Tommi

Syyskuun viimeinen lauantai oli kauden viimeinen pelipäivä. Vettä tuli taivaan täydeltä ja kenttä lainehti järvenä. Siitä tuli kesän mahtavin peli! Ketään ei säästelty, jokainen joutui uimaan kunnolla. Me hihkuimme kuralätäkössä riemuissamme kuin pahaiset pikku pojat. Läpimärkinä ja kuraisina ahtauduimme pubiin. Kaikki olivat varautuneet ryyppäämään koko illan. Henkilökunta katsoi meitä hiukan pitkään. Kaikilla oli kyllä repussa kuivatkin vaatteet, mutta vessaan ei mahtunut monta kerrallaan vaihtopuuhiin. Seisoimme Kain kanssa vettä valuvina tiskillä kaljaa jonottamassa, kun hän sanoi hiljaa:

- Oletko muuten huomannut, että Antsun ja Jartsan suhtautuminen sinuun on ollut koko kesän ihan erilainen kuin ennen. Siis sen jälkeen sinun homoutesi tuli puheeksi.

- Ei kai, säikähdin, arvasiko Kai herkkävaistoisena miehenä jotakin. - En minä mitään ole huomannut. Kentällä kampittavat entiseen tapaan.

- Ei, kyllä ne jotenkin suhtautuvat sinuun kumman arvostavasti, melkeinpä ihaillen.

- Eikä. Tai jospa ne eivät tiedä, kuinka suhtautua homoon luontevasti.

- Ei se sitä ole. Päinvastoin, jos en tietäisi paremmin, väittäisin, että he ovat rakastuneet sinuun.

Kylläpä miehestä voi lähteäkin merkillisiä ääniä. Siis minusta, kunnes sain muutettua ne hulluksi nauruksi. Kaikin nauroi, mutta hänestä ei tiedä, saattoi teeskennelläkin. Hän nimittäin lisäsi hiljaa, että minä olisin kyllä sen rakkauden arvoinen. Vaikenin ja vilkaisin häntä. Hän virnisti ja taputti märkää kaljuani. Kalle sai siitä aiheen huutaa, että joko se Kaikin rupeaa homoilemaan. Kai vastasi, että Tommilla on niin vastustamattoman komea perse. Johannes ulvoi, että mitä varten Kai sitten minun kaljuani taputteli. Mutta sekä Antsu että Jartsa tuijottivat Kaita murhaavasti.

Rakastuneet minuun. Nielaisin. Tätä en ollut tainnut ajatella minään vaihtoehtona. Surkeana änkeydyin istumaan Kain ja Johanneksen väliin. No, kun ilta eteni, sain vaihdettua kuivaa päälle ja tyhjennettyä koko joukon tuoppeja, pääsin mukaan yleiseen huutoon ja menoon. Yhdessä välissä Kallen kaveri Jani alkoi haastaa muita kädenvääntöön. Hän voitti kolme ensimmäistä. Neljäntenä hän haastoi minut ja hävisi. Kalle ilkkui Janille, että surkimus hävisi homolle. Jani hermostui ja vaati uusintaa, jonka hän taas hävisi. Nyt hän alkoi vaatia minua painimatsiin. Silloin huomasin, kuinka Antsu ja Jartsa tahoillaan nousivat seisomaan tiukkailmeisinä. Pelästyin mahdollista mekkalaa ja nauraen kieltäydyin ottelusta Janin kanssa. Muut kiskoivat tämän istumaan, käskivät rauhoittumaan ja kittaamaan kaljaa. Hitto, rakastuneet sankarit, mietin Antsua ja Jartsaa. Jos he olisivat ruvenneet yhdessä minua puolustamaan, olisivatko he oivaltaneet tilanteen?

Kahdeksan maissa Antsu sai humalaisen idean:

- Hei, lähdetään kaikki Tommille saunaan! Minulla ainakin on repussa viinaa!

Puhkesi yleinen innostus. Kaikilla muillakin tuntui olevan eväspulloja. Olin itsekin täydentänyt aamupäivällä viinavarastoni. Jartsan piti kuitenkin tulla illalla luokseni. Vilkaisin häntä. Hän katsoi minua kysyvästi. En osannut kuin kohauttaa onnettomana olkapäitäni. Kai muistutti muita, että minultakin pitäisi kysyä. Sanoin, että saunaan mahtuu vain kolme kerrallaan, mutta muuten minulle sopi.

Ei mukaan lopulta tullut kuin kahdeksan äijää. Oikeastaan tykkäsin leikkiä isäntää ja häärätä ruokien, juomien ja saunan kanssa. Sanoinkin Johannekselle, että ensi kesänä korvaamme pubin saunomalla minun luonani. Sitä paitsi jätkät käyttäytyivät tosi fiksusti, voluumi ei noussut kohtuuttomasti. Janin kanssa kävimme olohuoneen matolla sen painimatsin. Hän oli jo niin päissään, ettei hänestä ollut vastusta. Silti hän päivitteli, kuinka hän ei muka pärjännyt minulle. Kalle raahasi hänet naureskellen saunaan. Vilkaisin Antsua ja Jartsaa. Ehkä hieman imartelen itseäni, mutta minusta he näyttivät katsovan minua arvostavasti. Samalla ymmärsin, etten itse voisi käydä saunassa. Ties minkälainen kilpailutilanne kavereiden välille olisi syntynyt pääsystä samoille lauteille.

Yhdentoista jälkeen porukka alkoi häipyä. Kun saatoin Kaita ovella, olkkarissa istuivat enää Antsu ja Jartsa. Olin enemmän kuin hermona, paskat housussa suoraan sanoen. Kai mumisi minulle:

- Kuinka aiot selvitä noista kavereista?

- Ehkä ne siitä kohta…

- Kuule, ne eivät lähde kulumallakaan, kun ne kyttäävät toisiaan, Kai katsoi minua suoraan syvälle silmiin.

- Kai, perkele. Sinä taidat arvata tilanteen. Senkin selvännäkijä, naurahdin.

- Ammattitaitoa se vain on, virnuili tuo rakas psykiatriystäväni. – Voithan teeskennellä sammuvasi. Mutta perustilanne sinun täytyy ratkaista pian. Te tulette kohta hulluiksi kaikki kolme.

Palasin olkkariin ja aloin kiskoa viinaa kaksin käsin. Jouduin kyllä esittämään humalaisempaa kuin olin. Jännitys ja pelko taisivat estää viinan todellista vaikutusta. Keskustelumme oli jonnin joutavaa höpinää, mutta ilmapiirissä alkoi tuntua kiristymistä. Lopulta en kestänyt. Sanoin pojille, että olen niin päissäni, että menen nukkumaan ja että sammuttakaa valot, kun häivytte. Hoipuin makkariin ja rojahdin sängylle poikittain vaatteet päällä. Silmät kiinni mutta korvat auki kuulostelin, mitä tapahtuu. Ensin ei kuulunut mitään. Sitten jompikumpi totesi, että heidän täytynee lähteä, kun isäntäkin sammui. He kuuluivat aikovan lähteä vielä kaljoille. Jartsa taisi kurkata makuuhuoneeseen, sillä hän kysyi, pitäisikö heidän riisua minut ja panna kunnolla nukkumaan. Eivät onneksi tehneet sitä, ja pian ovi kolahti.

Odotin vielä tovin varmistaakseni, että he todella häipyivät. Ajattelin Kain sanoja – ja samantapaistahan Jannekin oli puhunut. He olivat ihan oikeassa. Jotain täytyi tehdä, mutta mitä! Jos minun piti valita jätkistä jompikumpi, en totisesti tiennyt, kumman ottaisin. Tykkäsin aivan älyttömästi Antsun miehekkäästä uhosta ja meidän rajun vauhdikkaasta seksistämme. Jartsan kanssa, jonka peräreiän olimme muuten molempien suureksi nautinnoksi jo korkanneet, harkitsimme erilaisten pervoilujen ja fetissien kokeiluja. En, jumalauta, pystyisi ikinä päättämään, kummasta kyrpäni joutuisi luopumaan. Mutta jos he todella olivat rakastuneet minuun, en saisi olla itsekäs, vaan minun kaiken tuskan uhallakin olisi uskallettava tehdä päätöksiä. Huokaisin, käänsin kylkeä ja sammuin oikeasti.

En päättänyt mitään. Jakelin aikoja ja sänkyäni entiseen tapaan. Paitsi, että hermoni alkoivat olla kireällä ja sotkin pari kertaa ajat niin, että katastrofi oli todella lähellä. Töissäkin asemani muuttui ja minun täytyi opetella uusia asioita, usein iltaisin kotonakin. Koko tilanteesta johtui, että seksi alkoi maistua minusta puuduttavalta. Jartsa huomasi sen – no, Antsu nyt on niin itseään täynnä, ettei huomaisi norsua pienempää. Olimme Jartsan kanssa harrastamassa sitomisleikkejä, mikä normaalisti olisi takuulla kiihottanut minua, mutta nyt ei enää ottanut eteen. Jartsa pettyi hiljaiseen tapaansa:

- Oletko kyllästynyt seksiin? Vai… tuota… minuun?

- Ei! En, en ikinä sinuun! Minä rakastan sinua!

Siinä se sitten tuli. Jartsa halasi minua lujasti ja sanoi itsekin rakastavansa minua. Kun seksistä ei kaikesta huolimatta tullut mitään ja minun piti tehdä vielä töitä, Jartsa lähti. Kaaduin sohvalle ja vapisin. Olin aina pitänyt itseäni miehenä, jota suuret tunteet eivät syvältä pääse kouraisemaan. Olin mielestäni enempi iloinen, huoleton veikko. Ymmärsin nyt kolmiodraamamme syvimmän ongelman. Kysymys ei ollut siitä, että seksistä jommankumman rakastajani kanssa olisi vaikea luopua. Kysymys ei ollut siitä, että pojat olisivat rakastuneita minuun. Kysymys oli siitä, että minä olin rakastunut molempiin. Syvästi, kiihkeästi. Siksi en kyennyt tekemään ratkaisua puoleen tai toiseen.

Rakkauteni tunnustaminen ei helpottanut stressiäni vähääkään. Pahensi vain. Kärsin hirveitä omantunnontuskia ja häpeää sikamaisuuteni takia, siis sen miten petollisesti kohtelin rakastamiani miehiä. Yksin ollessani väliin hakkasin itseäni, väliin itkin lohduttomasti, väliin vannoin tekeväni valinnan - huomenna. Mutta ei. Elämä menee kuitenkin niin, että jos itse on kyvytön toimimaan, kohtalo ei pysy kauaa ulkopuolisena, vaan tekee ratkaisut puolestamme. Näin nytkin.

Marraskuun alussa perjantaina alkuillasta Jartsa oli luonani saunomassa. Olimme syöksyneet suoraan lauteilta ilman suihkua sängylleni. Olin juuri nuolemassa Jartsan hikeä iholta varpaista päähän, kun ovikello soi. Pomppasimme molemmat kattoon.

- Odotatko jota kuta, kysyi Jartsa kuiskaten.

- En. Olisihan minulle soitettu ensin.

- Älä avaa. Ties vaikka joku tuttu…

- Ei voi olla, kun ovipuhelin ei soinut. Sen täytyy olla joku naapuri.

Kietouduin peittoon ja yritin kätkeä seisovaa kaluani. Loihdin naamalleni naapurihymyn ja avasin oven.

- Moi! Ajattelin tulla pistäytymään.

- Antsu, perkele, parkaisin. – Miten helvetissä pääsit sisään!?

- Joku asukas tuli samaan aikaan. Mitä sinä noin säikky olet, hän madalsi ääntään. – Vittu, jätkä, onko sinulla joku pano täällä?

- Joo, on, on. Minä selitän sinulle huomenna. Et voi tulla nyt, mumisin ja yritin työntää häntä ulos. Peitto putosi.

- Oho, onpa äijällä seisokki! Minä haluan nähdä sen tyypin!

Antsun silmissä välähti raivo ja hän työnsi minut voimalla syrjään. Yritin tarrata häneen kiinni, mutta sotkeuduin peittoon. Hän harppoi suoraan makkarin ovelle ja jähmettyi siihen kuin kivi.

- M-moi, kuului Jartsan nolostunut ääni.

Astuin Antsun viereen. Hän mulkaisi minuun kuin kuusta pudonnut ja hönkäisi:

- Mitä vittua täällä tapahtuu?

- Eikö se ole aika ilmeistä, huokaisin ja tajusin, että piinani loppuu toisin kuin olisi pitänyt.

Sanaakaan sanomatta Antsu löi minua poskeen niin, että horjahdin makkarin puolelle. Jartsa pomppasi ylös nyrkit pystyssä. Salamana älysin, ettei hän tietenkään ymmärtänyt tässä Antsun roolia. Ennen kuin Jartsa ehti käydä Antsun kimppuun, karjaisin:

- Jartsa, ei! Tuota, sinun on varmaan syytä tietää, että harrastan seksiä myös Antsun kanssa.

Kumpikin kääntyi katsomaan minua. Jartsan ällistys vaihtui samaan halveksuntaan, joka paloi Antsunkin kasvoilla. Ilma loppui ympäriltäni, minua huimasi.

- Paskiainen. Saatanan homohuora, tuli molempien suusta.

- Joo. Anteeksi, nielin itkuani. – Tuota, minä menen vessaan. Jos te vaikka haluatte puhua. Minä en nyt pysty.

Täysin raukkamaisesti pakenin tilanteesta ja lukkiuduin vessaan. En voinut vilkaistakaan peiliin. Istuin pöntölle ja yritin hengittää syvään, etten alkaisi ulvoa. Vihasin itseäni. Häpesin, häpesin, häpesin.

Sitten alkoi kuulua huutoa. Jätkät kiroilivat ja haukkuivat toisiaan aivan raivoissaan. Pelästyin. Meteli muuttui läjähdyksiksi, tömähdyksiksi ja ähinäksi. Ei saatana, jätkät tappelivat! Ryntäsin ulos vessasta. Pojat vääntyivät juuri ulos makkarista tiukassa sylipainissa, Jartsa alastomana, Antsu siinä nahkatakissaan, farkuissa ja bootseissa. Huusin heitä lopettamaan heti. He vain törmäilivät seiniin ja yrittivät huitoa toisiinsa. Yritin turhaan repiä heitä irti toisistaan. Viimein he kompuroivat olohuoneeseen ja rojahtivat sohvapöydälleni. Se meni aivan pirstaleiksi. Seuraavaksi katkesi jalka pikku jakkarastani. Minulta pimeni vintti. Raivostuin. Hyppäsin heidän päälleen ja jotenkin onnistuin puristamaan kummankin pään kainaloihini. Käytin todella voimaa, tunsin, kuinka hauikseni puristuivat heidän kaulansyrjäänsä. Altani alkoi kuulua tukahtunutta ininää ja korahtelua. Sain hieman rauhoitettua itseäni ja löysäsin otettani, etten sentään tappaisi heitä. Karjuin heille:

- Tämä, saatana, loppuu nyt! Loppu, loppu! Tajuatteko! Te lähdette nyt helvettiin täältä ettekä kumpikaan tule koskaan takaisin!

- Minä en lähde minnekään, Jartsa ähkyi allani.

- Minä vielä vähemmän, Antsu puhisi.

- Te lähdette molemmat. Antsu ensin, kun sinulla on vaatteet päällä.

- Ja vitut lähden, jos tuo jätkä jää tänne!

- Sinähän lähdet, kiristin otettani Antsun kurkusta. – Etkä jää pihalle kyttäämään Jartsaa. Te ette jatka tätä tappelua.

- Okei, okei, Antsu kähisi puristuksessani. Päästin hänet irti. Hän nousi ylös. – Tämä ei jää tähän, Tommi…

- Ala, vittu, painua siitä tai minä hakkaan sinut muodottomaksi!

Ovi kävi. Kierähdin Jartsan päältä:

- Ala pukea ja häivy.

- Tommi, minä…

- Ala vetää!!!!

Hän pukeutui hiljaisuudessa ja poistui. Makasin alastomana huonekalun palasten päällä, kunnes rupesin raivoissani paiskomaan niitä ympäriinsä. Muistan mutisseeni, että olisipa edes takka, niin saisi polttaa tämänkin muiston. Inhosin ja vihasin itseäni. Ainutkaan paha ajatus ei kohdistunut poikiin. Sain päähäni lähteä homobaariin juomaan itseni känniin. Toivoin jopa, että törmäisin matkalla johonkin homon vihaajaan, niin että saisin tapella kunnolla. Vedin täydelliset lärvit enkä muista kotiinpaluusta mitään. Onneksi en ollut saanut pokattua ketään, olisin ollut vittumaisen tyly rakastaja.