kiira

Tämä on jatko Opetus tarinalle Joonaksen ja Alexin yhteinen elämä.

Oon 20-vuotias ja naimisissa. Ymmärsit ihan oikein; naimisissa. Katson yhä sormusta nimettömässäni usein ja mietin onko se todella totta. Naimisissa olemisessa ei oo tietenkään mitään outoa, mutta oon 20-vuotias mies, naimisissa 22-vuotiaan miehen kanssa; se ei oo jotain mitä näkee joka päivä.

Kaikki tapahtui niin nopeasti. Alex tuli pelastamaan mut; mun sankari, pyysi mua muuttamaan sen kanssa ja suostuin. Kun me puhuttiin siitä, me ymmärrettiin nopeasti kaikki ongelmat mitä kohtaisin muuttamisen kanssa. Työluvan hankkiminen olisi ehkä ollut järkevin tapa edetä, mutta sopi paremmin niille jotka ei olleet läpi käyneet sitä mitä itse olin. Yhä vähän pelokas ja arka, vaikea luottaa ihmisiin. Tunnen itseni jotenkin epävarmaksi ja kömpelöksi, mun omakuva on muuttunut melko rajusti.

Alex taisi nähdä että tarvitsin aikaa, joten seuraavaksi katsoinkin jo kihlasormusta sormessani ja me hoidettiin kaikki välttämätön paperityö kuntoon, jotta saataisiin avioliittolupa. Kun se oli hoidettu niin mentiin maistraattiin, kaksi mun ystävää toimi todistajina. Anna itki koko seremonian ajan; söpöintä ikinä’ se taisi sanoa.

Riku, mun lapsuuden kaveri, näytti himan vaivaantuneelta koko jutusta, mutta pysyi vaiti. Tiesin, että se ajatteli mun olevan liian äkkipikainen päätökseni kanssa, tiesin, että sen mielestä muuttaminen Frankfurtiin ei ollut oikea ratkaisu; ’Se ei ratkaise sun ongelmia, se voi vaan tehdä niistä pahempia.’ Oli sen täsmälliset sanat mulle, kun käytiin pitkä syvällinen keskustelu edellisenä iltana. Kerroin sille kaiken mitä oli tapahtunut, enkä oo koskaan nähnyt sitä yhtä vihaisena, se näytti siltä kuin se ois ollut valmis tappamaan sekä Mikan että Tomin. Juteltiin lisää ja lopulta Riku sanoi että jos Alex tekee mut onnelliseksi niin sitten sillä ei ollut siihen mitään vastalausetta.

Kotiin tulo, kertominen vanhemmille ja siskolle oli vaikeaa. Äiti alkoi itkeä kun kerroin muuttavani. Isä sanoi että oon idiootti ja muutamia epäystävällisiä asioita Alexista, joita se ei onneksi ymmärtänyt.

”Entä sun uintiura? Miten sun opiskelu?” Isä huusi kiihtyneenä.

”Milloin tää tapahtu?” Äiti kysy vuorostaan. ”Mitä tapahtu Mikan kanssa?” Se kysyi jälkeen.

”Tää on typerin temppu jonka oot meille vetänyt Joonas. Paljon parempihan sun oli Mikan kanssa, menestyvä ravintolanomistaja, kuka tuki sua! Tähänkö sä nyt vaihdat? Mennä nyt naimisiin ulkomaalaisen kanssa?! Ei sun homous oo koskaan haitannut mutta onhan tää nyt ihan naurettavaa touhua! En oo koskaan Kuullut mitään yhtä typerää!” Isä oli raivoissaan.

Aloin itkeä kun mun vanhemmat puolustivat Mikaa, miestä joka oli tehnyt mulle yhen kamalimmista asioista mitä toiselle voi tehdä ja samalla ne puhu pahaa mun aviomiehestä (outoa kutsua sitä siksi) joka oli pelastanut mut siitä helvetistä. ’Äiti, isä, mies jota ylistätte nyt ja sen ystävä raiskasivat mut useaan otteeseen.’ Ei, en pystynyt sanomaan sitä ääneen.

Alex, hienona miehenä joka se on, pysyi rauhallisena, asetti kätensä mun olalle ja katsoi mun vanhempiin. Se kertoi rakastavansa mua ja tekevänsä kaiken mitä pystyisi pitääkseen mut onnellisena. Mun sisko oli ainoa, joka lopulta lämpeni Alexille. Me ei jääty yöksi taloon, jossa vastaanotto oli ollut niin kalsea, sen sijaan mentiin yöksi Rikun luokse.

Meidän hääyö… Sellaista ei oikeastaan ollut, tai oli, mutta mitään sellaista ei tapahtunut mitä hääyöltä yleensä odotetaan. Me nukuttiin sylikkäin, muutama hellä suukko, halaus ja siinä kaikki. Kaiken kaikkiaan, meidän häät ei ollut romanttisin mahdollinen, mutta me oltiin naimisissa ja se oli jo yksistään iso juttu. Seuraavana aamuna suunnattiin kohti Frankfurtia.

Olin yllättynyt nähdessäni vanhempani lentokentällä sinä aamuna. Äiti juoksi mun luokse, veti mut halaukseen, kyyneleet silmissään.

”Rakastan sua Joonas, tapahtui mitä tahansa, oot aina tervetullut takaisin kotiin.” Se kuiskasi pehmeällä äänellä ja jopa isä halasi mua toivottaen onnea matkaan, sekä kömpelö isällinen rakkauden tunnustus, joka lämmitti mun sydäntä. Itkin ääneti joutuessani eroamaan vanhemmistani, äkkiä kauhusta jäykkänä; mitä edessä odottaisi? Matkalla Saksaan, jossa ainoa jonka tunsin oli Alex ja täti, joka oli aina jäänyt vähän kaukaiseksi mulle,

Ja täällä mä oon nyt; uudessa kodissani. Ensimmäiset kaksi viikkoa oli parhaimmat mitä oon aikoihin kokenut. Alex oli ottanut vapaata työstään ja opiskeluistaan vain saadakseen mut asettumaan taloksi paremmin. Monena iltana käveltiin pitkin kaupunkia, pidellen käsiä kun kukaan ei nähnyt, tai kun Alex arveli että oltiin tarpeeksi rauhallisella seudulla. Sen syvä, rauhoittava ääni kertoi mulle kaupungistaan. Alex näytti mulle parhaimmat kahvilat, parhaimmat ravintolat, kierrettiin museot, puistot, kaikki.

Raha oli vähissä kaiken jälkeen, ei kalliita teattereita, ei kalliita illallisia, mutta hiljaisia kahdenkeskeisiä hetkiä ulkona tai toistemme syleilyssä olohuoneen lämmössä. Hiljalleen opittiin toisistamme lisää ja silti oli paljon kerrottavaa, paljon opittavaa. Tunsin oloni rauhalliseksi, tyytyväiseksi, päätin selviytyä.

Ne kaksi viikkoa oli ehkä mun elämäni romanttisimmat, vaikka seksiä meidän välillä ei vielä ollutkaan, eikä siitä puhuttu. Alex ei painostanut ja itse olin liian pelokas tehdäkseni aloitetta sen suhteen. Toistaiseksi olin tyytyväinen viattomiin suudelmiin ja lämpimiin hyväilyihin. Mikään ei uhannut mua, Mika ja Tomi oli tuhansien kilometrien päässä ja itse makasin saksalaisen aviomieheni turvallisessa syleilyssä.

Mutta kaiken hyvän täytyy loppua joskus. Alex palasi kouluun ja kolmena iltana viikossa sillä on töitä. Mä oon yksin meidän kodissa joka tuntuu yhä enemmän sen kodilta kuin meidän. Jokainen huonekalu on sen, asunto on sen sisustama, ei meidän. Vaikka Alex onkin sanonut kymmeniä kertoja, että kaikki on meidän nyt, että naimisissa olevat ihmiset jakoivat kaiken; en tuntenut sitä. En tuntenut olevani jonkun aviomies, en vieläkään täysin käsitä sitä. Meillä ei ole kunnon seksielämää ja eikö se kuuluisi avioliittoon?

Jokainen tv-ohjelma on dubattu saksaksi, kun tajusin sen ensimmäisen kerran, siis kunnolla tajusin; aloin itkemään . Olin yksin, tylsistynyt, kävin vielä läpi sellaista tunnemyllerrystä sisälläni, että jopa tällainen, loppujen lopuksi pieni asia, sai mut täysin sekaisin. Mun elämä ennen oli aktiivinen, mulla oli mun opiskelu, uinti ja kilpailut jotka tuli sen mukana, ystävien tapaaminen, bailaus… Olisin voinut tulla isoksi uintiurallani, niin mun valmentaja aina sanoi, olin jo voittanut useita kilpailuita. Valmentaja ei ollut kovinkaan tyytyväinen kun kerroin lopettavani… Ja sitten oli elämä Mikan kanssa…

Mulla ei oo muuta kuin mun ajatukset pitämässä mulle seuraa ja joka kerta kun suljen silmäni muistan. Eniten kaikessa mua häiritsee se miten nopeasti Mika muuttu. Se vaikutti niin lempeältä, uskoin sen rakkauden aidoksi ja sitten; pum! Täys käännös… Outoa.

Siivoan asunnon, kuuntelen musiikkia ja yritän unohtaa itseni siihen, yritän päästä eroon ajatuksista jotka piinaa mua päivittäin ja kivusta sisällä. Teen Alexille ruokaa. Tunnen itseni niin huonoksi aviomieheksi ja yritän hyvittää puutteitani kotitöillä. Ehkä sitten, se ei katuisi meidän liittoa niin paljon? Se on mun suurin pelkoni. Pelkään, että Alex on ulkona kertomassa ystävilleen miten onneton se on. Kuvittelen sen istumassa kahvilassa; ’Toivon, etten ois mennyt naimisiin sen tyhmän, ruman blondin kanssa. –Mun elämä on nyt pilalla.’ Se kertoo niille ja ne on pahoillaan sen kohtalosta

Itken, mutta vedän itseni kuitenkin kasaan ennen kuin Alex tulee kotiin. Se ansaitsee parempaa.

”Hei hani.” Kuulen sen äänen eteisestä. Kello on puol kymmenen illalla ja se lähti jo ennen kahdeksaa aamulla.

”Tein sulle illallista.” Sanon, kun Alex saapuu keittiöön. Asetan lautaset pöydälle. ”Oot varmasti väsynyt, voin tarjoilla.” Tunnen itseni kotivaimoksi… Sitten tajuan että itse asiassa juuri se mä oon, paitsi että mulla on penis… Joten se tekee musta kotimiehen? Tai jotain outoa…

“Kiitos Jo. Oot paras.” Alex hymyilee, kurottautuu koskettamaan mun poskea, katsoo sitten lautastaan; lihapullia, perunamuusia ja vihanneksia.

”Toivottavasti pidät.” Sanon hermostuneella äänellä.

”Näyttää hyvälle.” Alex sanoo ja maistaa. “Todella hyvää.” Kehu kuulostaa aidolta ja hymyilen sille.

”Yritin tehä sen niin kuin mun äiti tekee.” Kerron ja alan syödä itse.

“Miten sun päivä meni?” Kysyn.

”Rankka, sori, en jaksa käydä sitä toista kertaa läpi… Mutta miten sun?”

”Ihan ok.” Vastaan ja liikutan ruokaa lautasellani, mun ruokahalu ei oo ollut entisellään sen jälkeen mitä tapahtu.

”Huomasin, että oot siivonnut täällä, kiitos.”

”Tää paikka tais jo tarvita sitä.” Hymyilen väsyneenä.

Myöhemmin me maataan vieretysten sängyllä; suudellen, kevyesti hyväillen, hetki kasvaa kiihkeämmäksi ja kiihkeämmäksi. Luulen, että saatan olla valmis menemään pidemmälle, haluan Alexia niin paljon. Mutta kuten aiemminkin, Alex on se joka vetäytyy pois, nousee ylös vuoteelta, katson siihen hämmentyneenä.

”Pakko mennä suihkuun.” Se sanoo ja jättää huoneen nopeasti. Pian kuulen kuinka vesi valuu kylpyhuoneessa. Sama juttu on tapahtunut jo niin monena iltana, että se alkaa olla naurettavaa. Loistavaa, mun aviomies pitää mua niin ällöttävänä, että sen on pakko juosta suihkuun ettei sen tarvitsisi rakastella mua. Mä oon niin ruma, tahrittu, en oikeastaan voi syyttää sitä juoksemasta pakoon.

Mä oon pilannut sen elämän, ehkä se vaan tunsi itsensä jotenkin velvolliseksi ja sen takia nai mut? Sammutan yövalon ja käännän selkäni kohti ovea. Noin 20 minuuttia ja Alex palaa takaisin, antaa suukon poskelle ja sanoo hyvää yötä. Kyyneleet täyttää mun silmät.