Paheiden terminaattori

Kävin, maan matonen, töiden jälkeen asuntoni ulkopuolella vain harvoin, roskatkin vein aina aamuisin. Kuinka ollakaan, sinä syysiltana, perjantaina, satuin kävelylle keskustan liepeille, sodomiakortteliin. Sillä ikivanha kiinalainen sodankäynnin opas neuvoo: tunne vihollisesi. Jos aiomme taistella syntejä vastaan, meidän on tunnettava ne. Kääntyessäni hämärän Kaappauskulmaksi kutsutun kadunkulman ympäri taidemuseon seutuvilla painettiin kasvoilleni yllättäen jokin rätti, tuoksultaan makeankirpeä. Muistan ajatelleeni juuri ennen kuin menetin tajuntani: ”Nyt sitä tulee, halleluja!” tarkoittaen synnintuntemusta.

Heräsin vaatteitta, sidottuna polvilleni jollekin pehmeälle nahkaiselle alustalle. Mahani alta minua kannatteli jonkinlainen nostoliina. Pääni peitti tiivis huppu, jossa oli hengittämistä varten reiät nenän ja suun kohdalla. Outo mieto tuoksu kohosi alhaalta sieraimiini ja ilmeisesti piti minut lievästi huumattuna koko ajan. Ulostusaukkoani kutitti jokin värisevä esine, saaden sen tahattomasti supistelemaan. Kivekseni oli sidottu tiukaksi nyytiksi. Elimeni, jonka tyveä kiristi niin ikään side tai rengas, tykytti ankarassa yhdyntävalmiudessa jonkinlaisen pehmeänliukkaan, päästään avoimen tupen ympäröimänä. Oli hiljaista. Odotin maljani täyttymistä. Pelkoa en tuntenut, sillä taivas varjelee kaidan tien kulkijaa, kuten viatonta vakaumuksensa puolesta uhrautuvaa rivikansalaista.

Päätin painaa kaikki tapahtumat tarkasti mieleeni, jotta olisin mahdollisimman hyvin varustautunut tulevaan taisteluuni niitä paheita vastaan, joilla minua eittämättä pian koeteltaisiin. Tämä ajatus suorastaan innoitti minua, mikä tuntui elimessäni asti.

Takaani kuului napsahdus. Värisevä esine, joka osoittautui hiukan etusormeani paksummaksi liukkaaksi tapiksi, alkoi hitaasti työntyä ulostusaukkooni. Syntyi täyteyden, kireyden ja pakotetun antautumisen tunne. Samaan aikaan alkoi myös tuppi liukua elimeni kärkeä kohti. Kun syvälle ulostusaukkoon työntynyt tappi lähti paluumatkalle, vetäytyi tuppi samaan tahtiin elimeni tyveen. Se synnytti purkautumishalun. Niin tapahtui kolme kertaa. Sitten tuo merkillinen tuppitappilaite pysähtyi.

Kului ehkä minuutti. Laite käynnistyi uudelleen. Se käsitteli minua taas kolme kertaa, ja pysähtyi. Sama toistui. Ja toistui. Laite piti minut kiihotuksen tilassa, suomatta lopullista helpotusta. Itse vihtahousukaan tuskin voisi keksiä piinaavampaa kidutuskeinoa.

Ulostusaukkoni yläpuolelta tipahteli jotain liukastetta joka kerta kun tappi aloitti häkellyttävän ja - luultavasti huumaavien höyryjen ansiosta - hykerryttävän tervetulleen työntönsä. Liukastetta valui myös tuppeen, ilmeisesti se oli yhdistetty tappiin jonkinlaisella koururakenteella, sidotut kivekseni nimittäin liukuivat jollakin sentapaisella nystyräpintaisella alustalla käsittelyn aikana.

Olin, matkamies maan matonen, joskus nähnyt unta tuollaisen laitteen olemassaolosta. Kiusaajat öisin kuiskivat korvaani, ettei sellaista laitetta olekaan. Sitten ne kuiskivat, että on sittenkin, näyttivät jopa piirustuksen siitä. Oliko tämä siis unta? Puristin ulostusaukollani sinne tunkeutuvaa tappia. Se oli kova ja todellinen. Enneuneni oli siis toteutunut. Mutta uhkasiko minua ehkä hengenvaara? Mitä minä miekkonen olisin voinut tehdä? Miksi sitä paitsi huutaa tai rimpuilla, kun laite vastoin tahtoani teki niin totisen hyvää, että taukojen aikana aina malttamattomana odotin seuraavaa kolmen sarjaa?

Saatoin vain ihmetellä, mihin kaikkeen ihmismieli taipuu. Ihminen, niin halutessaan, pystyy pirullisilla laitteillaan ja huumaavilla höyryillään pakottamaan myös täysin viattoman hetkellisesti nauttimaan hänelle valmistelluista pöyristyttävistä irstauksista.

Kun minua oli käsitelty noin 40 jaksoa, tuli tavallista pidempi tauko. Laitteelle tehtiin jotain. Sitten kaikki alkoi uudelleen. Tappi oli vaihdettu isommaksi. Sisään meno teki nyt jo tiukkaa, mutta hyvältä se silti tuntui yhä. Olin pian taas lähellä lopullista helpotusta, vain nuo piinaavat tauot esteenäni. Tulin ajatelleeksi, että mitähän veljet kirkkoneuvostossa tästä ajattelisivat. Kauhistelisivat tietenkin, saarnaisivat, ja erottaisivat lopulta. Mutta ehkä he olisivat salaa kateellisia? Veli A sanoi kerran, että ulostusaukko on luotu vain ulostamista varten. ”Vai niin, no minkä takia sen päähän, sisääntulopuolelle, sitten on luotu niin paljon tuntohermoja?” kysyin minä. Siihen hän ei osannut vastata, totisesti. Päivää myöhemmin hän sanoi, että eihän siellä ole paljon tuntohermoja. ”Niin”, minä vastasin, ”ehkei sinulla.”

Taas vaihdettiin suurempaan tappiin. Se ei enää värissyt, ikään kuin nyt olisi kyse jo niin vakavasti otettavasta tappikoosta, että kaikenlainen tärinä ja hyrinä olisi sopimatonta.

Lopulta määräajoin vaihdettu tappi oli niin iso ja paksu, että tuntui kuin olisin ollut synnyttämässä uutta ihmistainta tähän matoiseen maailmaan. Ulostusaukkoni kuitenkin sopeutui ihmeellisesti tuohonkin uuteen koettelemukseen, arvattavasti vähittäisen valmennuksen ansiosta, enkä voinut estää suustani purkautuvia nautinnollisia huokauksia.

Huuliani vasten painui jotain sametinpehmeää. Tunnustelin sitä kielellä. Se oli elimen pää. Aukaisin suuni. Elin liukui sisään. Jos se oli nautintolaitteen käyttäjän elin, soin sille siinä vaiheessa ja siinä mielentilassa mielihyvin osansa. Sitä paitsi olisi ollut vaarallista kieltäytyä. Ja toisaalta, meidän tulee maksaa hyvä hyvällä ja olla armollisia toisiamme kohtaan. Olen myös aina tiennyt, että antaessaan saa. Ja eiköhän ole loppujen lopuksi niin, että elimet on annettu meille imettäviksi, sillä mitenkä muuten niiden muoto siihen niin hyvin sopisi?

Ulostusaukkoni ikään kuin synnyttäessä annoin laitteenkäyttäjän elimelle helpotukseen tähtääviä ärsykkeitä parhaani mukaan: nuolin, imin ja suutelin sitä, ja jäljittelin suullani yhdyntäliikkeitä. Elin ilmeisesti piti toimistani kovasti sillä se laukesi melko pian. Siistinä ihmisenä nielin sen siemenet ja jäin kaipaamaan seuraavaa, sillä jostakin syystä, varmaan altani kohoavien huumaavien höyryjen takia, yhdistin imemis- ja nielemistapahtuman ehtoollisen nauttimiseen ja ulostusaukkoni tapahtumat vapahtajan syntymään, ja sitä paitsi erilaisista pikku äänistä päättelin, että sieppaajia saattoi olla huoneessa useitakin.

Ja tosiaankin: uusi elin työntyi suuhuni tuota pikaa.

Laite käsitteli minua vääjäämättömän rytmiinsä, ja peräjälkeen, hiljaisuuden vallitessa, tyhjensin seitsemän erikokoista elintä. Kaksi niistä oli hyvin isoa. Yksi oli pesemätön, mutta arkana ja yhteistyöhaluisena luojamme muurahaisena en pannut vastaan sillekään.

Toivoin vain ettei minua tapettaisi kaiken tämän jälkeen. Mieleni teki pyytää: ”Suokaa minulle lopullinen helpotus!” Mutta se olisi voitu käsittää väärin. Ja sitä paitsi pienikin häiriö taholtani olisi ehkä voinut dramaattisesti keskeyttää tämän synnin syvimpään olemukseen porautuvan tutkimusmatkan ja kaappauksen.

Taas tuli pidempi tauko. Jonkinlainen porakonemaisesti suriseva pyörivä käyrä makkaramainen esine työnnettiin ulostusaukkooni. Se pyöri liukasteesta läpimärässä suolessani ainakin 200 kierrosta minuutissa. Tätä jatkui monta minuuttia. Pyörivää makkaraa survottiin edestakaisin. Ulostusaukkoni oli käsittelyn jälkeen hyvin rento, ja hyvä olikin, sillä nautintolaitteeseen oli tällä välin vaihdettu aivan mahdottoman paksu tappi. Kun se alkoi työntyä sisääni, ounastelin repeämisvaaraa. Mutta laite käsitteli yhä myös elintäni, joka oli koko ajan yhdyntävalmiudessa. Se, sekä nenääni nouseva huumehöyry tekivät minut tavallaan välinpitämättömäksi, jopa suopeaksi, kivulle. Jättimäinen tunkeutuminen oli sittenkin enemmän nautinnollista kuin kivulloista, ja lopulta aukkoni antautui tapille, eikä edes revennyt. Pian olin jälleen lähellä lopullista helpotusta, saavuttamatta sitä kuitenkaan niiden piinaavien minuutin taukojen takia.

Päälleni kivuttiin. Joku öljysi selkäni ja alkoi hangata jäykkää elintään ja kiveksiään selkääni vasten. Sitten sinne kiipesi toinenkin mies, aiemman taakse, tekemään sitä samaa. Äkkiä takimmainen elin kiveksiä lukuun ottamatta katosi, ähinästä päätellen se oli työnnetty etumaisen miehen ulostusaukkoon. Niin minä, viaton karitsa, kannattelin selässäni noita sodomian outoja mutta ilmeisen nautinnollisia tuntemuksia kokevia, huohottavia miehiä, ja ulostusaukkoni puristeli pakonomaisesti jättiläistappia heidän työntöjensä tahtiin. Sellaista syntiä, yhdyntää hartaan uskovaisen selässä, en ollut koskaan osannut edes kuvitella. Etumainen mies sai siemensyöksyn lapaluideni väliin ja takimmainen ruiskutti siemenensä ristiselkäni tienoille. Vastoin tahtoani vesi herahti kielelleni. ”Älkää miehet tuhlatko hyvää jumalanviljaa vaan syöttäkää se minulle!” teki mieleni sanoa, mutta en, poloinen, uskaltanut.

Laite pysähtyi. Jättimäinen tappi poistettiin. Ulostusaukkooni alettiin tunkea palloja, suuria, kovia ja liukkaita. Yksi, kaksi… kaikkiaan viisi palloa. Sen jälkeen aukkoni annettiin rauhoittua, supistua normaaleihin mittoihinsa. Äkkiä pallot kiskaistiin ulos. Ne olivat narulla kiinni toisissaan. Ulostusaukkoni papatti kuin pikatykki ampuessaan ulos nuo ylisuuret kuulat. Sama toistui seitsemän kertaa. Ajattelin pakostakin, että siinä nyt oli vertauskuvallisesti toteutunut uskonritarin moderni konetuliase. Onneksi olin ottanut tavaksi iltakurlauksen yhteydessä tehdä myös suolihuuhtelun, muuten piinausalustani takaosa olisi voinut muuttua varsin saastaiseksi.

Joku alkoi työntää kättään ulostusaukkooni. Tuollaisesta hirvittävyydestä olin kuullut, mutta en ollut pitänyt sitä käytännössä mahdollisena. Mieleni teki protestoida, että minua koeteltaisiin vain toteuttamiskelpoisilla synneillä. Käden omistaja tuntui kuitenkin olevan tosissaan. Rystysiin asti toimenpide sujuikin hyvin, kiitos minua aiemmin valmentaneen valtaisan tapin ja pallojen, mutta sitten alkoi hidas ja vaivalloinen venyttäminen. Iho kyllä venyy uskomattomiin mittoihin, ajatellaanpa vain eräiden pakanoiden valtavia huulilevyjä. Sitä paitsi ulostusaukon suulla tosiaan on paljon tuntohermoja, jotka lähettävät hyvänolon viestejä aivoihin kun niitä hellästi tai kovaa kosketellaan. Pian minulla ei ollut mitään tätäkään koettelemusta vastaan, ja lähimmäisenrakkaana ihmisenä minun tuli itse asiassa sääli käden omistajaa, sillä epäonnistuminen olisi ollut hänelle hyvin turhauttavaa. Mielessäni aloin kannustaa häntä. Onnistuminen on usein uskon asia. En saanut menettää uskoani. Hengessäni näin ulostusaukkoni lopulta venyvän tarpeellisiin mittoihin, loin tuosta tapahtumasta mielikuvan, näin sen sieluni silmin. Vähin erin sitten venyin kuin venyinkin tuon mielikuvaharjoittelun ja ulostusaukon rentoutuksen avulla vastaanottamaan koko käden. Se työntyi syvemmälle, kohtasi esteen suolenmutkan tienoilla ja ohitti senkin. Se sormeili suoleni seinämiä mönkiessään siellä edestakaisin niin kuin jokin myyrä käytävässään. Ähkin kuin ummetuksessa, mutta samaan aikaan tunsin villiä iloa onnistumisesta. Yhdyntävalmius ei ihme kyllä kadonnut nytkään, mutta se oli vain kiristyssiteen ansiota. Pahinta oli käden ulosveto, joka tehtiin kiskaisemalla. Ulostusaukkoni ammotti jonkin aikaa kuin hämmästynyt suu, päätellen ilmavirrasta, joka pääsi vapaasti viilentämään suoleni seinämiä. Jostakin syystä aukkooni syljettiin seitsemän kertaa. Ehkä tarkoitus oli saada se suppuun, sillä joka sylkäisyn jälkeen jokin refleksi pani sen ikään kuin nielaisemaan syljen, ja sitten se tuntui aina aukeavan aiempaa vähän vähemmän.

Laite käynnistettiin jälleen. Ei, erehdyin. Laitteen tapin tilalla olikin aito elin, sillä karvainen maha painui takamustani vasten. Mutta laite kävi kuitenkin ja käsitteli tupellaan omaa elintäni. Missä oli siis laitteen tappi? Sen täytyi olla minuun työntyvän miehen ulostusaukossa.. Ei. Olin väärässä. Aidon elimen alla pyrki jokin toinenkin sisääni. Se oli laitteen tappi. Se tuli sisään vähän myöhemmin kuin aito elin. Sitten ne molemmat liukuivat suolessani välillä eri tahtiin ja välillä samaan tahtiin. Siinä vaiheessa kysyin ensi kertaa itseltäni, olinko ehkä sittenkin jo kuollut ja paratiisissa. Sillä kaksi elintä ulostusaukossa on kaksi elintä ulostusaukossa vaikka se toinen olisikin vain tekoelin. Se on enemmän kuin tavallinen syntinen ansaitsee, se on ruhtinaallista. Täällä maan päällä sodomia on syntiä, mutta paratiisissa on epäilemättä omat lakinsa. Siellä armoitetut voivat harrastaa myös sodomiaa, kunhan he tekevät sen puhtain mielin. Siellä he saavat kaikkea kaksin verroin: kaksi elintä suuhunsa, kaksi elintä ulostusaukkoonsa, kaksi elintä itselleen jolloin he voivat työntyä yhtä aikaa kahteen eri kumppaniin. He saavat kaksi helpotusta peräjälkeen, ja ne ovat kaksin verroin suurempia kuin tavallisella syntisellä. Mutta mitä olin tehnyt päästäkseni tälle asteelle? Miksi minua siunattiin jollakin näin hyvällä? Vastaus oli selvä: kaikki johtui päätöksestäni ryhtyä taisteluun paheita vastaan.

Nyt ei pidetty enää taukoja. Minua käsiteltiin määrätietoisesti, ilmeisenä päämääränä lopullisen helpotuksen tuottaminen. Tunsin se lähenevän. Sitten se saapui ja tempaisi minut, tomuhiukkasen, mukaansa kuin Nasaretin mies apostolinsa. Sain sellaisen lopullisen helpotuksen, että sen voima pani minut huutamaan: ”Luoja paratkoon!” Huojuin alustallani kuin juoppo, mutta mahaliinan ansiosta en kaatunut.

Suuni eteen painettiin jälleen tainnuttava rätti.

Heräsin selälläni. Huumaavaa tuoksua ei enää noussut nenääni. Tajuntani oli kirkas. Jalkani oli sidottu ylös levälleen. Ulostusaukossani kulki edestakaisin jokin pehmeänystyräinen ohuehko tappi. Kivekseni oli sidottu kivekset erilleen, ja laite nyki niitä ulostusaukkokäsittelyn tahtiin. Elimeni oli jälleen yhdyntävalmiudessa, se sojotti joustavassa putkilossa, joka pumppasi sitä kuin lypsykone. Välilihaani ja kivesten sekä elimen taipeeseen liimatut tarralaput antoivat ihooni lieviä sähköiskuja. Toiset samanlaiset oli kiinnitetty pakaroihini. Reisiäni hieroi jokin turkis. Nännini oli imetty turpeiksi tyhjiöputkiin. Ihmelaite, jonka varustelua oli näin dramaattisesti lisätty, piti samanlaista hiljaista surinaa kuin ennenkin. Taustalla soi Vivaldi. Käsivarsiini ja kainaloihini lirutettiin lämmintä vettä. Päänahkaani hierottiin tuoksuvaa voidetta. Varpaitani imettiin. Lanteitani ja kylkiäni tuupittiin ilmeisesti kahdella terskalla. Hupun alta paljastettuihin korvakäytäviini työnnettiin kieli, sen tehoa ryyditti kielenomistajien huohotus, ja välillä taas korvalehtiäni näykittiin varovasti. Pakottavan tiukkoina pullottavia kiveksiäni nuoltiin. Suuhuni työnnettiin elin. Joku alkoi vakaasti rakastella minua ruokatorveen.

Minun täytyi olla paratiisissa.

Nautinto oli suunnaton. Olin kuin irstaudessa rypevä Comoran asukki, mutta armon tilassa matkani tutkimusluoteen takia. Tajusin, että tuon laitteen, joka yhtä aikaa imi, pumppasi, nyki, tunkeutui, hiveli, kasteli ja antoi sähköiskuja, täytyi olla kouluttautuneen mielen tuote. Sen keksijöiden täytyi olla insinöörejä, saatanallisia mutta samalla enkelimäisiä insinöörejä, jotka olivat päässeet paratiisiin rakentamaan mielihyvälaitteita.

Kesken kaiken minua ruokatorveen rakasteleva insinööri pieraisi. Oliko tämä sittenkään paratiisi? Se oli samantekevää! Tämän synnin korkeaveisun jälkeen saisi tulla vaikka maailmanloppu.

Huohotin holtittomasti minkä nenän kautta kykenin. Kadotin ajantajun. Värisin ja hytkyin kaikkialta. Aloin uikuttaa kuin koiranpentu.

Mutta ne pirulliset tauot katkaisivat yhä, aina uudelleen, matkani korkeuksiin. Laite ja sen käyttäjät antoivat minulle kerrallaan vain kolme lypsyliikettä elimeen, kolme nystyrätapin työntöä ulostusaukkoon, kolme nykäisyä kiveksiin, kolme lievää sähköiskua välilihaan ja pakaroihin, kolme silkinpehmeää karvaista hivelyä reisiin, kolme tyhjiöpumpun sykäystä nänneihin, kolme lämpimän veden lirausta käsivarsiin ja kainaloihin, kolme hieraisua päänahkaan, kolme imaisua varpaisiin, kolme terskan tönäystä kylkiin, kolme kielentyöntöä korvakäytäviin tai vaihtoehtoisesti kolme näykkäisyä korvalehtiin, kolme nuolaisua kiveksiin, kolme elimentyöntöä ruokatorveen - ja pitivät minuutin tauon, kunnes kaikki alkoi uudelleen. Noin kymmenen jakson jälkeen he aina vaihtoivat paikkoja.

Lopulta paikkoja ei enää vaihdettu. Pian tajusin sen tapahtuneen tiettyä tarkoitusta varten: siemensyöksyjä.

Kun nuo seitsemän miestä olivat jälleen kerran purkautuneet ja ruiskuttaneet tällä kertaa siemennesteensä ruokatorveeni, ja olin näin hekuman kourissa rimpuillen sekä pyhää kiitollisuutta tuntien vastaanottanut heidän tarjoamansa ehtoollisen, elintäni lypsävä putkilo vaihdettiin jo aiemmin tuttuun tuppeen. Nautintolaitteen kierroksia lisättiin ja tauot laupiaasti poistettiin sen ohjelmasta. Samalla tihenivät ja voimistuivat sähköiskut. Elintäni hierovan päästään avoimen tupen jatkoksi ilmaantui suu, joka otti elimeni pään vastaan aina kun tuppi vetäytyi tyveen. Elimeni ei valitettavasti mahtunut tuohon suuhun kokonaan sillä minua, pientä miestä, on siunattu hyvin kookkaalla siittimellä. Kuitenkin tuon syntisen suun ja lipovan kielen kosketus pelkkään terskan päähän oli minulle liikaa. Saavutin uuden, hornamaisen lopullisen helpotuksen, ja sen tullessa ulisin onnesta ikään kuin pienen lapsen äänellä.

Tainnuttava rätti painettiin taas suuni eteen. Heräsin istuviltani kadunkulmassa josta minut oli siepattu. Oli jo aamu. En koskaan saanut tietää, miksi olin valittu. Mutta nyt, lujan vakaumukseni ansiosta, tunnen jälleen muutaman synnin lisää, voidakseni paremmin taistella niitä vastaan.

Tuntemattomat enkeli-insinöörit! Jos satutte lukemaan tämän, käyn taas ensi perjantaina tuossa pahamaineisessa kadunkulmassa. Sieltä minut voi siepata aivan helposti. Kerjään tätä kuin almua, sillä on varmasti vielä paljon paheita, joita vastaan minun on hankittava tiedon ase. Kertokaa edes, saitteko minusta riittävästi nautintoa, sillä sen mitä annat, sitä sinun pitää myös saamasi. Ellette siis saaneet tarpeeksenne, voin tulla antamaan lisää. Jos teillä on tiedossanne uusia irstailun muotoja, tutustuisin niihin halulla. En tekisi sitä nauttiakseni, vaan oppiakseni perin pohjin tuntemaan viholliseni: synnin. Ja siksi kysynkin, missä myydään sitä käyttämäänne suurinta tappimallia?