Ville

Aamulla oli hienoa herätä toisen miehen tuhiseva hengitys omaa poskea vasten. Loikoilin jonkin aikaa hereillä ja katselin nukkuvaa Jormaa. Mietin, että olisi oikeataan mukavaa elää parisuhteessa ja jakaa vuode, keittiö, kylpyhuone, arjen huolet jonkun hyvän miehen kanssa. En ollut elänyt ja asunut koskaan kovin pitkässä suhteessa kenenkään kanssa. Olin ehkä ollut liian hulivililuonne sellaiseen. No, Jorman kanssahan sellainen ei tulisi kysymykseen. Hän oli asettanut siitä selvän ehdon peuhaamisellemme.

Sinä päivänä antauduin hullulle päähänpistolle, jonka seurauksista nautin vieläkin suunnattomasti. Kun Jorma heräsi ja laittoi meille aamiaista keittiössä, minä hipelöin, haistelin ja maistelin hänen nahkaista ajopukuaan eteisessä. Hän huomasi sen ja huikkasi:

- Pidätkö siitä?

- Täytyy tunnustaa, että taidan olla pikkuisen enemmän kallellaan nahkakuteisiin ja motoristeihin kuin meidän iänikuisiin pukuihimme.

- Onko sinulla koskaan ollut pyörää?

- Ei omaa, mutta pari kertaa olen saanut ajaa pienen lenkin yhden kaverin pyörällä.

- Haluaisitko kokeilla?

- Ai, tätä nahkapukua vai sinun Triumphiasi?

- Molempia.

- Saisinko?

- Tietenkin.

Aamupalan jälkeen sonnustauduin siihen ajoasuun. Jorma ei saanut pidettyä kouriaan irti minusta, vaan puristeli ja halaili mustan nahkan verhoamaa minua aika kiimaisena ja murisi, että näytin siinä sairaan himoittavalta, ja että hän haluaisi painia kanssani saman tien. Työllä ja vaivalla sain hänet rauhoittumaan sen verran, että hän opasti minut upean Triumph Thunderbird SE:nsä ajamisen salaisuuksiin. Sitten vedin kypärän päähän ja lähdin liikenteeseen. Ajelin hyvin varovasti ja tunnustelin pyörän käyttäytymistä. Pikku hiljaa aloin saada varmuutta niin, että uskalsin pistäytyä moottoritiellä kokeilemassa vähän kovempia nopeuksia. Mahtava, kalun paisuttava tunne!

Kun palasin noin puolen tunnin retkeltäni, ilmoitin Jormalle, että haluan samanlaisen pyörän ja heti. Hän naurahti ja puisteli päätään:

- Moottoripyörä ei ehkä ole paras mahdollinen heräteostos.

- Älä huoli. Olen velaton ja varakas mies, vaikkei päällepäin uskoisi. Mistä ostit tämän?

Ja niin pakotin hänet autooni ja ajoimme liikkeeseen, josta hänkin oli pyöränsä aikoinaan ostanut. Kyllä se myyjäkin hieman puisteli päätään, kun ensimmäiseksi sanoin tiskillä, mitä haluan, enkä halunnut edes koeajoa suorittaa. Mutta raha puhuu eikä haise, joten kaupat lyötiin lukkoon. Pyörää jouduin kyllä odottamaan neljä viikkoa, mikä myyjän mukaan näin keväällä oli käsittämättömän lyhyt aika.

Ne viikot menivät yllättävän nopeasti, vaikka odottavan ajan pitäisikin sananlaskun mukaan olla pitkä. Töissä sain sen ideamuistioni kehitelmät valmiiksi ja Jorma pani sen koko osaston käsittelyyn. Toivottavasti siitä poikii kamaa tuotantoon asti. Olimme Jorman luona melkein kaikki viikonloput kiihkeän painin ja himokkaan nainnin merkeissä. Hän ei kertaakaan voittanut minua, enkä siis saanut sitä jättikalua perseeseeni, vaikka niin himoitsin sitä. Syytin Jormaa, että hän häviää matsit tahallaan, mutta hän kiisti sen jyrkästi ja väitti taistelevansa joka kerta saatanan tosissaan. Hänen silmänsä paloivat niin kiihkeästi, että minun oli pakko suudella häntä.

Tämä välillä kiihkeä ja toisaalta sulkeutunut mies alkoi pyöriä mielessäni levottomuutta herättävästi kaiket ajat. Töissä oli välillä vaikeaa kestää hänen pidättyvää ja kuivaa asiallisuuttaan. Tosin yllätin hänet muutaman kerran katselemasta minua oudon miettiväisenä. Vapaa-ajalla hän sitten saattoi kanssani heittäytyä välillä hervottoman hauskaksi jutunkertojaksi tai osoittaa aivan ihanaa hellyyttä.

Vappua Jorma ei halunnut viettää minun kanssani. Myöhemmin paljastui, että hän oli ollut serkkunsa perheen luona. Toukokuun toiseksi viimeisenä viikonloppuna pikkusiskoni meni naimisiin, ja jouduin menemään häihin toiselle puolelle Suomea. Kun puhuin tästä Jormalle, hän kertoi hieman haikeana, että hänen ainoa ja lähin elossa oleva sukulaisensa oli tuo serkku, jonka vanhimman lapsen kummi Jorma oli. Minun tuli surullinen olo, mutta hän vannoi, ettei kärsi yksinäisyydestä, päinvastoin nauttii siitä. En ihan uskonut sitä, mutten ruvennut vastaankaan väittämään.

Kesäkuun eka päivä alkoi kuukauden lomani ja toinen päivä sain viimein sen pyörän alleni. 1600 kuutiota, punainen ja näyttää oikealta moottoripyörältä eikä miltään lelulta. Ostin samalla kaikki tykötarpeet. Myyjä yritti väkisin tuputtaa minulle niitä moderneja, tekstiilisiä ajopukuja, mutta tuhahdin hänelle halveksivasti, että tosi motoristi pukeutuu aina nahkaan ja mieluiten mustaan. Ja nahkaa sain, takin ja haalarityyppiset housut sekä mustan kypärän. Uusi nahka haisi ja natisi niin, että kyrpä nousi heti pystyyn. Tietenkin menin illalla Jorman luokse pröystäilemään hankinnoillani. Kävimme pyörillämme pienen lenkin ja fiilis oli mahtava, parhaat painikaverukset mustissa nahkapuvuissaan komeiden pyörien selässä. Tarviiko enää kysyä, mitä onni on. Kumma kyllä, emme tulleet painineeksi niissä nahkaisissa ajoasuissa, vaikka ne kumpaakin kiihottivat. Siis ennen Jorman lomaa.

Se Jorman loma alkoi viikko ennen juhannusta. Siihen asti harjoittelin kaikki päivät ja yöt pyörän käsittelyä pitkilläkin reissuilla. Monena iltana onnistuin houkuttelemaan Jormankin mukaan. Nautimme retkistämme molemmat. Väitän, että hän alkoi viihtyä seurassani muunkin kuin painin ja seksin takia. Eihän hän tietenkään olisi sitä tunnustanut, jos olisin asiasta maininnut. Sitten Jorma kysyi, haluaisinko lähteä hänen mökilleen noin viikoksi. Juhlisimme siellä jussia kaksistaan. Tietenkin suostuin. Ideahan oli loistava, olla yhdessä hänen kanssaan kaikessa rauhassa, painia ja paneksia.

Jo perjantaina illansuussa pakkasimme pyörälaukut – evästä otimme vain yön yli, kun kyläkauppa olisi kilometrin päässä – ja lähdimme vähän yli sadan kilometrin reissuun. Oli sadetta enteilevä pilvinen keli. Ajelin muutama kymmenen metriä Jorman takana. Moottori jyrisi mukavasti perseen alla ja edessä kiihotti komea nahkatakkinen selkä. Se oli lomaa!

Minun arvioni mukaan noin kolmekymmentä kilometriä ennen mökkikuntaa Jorma pani yllättäen vilkun oikealle ja kääntyi metsätielle. Vähän ihmettelin, mistä on kysymys, mutta ajoin kiltisti perässä. Töyssyistä, kinttupoluksi muuttuvaa reittiä ajettiin noin kilometri. Sitten Jorma pysähtyi, nousi pyörältä, riisui kypärän, tunki ajohanskat taskuun ja otti jotakin pyörälaukusta. Sitten hän nyökäytti metsään päin. Aha, hän oli menossa kuselle tai paskalle. Nousin itsekin pyörältä ja päätin hoidella kusihätäni minäkin.

Seurasin Jormaa ja hän tosiaankin lorotteli menemään kuusen kylkeen. Metsä tuoksui hyvältä ja bootsit upposivat pehmeästi aluskasvillisuuteen. Suihkin nesteeni parin metrin päässä Jormasta. Hän lopetti ensin, veti jo ajohanskat käteen, mutta jäi tuijottelemaan minua. Kun tungin kaluani housuihin, huomasin hänen katseensa. Ai saatana, se oli se kova ja kylmä taisteluhaastekatse, täynnä kiimaa! En ehtinyt kunnolla edes virnistää riemusta, kun Jorma kouraisi kiinni rinnuksiini ja murahti:

- Nyt tuli, nahkajätkä, turpaan niin, että tuntuu.

- Ja vitut! Keneltä muka, sähähdin uhmakkaasti ja oikeasti innoissani.

Tarrasin Jorman kauluksesta ja sitten mentiin. En tiedä, yllättikö hän minut liian valmistautumattomana vai saiko hän metsästä ylimääräisiä voimia, mutta tunsin olevani alakynnessä alusta alkaen. Yritin kyllä taistella tosissani kaikin voimin. Siinä riuhdoimme toisiamme rinnuksista ja tallasimme sammaleita bootseillamme. Jorma hieroi naamaani vasemman käden ajohanskalla. Ehdin tuntea sen nahan hajun ja maun. Yritin saada hänestä niskalenkin, mutta hän riuhtaisi päänsä irti. Hän tarrasi oikeaan ranteeseeni ja sai minut siihen tiukkaan niskalenkkiin. Minä kietaisin vapaan käteni hänen uumalleen. Hetken teutaroimme pystypainissa kylki kyljessä ja nahkatakit hankasivat kiihottavasti toisiinsa. Sitten hän sai kampattua minut mättäille. Jäin aluksi alle, mutta onnistuin voimalla vääntämään hänet päältäni. Siitä seurasi sekavaa ympäri pyöriskelyä kumpikin vuoroin alla ja päällä ja poikittain. Sääli mustikanvarpuja, mutta eiväthän kiimassa taistelevat urokset ehtineet niitä suojelemaan. Nahkat natisivat niin, että kyrpäni pungersi väkisin seisomaan ahtaissa housuissani. Meillä alkoi molemmilla jo hiki valua hiusrajasta ja huohotimme niin, että sylki lensi. En osaa sanoa, kuinka kauan rehkimme siinä toistemme kimpussa, mutta pitkäksi se aika minun voimilleni alkoi käydä. Lopulta Jorma pääsi istumaan rinnalleni ja lukitsi polvillaan hauikseni sammaleisiin. Hetken hän läimi hanskoillaan päätäni, mutta kiskoi sen kohta nahkahousuissa pullottavaa kaluaan vasten. Hän pyöritteli naamaani haaroissaan, ja minä yritin ehtiä nuolla kireänä pingottavaa nahkaa, minkä siltä pyöritykseltä kerkesin. Hän puolittain karjui minulle:

- Vittu, jätkä, viimeinkin minä päihitin sinut! Nyt saat kunnon parrua perseeseen! Sitähän sinä olet himoinnut! Täh?

- Ynnghhhmmmääh…

- Kerjää! Anele sitä!

- Aaah. Pane minua! Nussi minua! Tunge se saatanan pamppu minuun!

Olin aivan onnessani. Se jästipää on tosiaan niin periaatteen mies, ettei ollut suostunut kertakaan panemaan minua, koska ei ollut voittanut otteluitamme. Mutta nyt viimeinkin pääsin kokemaan sen! Kun vielä makasin siinä metsänpohjalla, Jorma tunki kätensä takkini alle, irrotti olkaimet ja kiskoi sitten housuni nilkkoihin. Hän repi minut ylös ja komensi nojaamaan perse pystyssä tukevaan kuuseen. Kämmeneni pihkaantuivat hieman, mutta mitä siitä. Hän tunki – ajohanskat vielä käsissä – aukkooni hitaasti nautiskellen liukkaria, jonka hän oli sieltä pyörälaukusta sujauttanut taskuunsa. Hän oli muuten suunnitellut koko metsätappelun jo ennen matkalle lähtöä, selvisi myöhemmin. Ai niin, naimme jo siinä vaiheessa paljaalla. Olimme käyneet toukokuussa testeissä, ja kumpikin sai puhtaat paperit. Lupasimme, että jos käymme panemassa muista miehiä, palaamme kortsuihin. Emmepä aidan yli olleet loikkineet, vaikkemme uskollisuuden valoja olleet vannoneetkaan.

Ja sitten sain sitä helvetin moloa, yli kaksikymmentäsenttinen ja älyttömän paksu. Vaikka Jorma työnsi vehjettään rauhallisesti, tuntui kuin repeäisin siihen paikkaan. Mölisin valituksia ja vikisin tuskasta ja nautinnosta. Hän piti tiukasti kiinni lantiostani ja tunki sentti sentiltä kalunsa minuun juuria myöten. Sitten hän piti taukoa, ja minä sain rauhassa totutella uuteen sisäelimeen. Hikoilin ja puuskutin, kunnes pystyin tekemään pientä liikettä lihaisan klapin vartta pitkin. Se oli merkki Jormalle:

- No niin, nahkapoju, nyt alkaa ryske!

- Anna mennä! Näytä minulle, mies!

Ja dziisus sentään, että hän näytti! Ei mitään armoa – en kyllä anellutkaan. Hän jyysti persettäni voimiensa takaa. Minä huusin, ja hän kiroili raskaasti. Lopulta hän painautui tiukasti selkääni ja kietoi käsivartensa rintakehäni ympäri. Nahkatakit hieraantuivat natisten toisiinsa, mikä lisäsi molempien kiimaa. Saappaat upposivat syvälle sammaliin. Jorma tykitti suorastaan raivoisasti aukkoani. Ja hirveän karjahtelun ja ulinan sekamelskassa hän viimein ampui lastinsa sisääni. Hän vetäytyi heti irti ja rojahti voimattomana selälleen mättäille. Minä vain nojasin siihen kuuseen ja vapisin holtittomasti. Vannoin itselleni, että jatkossa häviän Jormalle useammin, vaikka sitten tahallaan.

Jorma puuskutti maasta auvoinen ilme naamallaan:

- Mikä pano! Hei, otanko sinulta suihin?

- Älä. Anna minä nautin tästä tunteesta.

- Tykkäsitkö?

- Mitä!? En ole ikinä voinut edes kuvitella, miten upean pantu olo miehellä voi olla, niin hel-ve-tin pantu.

Kyykistyin paskomaan liiat spermat kanervikkoon. Autoin Jorman jaloilleen, ja vedimme housut ylös. Sitten nojauduimme pitkään hellään halaukseen ja suukotteluihin. Kun kävelimme pyörille, taapersin kuin ankka reidet levällään. Loppumatkan ajaminen oli hieman työlästä, mutta mieluisalla tavalla.