Miia

VAROITUS: Tarina sisältää väkivaltaa, jota kirjoittaja EI missään tapauksessa tue oikeassa elämässä. Mikäli se häiritsee sinua, ethän lue eteenpäin...


Olin joko liian hidas tai muuten vaan tyhmä, mutta en ehtinyt väistämään senttiäkään, kun ensimmäinen isku osui suoraan jonnekin leuan tienoille. Horjahdin hiukan ja kipu räjähti sykkimään toisella puolella kasvoja. Tiesin jo ennen kuin maistoin veren. Huuli auki. Tunnustelin kielellä huultani varovasti. Ai hemmetti! Miksi piti olla näin tyhmä, miksi ihmeessä? Kuulin naurunremakkaa vierestä, mutta se kuului jotenkin etäisenä. Sykkivä kipu vaimensi sen ja veti huomion itseensä. Painoin käden poskelleni ja poljin pari kertaa jalalla maata. Nostin pääni.

- Miksi sä oikein sanoit mua?, Kristianin ääni oli kylmä ja nauru lähes teennäistä.

- Vitun hintti…, vastasin uhmakkaasti ja nostin pääni pystyyn ja näin ympärille kerääntyneen jo muutaman ihmisen joukon.

Kristian tuijotti minua takaisin palavin silmin ja hieroi hiukan toista rystystään. Ne muutamat Kristianin kaverit naureskelivat vieressä ja seurasivat tilanteen etenemistä. Olin hullu, kun lähdin tähän mukaan. Kerjäsin oikein verta nenästäni. Ehdin juuri oikaista itseni suoraksi, kun toinen lyönti osui, tällä kertaa ylemmäs. Se tiesi takuuvarmaa mustaa silmää huomenna. Tällä kertaa pelkkä horjahdus ei riittänyt vaan lyönti sai minut kaatumaan. Löin kipeästi kyynärpääni ja jäin istumaan maahan. Sattui ihan vitusti. Haukoin vain henkeäni ja silmissäni lainehti kyyneleet, mutta en kääntänyt päätäni pois. Hämärässäkin näin kyynelten läpi, miten Kristian aikoi ottaa ne pari meitä erottavaa askelta, mutta hymyilin vain takaisin. Tiesin sen ärsyttävän Kristiania. Jumalaisen komeaa Kristiania.

Juuri kun olin jo refleksinomaisesti nostamassa käden eteen.. sen, johon ei sattunut… joku Kristianin kavereista tarttui häntä olkapäästä.

- Anna sen olla…, sanoi ääni.

- Vitut anna.., Kristianin ääni vastasi. Tällä kertaa se ei ollut lähellekään yhtä kylmä. Se hohti kuumaa.

Kristian kuitenkin pysähtyi, vaikka hänestä näki, että hän olisi kaikkein mieluiten hakannut pääni asfalttiin, jollei järki olisi puuttunut mukaan kuvioihin. Sen verran sitä kuitenkin oli mukana tällaisessakin tilanteessa. Kristian tyytyi vain puristamaan kätensä nyrkkiin. Kömmin hitaasti jaloilleni, mutta yhtä sietämättömän ylpeänä kuin äskenkin. Kristianin katse olisi voinut tappaa. Pyyhin enimmät pölyt vaatteistani ja kuulostelin huultani ja silmäkulmaani, jotka molemmat olisivat huomenna näkemisen arvoisia.

- Lähde nyt vittuun siitä…, se oli sama Kristianin kaveri, joka oli tarttunut tätä olkapäästä.

Ja minä lähdin. Käänsin selkäni ja kävelin pois. Kyynärpäähänkin sattui ja puristin sitä toisella kädelläni. Missään vaiheessa en ollut menettänyt ylpeyttäni ja sekös harmitti Kristiania. Sain sairasta tyydytystä siitä. Kuulin puheensorinaa takaani, mutten vaivautunut kääntymään. Olo oli jollain tavoin sekava. Yhtä aikaa vitutti oma tyhmyys ja yhtä aikaa… minä nautin. Miten hullu voikaan ihminen olla. Oikaisin rakennustyömaan läpi kotia kohti. Yö oli hämärä ja kylmä ja kiristin takkia tiukemmin ympärilleni.

Kristian oli jotain ihan muuta kuin minä. Enemmän, parempi. Joka suhteessa. Olisin ollut kai kateellinen Kristianille, ellen jollain oudolla tapaa jumaloisi häntä niin paljon kuin nyt tein. En tiedä miksi, kun tiesin, että jätkä oli ihan täysi kusipää. Ehkäpä juuri siksi. Ylikiltti minäni halusi vastapelurin. Jumalaisen komean, suositun, kusipää-Kristianin. Tunsin häntä tasan sen verran kuin jokainen muukin tässä pienessä kyläpahasessa, jossa jokainen tunsi toisensa ja samat kuviot toistuivat jokainen viikonloppu. Mutta tiesin minä muutakin. Tiesin Kristianin suurimman salaisuuden. Ja Kristian tiesi, että minä tiesin. Vahingossa tiesin. Ajattelin häntä. Halusin häntä. Jokainen päivä halusin. Verentulo huulesta oli tyrehtynyt ja sitä enää jomotti vaimeasti.
Olin niin uppoutunut ajatuksiini, etten kuullut askeleita takaani ennen kuin liian myöhään. Samalla hetkellä kun tajusin ne, käsi tarttui takinselkämykseeni ja vetäisi voimakkaasti. En ollut varautunut siihen ja säpsähdin. Sama käsi käänsi minut ympäri. Kristian, tietenkin. En ehtinyt sanoa mitään enkä oikeastaan edes tiennyt, mitä sanoa, kun Kristian otti minua rinnuksista kiinni ja painoi seinää vasten. Karhea betoni raapaisi takaraivoani. Hän ei ollut juurikaan minua isompi, mutta en edes yrittänyt laittaa vastaan.

- Mitä vittua sä oikein meinaat?, Kristian tivasi minulta kasvot niin lähellä omiani, että tunsin hengityksen lämmön. Se hengitys oli kiivas.

- En mä mitään meinaa…, sain sanottua.

- Älä koskaan, kuuleksä KOSKAAN, sano mua hintiksi mun kavereiden edessä…, Kristian huusi ja katsoi minua silmiin.

- Ai en vai..?, vastasin puolestani härnäävästi hymyillen. Noniin, nyt lopetat! raivosin itselleni mielessäni.

Kristian katsoi minua hetken arvioiden. Katseli pitkään mietteliään näköisenä ja sitten omahyväinen hymy levisi hänen kasvoilleen. Se sai minut tuntemaan oloni hyvin epävarmaksi. Ohjat taisivat juuri siirtyä minulta hänelle. Vilkaisin sivulle ja ymmärsin, että tässä sitä oltiin. Kahdestaan. Ei ketään muita. Kylmien betonimöhkäleiden varjot kaartuivat taivasta vasten. Oli niin kylmä, että hengitys lähes höyrysi.

- Mä mietin, et miks sä teet tätä, mutta nyt mä tajusin. Sähän haluut tätä! Sä kerjäät tätä suorastaan. Hitto…, Kristianin äänessä oli ivaa, mutta myös jotain muuta.

Laskin katseeni alas. Kristianin sormet irrottivat otteensa takistani ja siirtyivät uppoamaan hiuksiini. Ote oli luja. Hengähdin. Kristianin huulet painuivat omiani vasten. Suudelma oli kova ja turvonneeseen suupieleeni sattui. Varoin näyttämästä sitä. Kristianin hampaat näykkäisivät pari kertaa alahuultani ja irrottivat sitten otteensa. Ne huulet olivat maistuneet tupakalta ja piparminttupurkalta. Hengitin yhä nopeammin. Kristian repi ja painoi hiuksistani pääni kylmää betoniseinää vasten ja tarkkaili minua sama ylimielinen ilme kasvoillaan. Hän painoi lantionsa omaani vasten ja saatoin tuntea, etten ollut ainut, joka tätä halusi.

- Sä oot niin säälittävä…, Kristian naurahti ja sylkäisi kasvoilleni. Ummistin silmäni ja tunsin syljen valuvan kasvoillani, huulilleni, joilta nuolaisin sitä.

Kristian repi nyt minut hiuksista alas maahan polvilleni. Tein sen luonnollisesti, vastustelematta. Annoin nenäni ja huulteni valua Kristianin hupparia pitkin alemmas, farkkujen pintaa pitkin, yhä alemmas, minne Kristianin tiukka ote hiuksistani minut painoi. Nuolin Kristianin farkkujen kangasta samalla, kun liu’uin alas juuri niin nöyrästi hänen eteensä kuin miljoonat kerrat fantasioissani. Tunsin kaluni sykkivän kiimaisena. Olin varma, että se räjähtäisi kohta.

- Lopeta toi nuoleminen, idiootti…, se oli Kristianin vastaus minulle.

Tiesin jo, mitä hän halusi, kun kasvoni kohtasivat Kristianin tossun kärjen. Nyt saisin nuolla. Tottelin kiltisti ja nuolin kiimasta sekaisin tossun pintaa, jossa maistui hiekka ja pöly. Puhdistin kielelläni niin hyvin kuin osasin. Kristian olisi voinut tehdä minulle mitä vaan enkä olisi vastustellut. Kuvittelin etäisesti, miltä olisimme näyttäneet ulkopuolisen silmin. Minä kontillani ja Kristian repimässä hiuksistani nauraen. Se ajatus kiihotti mielettömästi.

- Nuole sitä kenkää, nuole nyt, vitun neiti. Näytä nyt, miten kauheen pahoillasi sä oot…, Kristianin ääni oli käheä. Aistin siitä kiihotuksen.

Toisella kädellään Kristian kaivoi kalunsa housuistaan. Kuulin sen, vaikka en nähnyt. Kristianin henkäyksistä tiesin hänen runkkaavan. Olisin niin halunnut sitä kovaa kyrpää. Suuhuni, sisääni, mitä vaan. Lopulta Kristian nosti pääni ylös ja saatoin nähdä sen kalun. Anna minulle, anna, anna, hoin mielessäni. Kristian tuli ihan lähelle eteeni. Sitten yhtäkkiä painoi sen kalunsa suuhuni. Otti vain takaraivostani kiinni ja painoi suuhuni. Halusin imeä ja häkeltyneenä tein parhaani, vaikka Kristian työnteli sitä suussani aavistuksen liian rajusti, aavistuksen liian syvään. Kuola valui leualleni ja suupieltäni vihloi ilkeästi. Kuulin, miten Kristianin hengitys muuttui yhä raskaammaksi ja katkonaisemmaksi.

Ehdin jo toivoa mieleni sopukoissa, että saisin imeä loppuun asti, mutta Kristian vetikin kalunsa yllättäen ulos suustani ja runkkasi parilla nopealla kädenliikkeellä loppuun. Sykkivä kalu roiski spermat pitkin kasvojani. Yritin kielelläni nuolaista edes muutaman tipan. Vapisin kiimasta, yhä toivoen, että saisin edes runkata itse. Kristian katseli minua yläviistosta huulet hiukan raollaan ja vei kalunsa takaisin housuihinsa. Odotin… jotain. Tunsin sperman valuvan kasvoillani, mutten uskaltanut kohottaa kättä pyyhkiäkseni sitä pois. Silloin Kristian tarttui uudelleen hiuksiini ja painoi minua alemmas.

- Noin, tehdään susta kunnon paskanen huora…, Kristian ilkkui.

Kristian nosti jalkansa ja alkoi kengänpohjallaan hieroa spermaa, sylkeä ja likaa tahmeaksi sotkuksi kasvoilleni. Nyyhkäisin hiljaa. Olin ansainnut tämän, tiedän sen. Kengänpohja raapi kasvojani. Puristin huuleni tiukasti yhteen enkä sanonut mitään. Lopulta Kristian lopetti ja irrotti otteensa minusta. En ollut koko aikana sanonut mitään enkä suunnitellut sanoa nytkään.

- Mä rakastan sua…, pääsi kuitenkin kuiskaus huuliltani. Ihan tahtomattani.

Kristianin ilme oli huvittunut ja hän otti pari askelta taaksepäin.

- Hah! Vitut rakasta. Tajuuksä, miten säälittävä sä oot. Katsoisit itsees…, ääni ei kuitenkaan ollut niin julma kuin odotin.

Jäin polvilleni maahan pyyhkien varovasti kasvojani paidanhihaan, kun Kristian lähti. Kääntyi vaan ja käveli pois. Mutta ennen kääntymistään näin hymyn Kristianin kasvoilla. Oliko se hymy kaiken tämän arvoista, mietin ja hieroin särkevää ohimoani ristiriitaisin ajatuksin.