kuri kunniaan

Oli hämärä, syksyinen ilta. Olin jo monena iltana katsellut komeita omenia eräässä puussa tuossa kotikylällä ja nyt oli kiusaus liian suuri. Oli pakko hiippailla pihaan ja mennä maistamaan. juuri kun olin täyttänyt taskuni, käsi laskeutui olkapäälle, voimakas ääni sanoi, mitäs pojankloppi täällä hiippailee, omenavarkaissako? Oli pakko myöntää ja kerjätä, ettei hän soittaisi kotiin, isä olisi varmasti vetänyt turpiin.

Vai niin, sanoi isäntä, me sovimme asian sitten tässä ja nyt. Hän talutti minut sisään navettaan ja otti lypsyjakkaran, istui, irrotti vyönsä ja sanoi laske housut alas ja käy polvilleni. Arvasin, mitä tuleman pitää, en voinut muutakaan. Pelkäsin, että hän ilmoittaa kotiin. Menin siihen hänen polville, pyllyni oli irstaasti pystyssä häneen päin. Hän rullasi vyön käteensä, niin, että pää jäi heilumaan siihen vapaasti ja alkoi huidella sillä pyllylleni. Pakarani olivat aivan tulessa siinä, kuumotus levisi pakaroilleni, kymmenen kertaa hän löi paljaalle perseelle vyöllä.

Sitten hän sanoi, että riittää tällä kertaa. Hämmästyksekseni huomasin, että hänen kyrpänsä oli noussut seisomaan väljissä työhousuissa, tunsin sen aivan selvästi siinä hänen polvilla ollessani. En uskaltanut tehdä mitään, mutta hiljaa mielessäni pohdin jälkikäteen, että häntä taisi kiihottaa joko piiskaamiseni tais sit pieni pojanpyllyni paljaana siinä. Huomasin myös, että asia kiihotti minua itseäni ja niinpä jouduin ennen kotiinmenoa metsässä runkkailemaan itseäni. Tästä tapahtumasta eteenpäin minua on aina kiihottanut vitsan antaminen ja saaminen