Miia

Kylmä. Täällähän on hiton kylmä. Ne olivat päällimmäisiä asioita Joonaksen mielessä hänen pujottaessaan kädet hupparin hihojen sisään, kärvistellessään olkapäät lähes korvissa kiinni ja tepastellessaan kosteaa nurmikkoa rantaa kohti. Edellisillan sateet ja aamukaste pitivät ruohon elävän vihreänä. Luonnon tuoksu oli hyvin voimakas. Se suorastaan ahdisti hengitystä, kuin keuhkot olisivat täynnä tätä väkevää elämää. Joonas kipristeli varpaitaan kävellessään ja haukotteli makeasti muistaen hiukan kaivaten äskeisen sängyn lämmön. Mitä se kellokin oli… Viisi jotain. Kuka hullu herää tähän aikaan? Paitsi luonto, joka oli jo täysissä aamupuuhissaan. Pusikosta kuului rapinaa ja Joonas arveli siilin siellä kipittävän pikkuisilla jaloillaan häntä karkuun. Ajatus viritti hymyn hänen huulilleen. Joonas nosti katseensa ja antoi sen jäädä Tomiin, joka seisoi laiturin päässä ja heitteli leipiä rikkoen tyynen järvenpinnan. Hän oli ihan oikeasti varta vasten kyykkinyt pitkin mökin pihaa etsien sopivia kiviä tätä varten edellisiltana. Ikuinen lapsi.

- Joko sä kerrot mulle, mitä hemmettiä sä herätät mut viideltä aamulla?, Joonas huikkasi Tomille, joka ei edes kääntynyt katsomaan häntä.

- Eiku tuu ny tänne vaan…, sai hän Tomilta vastaukseksi.

Tomin hiukset olivat sekaisin yön jäljiltä ja sojottivat vinosti vasemmalle kuin joku olisi föönannut ne vinoon. Tomi haparoi kädellään epämääräisesti hiuksiaan ja työnsi molemmat kädet sitten verkkareiden taskuihin. Joonas katseli Tomin niskaa, josta hän piti kovasti. Pehmeä ja jäntevä, täynnä kohtia, joita näykkiä ja suukotella. Tomi olikin vakavasti epäillyt Joonaksella olevan jonkin asteen niskafetissi eikä hän osannut sitä oikein kieltääkään. Joonas kohautti olkiaan ja käveli Tomin luo, kiersi kätensä Tomin hartioiden ympäri ja painoi leukansa olkapäälle. Tomi hengitti syvään.

He olivat tulleet mökille juhlistamaan eräänlaista vuosipäiväänsä. Tasan vuosi sitten tällä samalla laiturilla he vihdoin löysivät sanat kertoa toisilleen. Se oli silloin uskomaton ponnistus ja oli vaatinut vuosien turhautumisen ja ikävän. Se tuntui hyvin kaukaiselta tänä päivänä. Joonaksen oli vaikea muistaa aikaa, kun Tomi oli ollut vain ystävä. Tomi oli kuitenkin ollut häntä lähellä aina. Illalla he olivat rakastelleet. Ei mitään pikaista, rajua panoa, vaan pitkään ja ajatuksella. Joonas oli huohottanut vanhan sängyn natinan tahtiin ja puristanut kädellään sängynpäätyä, kun Tomi oli antanut hänelle, pakottanut hellästi Joonaksen auki ja rakastellut häntä. Lämpimät ihot toisiaan vasten. He olivat nukahtaneet sylikkäin Tomin hengittäessä Joonaksen niskaa vasten tavalla, joka aiheutti vielä pitkään suloisia väristyksiä.

Ja sitten se hullu oli repinyt hänet ylös viideltä aamulla, että nyt tuut ulos, ja hyppinyt jo ovesta pihalle Joonaksen vasta aukoessa silmiään, että mitä vittua. Joonas nuuhki Tomin paidan olkapäätä katsellessan järvenselälle. Se tuoksu tuntui tutulta, se tuoksui kodilta. Hiljaiset sekunnit muuttuivat minuuteiksi.

- Vuosi sitten me oltiin täs samassa paikassa. Täs laiturilla. Helvetin hyvä, että oltiin.., Tomin ääni rikkoi hiljaisuuden.

Joonas tyytyi ynähtämään vastaukseksi.

- Miten kauan sä olit halunnu mua silloin? Tajusin just, ettei me koskaan olla puhuttu siitä. Mä haluisin tietää sen…, Tomi kysyi.

- Ei muuten ollakaan puhuttu. Emmä tiedä, kauan. Varmaan mä tajusin sen joskus yläasteen loppupuolella, mutten kuitenkaan halunnu tajuta, jos ymmärrät, mitä mä tarkotan…, Joonas mietti.

- Niin,aivan… Kyllä mä ymmärrän…

Taas hiljaisia hetkiä. Tomin käsi siveli Joonaksen kättä kevyesti. Tomilla tuntui olevan jotain mielen päällä ja Joonasta häiritsi se hiukan. Hänen oli pakko kysyä siitä.

- Oliko sulla jokin erityinen syy tulla tänne palelemaan näin aamulla?

- Rakastaksä mua niin paljon, että haluisit olla mun kanssa aina? Ja mä tarkoitan aina, loppuun asti…mun kanssa…, Tomi väisti taitavasti Joonaksen kysymyksen.

- Rakastanhan mä, kyllä sä tiedät. Eihän sua voi ku rakastaa, oot sä sen verran hullu.., Joonas naurahti.

- Niin mäkin sua. Siks mä oikestaan sut herätin.

Tomi kääntyi katsomaan Joonasta, joka antoi käsiensä levätä Tomin hartioilla. Katse harhaili hetken ja upposi sitten Joonaksen silmiin. Tomin käsi räpelsi jotain verkkareiden taskussa.

- En mä osaa tätä muuten kysyä, niin kysyn tän sitten suoraan.. Haluisiksä olla mun kanssa ihan virallisesti?, Tomin ääni värisi hiukan ja hän kaivoi rasian taskunsa pohjalta.

Joonasta huimasi. Jossain syvällä sisällään hän oli aavistanut tämän, mutta silti se oli jonkinlainen pommi. Toisaalta, mikä olisi voinut sopia paremmin kuin sama paikka, sama päivä vuotta myöhemmin. Joonas oli saanut sentään karistettua mielestään pelon unesta, josta vaan heräisi todellisuuteen, mutta jos tämä oikeasti tapahtuu, niin hän on maailman onnellisin ihminen. Kliseinen tunnetila ehkä tässä tilanteessa, mutta olisi tämä kaikkien niiden vuosien ja vastoinkäymisten arvoinen. Totta kai olisi.

- Haluisin, tottakai mä haluisin..Miten sä edes kysyt tuota…, Joonaksen silmätkin hymyilivät ja sydän väpätti.

Rasiassa oli kaksi paksua, yksinkertaista, sileää kultaista sormusta. Tomi otti toisen ja pujotti sen Joonaksen nimettömään Joonaksen tehdessä samoin toiselle sormukselle. Sormus istui kuin valettu. Tomin on täytynyt vakoilla jostain sormuksen koon selville. Joonaksen kädet siirtyivät Tomin olkapäiltä sivelemään ja pitelemään Tomin kasvoja. He suutelivat. Tunsivat samanlaisia väristyksiä kuin tasan vuosi sitten. Jos tämä ei ollut oikein, niin ei olisi mikään.

- Mieletöntä… , Tomi naurahti rikkoen herkän, jopa hauraan, tunnelman ja Joonas yhtyi tähän.

He halasivat toisiaan vielä hetken. Tuntui hyvältä tuntea toisen lämpö itseään vasten aamun viileydessä.

- Tehdään niin kuin vuosi sitten! Otetaan uusinta!, Tomin äänessä oli helpottunutta hyväntuulisuutta ja hän valui hiljalleen polvilleen Joonaksen eteen.

Ja Joonas tunsi Tomin Tomin sormet valuttamassa hänen verkkarinsa ja bokserinsa alemmas ja Tomin huulet hamuamassa ensin hänen vatsaansa ja sitten hänen elintään hellin kosketuksin. Eivätkä ne huulet tuntuneet enää vierailta kuin silloin vuosi sitten. Uusilta ja oudoilta. Nyt ne huulet tuntuivat kodilta.

***************************

Tähän jälkikirjoitukseen päätän Joonaksen ja Tomin rakkaustarinan. Haluan kiittää kaikkia saamastani palautteesta, joka on lämmittänyt kovasti mieltä. Kiitos :)