Kertoja73

Hei taas. Ohessa osa kolme, olkaa hyvät! Antakaa palautetta ja ehdotuksia, teistä on kiva kuulla.

***

Istuin hiljaisessa keittiössä kahvikuppi kädessä. Kahvin tuoksu täytti koko huoneen ja kuitenkin vain etäisesti sen rekisteröin. Tomi oli aamulla juonut samasta kupista ja jostain syystä musta tuntu hyvältä painaa huuleni samaan kohtaan mihin näin Tomin huulten painuneen. Ajatus sai mun selkääni pitkin menemään rivin väristyksiä. Ilta ei ollut vielä pitkällä, mutta ikkunan takana oli jo pimeä. Kello oli vasta puoli viisi, oli perjantai ja vapaa viikonloppu olisi edessä, eikä mulla ollut mitään suunnitelmia. Vielä alkuviikosta meidän luokan Minna suunnitteli bileiden pitämistä, koska tämän vanhempien oli tarkoitus lähteä risteilylle. Juhlat peruuntuivat kuitenkin yllättäen tytön sairastuttua flunssaan ja nyt koko viikonloppu oli täysin vapaa. Näin lyhyellä varoitusajalla kukaan ei ollut keksinyt mitään varasuunnitelmaa.

Päivä oli mennyt hyvin! Sain puhuttua Petran kanssa eilisen päivän tapahtumista, ja se että asian jakoi toisen ihmisen kanssa sai kaiken tuntumaan jotenkin todellisemmalta. Jokaisella nuorella homolla pitäis olla sellainen tyttöystävä mitä Petra on mulle! Yli vuosi sitten yhtenä lauantai-iltana, discossa minkä joku ylempi luokka oli järkännyt, Petra lähestyi mua kaverinsa välityksellä mielessään seurustelu mun kanssani. Olin ensin yrittänyt kiemurrella siitä irti keksimällä kaikenlaisia tekosyitä, mutta Petra ei vaan luovuttanut. Tilanne muuttui yhtäkkiä aivan liian vaikeaksi ja niinpä päätin ensimmäisen kerran elämässäni yrittää seurustelua tytön kanssa. Se oli ihan kauheeta! Muutaman surkean viikonlopun ja vielä surkeamman yrityksen lakanoiden välissä jälkeen Petra yhtenä iltana, kun televisiosta jälleen kerran tuli Titanic, kysyi multa suoraan, kumpi musta on seksikkäämpi, Leonardo vai Kate. Taisin hetken liian pitkään miettiä, kun Petra jo arvas mistä oli oikeesti kyse. Vaikka tilanne silloin oli kaikkea muuta kun mukava ja Petra itki aivan liikaa, se oli varmasti parasta mitä mulle on yläasteen aikana tapahtunut. Me puhuttiin kaikista asioista koko viikonloppu ja ekan kerran mulla oli hyvä olla, kun nukuin Petran vieressä sängyssäni. Sen jälkeen me ollaan oltu kutakuinkin erottamattomat ja jaettu kaikki asiat keskenämme.

Puhelimen äkäinen sointi sai mut hätkähtämään, näytöllä vilkkui luokkakaverini Antin nimi. Tiesin heti mitä asia koski ja kiusallani annoin puhelimen soida vielä muutaman kerran.

”No moi. Ei ollakaan sitten about puoleen tuntiin juteltu.” vastasin.

” Joo, mulle tuli jo ikävä sua.” Antti nauroi toisessa päässä. ”Onko sulla mitään suunnitelmia illalle? Mä oon tylsistymässä kun ne Minnan bileet peruuntu. Sanikin lähti mummolaan porukoittensa kanssa.”

”Joo, mä olin myös aikeissa mennä sinne Minnalle mut nyt on kyllä kaikki suunnat auki. En kyllä vielä tiedä jaksanko mitään sen suurempia edes tänään, on viikon jäljiltä hiukan väsynyt olo.”

”Onko joku pitäny sua öisin valveilla, vai?” Antin ivallinen kysymys sai mut häkeltymään. ”Ei. Ei oo, tietenkään. Mut kun oli jotenkin vaan niin rankka viikko. Kokeet ja kaikkee.” sain vastattua.

”Sama juttu. Mut hei mun pitää mennä, faija on tehny ruokaa. Soita jos keksit jotain kuitenki. Ok?”

”Ok,” vastasin, ”pirauta säkin sit jos joku keksii jonkun kuningasajatuksen.”

”Okei, moi.”

Laskin puhelimen pöydälle ja täytin kahvinkeittimestä kuppini. Antti oli aina järkkäämässä jotain toimintaa viikonlopuille ja kaikille mahdollisille vapaapäiville. Jos joku oli päättänyt olla viikonlopun kotona, Antti yleensä teki kaikkensa, ettei se suunnitelma onnistuisi. Ihmisten tuli pitää hauskaa ja mieluusti vielä niin, että Antti sai olla mukana. Tyttöystävänsä Sani oli joskus helisemässä sen kanssa, kun mies ei kerta kaikkiaan osannut pysyä paikallaan viikonloppuisin. Vaikka ei sillä, ne viikonloput jotka Antin matkassa oon viettänyt on olleet kyllä ihan parhaasta päästä.

Puhelin soi. Antti. Taas.

”Niin?”

”Ei kun sitä vaan, että jos jotain tapahtuu niin ilmota sit mulle.” Antin suu oli täynnä ruokaa ja ääni kuullosti hiukan vastenmieliseltä maiskutukselta.

”Sä jo pyysit ja mä lupasin niin tehdä. Pitäiskö sun nyt kuule syödä sun faijan tekemä ruoka ihan rauhassa?”

”Joo, joo, mä vaan tarkistin et muistat. Mulla on hiukan tylsää. Ei mulla muuta. Moi.”, ja Antti löi luurin kiinni. Nauroin keittiössä itsekseni, just niin tyypillistä Anttia! Ennen yhdeksää se varmaan soittais mulle suunnilleen kerran tunnissa. Laitoin puhelimen äänettömälle. Musta alkoi tosiaan tuntua siltä, etten jaksanut innostua mistään biletysasiasta.

Ehkä soittaisin kuitenkin kohta Tomille ja kysyisin sen kuulumisia. Ajatus Tomin kanssa puhumisesta sai mut hermostumaan hiukan, mitähän se ajattelis jos nyt soittaisin. Me ei oltu tehty mitään suunnitelmia minkään suhteen enkä edes tienny mitään sen viikonlopusta. Mahtoiko se olla edes kaupungissa? Miettiessäni sitä tajusin miten vähän oikeasti siitä kaverista tiesin. Koko pitkän yläasteen ajan olin haaveillut siitä, että jonain päivänä saisin Tomin edes kaveripiiriini saati sitten, että jotain villimpää voisi tapahtua. Nyt kuitenkin, kun se villi juttu oli jo tapahtunut, mä tunsin olevani ihan hukassa. Äkkiä kynnys nostaa puhelin ja soittaa sille senkuin kasvoi. Ärsyttävää! Miks kaiken pitää olla niin vaikeeta aina silloin, kun se nimenomaan ei sais sitä olla? Ehkä televisiosta tulisi jotain katseltavaa, joka sais mun ajatukseni pois tästä tilanteesta.

***

Havahduin horroksesta sohvalta. Jokin ääni oli tunkeutunut unen läpi ja herättänyt mut. Miten kauan olin oikein nukkunut? Nyt ääni kuului taas. Hämärän unen rajamaan läpi tajusin äänen olevan ovikello. Taas. Nousin ylös sohvalta, katsoin rannekelloani ymmärtämättä mitä se näytti. 21.27? Mitä se tarkottaa? Ovikello soi taas.

Avasin oven ja Tomi seisoi sen takana. Ulkona oli jälleen alkanut sataa lunta ja Tomin olkapäillä oli kasoissa pieniä lumihiutaleita. Hänellä oli päällään sama vaaleanruskea Dieselin takki kuin eilenkin ja selässään vaalea reppu.

”Moi!” sain sanotuksi hieman hämilläni. Tuntui oudolta tavata Tomi oman ulko-oven takaa seisomasta. ”Mä nukahdin sohvalle. Onko kello jo puoli kymmenen?”

”On! Mä olen laittanu sulle jo ainakin tuhat tekstiviestiä. Kun sä et vastannu niin mä ajatelin tulla katsoon ettet vaan nuku. Näköjään mä myöhästyin, sähän olet jo unessa.”

”Tuu sisään. Hyvä kun tulit, ois ollu ikävä herätä sohvalta aamuyöllä ja huomata, että on nukkunu perjantain ohi kokonaan.” Tomi ohitti mut kun jäin sulkemaan ovea. Kääntyessäni Tomi kietoi kätensä mun ympärille ja suuteli mua suoraan huulille. Tomin huulet tuntuivat hiukan viileiltä ja mä haistoin nenääni uuden tuoksun Tomin kaulalta. Tää ei ollu sama tuoksu mitä Tomilla oli ollu eilen.

”Sä olet vaihtanu tuoksua eilisen jälkeen.” kuiskasin Tomin korvaan. Näykkäisin samalla huulillani vasemman korvan vielä ulkoilmasta kylmää reunaa.

”Ai, sä huomasit? Joo mä vaihtelen noita aika usein, en viihdy useinkaan peräkkäistä päivää samassa tuoksussa. Noi sun huules muuten tuntuu aika hyvältä mun kylmää korvaani vasten.”

”Niinkö? No sit mun varmaan täytyy lopettaa, ettei tapahdu mitään kauheeta. Ei saa kutittaa!” huusin, kun Tomin sormet painautuivat kylkiini.

Tomi riisui takkinsa ja reppunsa naulakkoon. Kävelin takaisin olohuoneeseen ja istuin sohvalle vieläkin hiukan sekaisin päästäni. Pöydällä olevassa kahvikupissa oli vielä tilkka kylmää kahvia, kulautin sen kurkusta alas ja sen karvaus sai mut irvistämään.
”Hei! Sun ei todellakaan tarvii juoda kylmää kahvia, oot ihan komee jo muutenkin” kuulin Tomin äänen olohuoneen ovensuusta. Tunsin poskieni kuumottavan yllättävästä kohteliaisuudesta.

”Tää onkin ennaltaehkäisevää työtä, ettei tuu jonain aamuna ikävää yllätystä. Mitä sul on mielessä kun kerran ”tuhat” viestiäkin olet jo laittanut? Missähän mun puhelimeni muuten on?” nousin ja hain Nokiani keittiöstä. Anttikin oli koittanut saada mua kiinni.

”Mä halusin vaan nähdä sut. Ei mulla oikeestaan ollu sen erikoisempia ajatuksia. Ajattelin, et jos sullakaan ei oo suunnitelmia nyt, kun ne yhdet bileet ei onnistunutkaan, niin et jos vaikka voitas tehdä kaksistaan jotain kivaa. Ens viikonloppunahan muistaakseni sun faijas on jo tullu takasin.”

Tomi istui mun viereeni sohvalle. Katsoin Tomia suoraan silmiin.

”Miten sä tiedät niistä bileistä? Mä luulin, et ne olis ollu vaan sellaset ysiluokkalaisten pienen piirin kotibileet.”

”Täytyyhän mun tietää missä sä menet.” Tomi naurahti. ”Älä nyt pelästy, mut kuten jo tiedät, mä olen seurannu sua kauan ja oon onnistunu ajamaan tilanteen siihen pisteeseen, et jos me ei oltais eilen saatu suitamme auki, niin mä olisin luultavasti tullu sinne teidän kotibileisiin vaan sen takia, et oisin ollu lähellä sua. Mä oon muutaman sun luokkakaveris kans pelannu koulussa lätkää ja futista ja päässy sen verran väleihin, et ne kutsu mut kanssaan sinne bileisiin. Yks niistä on se sun kaveris Antti. Se itseasiassa kutsu mut sinne ekana.”

”Ai? Mä en tiennykkään. Ei Antti oo sanonu mulle mitään. Vaikka miks sen pitäiskään, eihän se voinu mitenkään tietää et mä olin ihanstunu sen latkätreenikaveriin.” Punastuin hiukan kun tajusin mitä olin juuri sanonut ääneen.

Tomi nosti vasemman kätensä ja pani kämmenensä poskeani vasten. Vastasin siihen kääntämällä päätäni kättä kohti ja suutelin sitä.

”Miten sä voit näyttää just heränneenä noin hyvältä?” Tomi kuiskasi.

”Se kylmä kahvi sen tekee” vastasin ja molemmat purskahdimme nauruun.

Tomi tarttui mua olkapäistä ja kaatoi mut selälleni sohvalle ja tuli itse siihen mun päälle. Tomin huulet kohtasivat mun suudellen niitä kuumeisesti ja tuntui kuin käsiä olisi ollut joka paikassa. Hyväilin ja silitin päällä makaavan pojan selkää ja lähes revin Tomin aluspaidan pois tämän housunkauluksen alta. Liu’utin sormeni samassa paitojen alle tunnustellen pojan kuumaa sileää ihoa. Tunnelma oli aivan uskomaton: huohotimme ja nuolimme toisiamme minkä kerkesimme. Tunsin Tomin käden painuvan vatsaani vasten ja hakeutuvat ylöspäin. Kohta Tomin sormet löysivät paidan alta vasemman nännini ja sormenpäät puristuivat sen ympärille. Tunne sai mut puremaan Tomia varovasti alahuuleen. Tomi voihkaisi ja tunsin tämän kuuman hengityksen kasvojani vasten.

”Mennään sun huoneeseen. Tuu mun kanssa”, Tomi sanoi ja nousi seisomaan sohvan viereen. Jäin hengästyneenä sohvalle makaamaan paita vedettynä kaulalle asti ja katsoin seisoman noussutta ystävääni. Tomilla oli tukka sekaisin, paita roikkui lähes kokonaan housunkauluksen ulkopuolella ja vyön solki oli auki. Housuissa Tomilla oli selkeästi jotain, joka halusi ulos vapauteen; annoin katseeni viipyä siinä hetken pidempään. Tajuamatta asiaa itsekään, nuolin kieleni kärjellä huuliani. Tomin posket olivat hiukan punaiset, kun tämä mittaili mua katseellaan. Suu hymyssä ojensin käteni sohvalta kohti Tomia ja tartuin sormillani tämän housunkaulukseen. Tomin lantio työntyi hiukan eteenpäin ja tuntui kuumalta housujen sisään liukuvia sormiani vasten.

”Auta mut ylös.”

Tomi hymyili vinoa hymyään ja tarttui molemmilla käsillään mun käsivarteen. ”Tulehan nyt sieltä.”

Antti seisoi Villen oven ulkopuolella ja painoi ovikelloa toistamiseen. Ville ei ollut vastannut soittoihin lainkaan iltapäivän jälkeen ja nyt oli jo uusien suunnitelmien aika. Oli hyvät bileet tiedossa ja nyt Ville piti vaan saada mukaan reissuun. Antti painoi ovikelloa uudestaan. Missä se mies oikein viipyi? Sisältä kuului askeleita, ovi aukesi ja Antti astui saman tein sisään eteiseen.

”Missä sä oikein oot luuhannu. Mä olen yrittäny soittaa vaikka... Oho. Moi Tomi.”, Antti sai sanottua. ”Sä olet täällä.”

”Terve, Antti. Säkin olet täällä.” Tomi vastasi varovasti hymyillen.

”Ei kun mä tarkotan, että... mitä sä täällä teet? Mä en tienny, että te tunnette Villen kans.” Antti riisui takkiaan ja katseli Tomia samalla kysyvästi.

”Ei me olla varsinaisesti kun pari päivää vasta tunnettukaan, vaikka toki mä Villen ”tiesin” jo aikasemminkin. Me alettiin jutteleen täs yks päivä kirjastossa ja Ville sit halus mulle näyttää yhtä peliä, kun kumpaakin noi tietokonepelit kiinnostaa. Tuu sisään, Ville varmaan kohta tulee.”

Ovikello soi, kun me oltiin Tomin kanssa oltu vasta hetki mun huoneessani. Tomi oli riisunut multa sukkia lukuun ottamatta vaatteet pois ja mä makasin alasti selälläni sängyllä jalat lattialla, kun kuulin äänen ekaa kertaa. Tiesin heti kuka se olisi. Antti! Tomi nousi polviltaan lattialta ottaen tukea sängyn reunasta ja pyyhkäisten kämmenselällään suutaan.

”Kukahan se nyt on?”

”Voi vit... Äkkiä vaatteet päälle! Se on Antti, mä olen varma et on.” Hyppäsin ylös vuoteelta ja aloin kaapimaan vaatteita kasaan. Mielessäni mietin jo harhautussuunnitelmaa sille, miksi Tomi olisi täällä mun luona perjantai-iltana.

”Pidätkö sä tietokonepeleistä?”

”Minä? Joo, pidän.” Tomi vastasi samalla haroen hiuksiaan siistimmiksi. ”Kuinka niin”

”Sanotaan Antille, et mä näytin sulle vaikka Half Lifea, kun et oo sitä nähny. OK?”

”Joo, jos haluut. Sopii mulle, se on hyvä peli!”

Ovikello soi taas. ”Sun on pakko mennä avaamaan, kun sulla on vaatteet päällä, mä en pääse vielä.” sanoin Tomille. ”Missä mun paitani on?”

”Tossa tuolilla. Mitä mä sanon sille? Eihan se edes tiedä, et mä olen täällä. Enkä mä nyt voi tän näkösenä mennä?” Tomi sanoi osoittaen selvästi pullottavaa farkkujensa etumusta.

”Keksit jotain! Mee jo! Voi helvetin helvetti!” Sain t-paidan päälleni, kun Tomi lähti huoneestani kohti ovea. Kasasin petivaatteet nopeasti sängyn päälle, painoin tietokoneeseen virran päälle jos Antti tulisi huoneeseeni käymään ja silmäilin huonetta muutenkin. Kai kaikki oli ok. En tosiaan tiennyt mitä muuta voisin tehdä. Kurkistin nopeasti peiliin ja haroin hiukseni kutakuinkin päätä myöten – onneksi pidän hiukseni usein aika sekaisesti, vedin syvään henkeä ja lähdin kohti olohuonetta.

Antti istui olohuoneessa viinipullo edessään pöydällä.

”Moi. Mitä jätkä?” kysyin mahdollisimman luontevasti.

”Mitäs tässä. Tulin itse käymään, kun sä olet ilmeisesti taas laittanut puhelimen ensin kiinni ja sitten nukahtanut sohvalle tai omaan huoneesees. Oonko oikeessa?” Antin äänessä oli selvä ivallinen, mutta onneksi hyväntahtoinen, sävy. Tää ei todellakaan ollu eka kerta kun näin oli käynyt. Aika usein Antti oli tullu hakemaan mut kotoa, kun olin nukahtanut koulun jälkeen lähestulkoon kahvikuppi kädessä.

”Oikeessa olet. Nukuin tossa sohvalla kun Tomi äsken mut ovikellolla herätti. Puhelin oli taas tietty kiinni. Me oltiin just katsomassa mun huoneessa Half Lifea kun sä soitit ovikelloa.”

Antti katsoi mua sanomatta sanaakaan, kun Tomi tuli keittiöstä kolmen lasin ja pullonavaajan kanssa.

”Mä löysin tällaiset lasit tuolta kaapista, kai nää käy.”

Antti otti Tomilta avaajan ja riipi pullon suusta suojamuovin irti. Tomi asetti lasit pöydälle ja käveli huoneesta pois eteiseen päin. Katselin Tomin farkkuja ja havahduin ajatukseen, etten tosiaan ollut nyt yksin. Käänsin pääni äkkiä takaisin Anttiin päin.

”Mä otin faijan viinikaapista tällasen punkun, en yhtään tiedä maistuuko se miltään mut koitetaan. Kyllä tästä riittää kolmellekin, vaikka enemmän oltas saatu juoda kaksistaan.” Antti iski silmää enkä oikein tiennyt miten siihen reagoisin. Hymähdin vaan ja taisin hiukan punastuakin. Hassua miten yksinkertaiset asiat saivat ihan omituisen tunteen aikaan, kun yritti varjella salaisuutta.

”Hei mullakin on punkkupullo! En kerinnyt... eikun muistanut ottaa sitä äsken esille” Tomi hämmästyi hiukan pientä sanavirhettä, joka missä tahansa muussa yhteydessä ei olisi merkinnyt yhtään mitään. Tomin vaivautuminen sai mut hymyilemään itsekseni.

”Kyllähän me sit saadaan bileet pystyyn” Antti nauroi ja katsoi mua nauravilla silmillään.

Otimme kukin pöydältä lasit ja aloimme hivenen vaitonaisina siemailla viiniä. En liiemmin pitänyt punaviinin mausta, mutta tässä iässä ei vielä voinut olla liian nirso mitä sai juodakseen, hyvä kun edes jotain oli!

”No niin,” Antti aloitti, ”kertokaapas nyt mitä täällä oikeesti tapahtuu.”

Kysymys sai meidät molemmat jähmettymään niille sijoille.

”Mit... miten niin oikeesti?” sain vaivoin kysyttyä.

”Sä sanoit, et te olitte katsomassa Half Lifea sun koneeltas.” Antti totesi siihen.

”Niin? Tomi ei oo sitä vielä nähny...” yritin jatkaa. Antti katsoi mua silmiin.

”Sun Half Life on ollu mulla lainassa ainakin kaks kuukautta. Sitä paitsi sun t-paitas saumat on ulospäin ja sepalukses auki.”