Miia

Markus katseli nuorta miestä vastapäätä. Nojasi kyynärpäähänsä ja hörppi jääkylmää appelsiinimehua, joka tuntui räjäyttävät aamunraukeat makuhermot. Mies häntä vastapäätä katseli keittiön ikkunasta ulos jonnekin päämäärättömään paikkaan ja joi kahvia jumbokokoisesta mukista. Mustana, Markus tiesi katsomattakin. Petteri joi aina kahvinsa mustana ja niin vahvana, että lusikka seisoi siinä. Markus ei ikinä oppinut ymmärtämään tätä varsinkin, kun ei itse edes juonut kahvia. Markuksen katse vaelsi pitkin Petteriä hakien edes jotain kiinnekohtaa, johon tarttua. Antoi silmiensä huutaa kosketusta.

Mutta Petteri ei edes vilkaissut häneen, jatkoi vaan kahvinsa juomista silmissään vielä yön jälkeistä uneliaisuutta. Keittiön täytti hiljaisuus, jonka ainoat elementit olivat jääkaapin hurina ja seinäkellon siirappisen verkkainen raksutus. Joku soitti ulkona auton rääkkää kaupungin heräillessä uuteen päivään, kuten joka ikinen aamu tätä ennen ja joka ikinen aamu tämän jälkeenkin. Markus ojensi kätensä ja sipaisi Petterin käsivartta, silitti kevyesti. Se sai Petterin vihdoin kääntämään katseensa Markukseen ja hymyilemään lämpimästi. Petteri ei vastannut kosketukseen ja Markus veti pettyneenä käden takaisin ja painoi takaisin poskelleen. Petteri oli komea. Pikimustat hiukset sojottaen yön jäljiltä sinne tänne ja Markus epäili, että oikein tarkkaan katsomalla ruskeista silmistä olisi voinut nähdä viime yön unet kuin valkokankaalta. Petterissä virtasi neljäsosa latinoverta ja se sävytti ihoon pehmeän sävyn. Petteri ei ikinä ollut hukkunut vaaleaan pellavapäämereen.

- Et lähtisi…, Markus pyysi hiljaa.

- Pakkohan mun on… Tulosvastuu, tiedäthän., Petteri naurahti hänelle vastaukseksi ja nousi pöydästä kaataen jo jäähtyneen kahvinlopun viemäriin. Markus ei vastannut tähän enää mitään. Ei jaksanut.

Petteri puki työn vaatimat vaatteet ylleen. Petteri näytti aina aivan eri ihmiseltä kauluspaidassaan ja suorissa housuissaan. Edustava Petteri, käytti aina kaiken charminsa ja hurmasi naisasiakkaat hymyllään ja silmillään ja vakuutti miesasiakkaat itsevarmuudella ja osaamisellaan. Markus tiesi Petterin pomon pitävän Petteriä kultapoikanaan, josta ei helpolla päästäisi irti. Miksi päästäisikään? Eihän Markuskaan päästäisi, ikinä. Markus seurasi Petteriä kuin koira pitkin asuntoa tämän valmistautuessa töihin lähtöön. Jollain tavoin alistuneesti kuin odottaen armopaloja. Lopulta Petteri oli lähdössä. Pikainen suudelma poskelle, ei muuta. Petteri oli luvannut tulla töistä viideltä Markuksen sitä kysyessä. Koko pitkä päivä yksin. Markus kuuli rytmikkäänä hiljenevät askeleet rapusta ja Petteri oli poissa.

Elämä Petterin kanssa oli kuin aalloilla kellumista. Välillä myrskysi ja tuiversi ja välillä tyyneys oli käsin kosketeltavaa. Yhtä kaikki Markus ei halunnut mitään muuta. Petterissä asui yhtä aikaa enkeli ja demoni, mutta Markus tiesi, että ne molemmat rakastivat häntä. Vaikka satuttivat, satuttivat rakkaudesta. Markus halusi sen olevan niin. Hän rakasti niitä sormia silloinkin, kun ne sitoivat ja satuttivat, koska ne samat sormet silittivät häntä myös.

Markus vaelsi takaisin makuuhuoneeseen ja sukelsi sänkyyn vetäen peiton takaisin korvilleen. Peiton alla oli vielä lämmin kohta siinä, missä he olivat nukkuneet. Markus huokaisi hiljaa ja veti Petterin tyynyn syliinsä, itseään vasten. Sen tuoksuun oli hyvä nukahtaa ja nähdä unta Markus ei vastustellut tajunnan valuessa unen rajamaille. Hän nukkui hymyillen pitkälle iltapäivään.

Kellon viisarit valuivat hitaasti Markuksen kiertäessä tyhjiä huoneita. Hän kävi jopa juoksulenkillä saadakseen ajan kulumaan nopeammin ja seisoi sen jälkeen kuumassa suihkussa silmät kiinni varmasti puoli tuntia. Hän ei tiennyt tarkasti, koska ei halunnut katsoa kelloa. Lopulta Markus antoi itselleen luvan avata lipastonlaatikon ja järjestellä haluansa esineet tarkasti riviin sängylle. Hänen lelunsa. Markus vilkaisi seinäkelloa. Se oli muutamia minuutteja vaille viisi. Hän hengitti raskaasti ja odotti. Markuksen sormet tunnustelivat esineitä päiväpeitolla. Tunsi sormiensa alla viileää metallia, nahkaa, kumia ja niiden tuntu toi mieleen hetkiä ja muistoja. Markus tunsi tutun kihelmöinnin vatsanpohjassa. Hän ei haluaisi odottaa Petteriä enää.

Hänen ajatuksensa keskeytti kilahdus, kun avain työnnettiin ulko-oven lukkoon ja ovi avattiin. Hymy levisi Markuksen kasvoille ja hän asteli makuuhuoneen ovelle jääden nojaamaan päätään ovenpieleen. Hän katseli Petteriä, joka riisui takkiaan ja kenkiään eteisessä.

- Moi.., Markus hymyili Petterille, joka nousi ylös ja jäi nojaamaan naulakkoon.

- Moi…, Petteri vastasi hymyillen myös, mutta siinä hymyssä oli jotain sellaista, että Markus tiesi hyvin, mitä oli odotettavissa. Hän odotti myös.

- Tuus tänne…, Petterin ääni sai Markuksen tottelemaan. Hän tekisi mitä vaan tuon ihmisen vuoksi.

Markus tuli lähemmäs sydän pamppaillen ja katsoi varovasti Petteriä. Petterin katseessa oli jokin sellainen vahvuus, mikä sai Markuksen painamaan päänsä alas. Petteri nosti kätensä Markuksen niskaan ja käden kosketus oli hellä, rauhoitteleva. Markus antoi päänsä nojata kättä vasten ja uskalsi vihdoin nostaa katseensa takaisin Petterin kasvoihin. Markuksen silmät anoivat lisää kosketusta ja hitaasti Petteri puristi kätensä nyrkkiin Markuksen takaraivolla, otti hiuksista tiukan otteen ja nykäisi Markuksen päätä hiukan takakenoon. Markus inahti tahtomattaan ja katui saman tien tahatonta äännähdystä, mutta ei nostanut edes kättään siirtääkseen tukistavaa kättä pois. Markus seisoi vain hiljaa paikallaan ja antoi sydämensä laukata ja hengityksen kiihtyä hitaasti. Petteri astui ihan häneen kiinni ja vei vapaan kätensä Markuksen pakaroille. Markus tunsi, miten malttamaton se kosketus oli.

- Mä tiedän, että sä oot oottanu koko päivän, että saisit olla mun pikkunarttu ja nyt sitten vikistään jo valmiiksi. Miten sä luulet, että mä oisin tyytyväinen tuohon, miten?, Petteri tivasi hänen huuliaan vasten ja suuteli kiihkein näykkäisyin.

- Anteeksi.., Markus vastasi hiljaa ja vastasi epäröiden näykkäisyihin.

Petteri kädet olivat nopeat ja taitavat, kun ne kiepauttivat Markuksen seinää vasten. Sormet puristuivat Markuksen käsivarteen kipeää tehden. Huomenna siinä olisi mustelma, mutta Markus ei jaksanut välittää. Petteri taivutti Markuksen käden selän taa ja painoi toisella kädellä hiuksista Markuksen pään seinää vasten. Ote repi hiuksia ja rannetta pakotti, mutta Markus vain hengitti silmät kiinni seinää vasten ja tunsi Petterin vartalon nojaamassa itseensä. Jäntevän kaunis vartalo, lämmin. Markus liikutti alitajuisesti takamustaan Petterin lantiota vasten, eikä tämä tehnyt elettäkään estääkseen. Hän halusi tuntea Petterin lähellään, hän oli valmis mihin vaan.

- Sä tykkäät tästä, eikö vaan… Kiimainen pikkunarttu, Petteri sähisi hänen korvaansa ja Markus nyökytteli päätään kiltisti.

Petterin ote päästi irti Markuksen ranteesta ja kipu vaihtui kuumaksi tykytykseksi. Petterin käsi liukui alaspäin selkää pitkin pakaroille ja siveli. Markus levitti varovasti reisiään ja Petterin käsi liukui niiden väliin. Juoksutti kättä sisäreisillä, palleilla, pitkin pakaravakoa jälleen. Markus tunsi kosketuksen vaativana farkkujenkin läpi. Petterin hengitys niskassa nosti ihokarvat pystyyn ja Markus puristi käsiään nyrkkiin nojatessaan seinään otsallaan. Hän halusi niin paljon pyytää Petteriltä, että tämä rakastaisi häntä, mutta ei halunnut rikkoa hiljaisuutta. Niin, tai uskaltanut.

- Nyt katotaan, miten tottelevainen narttukoira mulla onkaan…, Petterin ääni oli karhea.

Petteri irrotti toisen kätensä ja veti Markuksen hiuksista mukaansa. Se sattui, mutta Markus ei inahtanutkaan, vaan seurasi kiltisti Petteriä, joka repi häntä hiuksista makuuhuoneeseen. Jos käänsi päätään tarpeeksi, se ei sattunut niin paljon. Markus kompuroi perässä lyöden kipeästi varpaansa ovenpieleen. Huulilta pääsi voihkaisu, joka sai Petterin kiristämään vain otettaan virnistäen. Markus tiesi, että Petteri piti siitä. Hän halusi olla Petterille mieliksi niin paljon kuin pystyi.

Makuuhuone oli täynnä koivua ja sinertävää. Kotoista ja kaunista. Markus mietti haparoivassa mielessään, että tuntui joka kerta yhtä synniltä rikkoa se tunnelma vikinällä ja valituksella. Hän mietti, tekivätkö he jotain väärää. Ajatuksenjuoksun katkaisi keskenkaiken kuitenkin Petterin viileän rauhallinen ääni.

- Kontillesi…, Petteri sanoi lyhyesti. Käsky tuli itsevarmana ja lähes huomaamatta. Petterin ei tarvinnut epäillä sanojensa tehoa.

Markus riisui vapisevin käsin farkkunsa ja bokserinsa ja asettui kontilleen sängylle. pää alhaalla ja vain odotti Petterin liikkeitä. Hän tiesi hyvin, mitä oli edessä. Petteri katseli mittaillen Markuksen siististi järjestykseen asettelemia leluja. Ne eivät tuntuneet olevan kotonaan vaaleansinistä, puuvillaista päiväpeittoa vasten. Ikuisuudelta tuntuvan ajan kuluttua Markus kuuli kilahduksen Petterin poimiessa esineet sängyltä.

Markus avasi kiltisti suunsa Petterin tuodessa suukapulan hänen huulilleen. Hampaat pureutuivat mustaan kumiin näppärien sormien kiristäessä nahkaremmin niskassa ja toisen remmin asettuessa ensin suukapulan kuolaimista nenän molemmin puolin yhdistyen yhdeksi ja jatkaen silmien välistä pään yli toisen solkeen niskassa. Ponipojan valjaat. Metallirenkaisiin kiinnitetyt ohjat Petteri kiristi sängyn päätyyn ja solmi kiinni. He olivat ostaneet sängyn juuri sen loistavan päätylaudoituksen vuoksi. Markus muisti elävästi yhä, miltä se oli tuntunut, kun hän ensimmäistä kertaa näki sen huonekaluliikkeessä ja miten Petterin silmistä hän saattoi lukea saman ajatuksen. Nyt hän oli tässä, kontillaan, nojasi päätään ohjiin ja yritti nieleskellä sylkeä, joka hiljalleen alkoi valua huulille ja siitä leualle. Markus sulki silmänsä. Markus halusi uskoa, että silmät kiinni hän tuntisi enemmän, aistisi enemmän. Korvissa asti jyskyttivät sydänlyönnit ja ne peittivät alleen Petterin eleettömät teot ja liikkeet. Markus ei halunnut tietää etukäteen, ei nähdä.

Viileän liukkarin liukastamat sormet pakaroiden välissä saivat hänet säpsähtämään ja henkäisemään ääneen. Se sai Petterin naurahtamaan huvittuneena. Markus nosti lantiotaan aavistuksen ja taivutti selkäänsä enemmän kaarelle Petterin sormien lipuessa alemmas. Sormet löysivät peräaukon ja jäivät sivelemään hellästi. Sitten yksi kerrallaan lipuivat Markuksen sisään. Halu tuntui tekevän lähes mahdottomaksi hiljaa paikoillaan olemisen. Kosketus sai hermopisteet huutamaan viestiä eteenpäin eikä Markus enää malttanut olla hiljaa sormien liukuessa edestakaisin hänen tiukalla aukollaan. Petterin toinen käsi siveli Markuksen takaraivoa ja upposi hiuksiin, jotka sojottivat sekaisin nahkaremmien välissä. Tukistivat kevyesti. Aivan liian nopeasti sormet liukuivat ulos ja Markus ynähti pettyneenä. Hän olisi voinut pyörittää lantiotaan noita sormia vasten miten pitkään hyvänsä.

Pettymys pyyhkiytyi salamana, kun Markuksen odottavalle aukolle painui tappi. Kuminen anustappi liukui ensin helposti syvemmälle, mutta vaikka Markus yritti rentouttaa itsensä niin hyvin kuin osasi, kivun vihlaisut tuntuivat voimakkaampina. Petteri ei välittänyt Markuksen voihkaisuista, vaan painoi tappia syvemmälle tasaiseen tahtiin. Lopulta paksuin kohta liukui sulkijalihaksen läpi ja viiltävä kipu hellitti. Markus henkäisi syvään ja huomasi vapisevansa. Hän tunsi tutun epämiellyttävän, mutta samalla niin kiihottavan tunteen. Petteri halusi häntä näin, hän tunsi sen tyytyväisestä käden silityksestä niskassaan. Markus oli hyvillään. Kiltti koira, hän mietti itsekseen.

Aurinko paistoi verhojen raosta Markuksen silmiin, mutta hän ei edes huomannut sitä. Hän oli vihdoin avannut silmänsä ja tuijotti päiväpeittoa, johon kuola ja sylki olivat muodostaneet tummempia länttejä. Markus tunsi uuden vanan valahtavan ensin leualleen ja siitä hidastetusti kuin unessa tipahtavan päiväpeitolle muodostaen uuden tummansinisen läntin. Hampaat purivat kumia ja hän odotti. Tappi peräaukossa pakotti keskittymään. Sitten, ilman varoitusta, kuului nopea viuhahdus ja isku räjäytti tajunnan. Piiskan lätkä jätti punaisen viirun Markuksen pakaroille ja hän haukkoi henkeään. Toinen, kolmas. Kipu säteili tuntohermoja pitkin aivoihin ja jäi sinne sykkimään. Markus voihki ääneen, mutta voihke puuroutui muminaksi suukapulan takana. Hän puristi silmiään kiinni ja tunsi käsiensä notkahtavan iskujen voimasta. Ainoastaan kireälle sidotut ohjat pakottivat Markuksen pysymään kontillaan ja estivät lysähtämästä sängyn pintaan. Markuksen mielen täytti kuumottava kipu pakaroilla ja hän rukoili mielessään edes pientä taukoa kootakseen itsensä, mutta turhaan.. Neljätoista, viisitoista.

- Oikein hyvä narttu, oikein hyvä…, Petteri toisti äänessään kiihkoa.

Markus tarttui näihin sanoihin. Mitä siitä, vaikka kipu säti otsalohkossa asti ja sai kyyneleet kohoamaan silmiin. Mitä sitten, vaikka punaiset viirut risteilivät pakaroilla ja Markus tiesi mustelmien peittävän ne huomenna. Petteri oli häneen tyytyväinen ja rakasti häntä. Vain sillä oli merkitystä. Petteri löi lujaa, raipan viuhahdukset ja läpsähdykset sen osuessa punaisena sykkivään ihoon täyttivät ilman. Kuola valui pitkin Markuksen leukaa ja hän heijasi itseään unenomaisesti edestakaisin. Petterin yhä hellänä niskaa silittävä käsi oli ainoa asia, joka piti hänet todellisuudessa kiinni. Markus ei tiennyt, miten pitkään tätä oli jatkunut eikä välittänyt. Kaksikymmentäkahdeksan, kaksikymmentäyhdeksän.

Lopulta Markuksen keskittyminen herpaantui hetkeksi. Se oli kohtalokasta. Hän tipahti toisen kyynärpään varaan ja nahkaremmit niskassa painuivat kipeästi ihoon pään retkahtaessa niitä vasten.

- Älä…, pääsi Markuksen huulilta puuroutuen kyynelien ja kuolan sekaan.

Petterin käsi laskeutui alas ja hän tarttui Markusta leuasta Markuksen haparoidessa itsensä takaisin kontilleen. Käsi tuntui lämpimältä eikä Markus halunnut sen irrottavan.

- Älä..?, Petterin ääni oli kysyvä ja silmät arvioivat Markusta.

Markus tunsi kyyneleen valahtavan poskelleen. Petterin huoli ja välittäminen koskettivat häntä jostain sydämen seutuvilta ja hän olisi halunnut antaa periksi ja pyytää lopettamaan, mutta hän ei pyytänyt. Markus halusi olla odotusten arvoinen niin paljon. Hän tyytyi kääntämään päänsä ja laskemaan katseensa takaisin alas. Hän kestäisi kyllä.

Petteri irrotti otteensa ja antoi piiskan sivaltaa viimeiset jäljet ennen kuin laski piiskan alas sängylle. Kolmekymmentäviisi oli Markus laskenut mielessään, mutta ei ollut varma laskujensa paikkansapitävyydestä. Hän oli onnellinen ja kuunteli kuumaa tykytystä, joka säteili piiskatulla takamuksella. Petterin käsi liukui tunnustellen jälkiä, liukui sitten pakaroiden väliin ja veti hitaasti anustapin ulos. Markus tunsi itsensä niin nöyräksi, kun vain saattoi. Niin haavoittuvaksi. Hän olisi halunnut käpertyä vain sängylle, mutta sitä ei hänelle suotu. Sen sijaan hän kuuli Petterin riisuvan housunsa ja hän odotti.

Kova kalu peräaukossa ei lopulta tuntunut edes niin hankalalta tapin jäljiltä. Petteri vain painoi sen tapin tilalle ja nussi Markusta. Markus pyöritti itseään Petteriä vasten ja halusi tuntea tuon kalun liikkeen sisällään. Petterin sormet upposivat lähes kipeää tehden Markuksen lantiolle ja Petterin huohotus sai Markuksenkin kiihottumaan äärimmilleen. Petteri pani häntä rajusti, repien. Niin, että niskaan sattui, kun yhä sängyn päätyyn sidotut ohjat eivät antaneet milliäkään periksi. Markus runkkasi vaistonvaraisesti omaa kaluaan, joka sykki nyt täydessä mitassaan. Yhä nopeammin ja nopeammin. Kipu ja nautinto sekoittuivat hänen päässään yhdeksi ainoaksi tunteeksi eikä hän halunnut päästää siitä irti.

Petteri antoi Markuksen laueta sperman pulputessa hänen sormilleen. Markus voihki ja huohotti ja antoi peräaukkonsa supistella Petterin kalun ympärillä. Se sai Petterin saavuttamaan oman huippunsa, kynnet uponneina Markuksen ihoon ja katse pakaroiden viiruilla. Markus huojui väsyneenä paikallaan ja Petteri lopulta kurotti avaamaan ohjien solmut. Se oli helpotus. Se antoi luvan luovuttaa. Markus valui ensin vatsalleen sängylle ja siitä kierähti kyljelleen. Syljestä märkä päiväpeitto kasteli Markuksen posken.

Petteri availi hellästi kiinnityssolkia ja veti nahkaremmit pään yli. Markus sai vihdoin sulkea suunsa ja hän pyyhki kämmensyrjään leukaansa. Sydämenlyönnit hakivat normaalirytmiään. Petteri laskeutui kyljelleen Markuksen viereen ja veti tämän syliinsä. Petterin sormien kosketus oli niin kevyt.

- Onko kaikki hyvin..? Petteri kysyi hiljaa ja Markus nyökkäsi.

Mikään ei voisi olla paremmin juuri nyt.