Brego

Torstaiaamu valkeni äkkiä lyhyen, mutta sitäkin pimeämmän yön jälkeen ja lämpeni nopeasti hellelukemiin keskipäivään mennessä. Normaalisti tämä aika olisi kulunut puistossa maaten ja katsellen yläosattomien jätkien sen hetkistä tarjontaa, mutta milloin asiat sujuisivat normaalisti kun sitä oikein haluaisi? Ei milloinkaan. Teemusta mikään ei mennyt kuin normaalisti pitäisi, ei herätystä märillä suukoilla ja sen jälkeistä pedissä makailua jota siivittäisi hellät hyväilyt ja kuiskatut lupauksen tulevasta yöstä. Ei ei ei, ei mitään noista sillä nehän kuuluivat normaali-termin alle Teemun elämässä ja sitähän ei tänä torstaina olisi tarjolla kuin unelmissa.

Jos tarkkoja oltiin niin tämä kaikki oli alkanut jo keskiviikkoiltana, jolloin Joni (Teemun poikaystävä) oli lopulta selittänyt viimeaikaiset poissaolot ja valehtelut. Jep osuitte oikeaan, se paskiainen oli pettänyt mua. Viiden täydellisen (noh melkein ainakin) vuoden jälkeen se jätkä kehtasi tulla käyttämään muhun niitä kuluneita fraaseja suhteen loppumisesta: " Mä olen pahoillani, en halunnu loukata sua ja se vika on mussa ei sussa, mut hei rakkaus on tuntematon asia ja kaikkee voi sattua. Mut Teemu eiks me kuitenki voitais olla ystäviä?". Joo ei voida, kiitti ja kiva mutta mä hylkään ton tarjouksen.

Miten se kehtasi riistää multa onnen ja repiä mun sydämeni palasiksi ja heittää ne syrjään kuin jotkin roskat? Ehkei se edes rakastanu mua, ehkä mä oli tylsä ja mielikuvitukseton sängyssä, ihan sama mitä tekosyytä se oli käyttäny perustellakseen meidän suhteemme lopettamisen. Mä vaan halusin sillä hetkellä iskeä ne sen täydelliset hampaat suoraan sen kurkusta alas. Mutta omaksi kauhukseni mä kuulit itseni sanovan " Jooh kyl mä ymmärrän sua ihan täydellisesti ja tietty me voidaan olla kavereita!" Siis hei haloo, maa kutsuu Teemua! Se jätkähän rikko sun sydämen noin 5 sekuntia sitten ja sä menet antamaan sille noin vain anteeksi!

Kai mä olen vain liian kiltti, haluan sen olevan vain onnellinen. Mut miksi mun pitää kärsiä siitä? Mä jäin katselemaan Jonia kun se istu prätkänsä selkään ja lähti viilettämään alas katua pitkin. Vasta kun katu oli lakannu kaikumasta sen äänen voimasta mä sain kerättyä tarpeeksi voimia siihen että käänsin selkäni ja palasin kotiin. Kaikki varmaan arvas että mä vietin sen illan itkien ja halaten tyynyä. Kavereina mulla oli suklaa ja nenäliinat, muuta mä en tarttenu. Kellon lyödessä viisi aamuyöllä uni kuitenkin vei voiton mun shokista ja mä nukahdin lopulta. En edes heränny siihen kun viimeinen kyynel valuis mun poskea alas synnyttäen kutiavan tunteen.

Onneksi oli kesäloma, lukiossa kaikki kamut olisi varmaan kauhistunu jos oisin menny sen näkösenä kuin seuraavana aamuna olin niin kouluun. Yleensä mä olen siisti ja huoliteltu, mutta nyt ku katsoin kylppärin peiliin niin mua tuijotti takas otus jolla oli punaiset ja turvonneet silmät, mustat silmät aluset ja sairaan kalpea iho. Läiskytin kylmää vettä naamalla ja kurotin ottamaan uuden pyyhkeen kaapista sen edellisen tilalle jossa oli vielä tallella Jonin partaveden tuoksu. Hieraisin poskeani ja tuntiessani sen olevan karhea mä ajattelin jo hetken voivani alistua sen siistimiseen mutta sitten päätin ettei sillä ollut mitään väliä, eihän kukaan näkis mua tänään!

Keittäessäni kahvia mun upeassa ( noh ainakin jonain toisena päivänä mä olisin ajatellu niin ) keittiössä kun ovelta kuului hiljainen koputus. Katsoessani ovisilmästä mä huokaisin raskaasti nähdessäni sen ihmisen joka siellä oli koputtelemassa. Se oli ehkä viimeinen jonka halusin nähdä. Koputus koveni ja tuli vaativammaksi kun siihen liittyi ääni " Teemu hei, mä tiedän että olet siellä. Avaa nyt tää ovi! Muuten sä olet menettänyt elämäsi ihanimman seksielämyksen!" "Okei" Mä huokaisin hiljaa ja avasin oven, jotta Lauri, mun parhain kaveri pääsisi sisälle. Me oltiin tutustuttu toisiimme yläasteen alussa kun oltiin saatu toisemme kiinni yhen tosihyvin kehittyneen jätkän takamuksen tsekkaamisesta koulun liikuntasalin suihkussa. Siitä lähtien me ollaan vain kestetty toisiamme.

Me tosin ollaan hieman erilaisia, mutta ei se meitä haittaa eikä estä. Lauri on superurheilullinen, 190cm pitkä vaalea adonis jonka pörröiset hiukset lisäävät tummanruskeiden silmien vetovoimaa. Minä taas, noh, mä olen antiurheilullinen, lyhyt 165cm pitkä, laiha ja omistan kesyttämättömät mustat kiharat hiukset jotka aina tarvittaessa pystyy laittamaan ponnarille. Pari asiaa mussa kyl on mitkä ehkäisee mun olemisen superhottiena. Mun nenä on liian suora, suu on tyttömäisen pullea ja punainen ja silmät, ne on jäänsiniset ja häiritsevän kylmät. Onneksi mä pystyn piilottamaan ne aina joskus lukulasien taakse.

Takaisin nykyhetkeen, jossa mä huomaan Laurin jääneen toljottamaan mua suu auki kuin kalalla, joka on joutunut kuivalle maalle. "Mitä sä tuijotat siinä. Näytät tyhmemmältä kuin yleensä!" Mä tiuskaisin äkkiä kun huomasin olevani liiankin tietoinen mun sen hetkisestä olemuksesta. "Öööh..." Pienen hetken jälkeen Lauri tajusi lopulta ottaa itseään niskasta kiinni ja puhua kokonaisia lauseita. " Mitä helvettiä sulle on jätkä oikein tapahtunu! Näytät siltä ku joku ois kuollu." "Noh ainakin mun ja Jonin suhde on kuollu jos ei kukaan muu" Mä sanoin hiljaa ja käänsin selkäni Laurille jottei se näkis mun kyyneleitä.

"Vittu" Lauri sano sen juuri ja juuri kuuluvasti. "Johh niinpä, sähän sen sanoit" Mä yritin olla hauska mutta se kuulosti vain katkeralta. "Teemu hei, älä nyt viitti." Näemmä se näki mun kyyneleet. "Kerro mulle kaikki niin se helpottuu"...