Toni

Vaikka minulla olikin auto, kuljin työmatkat bussilla. Ensi alkuun ilahduin, kun Jukka alkoi hakea minut töistä autollaan. Epäilyni kuitenkin heräsivät, kun hän vaikutti aina niin teennäisen iloiselta, mutta kuitenkin tenttasi tarkkaan, kuka se tyyppi oikein oli, jonka kanssa olin sattunut ovesta ulos tulemaan. Varoitin Jukkaa noista oireista, mutta hän vähätteli ja syytti minua epäluuloisuudesta. Kielsin häntä kuitenkin enää hakemasta minua, mistä hän loukkaantui.

Eräänä päivänä työtoverini Marja tuli onnea säkenöiden huoneeseeni. Hän on yksi niistä naisista, joiden kanssa olin pikkujoulujatkoilla siellä räkälässä.

- Muistatko sen mahtavan portsarin silloin pikkujouluissa, Marja pidätteli innostustaan.

- Joo-ooh…

- Minä luulen, että meille on syntymässä suhde!

- Mikä, olin pudota tuoliltani.

- Suhde. Se alkoi soitella minulle muutama viikko sitten ja pari kertaa se on jo käynyt tapaamassa minua, Marja hehkutti.

- Tapaamassa missä, olin aivan ymmälläni. – Täälläkö?

- Ei ihan. Tuolla parkkipaikalla. Siellä me olemme istuneet hänen autossaan lounasaikaan.

- Kuulostaa kivalta… köh… sinulle…köh, takertelin karheana viiltävää vihnettä kurkustani. – Sehän on niin komeakin.

- Eikö olekin. Tunnetko sinä hänet hyvinkin?

- Kuinka niin?

- No, se kyselee sinusta koko ajan. Kaikenlaista.

Painuin töistä niin nopeasti kuin pääsin Jukan kämpille. Hän oli keittiössä, minä istahdin sohvalle riisumatta edes ulkovaatteita.

- No niin, antaahan tulla selityksiä, senkin heteronperkele, ärjäisin koko kiukkuni voimalla.

- Mistähän on kyse, arasteleva Jukka ilmestyi keittiöstä.

- Sinä olet alkanut soitella Marjalle ja tapailla häntä.

- Hei, ei se niin mene. Se narttu piirittää minua!

- Älä valehtele! Marja luulee, että sinä olet ihastunut häneen, vaikka sinä käytät häntä vain hyväksesi. Oikeasti sinä kyttäät minua, paskiainen! Sikamaista! Halveksittavaa! Että sinä pystyt tuommoiseen!

Jukka muuttui raivosta punaiseksi. Hän harppoi pitkin lattiaa puhisten ja alkoi sitten takoa nyrkkeilysäkkiä. Kymmenen minuuttia hänen nyrkkinsä viuhuivat tappavalla vauhdilla ja hänen hikensä lensi ympäriinsä. Katsoin häntä kaikessa rauhassa. Kun hän viimein lopetti silmät harittaen ja uupuneena puuskuttaen, kysyin:

- Mitä minusta jäi jäljelle?

- Paskainen, märkä läntti.

- Eikö edes kyrpä pystyyn?

- Ei.

- Valetta. Tuo se hikinen perseesi tänne, niin todistan sen.

Kun nussimme, karjuin joka työnnöllä, loppuuko se saatanan kyttääminen. Jukka vikisi vastaan, että loppu, loppuu, nussi minua. Voi kunpa maailman ongelmat voisi poistaa naimalla, ihmiskunta olisi monin tavoin onnellisempi. Meidän ongelmaamme se naiminen ei poistanut. Minä kyllä varoitin Jukkaa, että meidän suhteemme oli kalkkiviivoilla, ja etten sietäisi yhtään enempää typeryyksiä.

Maaliskuussa Ari ja Konsta järjestivät kotonaan juhlat jälkimmäisen synttäreiden kunniaksi. Meidät kutsuttiin molemmat. Jos Jukkaa niin toki minuakin ujostutti ajatus mennä sinne pariskuntana, mutta asia ratkesi itsestään, kun Jukan oli mentävä töihin sinä iltana. Hän ehti kuitenkin heittää minut bileisiin, mikä oli hyvä, sillä jouduin roudaamaan mukanani omat ja isäntien tilaamat kaljat.

Pojat asuivat rivitalon päädyssä kaupungin laidalla metsän reunassa. Porukkaa oli aika paljon ja osa puolialastomina, sillä halukkaille oli saunakin tarjolla. Oli oikeastaan hauska tavata pitkästä aikaa vanhoja homokavereita. Aika paljon minulta udeltiin, minkälainen Jukka oli kaverina. Pakkohan minun oli kehua, varsinkin kun tiesin monen suhtautuvan häneen varauksellisesti portsarihomman takia.

Kaikki ei minun kannaltani sujunut kuitenkaan iloisissa merkeissä. Heikki tuli lievässä humalassa juttelemaan. Hyväntuulisena hän kertoi, kuinka oli pari päivää sitten törmännyt Jukkaan kadulla ja tämä oli vienyt hänet kahville. Siellä Jukka oli ensin pyytänyt anteeksi sitä väkivaltaista ulosheittoa baarista. Heikki oli vakuuttanut, ettei hän sitä millään muotoa pahalla muistellut. Sitten Jukka oli alkanut udella minun entisistä miessuhteistani, olinko tapaillut heitä viime aikoina ja keitä kaikkia näihin juhliin oli tulossa. Mieleni musteni ja kalja alkoi maistua paskalta.

Yhdentoista maissa juhliin tupsahti – ainakin minulle – varsinainen yllätysvieras.

- Ville! Mitä vittua sinä täällä teet, ällistyin leuan rintamuksilleni.

- Ota iisisti, kaveri. Eikö nämä ole homobileet, hän hymyili aurinkoisesti. – Minut on kutsuttu.

- Vähintään luulin, että sinä nyt ainakin kaapissa pysyisit, naurahdin.

- Siellä oli turhan yksinäistä. Onko Jukka täällä?

- Se on töissä.

- Eikä ole. Olin siellä ottamassa pohjia. Sillä on kuulemma vapaailta.

- Jaa.

Onneksi yksi Juhani syöksyi halaamaan Villeä. Pakenin vessaan. Miksi Jukka oli valehdellut? Mitä hän oikein puuhasi? Missä hän parhaillaan oli? Minua oksetti, vilutti, itketti ja vitutti. Päätin lähteä kotiin. Juhlatunnelmani oli tärveltynyt.

Livahdin ulos kenenkään näkemättä. Kävelin kaupunkiin päin ja ajattelin pyydystää taksin lennosta. Sadan metrin päässä näin sitten jotakin tuttua. Jukan auto oli pysäköity kadun varteen. Menin auton luo. Jukkaa ei näkynyt. Nojasin selkäni apukuskin puoleiseen oveen ja liu’uin sitä pitkin istumaan sohjoiseen maahan. Oloni oli ensin täysin tyhjä. Jukka oli täällä jossakin vakoilemassa minua. Aloin tuntea itseni likaiseksi, raiskatuksi. Purin hammasta, etten itkisi. Hoin itselleni, ettei tämä ollut vollaamisen paikka, tämä oli raivon paikka. Ja siinä päätin myös, että nyt suhteemme on loppu. Finito. Slut. The end.

Havahduin, kun auto rapsahti. Jukka oli kaukovempaimellaan avannut ovet. Ponkaisin pystyyn. Jukka lensi säikähdyksestä puoli metriä ilmaan. Tuijotimme toisiamme jähmettyneinä katon yli. Jukalla roikkui kiikarit kaulassa. Vittu, jätkä oli ollut talon takana metsässä kiikaroimassa niitä juhlia!

- Olit sitten linturetkellä, huokaisin.

Jukka ei sanonut mitään. Hetken kuluttua hän aukaisi oven ja istui ratin taakse. Rempaisin oman puolen oven melkein saranoiltaan ja istuin hänen viereensä. Kumpikaan ei uskaltanut katsoa toista. Kaivoin taskusta avainnipun ja erotin siitä Jukan asunnon avaimen. Panin sen kojelaudalle.

- Ei, Jukka henkäisi.

- Kai tajuat, että tämä on nyt loppu. Vie minut kotiin. Omaan kotiin.

Sen enempää emme matkalla puhuneet. Jukka puristi rattia rystyset valkoisina ja naama vääristyneenä irvistykseen. Kun nousin autosta kotini edustalla, Jukka kuiskasi vielä:

- Toni…

- Ei!

Seuraavana päivänä keräsin Jukan tavarat muovikassiin ja vein sen räkälän baaritiskille. Sanoin, että ne pitäisi antaa Jukalle. Seuraavana päivänä Jukalta tuli tekstiviesti, että voisin hakea omat tavarani samasta paikasta illalla, hän ei olisi silloin töissä. Niin tein ja join samalla yhden tuopin suhteemme ja räkälän muistolle.