Markus

Markus
Perutaan häät

Mää ihastuin Joniin heti, kun aloitimme lukion yhdessä. Tai tykästyin. Tai miten sen nyt sanoisi, minä olin homo, mutta en kuollakseni olisi uskaltanut myöntää sitä muille siellä pikku kaupungissa, jossa silloin asuin. Ja minä koetin vakuuttaa itselleni, ettei se ihastumiseni Joniin ollut mitenkään homomaista, vaan sellaista normaalia kaveruutta. Kyllähän kaveristaan voi tykätä oikeasti paljonkin ilman mitään taka-ajatuksia.
Minä luulen, että olen aina tajunnut olevani homo. Se oli ihan itsestään selvää minulle itselleni, samoin kuin se, ettei siitä tosiaan sopinut huudella silloin siellä kotikaupungissani. Sisälläni siis tunnistin homouden ja hyväksyin sen muitta mutkitta, mutta se oli vain minun asiani. Enkä hetkeäkään epäröinyt, ettenkö silti olisi täysi mies.
Minä olen yksinhuoltajaäidin ainoa lapsi – turha muuten luulla, että homouteni johtuisi siitä. Minun mieskuvani perustui lapsuuden action-man –muskelinukkeihin ja muihin supersankareihin. Niinpä kun pituuskasvuni loppui, aloin kasvattaa lihaksiani ensin kotona painoilla ja sitten liikuntakeskuksen kuntosalilla. Ajattelin, että kun joskus koulun jälkeen lähden muualle opiskelemaan ja uskallan viimein aloittaa homoelämän, haluan olla helvetin näyttävä komistus, vähän Tom of Finland –tyyppien tapaan. Olen aina ollut kykenevä pitkäjänteisyyteen ja ollut sinnikäs suunnitelmieni toteuttamisessa. Äiti tosin yritti hillitä harrastustani ja vakuutti, että olisin ihan riittävän komea vähemmilläkin lihaksilla.
Sen verran muuten isästäni, etten siis koskaan tavannut häntä lapsena. Tiesin kyllä, kuka hän oli. Ainoa yhteys häneen oli syntymäpäivinä ja jouluina tulleet paketit ja sitten myöhemmin rahalahjat pankkitilille, tonni tai pari vuodessa. Isä asuu täällä vähän isommassa kaupungissa, jonne tulin aikoinaan opiskelemaan ja nyttemmin töihin, ja olen silloin tällöin tavannut häntä ja sisarpuoliani. Ihan jees-porukkaa, mutta kyllähän meidän välillä kummittelevat ne hiljaisuuden vuodet. Mutta on suorastaan pelottavaa, miten samannäköisiä me isän ja velipuolen kanssa olemme. Kukaan ei epäile, kenen kanssa tässä sukua ollaan.
Siinä myöhäisteini-iässä painojen kanssa raatamisen tulokset alkoivat näkyä aika nopeasti. Epäilemättä sen takia minulla ei ollut mitään ongelmia uida jätkäporukoihin lukiossakaan. Ikäisekseni aika vakuuttavan näköisenä lihaskimppuna minut suorastaan kiskottiin jengeihin. Samasta syystä kaveraamiseni Jonin kanssa lähti liikkeelle ihan luonnostaan. Minä viihdyin hänen seurassaan tietenkin sen takia, että hän on hemmetin hyvännäköinen. Saman mittainen kuin minä, 182, tumma minun vaaleuteni rinnalla, ihanat silmät, suuteluhuulet, tiukka leuka, leveät hartiat ja muutenkin timmi urheilijan vartalo. Ja hän oli uskomattoman hauska koheltaja, tietysti aika itsekeskeinen, joka ei paljon miettinyt, miltä hänen hölmöilynsä muista tuntuivat. Ei hän silti tarkoittanut mitään pahaa. Hienoa oli myös se, että hän halusi jatkuvasti nahistella minun kanssani. Väänsimme leikkipainia ja pilauhoilua kaiken aikaa. Se oli oikeasti minusta mukavaa, ehkä siksikin, että se oli ainoa tapa päästä fyysiseen kontaktiin toisen jätkän kanssa. Voin kai tunnustaa nyt rehellisesti senkin, että kyllä minä eräänkin kerran runkkasin painiskeluamme muistellessani. Mutta haluan korostaa, että me emme koskaan tapelleet oikeasti ja tosissaan.
Homouteni paljastui Jonille vasta ylioppilaskesänä. Tai minä paljastin sen, kun jotenkin luotin häneen tosi ystävänä ja olin muutenkin lähdössä pois kotipaikkakunnaltamme. Joni oli lähdössä armeijaan ja minä siviilipalvelukseen. Pääsin yhteen kehitysvammaislaitokseen, jossa minulle jäi runsaasti aikaa päntätä lääkiksen pääsykokeisiin seuraavana kesänä, pääsin sinne sitten ensi yrittämällä. Joni päivitteli kuitenkin silloin kesällä päätöstäni hakeutua siviilipalvelukseen:
- Ei helvetti, mitä sää sinne meet! Sehän on ihan homojen paikka.
- Entä sitten?
- Et kai sää mikään vitun homo ole?
- Mistä sää sen tiedät? Entä jos olenkin?
- Haista, jätkä, paksu paska, et ikinä ole, hän hörähti, vakavoitui äkisti ja tuijotti minua hölmistyneenä. – Niin no, ethän sää kyllä pillujen perässä ole koskaan pörrännyt.
- En niin. Mitä homo pillulla?
- Ei kai mitään. Tää vain tuli jotenkin… Helvetti, mää en oikein tajua, hän alkoi tuskailla, mutta kaappasikin äkkiä pääni kainaloonsa ja alkoi vääntää minua maahan siinä puiston nurkalla. – Saatana, vai olet sää muka homo! Vittu, mää homolle vielä näytän, mistä tosi mies on tehty…
Kai hän turvautui siihen meidän vanhaan kunnon nahisteluun, kun ei yksinkertaisesti tiennyt, miten olisi reagoinut yllättävään uutiseen. Siinä tosin kävi niin, että mää selätin hänet. Hän vain nauroi – ehkä turhan kovaa – etteikö hänestä ole vastusta edes homolle. Sinä päivänä erosimme vielä hyvinä kavereina, mutta kaikki oli kyllä oikeasti muuttunut.
Sen talven aikana emme luonnollisestikaan tavanneet paljonkaan, kun palvelimme eri puolilla Suomea, mutta ei me pidetty muutenkaan yhteyttä juuri nimeksikään. Seuraavana kesänä tapasimme muutaman kerran, vaan Jonin kaveripiiri muuttui enkä minä enää kuulunut siihen keskeisesti. Yhtenä iltana kun olimme hetken kahdestaan, hän yritti kohteliaasti kysellä, millaista se homoilu oikein oli. Kun tunnustin, etten ollut vielä koskaan ollut sängyssä miehen kanssa, hän ilahtui ja yritti ehdottaa, jospa minä en olisikaan homo. Torjuin hänen oletuksensa ja sanoin, että homous on persoonallisuuskysymys, ei pelkkä panotapa. Hän mutristeli happamana huuliaan ja jätti asian siihen. Sittenhän jo erkanimme tahoillemme opiskelemaan, hän Turkuun. Se Jonin kunniaksi on vielä sanottava, ettei hän koskaan kertonut minusta kenellekään kotikaupungissamme.
Opiskelujen myötä aloitin myös homoseksiseikkailuni. Alku oli suorastaan koomista touhuilua, mutta äkkiäkös nuori homo hommat oppii. Tunnustauduin tuota pikaa versatile-tyypiksi, nautin panoista molemmin päin ihan täysillä. Ja sänkyseuraa löytyi helposti, enemmänkin olisi ollut tarjolla, mutta tulin nopeasti nirsoksi. En välittänyt vanhoista läskeistä enkä hennoista neitimäisistä kavereista, vaikka jutella saatoin ihan asiallisesti heidänkin kanssaan. Se minun varhainen päätökseni hankkiutua raamikkaaksi kaveriksi oli ihan oikea. Moni tuntui tykkäävän kaltaisestani sopusuhtaisesta lihaskimpusta, varsinkin toiset urheilijatyyppiset. Niin, jatkoin salitreenejä edelleen ja teen sitä vieläkin.
Mietin Jonia aika usein. Tunsin pientä kaihoa, että olimme hieman vieraantuneet homouteni takia. Ikävöin häntä. Hän oli kuitenkin ollut minulle niin tärkeä ystävä ja nahistelukaveri. Toisaalta olin iloinen, ettei hän sentään pannut vihapäissään välejämme poikki suuntautumiseni takia. Ensimmäisenä opiskelutalvena kävin noin joka toinen viikonloppu kotona äidin luona ja silloin yritin soittaa Jonille, mutta hän ei ollut koskaan samaan aikaan kotonaan. Muutamia sähköposteja vaihdoimme, mutta lätisimme vain yleistä opintoihin liittyen, Niin, siis hän luki lakia.
Tapaamatta toisiamme Jonin kanssa, tuollaisen löysän yhteydenpidon varassa meni pari vuotta. Isän suhteilla sain lomiksi töitä täältä opiskelukaupungista niin, etten kovinkaan monesti käynyt kotipaikkakunnallani. Jonikin kertoi pysytelleensä pääasiassa Turussa. Silloin tällöin yllätin itseni makoilemasta sängyllä tenttikirja rinnan päälle vaipuneena ja käsi haaroissa ja muistelemassa nahistelujamme Jonin kanssa. Voi kun saisi vielä joskus vääntää vastaan pyristelevän Jonin alleen, muistan haaveilleeni. Tai joutua hänen selättämäkseen. Ja tietysti nolotti, jos Joni saisi tietää niistä runkkailuistani.
Sitten kahden vuoden jälkeen kesällä yhtenä viikonloppuna tapasimme kotikaupungissamme. Joni oli alkanut vuosi aiemmin seurustelemaan koulukaverimme Saaran kanssa, joka myös opiskeli Turussa. Tapasimme kolmistaan pubissa perjantai-iltana ja ihan hauskaa oli. Joni oli miehistynyt niinä vuosina ja oli hemmetin hyvännäköinen, tosi komea jätkä. Pikkuisen minua vaivasi, kun Joni kaiken aikaa lääppi Saaraa ja samalla vilkuili minua jotenkin vittumainen virne naamallaan. Kaipa hän yritti ärsyttää minua homoa ylikorostetulla heteroudellaan. Kun Saara kävi veskissä, Joni uteli minun homokokemuksistani, mutta vastailin välttelevästi. Pääasiassa ilta siis kuitenkin sujui varsin rattoisasti ja Saarakin hehkui salskean ylkänsä rinnalla.
Seuraavana päivänä Joni soitti illansuussa ja pyysi lenkille kanssaan. Kävihän se, kun krapulaakaan ei ollut. Muutenkin ajattelin, että onpa mukavaa tehdä pitkästä aikaa jotakin yhdessä niin vanhan ja tärkeän kaverin kanssa. Lähdimme koulun liikuntatunneilta tutulle metsäreitille, tavallisia polkuja pitkin metsää, ei mitään pururatoja. Keli oli harmaan pilvinen, eikä turhan kuuma, juuri sopiva sää rennolle maastojuoksulle. Meno oli sen verran kevyttä, että pystyimme puuskutuksen lomassa juttelemaankin. Sitten Joni paljasti suuren uutisen:
- Me mennään Saaran kanssa naimisiin alkusyksyllä.
- Ei hemmetti! Ihan tosi? Sehän on hienoa.
- En nyt tiedä. Hermostuttaa helvetisti.
- Eikö sen kuulu niin mennäkin. Alttarillakin sulholla kädet tärisee ja hikoilee ja sormus on hukassa, nauroin. – Miksette eilen puhuneet mitään? Olisin voinut onnitella Saaraakin. Hän saa sinusta hyvän miehen.
- Niinköhän.
- Aivan varmasti. Olen iloinen ja ylpeä sinusta.
- Ylpeä minusta?
- Joo. Tykkään sinusta tosissaan. Olet tosi hieno kaveri.
En tiedä, olinko loppujen lopuksi juuri niin kauhean ylpeä hänestä tai hänen tulevasta avioliitostaan. Tai siis kyllähän minä tykkäsin Jonista edelleen ihan älyttömästi, vaikka homouteni olikin meitä etäännyttänyt. Oikeastaan olisin kai halunnut sanoa, että taidan olla mustasukkainen Saaralle, vaikka tajusinkin, ettei minulla olisi ikinä ollut saumaa Jonin kanssa. Hän pysähtyi huohottamaan siihen metsäautotielle ja nojasi käsillä reisiin.
- Kerro sinä nyt niistä sun homoiluistasi. Onko sulla poikaystävää?
- Ei ketään vakituista.
- Ei jumalauta, jätkä pääsee vapaasti hyppimään reiältä reiälle. Minkälaista se äijien kanssa paneskelu on?
- En mää mikään seksipeto ole. Enkä mää osaa mitään ihmeitä kertoa, kiertelin vaivautuneena.
- Kerro nyt jotain! Sää olet mun kaverini ja mää haluan tajuta sua. Oli tuo sun homous sen verran iso shokki - aluksi.
- Entä nyt?
- No yritän sopeutua, kun mää kuitenkin tykkään susta niin paljon. Mutta en kyllä enää haasta sua painiin.
- Mikset?
- Helvetti, ei kai homoista ole tappelemaan. Määhän voisin rikkoa sut.
- Haista home. Vilkaisepa tätä hauista, uhosin virnuillen ja pullistin käsivarttani Jonin naaman edessä. – Väitätkö, ettei homosta ole tappelemaan näillä lihaksilla? Näillä selätetään rivi heteroita milloin vain.
- Saatanan homo…
Siinä samassa kävimme toistemme kimppuun riemusta hihkuen. Ihan kuin silloin ennen vanhaan. Tuntui kuin suuri rakkaus olisi kiljunut sisälläni onnesta. Se oli aivan mahtavaa – ensin. Iloisen kiroilun ja uhoilun säestämää pystypainia kesti hyvän aikaa, kunnes sain kaadettua Jonin. Temmelsimme maassa lihakset kunnolla tiukkoina ja pyörimme kädet toisen ympärille puristuneina niin, että luut rutisivat. Sitten Joni pääsi minun päälleni ja onnistui pitämään minut aloillani ankarasta vastaanpanostani huolimatta. Minulta kesti hetken tajuta, mitä Joni teki. Kun tajusin, järkytyin ja mykistyin enkä osannut hetkeen tehdä muuta kuin tuijottaa harmaita pilviä taivaalla. Joni nussi mua! Hän hieroi ja nylkytti lantiotaan alapäähäni. Hänen kyrpänsä seisoi ihan täysillä, tunsin sen selvästi. Hän huohotti korvani juuressa selvää kiimapuuskutusta.
Minä en pitänyt siitä. Miksi Joni teki sen? Eihän hän ollut mikään homo. Ei hän rakastanut minua sillä tavalla. Ja oli sitä paitsi menossa naimisiin Saaran kanssa. Se tuntui kerta kaikkiaan niin väärältä, niin väärältä. Siis vaikka olinkin yksin runkkaillut jokin sellainen mielessäni, silti en nyt halunnut sitä yhtään. Irrotin käteni hänen selästään ja yritin työntää häntä pois, mutta hän puristautui vain tiukemmin päälleni ja takoi lantiotaan aina vain rajummin haaroihini. Häpeissäni ja vähän peloissanikin mutisin:
- Joni hei, mitä sää teet?
- Vittu, kai sää nyt sen tajuat, hän puuskutti raskaasti. – Mää nussin sua.
- Lopeta.
- Älä nyt. Tää tuntuu hyvältä. Anna mää nyt panen sua.
- Ei, ei! Lopeta!
- Jumalauta, sää oot homo. Tästähän homot tykkää. Sää tykkäät kumminkin.
- En, mää en halua. Lopeta.
Aloin rimpuilla ankarasti, mutta ihan kuin se olisi vain kiihottanut Jonia. Hän riehaantui täysin, tuli ihan hulluksi. Hän pani minua aivan raivona, ärisi, kuolasi, läähätti ja kiroili, mutta laukesi sitten melko nopeasti. Hän kierähti viereeni makaamaan. Minulta oli tulla itku, mutta purin hiljaa hampaita yhteen. Kohta Joni nauraa hörähti:
- Hitto, tää homon kanssa paneskeluhan on loppujen lopuksi mahtavaa. Onko se perseeseen paneminen samanlaista?
- Sää raiskasit minut, paskiainen, kuiskasin vieläkin ihan shokissa.
- Täh? Ja vitut raiskasin, hän tuhahti halveksivasti. – Tätähän te homot teette. Kai sääkin nautit? Tunnusta pois.
Pomppasin pystyyn ja lähdin juoksemaan täysillä. Joni yritti huutaa jotain perääni, mutta en pysähtynyt. Halusin kotiin. Ja nopeasti. Menin heti suihkuun ja hinkkasin itseni perusteellisesti putipuhtaaksi joka puolelta. Tunsin itseni huonoksi ihmiseksi, minulla oli paha olla, että oksetti. En saanut ajatuksiani mitenkään järjestykseen. Ilmoitin äidille, että palaisin opiskelukaupunkiini heti aamulla. Minun piti päästä pois, etten vahingossakaan törmäisi Joniin. En olisi tiennyt, mitä tehdä tai sanoa, jos joutuisin silmätysten hänen kanssaan. En ollut varma edes siitä, miltä Jonin teko minusta loppujen lopuksi tuntui. Niin kuin sanoin, olin kuvitellut jotain sen tapaista, mutta nyt Joni teki sen minulta kysymättä, täysin itsekkäistä syistä.
Kun seuraavana päivänä pääsin kämpilleni, Jonilta tuli tekstiviesti: ’Anteeksi. Olinko tosiaan paskiainen? Halusin vain ilahduttaa sua, hyvää kaveria. Etkö tosiaan yhtään tykännyt?’ Haukoin henkeäni. Kyllähän mää olin aina tiennyt, että Joni on melko itsekeskeinen eikä älyä ajatella loppuun asti toisten tunteita. Mutta että hän oli noin läpeensä tyhmä! Ilahduttaa mua, raiskaamalla?! Enkö tykännyt siitä? Vai valehteliko hän itselleen? Yritti uskotella, ettei mitään pahaa tapahtunut, että hyväähän hän vain oli tarkoittanut. En kyennyt vastaamaan viestiin mitään, olin niin typertynyt.
Se kesä meni minulta ilman seksiä. En pystynyt kuvittelemaankaan rakastelua miehen kanssa. Sellainen tuntui suorastaan pelottavalta. Siis minä ymmärrän ja olen jopa harrastanut hyvinkin rajua seksiä ja raiskausleikkejä, mutta ne ovat niin eri asia, kun ne perustuvat yhteiseen sopimukseen ja kuitenkin pohjimmiltaan toisen kunnioittamiseen. Oikea raiskaus on kammottava, syvä loukkaus toisen persoonan koskemattomuutta ja itsemääräämisoikeutta kohtaan.
Muutaman viikon kuluttua heinäkuun loppupuolella sain Jonilta melkoisen yllättävää sähköpostia. Hän ilmoitti häidensä päivämäärän syyskuun alussa. Hän halusi minut bestmanikseen ja että järjestäisin hänelle polttarit kotikaupungissamme. Vittu, sitä jätkää! En uskonut silmiäni, kun luin sitä viestiä. Mikä röyhkeys! En ensin aikonut reagoida siihen mitenkään, mutta sitten kuitenkin vastasin. Kiitin kunniasta, mutta kieltäydyin tehtävästä enkä olisi tulossa edes niihin häihin. Kehotin häntä etsimään bestmaninsa heteroista. Häneltä tuli postia parissa tunnissa: ’Mää haluan homon! Parhaimman kaverini!’ Siihen en enää vaivautunut vastaamaan.
Joni jatkoi pommittamistaan tekstareilla ja sähköposteilla pitkään. Hän arvasi minun loukkaantuneen hänen tekonsa takia ja pyyteli muka nöyränä anteeksi moneen kertaan ja vakuutti rakastavansa minua oikeasti. Minä pysyin vaiti, ja Joninkin viesteihin tuli muutaman viikon tauko. Sitten noin kaksi viikkoa ennen määrättyä hääpäivää ovikelloni soi. En odottanut ketään, mutta avasin oven. Käytävässä seisoi Joni, synkkäilmeisenä ja nahkatakin kaulukset pystyssä. Lupaa kysymättä hän tunkeutui ohitseni sisään. Suljin oven ja käännyin vähän peloissani. Päätin nopeasti, että jos Joni taas yrittää jotain, niin vedän sitä turpaan niin maan perusteellisesti. Hän kuitenkin murahti lattiaan tuijottaen melkoisen paukun:
- Me perutaan häät.
- Täh? Miksi?
- Mää en halua naimisiin.
- Mikä nyt on tullut? Tekikö Saara jotain?
- Ei. Mää haluan sut.
- Että mitäh?
- Sua mää rakastan. Ja sun kanssa mää haluan painia ja rakastella.
- Hidasta nyt vähän, jumalauta! Säähän oot hetero!
- Niin määkin toivoin, mutta en taida olla, kun mää ihan oikeasti rakastan sua. Ja himoitsen.
- Sää oot seonnut.
- Niin olen. Anteeksi se viimekertainen. Taisin olla tosiaan paskamainen, mutta mää rakastin sitä. Mää en ole sen jälkeen pystynyt ajattelemaan mitään muuta. Mää näen siitä unta, mää haaveilen siitä, mää runkkaan vain sitä. Mää tulen hulluksi tästä kiimasta, mää haluan vain sua. Niin että tulisitko mun mieheksi?
Minä sain jonkinlaisen horkkakohtauksen. Hoipuin istumaan sohvalle. Joni tuli ja polvistui eteeni. Hän tarttui molemmin käsin päähäni ja tuijotti mua silmiin. Me ei puhuttu sanaakaan pitkään aikaan. En oikein tajunnut mitään muuta kuin että Joni oli siinä edessäni helvetin komean näköinen. Mutta jokin alkoi sulaa sisälläni. Aloin antaa periksi, vaikka en ollut yhtään varma, oliko hän tosissaan. Oikeastihan minäkin rakastin häntä, eikä Saara ollut enää esteenä, jos ne häät oli oikeasti peruttu. Eikä se raiskauskaan nyt enää tuntunut niin kauhealta. Kuiskasin hämilläni:
- Siis ihan oikeastiko te perutte ne häät?
- Joo. Mää en voi tehdä sitä. Se olis niin väärin.
- Mitä Saara sanoi?
- Se järkyttyi ja suuttui, mutta ymmärsi lopulta, kun mää kerroin sille tunteistani sua kohtaan.
- Ei helvetti! Se kertoo kaikille!
- Ei kerro. Se lupasi. Ja se just painosti mua tulemaan sun luokse.
- Ja oikeastiko sää haluat mut?
- Niin. Ja ihan helvetisti.
- Painia ja rakastella?
- Niin. Sun kanssa. Aina.
- Mää aion sitten tapella tosissani. Pieksän sut ja nussin sua sitten perseeseen.
- Voi jumalauta, Markus! Vitun jätkä, Joni puhkesi leveään hymyyn, vaikka selvästi nieleskeli itkua. – Sulla ei ole mitään mahiksia mua vastaan. Sää joudut antamaan persettä mulle.
Hänen huulensa lähestyivät minua, ja me suutelimme. Aluksi arasti huulilla haparoiden, lopulta vimmaiseen kielitaisteluun päätyen. Yritimme rutistaa toisemme hengiltä. Kaaduimme siihen sohvalle ja siitä edelleen lattialle. Kumpikaan ei halunnut päästää toisesta irti. Äidyimme painimaan tiukasti toisiimme kietoutuneina. Minä huusin päässäni: Ei helvetti, miten tässä näin kävi! Voiko tämä olla mahdollista! Minun rakas heterokaverini on minun sylissäni! Antauduin rakkaudelle.
Mutta painissa en antautunut. Joni väänsi tosissaan, mutta minä selätin hänet lopulta. Emme kuitenkaan rakastelleet millään raiskausmeiningillä. Olin hyvin hellä ja varovainen. Käytin runsaasti aikaa hänen liukastamiseen. Joni kyllä hermoili aika lailla, ja jouduin melkoisesti rauhoittelemaan häntä. Vaan ei hän kauheasti kiljunut ja krampannut vastaan, kun hitaasti tungin takaapäin kyrpäni häneen. Odottelin aika pitkään kalu perseessä, että hän tottuisi siihen. Kyllä hän sitten toisaalta vikisi, valitti ja uhkaili kostolla, kun pääsin vauhtiin ja paukuttelin kunnolla. Ja minä olin onneni kukkuloilla. En ollut koskaan ennen pannut ketään, josta olisin pitänyt niin paljon. Kun rakastaa, seksi on kymmenen kertaa parempaa kuin muuten. Kun laukesin täydessä hurmiossa, nyyhkytin vain älyttömästi. Makasimme pitkään toistemme syleilyssä sydän läpättäen ja koko ruumis vapisten.
- Haluatko panna mua nyt, kuiskasin Jonin korvaan.
- En. Olen liian pöllämystynyt. Sepä oli kummasti samanaikaisesti mielettömän kiimaista ja sitten tuskallista.
- Kyllä sää siihen vielä totut.
- Sää siis tulet mun mieheksi!
- Joo.
- Jumalauta, Markus, mää rakastan sua niin helvetisti!
Ja mää Jonia. Seuraavana päivänä Joni opetteli panemaan mua. Ja niin suhteemme alkoi. Muutama vuosi opiskelujen takia elämämme oli epäsäännöllistä, mutta kun Joni valmistui, hän sai täältä töitä ja me muutimme yhteen. Mää olen kyllä sairaalassa töissä, mutta jatkan vielä erikoistumisopintojen parissa. Seksielämämme on hyvää ja jos se hetkittäin laimenee, piristämme sitä tappelemalla kunnolla ja raiskaamalla leikisti toisiamme. Rakkautemme ei ole vielä osoittanut laimenemisen merkkejä, ja olemme harkinneet naimisiin menemistä, siis rekisteröitymistä. Ja niitä häitä ei sitten peruta!