mandy

Normaalisti Espoon junat ovat aina myöhässä, mutta vaihteeksi tänään ei. Nyt olin kerrankin ajoissa ja saisin viedä kännykkäni huoltoon, Sonerapisteen huolto kun toimi vain tietyt pari tuntia päivässä. Kiirehän niillä oli, kun luureja tuntuu olevan jo sylilapsilla. Se on oikea meininki, mutta kukapa pärjää ilman kännykkää. No, töihin töihin... sinnehän minun piti kiirehtiä.

Kävelin Elielinaukion kahvilan ohi ja taas mieleeni palautui vanha muisto lähimenneisyydestä. Olin viimeksi törmännyt Niklakseen tässä kohdin. Niklas oli kauppiksen aikainen koulukaveri. Tuli vuoden myöhemmin, hänelle olin vain tutor. Muistan vielä ensimmäisen päivän, jolloin Niklas tuli kouluun. Olin ottamassa uusia oppilaita sisään, tulihan niitä pari sataa. Kuitenkin silmät osuivat jo ovella tähän kaunispiirteiseen poikaan, jolla oli yhtä ujo katse mitä muillakin uusilla oppilailla.

Minä pidin itseäni vanhana oppilaana ja tehtävänä oli karistaa kaikkien noiden uusien pelot pois jo ensimmäisenä koulupäivänä. Ketään ei kiusata, oltiin kuitenkin toisen asteen koulussa ja jokainen ovesta sisääntulija oli täällä täysin vapaaehtoisesti. No, minunkin luokalla oli yksi kolmikymppinen nainen suorittamassa kauppista yhdessä meidän muiden kanssa - ja hänkin sopeutui hyvin porukkaan, vaikka joskus olikin hieman lapsellinen. Uusi porukka jaettiin ryhmiin luokkien mukaan ja avauspuheet piti luokanvalvojat.

Tutoreiden vuoro oli toisena, tarkoitus esitellä koulu ympäristöineen ja kertoa koulun historiasta kuin kiinalainen turistiopas Uspenskin katetraalissa kuvaavan keltanaamaisen kamerajoukon kera. Kierroksen jälkeen oli uusien oppilaiden esittely pienen leikin muodossa, no - heitetään palloa aina seuraavalle ja kenellä pallo on, kertoo oman tarinansa. Niin, olin tosiaan päässyt Niklaksen tutoriksi ihan sattumalta ja odotin kiivaasti Niklaksen esittelyvuoroa. Normaalisti olen aika ulospäin suuntautunut ja aktiivipersoona, mutta Niklaksen näkeminen, katsominen, ajatteleminen sai minutkin vaikenemaan. Hän arasti katsoi minua aina tilaisuuden tullen, mutta me molemmat käänsimme heti päät kun katseemme kohtasivat. Tämä tuntui jatkuvan kokoajan, myös koulun ulkopuolella.

Olin huomannut jossain vaiheessa, että pojat kiehtovat yhtälailla mitä tytöt. Jollain tavalla... uskon, että jokaisessa meissä asuu pieni bi-henkinen tyyppi ja minulle se merkitsee ihmisen ulkoista olemusta ja ulkonäköä. Ne on tutustumisen kannalta tärkeitä kohtia. Onhan minullakin ei-niin-hyvännäkösiä ystäviä paljonkin, mutta sen perusteella en kavereita valitsekaan. Kaveriksi tullaan, oli tavat, kulttuuri, ulkonäkö jne. millainen vain. Neekerikin voi olla kaveri =). Minulle kuitenkin parisuhteessa merkitsee ihmisen ulkonäkö ja sillä ei ole mitään merkitystä onko mies vai nainen, molemmat käy - mutta erityisesti miehiä en katso. Jotkut harvat miehet kääntävät pääni kadulla, mutta en voisi edes kuvitella harrastavani seksiä jonkun miehen kanssa, mikä ei erityisesti vedä puoleensa.

Niklas kuitenkin veti ja veti paljon. Minulla ei kuitenkaan ollut mitään seksikokemusta tai muutakaan jätkistä ennen Niklasta, mutta jotenkin tämä tuntui hyvältä ja oikealta. Niklas oli silloin alle parikymppinen ja taivaallisen hyvännäköinen. Tummat silmät, mustat pitkät hiukset, hoikka hyvännäköinen kroppa, hyvät vaatteet tekivät hänestä minun silmissä täydellisen. Ainoastaan kaveriporukka, jossa hän viihtyi ei minusta ollut kovinkaan houkutteleva, mutta Niklas oli porukan tähti. Välillä mietin, onko hänellä jotain satanismin kanssa tekemistä, kun niin mustissa liikkui ja sellaisessa porukassa, mutta jossain vaiheessa mietin itse omia vaatteita, joskin nekin aina mustat. No, kouluaika meni siinä sitten, oli paljon hommaa ja kaikkea muutakin. Kouluaikana hengailin monenkin tytön kanssa ja minusta ei kukaan voinut edes arvata toista puoltani. Naiset kiinnosti, mutta Niklas vielä enemmän. Muut miehet ihan missä vain oli vain miehiä, enkä enää välittänyt niistä - ainoastaan Niklaksesta. Niin, mikä sitten sai minut kiinnostumaan pojasta, josta en tienny juuri mitään. No, kaverini oli nähnyt Niklaksen asemalla toisen jätkän kanssa ja Niklas oli nopeasti suudellut tätä hyvästiksi junaan mentyään. Siitähän minä sain kipinän tähän touhuun.. Sen sain kuulla vasta vuoden "tuntemisen" jälkeen..

Niklaksen kanssa ei koulussa juurikaan puhuttu, joskus tuli pummimaan kessua, mutta muuten aika vaisuja oltiin - katseltiin vain toisiamme joka päivä. Tiesin tarkkaan, missä Niklas asui ja kävin useasti juoksulenkillä hänen asuntonsa ohi ajatuksena vaikkapa törmätä jossain kadunkulmassa. Muutaman kerran näinkin hänet, mutta emme sattuneet koskaan vierekkäin tapaamaan. Sain kaikesta näistä kohtaamisista uutta virtaa, vaikka juuri koskaan ei juteltukaan. Jotenkin minusta vain tuntui, että haluan ainakin tutustua häneen ja olla häntä lähellä. Aivotoiminta lakkasi aina kun näin hänet. Sanat menivät solmuun kavereidenkin kanssa kun katselin häntä, enkä pystynyt keskittymään oikeastaan mihinkään. Koulun jälkeen sain hyvän työpaikan keskustasta ja Niklasta en sen koommin enää nähnytkään. Muutaman kerran kävin vanhassa koulussa ja lenkillä hänen asuntonsa edestä.

Minun vanhempani olivat vanhantavan mukaan porvareita ja ostivat isoin asunnon keskustasta jotta voisin muuttaa siihen lähemmäksi töitä ja kavereita. Asunto kyllä kelpasi, kun vuokrahinnat olivat ja ovat edelleenkin pilvissä ainakin ydinkeskustassa. Sitten koitti jokin suuri tapahtuma Helsingissä ja lähdin tapani mukaan kavereiden kanssa pussikaljalle Espan puistoon. Kiertelimme ja kaartelimme ihmismassojen mukana ja hapuilin tuttuja katseillani. Aina mielessä kuitenkin oli Niklas. Olin nähnyt hänet viimeksi kaivarin kesäkonsertissa, joten oletin hänen tulevan kaikkiin tapahtumiin missä vain on paljon porukkaa ja hyvää meininkiä. Oli sekin aika kaukaa haettua, mutta jotain piti hakea.. ajattelin, että voisin hieman viinahöyryissä jotain puhuakin hänelle, ehkäpä kysyä jotain tms. Olin pitänyt hänen numeroaan luurissa kouluajoilta lähtien, mutta ikinä en siihen soittanut. Tarkistin aika ajoin oliko numero vielä voimassa. Jotenkin säälittävää, ajattelin monta kertaa itsekseni. Pärjäsin kuitenkin kaikessa muussa, mitä aloitin ja tein. Naissuhteita tuli ja meni, minusta oli tullut ympäristön muokkaamana jonkilainen playeri, mutta Niklas oli vaikea - oli siihen syykin - hän oli mies. Kavereiden kanssa siinä sitten istuttiin kuin viistoistakesäiset finniotsaiset peniksenmittaajat Espan puistossa pussikaljalla ruohikolla.

Jossain vaiheessa lähdin katsomaan jotain neekeri-valkoihonen-kahakkaa ja jätin kaverit yksin ruohikolle millejää mittailemaan. Ja kappas, törmäsin Niklakseen. "Tässä vaiheessa voisin kääntää tarinaa hieman, kuitenkin kaikkihan perustuu ihan vain minun mielikuviin jnejne.. mutta tämä on aika tosijuttu... jos tarina kertois vähän vanhemmista, sanotaanko vaikkapa 60 vuotiaista miehistä, se voisi jatkua näin...: Niklas ei tunnistanut minua, olinhan sauhutellut läpi elämäni ja viimeiset vuodet coronaa. Ne olivat muokanneet minua myös sisäisesti keuhkojen ihan syvimmästä onkalosta lähtien tuuheisiin valkoisiin kulmakarvohini. Tervehdin Niklasta ja huomasin, ettei sormuksia ollut, joten voisin uskoa hänen olevan meikäläisiä. Sain uutta voimaa tähän vuosia jatkuneeseen taisteluun tahtoni ja mieleni kanssa - ei siinä, annoin Niklaksella oman käyntikorttini ja päätettiin palata, kunhan tyhjien pullojen keräämiseltä ehtisi, olihan kohta tulossa taas jotkut juhlat kaupunkiin, Niklas vain veisi tänään hyvät pulloapajat... No, ehkäpä jatketaan taas =)" Niklas morjesti heti ja alkoi juttelemaan. Oli hieman ottanut ja sai sanotuksi niin monta sanaa, etten kerennyt niitä päässäni separoimaan. Kysäsin lähes heti, minne hän aikoo mennä jatkoille tämän jälkeen. Oli sopinut kavereiden kanssa menostaan Feveriin.. sinne siis minäkin. En kuitenkaan saanut kavereita ylipuhuttua sinne, joten jatkoin yksikseni. Niklas oli jo varmaan mennyt sinne ja kavereita kuitenkin oli paljon ympärillä, joten saisin ehkä vain katsoa häntä pitkän matkan takaa.

Menin kuitenkin sisään ja lähdin tutkimusmatkalle Feverin mauttoman sisustuksen sekaan. Sain odotella muutaman oluen kanssa, kunnes näin Niklaksen tulevan sisään. Hän tuli yksin ja suoraan minun pöytääni. Kaverinsa olivat kuulemma menneet jonnekin muualle ja jotkut ei ollut edes päässeet sisään liiallisen alottelun vuoksi. No, kerrankin hänen kanssa kahdestaan ja vielä juomassa, joten illan lipsautuksia ei välttämättä aina muisteta - tai ainakaan pahalla. Nyt olisi siis viimeinen mahdollisuus tutustua tähän kaveriin kunnolla. Välillämme oli kokoajan jotain pientä sutinaa ja flirttiä... katselimme tyttöjä, arvostelimme niitä ja olimme kuin idols-tuomarit arvioimassa ihmisten tanssitaitoja. Niklas kertoi, että oli tehnyt silloin kouluaikoina mallin töitä, että voisi rahoittaa omia menojaan. Mielestäni hänen ulkonäkönsä ei ollut huonontunut lainkaan viime näkemältä.

No, nyt nopeemmin... ilta loppui ja vielä piti löytää jatkopaikka. Aika humalassa sitä oltiin ja hoiperreltiin yhdessä lähimpään grilliin jotain äkkisuolasta hakemaan. Jatkopaikka tuli jotenkin yllättäen, kun Niklas ehdotti jatkoja minun kämpässä. Toisaalta se oli lähellä ja helposti saatavissa ja ei tarvii lähteä yödösillä seikkailemaan. Menimme kämpälle ja jatkoimme alkuillasta avattua punaviinipulloa... istuimme parvekkeella ja katsoimme manskun menoa...

* Sori kaikille niille, jotka oikeasti tulevat tänne lukemaan ihan täysin panojuttuja. Mutta malttakaa kuitenkin - tähän tulee jatko-osa muutamien päivien päästä, jossa aloitetaan lähes saman tien seksikokemuksella, josta varmasti kaikki seksinnälkäiset perverssit nauttivat. Kirjottelehan mielipiteitä tekstistä, jos tykkäsit voin kirjotella enemmänkin tänne ja hyvillä jatko-osilla varustettuna...

NIIN, ETTÄ KIRJOTELKAAHAN OIKEASTI KAIKKI KETÄ LUKEE, NIIN JOTAIN TOHON ALAPUOLELLE...