Bi22

Kahden viikon gines oli päättyny. Mä odottelin portilla mun kaverii, joka oli luvannu tulla hakee mut. Keskikesän kuuma aurinko paahto laivaston sinisiin ja yritin olla mahdollisimman liikkumatta, ettei ois tullu hiki. Viimeset kymmenen päivää oli kulunu rannikkotykistön ampumaleirillä varoveneen päällikkönä. Mä olin siel vaan siltä varalt et joku onneton teloo ittesä ja tarttee kyytii mantereelle. Yks onneton löyty toisiks viimesenä päivänä. Se onnistu pimees metsäs putoomaa poteroon ja nirhasemaa valtimonsa auki. Mä olin just sillo saanu käivänän tikun nenään ja kateltii taivaanrannast nousevaa myrskyä rakovalkeen ympärillä. Keskellä pahinta keliä jouduttiin sit ajaa maihin Upinniemeen.

Matkan aikana toinen kone hajos ja matka-aika veny lähes kolmeen tuntiin. Ku palasin keikalta leirin toisella aluksella samas myrskyssä mut ensin haukuttiin ja sit kysyttin miks kesti niin kauan. Mun vastauksen jälkeen sain sit viel jännittää lomien palamista. No loma kuitenki koitti ja viikonlopuks oli luvattu upeeta keliä. Kaveri kaarsi paikalle Bemarillaan. Nostin lomakassin olalle ja lähin kävelemää autoo kohti. Kävellessä katsoin alaspäin auringon häikäsyn vuoks. Panin merkille miten laivaston periksantamattomat lomahousut toi esiin haarovälin. Ei mikään ihme et muijat näist kuteist lämpenee. Moikkasin Jesseä, mun kaverii ja heitin kassin takapenkille ja lysähdin pelkääjän paikalle.

-Tais olla kivaa. Jesse virnisti.

-Joo ei millään lähtis.

Jesse istu kuskin penkille. Mun silmät sattu tuijottaa siihe suuntaa, et sen kulutettujen farkkujen etumus keskitti mun näkökentän. Pari likasta ajatusta käväs mun mieles, kunnes sovinnolla käänsin katseen eteenpäin kohtalonsa kokeneiden itikoiden kyllästämän tuulilasin läpi. Huokasin syvään ja mietin. Hennan kans oli just menny poikki. Tavallaan tiesin ja en tienny mitä haluun, mut sen tiesin etten halunnu sitä just Hennan kans. Me oltii alust asti täysin erilaisia, vaik mones asias vaan sattumalta synkkas. Oikeestaan se oli kummaltaki vaa semmone hätänen hairahdus, mist jäi kuiteski ihan hyvä ja lämmin mieli. Ja eihä sitä kestäny ku kiimaset kaks kuukautta. Suhde oli takana ja viikonloppu edessä. Jesse vieressä…

En tajua miks, mut kuitenki viattoman tiheesti mun silmät etsiyty Jessen kohollaan olevalle farkkujen peittämälle etumukselle. Jesse oli onnellisesti suhteessa yhen Susannan kanssa. Eikä niil tuntunu olevan yhtään eriomielisyyttä mistään… vielä. Ajatuksia ja kuulumisia vaihdellessa päätä kääntäessä mun silmät viivähti sen kohouman kohdalla. Sen t-paidan helma oli vetäytyny vyö puolivälin kohdalle ja ei peittäny yhtään sen yhtäkkiä houkuttelevalta näyttävää etumusta. Kaveruus ja tyttöystävä ei tuntunu rajottavan mun mielikuvitusta yhtään.

Jesse oli komee, tumma, mut vaaleehiuksinen. Rauhallisen tasapainonen ja tyylikkään hillitty. Nojasin reilummin taaksepäin ja säädin selkänojaa makaavammaksi. Mielentilaan virittyneenä huomasin et Jessen silmät käväs ja harhaili aina välillä mun merimiespuvun yläosan alta paljastuneella mitään anteeksantamattomalla kankaalla verhoillulla etumuksella. En o mikää vaatefriikki tai sniffailija, mut just sil hetkel merimiespuku tuntu mielekkäiltä kehyksiltä mun ylle. Lämmin aurinko paisto mun haaroihin ja teki olon tukalammaks, läppäsin aurinkoläpän alas, vaik ei se kyl yhtää hyödyttäny. Tunsin miten mun puutteesta ja käytön vähyydestä kärsivä mela oli jo ilman mitään suurempaa ärsykettä heräilemispisteessä. Taistelin vastaan puolella teholla. . . .