kesäpoika

Mä kävelin kotiin puoli viideltä aamulla. Oli raikasta ja valoisaa, joskaan ei ketään missään. Ainoastaan yksi postinjakaja pyöräili mun ohi. Mä tunsin myötätunnon sävyttämää kunnioitusta: mä itse vietin kesälomani neljättä päivää. Siideri maistui edelleen suussa ja olo oli mitä parhain. Pari oli vielä muovikassissa jäljelläkin.

Siinä jokirantaa käppäillessä mä näin jonkun kundin kävelevän mua vastaan. Se oli vielä tosi kaukana, enkä mä erottanut oikeastaan muuta kuin sen, että se oli miespuolinen ja selasi kännykkäänsä. Mä en kiinnittänyt siihen aluksi juurikaan huomiota. Mitä lähemmäs tyyppi tuli, sitä omituisemmaksi mun olo kuitenkin kävi. Jätkä käveli samaa jalkakäytävää pitkin muuten tyhjässä kaupungissa. Edes yhtään autoa ei näkynyt missään, ja jotenkin asetelma oli se, että olisi tosi kiusallista kävellä täysin noteeraamatta ohi. Pitäisikö vaan moikata, vastoin kaikkia suomalaisia tapoja? Mua vähän hermostutti ja mä sytytin röökin. Jätkä lähestyi lähestymistään. Se oli ehkä mun ikäinen, sillä oli lippis ja shortsit ja hihaton paita. Se oli aika treenatun näköinen. Pilottilasit peitti osan kasvoista, mutta mä huomasin, ettei jätkä ollut pahannäköinen. Sillä oli auringon ruskettama iho ja komeat kasvot. Mua kieltämättä vähän kuumotti sellainen kundi. Lopulta tyyppi saapui mun kohdalle. Se nosti katseensa kännykästä.
- Ei sulla ois heittää yhtä röökii?
Mä otin tupakat taskusta ja tarjosin kundille.
- Kiitti. Oisko tulta, se kysyi pistäen röökin huultensa väliin. Mä otin sytkärin ja kundi tuli lähemmäs. Mä sytytin. Tyypin blehoissa oli peililinssit, joista mä näin omat väsyneet kasvoni.
- Kiitti, jätkä sanoi vetäen henkoset. – Venähtiks bileet? se sanoi ja viittasi mun muovikassiin.
- Joo, mä naurahdin vähän hermostuneesti. – Entä sun?
- Ainahan ne.
Kundi katseli poissaolevana jokilaivoja ja mä arvelin, että se taisi olla pari vuotta mua vanhempi. Mä en oikein tiennyt, olisiko vaan pitänyt sanoa moro ja jatkaa matkaa. Olihan se vähän outoa seisoskella siinä ihan vieraan ihmisen kanssa. Sitä kundia se ei kuitenkaan tuntunut vaivaavan. Se taisi olla vieläkin kännissä.
- Saitsä ees tänään, jätkä heitti yhtäkkiä, virnistäen ja puhaltaen savua suustaan. Mä naurahdin.
- No en saanu.
- Hyvä, mä en oo ainoo luuseri tänä yönä.
Jätkä nauroi räkäisesti ja mä pakottauduin nauramaan mukana. Tyyppi oli tosiaan humalassa, mutta silti se oli jotenkin omalla tavallaan vetävä. Siinä oli sellaista pahan pojan karismaa. Mun oli vaikea uskoa, ettei se ollut saanut. Lopetettuaan nauramisen kundi hiljeni ja tarkasteli mua – tai niin mä oletin, aurinkolasien takia mä en nähnyt kunnolla sen ilmeitä. Mua vähän kuumotti ja mä katselin muualle, yrittäen polttaa niin rauhallisesti kuin suinkin. Kundi tuijotti mua ihan häpeilemättä, ja koska mä olin vähän ujo enkä tosiaan mikään turpaanvetäjätyyppi, en osannut reagoida siihen mitenkään. Tuijotus kieltämättä tuntui vähän oudolta. Mä toivoin, etten mä jutellut minkään sosiopaatin kanssa. Mä tumppasin röökini ja katselin keskittyneenä muualle.
- Kiitti tupakasta, jätkä sanoi sitten ihan normaalilla äänellä, ja mä olin helpottunut siitä, että tilanne loppuisi. – Mikä sun nimi oli?
- Jaakko.
- Aleksi, se sanoi ja ojensi kätensä. – Sori hei mut myytsä yhden bissen? Pakko saada tasottavia ja
mulla ei oo kotona mitään.

- No tää on siiderii eikä bissee, mä sanoin ja nostin muovikassiani. - Mut voin mä myydä.
- Kyl se kelpaa, Aleksi sanoi. – Istutaaks toho ja juodaan yhet? Vai onks sul kiire?
Tietenkään mulla ei ollut aamuyöllä kiire. Mä tosiaan pidin Aleksia vähän outona, eikä mua huvittanut jäädä sen kanssa siihen istuskelemaan. Lähinnä mä halusin suihkuun ja nukkumaan. Siihen hätään mä en kuitenkaan keksinyt mitään uskottavaa.
- Kai mä voin yhen juoda. Ei mulla ookkaan ku kaks.
Aleksi hymyili ja me mentiin joen reunakiveykselle istumaan. Mä ojensin sille siiderin ja avasin toisen itse. Aleksi heitti röökinsä jämät jokeen.
- Ei viel kalja maistu, Aleksi kysyi ja joi hymyillen tölkistään.
- Ei oikeen, mä naurahdin. – Ehkä sit viel. Kyl seki joskus menee.
- Kyl sä opit. Minkä ikänen sä oot?
- 19, mä vastasin. – Ent sä?
- 23, kundi sanoi. – Ootsä amikses tai lukios tai jotain?
Mä vastailin Aleksin kysymyksiin mutta olin muuten vaitonainen. Pakko myöntää, että mua vähän hiveli niin hyvännäköisen jätkän huomio. Mä olisin halunnut nähdä sen ilman aurinkolaseja ja mä toivoin koko ajan, että se ottaisi ne pois. Aleksi alkoi muutenkin vaikuttaa ihan normaalilta. Sillä oli ihan hauskat jutut ja mua risoi, että mä olin mies – erityisesti silloin, kun kundi heitti jotain läppää ja tönäisi mua kevyesti reiteen reidellään. Se sai mut vetäytymään vaistomaisesti vähän kauemmas. Välillä Aleksi taas tuijotti mua pitkään, hymyillen samalla ihanasti. Mä katselin veteen ja yritin olla ihan kuin ei mitään. Lopulta kundi veti lompakkonsa esiin, ja mä olin sekä helpottunut että vähän harmissani.
- Vittu. Ei mulla oo käteistä.
- Ei yhtään?
- Ei. Tai no kakskyt senttii. Mä käytin kaiken baarissa.
- No mut ei se mitään, se oli yks sidukka vaan.
- Mut sä heitit mulle sen röökinki. Mä voin maksaa jos sä tuut käymään, mä asun ihan tos lähellä.
- Ei hei ihan oikeesti tartte.
- Mut mä haluun maksaa. Tuu nyt, se on tuol noin, Aleksi sanoi ja osoitti ehkä puolen kilsan päässä
näkyviä kerrostaloja. Mä epäröin ja katsoin hymyilevää Aleksia. Tyyppi kärsi jostain ylisosiaalisuushäiriöstä, mä en pääsisi siitä ikinä eroon.
- Kai mä sit voin.
- Nonni, hyvä, Aleksi sanoi iloisesti ja lätkäisi mua käsivarteen. Me noustiin ylös ja lähdettiin siihen suuntaan, josta mä olin tullut. Mua hermostutti taas ja mä sytytin röökin. Mä tarjosin Aleksillekin, mutta se kieltäytyi. Matkalla kundi jatkoi taukoamatonta jutteluaan, ja mä vastailin naurahdellen sen juttuihin. Pikkuhiljaa mä aloin vähän rentoutuakin Aleksin seurassa. Olihan se kännissä mutta muuten ihan kiva.