Antti Korva

Ottelu olisi nyt sunnuntaina. Olimme hävinneet lauantain ottelun vieraissa, tilanne otteluvoitoissa on 2-2 ja sunnuntaina mestaruus varmasti ratkaistaisiin kotiottelussamme - suuntaan tai toiseen. Kuten oli sovittu, meillä oli ollut Joella mukana kolme junnua runkkuosastona, joukossa pikkuveljeni Santeri.

Kun peli oli hävitty, junnukolmikko riisui farkkujensa vyön ja ojensi ne kasvot punaisina jokilaisille. Sen jälkeen junnut nöyrästi aukaisivat farkkujensa vetoketjun ja laittoivat munat näkyville. Vastarinnasta oli siten luovuttu ja alistuttu voittajille. Junnut jäivät jokilaisten joukkueen käyttöön, kun me palattiin kotiin. Paineita varmaan purettiin meidän junnujemme avulla. Samalla edellisessä ottelussa meidän käsiimme joutuneet jokilaisten junnut pääsivät vapaiksi.

Nuori Santeri oli nieleskellyt, varmaan kyyneleitä, ja oli ollut vitivalkoisen kalpea ja kauhistuneen näköinen. Farkuissa normaalisti tönöttävä komea pullotus oli kadonnut etutaskujen välistä, munat oli kai muuttuneet rusinan kokoisiksi pelkästä kauhusta. Santeri ei kai ollut millään uskonut, että näin voisi käydä. Pikkuveli ei kuitenkaan ollut aivan avoimesti itkenyt, kuten kaksi kaveriaan, vaikka syytä siihenkin ehkä olisi ollut. Melko kokemattomiin poikiin purettiin nyt jokilaisten kiihkoa ja ottelujännitystä varmaan monen aukon kautta ja useamman ukon toimesta. Kokemusta karttuisi päivässä ihan riittävästi.

Mutta me joukkueessa emme olleet missään tapauksessa vielä luopuneet vastarinnasta. Päinvastoin munat pystyssä ja pullotukset korkealla käytiin taistoon. Viime kauden mestarijoukkueemme oli tosin menettänyt avainpelaajia pelikieltojen ja loukkaantumisten takia ja meillä oli runkkupenkin lisäksi kentälläkin junnuja. Silti mestaruuteen uskottiin.

Lauantaina jokilaiset olivat pelanneet ”veitsi kurkulla” tai oikeastaan kätemme munillaan. Heidän tappionsa olisi tiennyt meille mestaruutta ja heille housujen putoamista. Sopimusten mukaan jokilaiset olivat tuoneet paikalle koko 20 junnun ryhmänsä valmiina riisumaan vyöt, näyttämään munat ja alistumaan. Samoin jokilaisten muijat olivat sovitussa paikassa valmiina odottamassa. Voittajat olisivat saaneet omansa, siis kaiken, mutta voitto ei ollut meille kelvannut.

Nyt olisi ehdottomasti viimeinen peli, sillä kolme voittoa tarvittiin mestaruuteen. Jokilaisten muijat odottivat kotikaupungissa ja varmaan seurasivat märkinä suoraa televisiolähetystä. He näkisivät siitä kohtalonsa. Jos meiltä kysyttiin, odotettavissa oli matka meidän kaupunkiin antautumaan ja saamaan meidän joukkueen munaa.

Jokilaisilla oli tietysti toiset ajatukset. Ottelupäivän aamuna istuttiin meidän joukkueen palaverissa. Monella jätkällä pullotti farkuissa kiimaisesti. Meillä oli paljon pelissä: mestaruuden ohella omat munat ja perseet, muijat ja vielä junnuporukkamme. Sekä kunnia ja ylpeys vielä lisäksi. Ja kotiottelussa!

Pelitaktiikan lisäksi puhuttiin järjestelyistä. Junnuporukkamme oli valmiina ja tulossa kentälle runkkupenkille. Koska oli jouduttu nostamaan monta junnua varsinaiseen joukkueeseen, junnuihin oli taas jouduttu ottamaan aika nuoria ja kokemattomia poikia. Osalla oli ollut vielä poikuuskin tallella. Porukka oli edellisenä iltana järjestänyt tyttöjoukkueesta naisia hoitamaan tämän asian. Emme me uskoneet, että joutuisimme alistumaan, varsinkaan näin ratkaisevassa kotiottelussa, mutta silti oli hyvä varmistaa, etteivät täysin kokemattomat pojat joutuisi luopumaan housuistaan ja alistumaan.

Myös meidän muijat olivat aamun kuluessa kokoontuneet lähellä olevaan leirikeskukseen. Oma muijani oli ollut kunnon kiimassa yöllä, kun purin paineita. Kun makasin hänen päällään, muijan mieleen tuli yhtäkkiä Lasse jokilaisten joukkueesta.

- Saa nähdä, onko Lasse siinä sunnuntai-illalla, kiusoitteli oma muijani minua. Tarkoitti kai sitä, että olisiko Lasse mahdollisen voittonsa jälkeen muijani päällä ja sisällä, omassa sängyssämme.

Lasse on meikäläisen vastapeluri vastustajan joukkueessa. Hän on minun mittaiseni 185, pari vuotta nuorempi, noin 23, jäntevä urheilija, tukka ajettu siiliksi ja hyvin haluttavan näköinen tyyppi. Ollaan huonoissa väleissä ja nahisteltiin kesällä toisillemme pelikieltokin. Lassella on pesäpallohousuissa aina tosi iso pullotus, vaikka ei se pieni ole minullakaan. Lasse oli eilisen tappiomme jälkeen tullut minulle kertomaan, miten hän kyllä ”hoitelisi” Santerin. Taas yksi syy taistella lujaa. Lassea en halunnut päästää mistään hinnasta ainakaan muijani sisälle enkä kähmimään muniani. Lasse oli todennäköisesti lauantain pelin jälkeen raiskannut Santerin varsinkin, kun oli näemmä saanut selville, että ollaan veljeksiä. Siinäkin oli jo liikaa.

Sopimukseen kuului, että joka mies laittoi kaulaansa naisensa huoneen numeron riipuksessa. Jos tappio tulisi, se jouduttaisiin luovuttamaan voittajille. Tämä riipus ikään kuin oikeutti voittajan menemään muijan luo voittojaan perimään. Jokilaisilla on sama systeemi.

Pelivaatteita kopissa pukiessani munat olivat suurella, vaikkei enää suoranaisesti seissytkään. Tuntui, että pusseissa aaltoili jotain levotonta. Tilanne pukukopissa oli kuitenkin hyvin kiimainen, kun joka jätkällä oli munat suurina. Tämä silti, että useimmat olivat varmasti olleet joko muijansa kimpussa tai jonkun miehen luona yöllä. Eräille olisi varmaan kelvannut molemmat. Silti tavaraa näytti pusseissa olevan aivan riittämiin.

Jokilaisilla näytti myös farkuissa pullottavan, kun he astelivat linja-autostaan areenan pukuhuoneeseen, samoin heidän junnuillaan. Pongasin jokilaisten junnuista yhden vaalean, hyvämunaiselta näyttävän tyypin, jonka päätin raiskata voiton jälkeen.

Lauantaina vangeiksi joutuneet meidän junnut tulivat samalla linja-autolla myös. Heidät oli puettu nöyryyttävästi vaaleanpunaisiin asuihin, pinkkeihin fleece-huppariin ja tiukkoihin sukkahousuihin. Niissä pullotti näkyvästi, ja olin yllättävästi oikeastaan ylpeä siitä, miten iso paketti pikkuveljelläni näytti housuissaan olevan. Santerin ja muiden junnujen päät olivat painuksissa ja naamat punaisina. Ei varmaan ollut kiva kulkea kotikatsomon läpi siinä tilanteessa kädet nolosti niskan takana. Santerin tyttöystävä näytti nyyhkyttävän, kun Santeri kulki hiljaisena poikana ohi.

Santeri on vasta vähän alle kahdenkymmenen. Hyvin urheilullinen, kapealanteinen poika. Pitkäkin hän on, melkein 190 senttiä, Vaalea tukka on ajettu sivuilta millin koneella, mutta pään päällä on hauskan näköisesti tukkaa enemmän. Iloiset tummat silmät tuikkivat iloisesti. Ja kun siis sitä pullotusta on yleensä aika paljon, ei ihme, että Santerilla on naismaailmassa suosiota. Nyt hän oli sitten saanut myös munaa, todennäköisesti myös perseeseensä.

Ottelu alkoi puolin ja toisin hermostuneesti. Pelissä oli paljon. Niin siinä vaan kävi, että hävittiin eka erä. Pusseissa alkoi nyppiä ja kihelmöidä eikä pelkästään aaltoillut, nyt tuntui myrskyävän, sillä meidän antautuminen oli nyt tosi lähellä. Nyt piti voittaa toinen erä ja superi, jos meinattiin pelastaa kunniamme ja munat.

Me yritettiin kyllä kovaa, suorastaan epätoivoisesti. Mutta. Niin ei vaan käynyt. Jokilaisten juhlat alkoivat melkein etuajassa, kun me yritettiin vielä viime hetkilläkin epätoivoisesti pyristellä vastaan ja puolustaa housujamme. Pian se oli lopullista. Oltiin hävitty nöyryyttävästi.

Minulla ainakin munat pieneni aivan rusinan kokoisiksi, kun tajusin miten kävi. Sen verran pelotti. Junnukatsomomme oli aivan hiiren hiljaa. Posket olivat punaisella ja päät painuksissa. Samat tunnelmat olivat kentälläkin, kun nöyrinä ja hiljaisina poikina kokoonnuimme voittajiemme pilkkahuutojen saattamana ja komentojen mukaan viivalle. Lasse näytti olevan liekeissä ja pullotus kasvoi silmin nähden. Hän tulikin luokseni ja sanoi, että kesän pelikielto kostetaan, jotta varauduhan poika raiskaukseen. Kertoi harjoitelleensa pikkuveljelläni. Minulle tuli tunne, että pussini kääntyvät ylösalaisin, niin kiimainen tilanne oli.

Mutta mitään ei ollut enää tehtävissä. Vastarinta oli päättynyt. Piti vain odottaa mitä tulee. Kaikki nöyryytykset oli siis pakko ottaa hiljaisena ja nolona poikana vastaan. Ja tämähän oli vasta alkua.

Meidät komennettiin yksitellen keskelle kenttää. Piti mennä polvilleen ja riisua pelipaita ja laittaa kädet niskan taakse. Siitä sai (vielä) nousta ylös ja sitten piti sallia se, että joku vastustajista tuli kähmimään munia, tai oikeastaan niiden pullotusta, siis vasta housujen päältä. Lasse tuli tietenkin oma pullotus pystyssä kähmimään minua, itsevarma virne kasvoillaan. En voinut kuin antaa vieraan, vastenmielisen miehen kourien kähmiä intiimejä paikkojani ison kotiyleisön nähden. Mulla nousi aika tavalla, osittain kähminnän vuoksi ja osittain pelkästään nöyryytyksestä.

Meidät määrättiin palaamaan viivalle ja sitten oli junnujen vuoro. Meidän kylän parhaat nuoret pojat astelivat noloina katsomosta kentälle. Santeri kavereineen tuli nöyryyttävissä pinkeissä vetimissään. Muillakin paidat ja vyöt oli jääneet jo katsomoon. Nyt poikien oli pakko alistuneina avata vetoketju, näyttää housujensa sisältö ja laittaa munat roikkumaan sepaluksesta. Sitten kädet niskan taakse kuten mekin. Vetoketju painaa tuossa tilanteessa sen verran pussien taakse, että sekin jo nostattaa kaluja seisokkiin. Nyt Santeri ja kaksi muuta itki avoimesti pinkeissä housuissaan munat heilläkin riippuvina, oli kai laskenut sen varaan että isoveli edes nyt hoitaa homman kotiin. Jo eilen antautuneet junnut tiesivät muita tarkemmin, liiankin tarkkaan, mitä olisi tulossa. Monet muutkin nieleskelivät kyyneleitä, ja joku aivan nuoremmista väänsi itkua. Toisaalta nuorilla miehillä kiima on tietysti kova ja munat muutenkin isolla, joten katsottavaa riitti.

Mulle tuli mieleen se vaalea junnu, jota nyt sitten en siis pääsisi panemaan. Se poika näytti nauttivan täysin siemauksin kavereiden nolosta ahdinkosta. Kotikatsomosta monet olivat pakenemassa kotiin, mutta kyllä varsinkin tyttöjä oli kiinnostuneina katsomassa. Samoin muutamia miehiä. Osa näytti nauttivan munista ja niiden katselemisesta. Osa näytti jääneen paikalle nauttimaan kiimassa ja vahingoniloisina meidän nöyryyttämisestä. Ehkä me oltiin oltu itsevarman korskeita ja tyhmän ylpeitä tyyppejä. No, siitä ei enää ollut mitään jäljellä.

Vierasjoukkueen kannattajat juhlivat täysillä katsomossa ja pilkkaa tuli koko ajan. Joku uhosi raiskaavansa meidät luuserit saman tien. Joku huusi, että ottaako eteen. Sen olisi luullut näkyvän. Kolmas huuto, joka jäi mieleen, oli että miksi teillä on vielä housut jalassa. Me kuunneltiin hiljaisina, mitä olisi tulossa. Kaikki kyllä tiesivät ainakin sen, että housut eivät säilyisi kauaa jalassa. Voittajat ottivat esiin sakset eikä me heti kyllä tajuttu, että mitä tämä on.

Meidät marssitettiin kuitenkin ensin kohti pukuhuonetta, pari metrin välein ja kädet niskan takana. Pullotukset olivat siten selvästi näkyvillä. Mestarijoukkueen katsomo ulvoi kiihkosta. Minullakin alkoi pullotus kasvaa jo normaalin pakkauksen kokoon ja ylikin. Matkalla oli matala aita, jonka ali pääsi juuri ja juuri ryömimään. Uudet mestarit asettuivat aidan luokse, hyvin lähelle sitä. Matkalla pukuhuoneisiin meidän hävinneiden piti ryömiä aidan ali, käytännössä voittajien varpaiden vierestä.

Tällainen on nöyryyttävämpää kuin luulisi. Kaksvitonen huippupelaaja, niin kuin minäkin , nolona ryömiskelemässä voittajien jaloissa. Meidän perässä tulivat sitten meidän junnut, munat edelleen farkkujen sepaluksista roikkuen. Myöhemmin kuulin, että muniin teki kipeää, kun niitä piti aitaa alittaessa hangata hiekkatekonurmea vasten. Meillä teki kipeää vain ylpeyteen, tai siihen vähään mitä sitä vielä oli jäljellä.

Tämä oli kova hetki, kun kotiyleisö näki meidän nöyryytystä. Kylän idolit ryömimässä pukuhuonetta kohti! Osalla munat näkyvissä, osa muuten vaan nolosti. Tässä sitä mentiin: kotiyleisö sai nautiskella junnujen munien katselusta, mutta meidän osalta se näki toistaiseksi vain pullotukset.

Hieman ennen pukuhuoneen ovea meidät määrättiin seis. Piti ryömiä riviin naamat menosuuntaan päin. Otsa painettiin maahan, samoin polvet, joten perse joutui pystyyn kohti katsomoa. Polvia piti laittaa mahdollisimman erilleen. Nyt katsomo mylvi. Ei se ollut kivaa meillekään, mutta Santerin tyttöystävältä kuulin myöhemmin, että junnujen munat olivat ”hienosti” näkyvillä, nimenomaan pussit siis.

Pysähdyimme siis hieman ennen pukuhuoneen ovea. Me saimme määräyksen nousta seisomaan ja viedä kädet niskan taakse. Nyt käännyimme ympäri kohti katsomoa. Meidän pullotuksemme oli hyvin näkyvillä, mutta junnuille tämä tuntui olevan tosi paha tilanne: munat ja pussit roikkumassa farkuista.

Jokilaiset ottivat sitten esiin ne sakset ja eteemme tuotiin vajaan metrin korkea puulaatikko, melkein kuin palkintopalliksi. Minä en ainakaan tajunnut, mitä seuraisi, kun arvasin, että tuskin junnujen munia sentään leikataan pois. No, asia selvisi pian. Minä sain ensimmäisenä määräyksen nousta ”palkintopallille”, ja yleisön hurratessa Lasse tuli valtavan pullotuksensa ja saksien kanssa eteeni. Hän leikkasi selvästi nautiskellen saksilla pesäpallohousujeni sepalukseen aukon ja samanlaisen kalsareiden sepalukseen. Minulla sananmukaisesti munat hyppäsi täysvoltin, kun tajusin, mitä tapahtuu. Lasse kaivoi saksimastaan aukosta kyrpäni ja pussini roikkumaan.Yleisö pidätteli hengitystään, kun Lasse kaivoi saalistaan esiin housujeni sisältä. Siinä sitä sitten seisoin munat esillä roikkuen, kädet niskan takana ja pää painuksissa.

Jo se kun vieraan miehen kädet kopeloivat pullotustani ja housujani leikattiin, oli kiimasta, mutta tämä näytillä olo oli nolointa siihen asti. Tuntui aivan siltä kuin pusseissa olisi kuplinut.

Sain luvan laskeutua laatikolta ja vuorollaan koko meidän alistunut joukkue kävi nöyryytettävänä laatikon päällä. Sitten saatiin mennä pukuhuoneeseen ja tosi ripeästi sinne mentiinkin, munat puolelta toiselle heiluen.

Jokilaisten porukkaa oli käynyt tällä välin ”siivoamassa” meidän pukuhuonetta. Farkut oli kyllä tallella, mutta ei muuta. Nekin oli sekavana kasana pukuhuoneen nurkassa. Esimerkiksi kalsarit ja t-paidat sekä farkkujen vyöt olivat kadonneet. Ehkä emme enää tarvitsisi niitä. Sitten tuli määräys mennä suihkuun. Puoli tuntia aikaa suihkuttaa. Farkkuihin ei saanut vielä koskea. Junnut eivät saaneet mennä suihkuun, heidän piti vain odottaa penkillä istuen. Tosin hekään eivät saaneet laittaa munia housuihin. Junnujen päät olivat painuksissa ja posket punaisina ilman eri käskyäkin.

Saimme määräyksen pukea mahdollisimman nopeasti farkut, aikaa oli puoli minuuttia. Syntyi kova hässäkkä ja jokainen otti sekavasta kasasta ne farkut mitä käteen osui. Toisilla näytti farkuissa olevan tilaa, toisilla ne olivat hyvin ahtaat. Minulle sattui sellaiset ja farkut tuntuivat repeytyvän munieni edessä valtavaan pullotukseen. Toisaalta niillä miehillä, joilla sattui liian isot farkut, munien seisokki tai puoliseisokki pääsi myös oikeuksiinsa. Junnutkin saivat laittaa munansa farkkuihin, tilapäisesti tosin, kuten voittajamme huomauttivat.

Ihminen on kiitollinen pienestäkin. Junnut olivat hirveän huojentuneita saadessaan pakata seisovat munansa farkkuihinsa. He eivät tosin saaneet laittaa vetoketjua kiinni, mutta munien ollessa kalsareissa, se ei tuntunut haittaavan. Meillä joukkueen jäsenillä ei kalsareita ollut, mutta saimme laittaa vetoketjumme kiinni. Toki tiesimme, että tämä oli vain tilapäistä. Pian meitä taas nöyryytettäisiin.

Meidät määrättiin marssimaan kohti jokilaisten linja-autoa. Arvattiin, että nyt mennään leirikeskukseen. Omaa linja-autoamme ei näkynyt ja niinpä oltiin menossa kohti vieraan bussin etuovea. Meidät käskettiin pysähtyä, ja käsky kävi mennä tavaratilaan linja-auton alaosaan. Ei siinä mikään auttanut, sinne mentiin vaisuina poikina.

Tavaratilassa oli hyvin ahdasta. Meidät vielä pakattiin lattialle kahteen kerrokseen lomittain. Minä olin määräyksen mukaisesti selälläni tavaratilan lattialla ja yksi meidän joukkueen junnuista, Pete, oli päälläni, naama munieni kohdalla ja oma pullotuksensa aivan nenäni edessä. Junnulla seisoi mutta pullotus näytti vaan kasvavan matkan aikana.

Pian oltiin perillä. Meidät käskettiin linja-auton tavaratilasta pihalle. Jouduttiin ryömimään pihan poikki sen yhdelle laidalle riviin. Junnut seurasivat. Sitten meidän muijat komennettiin ulos muuten tyhjillään olleesta leirikeskuksesta. Minun muijani tuli ensimmäisenä kantaen valkoista lippua antautumisen merkiksi, muut tulivat perässä kädet ylhäällä. Mulla oli munissa sellainen tunne kuin siellä olisi käynyt maanjäristys. Sellaiselta näytti valkoinen lippu muijani kädessä.

Muijat ryhmittyivät meitä vastapäätä. Saimme taas määräyksen ottaa munamme roikkumaan farkkujemme sepaluksesta ja nostaa kädet ylös. Tuntui että muijamme katsoivat kiinnostuneina noloa tilannettamme.

Sitten muijamme saivat määräyksen riisua puseronsa ja rintaliivit, rinnat tulivat paljaiksi. Kädet piti laittaa niskan taakse, joten siinä muijamme olivat rinnat paljaana ihan tarjolla.

Arvattiin jo, että kohta tulee meidän vuoro. Ensin junnut saivat määräyksen riisua housunsa. Melkein joka junnulla seisoi. Katselin yhä melkein ylpeänä Santerin komeaa varustusta. Ei ihme, että tyttöystäviä oli piisannut. Melkein kaikilla muillakin oli melkoiset housun sisällöt.

Junnut joutuivat riisumaan farkkunsa ja veivät ne pihan keskelle ja jättivät ne siihen. Sen jälkeen he joutuivat kädet niskan takana palaamaan paikalleen riviin. Nuoret pojat olivat käskemättä pää painuksissa ja posket punaisina.

Ja sitten tuli meidän vuoro. Otimme pari askelta eteen ja laitoimme farkkujemme päälle kätemme, kuten futarit pelaajamuurissa. Jokilaiset kävivät riisumassa farkkumme, mutta me saimme vielä peitellä muniamme käsillämme. Se oli vaatimaton viimeinen vastarinnan ele. Sitten tuli komento antautua. Kukin meistä nosti vuorollaan kätensä ylös ja sanoi ”minä antaudun”. Sitten piti mennä pihan laitaan, mennä nurmikolle selälleen ja edelleen pitää kädet ylhäällä. Junnut saivat määräyksen samaan asentoon.

Lopulta koko joukko oli maassa alasti, antautuneena, mätipuoli ylöspäin ja nöyryytettynä. Jokilaiset tulivat katsomaan hävinneitä. Eikä pelkästään katsomaan, vaan myös kopeloimaan munia ja läpsimään poskia ym. Muijamme katsoivat osittain vahingoniloisina, osittain säälien, häpeäämme ja alennustilaamme. Lasse teki muutaman runkkausliikkeen kyrvälleni ja niin kiimainen tilanne oli, että minulta tuli nöyryyttävästi iso lasti. Siitä tuli sitten kovaa pilkkaa, vaikka muutama muukin laukesi.

Sitten saimme luvan marssia kädet ylhäällä sisään leirikeskuksen suureen saliin. Muijamme tulivat tissit heiluen perässä. Heistä jokainen kävi katsomassa, mikä numero oli miehensä kaulassa roikkuvassa riipuksessa, ja muijat menivät odottamaan mestareita siihen huoneenseen. Ovi piti jättää lukitsematta. Muijani kertoi myöhemmin, että oli tosi kiihottavaa ja samalla nöyryyttävää märkänä odotella kiimasta voittajaa sisäänsä tietäen, että vastarintaa ei voinut ajatellakaan.

Mutta sitä ennen meidän nöyryytyksemme jatkuivat. Me istuimme rivissä salin toisella laidalla matalalla penkillä kädet niskan takana ja jalat levällään niin, että voittajilla oli täydellinen näkyvyys seisoviin muniimme. Voittajamme istuivat nojatuoleissa salin meitä vastapäätä muutaman metrin päässä.

Voittajilla oli farkut jalassa ja useimmilla hirmuinen pullotus. Jokainen meistä joutui vuorotellen liikkeelle; ensin piti imeä käsketyn voittajan pullotusta farkkujen päältä ja sallia samalla voittajan kähminnät eri puolilla kehoa. Sitten piti mennä imemään jonkun meidän joukon miehen munia ja niellä spermat. Sitten piti mennä rivien väliin selälleen ja joku voittajista tuli saksien kanssa ja leikkasi häpykarvat pois ja sitten palata vielä entistäkin enemmän nöyryytettynä omalle paikalleen riviin.

Minä jouduin tietysti imemään Lassen farkkuja ja nielemään yhden meidän nuorimman junnun, Peten spermat. Pete oli se sama tyyppi, jonka pullotusta haistelin linja-auton tavaratilassa. Pete on noin 180 senttiä, tumma poika, kuin kreikkalainen jumala. Kauniit kasvot. Hän ei ollut tuolloin ihan edes 18 vuotta, joten nuori tyyppi. Petellä ei yleensä ole hirveää pullotusta farkuissa, mutta kun hän käyttää esim. urheiluhousuja, saattaa huomata, että housun sisältöä kyllä on.

Lasse taas kävi leikkaamassa häpykarvani. Se että joutuu sallimaan senkin, on kova juttu. Minä vähän vaan nielin kyyneleitä, mutta aika moni itki ääneen. Esimerkiksi Santeri tuntui olevan aivan paniikissa.

Mutta vaihtoehtoja ei ollut. Minunkin spermat käytiin imemässä, eikä siihen montaa sekuntia mennytkään, kun multa tuli. Sitä tuli varmaan aika paljon.

Sitten salin keskelle aseteltiin voimistelutelineet. Minä sain taas käskyn mennä ensimmäisenä. Rupesin tärisemään kun telineiden luona tajusin, mikä odotti. Minut sidottiin telineeseen, kädet yhdessä ja ojennettuna ylös, sekä nilkat yhteen ja edelleen telineen alaosaan. Muuten olin siinä tiukasti, mutta pään saattoi painaa niin, että leuka osui rintaan.

Sitten alkoi tulla koivuvitsasta, perseelle ja selälle. Aluksi ikään kuin tunnustellen ja ajattelin jo hieman ylimielisenä, että tämä kestetään kyllä ilman lisää noloutta. Mutta ei se niin ollut. Iskuja alkoi tulla enemmän ja enemmän. Ja yhä voimakkaampana. Aloin rimpuilla, vaikka se oli turhaa. Sitten aloin anella että lopetettaisiin, ja lopulta että saisin armoa. Sekin oli turhaa. Sitten aloin nyyhkyttää, lopulta itkeä ja vaikka yritin hillitä itseni, lopuksi karjuin kipuani. Vitsa löysi aina vaan uudelleen sen kipeimmän paikan eikä lyönnit näyttäneet loppuvan.

Lopulta ne loppuivat. Minä jatkoin hetken karjumista, sillä kivulta en huomannut iskujen päättymistä. Sitten jatkoin nyyhkytystä. Minut irrotettiin ja iskin käteni hieromaan persettäni ja pompin samaan tahtiin. Se ei paljon auttanut. Sitten Lasse tuli eteeni virne kasvoillaan. Joku nöyrryt täydellisesti, hän kysyi. Jostain sain koottua viimeiset sisuni rippeet ja sanoin, että ei. Lasse sanoi siihen että takaisin äskeiseen. Silloin murruin täysin ja aloin kiljua, että nöyrryn, nöyrryn. Taisin myös itkeä. Sitten Lasse määräsi minut kontilleni eteensä ja määräsi nuolemaan kenkiään. Enää en edes epäröinyt. Häpeä nyt sanoa. Itkuni ei tästä loppunuut. Toden totta, siinä olin täydellisen nöyryytettynä punainen perse pystyssä. Jopa meidän joukosta kuului hihitystä.

Sain lopulta palata paikalleni. Ja jokainen, myös junnut, saivat saman kohtalon. Jokainen murtui ja ainakin minusta tuntui , että nopeammin kuin minä. Pete alkoi huutaa jo ensimmäisen iskun tullessa. Jokilaisten kengät alkoivat kiiltää. Kun homma oli ohi, meidän penkillä nyyhkytettiin.
Kukaan ei enää hihittänyt, paitsi jokilaiset.

Sitten jokilaiset alkoivat kerätä riipuksiamme löytääkseen oikean muijan. Tietenkin juuri Lasse vei riipukseni leveästi virnistäen. Olin juuri saanut nyyhkytykseni loppumaan eikä uusi itku ollut kaukana.

Lasse lähti ensimmäisenä leveästi hymyillen yläkertaan kohti huoneita. Hänellä oli mukanaan sellainen itkuhälytin, joita pienten vauvojen vanhemmat käyttävät pienokaisten unen valvomiseen. Valvontapää eli kaiutin oli salissa ja lähetin Lassella. Laite tuli päälle ja kuulin miten jonkun huoneen ovi avattiin. Lasse moikkasi ja vastaus kuului mujani äänellä. Lasse kysyi, että miksi sulla on vielä housut jalassa. Silloin alkoi kuulua vaatteiden kahinaa ja muijani kai riisui. Ehkä myös Lasse riisui, sillä muijani kuului sanovan ”Ooooh”. Sitten kuului sängyn kolahduksia ja ähkimistä ja muuta ääntä. Yritin sulkea korvani. Siinä minä istuin alastomana, ilman häpykärvoja, piestynä, antautuneena ja nöyränä. En voinut tehdä mitään, vaikka pahin vihamieheni pani naistani. Virnuilevia naamoja näkyi taas, myös meidän joukosta. Pusseissasi tuntui nipistelevän, sen verran kiimasta oli tämäkin.

Sitten äänet taukosivat lujaan karjahdukseen. Lasselta varmaan tuli. Sitten Lasse kuului sanovan, että pyyhi spermat pikkuhousuisiisi. Pian Lasse oli taas salissa saaneen näköisenä. Hänellä oli kädessään muijani pikkuhousut. Ne hän toi minulle ja minun piti laittaa ne sperman tahrimat pikkuhousut suuhuni. Sperman ja muijani maku tuli suuhuni. Tunsin oikein miten poskeni punertuivat ja munani nousi taas – pelkästä häpeästä.

Muut meidän joukkuelaiset kokivat saman kohtalon. Jotkut jokilaiset ja varsinkin heidän junnunsa olivat niin kiimassa, että eivät malttaneet odottaa itkuhälyttimen vapautumista. Niinpä osa meistä sai vain kuvitella mielessään muijansa huokailut. Mutta pikkuhousut tulivat aina suuhun, siitä pidettiin hyvä huoli. Minulle tuotiin kaikkiaan kolmet pikkuhousut suuhun, alkoi olla jo vähän ahdasta. Muijilla oli kai ollut varavaatetta mukana. Joka tapauksessa, jokilaisten kiimaa purettiin lujaa.

Tilanne rauhoittui vähitellen, vaikka Lasse ja moni muukin kävi vielä jonkun toisenkin muijaa panemassa. Kaikkien muijat olivat saaneet jokilaisten munaa ainakin kerran, sillä kaikilla meillä oli ainakin yhdet pikkuhousut suussa. Minulla oli siis niitä kolmet.

Sitten muijamme saivat tulla saliin istumaan. He löysivät meidät istumassa alasti ja häpykarvat leikattuina pikkuhousut suussa. Ei näyttänyt huippujoukkueelta kuulemma. Sitten pikkarit koottiin saaviin, mutta paikalle tuotiin liukastepurkkeja. Aloimme aavistella pahinta. Oikeastaan tiesimme.

Ensin jouduimme ottamaan jokilaisilta suihin niin, että heillä alkoi taas seistä. Sitten meistä viisi ensimmäistä sai mennä salin näyttämölle kontilleen perse saliin päin. Pete, minä ja Santeri oltiin kahden muun mukana ensimmäisessä ryhmässä. Minä olin kerran junnuna vuosia sitten ollut suunnilleen samassa tilanteessa kuin Santeri nyt ja olin ottanut silloiselta mestarilta perseeseen. Tosin kahden kesken hotellihuoneessa eikä kymmenien ihmisten nähden. Pete ei taatusti ollut päästäneet ketään jätkää perseeseensä, mutta nyt jokilaiset olivat ottamassa häneltä tuon neitsyyden pois. Sen sijaan Santerilla oli siis tuoreita kokemuksia.

Silti molemmat pojat olivat aivan paniikissa, mutta sehän vain kiihotti mestareita. Punottavat perseet pystyssä odotettiin hirveätä nöyryytystä ja muijamme käskettiin huutaa kannustusta meille. Kurkistin varovasti taakseni ja Lassehan se tietysti hääräsi siellä perseeni parissa pullotus pystyssä. Lassen sormet työnsivät liukastetta reikääni.

Katsoin taas taakseni varoen. Iso karju oli juuri työntymässä Santerin peräsuoleen hurmoksellinen ilme kasvoillaan. Tajusi varmaan saavansa nuorta komeaa poikaa, vaikkei ihan neitsyttä. Onneksi sillä oli kuitenkin kortsu. Santeri alkoi karjua yhtäkkiä ja sitten tuli vaan nyyhkytystä. Vieras mies oli päässyt Santerin sisään. Sitten aivan äkkiä hirveä kipu iski perseeseeni. Lasse oli yllättänyt minut ja hän työntyi brutaalisti sisääni. Karjuin muutaman kerran, mutta sain hillittyä itseni sitten. Muijani huusi mulle, että kestä, kestä, itse olet töppäillyt itsesi siihen paikkaan.

Pete odotti paniikissa vuoroaan. Hän oli vielä nuorempi kuin Santeri ja oli vasta muutama päivä sitten munapuolellaan päässyt poikuudestaan. Nyt sitten lähti suolen neitsyys. Pete karjui eläimellisesti, kun yksi mestareista hääri hänen aukollaan. Vähitellen Peten tuska ja nöyryytys lievenivät nyyhkytykseen, kun Peteä paneva jokilainen oli päässyt pohjaan asti.

Lassen kyrpä höyläsi persettäni aikansa, kunnes tunsin hänen jännittyvän. Sitten kuului nautinnollinen karjahdus, kun mies laukesi sisääni. Peten kärsimys loppui samoihin aikoihin, mutta Santeri joutui kärsimään kauemmin. Lopulta hänkin sai karjun sisältään. Palasimme paikallemme päät painuksissa. Santeri ja Pete nyyhkyttivät avoimesti ja minä taas, jälleen kerran, yritin niellä kyyneleeni.

Pelaajat ja junnut kokivat kaikki saman kohtalon. Ylpeä ja itsetietoinen joukkueemme oli aivan lyöty. Kun joku kutsuttiin lavalle pantavaksi, tämä ei enää edes epäröinyt,vaan häpeästä punastellen auliisti ja alistuneena marssi ottamaan vastaan nöyryytykset.

Mestarit alkoivat juhlia voittoaan. Me luuserit oltiin salin nurkassa niin pelaajat, junnut kuin muijat. Välillä kun jotakuta jokilaista alkoi panettaa tai muuten tuli mieleen nöyryyttää meitä, hän tuli hakemaan jonkun käsittelyyn. Pantavaksi, runkattavaksi, simputettavaksi, piiskattavaksi, erilaisia tapoja nöyryyttää tuntui olevan. Jotkut pääsivät yöksi jokilaisen huoneeseen, tavallaan turvaan muilta, mutta toki tämä isäntä otti omansa. Lasse otti Santerin mukaansa huoneeseensa ja aina välillä kävi hakemassa minutkin katsomaan, miten pikkuveljeni pärjäsi. Santerin munat olivat kirkkaan punaiset ja ilme oli turta, ei tainnut poika enää välittää. Ei ollut enää sellainen tyttöjen namupala kuin vielä pari päivää sitten.

Pari jokilaisten junnua vielä pani minua yön aikana, mm. se, jonka minun oli pitänyt raiskata. Kuinka eri lailla tämä olikaan mennyt.

Lopulta tuli aamu. Tämän kertainen nöyryytys alkoi olla loppu. Saimme vielä hävettävän määräyksen ”pikkujouluista”. Yksi pelaaja ja kaksi junnua, kaikki muijineen, saisivat jokilaisista ”jonkin verran” viikonloppuvieraita. Minä, Santeri ja Pete ja tietysti muijat oltaisiin yhdessä, ja tiettynä marraskuun viikonloppuna tulisi jokilaisten porukasta vieraita. Osoite piti ilmoittaa. Samat ohjeet tulivat muillekin, kukin ryhmä omalle viikonlopulleen. Onneksi sinne oli vielä aikaa.

Katselin Peteä, kun pikkujouluista sovittiin. Poika oli kauhistuneen näköinen ja farkuissa näytti taas rajusti pullottavan. Häpeä odotti, samoin nöyryytys. Tyttöystävä piti lisäksi siihen löytää. Santeri näytti hieman ylimieliseltä, ehkäpä hän jo mietti kenet ottaisi mukaansa.

Sitten jokilaiset tekivät lähtöä. Yksi meidän peluri pääsi mukaan hakemaan kentältä linja-autoamme. Sillä sitten lähdettiin ihmisten ilmoille. Muijamme oli saaneet pitää vaatteensa, pikkuhousuja lukuun ottamatta. Joukkueella ja junnuilla oli huonommin. Jokilaiset olivat vieneet farkkumme ja muut vaatteet olivat ties missä, Niillä konstein sitten mentiin kotiin. Käsillä muniamme peitellen juostiin autosta ulko-oville. N e jotka näkivät meidät siinä, olivat aika kauhistuneita, mutta toki arvasivat, että tappion karvasta kalkkia tässä oli nielty.

Miten marraskuussa pärjättiin, se on eri juttu. Kerron sen myöhemmin.