Hölmöläinen

Minulle kerrottiin yhdestä miehestä, joka oli kymmenisen vuotta vanhempi kuin minä ja harrasti kuulemma piiskaleikkejä. Kuritti kunnolla pienempiään. Miehet olivat hänen herkkuaan, ei tainnut naisiin koskeakaan. Tietenkin minä kuuntelin silmät pystyssä kun hänestä kertoiltiin. Etäämmältä katsottuna näytti aika kookkaalta ja harteikkaalta, varmaan riski jätkä ajattelin, kun hän nahkatakissaan vaelteli ravikansan joukossa. Moneen kertaan katsoin, kun hän pysähtyi jonkun viereen seisomaan ja vertailin, että ihan jytäkkä kaveri on.
Niin paljon minä häntä tuijottelin, että kasvotkin syöpyivät mieleen. Vajaan kuukauden kuluttua törmäsin häneen kapakassa ja melkein heti tunnistin, että siinähän on se ravisankari. Ihan uteliaisuuttani lyöttäydyin paaritiskille hänen vieressään olevalle tyhjälle jakkaralle ja aloin keksiä jutunjuurta. Hän vaikutti aika innottomalta, sitten vasta syntyi eloa, kun kerroin nähneeni hänet noin kuukausi sitten raveissa. Ei me tammoista puhuttu, eikä muistakaan koneista ja myöhemmin vasta tajusin, että hän oli ilmeisesti tyyppi, joka oletti kaikkien tuntevan hänet. Elikkä jos minä olin hänet noteerannut yleisön joukosta, niin hän oletti minun tietävän muutakin asiasta. No niinhän minä tiesinkin, mutta en minä sen takia baaritiskille ängennyt, vaan nähdäkseni lähempää millaisia tuollaiset kaverit ovat. Miehekkään rauhallinen ja selkeä ajatuksen juoksu kuvailisivat häntä parhaiten ja ihan miellyttävä seuramies. Siitä tarinoidessa vierähti mukavasti pari tuntia ja hän alkoi kehuskella millaista konjakkia hänellä oli kotona, sopisi käydä maistamassa.
Niinhän sitä marssittiin pari kilometriä hänen kämpälleen tuulisessa syysillassa, seuralaisella oli tuttu nahkatakki yllään.
Konjakit otettiin ja isäntä asettui kotioloihin, mikä tarkoittaa sinisiä satiinishortseja ja hihatonta teepaitaa. Minä riuduin farkuissani. Matti, kämpän isäntä, kierteli ja mellasti komerolla ja oli vähän kuin kissa pistoksissa. Yhtäkkiä se istahti viereeni ja sanoi:
– Tätä vartenhan sinä tänne tulit?
Hänellä oli kourassaan leveä nahkavyö, joka oli taitettu kaksin kerroin. Minä säikähdin niin, että sormissa pisteli. Yritin minä jotakin sönkätä, mutta ei siitä mitään tullut, kun kielikin tuntui kuivavan kitalakeen kiinni. Sitä paitsi tiesinhän minä, miltä tämä näytti hänen silmissään. Minun silmissäni tilanne näytti todella hankalalta, vieressäni istui mies, jonka rinnalla minä näytin pikkupojalta ja se mies taivutti kourissaan vyötä.
– Ota housut alas!
Enhän minä mitään ottanut, mietin, että ryntäänkö ulos vai sanonko, että kiitos ei tällä kertaa.
– Vai tällainen tapaus tällä kertaa, hän sanoi ja tarttui niskaani lujalla kouralla. Minulle palasi liikuntakyky, mutta ei siitä mitään apua ollut, housuni tipahtivat ainakin yhtä nopeasti, kuin jos olisin ne itse laskenut.
– Turvasana on sitten kunnon parku ja sehän pääsee vasta sitten, kun on ensin piiskattu.
Sitten minua pyöriteltiin, kunnes makasin hänen vasemmalla reidellään ja oikealla jalallaan hän esti minun
sätkyttelyni. Vasemmalla kädellään hän pystyi helposti pitelemään minut oikeassa asennossa. Remmi alkoi
läjähdellä pakaroilleni ja se sattui niin peijakkaasti. Ylpeys esti kuitenkin, että en heti pillahtanut itkuun,
mutta kun sen aika tuli, niin ei sitä pystynyt pidättelemään, vaan se karkasi melkoisen spontaanisti ja
voimalla. Piiskaus loppui siihen.
Pakarat olivat, kuin olisin käynyt istumassa hiilipannulla ja häpeä korvensi sisältä päin. Olin saanut elämäni
ensimmäisen piiskasaunan ja ihan hölmöyttäni. Ventovieras mies oli kävellyt ylitseni häpeällisimmällä
tavalla mitä maailmassa voi kuvitella. Siltä minusta tuntui sillä hetkellä.
Mutta kun vähän aikaa neuvoteltiin minä jäin hänen luokseen yöksi. Hänelle kaikki oli niin luonnollista, ihan
kuin me olisimme leikkineet jotakin hauskaa leikkiä. Tosin täytyi hänen luvata, ettei hän piiskaisi minua
toista kertaa tänä yönä, varsinkin kun minä olin selvästi ensikertalainen näissä asioissa, niin hän sanoi.
Aamulla poistuessani hänen asunnostaan hiljaiselle kaupungille, mietin, että niinköhän hölmö olen,
että joskus palaan tuon jätkän ulottuville. Mutta vannomatta on paras.