Miia

Tasainen puheensorina täyttää ilman. Pyörillä vedettävän matkalaukun renkaat kolisevat ohi vedettäessä ja kuuluttajan mekaaninen ääni luettelee tylsästi lähtötietoja. Joonas vilkaisee puhelimestaan kelloa. Se on 13.40. Vielä viisi minuuttia laskeutumiseen. Huhtikuinen alkukevään aurinko lämmittää ikkunan läpi jo ja Joonas sulkee hetkeksi silmänsä istuskellessaan odottamassa. Ajatukset harhailevat kuluneessa syksyssä ja talvessa. Hän ei millään malttaisi odottaa.

Se heinäkuinen mökkireissu muutti elämää kyllä huolella. Joskus Joonas yhä miettii, että käykö näin vain elokuvissa. Odottaa, milloin lopputekstit alkavat ja valot sytytetään. Se hetkellinen hämmennys tapahtuneesta oli muuttunut varmuudeksi siitä, että tämä on oikein. Jossain vaiheessa aamuyöllä Tomin jo nukkuessa Joonas päätti, että menköön syteen tai saveen, niin hän yrittäisi. Mutta yrittäisikö Tomi? Tomi näytti niin kauniilta nukkuessaan, hengittäessään kevyesti, ja Joonas siveli sormenpäillään Tomin ihoa pitkälle aamuun asti.

Sen jälkeiset kaksi kuukautta kulkivat siivillä. Uusia asioita, uusia kokemuksia, uusia tunteita. Jossain vaiheessa myös epäilyjä. Oliko tämä sittenkään oikein? Koko orastavaa suhdetta varjosti tieto Tomin lähdöstä Amerikkaan. Syksy saapui vääjäämättä ja Joonaksen oli jo siinä vaiheessa ikävä. Ikään kuin Tomi olisi yhtä aikaa ollut lähempänä kuin koskaan, mutta samalla myös etääntynyt päivä päivältä. Viimeisenä yönä ennen Tomin lähtöä he valvoivat myöhään. Rakastelivat. Puhuivat vain vähän, tyhjiä sanoja. Pakatut matkalaukut Tomin asunnon eteisen lattialla kertoivat karua kieltään. Aamuyöstä Joonas heräsi yksin vuoteesta. Kevyt tuulenvire toi raollaan olevasta parvekkeenovesta kevyen tupakantuoksun. Tällaista se olisi siis olla yksin. Hän ei halunnut häiritä Tomia, katseli vain ikkunan läpi tummaa hahmoa, joka nojasi parvekkeen kaiteeseen. Hän itki ensimmäistä kertaa Tomin lähtöä.

Seuraavana päivänä Tomi lähti. Joonas ei päässyt saattamaan häntä kentälle tuiki tärkeän koulutentin vuoksi. Jälkeenpäin Joonas mietti, että sama se, vaikka olisi jättänytkin tentin väliin. Penkin alle se meni kuitenkin. Koko syksyn ja talven he olivat yhteydessä netin kautta, mutta eihän se ole sama kuin todellinen kosketus. Ikävä kalvoi molempia osapuolia, mutta jossain vaiheessa siihen lähes turtui. Joulun aikoihin Tomi tuli Suomeen piipahtamaan muutamaksi päiväksi. Tuli ensimmäisenä iltana Joonaksen luo käymään ja otti tämän suoraan eteisessä Joonaksen huohottaessa otsa kaapinovea vasten.

Sitten eräs maaliskuun ilta puhelin soi ja Tomin ääni hihkui rätisevien yhteyksien päästä tulevansa takaisin kahden viikon kuluttua. Tässä Joonas nyt oli. Hengitti lentokentän ilmaa ja muutaman minuutin päässä rakkaastaan. Ilmoitustaulu ilmoitti koneen laskeutuneeksi. Joonaksen suupielet kääntyivät hymyyn. Vuodenaikaan nähden liian kevyesti pukeutunut tumma tyttö hymyili hänelle ohimennen ja Joonas virnisti takaisin. Hänen teki mieli kiljua tytölle, että mun rakas tulee takaisin. Olisikohan tyttö ymmärtänyt, Joonas nauroi mielessään.

Ihmisiä alkoi hiljalleen valua kantamuksiensa kanssa ulos. Joonaksen katse etsi Tomia. Häntä jännittikin hiukan. Perhoset pitivät tanssiaan vatsanpohjalla ja sormet räpelsivät hermostuneesti autonavaimia taskussa. Isokokoinen rouvashenkilö taapersi hänen ohitseen valittaen kyllästyneennäköiselle miehelleen koneen huonoa palvelua ja heitä väistäessään Joonas vihdoin kohtasi Tomin. Joonas ei tiennyt, tekikö kuukausien ikävä tepposet vai mitä, mutta Tomi näytti hänestä paremmalta kuin koskaan. Floridan aurinko oli tehnyt hyvää Tomille, joka raahasi mukanaan kahta isoa matkalaukkua ja reppua. Kulutetut, hiukan löysät farkut ja musta neule, hiukset kammattu geelillä pystyyn ja silmät tuikkivat ruskettuneissa kasvoissa. Joonas oli unohtanut, miten ruskeat silmät Tomilla olikaan. Perhoset lehahtivat tanssista lentoon Joonaksen vatsassa ja hän otti ne muutamat heitä erottavat askeleet. Kaksi metriä.. metri.. Nyt hän voi jo koskettaa, kun ojentaa kätensä. Kosketus oli kuin sähköinen purkaus kuukausien ikävän jälkeen. Tomin kädet kiertyivät Joonaksen ympäri, puristivat lujaa. Joonas halasi vapisten takaisin.

- Mun on ollu ikävä sua. Hitto, että tuntuu hyvältä nähdä sut…, Tomi kuiskasi hänen korvaansa.

- Niin munkin sua…, Joonaksen äänikin vapisi ja heidän huulensa hipaisivat toisiaan ohimennen. Ihan vain hipaisivat.

Melkein sattui päästää irti, mutta Joonas irrottautui Tomista kuitenkin. Käsi olisi halunnut ottaa Tomin kädestä kiinni, mutta luonto ei antanut periksi. Liikaa katseita, tuijotuksia, liikaa ahdasmielisyyttä pilaamaan päivää.

- Mites sun lento meni?, Joonas kyseli heidän kävellessään parkkipaikalle.

- Ihan ok. Paikat romuna ja sisäinen kello päin perseitä, mutta mitäs täs muuta. Katoin ikkunasta lentokoneen laskeutuessa, että hitto, mä oon missanu kaikki lumet sitten tältä talvea. Noh, eipä silti että ikävä tulis sitäkään. Tai sitten se heittää jonkun reippaan takatalven heti, kun saan jalat Suomen kamaralle. Huomenna metri lunta, että kiitti nyt vaan vitusti.. , Tomin suu kävi taukoamatta. Välillä Tomi nauroi ääneen ja elehti käsillään. Hemmetin ADHD-aikuinen, Joonas virnisti itsekseen ja tunsi valtavaa rakkautta.

Autoon päästyään Tomi yhtäkkiä suuteli Joonasta. Värähdys, sitten keho muistaa. Noita huulia hän oli kaivannut. Auto hurisee parkkipaikalla tasaisesti ja Joonaksen kädet sivelevät Tomin niskaa. Hitaasti molemmat maistelevat toistensa tuttua makua. Tomin käsi lepää Joonaksen reidellä, hyväilee hellästi. Auton penkki natisee Joonaksen kääntyessä parempaan asentoon ja sormet Tomin niskassa puristavat vaativammin. Joonas huokaisee hiljaa, kun Tomin käsi liukuu ylöspäin kohouman yli, joka reagoi välittömästi kosketukseen, päätyen lantiolle, johon sormet vaativasti puristuu. Auringonvalo katkeaa hetkeksi jonkun kulkiessa ohi ja heittäessä varjon heidän ylleen. Kumpikaan ei oikeastaan jaksa välittää siitä.

- Oot sä kyllä uskomaton…, Joonas naurahtaa käheästi.

- Se ois vähän niinku tarkotuskin.. Nyt, lähdetään katsomaan, vieläkö mun kämppä on pystyssä ja sitte haetaan mun auto porukoilta,Tomi hymyilee ja ruskeat silmät tuikkivat taas kirkkaammin kuin aurinko.

Koko automatkan Tomin käsi siveli hajamielisesti Joonaksen reittä. Tunsiko sekin ikävää, osasiko käsi kaivata, Joonas mietti. Se käsi tuntui kuitenkin hyvältä. Hän siveli välillä sormillaan Tomin kädenselkämystä. He vaihtoivat ajatuksia, nauroivat. Tomi soitti kotiin ilmoittaakseen olevansa turvallisesti isänmaan kamaralla ja että tulisi illemmalla käymään. Auton tasainen hurina ja lämpimästi paistava kevätaurinko veivät matkamiehestä voiton ja Tomi nukkui loppumatkan. Joonas käänsi autonsa Tomin parkkiruutuun ja sammutti. Hiljaista. Vain Tomin unisen hengityksen tasainen tuhina.

- Hei, heräisiksä.. Me ollaan perillä…, Joonas ravisti kevyesti Tomia olkapäästä.

- Mit.. ai niin. joo… Hitto, mä voisin kaatua kyllä suoraan sänkyyn ja taju pois. , Tomi venytteli.

Joonaksella oli ollut Tomin asunnon avaimet ja hän oli aina satunnaisesti käyhnyt vilkaisemassa paikkoja. Tutuissa ympyröissä ikävä oli kuitenkin helposti vallannut mielen ja hän oli pääosin vältellyt paikkaa. Turha kiusata tuttua miestä, Joonas oli virnuillut hieman katkerana. Laukut mukanaan he kiipesivät raput kolmannen kerroksen asuntoon, jossa kaikki oli juuri niin, kuinka ne 8 kuukautta sitten oli jätetty. Pölyjenpyyhkimisoperaatio olisi väistämättä edessä pikapuoliin.

- Aah! Home sweet home!, Tomi jätti laukut eteiseen, potki kengät jalastaan ja hypähti selälleen sohvalle ja katseli Joonasta vielä hieman unisin silmin.

- Tuu tänne…

Eikä Joonas osannut kuin riisua kenkänsä ja takkinsa ja virnistäen sovitti itsensä puoliksi Tomin päälle sohvalle. Hän muisti jälleen, että sohva ei ollut se mukavin vaihtoehto kahdelle. Hän suuteli Tomia. Rauhallisesti. Tomi raotti pehmeät huulensa ja vastasi suudelmaan. Tomin kädet eksyivät Joonaksen paidan alle, liukuivat pitkin selkää.

- Ooksä oikeesti kaivannu mua?, Tomin ääni oli vakava.

- Joka vitun päivä, kyllä sä tiedät…

- Hyvä… Muuten mä oisin potkinu sut heti ulos täältä…

- Lupaat vaan…, Joonaksen ääni kuulosti hänen omiinkin korviinsa matalalta.

He suutelivat pitkään. Polvet löysivät hyvän asennon toistensa lomassa ja kädet eivät väsyneet puristamaan, koskettamaan, rakastamaan. Joonas silitti Tomin hiuksia, pörrötti niitä Tomin sormien tehdessä omaa matkaansa Joonaksen niskasta pakaroille, pysähtyivät siihen, puristivat vasten.

Jonkin ajan kuluttua Tomi ehdotti, että he menisivät suihkuun. Joonaksella ei todellakaan ollut mitään asiaa vastaan ja vaatteet katosivat nopeasti molempien yltä. Joonas katseli kiihottuneena Tomin vartaloa. Rusketus puki Tomia. Suihkun alla lämmin vesi kasteli heidät. Hiukset valuivat päätä myöten. Mielen sopukoista Joonakselle tuli mieleen kliseinen visio kahdesta nuoresta miehestä suihkun alla. Todellinen pornoelokuvien klassikko.

- Mitä sä oikein virnistelet?, Tomi kysyi naurahtaen.

- En mitään, unohda koko juttu…, Joonas vastasi ja käänsi olkapäistä Tomin selän itseään vasten.

Tomi nojasi häneen ja tunsi Joonaksen kovettuneen elimen pakaroitaan vasten. Joonaksen kädet tunnustelivat Tomin vatsaa, liukuen hellästi alaspäin kohdatakseen Tomin kalun, joka sykki yhtä kovana. Joonas antoi sormiensa kiertyä sen ympäri ja liikutti kättään hitaasti edestakaisin samalla suudellen Tomin niskaa. Tomin hengitys tuntui kiihkeänä. Joonas kurotti ottamaan saippuan, irrotti otteensa Tomin kalusta ja levitti hyväilevin ottein sitä pitkin Tomin vartaloa, antoi veden sitten huuhtoa pois. Tomi nojasi vain käsillään seinään ja nautti silmät kiinni.

Joonas antoi sormiensa juosta alas Tomin pakaroille ja nojasi Tomin selkään. Lihaksikkaat pakarat, urheilijan pakarat. Joonas liu’utti sormensa hitaasti Tomin pakaroiden väliin ja Tomi levitti hiukan jalkojaan. Sormenpäät löysivät peräaukon, jäivät pyörimään siihen, tunnustellen. Tomi huokaisi hiljaa. He eivät puhuneet mitään, vaan ainoastaan suihkun kohina ja hiljaiset huokaukset täyttivät ilman, kun Joonas alkoi hitaasti painella keskisormeaan Tomin sisään. Vähän vain, edestakaisin, mutta se sai Tomin inisemään silti. Malttamatonta nautinnon ininää.

- Mennään sängylle.., Tomi sulki suihkun ja kaivoi heille pyyhkeet.

Pyyhkeen pehmeä pinta kuivasi ihoa ja Joonas seurasi Tomia sängylle, painoi Tomin selälleen ja kierähti viereen. Joonas painoi kasvonsa Tomin olkaa vasten ja hengitti Tomin ihoa.

- Sä tuoksut hyvältä…, Joonas mutisi Tomin ihoa vasten ja antoi sormiensa piirrellä kuvioita Tomin rintakehälle.

Joonas liukui hitaasti alaspäin Tomin vartaloa pitkin. Hän antoi kielensä kärjen viistää ihoa, joka värähteli sen alla. Pyöräytti nännillä ja siitä vatsalle ja navan kohdalta kevyttä, lähes untuvaista karvavanaa pitkin alas. Huulet haparoivat sykähtelevän kalun suuhunsa ja Tomi liikahti vaistomaisesti. Joonas imi ja maisteli Tomia nauttien. Tuttu kalu sykähteli hänen suussaan ja hän hieroi omaa kaluaan hitaasti. Tomin kädet hapuilivat Joonaksen hiuksia ja Joonas tunsi elävänsä Tomin hengityksen tahdissa. Hän antoi kalun liukua suustaan ja nousi takaisin ylös kohdatakseen Tomin katseen.

- Käänny…, Joonas pyysi ja Tomi totteli kiltisti kääntyen vatsalleen.

Tomin selkä näytti yhtä täydelliseltä kuin joka paikka muuallakin. Joonas muisti senkin täydellisesti. Kaksi luomea alaselässä juuri ennen kohtaa, josta pakarat nousevat. Joonaksen huulet painoivat suukkoja Tomin pakaroille ja hän levitti Tomin pakaroita vieden huulensa ja kielensä niiden väliin. Joonas tiesi, miten paljon Tomi rakasti sitä, kun hän nuoli, eikä se tuottanut pettymystä nytkään. Hän kuuli ynähdyksistä ja huokailuista nautinnon eikä hän halunnut mitään muuta enemmän kuin tehdä hyvää tuolle ihmiselle, jota oli koko elämänsä odottanut. Joonaksen kieli nuoli hellästi Tomin peräaukolla. Lämmitteli. Valmisteli.

Tomi oli enemmän kuin valmis. Hän hyväili ja hieroi omaa kaluaan ja nautti Joonaksen kielestä.

- Onks sulla…, Joonas kysyi.

- On.. Yöpöydän ylälaatikko.. Jos se nyt on vielä elossa 8 kuukauden jälkeen., Tomi mutisi vastaukseksi ja Joonas kurotti kaivamaan laatikosta liukkarituubin.

Joonas levitti liukkaria kalulleen ja Tomin peräaukolle työnnellen hitaasti sormea myös sisään. Hänen oma sylkensä teki aukosta entistä liukkaamman. Joonas halusi Tomia niin valtavasti. Tomi voihkaisi hiljaa Joonaksen työntäessä hellästi kovan kalunsa Tomin sisään. Ensin varovasti, sitten rohkeammin. Tomi nosti lantiotaan vastaan ja runkkasi samalla, samaan tahtiin. Joonas antoi koko talven ikävän ja halun purkautua näihin liikkeisiin, rakasteli maailman tärkeintä ihmistä niin hyvin kuin osasi. Tomi liikahteli hänen allaan ja hiljainen muuttui voihkeeksi. Kohta, ihan kohta. Joonas katseli Tomin laukeamista saavuttaen samalla itseni huippunsa. Hän katseli, miten se täydellinen selkä jännittyi, vavahteli. Hän kuunteli, miten voihke yltyi muutamaksi kovemmaksi voihkaisuksi laueten samalla kouristuksenomaisesti Tomin sisään. He sykkivät niin lähellä toisiaan, niin kiinni toisissaan, kuin kaksi ihmistä vain voi. Ilma tuntui jotenkin raskaalta hengittää.

Joonas laskeutui kyljelleen Tomin vieren ja veti Tomin itseään vasten. Muu maailma tunkeutui hitaasti heidän tietoisuuteensa. Ulkoa kuului lasten kiljumista ja joku soitti auton rääkkää. Joonaksesta tuntui hyvältä. Hän mietti, tarvitsiko sitä sanoa ääneen, vai tiesikö Tomi sen muutenkin. Aivan varmasti tiesi. Se jätkä luki häntä kuin avointa kirjaa. Tomi liikahti hiukan.

- Mitä sanot, haluisiksä repäistä? Tomin ääni oli mietteliäs.

- Ei, en mee laulamaan karaokea enkä juokse alasti talon ympäri..mut kerro?, Joonas hymähti.

- Kerrotaan meidän porukoille… Nyt, tänään. Paskaaks sillä oo mitään väliä. Järkytetään ne. Emmä jaksaisi esittää mitään. Ja kerrotaan teidänkin porukoille. Kelle vaan. Mitä mieltä oot?

- Kerrotaan…, Joonas vastasi edes asiaa miettimättä. Se vaan tuli luonnostaan.

- Jep, kerrotaan.. Ne tulee repimään pelipöksynsä vielä.. , Tomin äänessä kuului nauru.

He olivat hetken hiljaa. Nauru tukahtui muutamaksi hymähdykseksi ja sen jälkeen he vain olivat. Joonas mietti, mitä oli juuri sanonut. Ne todella repisivät pelipöksynsä. Yhtäkkiä Tomi hihkaisi.

- Kato nyt! Mähän sanoin! Mitä mä sanoin, mitä…

Joonas vilkaisi ikkunasta ulos. Ulkona satoi räntää.