Palvelualalla

Niille, jotka eivät ole lukeneet osaa 1: Sain kesätyöpaikassani lähikaupassa oudon ehdotuksen asiakkaalta. Hän halusi nähdä minut luonaan hameessa. Olin vähintään yllättynyt ja epäileväinen, mutta...

Saavuin kotiin ja purin ostokseni jääkaappiin. Selasin postit. Kesäilta edessä, vasta alkuiltapäivä menossa, huomenna vapaata... ajatuksia pyöri mielessä. Jokin kuitenkin vaivasi, ja tiesin kyllä mikä.

Kaivoin kassistani aamupäivällä käyttämäni vaatteet, kaupan työtakin ja hameen, joka minut oli suostuteltu aamulla pukemaan päälleni. Taskussa oli vielä minua silmäilleen kaverin osoite ja puhelinnumero. Pyörittelin puhelinta käsissäni. Miksi ihmeessä soittaisin, olinko hullu? Toisaalta, itsehän kaveri numeronsa antoi.

Panin puhelimen pois. Ajatus tuntui liian omituiselta, näyttäytyä tarkoituksella toiselle naisen asussa ja vielä ruokakaupan työpuvussa. Miksi ihmeessä joku haluaisi nähdä sellaista muuten kuin piruillakseen?

Päätin kuitenkin katsoa miltä olin näyttänyt, työpaikallahan ei ollut kokovartalopeiliä tarjolla. Puin taas sukkahousut, työpuvun takin ja hameen. Kävelin peilin eteen ja katselin itseäni. Näky oli erikoinen, mutta jotenkin tykkäsin siitä. Nyt ymmärsin kommentit sääristäni. Ne näyttivät kieltämättä hyviltä sukkahousujen siloittamina ja hameen helman rajaamina. Yllättävän naisellisilta, hoikilta mutta muodokkailta.

Söin pari voileipää ja pyörittelin taas puhelinnumeroa ja puhelinta käsissäni. Lopulta tein päätökseni ja naputtelin numeron.

- Sami.

- Moi, ajattelin nyt soittaa kun annoit päivällä numerosi... Siellä kassalla.

- Aa, tosi hienoa että soitit. Ajattelin ettet varmaan vaivautuisi. Mitens meni työpäivä?

- Kivastihan se, vaikka vähän erikoinen asu olikin. Ei kuitenkaan tullut enempää puhelinnumeroita, naurahdin

- No saithan sä tän yhden. Otitko hameen mukaan?

- Taisin mä ottaa.

Taisin ottaa. Voi elämä että en voi sanoa suoraan "Otin" tai "En". Halusin kai sanoa "en", mutta en vain osannut valehdella.

- Hienoa, jatkoi Sami. Haluisitko tulla käymään mun luona?

- Tota... En mä kyllä oikeastaan ole ajatellut hameilla kenenkään vieraisilla... Miks sä haluaisit mut sinne?

- Koska mä tykkäsin siitä miltä sä näytit. Ja haluaisin nähä sut uudestaan hameessa. Ei sen ihmeellisempää.

Sami kuulosti jotenkin liian vilpittömältä ja suorapuheiselta ollakseen muuta kuin tosissaan. En silti meinannut käsittää, tai ainakaan suostua ehdotukseen. Mutta. Jotenkin se kiinnosti silti.

- Mun on vähän vaikee... änkytin puhelimeen.

- Joo, mä ymmärrän kyllä. Mutta hei, lähe terassille. Ihan omissa vaatteissas tietty.

- No miksei. Mitä muutakaan tällaisena iltana.

- Sitähän mäkin. Kuudelta rantaterassilla?

- No mä mietin.

- Mieti rauhassa. Mä olen siellä kuitenkin. Mutta pakkaa hame mukaan.

- Heh, täytyy kattoo.

- No, kuudelta siellä. Nähdään.

- Ok, moi.

- Moi.

No niin. Olin luvannut ainakin tavata hänet. En kylläkään hänen luonaan, enkä hameessa.

Iltapäivä kului hiljakseen. Sen kääntyessä illaksi ajattelin, että kun en parempaakaan keksi, lähden terassille. Oli Sami siellä tai ei. Työasuni pakkasin reppuun, muka viedäkseni sen ylihuomenna takaisin työpaikalle. Tosin, tiesin kyllä mitä oikeasti aioin.

Kymmentä vaille kuusi heitin repun selkääni ja suunnistin ilta-auringon paahtamalle terassille. Istuin olueni kanssa yksin nurkkapöytään silmäilemään siihen unohdettua iltapäivälehteä.

Kohta Sami tuli paikalle ja istui minua vastapäätä. Puhelimme niitä näitä, kuin vanhat tutut ainakin. Odotin milloin Sami ottaisi puheeksi sen, mitä hänellä kuitenin oli mielessään. Sitä ei tuntunut tapahtuvan, vaan puhelimme ummet lammet aivan muita. Ilmeni, että meillä oli paljonkin yhteistä, muun muassa opiskelupaikka. Ilmanko Sami oli näyttänyt jotenkin tutulta.

Kahden oluen jälkeen Sami meni asiaan. Hän vilkaisi lattialla lojuvaa reppuani merkitsevästi.

- Otitko mukaan?

- On se siellä.

- Mä tykkäisin nähdä sut siinä.

Sami hymyili niin, että jos olisin nainen, olisin varmaan pitänyt sitä vastustamattomana.

- Mennäänkö?

- Mennään.

Saavuimme Samin luokse. Kesäilta ei ollut vielä pitkälläkään, kello oli vasta kahdeksan. "Vaihda jotain mukavampaa päälles", virnisti Sami, "Mä käyn nappaamassa meille vielä oluet. Vai saako olla vaikka siideriä?"

- Voisihan sitä neiteillä juomienkin kanssa jos sulla on, sanoin monimerkityksisesti.

Sami hävisi keittokomeroon ja ryhdyin vaihtamaan vaatteitani eteisessä. Pian olin taas turkoosinvihreässä jakussa ja hameessa sekä valkoisissa sukkahousuissa.

Sami ilmaantui eteiseen ja katsoi minua. "Upea", hän henkäisi. "Mutta ota tuosta juomaa, siirrytään olkkariin".

Istuuduin sohvalle, Sami nojatuoliin minua kulmittain vastapäätä. Puhelimme taas kaikenlaista arkista, mutta näin Samin tuijottelevan vähän väliä hamettani ja sääriäni.

"Onko sulla muita naisten vaatteita?", hän kysyi äkkiä.

"Ei", vastasin, "Tämä oli naisten keksintö aamulla työpaikalla kun likasin omat työhousuni."

- Hyvä keksintö... Sulle sopii hameet.

- En tiedä, mutta alkaa tähän jo vähän tottuakin

- Usko pois, sä näytät siinä tosi hyvältä.

- Siis mä näytän susta hyvältä naismyyjän työpuvussa... Ei se mitään, kai se on ihan ok, mutta jotenkin se tuntuu musta erikoiselta.

- Mutta sä pukeuduit siihen vapaaehtoisesti.

- No joo.

- Eli ei se ihan vastenmielistä ole?

- Niin.. ei varmaan jos noin ajattelee.

- Sä voisit kokeilla muitakin naisten asuja.

- Kokeilla voi kaikkea, mutta tiedä sitten...

Lauseeni jäi kesken. Aloin itsekin tuntea, osin varmaan juomistamme johtuen, että hame toi oman kivan tunteensa. Tässä tosin vähän häiritsi se, että takki oli kuitenkin työpuvustani, ja hamekin tavallaan. Sanoin tämän ääneenkin, ja niin kuin arvata saattaa, Samilla oli vastaus valmiina:

- Käydäänkö huomenna ostamassa sulle mukavampia vaatteita?

Ennen kuin ehdin vastata mitään, hän jo jatkoi kuin myöntävän vastauksen saaneena kysymällä millainen päivä minulla olisi huomenna. Kuultuaan, että minulla on vapaapäivä, hän ilmoittikin suoraan: "No hei, sitten mennään ostoksille!" Ja mitä minä? Vastasin tietenkin myöntävästi.

Ihmettelin olinko tosiaan näin johdateltavissa. Yleensä osasin pitää puoleni enkä antanut sanella tekemisiäni, mutta tänään tuntui olevan toisin, aamusta alkaen. Ehkä jokin tässä veti puoleensa, tai sitten Sami oli vain taitava ihmisten käsittelijänä. Jostain syystä kaltaisestani umpiheterosta ei edes tuntunut vastenmieliseltä, jännittävä kylläkin, kun hän ohimennen siveli kevyesti hameen peittämää polveani. Joka tapauksessa vaihtaessani taas omat vaatteeni ja lähtiessäni kesäillan hämärtyessä kotimatkalle, olimme sopineet että lähtisimme seuraavana päivänä kello 12 yhdessä vaateostoksille.



---- Jatkuu taas ja palautetta saa antaa! Suuri kiitos kaikille ykkösosaa kommentoineille, mielipiteenne kannustivat jatkamaan.