SS

Kello oli vasta kuusi aamulla, mutta Late ei pystynyt nukkumaan enää, ei hetkeäkään. Hän kirosi univelkaisuutta, nousi ja vääntäytyi keittiöön kahville. Yksi lampun pirulaisista paloi tuttuun tapaansa napin painalluksesta. Se ei kuitenkaan menevää miestä enää pysäyttänyt. Keittiökaappiin kajoaminen muutti koko Laten ajatusmaailman. Aamu alkoi hyvin, suorastaan epäilyttävän hyvin. Kaapissa oli kahvia ja pöydällä tuorepullaa. Verhon takaa pilkisti aurinko. Mitä loistavin päivä siirtyä rannalle lekottelemaan.

Late iski kehonsa raskaasti puiselle penkille. Kahvin hän kaatoi pöydällä viikkokaupalla seisseeseen mukiin. Hitot hän mistään ylellisyyksistä. Se oli lukion loppu se. Kirjoitukset oli kirjoitettu ja shampanjapullot korkattu. Rahaa irtosi sukulaisilta. Vanhempia Latella ei ollut ollut viiteen vuoteen. Heidät menetettyään jäi luokalle, apua sai samoilta sukulaisilta. Ikää oli kertynyt kaksikymmentä vuotta ja opintorahalla hän kituutti. Turhautuneisuutensa hän purki vain painoihin. Niitä hän jaksoi nostella ja halkoja hakata. Tietokoneeseen ei ollut varaa. Kesällä jäi aikaa rusketuksen korjailuun.

Se sama homo oli rannalla myös. Tietysti oli, Topi oli aina. Late iski vilttinsä tulikuumalle sannalle ja antoi kehonsa rojahtaa sitä vasten. Ei palellut, mutta vitutti kyllä sitäkin enemmän. Hän ruutasi aurinkorasvaa pitkin maskuliinisia jäseniään, päättäen olla välittämättä. Silmänsä hän piti jääräpäisesti kiinni, vaikka aurinko kuumottikin. Hetkeksi hän torkahti. Rinta helotti punaisena. Late kääntyi vatsalleen. Vihaisesti hän tuijotti meren kiimaisena liplattavaa pintaa, jonka joku älypäiden joukko rikkoi. Topi heidän joukossaan. Topi se hänen vihaisen tuijotuksensakin huomasi ensimmäisenä ja lopetti lentopallon koppailun. Pallo osui samaa hinttaria päähän. Late ratkesi nauruun.

Oman selän rasvaaminen oli aina yhtä helvetillinen rituaali. Käännyttyään hän huomasi vihdoin Topin, joka istua napotti vieressä. Aataminomena kaulassa liikkui nielaisujen tahdissa.

- Vittuako kyyläät? Late kysyi ärsyyntyneenä.

- En - Tai... Ajattelin, jos tarvit apua rasvan levityksessä? Topi änkytti.

- Pidätkö sä mua jonain vitun ääliönä? Late kysyi. Topi nielaisi hämmentyneenä.

- E-enhän minä... Mä vaan...

- Ei tarvi selitellä, Late sanoi jäätävästi.

Topi tuijotti Latea, pystymättä irrottamaan katsettaan. Hän jumaloi ja palvoi Latea, Late oli hänen koko elämänsä. Late huomasi tuijotuksen. Topi käänsi katseensa liian myöhään.

- Mä en oo mikään saatanan homo! Late karjaisi ja nosti Topin ilmaan. Topi oli tukehtua kyyneliinsä.

- Anteeks, Late, anteeks...

Late tuijotti kylmääkin kylmemmin retuuttamaansa nuorukaista. Topi ja hän olivat kuuluneet samaan opetusryhmään jo kolme pitkää vuotta siitä typerästä syystä, että hän jäi peruskoulun aikana vuoden muita jälkeen. Tyhmä ja tunteellinen Topi, josta kaikki kuitenkin pitivät. Kaikki muut paitsi hän. Late ravisteli Topia tylsän harmaata kaulusta nyrkissään puristaen eikä voinut olla ihmettelemättä, kuinka vähän tämä painoi. Hänen rinnallaan Topikin oli lyhyt. Late oli vihattu korsto, väkivaltainen kusipää ja täysin Topin vastakohta. Tästä ahdistavan kauniiksi nuoreksi mieheksi kasvaneesta vaaleaveriköstä oli tullut suorastaan marttyyri, kun Topi sai kuulla Laten menetyksestä. Minne hän ikinä menikin, työntyi tämä samaan paikkaan. Valikoi tahallaan kaiken niin, että päätyi samaan opetusryhmään. Kaiken sellaisen, jossa Late ei pärjännyt. Topi oli hyvä kaikessa ja Late ei missään.

Auringon alla sama mallinkasvoinen nuorukainen itki hänen otteessaan. Late tuijotti Topia tunteettomasti, muttei yhtäkkiä osannutkaan sanoa mitään ilkeää. Topi näytti vielä kauniimmalta kuin koskaan luokkahuoneessa. Late muisti, että oli vilkuillut Topia salaa kirjoitusten ajan. Eikä Topi katsonut häntä kertaakaan.

- Mikä vittu siinä on niin vaikeaa jättää mut rauhaan?

- M-minä... Topi aloitti takellellen. Hän nieli hermostuneesti, eikä kyennyt heti katsomaan Latea. Hän kuitenkin kohotti päätään niin, että heidän katseensa kohtasivat. - Ra... rakastan sua...

Laten jäänsiniset silmät laajenivat järkytyksestä. Ensimmäinen isku osui suoraan Topin vatsaan ja sai hänet horjahtamaan polvilleen.

- Idiootti! hän sihahti, kumartui ja tarttui tukistaen Topin hiuksiin. - Ja lopeta toi itkeminen...

Hän jätti Topin yksin, mutta Topi ei ollut yksin koskaan. Häntä ympäröi joukko ihmisiä, jotka välittivät. Niin jatkui, kunnes Topi aloitti kesän jälkeen samassa oppilaitoksessa kuin Latekin. He hitsasivat suojalasit silmillään ja rinta rinnan, mutta eivät missään välissä puhuneet toisilleen. Late kuuli vahingossa, että Topin elämä oli murusina. Hän oli jättänyt maineikkaan yliopistonsa Laten takia, eikä nähnyt enää ystäviään. Topi oli laihtunut. Silmät olivat turvonneet ja punertavat, eivät enää niin kauniit. Hän säikähti jokaista ylimääräistä kolahdusta, löi jatkuvasti itseään sormeen ja lyyhistyi liian raskaiden kantamusten alle. Topi oli idiootti, kuten hän oli kesällä sanonut. Ala ei ollut Topin kaltaisille. Late ei voinut sitä ymmärtää. Tämä oli tosimiesten hommaa, ei naisten tai homojen.

Syyskuussa Topi pillahti ensimmäisen kerran itkuun. Kaikki saivat tietää mikä hän oli. Late katsoi vierestä, kuinka Topia hakattiin ja nöyryytettiin viikkoja. Hän ei välittänyt, ei todellakaan välittänyt. Se sairas homo oli ansainnut kaiken.

Sitä jatkui päivästä toiseen ja viikosta seuraavaan. Topi oli vuokrannut yksiön läheltä Laten omaa kämppää. Hän näki usein kodista kouluun kulkiessaan, kuinka Topi makasi maassa potkittavana. Topi oli verinen ja käpertyi pieneksi. Vaatteet olivat vaihtuneet rääsyihin, kun vanhemmat eivät halunneet tukea homoa poikaansa. Suvun häpeäpilkkua, joka oli kehdannut jättää yliopiston ja maisterin arvonimen. Enää Topilla ei ollut ketään. Latea kyllä ihailtiin voimiensa puolesta, eikä kavereistakaan ollut pulaa. Osat olivat vaihtuneet.

Oli yksi talven kylmimmistä päivistä, kun Late ensimmäistä kertaa pysähtyi sen ojan vierelle, jossa Topi makasi kohmeisena ja verta vuotavana. Vaaleat hiukset olivat huurtuneet ja huulet sinersivät. Late polvistui ojassa Topin vierelle ja katseli toista. Topin silmäripset olivat jäätyneet yhteen. Ne alkoivat sulaa, kun hän itki.

- Nouse ylös, Late käski. Topi avasi silmänsä. Ne olivat kyyneleistä niin kirkkaat, että niiden ruskea väri ei erottunut.

- En jaksa...

- Sun on pakko. Topi pudisteli päätään.

- Ei...

Late ei kuunnellut enää. Hän nosti Topin käsivarsilleen ja kantoi ylös ojasta. Topi painoi vielä vähemmän kuin kesällä. Latesta tuntui että Topi menisi rikki jos tämä pääsisi putoamaan. Hän piteli tätä sylissään ja vei kotiinsa. Siellä hän peitteli Topin omaan sänkyynsä ja jäi viereen odottamaan.

- Miksi..., Topi kysyi hiljaa. Late vei kätensä Topin hiuksille ja silitti niitä. Ne olivat pehmeät ja valkoiset, yhtä vaaleat kuin Topin kasvot. Topi katsoi Latea silmiin, Late katsoi takaisin. Hän kuivasi Topin kyyneleet ja jatkoi hiusten silittelyä. Auringon säteet syöksyivät ikkunalasin läpi sisään ja kultasivat Topin kasvot. Topi oli niin kaunis.

- Koska mäkin rakastan sua.