiukan totisina. Välillä oli ihan pakko nauraa, kun katsoi toisen kuraista naamaa, jonka taivaalta satavat sadepisarat täplittivät. Tosin hymy hyytyi heti, kun toinen heitti mutaa päin näköä. Silloin oli pakko taas hyökätä toisen kimppuun märän saven liukastamia lihaksia pullistellen ja tietysti äkäisesti karjahdellen. Ottelumme oli samanaikaisesti hauska, kova ja ymmärrettävästi likainen. Likaisuuteen kuului sekin, että yritimme vähän väliä tarttua toistemme kaluihin ja runkata niitä liukkailla mutakourillamme.

Matsi päättyi Jorman voittoon, minun onnekseni. Olin juuri päässyt heittämään hänet ketoon ja läähätin kontillani kädet saveen uponneena, kun hän ponkaisi kahareisin selkääni – aika kiihottavaa, aivan kuin karjapaimen kumisaappaissa oriinsa selässä. No, hän kaappasi minut otteeseen, jolla pystyi sitten paiskomaan minua pitkin poikin märkää painialustaamme. Kahluusaappaat vain viuhtoivat ilmassa siinä menossa. Lopulta antauduin aivan voimattomana.

Istahdimme saveen saappaat toisiinsa sotkeutuneina ja puuskutimme ja nauraa hekotimme vartalomaalauksillemme. Jorma ehdotti, ettemme naisi siinä, vaan lämmittäisimme sunnuntaiaamusaunan. Niin keräsimme työkalut ja menimme pihalle. Pesimme ämpärin, kuokan, lapion ja saappaat puutarhaletkulla ruiskimalla. Panimme saunan lämpiämään ja juoksimme järveen, jossa huuhdoimme itsemme pahimmista paskoista. Istuimme laiturille elämään tyytyväisinä, ja viileät sadepisarat tipahtelivat iholle.

- Oletko tullut ajatelleeksi yhtä outoa asiaa, kysyin ja kipristelin varpaitani järvivedessä.

- Mitä?

- Me olemme aikuisia miehiä. Meillä on töissä siistit puvut, solmiot suorassa ja kengät kiiltävinä. Meitä arvostetaan alamme huippuasiantuntijoina. Mutta vapaa-ajalla peuhaamme ja hulluttelemme kuin pienet pojat tai villit varsat.

- Jaa. Toisaalta, ehkä me tarvitsemme sitä asiallisuuden vastapainoksi. Ainakin minä nautin tällaisesta.

- No niin minäkin, mutta eikö sinusta meidän uskottavuus ja arvokkuus kärsi.

- Eihän tästä muut tiedä. Kärsitkö sinä?

- En. Itse asiassa nautin aivan älyttömästi, mutta onhan siinä vastakohtaa.

- Ihmisen ei ole hyvä kuvitella olevansa ehyt, selkeä ja yhdenlainen persoonallisuus. Ristiriitaisuus on varsinkin luovan ihmisen perusominaisuus.

- Ainakin sinun. Kun ajattelee sinun työminääsi ja sitten sitä, että olet homo, painija ja motoristi, ja että juttelet täällä kyläläisten kanssa täysin vapautuneesti, mitä et ikinä töissä tee, niin päähän siinä menee ihmetyksestä sekaisin. Kuka sinä olet?

- Kaikki. Ja sitten joku, jota muut roolit peittävät.

- Saanko minä joskus nähdä sen jonkun?

- Se on ollut vierelläsi jo monet kerrat, Jorma hymyili ja vaiensi loput sanomiseni suutelemalla minua hellästi.

Silloin se tuntui mystiseltä puheelta, oudolta älykkö-Jorman suusta. Ymmärsin sen vasta paljon myöhemmin. Mutta itsestäni tajusin, että minä rakastan häntä. En vain uskaltanut sanoa sitä hänelle niiden Jorman asettamien painisuhteemme ehtojen takia. Vitun parisuhteen vastustaja! Kun sitten sain saunassa sitä jättiläismelaa perseeseeni, olin kuitenkin kaksin verroin onnellinen, sekä seksistä että rakkaudesta siihen mieheen.