Miia

Se ilmesty ku tyhjästä mun viereen, kun mä seisoin hiukan pallo hukassa sivummalla ja mietin itsekseni, et mitä vittuu mä täällä oikestaan teen. Niin, mitä mä oikein tein? Kaverit ois kuittaillu suunnilleen seuraavan vuosikymmenen, jos tietäisivät. Olin siis päättänyt pitää pääni kiinni ja mennä yksin. Olin penkonu vaatekaapin ympäri löytääkseni ees jotain sopivaa puettavaa, mutta silti musta tuntui, että sulauduin massaan yhtä hyvin kuin verkkareilla linnanjuhliin. Kadutti jo koko idea. Mä vaan seisoin hämärässä ja katselin lavalle, jossa välillä juoksenteli jotain tyyppejä milloin minkäkin johdon kanssa. Vilkaisin rannekelloa ja oottelin, et saataisko me tää homma jo hiljalleen käyntiin, et pääsis himaankin joskus vielä. Taustamusiikki soi kaiuttimissa. Yks tasanen jumputi-jumputi-jumputi. Emmä tämmöstä kuuntele, mut mun jalka naputti lattiaa huomaamattani samaan tahtiin.

No kuitenkin. Se ilmesty mun viereen. Mä olin uppoutunu kiroamaan typerää ideaani niin intensiivisesti, et säpsähdin kuullessani sen äänen mun korvan juuresta. Se kysy multa siitä räppärityypistä, et joko se kohta alottaa. Emmä ollu ees kuullu yhtään sen biisiä. Vastasin, et joo. Et viis minsaa oli järkkäri sanonut just äsken. Se kiitti mua ja kysy multa, et mitä mä pidin siitä räppäristä. Mä vaan vastasin tyyliin ihan jees, kun enhän mä mitään ollu kuullu. Hyvä, neutraali vastaus. Se oli kuulemma sen joku serkku. Se kiitti mua vielä ja astu muutaman askeleen eteenpäin lähes suoraa mun näkölinjalle. Mä jäin katselemaan sitä samalla, kun lavan edusta alkoi täyttyä ja volyymitaso nousta. Vitun korvatulpat täällä ois tarvinnu.

Sekin näytti olevan yksin liikentees. Se oli just niitä blingblingFubu-wannabe-nigga’ja, niinku kaverit ois sanonu halveksien. Just sellanen millin kalju, josta huomaa, ettei sitä oltu ihan tänään ajettu, Eckön college, lökärit ja valkoset koristossut. Sillä oli kaljapullo kädessään, josta se välillä joi, vaikka hyvin tiesi, et järkkärit ei sitä hyvällä katsois. Ei se mitenkään kännis ollu, sen verran munkin keissin kokoisen rohkaisuryypyn turruttamat aivot tajus. Mut se oli todella mukana keikalla. Sen kädet liikku ja oikestaan koko jätkä liikku musiikin tahdissa. Mä en juurikaan seurannu sitä lavalla heiluvaa kaveria enkä musastakaan tajunnu ku sen tasasen biitin. Mä vaan polttelin tupakkaa yks toisensa perään ja katselin sitä. Vaikka olikin jo syksy, sen niskasta huomas kesän rusketuksen. Se oli mua lyhyempi, varmaan alle metriseitenviis. Aika pikkunen jätkä. Sen ääni oli ollu persoonallinen, mut ihan positiivisella tavalla. Semmonen, et se jää muistiin. Mä luulen, et tunnistaisin vieläkin sen äänen ihan koska vaan. Mun silmät mittaili sitä, kun se heilu siinä mun edessä jotenkin helvetin hyvännäkösenä. Mä oisin halunnu panna sitä. Koko keikan mä mietin, et mä panisin sitä. Oisin halunnu repii ne vaatteet sen päältä ja nussia sitä takaapäin, seinää vasten, jossain vitun pimees nurkas tai vessas. Mun kalu eli mun housuissa ja mä revin paitaani alemmas, ettei se näkyis.

Jotenkin mä onnistuin kadottamaan sen keikan jälkeen. Noh, emmä tiedä, mitä oisin tehny, vaikken oiskaa kadottanu. Oisinko mä seurannu muka loppuillan niinku joku koira? Paskat. Mä kiertelin vielä hetken sen jälkeen, mut kun motivaatio alko olla tasoa EVVK, mä päätin lähtee kävellen himaan. Mietin sitä koko ajan. Mitä enemmän mä mietin, sitä enemmän mua panetti. Ja vitutti yhtä aikaa, kun kai mä ny tiesin, etten mä sitä ikinä panisi. Niitä hoppareita oli koko paikka täys, mut ykskään ei ollu niinku se. Ei ees lähelle. Päätin, et paras ois lähtee vaan vetämään lapaseen, mikäli se näiltä känneiltä onnistuis, ja hain takkini narikasta.

Ulkona mä törmäsin siihen taas. Mä näin sen taas vaan takaapäin ja se oli vetäny takin niskaansa, mut mä tunnistin sen silti. Se käveli läheiselle bussipysäkille ja mä tiesin, et ois ainakin kymmenen minsaa odotusaikaa. En mä ollu menossa sinnepäinkään, mut aattelin silti kävellä siitä ohi. Voinhan mä aina kiertää parin korttelin päästä. Mä halusin nähdä sen vielä. Se oli just sytyttäny röökin, kun mä astelin siitä ohi lähinnä katua vilkuillen, ja mä yllätyin, kun se yhtäkkiä huikkaskin moikat mulle. Mä vastasin sille hämilläni, koska emmä ollu uskonu, et se mua muistais. Se varmisti, et enkö mä ollu sama tyyppi, jolta se oli keikkaa ennen kysyny alotusajankohtaa, ja vahvistin olevani. Se kysy, et olinko pitäny keikasta, ja mä vastasin tietty, et joo. Se virnisti mulle siinä savuja vedellessään, et en mä tainnu sitä kuitenkaan tietää ennestään. Pakko mun oli tunnustaa, et empä kyllä. Se oli kuulemma arvannut sen. Hitto, mä oon huono valehtelemaan.

Mä jäin sen kanssa jutteleen ja kaivoin itsekin tupakat taskusta. Se tarjos mulle tulta. Sillä oli kauniit kädet. Me oltiin aivan eri maailmoista, mut emmä aatellu sitä silloin. Se oli järjettömän kaunis. Ei komee vaan söpö. Se tarkkaili mua tähtisilmillään ja sen huulet leves välillä leveeseen hymyyn ja se nauroi ääneen. Se kerto siitä serkustaan, et kun se oli tullu näinki kauas kattoon varta vasten sitä. Puolet sen puheen termeistä ja slangisanoista meni yli mun ymmärryksen, mut en mä antanu sen häiritä. Se näytti hyvältä niissä hopparikuteissaan. Ne korosti sen söpöyttä. Mä halusin sitä niin paljon. Oisin vaan pujottanu kädet sen paidan alle tai sivelly sitä lökäreiden verhoamaa persettä ja suudellu sitä. Mä pelkäsin koko ajan, et mulla alkais seisoa.

Me ehdittiin polttaa kahdet tupakat ennenku sen bussi tuli. Sen ei ois siinä vaihees tarvinnu sanoo ku yks sana, niin mä oisin lähteny sen matkaan. Mut se vaan tumppas sen tupakan tossunsa kärjellä ja kiitti juttuseurasta. Sit se kehotti, et mun kannattais lähtee joskus muuallekin kattoon sen serkkua, ja astu bussiin heilauttaen mulle kättä. Mä ehdin huikata sen perään, et ehkä mä lähdenkin, ja sit bussin ovi suhahti tylysti mun naaman edestä kiinni. Mä jäin siihen seisomaan ja katsomaan, kun bussi kiihdytti pois. Se katso mua ikkunan läpi ja hymyili. Mä hymyilin sille takas. Mä tiesin jo silloin, et mä lähtisin toistekki kuunteleen räppiä. Koska vaan, jos mä tiedän, et nään sen siellä.