Toni

En oikein osannut päättää, laskiko Jukka puhelun lopussa leikkiä vai oliko hän tosissaan. Pyöriskelin jonkin aikaa kotona ja söin vaatimattoman jouluaterian. Yhtäkkiä sain päähäni murtaa tottumukseni kunnioittaa joulurauhaa, mokomakin lapsuudenkodin perinne. Päätin lähteä kaljoille. Tiesin, että se räkälä oli auki kaikki pyhät.

Siellä ei ollut varsinaisesti mikään ruuhka. Ainoa tuttu oli se Jukan kaveri Ville. Hän viittoili minut seuraansa. Hän hymyili, että oli mukava nähdä edes yksi tuttu, kun näin joulun aikaan sai olla ihan riittämiin yksin. Ihmettelin mielessäni, kuinka tuommoinen kasvoiltaan kaunis poika yksin joutui olemaan, muutenkin olemukseltaan – no lyhyen läntänä ei ehkä ladon ovi, mutta jykevä maakellarin ovi kumminkin.

Yhteisten puheenaiheiden puutteessa keskityimme tuota pikaa Jukkaan. Varoin visusti paljastamasta suhteemme laatua ja pitäydyin yleisluonteisissa asioissa. Ville sitä vastoin ylisti Jukkaa maasta taivaiseen. Hän oli kuulemma heidän jenginsä suosituin kaveri, hauska ja reilu. Aina valmis auttamaan kavereita ongelmissa, myös vippaamalla rahaa. Hänellä oli heti aikaa, jos joku halusi uskoutua huolissaan ja tarvitsi neuvoja tai rohkaisua. Kaiken lisäksi hän oli porukan ahkerin treenaamaan, vaikkakaan ei – ja tästä aioin Jukkaa kiusata – siitä lahjakkaimmasta päästä ottelijana. Keskustelu oli avartava. Olimme Jukan kanssa niin tiiviisti kahdestaan, ettei minulla ollut minkäänlaista tajua siitä, millainen ihminen hän oli muille. Tulin ylpeäksi hänestä. Minun poikakaverini oli maailman täydellisin mies.

Viivyin Villen kanssa varmaan kolmisen tuntia. Sinä aikana hän tuli humalaan ja hänen juttunsa alkoivat kiertää hänen omaa napaansa. Ja hänen jalkansa alkoivat yhä useammin painautua pöydän alla minun kinttujani vasten hyvin tarkoituksellisesti. Jaaha, ajattelin, tässä taas yksi kaappityyppi, joka haluaisi kokeilla miehuutensa rajojen laajentamista. Kun sanoin lähteväni kotiin, hän ilmaisi kiinnostusta lähteä jatkoille. Kieltäydyin ryyppäämästä enempää ja poistuin kotia kohti vain hiukkasen horjuen.

Jukka tuli kotiin tapaninpäivänä kohta puolen päivän jälkeen. Olin juuri lataamassa kahvinkeitintä, kun kuulin oven käyvän ja huudon:

- Kotona ollaan. Terveisiä!

- Olen keittiössä! Tuliko Jaana?

- Minä heitin sen jo kämpilleen. Poikaystävä oli kuulemma tulossa sinne.

Menin eteiseen ja nojauduin seinään. Siinä se mies kaivoi kassiaan. Että minä rakastin sitä. Hän veti kassista minulta saamansa hanskat ja ojensi niitä minulle.

- Tuossa. Vedä nämä käteesi.

- Miksi? Etkö sinä tykkääkään niistä?

- Ei, kun minä haluan, että sinä lyöt minua.

- Häh? Miksi?

- Koska minä olin niin saatanan typerä sinua kohtaan.

- En minä nyt viitsi lyödä sinua, rakas. Sinä menet illaksi töihin ja näyttäisit niin rumalta naama turvoksissa. Sitä paitsi minulla on liian töhnäinen olo. Eksyin nimittäin vastoin parempia aikeitani sittenkin kaljoille. Teidän baariin.

- Ai. Homokavereittesi kanssa, Jukka hämmentyi ja näköjään pettyi.

- En. Siellä ei ollut muita tuttuja kuin se sinun kaverisi Ville. Vaikka olen kyllä aika varma, että sekin on homo.

- Villekö? Yrittikö se muka iskeä sinua, ääni kiristyi.

- Ei nyt varsinaisesti, mutta tarkka vainuni sanoo niin. Vaan sinusta kuulin yhtä ja toista.

- Mitä muka, Jukka muuttui varovaiseksi.

Astuin hänen eteensä, tartuin rinnuksista ja työnsin hänet seinää vasten. Suutelin häntä hellästi ja mutisin:

- Et olekaan niin kova tappelija kuin uskottelet.

- Mmmmhäääh, hän soperteli, kun nuolin hänen naamaansa.

- Toiseksi, olet maailman paras ystävänä, ja minä olen niin ylpeä sinusta.

- Mitä vittua se Ville…

- Minä rakastan sinua niin.

Jukka kietoi omat kätensä ympärilleni ja puristi minua tiukasti. Hän melkein nyyhkytti korvaani:

- Ja minä sinua. En tiedä, mitä tekisin, jos joku yrittäisi tähän väliin.

- Minä tiedän. Sinä vetäisit sitä tyyppiä edestäpäin lättyyn, ja minä potkisin takaapäin sitä perseelle.

- Taisteluparini, Jukka nauroi.

- Just se. Sitä paitsi tämä väli on niin tiivis, että minulta loppuu henki. Hellitä vähän.

- En. Minä rutistan sinut omakseni.

- Okei. Tässä ei siis auta muu kuin että nussin sinua niin, että kuu putoaa taivaalta.

- Oho, ettei vain jätkä luulisi itsestään vähän liikoja. Auts! Epäreilua…

Suutelin pallit taas terveiksi ja ehkä vähän liioittelin, kuu kiertää vielä radallaan. Mutta töihin Jukka lähti kävellen selvästi jalat levällään.

Elämämmekin jatkoi rauhallisella radallaan, työtä ja yhdessäoloa. Meidät nähtiin yhdessä kaupungilla yhä useammin. Homotuttujeni piirissä alkoivat huhut kiertää. Kerran törmäsimme kauppareissulla Ariin ja Konstaan. Kun siinä muutama sana oli vaihdetta, Ari töräytti suorasukaiseen tapaansa, että oletteko te pariskunta. Olimme Jukan kanssa tulipunaisia, ja vilkaistuamme toisiamme myönsin kaarrellen, että no vähän kai ehkä sinnepäin. Pojat kyllä kehuivat, että hienoa, mutta heidän silmänsä olivat pullistua päästä

Jukan kavereiden uteliaisuudesta ei ollut puhetta. Kerran he ottivat kuitenkin minut vastaan ehkä hieman hämmentyneinä, mutta ehdottoman reilusti. Jukan seura järjesti yhden toisen kaupungin vastaavan kanssa pienimuotoisen, keskinäisen fight-tapahtuman, jossa Jukkakin otteli. Jahkailin pitkään, lähdenkö katsomaan moista tappelujuhlaa. Inhosin ajatusta väkivallasta ja toisaalta hermoilin, miten ne äijät suhtautuisivat minuun, vieraaseen mieheen. Jukka toivoi sydämestään, että tulisin katsomaan, ja vetosi siihen, että laji oli olennainen osa hänen elämäänsä. Myönsin, että jos halusi miehen, oli otettava hänet kaikkine osineen.

Pienehkö sali oli täynnä testosteronihirmuja ja meno sen mukaista. Muutama moikkaili minua iloisesti hymyillen. Ville tuli takomaan minua selkään, että olipa hienoa nähdä minut siellä, että tästä nyt uusi laji minulle ikuisen lenkin kiertämisen lisäksi. Yritin vaimeasti selittää, että olin juoksemisen lisäksi työpaikan sählyjoukkueen tähtipelaaja. Sekös häntä nauratti.

Jukan matsi oli kolmantena. Kaksi ensimmäistä seurasin enimmäkseen yleisöä. Uskomatonta menoa. Porukka joutui hirmuiseen hurmioon, kuin raivoisaan transsiin. He huusivat suoraa huutoa lyö, potki, tapa se ja muuta vastaavaa. Puistatti. Kun Jukan vuoro tuli, olin oksentaa jännityksestä. Ja niin vain kävi, että loveen lankesin minäkin. Karjuin kurkku suorana ja elin Jukan mukana aivan täysillä. Kun mieheni joutui alakynteen, olin vähällä syöksyä kehään hakkaamaan sen vastustajan. Onneksi edessä oli paksu korstojen muuri. Kun Jukka hävisi lopulta, olin aivan järkyttynyt ja vakuuttunut vilunkia harrastetun. Ville hakkasi olkavarttani ja intoili, että hieno ottelu vaikka Jukka hävisikin. Lähdin saman tien pois, ja kun Ville ihmetteli sitä, sanoin tulleeni oikeastaan vain Jukan matsia katsomaan. Hän katsoi hieman oudosti virnistäen.

Tärisin kokemustani vielä kotonakin. Lähetin Jukalle tekstiviestin, että ensiapuvälineet on otettu esille. Jukka oli kuitenkin mennyt porukan mukana illanviettoon jälkiotteluita kelaamaan. Hän tuli kotiin yöllä kahden maissa viinalle haisten ja naama vain hieman turvoksissa. Syöksyin hänen kaulaansa.

- Hei, varo vähän. Olen piesty mies.

- Sankarini!

- Hehe. Minähän hävisin.

- Jumalauta, oli lähellä, että hyppään sinne kehään ja hakkaan sen sinun vastustajasi!

- Olisipa ollut näky!

Riisuin hänet ja vein vuoteeseemme. Hain kylmäpussin ja painelin hänen poskipäitään ja silmäkulmiaan. Kun kerroin, miten vahvasti olin eläytynyt hänen kamppailuunsa, hän rutisti minua hellästi ja vannoi rakastavansa minua ikuisesti. Minä puolestani vannoin siihen, että toiste en kyllä lähde hänen matsejaan katsomaan. En kestäisi sitä. Yritin jopa ehdottaa, että hän vaihtaisi lajia vähän vaarattomampaan mutta yhtä miehekkääseen kuten nyrkkeilyyn tai painiin. Jukka meinasi, että päinvastoin hän alkaa kotona opettaa minulle vapaaottelun hienouksia ja käyttää sitten minua harjoitteluvastustajana. Siitähän seurasi hirmuinen taistelu, jossa minä kepitin hänet kaksi-nolla, hänenkin tyydytyksekseen.

Jukka ei osoittanut pitkään aikaan mustasukkaisuuden oireita. Tai siltä minusta näytti. Pikku hiljaa paljastui kuitenkin yhtä sun toista. Pari kertaa yllätin hänet selaamassa kännykkäni puhelutietoja. Kun kysyin, mitä hän oikein puuhasi, hän säikähti ja selitteli vain huvin vuoksi muun tekemisen puutteessa tarttuneensa kännykkääni. Kerran hän luki saamiani tekstiviestejä, mutta selittelyn sijaan murahti vain äkäisesti. Ei silti, ei minulla mitään salattavaa ollut, mutta suhteessakin pitää olla oikeus yksityisyyteen.