angelboy

Tarinani ei sisällä seksiä, mutta lukaiskaapa myös kaikki seksinnälkäisetkin tämä tarina. Palautetta toivoisin mahd. paljon mm. parannusehdotuksia ja kehuja...

******************************************************

Mikael katsoi huurteisesta ikkunasta ulkona juoksentelevia pikkupoikia. Ne painivat suuren lumikasan päällä heitellen toisiaan alas siltä vuorotellen. Mikael käänsi katseensa ja heittäytyi sängylleen. Krapula myllersi hänessä aiheuttaen jumalattoman huonon olotilan. Mikael makasi hetken jaksamatta liikkua minnekään mutta suuntasi sitten menosuuntansa vessaan oksennuksen lähestyessä.

Edellisilta oli mennyt masennuksen alaisena ryypätessä, eikä olo ollut kohentunut juomisesta huolimatta. Oikeastaan kaikki oli vain pahentunut. Mikael etsi jääkaapista tuoremehutölkin ja istahti tuolille juoden suoraan tölkin suusta. Tänään hän joutuisi eristyksiin ulkomaailmasta KUUKAUDEKSI! Ongelmanuorten leirille...

Mikael oli jäänyt alkoholin vangiksi jo 15-vuotiaana, eikä ihmissuhteetkaan olleet parhaimmassa kunnossa. Itse asiassa kaikki meni suoraan päin helvettiä: Viinasta oli tekeytynyt todella vakava ongelma eikä Mikaelilla ollut vähään aikaan ollut ketään kaveria. Koko Mikaelin elämä oli tavallaan hukkaan heitetty.

Kello oli jo paljon ja Mikaelin vanhemmat hakisivat hänet pian leirille. Hän puki nopeasti päälleen, nappasi painavan matkalaukun ja syöksähti ulos.

Parkkipaikalle oli parkkeerattu pieni, kirkkaanpunainen volvo jonka etupenkeillä istui keski-ikäinen pariskunta. Mikael avasi auton takakontin ja sulloi matkalaukkunsa ahtaaseen tilaan, paiskasi takakontin kiinni ja istui takapenkille sulkien auton oven.

”Me toivomme että sä voisit elää normaalia elämää taas kuukauden päästä niinkuin ennenkin”, Mikaelin äiti sanoi hieman huolestuneella äänensävyllä, ”Tämä on ainut toimiva vaihtoehto sun elämään. Me halutaan ainoastaan sun parasta sun tulevaisuuden kannalta.”

”Joo, kyllä mä sen ymmärrän”, Mikael sanoi vaisusti äidilleen. Isä pidättäytyi puhumasta. Auto käynnistyi yskien, mutta pääsi kuitenkin liikkeelle. Jo puolen tunnin päästä maisemat alkoivat muuttua Mikaelille täysin tuntemattomiksi.

Pitkän ja hiljaisen reissun päätteeksi Mikael huomasi saapuneensa valtavan portin eteen, jonka yläpuolella oli kyltti ”Erikoisleiri ongelmalapsille ja -nuorille”.

”Me soitellaan sulle ainakin joka toinen päivä. Me tuodaan sulle mitä vaan paitsi... No tiedät kyllä, jos tarvitset jotain niin me tuodaan. Heippa, älä tappele kenenkään kanssa”, Mikaelin äiti sanoi pojalleen painottaen viimeistä lausettaan.

”Joo, nähdään sitten viimeistään kuukauden päästä”, Mikael sanoi takaisin äidilleen. Hän asteli natisevasta portista sisään vanhempiensa vilkutusten saattamina ja hymyili. Yhtäkkiä tuntui kuin tämä olisi hänen uusi elämän alkunsa ja Mikael käveli päättäväisesti eteenpäin ovelle päin.

Mikael raotti ovea varovasti ja kurkisti sisään. Hänen silmiinsä kantautui pieni aula vastaanotto pöytineen. Mikael avasi oven kokonaan ja astui sisään hitain askelin. Hän katseli ympärilleen kuin olisi ollut ihmemaassa.

”Päivää, mikäs herran nimi on?” lyhyt, tanakka, silmälasipäinen nainen kysyi keskeyttäen Mikaelin ajatukset.

”Ööhm... Mikael. Haaparanta”, Mikael vastasi hämmentyneenä katsellen kummastuneesti tietokoneen näppäimistöä vimmatusti räpeltävää naista.

”Onko osoite Iisalmentie 9, Haaskajärvi, 06550?” nainen kysyi napakasti tuijottaen Mikaelia suurten pyöreiden silmälasien läpi vastausta odottaen.

”Joo, on,” Mikael sanoi.

”Eli huone satakaksikymmentäneljä, länsisiipi vasemmalla, tyttöjen huoneisiin meno ilman lupaa kielletty, samoin muitten leirillä olevien. Päiväaikataulu löytyy huoneesta, turvakamerat joka käytävällä eli turha yrittää mitään luvatonta. Psykologi ja vieroitushoito aikojen varauslista ruokasalissa. Eiköhän siinä ollutkin kaikki oleelliset asiat”, nainen ilmoitti vetäen vielä lopuksi syvään henkeä ja luoden kasvoillensa ylitse pursuavan hymyn. Mikael nyökkäsi katsellen naista aivan kuin tämä olisi ollut mielisairas ja lähti vasemmalle käytävälle aulasta.

Leiripaikka tuntui ensivaikutelmakseen mukavalta vaikka Mikael tiesi ettei seuraava kuukausi tulisi olemaan helppo. Mikael tarkkaili huoneiden numeroita huolellisesti ettei ohittaisi mitään numeroa. Satakaksikymmentäkaksi, satakaksikymmentäkolme, satakaksikymmentäneljä. Siinä se oli. Mikael avasi oven ja työnsi matkalaukkunsa sisään. Huone oli todella valoisa suuren ikkunan ansiosta ja oikealla puolella huonetta oli kaksi kerrossänkyä, neljä nukkumapaikkaa. Ainoastaan yksi niistä oli tyhjä toisin kuin muut sängyt jotka olivat täynnä tavaraa ja vaatteita. Mikael työnsi matkalaukkunsa tyhjän sängyn alle ja meni ikkunan eteen. Tällä kertaa näkymä oli miellyttävämpi kuin kotona. Ikkunasta paistoi kaunis vehreä metsä, jonka maata peitti puhdas kallio. Aurinko paistoi mäntyjen lomitse luoden satumaisen vaikutelman. Nopean, kovan oven paukkeen pelästyttämänä Mikael kääntyi nopeasti ympäri ja näki ovella suunnilleen ikäisensä pojan.

Poika tuijotti Mikaelia virnistäen nopeasti ja huusi taakseen: ”Janne! Tomi! Saatii huoneeseen uus poika!”

”Taas vaihteeks vai?” kuului toisen pojan ääni käytävästä, ”Ei kai taas sellanen dorka niinku ku se edellinen?”

”Sä oot luulosairas, ota tupla-aika psykologille”, kolmannen pojan ääni kantautui käytävästä. Kaksi poikaa ilmaantui oven taakse jo valmiina paikalla olevan pojan taakse. Toisella pojista oli lyhyet vaaleat hiukset ja koko tyyppi vaikutti muutenkin tylsältä kiroilevalta tavikselta.

Toinen pojista kiinnitti Mikaelin katseen heti: Mustat keskipitkät hiukset, jotka olivat hieman sekaisin, puhtaan vihreät silmät, virheettömän sileät kasvot. Mikael tunsi sydämensä pompahtavan hetkeksi paikaltaan. Hänen katseensa oli liimautunut tuohon poikaan.

”No ainaki tällä kertaa samanikänen”, toinen pojista sanoi, ”se viime sintti alko jo vituttaa.”

”No sua vituttaa kaikki”, mustahiuksinen poika sanoi.

”Hah, no se onki vaa Janne”, Kolmas poika sanoi, ”Mä oon Leevi, toi on luulosairas”, poika sanoi, loi mulkaisevan katseen Janneen ja osoitti sitten viimeistä poikaa, ”ja toi sitte on Tomi.”

”Vittu mä mikään luulosairas oo”, Janne sanoi uhkaavan näköisenä Leeville. Mikaelia alkoi jo naurattaa poikien riitely.

”Ja sun nimi oli...?” Janne kysyi.

”Mikael”, Mikael vastasi.

”Mikael, Mikael, Mikael”, Janne toisteli hitaasti, ”Kiva nimi.”

”Varmaan eka kerta ku sanot jotain positiivista”, Leevi sanoi. Janne irvisti rajusti ja näytti tälle kansainvälistä käsimerkkiä. Tomi vaikutti todella hiljaiselta kaverilta.

”No mitä ongelmia sulla on ku kerran tänne jouduit?” Janne kysyi ivallisesti.

”Älä kerro kenellekään”, Leevi sanoi varoittavasti, ”Kenenkään ei tarvi kertoa ongelmistaan täällä, eikä kukaan varmaan haluaiskaan.” Mikael vain nyökkäsi vastauksekseen.

Janne hyppäsi ylemmälle sängylle, samoin Leevi, mutta Tomi vaan istahti alasängylle Tomin sängyn viereen.

”Tääl huoneessa sitten käy yleensä päivisin paljon porukkaa, et ei kannata vaihdella vaatteita täällä, vaan vessassa”, Leevi sanoi yläsängystä. Mikaelille tuli heti mieleen vastaanottotiskin pulskea nainen: ”...tyttöjen huoneisiin meno ilman lupaa kielletty, samoin muitten leirillä olevien.” Leirillä ei taidettu kovasti säännöistä välittää.

”Tytöt tosin saattais tykätä paljaasta pinnasta”, Janne sanoi vihjailevaan sävyyn. Hetken ajan oli todella hiljaista.

”Tosta puheen ollen, mä meen likkojen huoneeseen”, Leevi sanoi naurahtaen ja katosi huoneesta. Janne hypähti sängyltään alas ja suuntasi hänkin matkansa ulos huoneesta. Tomi luki lehteä omassa sängyssään Mikaelin katsellessa häntä omasta sängystään sängyn tukirakenteiden välistä. Mikael otti pöydältä päiväohjelman ja luki sen huolellisesti läpi: Ruoka-ajat klo 14.00 ja 18.30. Aamu-, väli- ja iltapala klo 9.00, 16.00 ja 21.00. Suihku-saunavuorot pojilla klo 19.00-20.00 ja tytöillä 20.00-21.00/joka toinen päivä toisinpäin. Ryhmäkokoontumiset klo 12.00-13.00.

”Kulje muiden mukana ekat päivät”, Tomi sanoi äkillisesti, ”Noita aikoja ei voi muistaa heti. Sä voit kulkee vaikka mun kanssa, tai siis meiän kanssa.” Tomi katsoi Mikaeliin kysyvän näköisenä.

”Okei, sopiihan se mulle”, Mikael sanoi hymyillen ja laittoi päiväohjelman takaisin pöydälle.

”Haluisitsä katella paikkoja?” Tomi kysyi nopeasti, ehkä pikkuisen hermostuneella äänellä, ”Siis ei sun tarvi tietenkään lähteä jos sä et halua...”

”Kyl mä voin lähtee”, Mikael vastasi ennen kuin Tomi lähtisi yksin.

”No tuu sitten”, Tomi sanoi hymyillen. Mikael hymyili takaisin ja lähti Tomin mukana ulos huoneesta.

Vasta nyt Mikael huomasi sen että jos käytävä ja huoneet olisivat valkoisia, paikka näyttäisi mielisairaalalta. Vaaleanruskea sävyinen väri sopi seiniin täydellisesti.

”Tossa on suihku- ja vessatilat”, Tomi sanoi ja osoitti käytävän päässä olevaa ovea. Käytävän oikeanpuoleinen seinä oli kokonaan lasia lukuun ottamatta yhtä ulko-ovea, joka vei ulos pihalle. Tomi avasi ulko-oven ja tarkisti että Mikael olisi varmasti mukana.

”Sauna on tuolla rannassa”, Tomi sanoi katsoen rantaa kohden vievää polkua ja jatkoi matkaansa.

”Mistä päin sä tuut?” Tomi kysyi oudon rauhallisesti.

”Espoosta”, Mikael vastasi.

”Mäkin asuin siellä joskus”, Tomi sanoi, ”Nykyään mä asun Vantaalla.”

Tomi katsoi Mikaelia suoraan silmiin. Mikael tunsi pieniä väreitä kulkevan itsensä lävitse kun Tomi hymyili sitä enkelin hymyä. Mikael käänsi katseensa nopeasti pois päin ettei Tomi olisi huomannut hänen punastumistaan.

”Tomi, perkele!” yhtäkkiä kuului ääni heidän takaansa. Hieman tanakka – ei kuitenkaan pullukka – tyttö käveli heitä päin ja istuutui Tomin viereen penkille.

”Sä oot saanut uuden kaverin. Jippijaijee”, tyttö innostui, ”Mä oon Elli, tai Ellu, ihan miten vaan.”

”Mun nimi on Mikael”, Mikael esittäytyi.

”Voisitsä mennä hetkeks pois kun mulla ois Tomille yks henkilökohtainen asia”, Elli pyysi ystävällisen oloisena.

”Joo, mä olin muutenkin lähtemässä tästä”, Mikael sanoi vaikkei todellakaan ollut suunnitellut mitään sellaista. Hän käveli ulko-ovelle ja suuntasi sitten huoneeseensa.

Mikael liukui hitaasti istumaan sängylleen ja retkahti sitten makaamaan sängylle. Leiri oli ainakin saanut lupaavan alun. Tuuli vihelsi hiljaa ulkona tuoden viileää ilmaa myös sisälle. Jotenkin Mikaelista kuitenkin tuntui kuin hänet olisi eristetty muusta maailmasta. Samalla hän tunsi polttavaa halua juoda itsensä sekaisin, mutta yritti hillitä himonsa, koska hän ei tulisi pitkään, pitkään aikaan saamaan viinaa.

Mikael makasi sängyllään kauan, kunnes oveen koputettiin.

”Saa tulla”, Mikael huusi kuin tämä olisi ollut hänen oma huoneensa. Elli käveli sisään huoneeseen ja istui matalalle pöydälle axe-pullojen ja vaatteitten sekaan.

”No miten menee?” Elli kysyi.

”Ihan hyvin”, Mikael vastasi.

”Kiva juttu... Meiän pitää tutustua ja jutella, koska Tomin kaverit on myös mun kavereita.”

”No mikäs siinä.”

”Tänään iltapäivällä kello viisi kaikki leiriläiset tekevät metsäreissun jonka yhteydessä pidetään iltaruoka. Kaikkien on oltava välttämättä kokoontumispaikalla metsässä sovittuun aikaan. Hyvää päivänjatkoa!” kuului ääni kaiuttimista.

”Jaash... Tän päivän suunnitelmat pilalla”, Elli huokaisi, ”Tuuthan sä meiän kanssa sinne metsäjutskaan ettei meille tuu tylsää?”

”Eipä mulla juurikaan muitakaan kavereita täällä ole joten joo”, Mikael vastasi innokkaasti.

***********************

Iltapäivällä metsässä Mikael istui Ellin, Tomin ja muiden kavereitten kanssa. Mikael tunsi olonsa lähes hermostuneeksi Tomin seurassa. Tomi tuntui siltä oikealta ja ainoalta Mikaelille. Leirin ohjaajat paistelivat makkaraa nuotiolla hämärässä auringonpaisteessa.

”Mikael tuuppas hetkeks tänne, mulla on sulle asiaa”, Elli riuhtaisi nopeasti Mikaelia hihasta Mikaelin melkein tukehtuessaan makkaraansa.

”No mikä nyt on noin tärkeetä?” Mikael kysyi yskien makkaraa kurkustaan.

”Mä kyllä tiedän. Ei se ole paha asia, itse asiassa täähän on tosi jännää!” Elli riemastui.

”Ai siis mikä?” Mikael kysyi hämmästyneenä purressaan makkarasta palasen.

”Älä esitä”, Elli komensi.

”Siis mitä sä selität?” Mikael kysyi kummeksuen Elliä.

”Sä kattelet Tomia, ikään kun mä en ois huomannu sitä. Sä oot homo vai mitä?” Elli töksäytti. Se oli kuin kova isku suoraan Mikaelin päähän. Hänen sydän tuntui pysähtyvän hetkeksi, eikä Mikael pystynyt nielemään kunnolla makkaraa.

”Miks sä tommosia kyselet?” Mikael yritti parhaansa mukaan näytellä. Tosin ala-asteella olisi kannattanut mennä parille näytelmäkurssille, koska esittäminen ei onnistunut lainkaan.

”Oletsä, tunnusta”, Elli sanoi. Mikael oli hetken hiljaa.

”No joo olen, mitä sillä väliä”, Mikael sanoi lopulta hieman nolona.

”Jesh! Vähänkö kiva juttu! Tää on mahtavaa!” Elli hihkui.

”Älä nyt hoilota sitä. Sä et saa kertoa kenellekään”, Mikael käskytti.

”Ai joo, sori. Mut sä tykkäät Tomista?” Elli kysyi. Mikael ei taaskaan uskaltanut sanoa mitään. Tämä kysymys tuntuikin jopa pahemmalta kuin edellinen.

”Se on mun oma asia”, Mikael sanoi.

”Eli tykkäät. Mä lupaan etten mä kerro kenellekään”, Elli sanoi ja talutti Mikaelin takaisin porukoiden luo. Leevi, Janne ja pari muuta tuntematonta tyyppiä istui kaatuneella puun rungolla ja Elli kävi istumaan maahan makaavan Tomin viereen.

Mikael oli todella sekaisin. Miksi hän paljasti Ellille salaisuutensa? Miksei hän vain valehdellut päin naamaa?

Tomi paistoi makkaraa pienen nuotion lämmössä ja pyyhkäisi välillä hiuksiaan.

”No mä voisin nyt lähtee, kaikki muutkin on jo lähteny”, Elli sanoi rikkoen hiljaisuuden. Hän nousi ylös ja lähti kävelemään kohti leirirakennusta. Leevi ja loputkin porukoista lähtivät muutaman minuutin päästä ja paikalle jäivät enää vain Mikael ja Tomi. Mikael katseli nuotion hiillosta ja sen punaisia, kuumia kohtia jotka eivät vielä kokonaan olleet palaneet loppuun. Sitten Mikael siirsi katseensa varovasti Tomiin.

”Tota... Elli kerto mulle äsken jotain...” Tomi sanoi äkkinäisesti ja katsoi Mikaelia. Mikael säpsähti sisimmässään hieman tajutessaan mitä Tomi seuraavaksi todennäköisesti sanoisi.

”Se kerto että sä olet...” Tomi sanoi mutta keskeytti lauseensa ja siirtyi hitaasti Mikaelin viereen.

”Ja... se kerto jotain muutakin...” Tomi jatkoi salaperäisesti ja katsoi Mikaelia päästä varpaisiin sillä taivaita liikuttavalla enkelikatseellaan.

Mikaelin sydän hakkasi hänen rinnassaan epätavallisen kovaa tahtia. Tomi nosti toisen kätensä maasta ja silitti kerran Mikaelin hiuksia kuin hakien hyväksyntää. Mikael vei kätensä päättäväisesti, mutta varoen Tomin jalalle. Tomi siirtyi vieläkin lähemmäksi Mikaelia.

Mikael silitteli hellästi Tomin vatsalihaksia ohuen paidan läpi. Kaikkialla ympärillä oli hiljaista. Sitten... Mikael tunsi lämpimät huulet omiaan vasten. Tomi aloitti pehmeän suutelun johon Mikael vastasi myöntyen.

Mikael hengitti raskaasti Tomin suudellessa häntä kiihkeästi. Mikael tunsi Tomin kielen työntyvän suuhunsa ja alkoi hellästi hieroa kielellään Tomin kieltä. Tomin kädet eksyivät Mikaelin hiuksiin haroen aluksi tyhjää. Mikael ei halunnut irrottautua tuosta jumalallisesta syleilystä koskaan...



jatkuu...