*J*

Olin jäänyt peittoon kääriytyneenä seisomaan eteiseeni, yksin. Oven kolaus, juoksu äänet rappukäytävässä ja kaikki oli poissa.

Annoin peiton tippua ympäriltäni, revin sen perässäni makuuhuoneeseen ja hyppäsin sängylle pettyneenä. Otin sängyltä tyynyn ja paiskasin sen seinään, just mun tuuria; “kaikki hyvä menee ohi suun!”

Tunsin jotain kovaa selkäni alla. Jonin rannekoru. Se sama joka oli kimmeltänyt hänen ranteessaan edellisiltana baarissa. Pyörittelin sitä kädessäni, hymyilin ja toivoin, että koru olisi pojalle enemmän kuin marketin halppis krääsää. Ehkä Joni tulisi vielä hakemaan sitä.

Mä olin jo luovuttanut. Kaksi päivää oli kulunut eikä Joni ollut tullut hakemaan koruaan. Tunsin olevani akvaariossa kun puhaltelin savurenkaita lämpimään kevätilmaan lasitetulla parvekkeellani. Tupakka toisensa jälkeen paloi loppuun ja aski tyhjeni tyhjenemistään. Ovikellon kilahdus kuului vaimeana täysillä pauhaavan musiikkini yli, mä en odottanut vieraita, enkä ollut todellakaan sillä tuulella, että jaksaisin kuunnella naapurinrouvan valitusta liian kovasta metelistä. Mä tumppasin tupakan parvekkeen kaiteeseen, kun ovikello kilahti uudelleen. Tuhkaa pöllähti farkuilleni, mutta se ei tuntunut nyt merkitykselliseltä.

Mä harpoin ovelle lattialla lojuvia tavaroita väistellen ja paiskasin oven auki. Jos joku tuttuni olisi nähnyt asunnossani olevan kaaoksen, olisin ehkä päässyt eroon siivoushullun maineestani. Mä vaan yksinkertaisesti vihaan lattialla lojuvia hiekanmuruja tai pölypalloja, jos joku haluaa elää kaaoksen keskellä voi mun puolesta muuttaa vaikka kaatopaikalle, mutta mä pidän järjestyksestä.

Sydämeni jätti varmasti yhden lyönnin väliin kun aivoni rekisteröivät oven takana seisovan hahmon henkilöllisyyden. Tuijotin ovelle hämmentyneenä, päässäni kohisi, enkä saanut sanaa suustani.

Jonikin näki kengissään ilmeisesti jotain erityisen kiinnostavaa, tuskin hän olisi niitä muuten niin tarkkaan tuijotellut. Poika puhui hiljaa, mikä oli yksi lysti minulle. Vaikka hän olisi huutanut kurkkusuorana korvaani en olisi kuullut puoliakaan hänen selityksistään. Katselin lumoutuneena sitä täydellistä näkyä. Söpösti sotkussa olevat hiukset ja jalassa tummat kuluneet farkut, oikean jalan lahkeessa oli reikä, josta pilkotti ihoa.

“Onko mun käsikorua sattumoisin löytyny täältä, kun se on hävinny?” oli kysymys, joka sai mut vihdoin havahtumaan. Poika nosti päänsä ja katseli suoraan mun kasvoihin. Pojan silmissä oli jotain jota en pystynyt tulkitsemaan, himoa, pelkoa? en tiedä. Vasta nyt mä tajusin väistää ovensuulta, että poika pääsisi siirtymään rappukäytävästä sisälle asuntooni. Olin laittanut korun yöpöydänlaatikkooni, etten missään tapauksessa hävittäisi sitä. Käänsin selkäni ja kuulin oven kolahtavan, katsahdin taakseni ja huokasin helpotuksesta, tällä kertaa poika oli oven sisä- eikä ulkopuolella.

Mä palasin eteiseen koru kädessäni. “Mitä mä saan vastapalvelukseksi tästä?” mä kysyin hymyillen ja heilutin korua pojan edessä. “Mitä sä haluut?” kuului ujo vastaus, poika katseli taas kenkiään. Mä painoin kädelläni pojan kiinni seinään tämän rintakehästä. Sain pojalta kummastuneen katseen, mutta en antanut hänelle enempää aikaa perääntyä vaan nojauduin kädet molemmin puolin poikaa seinään niin, että vartalomme painuivat yhteen. Jonin huulilta pääsi huokaisu. Mä vein kasvoni lähes kiinni hänen kasvoihinsa, Jonin kuuma hengitys tuntui kasvoillani kun hän hengitti kiivaasti avonaisten huulten välistä. Painoin huuleni pojan huulille ja annoin kieleni leikkiä hänen suussaan, viedäkseni hänen huomionsa pois vartaloltaan, jossa käteni tutkivat uteliaina ja avasivat takin vetoketjua. Takki putosi pojan jalkoihin. Jonin kylmät sormet tutkivat varoen selkääni paitani alta. Mä vetäydyin hieman irti Jonin vartalosta ja katselin seinään nojaavaa poikaa, jonka rintakehä liikkui tiheän hengityksen tahdissa. Pojan kädet haparoivat lantiotani ja yrittivät vetää minua tiukemmin itseään vasten. Hänen huuliltaan pääsi pettynyt voihkaisu kun en liikahtanutkaan.

Mä käänsin selkäni pojalle ja astuin pari askelta makuuhuoneeseen. Sänky narahti kun kävin sen reunalle istumaan, nojauduin kyynärpäideni varaan ja katselin silmiin poikaa, joka oli jäänyt makuuhuoneen ovelle seisomaan. Joni taisi vihdoin ymmärtää yskän. Hän käveli luokseni ja kävi polvilleen jalkojeni väliin. Poika katseli hetken kasvojani ja mumisi hiljaa: ”sano jos mä teen jotain ihan väärin.” Tyydyin vastaamaan siihen rohkaisevalla hymyllä. Jonin tärisevät kädet avasivat vyöni ja napittivat hitaasti farkkujeni nappeja auki. Poika nosti paitaani ylemmäs ja vatsani sai suukottelua osakseen. Nostin lantiotani hieman, jotta Joni sai vedettyä farkkujani alemmas. Potkin sekä farkkuni että bokserini saman tien pois jaloistani. Mieleni teki työntää käteni pojan hiuksiin, painaa päätä alemmas ja käskeä imemään, heti. Maltoin kuitenkin mieleni ja päätin antaa pojan totutella rauhassa.



Kiitos kaikille, jotka ovat lähettäneet edellisistä osista palautetta, toivottavasti sitä tulee jatkossakin. Seuraavassa osassa selviää saanko minä haluamani vai katoaako poika taas kesken leikin...