Nicklas

A-junnuissa hyvin menneen kauden ansiosta sain edustusjoukkueen valmentajalta komennuksen lähteä seuran mestisjengin idän kiertueelle Joensuuhun ja Kajaaniin. Kahdeksantoistavuotiaan innolla odotin reissua äijien kanssa melko sekavin tuntein. Aavistelin, ettei peliaikaa juuri tule, mutta jo pääsy mukaan oli muille a-junkkareille kadehtimisen aihe. Lähdimme hallilta torstaiaamuna kohti Joensuuta. Bussissa istuin joukkueen kipparin, jo 37-vuotiaan kokeneen pakin viereen. Kippari ei juuri viihtynyt bussin peräpään korttiringissä ja oli muutenkin jengin rauhallisin kaveri. Liigajäillä pitkän uran tehnyt veteraani oli palannut kasvattajaseuraansa lopettelemaan ehtoopuolella olevaa uraansa. Raudanlujana ammattilaisena äijä kuitenkin yritti paikat risanakin näyttää nuoremmilleen esimerkkiä. Perheellisenä kaverina en olisi villeimmissä unelmissanikaan kuvitellut hänestä mitään muuta kuin kiekollista opettajaa itselleni.

Pitkä bussiretki kului leppoisasti kipparin kertoillessa hauskoja juttuja pitkältä uraltaan. Hiljalleen juttu siirtyi meikäläisen tavoitteisiin peliuralla. Kerroin rehvakkaasti pyrkiväni NHL:n rahakaukaloihin. Olinhan sentään pelannut peräti muutaman poikien maaottelun. Kapu kannusti ja antoi ohjeita, olihan mies itsekin draftissa käynyt, joskaan edes farmisarjoihin ei ura rapakon takana lopulta edennyt. Lopulta saavuimme hotellille, jossa joukkueenjohtaja jakoi huoneiden avaimet. Olin jo laahustamassa muiden nuorempien jätkien perässä neljän hengen huoneisiin, kun kippari huusi perääni ja käski tulla hänen kämppäänsä. – Yleensä tykkään punkata yksin, että saan olla rauhassa ilman yleistä mekkalointia mutta nyt sä saat tulla seuraksi, koska olet rauhallinen tyyppi. Kunhan muistat, ettei matsin jälkeen meidän kämpässä pidetä jatkoja. Menin täysin sanattomaksi ja taisinpa vähän punastellakin. – Ei tietenkään, onhan meillä jo peli lauantaina Kajaanissa, sain vaivoin sanottua…

Mehtimäen jäähallissa olin toki käynyt monet kerrat, joten siellä ei ollut mitään ihmeteltävää. Hallille osasi torin laidalla olevasta hotellista kävellä ilman opaskoiraa. Uusi kämppikseni kertoi siinä kävellessämme hurjia juttuja erään entisen Jokipoikien (ja myös meidän seuramme) pelurin huimista naisseikkailuista Joensuussa. Pari tuntia ennen matsia valmentaja tuli sanomaan mulle, että olen pelaavassa kokoonpanossa, koska yhden toipilaan polvi reistailee taas. Kentällisiä fläppitaululla katsoessani yllätys oli kuitenkin raju, kun huomasin nimeni olevan avauskentässä kipparin parina. Olisin varmaan tärissyt itseni jännityksestä transsiin ellei kapu itse olisi lyönyt olkapäähäni ja sanonut: ”me kerätään tänään plussia plakkariin poika”. Peli menikin melko hyvin ilmeisesti joko tuurilla tai hyvästä pakkiparista johtuen. Voitimme Jokipojat 5-1 ja vaikkei tehopisteitä kertynytkään sain tilille jopa yhden plusmaalin. Valmentaja kiitteli pelin jälkeen joukkuetta ja antoi luvan jopa ottaa sapuskan jälkeen pari kaljaa. Yökerhoon ei kuitenkaan lupaa irronnut, koska aamujää oli varattu jo aamukymmeneksi.

Istuimme hotellin saunalla matsin jälkeen ja yksitellen joukkue harveni teilleen. Jäimme kipparin kanssa kahden saunalle, vaikka muut yllyttivätkin junnua messiin kylälle johonkin sporttibaariin. Siinä lauteilla istuessamme uusi pakkiparini jatkoi tenttaamistani siitä mihin ennen matsia oli jääty. Parin saunakaljan vauhdittamana kysymykset alkoivat jo mietityttää enemmän. Tunsin olevani melkoisessa tentissä. Vastattuani kieltävästi kaikkiin mahdollisiin ”kissa, misu ja muija” – kysymyksiin, kippari pamautti: ”kelpaako edes kunnon äijä? ”. Vedin kerran henkeä ja lopulta saunan ja oluen rentouttamana pamautin vastauksen: ”totta kai kunnon mies kelpaa, jos vaan löytyis”. Hämmästyksestä loksahti mestarinkin leuka auki, mutta hetken keräiltyään kapu tokaisi: ”no nyt saat nauttia pitkän yön kunnon komennossa”. Vastasin soperrellen ”sopii” – ja siitä alkoi melkoinen kuumotus kropassa, jossa saunalla oli vain sivurooli. ”Tee sille jotain” kapu sanoi ja ohjasi käteni jäykistyvälle kalulleen. Riemukseni havaitsin, että oma vehkeeni oli kokolailla samaa kaliiberia kuin mestarinkin tykki. Vedin pitkän esinahan taakse ja peukaloin kiimalimaa sykkivästä terskasta. ”Ime sitä” kuului komento. Ja minä poika imin minkä pystyin. Ilmeisesti paineet olivat olleet kovat, koska montaa minuuttia ei suonikasta kyrpää tarvinnut käsitellä, kun jo kuuma sperma täytti suuni. Kiiteltyään poikaa kapu sanoi, että nyt on aika poistua kämpille. Kulli täydessä tämmingissä tunsin oloni pettyneeksi, mutta havaittuaan myrtsin ilmeeni kapu tokaisi: ”no tule jo poju, tää oli vasta eka erä”…jatkuu…