Toni

Kerroin hänelle, että olin tutkinut hänen kirjahyllyjään ja tajunnut, etten tiennyt hänestä oikeastaan mitään. Jukan otsa meni ryppyyn. Hän tarkasteli minua pää kallellaan ja sanoi, etteipä hänkään tiennyt mitään minusta. Sitten hän ryhdistäytyi ja alkoi pelleillä:

- Hei. Olen Jukka, kaksikymmentäkahdeksan vuotta, portsari ja maisteri, kauppatieteiden lisensiaattityö on maannut horroksessa puoli vuotta. Harrastan tappelemista kehässä. Perheeseeni kuuluu Toni… Minkä ikäinen sinä olet?

- Kolmekymmentä.

- Ihanko totta? Luulin sinua minua nuoremmaksi, babyface. No, muuhun rakkaaseen perheeseeni kuuluvat isä Teuvo, voimistelunopettaja, äiti Marjatta, pankinjohtaja sekä kaksi siskoa. Vanhemmalla on kaksi lasta, nuorempi opiskelee täällä yliopistossa.

- Minkälaiset suhteet sinulla on kotiväkeesi, kysyin arvaten aihetta kateuteen.

- Tosi läheiset. Me soittelemme toisillemme monta kertaa viikossa.

- Tietävätkö ne sinun homoudestasi?

- Tietenkin. Kerroin sen niille jo seitsemäntoistavuotiaana.

- Taisi olla tiukka paikka?

- Hahah. Ei pätkääkään. Niistä se oli maailman luonnollisin asia. Tietenkin meidän Jukka on homo, ne vain naureskelivat.

- En usko. En voi. Ei se voi olla niin helppoa.

- No, minä kieltämättä olin äkkipikainen ja raju teini, niin ehkä he ajattelivat, että selviävät helpommalla, kun antavat asian olla, Jukka hihitti.

Huokaisin mietteissäni. Jukka huolestui ja halusi tietää, mitä synkistelin. Kerroin, että minun perheeni kanssa kaikki oli toisin. Olin keskimmäinen yhdeksästä lapsesta kiihkouskovaisessa perheessä. Kun itsenäistyin, sanoin vanhemmilleni, etten ollut enää uskossa. He olivat vihaisia, mutta kuitenkin rukoilivat, että löytäisin Jumalan uudelleen. Mutta sen jälkeen, kun kerroin olevani homo, en ollut saanut edes joulukorttia keneltäkään perheeni jäseneltä. Kaksi nuorinta veljeäni opiskeli tässä samassa kaupungissa yliopistolla, mutta kun he sattuvat tulemaan vastaan, he vaihtavat kadun toiselle puolelle. Jukka nousi ylös selvästi järkyttyneenä. Hän tuli ja otti minut tiukkaan halaukseen. Hänen mielestään minun kotiväkeni oli pelkkiä paskiaisia, joita hänen pitäisi vähän opettaa tavoille. Naurahdin ja vakuutin, että olin aika sinut asian kanssa: suku ei vaivannut minua enkä minä sukua. Olihan sekin jonkinlaista vapautta olla uskollinen itselleen.

Näin meidän seurustelumme alkoi. Työaikamme menivät sen verran ristiin, että yhteistä aikaa oli välillä tuskallista löytää. Mutta kun yhdessä olimme, se oli aivan upeaa elämää. Ja seksikin oli yhtä ilotulitusta. Vietimme aikaa tasapuolisesti molempien luona, lenkkisaunaillat tietysti minun kämpillä. Olimme kumpikin kertakaikkisen surkeita ruuanlaittajia. Hauskimpia hetkiä olivatkin ne, jolloin intoutuneesti yökkäillen haukuimme toistemme kulinaristisia tekeleitä. Jukka noudatti tosin pääasiallisesti erityistä ruokavaliota harrastuksensa takia.

Salilla hän tapasi kavereitaan noin kolmesti viikossa. Minun ihmiskontaktini supistuivat työkavereihin. Homotuttuihin ei tullut enää pidettyä yhteyttä. Osin se johtui siitäkin, että pitkän pohdinnan jälkeen päätimme Jukan kanssa pitää matalaa profiilia suhteestamme. Sanoin hänelle, että elän mielelläni kaapissa, kunhan saan elää siellä hänen kanssaan. Sitä paitsi hänen harrastuspiirissään olisi tuskin suhtauduttu ilolla, jos olisi saatu tietää yhden tappelijan elelevän miehen kanssa.

Yhteen uuteen ihmiseen tutustuin tänä aikana. Jukan yliopistolla opiskeleva sisko Jaana tuli osaksi elämäämme. Hän kävi meillä usein. Hän ihmetteli naureskellen minulle, kuinka saatoin olla hänen veljensä kanssa. Tämä kun oli ällöttävä narsistinen hyypiö. Minä hymyilin ja vakuutin, että minä katson varsin mielelläni, kun Jukka ihailee alastonta vartaloaan kokovartalopeilistä. Kaikesta kuitenkin huomasi, että sisarusten välit olivat hyvin läheiset ja lämpimät. Ja heidän juttunsa kertoivat käsittämättömän hienosta lapsuudenkodista, jossa jokaista rakastettiin ja kunnioitettiin omana itsenään ilman ehtoja. Vertailu omaan kotitaustaani sai minut usein huokailemaan surullisena.

Ensimmäinen särö tähän onnelaan tuli lokakuun lopulla. Törmäsin ruokakaupassa sattumoisin Konstaan. Ensin siinä päivittelimme, kun ei ole tullut nähdyksi pitkiin aikoihin. Kyselin, mitä Arille ja muille yhteisille tutuille kuuluu. Silloin Konsta vakavoitui ja kysyi:

- Etkö ole kuullut, mitä Heikille tapahtui?

- En. Mitä? Jotain vakavaa?

- Se heitettiin ulos sieltä helvetin räkälästä.

- Mitä! Heikki? Maailman kiltein ihminen!

- Niin. Se sinunkin tuntema portsari retuutti Heikin aika raa’asti koko ravintolan läpi ja heitti ulos niin, että Heikki lensi naamalleen katuun. Sillä on naama vieläkin ruvella, vaikka siitä on jo yli kaksi viikkoa.

Jukka ja Heikki! Menin aivan pois tolaltani. Oliko tässä Jukan puolelta kyse muustakin kuin portsarin työn liioitellusta hoitamisesta? Kiikutin ostokset kotiin. Jukalla oli vapaailta, mutta hän oli harjoituksissa. Panin saunan päälle ja lähetin Jukalle tekstiviestin, että sauna on lämpiämässä. Sitten istuin sohvalla, ja aivoni olivat ihan turtana. Mustasukkaisen kosto, vilkkui valomainoksena päässäni. Ajattelin soittaa Heikillekin, mutta luovuin siitä, koska suoraan sanoen pelkäsin kuulla hänen versionsa.

Olin jo löylyssä, kun Jukka tuli kotiin. Hän huhuili minua, ja karjaisin olevani jo lauteilla. Hän kurkkasi saunan ovesta ja sanoi tulevansa kohta. Kuuntelin, kuinka hän tömisteli ympäri kämppää ja vihelteli nuotin vierestä ties mitä renkutusta. Kehtasi olla hyvällä tuulella! Kun hän viimein kapusi lauteille, hän tarttui molemmin käsin päähäni ja suuteli minua kiihkeästi. Työnsin hänet tylysti syrjään. Hän istahti viereeni ja katsoi minua ihmeissään:

- Mistä nyt tuulee?

- Kaksi viikkoa sitten paiskasit Heikin ulos teidän kapakastanne.

- Kenet, Jukan ääni aavisti ongelmia.

- Heikin. Sen homotuttuni, jonka pään uhkasit kerran murskata pöytään, mutta päädyitkin nyt käyttämään katuasvalttia.

- Ai se tapaus…

- Älä, jumalauta, teeskentele! Tiesit takuulla, kuka se oli! Mikset ole kertonut mitään?

- Jumalauta itsellesi! Tietenkin minä tiesin, kuka se tyyppi on, mutta en minä voi kertoa ravintolan asiakkaiden tekemisistä ulkopuolisille!

Hiljaisuus. Kiuas vain naksahteli. Olimme kumpikin tosi kireinä. Hiki valui pitkin kummankin ihoa. Nielaisin:

- Oliko siinä mustasukkaisuutta? Oliko se kosto?

Jukka puristi molemmin kourin kaidetta lauteiden edessä ja tuijotti kiuaskiviä. Hän hengitti raskaasti. Ei sanonut sanaakaan. Raivostuin:

- Oliko!! Vastaa, saatana!

- Ei, hän kuiskasi. – Minähän lupasin. Ole kiltti ja luota minuun.

- Oliko sinun sitten pakko käyttää niin rajua väkivaltaa, huokaisin.

Jukka käännähti ympäri, tarttui tiukasti olkavarsiini ja ravisteli minua hurjana. Hänen silmänsä leimusivat:

- Oli! Ei! Se jätkä oli niin vitun ärsyttävä! Muut asiakkaat valittivat siitä. Minulla vain paloi pinna!

Jukka huomasi ilmeeni ja tajusi, mitä oli tekemässä. Hän säikähti ja päästi minusta irti. Kauhuissaan hän silmäisi käsiään ja rynnisti ulos. Hetken päästä kuulin ulko-oven käyvän. Ajattelin vain, että hän ei käynyt suihkussa.

Hyvin hitaasti lopetin saunomisen ja siirryin taas sohvalle. Otin puhelimen ja soitin Heikille pahoitellakseni tapahtunutta. En tiedä, oliko helpotus vai mikä, mutta Heikki naureskeli tapahtunutta ja otti täyden syyn omille niskoilleen. Ensin olin purskahtaa itkuun ilosta, sitten vihasin itseäni epäreiluista epäilyistä. Laitoin makkarakeiton kiehumaan ja tekstasin Jukalle: ’Heikki OK. Ruoka kohta valmis. Syömään sieltä, missä nyt oletkin.’

Jukka tuli puolen tunnin kuluttua. Kapsahdimme toistemme syliin tiukkaan puristukseen ja höpötimme anteeksi, anteeksi. Puhuimme asian läpi ruokaillessa ja kaikki tuntui taas olevan hyvin. Täysin vatsoin rakastelimme sitten pitkään, hitaasti ja hartaasti. Toisella varvilla muuten halusin Jukan panevan minua. Hän ei totisesti ollut mikään mahtisonni, mutta rakkaus korvasi puutteet.