arno

Me olemme Hannu, 42, Jari, 38, Markus, 37 ja minä Arno, 39. Olen tosiaankin Arno, en mikään Aarno. Tyhmä nimi kumminkin. Vanhempani siittivät minut Italiassa Arno-joen partailla ja onnensa muistoksi pilasivat minun elämäni mokomalla nimellä. Olla nyt mies, joka on joki, joka on Arno, hah! Kyllä minä nykyään ihan mies olen ja kannan nimeni pystypäin, mutta silti pitäisi olla laki, joka kieltää vanhempia olemasta sentimentaalisia ristiessään lapsia.

No, se minun kärsimyksistäni ja takaisin meihin. Me olemme rautainen, hurja miesnelikko, jota pitää yhdessä yhteinen intohimo. Me rakastamme painia. Eikä mitä tahansa painia. Emme tyydy katselemaan painikisoja televisiosta. Tai käymään kreikkalais-roomalaisen turnauksissa paikan päällä. Me painimme itse. Mitä lajia? Kaikkia. Eniten harrastamme painia ilman sääntöjä. Mutta ennen kaikkea meidän painimme on seksipainia. Meidän rajut taistelumme päättyvät aina villiin paneskeluun.

Kaikki sai alkunsa näin. Olemme Markuksen kanssa pariskunta. Olemme asuneetkin yhdessä jo yli kymmenen vuotta. Nelisen vuotta sitten meille tuli kriisi, ehkä se kuuluisa seitsemän vuoden koettelemusten kohta. Nalkutimme toisillemme pienistäkin asioista. Toinen tuntui maailman ikävystyttävimmältä ihmiseltä. Työskentelemme täysin eri aloilla eikä meillä muutenkaan ollut enää oikein mitään yhteistä kiinnostuksen kohdetta. Ja seksi! Se oli – silloin harvoin kun sitä ylipäätään oli – tylsää, mekaanista puurtamista, josta ei tullut edes hiki. Saatoimme jopa jättää homman kesken ilman, että kumpikaan ehti heittää mällejään. Tällaisessa tilanteessa eräänä lauantaina, nauttiessamme iltapäiväkahveja tuvan pöydän ääressä, Markus huokaisi:

- Meillä on parisuhdeongelma.

- Ai, on vai? Älä vain kysy, rakastanko minä vielä sinua.

- Ääliö! Myönnä pois, että me elämme ikävää elämää. Meiltä puuttuu säpinää ja sähköä. Mikään ei tunnu enää miltään. Eikö ole totta, häh?

- No joo. Mitä sinä haluaisit meidän tekevän?

- Jotakin repäisevää, joka herättää meidät tästä horroksesta.

- Hei, tehdään matka jonnekin eksoottiseen paikkaan, jossa ei olla ennen käyty!

- En minä halua mitään kahden viikon seksinpiristyslomaa jossakin typerässä hotellissa! Minä haluan vipinää tähän arkipäivään!

- Mitä helvettiä se sitten olisi!

- Älä huuda! Minä haluan painia.

- Häh?! Painia?

- Minä haluan runtata sinut alleni ja pyyhkiä tuon hölmistyneen ilmeen naamaltasi.

- Hahahaa. Voi vittu, äijä, luuletko sinä, että pärjäisit muka minulle?!

- Eihän sitä voi tietää, kun ei olla koskaan koetettu. Rakastatko sinä vielä minua?

Siitä se sitten lähti. Nousimme saman tien pöydästä ja otimme matsin tuvan lattialla. Ei siitä ensi alkuun meinannut mitään tulla, kun hämmennyksissä nauraa kikatimme ja hörötimme koko ajan. Mutta melko pian Markuksen tarmon ansiosta painista kehittyi kuitenkin meille yhteinen intohimoinen harrastus. Seurasimme painikisoja telkkarista silloin harvoin, kun niitä näytettiin. Kolusimme netistä kaiken aiheesta ja luimme kaiken käsiin saamamme alan kirjallisuuden.

Ja tietysti painimme keskenämme. Ottelimme lähes päivittäin ja aina tosissaan. Hiki ja kiukkuiset ärräpäät lensivät. Sen jälkeen seksi tuntui aivan saatanan mahtavalta. En ollut aikaisemmin erityisemmin pitänyt siitä, että minua pantiin peppuun, mutta jos satuin häviämään Markukselle tiukan matsin ja hän pääsi palkinnoksi survomaan kyrvällään minun persettäni, olin räjähtää hurmiosta. Se oli tajutonta. Puhumattakaan niistä kerroista, jolloin minä voitin. Voi pojat, että Markus sai kyytiä! Eikä tämä uusi harrastuksemme parantanut ainoastaan seksiämme, koko suhteemme nousi aivan uudelle tasolle. Keskinäinen kiintymyksemme on syvempää kuin koskaan.

Kun aloitimme painimisen, olimme hoikkia, veteliä ruipeloita. Peruskunnosta saati lihaksista ei voinut puhuakaan. Tajusimme aika pian, että uusi harrastuksemme vaati muutakin kuin otteluita. Aloimme juosta ja talvella hiihtää, vähintään kymmenen kilometriä noin joka kolmas päivä. Uskomatonta miten nopeasti kunto loppujen lopuksi kohosi ja miten hyvä olo hyvästä kunnosta tulee. Yritimme käydä kaupungissa kuntosalillakin lihaksia kasvattamassa, mutta matka oli liian pitkä.

Me nimittäin asumme noin kolmenkymmenen kilometrin päässä yhdestä maamme suurimmista kaupungeista. Meillä on suuri, entinen maalaistalo piharakennuksineen. Olemme ostaneet sen Markuksen sedän perikunnalta. Tontti on tosi iso ja syrjässä muusta kylästä. Järvenrantaakin on melkein sata metriä. Koska matka kuntosalille kaupunkiin oli siis liian pitkä, teimme oman salin navetan vintille, jossa ennen muinoin oli säilytetty lehmien heinät. Sinne tuli punnerruspenkki, käsipainoja ja sellainen laite – en tiedä sen oikeaa nimeä – jolla voi monipuolisesti treenata kehon eri lihasryhmiä. Parasta on kuitenkin painialusta. Iloitsemme siitä edelleen kuin pikku pojat karkkikaupassa. Se on muuten täynnään spermatahroja. Niin siis, vaikka emme mitään bodareita olekaan, olemme nykyään jo melkoisen sopusuhtaisia lihaskimppuja kuitenkin. Ei yhtään hävetä.

Sitten Hannuun. Hän on prätkänahkajätkä. Kovis olevinaan ja helvetin komea ja seksikäs. Ja Hannu, jos luet tämän, älä turhaan nosta nokkaasi, sinä häviät seuraavan ottelumme mitä nöyryyttävimmällä tavalla, persereikäsi tulee tuntemaan sen mitä tuskallisimmin! Tutustuimme Hannuun homobaarissa kaupungissa noin vuosi painiharrastuksen aloittamisen jälkeen. Yhtenä lauantaina Markus sai päähänsä, että hän haluaa just nyt eikä kohta homobaariin ryyppäämään. Eihän siinä muu auttanut kuin tiukat levikset ja bootsit jalkaan ja nahkatakit niskaan. Minä jouduin tavan mukaan juoppokuskiksi – se johtuu siitä, etten juurikaan välitä kännäämisestä.

Oli vasta alkuilta, ja mahduimme Markuksen kanssa oikein hyvin ruuhkautumaan syrjäiseen pöytään, josta oli hyvä näköala koko baariin. Hannu oli jo paikalla, nojaili baaritiskiin nahkatakissa ja –housuissa, niittivyö lanteilla. Tumma siilitukka, jykevät leukaperät ja piukea perse pyllisti kivasti. Me Markuksen kanssa intouduimme oitis supattamaan riettauksia tuosta komistuksesta. Mutta huomasi hänkin meidät. Tai luultavimmin ennen kaikkea Markuksen, kaikki hullaantuvat hänen vaaleisiin enkelikiharoihinsa. Luulen, että Hannu on vieläkin pihkassa Markukseen. Joo, tunnusta pois vaan! Nyt Hannu kyllä punastui, mutta ei varmaan ikinä myönnä sitä.

No, hetken päästä viitoimme Hannun meidän pöytäämme. Hän laahusti hitaasti sellaisella kissan riettaalla, vetelällä notkeudella. Teki mieli syöksyä panemaan häntä heti. Aluksi juttelu oli tietysti ympäri pyöreätä ja arastelevaa, mutta äkkiäkös kolme nahkatakkista jätkää vauhtiin pääsee. Pojat kittasivat kaljaa ja minä limsaa. Huulet alkoivat lentää ja nauru raikaa. Ennen kaikkea ilmassa ympärillämme alkoi haista miehinen seksi. Pikkuisen Hannu hämmentyi pettyneenä, kun sai kuulla meidän olevan vanha pariskunta. Mutta eihän pois lähtenyt, sillä Markuksen perkele flirttaili aivan törkeästi. Minua se alkoi jo ärsyttää. Niinpä kun Hannu meni vessassa käymään, tiuskaisin miehelleni:

- Vittu jätkä, sinä menet vähän liian pitkälle tuossa flirttailussasi. Kun päästään kotiin, minä pieksän sinut pahanpäiväiseksi.

- Hei, minä sain idean!

- Ihmeellistä.

- Ei kun oikeasti. Kysytäänkö tuolta Hannulta, onko hän kiinnostunut painista? Jos on, houkutellaan se mukaan ja pistetään painikisat pystyyn.

- Mutta eihän me tunneta sitä yhtään.

- Joo, mutta painiminenhan onkin paras keino tutustua uuteen kaveriin. Missä muussa pääsee niin tiukasti toisen iholle heti alkajaisiksi?

Ajatus alkoi tuntua minusta yhtäkkiä todella hyvältä. Olisi mahtavaa kokeilla oppimiaan – silloin vielä tosi vaatimattomia – taitoja uuden kaverin kanssa. Varsinkin kun tyyppi oli niinkin seksikäs kuin Hannu. Kun uusi tuttavamme palasi pöytään, Markus iski heti:

- Kuule, oletko sattumoisin kiinnostunut painista?

- Täh, Hannu hämmästyi. – Että painistako?

- Niin.

- Nyt kysyit oikealta mieheltä. Totta helvetissä minä painista olen kiinnostunut. Minähän olen paininut pikku kakarasta kaksikymmentäyksivuotiaaksi.

- Ihan tosi, pääsi nyt minultakin innostunut huuto, Markuksesta puhumattakaan.

- Joo joo. Siinä kuudentoista kieppeillä minä olin piiritasolla kova sana.

- Oho. Entä sitten?

- No, sitten mielen alkoi täyttää tämä homous ja aloin arastella jätkien kanssa vääntämistä, etten paljastuisi. Ja sen takia sitten lopetinkin.

- Ymmärrän, nyökkäsin ja nauroin. – Se olisi voinut olla heteronuorukaisille iso järkytys, kun homopainija kaappaa tiukkaan puristukseen ja paiskaa painimattoon selälleen.

- Niinpä.

Markus alkoi selittää Hannulle erinomaista ideaansa. Hän kertoi, kuinka olimme valinneet vuosi sitten painin harrastukseksemme. Minä peesasin ja selitin, että meidän homopainiimme kuuluu otteleminen kyrvät pystyssä ja kunnon panot. Hannua nauratti, mutta totta vie hänen silmänsä alkoivat kiilua. Hän oli kuitenkin kahden vaiheilla, lähteäkö meidän kanssamme, kun asuimme niin kaukana. Lupasimme kunnon vääntöjen lisäksi saunan ja yösijan. Ja minä ilmoitin hoitavani kuljetukset ihan niin kuin hän haluaisi. Niin hän suostui. Kello ei ollut vielä kahdeksaakaan, kun triomme lähti painikisoihin. Haimme pikaisesti Hannun kämpiltä hammasharjan ja varavaatteita. Matkalla neropatti-Markukseni sai toisen loistoidean:

- Hei Hannu, sinähän varmaan tiedät kaiken painivalmennuksesta?

- En nyt kaikkea, mutta jotakin

- Mehän ei Arnon kanssa tiedetä asiasta muuta kuin mitä muutamasta kirjasta on saatu lukea. Emmekä varmasti osaa treenata oikein. Sinähän voisit ruveta meidän valmentajaksi!

- Älähän nyt. Eikö tämän pitänyt olla enempi seksipainotteista?

- Sitäkin, mutta olisihan se hyvä osata oikeita otteita ja heittoja ja ennen kaikkea sitä perusharjoittelua.

- Joo, aloin minäkin hehkuttaa. – Perustetaan painiklubi ja aletaan harjoitella aivan tosissaan. Me voimme ilmoittautua seuraaviin homojen olympialaisiin painiin.

- Arno, älä nyt liioittele, Markus marisi.

- On tuossa jotain ideaa, Hannu tunnusti. – Oikeastaan olen pitkään kaivannut jotain kunnon urheilua tähän elämään. Tosi haastetta.

- Upeaa!

- Mutta tänään ei valmenneta eikä treenata, kun ollaan otettu kaljaa.

- Joo ei, tänä iltana tapellaan, naidaan ja saunotaan, kiljuin riemuissani.

Ja niin tehtiin. Kun kapusimme navetan vintille, Hannu ehdotti, että painisimme alasti. Markuksen kanssa meillä oli yleensä ainakin kalsarit päällä. Alastonpaini oli uusi, kiihottava ajatus. Tosin minua olisi kyllä kiihottanut otella Hannun kanssa ne nahkakuteetkin päällä, mutta sitä harrastimme sitten myöhemmin.

Eipä siinä sitten mitään. Vaatteet pois! Ja voi Jeesus, mikä kroppa Hannulla oli! On. Vaikka olimme treenanneet Markuksen kanssa jo vuoden, olimme Hannuun verrattuina rääpäleitä. Sillä miehellä on tiukka, just oikean mallinen lihaksikas ruumis. Siis täysi Mies. Olemme Markuksen kanssa kuta kuinkin samanlaisia nykyään, mutta emme totisesti silloin. Ja mikä vielä epäoikeudenmukaista: Hannulla on helvetin iso kyrpä. Jotkut ovat ärsyttävän täydellisiä.

Hannu halusi, että Markus ja minä ottelemme ensin keskenämme. Selvähän se, miksi. Hän halusi varmistaa etukäteen, minkä tasoisia vastustajia me hänelle olisimme, ja että tuhlaisimme päällimmäiset voimamme toisiimme, jotta hänen olisi sitten helpompi päihittää meidät. Älä ukise, Hannu. Totta tämä on.

Jos oikein puhutaan, niin kyllä meitäkin kiihotti esitellä painitaitojamme Hannun katsellessa. Se oli mahtavan pervo tunne. Niin me sitten Markuksen kanssa kiersimme toisiamme painimatolla munat heilahdellen ja kytäten hetkeä, jolloin toisen huomio hetkeksi herpaantuisi. Ja tietenkin minun piti vilkaista maton laidalla kannustushuutoja hihkuvaa komeaa, alastonta Hannua, ja siinä samassa Markus oli minun kimpussani. Siitä tuli siihen astisista tiukin kamppailumme. Vaikka Markus on älykkö, hän on piru vieköön myös periksi antamaton taistelija. Ottelu kesti ja kesti. Luut rutisivat, lihakset pullistelivat. Huohotimme, hikoilimme ja kiroilimme. Ja Hannu karjui innoissaan kiihkeitä kannustusrivouksia kummallekin tilanteen mukaan tyyliin ’nussi sitä homoa’, ’ime sitä, hinttari’. Sitten onnistuin nappaamaan Markuksen pään likistyksiin reisieni väliin ja saamaan hänen kätensä tiukkaan lukkoon. Markus rimpuili kyllä sinnikkäästi, mutta ei hän mihinkään enää päässyt, ja niin Hannu ratkaisi matsin minun voitokseni. Me kamppailijat makasimme matolla voimattomina, hiestä läpimärkinä ja yritimme tasoittaa hengitystä. Hannu pomppi ympärillämme kalu tanassa ja intoili:

- Vittu jätkät, mahtavat taistelu! Vähän amatöörimäistä, mutta kunnon meininki. No voittaja, kyrpä pystyyn ja lohdutusta hävinneen perseelle!

- E-en jaksa, puuskutin.

- Äh-äh-älä välitä, Markus huohotti lohduttavasti. – Just nyt en pystyisi nauttimaan siitä. Olisin kuin kaksi viikkoa vanha lahna.

- Hei, toverit, tämän illanhan piti tihkua seksiä, Hannu vetosi ja uhosi. – Minä ainakin haluan painia ja nussia! Voittaja, ylös siitä ja käy kimppuun!

- Armoa, ruikutin lattianrajasta.

Hän armahti. Pidimme reilun tunnin tauon ja nautimme virvokkeita. Hannu pani meidät venyttelemään tukkoisia lihaksiamme perusteellisesti, jotteivät ne kipeytyisi kovin pahasti myöhemmin. Meillä oli ihan rento, hyvä meno, mutta lopulta Hannu loikkasi painimatolle kulli heilahdellen ja ilmoitti pirullisesti virnistäen:

- No niin, Arno, nyt alkoi sinun perseesi rassaaminen.

- Tappelu, tappelu, Markus rupesi ’kannustamaan’.

- Turpa kiinni, rakas, murahdin, vaikka astuin areenalle innoissani ja mukavassa kiimassakin.

Se ottelu ei montaa minuuttia kestänyt. Minulla on muistikuva, että olin pääasiallisesti jalat ilmassa. Hannu leipoi minua miten tahtoi. Nautin silti täysillä jokaisesta hetkestä hänen voimakkaiden lihastensa puristuksessa. Tunsin totisesti olevani Miehen kourissa. Hannu ei tainnut edes hengästyä, hikoamisesta puhumattakaan. Vasta kun hän niittasi minut lopullisesti mattoon, huomasin Markuksen. Se kakkiainen kiemurteli pitkin pituuttaan molskin reunalla ja ulvoi naurusta. Meinasin ryömiä mottaamaan häntä, mutta Hannu ei päästänyt minua mihinkään:

- Nyt pannaan, jätkä, tulppaa perseeseen!

Hekottelijakin lopetti siihen paikkaan ja kiikutti meille liukastetta ja kortsun. Kuola valuen muuten. Hannu rasvasi reikääni väkevällä otteella, ja samalla pervo-Markus rullasi hänelle kortsun runkkaillen liukkaria voittajani tukevaan vehkeeseen. Sitten Hannu nosti ketarani pystyyn, ja minä aloin revetä. Hitaalla, piiiitkällä, yhtäjaksoisella lantion työnnöllä Hannu tunki miehuutensa minuun. Minä nytkähtelin, urahtelin, murahtelin ja kiljahtelin mielipuolisena. Silmäni taisivat nautinnossa pyöriä kuin hedelmäpeli. Hannu virnisteli häijysti ja alkoi jyystää minua kunnolla. Näin hänen upeiden lihastensa värähtelevän voimakkaiden työntöjen tahdissa, ja hänen silmänsä paloivat kuin paholaisella. Minä totisesti sain Miestä.

Sitten ihana, rakas Markukseni päätti osallistua menoon. Hän tarttui kourallaan pakahtuvaan kaluuni ja runkkasi hartaudella – edelleen kuola valuen - minulta upeat mällit. Sen jälkeen minä puolestani keskityin antamaan ankaran suolikäsittelyn Hannun kyrvälle. Hän ulisi, uikutti ja kiroili kuin maailmanloppu olisi tullut. Markus karjui kiimaisia kannustushuutoja Hannulle ja läiski tätä pakaroille. Ja niin Hannu lopulta laukesi suoraa huutoa parkuen.

Kun hän sai vielä viimeisiä jälkisätkyjä kulli minun perseessäni, himosta hulluksi tullut Markus ponkaisi yllättäen hänen kimppuunsa. Flop vain, kun Hannun kalu luiskahti aukostani ja mies itse kellahti selälleen Markuksen alle. Hannu oli nainnista vielä niin sekaisin, ettei hetkeen kyennyt tekemään mitään, ja Markus sai hänet jo aika hyvään lukkoon. Vaan ei Hannu pitkäksi aikaa jäänyt ihmettelemään ja tuota pikaa hän istui Markuksen selän päällä polvet tiukasti puristaen mieheni kylkiä. Hannu veti Markuksen enkelikiharoista tämän päätä taaksepäin, kuristi toisen kyynärtaipeensa kurkun ympäri ja kähisi:

- Saatanan jätkä, on kolme tilannetta, kun miehen kimppuun ei käydä! Kun mies on kusella, paskalla tai naimassa.

- Juu ei, ei, Markus huohotti hädissään.

- No, hävisit kumminkin. Olet yhden panon velkaa.

- Hei, heräsin minäkin eloon maton laidalta, tosin niin pantuna, niin pantuna että. – Markus on minullekin yhden panon velkaa!

Ainoa, joka sillä hetkellä olisi ollut panohalukas, oli Markus. Me kaksi muuta olimme jokseenkin tyydytettyjä. Niinpä päätimme siirtää naimisia ja viimeinkin lämmittää saunan. Siellä Markus sitten sai kahta miestä yhtä aikaa – suuhun ja pyllyyn. Lopuksi puristimme Markuksen tiukkoihin painiotteisiin ja pakotimme hänet runkkaamaan. Hän nautti siitä, ihan totta.

Näin alkoi meidän homopainikerhomme. Hannu omistautui valmentamiselle tosissaan. Hän lupasi tutkia uusinta valmennustietoutta ja jo muutaman päivän kuluttua tuli sähköpostissa viikkotreeniohjelma, jota Markuksen ja minun piti alkaa noudattaa. Ajan ja kehittymisemme myötä ohjelmaan tuli tietysti vaihtelua. Melkein joka viikonloppu Hannu tuli meille pitämään varsinaista treenipäivää. Tuntitolkulla ja tuhansia kertoja toistaen harjoittelimme otteita, heittoja, nostoja ja herra ties mitä. Lukuisilla toistoilla oli tarkoitus istuttaa jutut selkäytimeen niin, ettei niitä otellessa tarvinnut ruveta miettimään. Ja kyllä me ottelimmekin. Jokainen treenipäivä päättyi ankariin taisteluihin – ja panoihin. Eikä Hannu silloin tyytynyt olemaan pelkkä valmentaja. Hän oli tosi innokas ja himokas ottelija ja panija, myöhemmin myös pantava. Hän on tunnustanut, ettei ole koskaan ennen nainut niin paljon ja samalla nauttinut siitä niin sydämensä pohjasta.

Hannu on todella hyvä ja tiukkakin valmentaja. Hänen erinomaisuudestaan todistaa sekin, että alamme tätä nykyä olla aika tasaväkisiä kamppailijoita hänen kanssaan. Me olemme Markuksen kanssa molemmat päihittäneet Hannun jo useamman kerran. Jarista nyt puhumattakaan, mutta hän onkin tähtipainijamme.

Tämä Jari on meidän lähin naapurimme, asuu noin puolen kilometrin päässä. Hän on vanhapoika, joka viljelee tilaansa yksin. Lisäksi hän on uskomaton tarmonpesä, kyläaktiivi, joka on mukana kaikessa mahdollisessa. Markuksen ja minutkin hän on onnistunut raahaamaan ties mihin kaikkiin talkoisiin. Minä muun muassa vastaan kylän ja paikallisen harrastajateatterin kotisivuista sekä läsnäolosta facebookissa ja twitterissä.

Jarilla on uskomattoman leveät hartiat ja iso rintakehä. Hänen lihaksensa eivät ole kehittyneet punttisalilla, vaan ihan oikeassa ruumiillisessa työssä. Naamaltaan hän ei ole – sorry Jari – komea. Ei, hänen pärstänsä on söpö, ehdottomasti maailman söpöin; edes Brad Pittin kasvot eivät vedä vertoja Jarin vastaavalle. Kun Jari vaikka pikkuisenkin hymyilee, tekee mieli napata hänen päänsä käsien väliin ja nuolla se, grrr.

Jarin mukaantulo painikerhoomme oli mitä noloin tilanne, suoraan sanoen paskat housuun pelästyttävä shokki. Aluksi. Ensimmäisen minuutin verran. Kun aloitimme Hannun kanssa, oli huhtikuu. Jari ilmestyi navetan vintille heinäkuun lopussa, lauantai-iltapäivänä kesken harjoituksiamme. Markus ja Hannu olivat parhaillaan alastomina vääntämässä matolla. Minä hihkuin painihävyttömyyksiä yhtä alastomana munat pomppien molskin vierellä. Hannulla oli Markuksen pää kainalossaan ja toisella kädellä hän juuri puristeli vastustajansa vehkeitä. Yhtäkkiä Markus katkaisi kuin veitsellä leikaten voihkinansa. Hänen silmänsä rävähtivät ammolleen ja tuijottivat selkäni taakse. Käännyin salamana ympäri ja olin pudota kauhusta polvilleni. Harteikas Jari seisoi siinä, silmät lasittuneina katsomaan painijoita, suu apposen auki. Hän toljotti jalat haarallaan ja – tämänkin rekisteröin heti – iso koura möyhensi farkkujen peittämää miehistä kalustoa. Minä siinä sitten nolon tulipunaisena loihen lausumaan:

- Oho. Voi vittu.

- Joo, Jari runoili takaisin. – Tuota, tulin talkoisiin kysymään, mutta ehtiihän tuon. Aika meno teillä…

- Joo. Tuota… painitaan… Ehditkö pitkäänkin siinä..?

- Pari kolme minuuttia.

- Eih! Tämä… Meillä on tämmöinen harrastus.

- Kiva. Vauhdikas. Melko seksikästäkin. Pääseekö, tuota, mukaan?

- Häh?

- Siis jos teille käy. Olisi melko mukava varmaan… tuolla lailla alasti… siis miehen kanssa…

- Tuota, Jari, nyt on ehkä pakko tunnustaa yksi asia. Me olemme homoja.

- Kertoisit uutisen.

- Täh? Siis… sinä tiedät.

- Minä sinä minua oikein pidät? Helvetti, tottahan homo homon haistaa. Jos en olisi pitänyt sinua ja Markusta toisissaan roikkuvana paita ja peppu –avioparina, olisin yrittänyt tunkea ajat sitten teidän vällyjenne alle.

- Oho. Ai jaa.

Nyt syntyi eloa matolle patsaiksi jähmettyneisiin painijoihinkin. Esittelimme Hannun ja Jarin toisilleen. Naurattaa vieläkin, mutta olisittepa nähneet, miten siinä kaksi miehekästä urosta mittaili toisiaan haastavasti. Testosteroni haisi niin, että nytkin pyörryttää. Markus selitti lyhyesti painikerhomme idean syntyhistorian ja toiminnan. Jari ei meinannut nahoissaan pysyä:

- Hitto, kun olisitte aiemmin kertoneet! Just semmoista meininkiä, mistä olen aina nähnyt päiväunia.

- Oletko paljonkin paininut, Hannu kysäisi alta kulmien kyräillen.

- Enpä juuri. Ei ole ollut haastajia, Jari virnisti ja katsoi tiukasti Hannua silmiin.

- Haluatko ottaa matsin, Hannu nuolaisi suupieliään.

- Täällä ei vissiin paljon haasteista kieltäydytä?

- Eipä ole ollut tapana.

- Mikäs siinä sitten.

Me Markuksen kanssa innostuimme oitis edessä olevasta ottelusta. Jari heitti hymyillen vaatteensa pois. Mikä komea ilmestys! Onneksi hänellä sentään on normaali kokoinen kalu, ettei Markuksen ja minun ihan hirveästi tarvinnut hävetä. Miehet astuivat matolle ja alkoivat kiertää toisiaan tiukkailmeisinä. Sitten yhtäkkiä ne kaksi lihaksikasta jätkää iskivät yhteen. Jumalauta, mikä taistelu! Tuota pikaa hiki kiilteli paisuvilla, värähtelevillä lihaksilla. Äijät puuskuttivat ja väänsivät. Pian ähelsivät tiukassa mattopainissa jos jonkinlaisissa asennoissa. Siinä oli kaksi voimapesää tosi työssä. Kumpikaan ei selvästi aikonut antaa periksi, paremminkin pyrki kaikin voimin toisen perään. Vähän pelkäsin, josko juttu alkoi mennä jo liian totiseksi, mutta en puuttunut, kun se oli niin saatanan komeaa katsottavaa, huh.

Kun jätkien tappelu vain kesti ja kesti ja minä kerkesin huutaa ääneni ottelukiimassa käheäksi, en innoissani enää hillinnyt itseäni. Hyökkäsin Markuksen kimppuun, joka hyppi ympäriinsä kyrpä pystyssä. Ja kyllä meidänkin taistelusta tuli aika raju. En edes huomannut, kuinka Jarin ja Hannun matsi loppujen lopuksi päättyi, mutta kun Markus hiki lentäen viimein selätti minut, näimme Jarin nussivan Hannua aivan villinä takaapäin. Eikä Hannun ärinä kertonut tappion karvaudesta, vaan naimisen ihanuudesta.

Näin painikerhomme tuli täysilukuiseksi. Nelikkona olemme touhunneet siis jo kolmisen vuotta. Yhdistämme edelleen tasapuolisesti painin sekä urheiluna että paneskeluna. Joskus minä ajattelen, että vähempikin naiminen riittäisi, mutta painimme urheilupuolesta en luopuisi ikinä. En ole koskaan tuntenut itseäni niin mieheksi kuin nykyään.

Vaan olemme me kamppailuihimme muutakin hauskuutta silloin tällöin keksineet. Roolileikit. Olemme pukeutuneet muun muassa nahkakuteisiin ja leikkineet moottoripyöräjengiläisiä, jotka joutuvat ankaraan tappeluun. Nahka natisi ja kiima oli komeaa. Pari kertaa olemme menneet maastopuvuissa metsään leikkimään sotaa. Niissä taistoissa sammaleet lensivät, kun me sotilaat kävimme toistemme kimppuun isänmaallisessa hengessä.

Markuksen ja minun suhde on – hänenkin mielestään – paremmassa kunnossa kuin koskaan. Painin rajuudesta huolimatta välillämme on paljon hellyyttäkin. Ja tavallista arkea, jossa pidämme toisistamme hyvää huolta. Silloin tällöin olemme yrittäneet pariuttaa Hannua ja Jaria keskenään, mutta he vain vääntelehtivät noloina ja vannovat vanhapoikuuden nimeen. Ovat he silti viettäneet öitä toistensa luona puoliksi meiltä salaa. Niin että ehkä vielä jonakin päivänä… Kunhan nyt painimme kylliksemme.