spok

Haluaisin kertoa tässä näin aluksi, että seksiä etsivälle tämä novelli ei ole paras mahdollinen valinta. Tarina on kirjoitettu kokonaan puhekielellä, joten lukeminen voi olla joko vaikeampaa tai helpompaa riippuen siitä mihin lukija on tottunut. Kiitos!



1.osa

Stalkkausta ja huono miesmaku



Siinä se taas makoili, omana idioottina itsenään. Täydellisessä kropassaan ja laittoman hyvin istuvissa farkuissaan. Mä kattelin sen tummia hiuksia, joissa oli punaisia raitoja. Miksuksi sen kaverit sitä sano, Mikael se kai oikeesti oli. Mun housuissa oli ollu ahdasta jo ennen kouluun tuloa, mitäs sitten kun framilaiset vielä päätti makoilla nurmikolla, kuin eivät olisi muuta osanneet?

Mut oli heitetty Seinäjoelle lukioon, kun isä oli saanut töitä Suomen Rehulta. Mua lievästi sanottuna vitutti. 19-vuotias jätkä olis ihan hyvin voinu asua itekseen yhen vuoden ja palata sit äidin helmoihin. Mamman sanat kaiku vielä viikonki jälkeen päässä: "Ei tule kuuloonkaan. Kuka senkin maksaa?" Olin esittänyt ruotsalaispoitsua ja kattonu mamman päälle, kuin en olis ymmärtäny sanaakaa. Se vaihto ovelasti ruotsiksi nähdessään mun ilmeen ja kerto et mä en tosiaankaan asunu yksinäni missään. Ja loppuviimeks, mä tarvitsin kaikki Kelalta saamani rahat koulukirjoihin. Töissä käyminen ja kirjoittaminen yhtäaikaa ei ollut ihan se mun unelma.

Mä olin ollu tosi vittuuntunu koko kesän. Asuin kaupungissa, jossa en tuntenu ketään ja jossa kukaan ei puhunu sanaakaan ruotsia, jos ei ollu pakko. H&M'n myyjäkin oli kattonu mun päälle suu auki. Lopuks mä olin rähjänny sille että tää oli ruotsalainen liike ja se sais luvan puhua mulle ruotsia tai mä en ostais mitään. Sain kävellä kaupasta kahta kättä heiluttaen. Tyttö oli kysyny miks mä en voisi puhua suomea, ku kerran näytin osaavan. Että mua ärsytti sen tekopirtee hymy vielä kaks päivää sen jälkeenki.

Ruotsi oli mun vahvempi kieli. Vaasassa olin käyny ruotsinkielistä koulua ja kaikki mun kaverit oli ruotsinkielisiä. Suomi oli tullu perheeseen isän mukana, se kieltäytyi puhumasta vasenkätistä kotonaan. Kyllä sekin sujuvaa ruotsia puhu, ainaki töissä.

Me asuttiin Joupissa. On siinäkin kaupunginosalla nimi, Jouppi. Se näytti joltain snobialueelta suurine omakotitaloineen. Keskusta, jossa ei ollu kehumista, oli kivenheiton päässä ja lukioonki oli vaan kilsa pari. Mä olin käyny katteelees rakennusta etukätee kun ei muutakaa tekemistä ollu. Sisällä mä kävin tekees lukujärjestyksen jonku ylipirteän naikkosen ohjauksessa. Se oli hymyilly mulle koko ajan. Mua taas oli ärsyttäny sen olemassaolo, eikä se millään meinannu tajuta et mä en suorittaisi yhtäkään ruotsin kurssia. A-ruotsin kirjottaminen olis mulle ihan helppo nakki, suomi mua hermostutti suhteellisesti enemmän.

Joku heitti mua kivellä. Käännyin ja näin nähdessäni framilaisten naureskelevan, mua alkoi pänniä entistä enemmän. Eikö nekin olisi voineet jo kasvaa aikuisiksi? Seinäjoen Ammattikorkeakoulu, Frami, sisälsi pikkupoikia ja ylikypsiä tyttölapsia. En aluksi ollut huomannut mitään eroa sen ja lukion välillä. Sit se oli iskeny muhun. Ne tyypit oli mua vähintään vuoden vanhempia, ja henkisesti viisvuotiaan tasolla. Mamma kävi opettamassa siellä ruotsin alkeita, tai jotain. Mä olin pari kertaa käyny siellä suomentunneilla, ihan vaan kuunteluoppilaana. Ihan hyvä idea se oli mammalta ollu, mut en mä sitä sille myöntäs.

Elokuu oli jo pitkällä, eikä pojillä näyttänyt olevan mikään kiire kouluun. Mun päivä alkaisi tunnin päästä. Olin ajatellu piipahtaa koulun kirjastossa koneella ja etsiä Aleksis Kiven elämäkerran ruotsiksi. Mä en tosiaankaan lukisi niin paksua kirjaa suomeksi! Mä olin ajatuksissani, kunnes tunsin kiven vasemmassa olkapäässä. Noli heittäneet mua kivellä! Oli vissiin valahtanu noillakin ne aivot sinne vyön alle.

"Tota sori, Teemulla on aika omallinen huumorintaju." Miksuksi kutsuttu nousi ylös ja puristeli hieman lahkeitaan. Vaaleanvihreä toppi oli homompi kuin yksikään mun vaatekomeron tekele. Mua nauratti.

"Det är... Vittu. Tai siis joo, ei mitään." Mä tajusin vaihtaa kieltä vasta kesken lauseen. Käännyin kannoillani ja lähdin kävelemään Areena kohti.

"Hei venaa vähä!" Miksuksi kutsuttu otti muutaman juoksuaskeleen ja tarttu mua olkapäästä. Mä tietty käännyin ja kömpelyyksissäni menin sit tallaamaan sen varpaille.

"Ai! Niin siis tota, Mikke." Se ojensi kätensä ja mä tartuin siihen.

"Trevligt att träffas." Se sönkkäs tosi huonolla ääntämyksellä, enkä mä voinu pidättää pyrskähdystäni.

"Leevi." Mun poskia kuumotti. Ehkä mä punastuin, en tiiä, ei ollu peiliä.

"Joo no, mun ruotsin taito jäiki sit siihe."

"Eipä tuo mitään, kyl tää suomiki luonnistuu." Mikke huokas helpottuneen olosena. Mua vähä mietitytti, et miks sillä oli ruotsinkielinen nimi, mut kai se oli ihan yleistä näillä leveyasteilla. Eikä

Mikke mitenkään huonolta suomen ääntämykselläkään kuulostanu.

"Joo, me ollaan täs ny pari päivää katteltu sun menoa ja päätettii

kysästä et lähtisitsä meidän kaa baarii? Siis jos sul on ikää?"

Toljotin varmaan tosi fiksun näkösenä sen silmiä. Mikke oli kavereineen seuraillu mun menemisiä? Kelasin hetkessä, missä kaikkialla olin käyny parin päivän sisällä.

"Älä ota sitä noin kirjaimellisesti. Huomattu vaan et sä ravaat tästä joka päivä."

Mä kai huokasin jotenki helpottuneena, kun se naurahti ja vilkuili mua kulmiensa alta. Se näytti ihan jumalaisen söpöltä.

"Kai mä voin lähtee." Samas mä kuulin Miken selän takaa jotain, mikä ei sillon sanonu mulle mitään.

"Hei poitsu! Sun tarttis varmaan tietää, et toi meidän Mikke on sit B-rapun poikia!" Katoin kysyvänä huutajaan, ei mikään silmän ilo, mutta vaikutti humoristiselta. Juttu oli kai jotenkin inside kamaa, kun en kerran tajunnu.

"Mee Ville vetää kätee." Mikke heitti sille ja katto mua arvioiden.

Mä vissiin pääsin testistä läpi kun se kerran lopulta hymyili mulle hyväksyvästi.

"Tässä. Kaheksalta. Mennään tonne Villen kämpille ekoille."

"Sopii." Niine hyvineni mä käännyin ja lompsin kouluun.

Kelasin matikantunnilla, miten hyvännäköinen jätkä se Mikke oikeastaan oli. Vaaleanvihreä toppi oli sopinut sen tummiin farkkuihin ja vihreään vyöhön. Sen tennarit oli nähneet parhaat päivänsä pari kesää sitten. Sillä oli sellanen tumman ruskea tukka. Tumman ruskeat silmät ja pitkä ku mikä. Verratessani sitä omaan 178 senttiin mua alko pyörryttää. Sen oli pakko olla yli 190 senttinen. Käsivarret kerto sen käyvän salilla tai harrastavan jotain muuta urheilua.

"Leevi, mikä sivu?" Mä havahduin mietteistäni ja tuijotin vieressä istuvaa tyttöä. Ruskea tukka ja kummallinen mekkohökötys. Mua etoi sen hajuvesi.

"67."

"Tack så mycket." Tyttö puhu ruotsia ihan hyvin. Mut ei sitä ruotsalaiseksi olisi luullut. Mua nauratti. Heti kun mä olin ilmestyny tähän kouluun ja muille oli selvinnyt et mä oon suomenruotsalainen niin ruotsinkurssien tuntiaktiivisuus oli tyttöjen osalta kuulemma noussut. Monet opettajat kiitteli mua tästä, et mä kannustin ihmisiä lukemaan ruotsia. Olin kilttinä ihmisenä todennut: "Eipä mitään" Ja poistunut paikalta vähin äänin.

Olin mä pari kaveriakin saanut. Aleksin ja Susannan. Ne seurusteli keskenään ja koko koulu piti niitä unelmaparina. Ne oli kuulemma olleet yhdessä juniorivuodesta lähtien. Joillakin käy tuuri. Toisena koulupäivänä mä olin epäonnekseni törmänny Matiakseen. Se oli heti todennut mut suomenruotsalaiseksi, vasenkätiseksi ja ilman muuta homoksi. Susanna oli nauranut vatsalihaksensa kipeiksi, kun mä olin kuiskannu sille kaikkien olevan totta. Suomenruotsalainen,

vasenkätinen ja homo, mä tosiaan olin kaikkien stereotypioiden huippu! Mulla oli vaaleet hiukset ja siniset silmät, ja mikä parasta, meidän perhe oli tosiaankin niitä joilla on enemmän rahaa kun ne myöntää. Mä tiesin, se et mä jouduin lähtemään Seinäjoelle mukaan ei todellakaan ollut rahasta kiinni, muuta kuin mun osalta. Mä tiesin tasan tarkkaan et mamma halus mun oppivan puhumaan suomea yhtä vahvasti kuin ruotsia, eikä se onnistuisi kuin täysin suomenkielisellä alueella. Isän työpaikka oli

tullut mammalle kuin taivaan lahjana.

Mä raahasin Aleksia kahvioon ja kyselin minkälaisia paikkoja täällä on. Se puhui jostain Duunista ja Downista. Mä menin paikoissa sekaisin tai sitten Duunissa oli kiva sisustus ja Downilla ei. Aleksi

puhu myös jostain Palaverista ja mulla meni hetki tajusta, et sekin oli jonkin tyypin kahvila. Kun mä kysyin sit et mihin framilaiset mut todennäköisesti veisi niin se ei osannut sanoa mitään. "Riippuu tyypeistä."

------------

Mä olin viettänyt nyt puolituntia peilin edessä, enkä vieläkään ollut varma vaatetuksestani. Multa kestäis kaks minuuttia kävellä tapaamispaikalle, joten kiire mulla ei todellakaan ollut. Olin

valinnut vaaleat farkut ja tummanvihreän paidan. Mikke varmaankin piti vihreästä, kun kerran käytti sitä itsekin. Mulla ei ollut asuun sopivaa vyötä, mikä johti paidan vaihtoon ja kahteen niittivyöhön. Vedin farkkuja alemmas ja varoin venyttämästä mustaa tyköistuvaa paitaa senttiäkään. Paidan teksti: "I'd like to..." Oli ehkä hieman liikaa, mutta kerranhan sitä eletään. Istuin koneen ääreen ja selasin läpi mailiani. Tero oli lähettänyt taas puolialastomia miehiä. Tero

oli mun ensirakkaus ja ainoa poika tähän mennessä on vastannu mun tunteisiin. Tarina päättyi Teron muuttoon. Ollaan läheisissä väleissä vieläkin, mutta ei koskaan edes mietitty kaukosuhdetta.

Homous oli mulle suhteellisen uusi juttu. Olin myöntänyt itselleni koko asian joskus 15-vuotiaana. Sen jälkeen mä olinkin saanut laittaa kaveripiirini uusiksi, mikä oli ollut suhteellisen vaikeaa. Vanhoista kavereista mukana pyöri joitain tyttöjä, pojat kiersivät niin kaukaa kuin mahdollista. Uudet piirit avas mun silmiä lisää ja olin onnekas kun mun vanha porukka keksi murtautua huoltoasemalle vasta mun lähdettyä. Tero oli opettanut mut olemaan sinut itseni ja maailman kanssa. Se oli neuvonut vanhempien kanssa ja sen tukemana mä olin päättänyt pysytellä kaapissa hamaan kuolemaan asti. Yhdessä me oltiin naurettu asialle, vaikka kumpikin tiesi että se tulisi ilmi ennemmin tai myöhemmin. Mun tapauksessa myöhemmin. Todellakin paljon myöhemmin.

Selasin mailini läpi roskapostia myöten. Musta oli hauska lähteä tuulettumaan uusien naamojen kanssa. Mikkeä oli ihana katsella ja kaksi muuta poikaa vaikuttivat ihan hyviltä tyypeiltä. Heteronaamari oli mulle jo niin tuttu, että sen päällepukeminen ei ollut vaikeaa. Katselis muutamaa tyttöä ja toteasi: "Ei oikeen mun tyyppiä." Vastailis fiksusti hmmh, höm höm tai joo-o, kun kysyttiin kenellä oli parhaimman näköinen perä. Kyllä mä tietysti silmiäni lepuuttaisin jossakin nätissä tytössäkin. Ei tytöissä mitään vikaa ollut. Ainakaan vaatteet päällä.

Mä suljin koneen ja lampsin eteiseen. Sain ohjeet palata viimeistään kahdelta ja olla seisomakunnossa. Mua nauratti, samat ohjeet mä olin saanut kun olin lähtenyt ensimmäiselle ryyppyreissulleni. Aikataulu oli ollut jo silloin joustava, eikä se siitä mihinkään ollut muuttunut. Hipsin ulos ja muutaman ojan yli oikoen kohti framin opiskelija-asuntolaa.

------------

"Tyylikkäästi kolme minsaa myöhässä." Mikke totes jotenki helpottuneesti kun mä pääsin kuuloetäiyydelle.

"Sun kello on väärässä", mä heitin takas ja seisahduin parin askeleen päähän.

"Joo.. Mä aattelin et sä et tuukkaan. Et sen heiton jälkeen." Sen huulilla oli varmaan maailman sädehtivin hymy. Ainakin mä olisin myöntänyt sille kaikki hymypoikapatsaat, joita maa päällään kantaa.

"Minkä heiton?" Mä kysyin ovelasti.

"No siis sen... Rappukäytäväjutun. Villellä on joku pakkomielle huonoihin vitseihin." Mä naurahdin. En ollu selvittäny rappukäytäväjuttua suuntaan enkä toiseen, mutta en mä sitä aikonu

Mikelle myöntää! En todellakaan. Merkitköön mitä tykkää. Ehkä C-rapun pojilla oli vielä huonompi maine?

"Mitäs tuo mua haittais." Miken hymy leveni ja mä vastasin siihen automaattisesti.

"Tuu, mennään sisälle." Se tarttu mun käteen ja mun sydän pomppas kurkkuun. Kenenkään kosketus ei ollut tuntunut noin hyvältä pitkään aikaan.

Se veti mut hissiin ja sieltä me pompittiin johonkin solukämppään, johon oli ahtautunut varmaan puolet koko rakennuksesta.

"Otatsä jotain juotavaa?"

"Tuo vaan." Mä kattelin Miken menoa ja kun joku tyttö tarras siihen, niin mun päässä kiehahti. Olin ekaa kertaa mustasukkainen pojasta, jota en ees tuntenu. Se tyttö kiehnäs aikansa ja kun Mikke anto sille poskisuudelman niin siinä vaiheessa joku kävi kiskomassa typykän jonnekin. Mikke toi vaalean sinisen juoman mulle ja istu mun viereen sohvalle. Mä kattelin sitä hetken. Tuon näköiset jätkät pitäis kieltää lailla. Sillä oli ne samat farkut, mutta paidan väri oli tummempi kuin päivällä. Sen kaulassa kiersi puuhelmet ja sen hiukset oli seksikkäästi sekaisin. Mun teki mieli tunkea sormeni niihin. Me juteltiin vähän kaikesta. Kun mä kerroin olevani Vaasasta ja suomenruotsalainen niin se meinas tukehtua booliinsa. Sen ilme oli kyllä näkemisen arvoinen. Samassa se katto mun kättä jossa mä pitelin mukiani.

"Ja viel vasenkätinenki?" Mä nyökkäsin ja se räjähti kutkuttavaan nauruun. Olisin voinut kuunnella sitä ikuisuuden. Mun teki mieli sanoo et olin oikee stereotypioiden kuningas, mut en sit kuitenkaan uskaltanu. Olin just oppinu tuntemaan sen, enkä ollu ihan varma miten se suhtautuis.

"Mikke hei! Lauri on tulos tänne", se sama tyttö joka oli aiemmin roikkunu Miken kaulassa huikkas eteisestä ja samas Miken naama venähti. Mä en oikeen osannu vielä lukea sen silmiä, mut vihan kyllä tunnisti.

"Kiitti Suvi", Mikke huusi tytölle. "Tota, mä varmaan lähen tässä vaiheessa. Tuutsä?" Mua vähän ihmetytti sen reaktio.

"Joo. Tuun." Mä nousin ja huomasin boolin olleen hieman vahvempaa kuin mausta olis voinu päätellä. Horjahdin aika tavalla ja tarrasin Miken olkapäähän.

*

Seuraava kuva oli vessasta. Mä istuin lattialla ja Mikke tutki mun poskea.

"Ai saatana." Vedin pääni nopeesti pois pumpulin luota ja katsoin Mikkeä käärmeissäni. Mikä oikeus sillä oli kiduttaa ihmisiä jossain vessassa?

"No sori, mutta pakko toi on hei putsata." Tajutessani Miken käden pitelevän mua leuasta ja toisen käden pyyhkivän pumpulitupolla mun poskea mun vatsassa alkoi kihelmöidä.

"No mut ku kirvelee."

"Ole mies", se sano hymyillen. Se laitto laastarin mun poskeen ja istahti lattialle viereen.

"Toi pukee sua." Mä kattelin sitä hieman hämilläni ja tuhahdin.

"Enks mä saa edes kiitosta?" Sen ilkikurinen hymy sai kylmät väreet vaeltelemaan mun selkää pitkin.

"Kiitos."

"Eipä kestä." Sen pää nojas seinään ja mä katselin sen aataminomenan liikettä ylös ja alas, kun se nieleskeli.

Samassa oveen paukutettiin, se ei todellakaan ollu mikään koputus.

"Tuu ny vittu Mikke ulos sieltä." Mä katoin sen kiinni painuneita silmiä ja kohoavaa rintakehää kun se huokas syvään.

"Mee sä Lauri mäkeen", Mikke huus, edelleen silmät kiinni ja mua alko hermostuttaa koko tilanne. Mä en koskaan ollu ollut mikään suunsoittajatyyppi, eikä mun koskaan ollu tarvinnu lyödä ketään, vaikka olikin tehny mieli. Mä olin se kiltti naapurin poika, joka ei tiennyt mitään maailman pahuudesta. Tai niin isoveli mulle oli väittäny.

"Tuu ny saatana ulos nii jutellaa."

"Mulla ei oo sulle mitään sanottavaa." Miken ääni oli jotenkin rauhoittava, mut ääni oven ulkopuolella ei vaikuttanut mitenkään rauhoittuvan. Se pikemminkin kiihty vaan.

"Onko teillä siellä joku kesken siellä vai häh?" Mä katoin Mikkeä epäuskoisena ja samalla mulle valkeni koko hemmetin B-rapunpoikashow. Että ihminen voi joskus olla tyhmä! Mä nousin ylös ja tarjosin sille käteni.

"Mennään hei pois täältä?" Se tarttu mun käteen, ja veti ittensä ylös. Mikke ei kuitenkaan päästäny irti siinä kohtaa, kun oli saavuttanut tasapainonsa, mikä aiheutti ylimääräisen kuperkeikan mun vatsanpohjalla.

"Et sit kato siihen päinkää. Lupaa." Mä lupasin ja tiukensin otettani Miken kädestä. Mun sormet ei riittäneet aivan koko käden ympärille.

Mikke riuhtaisi oven auki ja veti mut perässään tumman pojan ohi. Lauriksi kutsuttu katto mua tosi pitkään.

"Vai sellanen tapaus? Ootsä varma et toi on laillista?" Mä käänsin pääni siihen ja samassa sen huulet oli jo painuneet mun huulia vasten. Mua oksetti. Poika maistui tupakalle ja viinalle. Sen kieli tunkeutui mun suuhun ja mä puristin kovemmin Miken kättä. Mikke käännähti ja mä näin vaan nyrkin ja tunsin kun Lauri irrotti otteensa mun niskasta. Tumma poika kaatu maahan ja mä yritin vetää henkeä. Mikke tarttu mua olkapäistä.

"Ootsä okei?"

"Enköhän." Jatkoin yskimistä ja Lauri naureskeli lattialla verta suupielessään.

"Toivottavasti oot nyt tyytyväinen, Korhonen." Mikke totes ja silitti mun hiuksia. Se oli mun huomaamatta vetänyt mut syliinsä, enkä mä oikein tiennyt miten päin mun pitäis olla.

"Aina rakkaani, aina." Mikke työnsi mut sivuun ja koska mua ei kiinnostanut, tai koska mä en uskaltanut katsoa Lauriin päinkään, mä jäin selin tapahtumalle.

"Sä oot sika Korhonen, täys paska."

"Sähän sen tiedät parhaite, vai mitä rakas?" Joku tarttui mua vyötäröltä ja mä säpsähdin vähän. Mikke ohjas mut ulos asunnosta ja rappusia pitkin koko rakennuksesta. Pihalla se veti henkeä ja totes jättäneensä takkinsa sisään. Mä seisoin kuin hiilitanko, kun se soitti jollekulle.

"Oliko sulla takkia?"

"Ei."

"Joo ei muuta." Mä suljin kädet puuskaan ja näytin myöhempien kuvailujen mukaan tosi pieneltä, pelokkaalta ja hauraalta. Mikke katto mua ja otti muutaman askeleen kohti.

"Ootsä varmasti ok?"

"Joo oon." Mä en sit vissiin ollu kovin vakuuttava, kun se katsoi tarpeelliseksi kiertää kätensä mun ympärille. Mä muistan varmaan ikuisesti sen CK Onen version. Mikke tuoksui järjettömän hyvältä, se ei vaan mahtunu mun tajuntaan.

Yskäisy Miken selän takaa keskeytti koko homman ja mies kääntyi. Sen oikea käsi oli edelleen mun vyötäröllä, kun aiemmin Suviksi paljastunut tyttö seisoi ovella takin kanssa. Mikke käveli tytön luo ja tyttö halasi sitä pahoitellen.

"Ei sitä oikeesti kukaan kutsunu."'

"Joo, kyl mä tiedän."

"Mut kuka toi toinen on?"

"Yks Leevi vaan." Kun mä kuulin mun nimen mä rohkenin katsoa tyttöä. Ihan nätti pakkaus. Moni haluais sen vielä ennen sen viiskymppisiä.

"Kuin vanha se on? Näyttää suht nuorelta."

"Kyl se oli ihan baariin lähössä."

"Oke. Hei Leevi! Jos tää yks käy hankalaks nii soita vaan mulle. Mä saan sen kyl rauhottuu!" Mä hymyilin tytölle ja lupasin tehä niin. En tosin uskonut Miken käyvän mitenkään hankalaksi.

Tyttö katosi yläkertaan ja Mikke tuli mun luo.

"Mennäänkö sinne baariin vai haluisit sä tehä jotain muuta?"

"Mitä muuta olis tarjolla?" Se näytti miettivältä ja lopulta se vinkkas mut mukaansa. Me käveltiin Matinkujan siltaa ja jäätiin istumaan sellaisille rapuille. Mä en oikeestaan tienny mitkä ne oli, mut pääasia olikin et ne oli. Me juteltiin niitä näitä ja lopulta mä uskaltauduin kysymään Laurista.

"Se on mun ex." Mä hätkähdin vähän. Olin onnistunut suutelemaan ihastukseni eksää! No, jostain se lähestyminen oli kai aloitettava.

"Se paljastui sairaalloisen mustasukkaiseksi." Mä sain kuulla, miten ne oli tavanneet ja lopulta eronneet tosi myrskyisissä merkeissä. Vaihtokauppa sujui ja mä kerroin vuorostani Terosta. Kun päästiin mun vasenkätisyyteen, jostain kumman syystä, Mikke räjähti nauramaan.

"Ei sulla oikeesti huonommin vois mennä. Sä oot joku stereotypioiden

kuningas!" Mua nauratti.

"Siis ei millään pahalla, mutta ei oikeasti noin huono säkä voi olla edes sulla!"

"En mä nyt sanois et mulla kovin huono säkä on."

Mä katoin sitä ja se käänsi kiusaantuneena päänsä pois. Siinä vaiheessa mulla oli pyöriny päässä, et Mikke haluis musta vaan kaverin. Kohta se kuitenkin käänsi päänsä takaisin ja kysäisi muina miehinä:"Ei sulla ois poikaystävän paikkaa avoinna?"

Sen silmissä tuikki enkä mä tietenkään voinu ku myöntää olevani pahasti puutteessa.

------

Palautetta kaivaten, spok