Markku

Kotona istuin tähän ikkunan ääreen, missä nytkin istun, ja katsoin pellon yli naapuritaloa. Olin epätoivoinen. Yritin ymmärtää, miten voisin todella auttaa Teroa, miten löytäisin oikeat sanat, tekisin oikeat teot. Tietysti tiesin, että tärkeintä on olla lähellä ja kuunnella. Mutta tuntui, ettei se alkuunkaan riitä, kun rakastaa ihmistä niin paljon kuin minä Teroa. Monen tunnin kuluttua näin Teron ajavan kotipihaansa. Vedin nopeasti kumisaappaat jalkaan ja kiskaisin nahkatakin päälleni. Juoksin naapuriin kuin hengenhädässä.

Kun avasin tuvan oven, Tero seisoi keskellä lattiaa selin minuun. Hänelläkin oli nahkatakki ja Kontiot. Välähdyksenä näin kuvan hänestä kuusitoistavuotiaana tuossa asussa meidän pihalla mopon selässä, silloin kun tajusin rakastavani häntä. Tero kääntyi minuun päin. Nyt edessäni oli iso, aikuinen mies, jonka suu oli kiristynyt viivaksi ja poskilihakset värähtelivät raivosta. Hän puristi kouriaan nyrkkiin rystyset valkoisina. Minä rakastin häntä edelleen, kipeästi.

- Äiti kuolee, Tero kähisi.

- Niin. Ja aika pian, kuiskasin.

- Helvetti, äiti ei ole vielä kuuttakymmentä! Markku, miksi meitä rangaistaan näillä kuolemilla, Tero huusi. – Se on väärin! Se ei ole kohtuullista!

Hän tärisi kauttaaltaan. Hänen silmänsä leimusivat vihaa. Hän pyörähteli ympäriinsä. Yhtäkkiä hän nappasi pienen rahin kouriinsa ja paiskasi sen säpäleiksi leivinuunin kylkeen. Hän syöksähteli sinne tänne ja paiskoi tavaroita seiniin, lattialle. Hän huusi suoraa huutoa. Raivo auttaa, yritin vakuuttaa itseäni. Lopulta syöksyin kuitenkin hänen kimppuunsa ja kaappasin hänet syliini.

- Lyö minua! Lyö minua, Tero!

Kai minä halusin hänen lyövän osan kivustaan minuun. Me törmäilimme sylipainissa huonekaluihin ja seiniin. Minä yhdyin huutamaan Teron huutoa. Me kaaduimme lattialle ja pyörimme toistemme yli ja ali. Saappaamme potkivat matot kasaan, nahkatakit natisivat puristuneina tiukoissa väännöissämme.

Sitten se tapahtui. Tero painoi minut alleen ja alkoi takoa lantiollaan minun lantiotani. Ja minä tunsin sen, jumalauta. Terolla seisoi, isona ja kovana! Hän nussi minua! Häikäistyin, ulvoin. Puristin Teron pään tiukasti olkapäätäni vasten. Työnsin täysin voimin lantiotani häntä vastaan. Hän nussi minua rajusti. Hän huusi korvaani yhtä vittua saatanaa perkelettä. Minulta pääsi vain kummaa ininää ja ynähdyksiä. Tero kiihdytti tahtiaan. Lopulta hän karjahteli kumeita örähdyksiä ja selvästi laukesi. Makasimme päällekkäin ihan hiljaa. Vain huohotuksemme kuului tuvassa. Sitten Tero yritti nousta päältäni, mutta minä en päästänyt häntä. Käsien lihakset kireinä pakotin häntä itseäni vasten. Silloin Tero purskahti itkuun, ja minä perässä.

- Anna anteeksi, Markku. En minä tarkoittanut. Anna anteeksi. Ethän hylkää minua?

- Saatanan Tero, en anna sinulle ikinä anteeksi, jos rupeat katumaan tätä, joka meille just tapahtui, nyyhkytin Teron kyyneleet korvassani.

- Mitä? Etkö sinä raivostukaan?

- En. Enkä ikinä hylkää sinua. Tajuatko, että minä olen unelmoinut tästä yli kymmenen vuotta ja ollut vuoren varma, ettei tämä koskaan tapahtuisi. Tätä ei peruta, itkin kuin ämmä Teron alla.

Hän kohotti päätään sen verran, että näki silmäni. Hän tuijotti minua pitkään ja sitten hänen iso kouransa pyyhkäisi kyyneleeni pois. Hän niiskautti, mutta räkävana valui silti hänen ylähuulelleen. Hän hymyili:

- Kymmenen vuottako vaan? Minä olen haaveillut tästä jo kolmetoistavuotiaasta.

- Mitä, ällistyin täydellisesti. Työnsin Teron päältäni. - Valehtelet, senkin räkänokka.

Tero hörähti hullun nauruun. Hän kiskoi minut päälleen. Hän hieroi räkäistä pärstäänsä minun naamaani ja suukotteli minua silmiin otsaan nenään poskiin. Hän huusi niin, että tupa raikui:

- En, en, en! En valehtele. Totta joka sana. Minä rakastan sinua!

Sitten hän suuteli minua, ja minä vastasin niin rajusti, että hän varmaan ymmärtäisi, että minäkin rakastan häntä. Sinä iltana emme päästäneet hetkeksikään irti toisistamme. Ikään kuin olisimme pelänneet joutuvamme taas vuosiksi eroon toisistamme. Istuimme ja kävelimme kaulakkain. Kävimme kusella käsi kädessä. Laitoimme iltapalan kylki kyljessä. Ja puhuimme. Me puhuimme joka ainoan kaipuun hetken kuluneilta vuosilta. Me puhuimme joka ainoan tulevan onnen hetken. Me surimme Hanna-tädin ja muut vainajamme. Me itkimme surut ja nauroimme ilot. Varsinkin nauroimme, kun kerroin isiemme vitsin meidän lujasta liitosta.

Menimme nukkumaan vasta kahden aikoihin yöllä. Riisuimme alasti ja sujahdimme Teron sänkyyn peiton alle. Hän kysyi kuiskaten kainosti:

- Pitäisikö meidän nyt rakastella sillä lailla oikeasti?

- Tiedätkö, minusta tuntuu, että meidän pitäisi odottaa. Ymmärräthän? Äitisi takia.

- Niin. Se on parasta.

Kietouduimme kuitenkin toisiimme iho ihossa kiinni. Nukahdimme nokka nokkaa vasten hengittäen yhteistä ilmaa.

Aamulla minulle tuli vähän kiire töihin. Sovimme, että Tero tulisi katsomaan äitiään ennen puolta päivää. Terveyskeskuksessa menin ensin Hanna-tädin luo. Hän oli hereillä ja hymyili reippaasti. Juttelimme alkuun niitä näitä. Sitten hän tarttui minun käteeni:

- Tero tarvitsee nyt sinua. Ethän hylkää häntä?

- Älä huoli. Minä pysyn hänen rinnallaan, vastasin hämilläni.

- Minä olin niin toivonut, että ehtisin nähdä Teron menevän naimisiin ja saavan lapsia. Mutta niin ei nyt käy. Kunhan sinä et vain jätä häntä, täti huokaisi.

- Minä hankin Terolle kauniin vaimon, joka onkin noita-akka ja heidän lapsistaan tulee paholaisia. Ja pidän heistä kaikista huolta, vitsailin, vaikka pahaa teki.

- Noin se Terokin aina höpöttää, täti naurahti. – Tärkeintä, että te kaksi rakastatte toisianne.

Säpsähdin, josko täti olisi arvannut suhteemme laadun. Vaihdoimme vielä muutaman sanan, mutta sitten jouduin lähtemään töihin. Iltapäivällä vuoroni loputtua kävin katsomassa häntä, kun Terokin oli paikalla. En taaskaan viipynyt kauan, vaan jätin heidät rakentamaan jäähyväisiään.

En käynyt omassa kodissani, vaan painuin suoraan Terolle. Laitoin ruokaa ja odottelin miestäni kotiin kuin mikäkin kunnon vaimo. Me nauroimme räkäisesti tälle mielikuvalle, kun kerroin siitä Terolle. Hän sanoi, ettei kaivannut vaimoa vaan kunnon miestä. Minäkin sanoin puristavani kainaloon mieluummin tosi miehen. Juttelimme koko illan tädistä ja muistelimme jo kuolleita vanhempiamme. Nukuimme taas alasti vierekkäin ilman seksiä. Tämä kuvio toistui joka päivä. Puolen toista viikon kuluttua Hanna-täti kuoli.

Tero osoittautui vahvaksi ja hoiti kaikki järjestelyt hyvin järkevästi. Iltaisin hän tosin huokaili kainalossani. Hanna-täti oli niin pidetty, että kaikki Teron sukulaiset halusivat tulla hautajaisiin. Osa heistä piti majoittaa minun talooni. Varsinainen muistotilaisuus oli kirkolla seurakuntatalolla, mutta illalla peijaiset jatkuivat Teron luona. Toimin muonamestarina ja Tero joutui seurustelemaan vieraiden kanssa, mutta muutaman halauksen onnistuimme toisillemme antamaan. Myöhään illalla ohjasin osan porukkaa luokseni yöpuulle.

Olimme sopineet Teron kanssa, ettei minun tarvitsee laittaa aamulla vieraille mitään, vaan kiikuttaisin heidät aamiaiselle naapuriin. Toimin taas isännän ruoka-apulaisena. Iltapäivällä viimeiset vieraat lähtivät. Pyyhin viimeisiä murusia tuvan pöydältä, kun Tero tuli pihalta sukulaisiaan saattelemasta. Hän seisahtui keskelle lattiaa, isona ja komeana. Hän huokaisi syvään:

- No niin, vainajat ovat haudoissaan. Levätkööt rauhassa.

- Aamen, sanoin.

- Mutta, Tero terhentyi, - me rupeamme nyt elämään.

- Mitä tarkoitat?

- Minä haluan, että nyt vedämme päälle ajopukumme ja kiskomme kumisaappaat jalkaan ja rakastelemme rajusti ja riettaasti.

- Sika! Tuo ei ole sopivaa, hihkaisin ja heitin Teroa rätillä, joka läsähti hänen olkapäälleen.

- Se on helvetin sopivaa, Tero rähähti.

Hän lähti tulemaan uhkaavasti minua kohti. Rynnistin pakoon. Juoksimme hyvän tovin ympäri taloa ja karjahtelimme kuin uroot ikään. Lopulta Tero painoi minut leivinuunia vasten ja kiristi kravattiani. Eihän minun auttanut muu kuin suostua. Tero sonnustautui nahka-asuunsa ja saappaisiin. Sitten marssimme toisiamme tönien ja naureskellen minun luokseni. Pukeuduin omaan asuuni. Menimme navettasaliin ja rakastelimme pienellä painimatollani jumalattoman rajusti ja riettaasti. Teimme sitä kunnolla ensimmäistä kertaa, mutta pitkään ikään kuin hoitaisimme samalla kaikki ne rakastelut, jotka meiltä jäi vuosien varrella kokematta. Näin alkoi meidän rakkauselämämme. Minä olen onnellinen, Tero vakuuttaa olevansa onnellinen. Kaikki on hyvin.

Minun täytyy lopettaa. Tero näyttää saapastelevan pellon piennarta tännepäin. Aiomme mennä navetan puolelle nostelemaan rautaa kohti kattoa. Pullistelemme hikisiä lihaksia toisillemme, arvattavasti tiukassa kilpailuhengessä tapamme mukaan. Lopuksi taidamme ottaa pienen matsin painimatolla. Ei, emme aio tapella verissä päin. Ihan vain kivasti ja alasti kalut pystyssä.