Tommi

Lauantaina sekä Antsu että Jartsa yrittivät monet kerrat soittaa. En vastannut. Jartsa kävi jopa alaovella, mutta en päästänyt häntä sisään. Molemmilta tuli tekstiviesti, jossa kumpikin pyysi anteeksi. Siihen vastasin molemmille samoin: ”Teillä ei ole mitään aihetta pyytää anteeksi. Minä yksin olen syyllinen. Tämän jälkeen en vastaa teille. Hyvästi.” Ei se mitään auttanut. He pommittivat minua hellittämättömästi kolme viikkoa. Työsähköpostiinikin tuli viestejä. Kerran kun menin homobaariin, näin Jartsan istuvan Jannen ja tämän poikaystävän seurassa. Käännyin ovelta. Myöhemmin Janne soitti ja haukkui minut lapselliseksi. En kommentoinut, kuuntelin hiljaa. Pahinta oli kuitenkin se, että kaipasin kumpaakin kaveria aivan epätoivoisesti. Se oli rangaistukseni.

Sitten Antsulta tuli viesti: ”Saatanan homo, älä ole raukkamainen. Ole nyt sen verran mies, että vastaat kerrankin.” Kuka tahansa mies hermostuu solvauksesta. Lähetin molemmille tekstarin: ”Lopettakaa se viestittely. Nussikaa, vittu, keskenänne!” Jartsa vastasi: ”Olemme yrittäneet. Ei onnistunut. Kemiat ei toimi. Olemme niin erilaisia.” Antsu: ”Vittu, minulla ei edes seissyt sen jätkän kanssa!” Istuin sohvalla ja tuijotin viestejä. Räjähdin nauruun. Hysteerisenä kikatin ja ulvoin. Taoin nyrkillä uutta sohvapöytää. Putosin lattialle. Konttasin ympäriinsä ja nauroin, nauroin ja nauroin. Se nauru puhdisti syyllisyyttä ja häpeää, ei kokonaan, mutta niin, että saatoin taas hengittää.

Päätin toimia. Mietin pitkään erilaisia ratkaisuja. Soitin ensin Jartsalle.

- Tommi, kuului kylmät väreet herättävä huokaus. – Minulla on ollut niin ikävä.

- Rakas, ole hiljaa. Minulla on vakava ehdotus. Tavataan kaikki kolme puolueettomalla maaperällä ja mietitään, miten tämän tilanteen voisi ratkaista.

- Ai, siis Antsukin?

- Niin.

- Kai arvaat, millaiset meidän välimme nykyään ovat?

- Ette kai te enää tappele?

- Ei sentään. Mutta…

- En näe muuta keinoa. Tämä on tehtävä yhdessä, kaikki kolme.

- Tommi, vain sinun takiasi.

Sitten pirautin Antsulle.

- Viimeinkin, saatanan jätkä, Antsu karjui korvaani.

- Turpa kiinni! Minulla on asiaa.

- Ja minulla! Tässä on, kuule, kertynyt muutamakin juttu mielen pohjalle.

- Jumalauta, katkaisenko minä tämän puhelun!

- Ei! Sorry.

- Meidän on tavattava…

- Niin on.

- …kolmistaan ja yhdessä päätettävä, miten mennään eteenpäin.

- Kolmistaan! Pitääkö minun nähdä sen kusipään pärstä?

- Pitää! Ja hymyillen. Jos näen vittuilun tynkääkään, lyön heti ja häivyn sitten. Lopullisesti!

- Älä hermostu. Suostuuko Jartsa?

- Joo.

- No okei sitten.

Tapasimme siellä jälkipelipubissa. Kun menin sinne, jätkät istuivat loosissa vierekkäin – eivät ylimpinä ystävinä, mutta riittävän korrektisti. Paikalla oli vain pari muuta asiakasta. Saisimme olla rauhassa. Vein tuopin pöytään ja istuin heitä vastapäätä. En usko, että tässä maailmassa on monta kertaa nähty yhdessä kolmea miestä, joiden sisällä riehui niin valtaisat tunnemyrskyt. Yritimme hillitä itsemme, mutta jokaisen silmissä paloi polttavana kaipuu, rakkaus ja toivo tulevasta. Minä olisin halunnut kaapata molemmat syliini ja syödä heidät.

- No niin, aloitin hieman nikotellen. – Ensinnäkin, pyydän anteeksi, että olen kohdellut teitä niin sikamaisesti ja jatkoin sitä niin pitkään. Tämä on huono puolustus, mutta ongelmani on tämä: rakastan teitä kumpaakin. Epätoivoisesti ja erottelematta.

Pojat nieleskelivät ja tuijottivat pöytää. Jartsa pyyhkäisi silmäkulmaansa. Antsu puri huuliaan.

- Me olemme varmaan samaa mieltä, että jottain tarttis tehrä, jatkoin. – Yksi vaihtoehto on, että eroamme sopuisasti ja jatkamme kukin elämäämme eteenpäin.

- Ei!

- Ei perkele ikinä!

- Heh. Mikä helpotus. En minäkään sitä halua, naurahdin tyytyväisenä ja vakavoiduin. – Sitten on se mahdollisuus, että toinen teistä luovuttaa vapaaehtoisesti.

- En ainakaan minä!

- Minä en luovu sinusta koskaan, Jartsa tuijotti minua yhtäkkiä pelottava raivo silmissään.

- Ennen vanhaan tällaiset ratkaistiin kaksintaistelulla, Antsu mutisi.

- Vittu jätkä, sen kun valitset aseet, Jartsa kivahti.

- Lopettakaa, minä ärähdin. – Muistakaa, että te voitte aina palata heteroelämään.

- Haista, Tommi, iso paska. Minä sinä meitä oikein pidät, Antsu suuttui tosissaan.

- Tuo on halpamaista meidän tunteitamme kohtaan, Jartsa haukkoi henkeään.

- Anteeksi, pelästyin heidän reaktioitaan. – Mutta kai te tajuatte, ettei jää kuin yksi vaihtoehto.

- Mikä?

- Me alamme elää kolmistaan.

Jos tilanne ei olisi ollut niin herkkä, olisin röhähtänyt nauruun. Niin hulluilta jätkien naamat näyttivät. Ensimmäisenä ääntä sai ulos Antsu:

- Tarkoitatko, että muutamme yhteen ja alamme kolmistaan leikkiä kotileikkejä?

- No, esimerkiksi.

- Eikä, Jartsa parahti. – Oletko koskaan käynyt Antsun kämpillä? Siellä on aina aivan hirveä siivo. Ei tuosta ole yhteiselämään.

- Mutta ajattele, Jartsa, mitkä mahtavat ryhmäseksiorgiat voisimme järjestää joka päivä, Antsu härnäsi.

- Ja joutuisin katselemaan sinun rumaa, karvaista persettäsi!

- Saisit sinä pussatakin sitä. Mutta vakavasti puhuen ei se minustakaan kuulosta hyvältä ratkaisulta.

- Oliko se teidän keskinäinen naintiyrityksenne niin epätoivoinen, että ette ihan oikeasti voisi harkita tätä?

- Oli. Joo.

- No mitä vittua sitten!

Mökötimme mykkinä. Aloin olla epätoivoinen. Hain meille uudet tuopit. Hörpimme olutta ja vilkuilimme toisiamme. Sitten Antsu nyyhkäisi, ja kyyneleet alkoivat valua hänen silmistään:

- Tommi perkele, minä rakastan sinua niin. Tästä ei tule mitään. Jartsa, ole kiltti ja anna periksi.

Nyt hyrähti Jartsa itkuun. Hän kietoi kätensä Antsun harteille ja veti tämän kainaloonsa:

- En minä voi, Antsu-hyvä. Minäkin rakastan Tommia aivan liiaksi.

Haukoin henkeäni. Aloin vapista kuin horkassa. En kestänyt tuota näkyä. Sanoin, että minun on pakko käydä vessassa. Tarjoilija katsoi tiskin takaa minua ihmeissään. Väläytin hänelle tekohymyn. Viivyin vessassa pitkään. Minua pelotti tuo rakkaus. Se tuntui musertavan minut ja samalla se kasvatti minun omaa rakkauttani molempaan jätkään. Mutta miten tästä eteenpäin? Palasin pöytään. Pojat olivat rauhoittuneet ja istuivat siinä hymyillen. Jartsa aloitti:

- Meillä on ratkaisu.

- Ai jaa. Lemppaatte molemmat minut ulos.

- Haha, huono vitsi, Antsu irvisteli entinen piru taas silmissään.

- Me jaamme päivät niin kuin aiemmin syksyllä. Mutta teemme sen yhdessä, Jartsa selvensi.

- Tasapuolisesti, kaikkien kolmen tarpeet ja tilanteet huomioon ottaen, Antsu jatkoi.

- Vanha kunnon kompromissi, rypistelin otsaani. – Tässä on kyllä vaara, että jolla kulla tulee väistämättä sanomista ja riita on saman tien pystyssä.

- Ei, jos kaikki sitoutuvat ratkaisemaan sovussa kaikki eteen tulevat ongelmat, Jartsa vakuutti ja katsoi vetoavasti minuun.

- Ja ainahan voidaan tapella oikein kunnolla, Antsu höläytti.

- Kerjäätkö sinä turpiisi jo nyt, Jartsa iski kyynärpään Antsun kylkeen.

- Rauha, naurahdin. – Onhan tämä tyhjää parempi.

- Ja ajattele, saat pitää meidät molemmat, emmekä me kadehdi siitä toisiamme, Antsu intoili.

- Vau, saan oikean mieshaaremin!

Jätkät vaikenivat ja mulkaisivat toisiaan. Kuin yhteisestä merkistä he kumartuivat eteenpäin, tempaisivat kourillaan minut kauluksesta tiukkaan puristukseen. Vuoron perään he kähisivät naamalleni:

- Älä, jätkä, kuvittele itsestäsi liikoja.

- Sinä et tule olemaan mikään haaremin kunkku. Sinä olet yksi meistä.

- Ja jos me kaksi päätämme, sinä teet juuri niin kuin me sanomme.

- Okei, okei, hätäännyin. – Yksi kaikkien ja kaikki yhden puolesta. Kolme muskettisoturia.

Sinä iltana ryypättiin. Ensin siellä pubissa, sitten mentiin minun luokseni saunomaan. Hilluimme kämpässäni ilkosillamme ja vedimme viinaa. Halailimme ja suutelimme kaikki toisiamme, mutta emme naineet. Lopulta sammuimme kaikki minun sänkyyni.

Aamulla oli upeaa herätä niiden kahden miehen vierestä. Antsu vitsaili, että hänellä on niin tavallisen oloinen paskahätä, ettei häntä ainakaan kukaan ollut älynnyt panna. Ei meitä muitakaan. Aamiaisen jälkeen otimme kalenterit esiin ja jaoimme vuorot. Asiasta ei syntynyt mukinoita. Jartsa jäi luokseni sinä päivänä. Antsu uhosi vielä oven suussa, että seuraavana päivänä saisin sitten kunnon kyytiä. Kyllä me Jartsan kanssakin nautimme. Toinen tuntui syleilyssä niin hyvältä niin pitkästä aikaa.

Näin on nyt menty kuukausia. Ei tämä riidatta ole sujunut, mutta tappeluilta on vältytty. Väliin olen ollut tosi kyllästynyt ja hermona. Välillä pelännyt jätkien välien jännittymistä. Olenkin marmattanut pojille, ettei tämä pitemmän päälle ole toimiva ratkaisu, mutta emme ole muutakaan keksineet. Onhan tässä se puoli, että olemme kaikki monella tasolla toistemme tukena ja apuna, ja että jokaisella on myös oma elämä – minulla tosin vähiten. Tunteetkin palavat vielä täydellä liekillä. Ja seksi on mahtavaa! Olemme muuten kaksi kertaa peuhanneet kolmestaankin. Kun meidän piti Jartsan kanssa harrastaa nahkafetissipervoilua, Antsu vaati ehdottomasti päästä mukaan. Jartsa suostui pitkin hampain, mutta myönsi jälkeenpäin, että hauskaa oli ollut. Samoin kun keksimme kerran järjestää kolmistaan homopainikisan. Idea oli, että ottelun voittaja sai panna häviäjää. Minä sain kaksi panoa, ja vaikka Antsu onkin entinen karateka, hän joutui antamaan Jartsalle persettään. Lohdutukseksi Antsu sai panna meitä molempia yhtä aikaa, ja että se jätkä uhosi.

Nyt on sitten kevät. Puhelin on alkanut laulaa, sillä puistopalloilijat aloittelevat kauttaan. Olen kertonut jätkille, että Kai tietää meistä – ja puistelee päätään samoin kuin Jannekin. Emme ole päättäneet, kerrommeko oudosta tilanteestamme muille. Olen ollut sitä mieltä, että minä voin olla se porukan homoukkosenjohdatin, ettei Antsun ja Jartsan tarvitse tulla esiin. He eivät kuulemma pelkää asian puheeksi tuloa. Katsotaan nyt. Sen olen kuitenkin vaatinut, etteivät he saa käyttää pelin rajuutta keskinäiseen välienselvittelyyn. Huomenna on ensimmäinen peli. On hienoa päästä telmimään taas vanhojen kavereiden kanssa.