Turo

Turo
Kuulusteltavana

Sunnuntaiaamuna heräsin yhdeksän aikoihin. Ehdin käydä vain pesemässä hampaani, huuhtomassa unet silmistä ja keittää kahvin, ennen kuin ovikello soi. Olin ihan ihmeissäni, kuka siihen aikaan saattoi olla tulossa. En lievässä krapulassa edes tajunnut, että minulla oli päällä vain pikku kalsarit. Raotin ovea ja säikähdin polvet veteliksi. Siinä seisoi iso siilitukkainen mies, leveäharteinen poliisi sinisessä haalarissaan.

Kumma juttu, että kun joutuu vastakkain poliisin kanssa, niin ensimmäinen reaktio on, että mitä minä olen tehnyt. Olenko minä kävellyt päin punaisia? Aiheuttanut kolarin? Epähuomiossa jättänyt ostokseni maksamatta? Murhannut jonkun vahingossa? Poliisi saa viattomimmankin tuntemaan syyllisyyttä. Varmaan tämäkin poliisi ymmärsi sen, sillä hän katsoi minua jotenkin rauhoittavasti ja puhui ystävällisellä äänellä.
- Anteeksi, että häiritsen näin aikaisin sunnuntaiaamuna, mutta yhden ikävän tapauksen vuoksi joudumme hieman jututtamaan talon asukkaita.
- Mitä on tapahtunut?
- Voisinko tulla sisään? Olisi parempi puhua kaikessa rauhassa.
- Joo, tietenkin. Anteeksi.

Avasin ovea ja päästin hänet eteiseen. Kun hän astui ohitseni, tajusin humauksessa, kuinka komea se mies oli. Jonkin verran mua pitempi, mutta jumalattomasti skrodempi. Isot siniset silmät, jäntevä pienehkö nenä, täyteläinen suu ja tosi miehen leuka. Ja hän tuoksui miehekkäälle, epäilemättä pieni ripaus hikeä. Samassa tajusin myös oman liki alastomuuteni. Ähkyin nolona:
- Tuota, heräsin just. En ehtinyt vielä pukea. Sopiiko, että panen äkkiä jotain päälle?
- Joo, totta kai, hän sanoi lyhyesti ja katseli ympärilleen kuin selvittääkseen, minkälaisen tyypin kämppään hän oli astunut.
- Käy istumaan. Olohuone on tuossa.
Olin ihan hermona. Hän meni olkkarin puolelle, ja minä makkariin. En ehtinyt miettiä, mitä päälleni panisin. Poimin nopeasti lattialta edellisenä iltana käyttämäni valkoisen t-paidan ja mustat nahkahousut. Niittivyötä kiinni räpläten juoksin olkkarin ohi keittiöön ja huikkasin sille poliisille:
- Keitin juuri kahvia. Maistuisiko sulle?
- Joo, mikä ettei, hänen äänensä kuulosti hajamieliseltä.
- Maitoa? Sokeria?
- Ihan vain mustana.
- Niin määkin kahvin juon.
Yritin kuulostaa reippaalta ja huolettomalta, vaikka oikeasti olin ihan sekaisin, kun jännitin, mistä on kysymys. Kaadoin kahvia mukeihin. Kun kiikutin niitä olkkariin, olin saada paskahalvauksen. Se poliisi seisoi työpöytäni ääressä ja katseli kamojani. Helvetti, olin yöllä avannut netin ja katsellut kunnon hompornovideoita ja tietenkin olin pikkupäissäni unohtanut sulkea koneen. Lisäksi pöydällä oli kaksi pornolehteä, toinen avoimena sivulta, jonka kuvissa kaksi bodarin oloista kaveria pani hentoa kaveria melkoisen villisti.
Jämähdin tulipunaisena niille jaloilleni, en päässyt liikkeelle. Kädet alkoivat vapista, että kahvit oli läikkyä. Olin varma, että nyt se iso, miehekäs poliisi aloittaa vittuilun tai ainakin jotenkin osoittaa syvää halveksuntaa. Henkäisin syvään ja jotenkin onnistuin häpeän sijaan kehittämään kiukun. Jos tuo tyyppi sanankin sanoo, niin saa takuulla kolme takaisin. Ja kun homojen oikeuksia pitää puolustaa, osaan käyttää kieltä, joka saa äijältä kuin äijältä pallit pakenemaan kauhuissaan pitkin sisuskaluja kuin pallo flipperissä. Mutta kun se poliisi kääntyi, sen naama olikin niin peruslukemilla kuin olla voi. Mikään ei paljastanut, mitä mieltä se oli näkemästään. Hämmennyin, kun ei tarvinnutkaan ryhtyä riitelemään, ja hieman nykien laskin mukit sohvapöydälle.
- Tässäpä olis, sain soperrettua ja istuin lattiatyynylle. – Valitettavasti mulla ei ole nyt pullaa.
- Tämä on hyvin näin, hän hymyili pienesti ja istui sohvaan.
- Tuota, mistähän mahtaa olla kysymys?
- Niin, tämä on aika ikävä asia. Mutta saisinko ensin tietää sun nimesi? Sukunimi on varmaan tuo, mikä oli ovessa, hän jutteli vakavalla äänellä ja otti muistiinpanovälineet esiin. – Niin ja mää olen ylikonstaapeli Seppo K.
- Turo mää olen. Mutta mää en ainakaan tiedä tehneeni mitään. Laitonta siis.
- Ei tämä tosiaankaan koske sun tekemisiäsi. Haluamme vain sulta mahdollisia tietoja. Tunnetko tuossa toisessa kerroksessa asuvan miehen, Matti H nimeltään?
- En. Tai siis tiedän. Tervehdimme, kun näemme, mutta siinäpä se. Mitä se on tehnyt?
- Ei mitään. Tuota, hän on kuollut. Ja merkeistä päätellen väkivallan seurauksena.
- Mitä! Siis tapettuko? Tässä talossa, rapussa? Miten se voi olla mahdollista?
- Sitäpä tässä yritetään selvittää. Kuulitko viime yönä mitään erityistä? Meteliä, avunhuutoja, mitään?
- En. Tai siis mää tulin kotiinkin vasta puolen yön jälkeen. Olin vähän juhlimassa ja tulin taksilla kimppakyydissä kavereitten kanssa.
- Et sattunut silloin näkemään ketään tai mitään erityistä?
- En, en mitään.
- Olisivatko sinun kaverisi voineet nähdä?
- En usko. Mää jäin kyydistä tuolla korttelin päässä ja ne jatkoivat matkaa. Tuota, mitä sille miehelle oli tehty?
- Pahoinpidelty. Ja puukotettu lopuksi. Asunto näytti siltä, että melkoisesti ääntä on kuulunut. Tunnetko ketään muita tässä talossa? Mahdollisesti sellaisia, jotka olisivat tunteneet sen Matin?
- Olen jutellut vain noiden seinänaapureitteni kanssa ja ihan vain pintapuolisesti. Ne on eläkkeellä. Pariskuntia.
- Niinhän se tahtoo olla, että ei näissä kerrostaloissa tunneta naapureita. Mää jätän sulle puhelinnumeron, johon voit soittaa, jos mieleesi tulee jotain. Se voi olla ihan mitättömänkin tuntuinen asia. Koskaan ei tiedä, mistä vyyhti lähtee purkautumaan.
- Ei nyt ainakaan juolahda mieleen mitään. Pää on ihan sekaisin. Miten sellaista voi tapahtua näin lähellä? Pitäisikö tässä pelätä?
- En usko, mutta voithan vähän harkita, kenelle avaat oven, hän hymyili rauhoittavasti, pani muistikirjan pois ja kysäisi kuin ohimennen. – Missä muuten kävit juhlimassa?
Hitto, pitikö sen tuota kysyä! Homobaarissa minä olin ollut, mutta en olisi halunnut kertoa sitä. Mutisin kapakan nimen. Sekunnin sadasosan hänen silmissään välähti niin, että ymmärsin hänen tietävän, minkälaisesta paikasta oli kyse. Mutta hän piti pokkansa, nyökkäsi vain kevyesti. Hän nousi ylös isona ja komeana. Hän sanoi, että kun he pääsevät eteenpäin tutkimuksissa, heillä voi olla lisää kysyttävää, että kai minulle sopi, jos hän tai joku kollega tulee vielä käymään. Tietenkin se sopi. Mitähän hän olisi sanonut, jos olisin sanonut, ettei se ole mitenkään mahdollista, en tykkää, että he ramppaavat täällä tai jotain vastaavaa. Toisaalta onhan se kiva, että pakko edes yritetään naamioida kohteliaaseen kysymykseen. Sitten hän lähti. Vähän minua jäi vaivaamaan, kun hän oven suusta vielä vilkaisi minua jotenkin kummasti, uteliaana. Epäilikö hän sittenkin minua?
Ensimmäinen asia, minkä tein poliisin mentyä, oli, että kiukkuisena itselleni sammutin läppärini ja piilotin ne pornolehdet. Vannoin runkkaavani siitä lähtien vain mielikuvituksen varassa. Sitten muistin sen tapetun mies-paran. Tuli oikein paha olo. Miksi joku tekee toiselle sellaista, tappaa? Eikä se mies ollut varmaan vielä viittäkymmentä, semmoinen hoikka tavallisen näköinen kaveri. Muistui mieleen, että olin itse asiassa nähnyt sen muutaman kerran juopottelemassa lähikuppilassa joittenkin tyyppien kanssa. Olisikohan siitä pitänyt kertoa sille poliisille? Se mies asui yksin, mutta olikohan sillä muualla perhettä? Jos se oli vaikka eronnut ja sillä oli lapsia. En tosin ollut nähnyt. Mutta kyllä talonyhtiön rappukäytävissä, roskiksella ja pihalla alkaa nyt kauhea kuhina. Tuntemattomatkin varmaan alkavat jutella keskenään. Katastrofit yhdistävät ihmisiä, jotenkin makaaberia.

Tapaus pyöri levottomasti päässä koko sunnuntain ja maanantaina töissä sain selittää asiaa uudelleen ja uudelleen. Lehdissä asiasta oli vain lyhyitä mainintoja. Yksinäisen keski-ikäisen miehen traagisellakaan kuolemalla ei kai nosteta lehden myyntilukuja, joten asialle ei kannata antaa kovin paljon palstatilaa. Ketäpä se kiinnostaisi, kenen tunteita se koskisi. Mekin talonasukkaat, jotka jotenkin sivusimme tapahtunutta, emme ajatelleet sitä miestä vaan olimme huolissamme omasta turvallisuudestamme. No, joka tapauksessa iltapäivällä se poliisi, ylikonstaapeli Seppo K., soitti – hän ei ollut kysynyt numeroani, mutta näköjään poliisi saa sellaisen selville muutenkin. Hän halusi tulla uudestaan käymään, kertoi, että he tekevät naapuristossa uutta kierrosta. Ilmoitin olevani kotona viiden aikoihin. Onneksi hän ei töihini tunkeutunut.
Talomme pihassa näkyi olevan kaksi poliisiautoa ja muutama asukas piti korttelikokousta. Kämpillä sain tungettua ostokset jääkaappiin, mutten ehtinyt vaihtaa vaatteita, kun Seppo K. saapui. Minua huvitti, kun hän hämmästyi nähdessään nahkahousuisen laiheliinin sijasta harmaaseen pukuun ja krakaan sonnustautuneen virkamiehen. Tällä kertaa hän ei halunnut kahvia, istui vain sohvaan aiempaa vakavamman näköisenä ja aloitti minut yllättävällä ja nolostuttavalla asialla.
- Tuota, ymmärsin eilen, että olet homoseksuaali.
- Hmh, joo, olen mää. Onko se joku ongelma? Ja mitä se tähän kuuluu?
- Tiesitkö, että se naapurisi, Matti H., oli myös?
- Oli vai? Siis homo? Ei, en tosiaan tiennyt.
- Tuota, et siis ollut hänen kanssaan tekemisissä… krhm… niissä merkeissä?
- Voi vittu, sano suoraan! Että olinko sen kanssa sängyssä? Paninko koskaan sitä?
- Otahan rauhallisesti! Nämä nyt vain täytyy kysyä, se poliisi ärähti. – Ei tässä mitään henkilökohtaista ole.
- Ei kai sitten. Ei, en ollut tekemisissä hänen kanssaan niissä tai muissakaan merkeissä.
- Et koskaan nähnyt häntä… ööö… teikäläisten tapaamisissa? Ravintoloissa tai juhlissa?
- En! En koskaan nähnyt hänen kuolaavan kenenkään miehen perään! Tai kenenkään miehen roikkuvan hänen perässään! En missään! En vaikka homo olenkin!
- Hei, ei tässä ole tarkoitus sua loukata. Usko pois.
- Okei, anteeksi. Yleensä tarkoitus nimenomaan on loukata, syvästi ja henkilökohtaisesti.
- Nyt ei. Tunnetko ketään, joka saattaisi olla kiinnostunut hänen tyyppisistä miehistä? Jonkun joka saattaisi auttaa meitä löytämään hänen tuttaviaan? Tai tiedätkö sitten tästä lähistöltä ketään, joka suhtautuu, tuota noin, teihin… ööö… homoihin kielteisesti?
- En. Ei, helvetti! Tarkoitatko, että se saattoi olla viharikos? Jonkun homojen vihaajan raivokohtaus?
- Niin no, se saattaa olla mahdollista. Se on yksi tutkintalinja. Oletko itse kohdannut uhkailua tai huuteluja kenenkään taholta?
- En, minulla on sellainen sanavarasto, joka tukkii kyllä typerysten suut. Ja osaan käyttää siihen nyrkkejänikin, murahdin ja tätä poliisia hymyilytti. Äkkiä säpsähdin, että oliko tässä tilanteessa ihan viisasta uhota väkivaltaisuudella, kun se ei edes ole totta. Sitten onneksi tuli mieleen se lähikuppila. – Mutta itse asiassa eilen illalla tuli mieleen yksi asia. Ei tämä varmaan mitään olennaista ole, mutta olen kyllä nähnyt sen naapurin pari kertaa aiemmin. Enkä sitten missään homopiireissä, vaan tuossa lähikuppilassa, jossa tulee silloin tällöin pistäydyttyä.
- Juttelitko hänen kanssaan?
- En, olen ollut omien kavereideni kanssa ja hän omiensa. Niitä on semmoinen puolen kymmenen äijän porukka. Saman ikäisiä kuin se naapuri ja pari vanhempaa eläkeläistä, mutta en mää niitäkään tunne. Näyttivät vetävän viinaa kaksin käsin ja örisevän omiaan. Luulen, että henkilökunta osaa kertoa niistä enemmän.
- Varmaankin. Tämä on hyvä vihje. Kiitos. Tuota, eiköhän tässä ollutkin kaikki. Ellei sinulla ole vielä jotain?
Puistin päätäni ja hän nousi. Saattelin hänet eteiseen. Äkkiä hän kääntyi, katsoi minua hassun ujosti ja koski kädellään varovasti olkavarttani. Hämmennyin totisesti siitä eleestä. Hän sanoi:
- Anteeksi, jos olin aluksi vähän töykeä. Ei ollut tarkoitus olla loukkaava.
- Et sinä ollut. Ei huolta. Minäkin joskus reagoin turhan yliherkästi.
- Haluan, että tiedät, että… tuota… minulla ei ole mitään homoja vastaan.
- Voi kuule, ei haittaa, vaikka sinulla olisikin, naurahdin. – Minä olen kehittynyt niin paksunahkaiseksi, ettei sellainen minua enää hetkauta.
- Mutta minulla ihan oikeasti ei ole. Öö… kuule, voinko vielä joskus soittaa sinulle?
- Tietenkin. Ihan milloin vain, vakuutin vähän ihmeissäni ja hän lähti.
Minä tietenkin luulin, että hän tarkoitti soittavansa sen tutkimuksen takia. Mutta ei. Hän soitti, kylläkin vasta perjantaina, kun olin töissä.
- Tässä on Seppo K. Se poliisi, joka kävi pari kertaa tapaamassa sinua. Muistatko?
- No mutta totta kai. Onko jotain uutta tullut esiin?
- Itse asiassa kyllä. Tutkinta alkaa olla loppusuoralla. Mutta en minä sen takia soittanut.
- Ai? Mitähän asia sitten koskee? Olenko mää itse nyt viimeinkin syyllistynyt johonkin laittomuuteen? Vakuutan, etten tunnusta mitään, yritin vääntää vitsiä.
- Hehe, myöntäisit vain suosiolla. Ei kun minulla oli ihan muuta mielessä. Tuota noin, krhm… ööö… onko sinulla tänä iltana jotain menoa? Meinaan, lähtisitkö parille kaljalle?
- Siitä tapauksesta juttelemaan?
- Ei, ei, vaan täysin epävirallisesti… siis niin kuin vapaa-ajalla. Otettaisiin olutta ja tuota, parannettaisiin vaikka maailmaa ja… ja sillai…
- Hetkinen, ylikonstaapeli Seppo K., hetkinen. Ymmärränköhän mää nyt oikein? Pyydätkö sää mua treffeille?
- Niin tuota… ööö… joo. Kyllä. Pyydän, hän sai hädin tuskin kuiskattua, ja sen jälkeen linjoille laskeutui pitkä hiljaisuus.
- Tämäpä… tämä tuli aika… puskista. Tarkoitan, etten yhtään osannut arvata, minä sekoilin ihan pää pöljänä. – En oikein tiedä. Kuulepa, ylikonstaapeli, oletko nyt aivan varma, että tiedät, mitä teet?
- En. En yhtään. Siltä vaan nyt tuntuu. Ja kun sinäkin olet tuollainen ’ihan ok’ –kaveri, Seppo hapuili suorastaan ahdistuneen kuuloisena.
- Joo, mutta mää olen homo. Ja sinä poliisi. Vai oletko sinä muka myös homo?
- En tiedä. En ole varma. Kuule, unohda koko juttu. Anteeksi, että häiritsin.
- Ei! Seis! Älä lopeta! Mitä tarkoitat, ettet tiedä, ole varma?
- No sitä just. Joskus tuntuu, ajattelee… ääh… Ehkä haluaisin ottaa siitä selvää. Että olenko. Vaikka jutella jonkun homon kanssa, jonkun tolkullisen. Ymmärrätkö?
- Ymmärrän. Sopiiko sinulle kuuden aikaan?
- Ai? Häh? Siis mitä? Että… niin ku… sinä lähdet? Voi luoja! Kiitos… kai.

Sain hänet rauhoittumaan sen verran, että saimme päätettyä tapaavamme yhdessä pubissa, jossa kumpikaan ei ollut ennen käynyt. Puolueeton maaperä, kummankaan tuttavia ei luultavasti näkyisi, emme joutuisi selittelemään kenellekään. Ja saisimme jutella rauhassa.

En oikein tiedä, mitä ajattelin. En ainakaan mitään selkeää ja yksinkertaista. Ylikonstaapeli kamppaili seksuaalisen identiteettinsä kanssa, no johan nyt. Semmoinen miesten mies. Eikä se ollut edes mikään nuorukainen, ehkä vähän yli kolmenkymmenen, minun ikäiseni. Luulisi, että siihen mennessä mies olisi jo oivaltanut, mikä on… miehiään. Ja miksi minä? Enhän minä ole mikään seksuaaliterapeutti. Hyvä että itse tiesin, mihin tuota kaluaan käyttää. Toisaalta hän oli hemmetin hyvännäköinen äijä. Ehkä… tai ei sittenkään, mistä minä tiesin, millainen se oli ihmisenä. Ei sitä noin vain uskaltaisi sänkyyn vokotella. Eikä se varmaan minusta ollut petikumppanina kiinnostunut, jos homo olikin. Minähän olen vain tällainen laiha ruipelo siihen verrattuna. Ja jutellahan se vain halusi. Melko levottomin ja sekavin mielin lopulta sinne pubiin lähdin. Enkä muuten pannut niitä nahkahousuja! Enkä pukuakaan sen puoleen. Ihan vain farkuissa ja hupparissa menin.
En ollut ensin tunnistaa sitä Seppoa siellä kapakassa. Luulin, ettei se ollut vielä tullut. Eihän hänellä nimittäin tietenkään ollut sitä poliisin virkahaalaria. Nahkatakki sillä oli, kun istui perimmäisessä loosissa. Hän heilautti pienesti kättään ilmoittaakseen, että täällä ollaan. Karmea, levoton hyönteisparvi surisi vatsassani, kun kaljoineni lähestyin pöytää, ja ainakin kainalot olivat hiestä märät. Vaan kyllä Seppokin ähki punaisena ja jalat tuntuivat vispaavan, että pöytä heilui.
Kun kumpikaan ei jännitykseltään osannut mennä suoraan asiaan, käsittelimme aluksi ainoan meitä yhdistävän asian. Naapurini taposta oli jo suoritettu pidätys. Kaksi sen lähikapakan tyyppiä oli mennyt jatkoille sen Matti H:n luo ja siellä oli tullut riitaa viinasta. Tilanne oli kärjistynyt tappeluksi ja se edelleen puukotukseksi. Seppo huokaisi raskaasti, että se on niin tyypillinen suomalainen henkirikos kuin olla voi, ryyppyporukan kännistä kärhämöintiä seurauksin, joita kukaan ei ollut tarkoittanut. Hän sanoi olevansa niin kyllästynyt moiseen typeryyteen, ettei jaksa tuntea enää myötätuntoa edes uhria kohtaan. Ehkä ynseää sanoa, kun yksi kumminkin oli kuollut, mutta olin helpottunut, ettei kyse ollut homoon kohdistunut viharikos. Sepon mukaan kumpikaan tekijöistä ei ollut millään tavoin viitannut sellaiseen motiiviin.

Kun oli näin alkuun päästy ja päällimmäiset käsitelty, hermostunut tunnelma hieman laukesi. Seppokin jutteli jo rentoutuneena, vaikkakin vilkuili minua välistä vähän jännästi. Arvelin, että nyt rohkenisin mennä varsinaiseen asiaan. Leväytin ystävällisimmän hymykuoppahymyni ja madalsin ääntä:
- Halusit kuitenkin puhua ihan muusta asiasta?
- Niin, joo… ööö… tuota. Hitto, mistä mää aloittaisin, hän hörähti hermona. – Tekisi melkein mieli ehdottaa, että puhuttaisiko sittenkin jostain muusta.
- Keihäänheitosta? Jääkiekosta? Viidenkympin hiihdosta? Alastonpainista?
- Mistä!?
- Alastonpainista pääsisi kaikkein nopeimmin homoiluun, jatkoin hymyäni. – Viidenkympin hiihto kestää niin kauan.
- Höh, huumoriveikko vai? Mutta okei, siis musta on… ööö… mää olen jo jonkin aikaa… Voi vittu, auta mua!
- Susta on jo vuosia tuntunut, että sää pidät enemmän miehistä kuin naisista, siis seksuaalisesti. Niinpä sää oot ajatellut, että olet homo.
- Joo. Siinä se.
- Mutta sää olet myös epävarma. Et ehkä niinkään itsestäsi, mutta koska ympäristön paineet ovat kovat, varsinkin sua kohtaan, koska olet poliisi, et oikein tiedä, mitä sun pitäis tehdä, uskaltaa tehdä.
- Joo, just noin.
- Ja koska et myöskään tiedä homoudesta oikeastaan mitään todellista, haluaisit jonkun valistavan sua kaikesta homouteen liittyvästä. Ehkäpä antavan jopa käytännön opetusta sängyssä.
- Joo. Tai siis, hitto, tieto olis nyt aika arvokasta, helpottavaa, mutta jos nyt ihan rehellinen olen, niin tuo käytäntö pelottaa aivan saatanasti.
- Niin, toiseen mieheen on pelottavaa koskea muuten kuin tapellessa.
- Heheh, joo kamppailutreeneissä ja pidätystilanteissa määkin olen vain miehiin koskenut.
- Miksi minä?
- Eh, tuota, et sitten syytä seksuaalisesta häirinnästä, Seppo virnisti ilkikurisesti.
- Häh? Olisitkin häirinnyt. En ehkä olisi vastustellut.
- Ihan tosi? No joka tapauksessa, kun eka kerralla avasit oven ja sulla oli vain alushousut, mulla meni pasmat aivan sekaisin. Sää olit niin hyvännäköinen, söpö. Ja sitten se porno ja vielä ne nahkahousut. Hyvä että itse pysyin housuissani.
- Älä nyt. Säähän olit itse rauhallisuus ja täysin asiallinen, vakuutin tyynesti, vaikka sisäisesti kiljuin: minä olen Seposta söpö, jess.
- Arvaa, miltä sisältä tuntui! Ja sitten kun sää olit jotenkin niin normaali, fiksu. Et mikään semmoinen… ööö…
- Homoklisee. Neitimäinen ranteenpaukuttaja.
- Niin. Niin sitten tuntui, että sun kanssa vois jutella. Ainakin.
- Hyvä on. Mitä haluat homoista tietää?
- Kaiken.
Niin minä sitten kerroin kaiken. Tai siis kaiken, minkä itse tiesin, mikä ei tietenkään tarkoita asian tyhjentävää valaisemista. Ympäristön vihamielisten paineiden ja itsesyytösten varalta korostin erityisesti sitä, että ihminen ei koskaan voi itse valita homouttaan. Kyky tai ehkä pikemminkin halu siihen on ihmisessä synnynnäistä eikä siitä sen takia pidä kokea syyllisyyttä tai häpeää. Myönsin kyllä senkin, että homouden sanoisinko vahvuusaste voi vaihdella. Jotkut ovat sitä täydellisesti ja ehdottomasti, joillekin biseksuaalisuus on luontevampaa ja jotkut saattavat kokeilla seksiä oman sukupuolen kanssa satunnaisesti kokematta silti itseään homoiksi.

Tätä osuutta Seppo kuunteli totisena mutta myös helpottuneen oloisena. Mutta kun siirryin varsinaiseen seksiin, naintitapoihin ja mielihyvän lähteisiin, hän muuttui levottomaksi, jalat alkoivat taas vispauksen pöydän alla. Teki mieli ojentaa hänelle nenäliina, johon pyyhkiä kuola suupielistä. Erityisen innoissaan hän nyökytteli, kun ylistin hänelle, että homoseksissä mies uskaltaa sanoa miehelle avoimemmin, miten haluaa naida, mistä haluaa itseään kiihotettavan kuin heteroseksissä naiselle. Kun kysyin Sepolta, millaista seksistä miehen kanssa hän oli fantasioinut, hän ei uskaltanut tai kehdannut sanoa, mutta myönsi kuitenkin, että kyllä hänellä erinäisiä fantasioita oli, kuulemma ehkä liiankin raisuja ja villejä. Hän kysyi samaa minulta.
- Jaa, pitkällisen ja monipuolisen kokemukseni pohjalta olen päätynyt suosimaan ehdottomasti anaaliyhdyntää. Olen versatile eli tykkään sekä panna että olla pantavana.
- Aha. Sulla on siis paljonkin näitä kokemuksia?
- Ei oikeasti. Liioittelin, nauroin. – Jonkin verran kumminkin. Minulla ei ole koskaan ollut vakituista poikaystävää kovin pitkään, mutta en nyt hyppele joka jätkän pakaroillekaan.
- Minkälainen oli sun ensimmäinen kertasi?
- Jännittävä, kiimainen, sekava, tökerö, tajunnan räjäyttävä pettymys. Se ei muuten ollut persepano. Se oli toisen päällä nylkytystä, vähän kullin nuolemista ja imemistä ja lopuksi runkkailua.
- Heh. Kuulostaa yhtä karmealta kuin mun eka kerta naisen kanssa. Tuota, milloin sää tajusit olevasi homo? Ja miltä se tuntui?
- Musta tuntuu, että mää olen tajunnut sen itsestäni aina. Murkkuiässä ja aika pitkään sen jälkeenkin se oli hämmentävää ja vähän pelottavaakin, kun pelkäsi muiden halveksuntaa ja pilkkaa. Mutta sitten mun isä – niin siis vanhempani ja veljeni ovat ottaneet tämän ihan iisisti – niin isä sanoi, kun oli ensin vähän mutristellut suutaan happamana, että ole poika mikä olet, mutta tee se rohkeasti ja häpeämättä. Niin mää olen sitten tehnyt.
- Onpa isä. Tosi reilu, hieno.
- No tuossa asiassa. Vikansa siinäkin kyllä on. Tuurijuoppo. No, joko tiedontarpeesi on tyydytetty vai vieläkö jäi jotain epäselväksi?
- Ei kai. En tiedä. Tämä oli… ööö… valaisevaa. Kiitos.
Seppo hymyili mukava puna poskillaan. Ja katsoi minua silmiin tavalla, joka sai minun pallini pomppimaan riemuissaan ja kalun hyppimään lahkeesta toiseen! Varoitin kuitenkin itseäni, etten voi olla varma, mitä tuo poliisi haluaa. Tietysti hän oli kehunut minua söpöksi, mutta onko hän valmis menemään pitemmälle. Ja toisaalta halusinko itse sänkyyn noin kokemattoman miehen kanssa, vaikka hän olikin hiton näyttävä äijä. Paitsi että olihan hän tietysti neitsyt! Jaa, mutta jos hän pitääkin jostain omituisista jutuista, sadismista pitsialusvaatteissa Kontio-saappaat jalassa. No jaa, olisihan sekin melkoinen kokemus, jos vain rajoista sovitaan, heheh. Mutta olihan minun päästävä asiassa selvyyteen, joten jo muutaman kaljan nousuhumalan rohkaisemana:
- Entäs nyt? Mitä sulla on mielessä? Käytännön harjoituksia miehen iskemiseksi?
- Joo, se kuulostaa hyvältä, Seppo killisteli minua ja tokaisi sitten yllättäen suoraan ja epäröimättä. – Miten sut saa iskettyä?
- Oho. Oikeastiko?
- Jep.
- No esimerkiksi olemalla tuon näköinen. Painamalla näin polven polvea vasten ja sanomalla, että hei mies, haluatko elämäsi kyydit.
- Hei, mies haluatko elämäsi kyydit? Vai nyrjäytänkö polvesi?
- Älä. Ja haluan.
Ja niin päädyimme minun eteiseeni. Vastakkain seisomaan, toisiimme katsomaan, jämerä poliisimies nahkatakissaan ja minä hupparissani. Eikä kumpikaan ensi alkuun osannut tehdä mitään, paitsi pysyä vaiti. Viimein nostin kourani hänen niskaansa, kuljetin sormiani hänen siilitukassaan ja me uskalsimme hymyillä pienesti. Ja sitten hapuilin huulillani hänen suutaan, raotin sen kielelläni ja tunkeuduimme toistemme suuhun. Seppo arasteli sitä suudelmaa, ja hänen jokainen lihaksensa tuntui jännittyvän kauhun huutoon, kun kiedoin käteni hänen ympärilleen. Se nahkatakki tuntui tosi mukavalta ja natisi kiihottavasti. Hetken päässäni välähti, tykkäisiköhän hän, jos minullakin olisi nahkakuteet. Hylkäsin ajatuksen saman tien, semmoiset lisäkiihokkeet voisi ottaa käyttöön myöhemmin, kun Seppo pystyisi ottamaan hommat rennommin.
Painauduin tiiviimmin häntä vasten ja hieroin kevyesti lantiotani hänen lantioonsa. Varovasti hänkin uskalsi kiertää kätensä selkääni ja hyväillä sitä. Irrottauduin suudelmasta ja aloin näykkiä ja imeä hänen leukaansa ja kaulaansa. Hänen hengityksensä muuttui raskaammaksi ja hänen otteensa ympärilläni tiukkeni. Kuiskasin hänen korvaansa:
- Onko sinulla toiveita? Miten haluaisit rakastella?
- En tiedä. Kerro sinä.
- Jospa aloittaisimme riisuuntumisella. Alastomuus voisi helpottaa touhua näin ensi kerralla.
- Hihihii, toisella kerralla pukeudumme sitten haarniskaan vai, Seppo sai hieman hysteerisen kohtauksen, kai jännityksen takia.
- Joo ja käymme turnajaistaistelun peitsin ja miekoin, murisin ja kuorin häntä nahkatakista. – Kuin kunnon ritarit ennen muinoin.
- Päätyivätkö nekin lopuksi sänkyyn, hän jatkoi naureskelua.
- Päätyivät. Pellit kolisten. Oletko ollut liikennepoliisin puolella?
Hitto, se nauru meinasi pilata tunnelman. Mutta takin jälkeen riisuin häneltä kuitenkin collegepuseron ja olin seota. Sepon hartiat, käsivarret, rinta- ja vatsalihakset olivat jotain aivan uskomatonta, suurta… uhh… niin helvetin miestä, tosi miestä. Vähän ujostellen mutta selvästi mielissään hän totteli käskyäni esitellä lihaksiaan. Ihme, ettei niiden isojen ja kovien muskeleiden puristeleminen saanut mällejäni ruiskahtamaan housuihin yksin tein. Se poseeraaminen ilmeisesti kiihotti Seppoakin rohkaistumaan, sillä kohta hän tarttui minuun turhankin väkevästi, raisulla vimmalla repi minulta vaatteet ja oli syödä minut elävältä. Hän mumisi jotain sekavia, jotka uskalsin tulkita laihan timmin vartaloni kehuskeluksi. Vallan ilahduin hänen vapautumistaan ja heittäytymistä kunnon kourintaan, jonka voimalle en olisi mitään mahtanut – jos olisin sattunut sitä haluamaan.

Minua hermostuksissaan kouriessaan hän ei heti huomannut, että kaluni oli täydessä seisokissa. Mutta kun hän hyväili kylkeäni, vehkeeni osui hänen ranteeseensa. Hän vilkaisi alas, että mikä se oli, ja henkäisi syvään silmät ammolleen rävähtäen. Kaluni on jännän suora, terska tosi paksu, pituuttakin on ihan mukavasti, vaikkei jöötini jättiläinen olekaan. En voinut olla kiusoittelematta:
- Järkytyitkö? Taitaa olla sinun ensimmäinen live-erektio näin läheltä nähtynä?
- Juu-uu-uh. Krhmm… tuota… huh, komea.
- Ota se käteesi.
- O-o-onko pakko? Aih, tuo sattui, Seppo inahti, kun nipistin häntä nännistä. – Mi-miten mää sen otan?
- Vaikka jämäkästi. Niin kuin tarttuisit poliisipamppuusi.
- Hhmmm. Tämmöistä pamppua kantaisi varustevyöllä mielellään, Seppo myhäili kiva kiilto silmissä, kun lopulta sai kouransa kaluni ympärille.
- Sun lanteilla se on valmis roikkumaan ikuisesti. Kunhan muistaisit välillä hipelöidä.
- Juu, totta kai. Täytyyhän pamppu pitää kovana, hän hymyili ja älysi alkaa arasti runkata vehjettäni.
- Uuuh, tuntuupa hyvältä. Siis nuo poliisimiehen otteet, hyrisin, mutta päätin sitten siirtyä eteenpäin. – Mutta nyt tarkistetaan sinun pamppusi.
Sysäsin hänen kätensä kyrvältäni, pudottauduin polvilleni ja kiskoin hänen farkkunsa ja kalsarit nilkkoihin. Jestas, mikä terhakka, vähän kaareva paksukainen esiin ponkaisikaan! Siinä samassa se oli suussani. Seppo ulvahti, polvet notkahti ja kädet tarrasivat hiuksiini. Otin kalun välillä syvälle nieluun, imin, lutkutin, kutittelin kielen kärjellä. Toisella kädellä puristelin ja venyttelin pallokassia. Toisella kourin tiukan kiinteitä pakaroita, tungin sormea aukkoon ja sain Sepon ukisemaan, puuskahtelemaan vapisevalla äänellä. Kun hän alkoi riehaantua liikaa, päästin kalun suustani – hänen voihkaisevaksi pettymykseksi. Riisuin häneltä kengät ja housut nilkoista ja kiskoin häntä perässäni makuuhuoneeseen. Hän huokaili:
- Hitto, että tuo äskeinen tuntui hyvältä. Tajutonta.
- Nyt seuraa vielä parempaa. Saat nussia mua perseeseen tuolla sarvellasi.
- Vau, koko menu heti eka kerralla, hän hihkaisi ja kaappasi minut takaapäin tiukkaan syleilyyn. – Mitähän jälkiruuaksi?
- Ei mitään kulinarismia, vaan hurja ratsastus villillä orilla, uhosin ja rimpuilin kohti yöpöydän laatikon liukkaria ja kortsuja.
Seppo kaatoi minut mahalleni sängylle, ahmi niskaani, kaulan syrjää, korvaa ja sohi kovalla vehkeellään pakaroideni väliin. Huh, että se raskas, kiihkoissaan riuhtova mies tuntui upealta selässäni. Ihanhan minä olin heikko, pieni mies – mitä en usein olekaan kokenut, saati pitänyt siitä. Pyysin Seppoa kuitenkin rauhoittumaan sen verran, että saisin hoitaa liukastamiset ja kumituksen.
Sen jälkeen heittäydyin selälleni koivet pystyssä ja kannustin sitä mahtisonnia astumaan minut. Lihakset, no jaa koko mies, kiimasta vapisten hän yritti löytää reikääni. Avitin häntä kädelläni. Hitaasti ja väkevänä hän alkoi tunkeutua sisääni, ja minä olin kiljua onnesta. Laskin kinttuni hänen olkapäilleen, ja hän taipui syvemmälle ylleni. Hänen suunsa ja silmänsä olivat ammollaan. Hän painoi kourillaan hartiani lakanoihin. Hitto, että se muskeliäijä oli pelottavan komea siinä minua paukuttaessaan. Minun vatsalihakseni kramppasivat tahdottomasti hänen voimakkaitten työntöjensä tahdissa. Ihme, ettei voihkinani ja uikutukseni puhjennut nautinnon itkuksi. Maltoin kuitenkin antaa samalla hänen kyrvälleen kunnon tiukan suolihoidon ja Sepon mölinästä ja pärskinnästä päätellen se tehosi. Itse olisin toivonut sen jatkuvan paljon pitempään, mutta kai kokemattomuuttaan hän tuli aika pian hurjien karjahdusten, kirousten ja rajujen kouristusten kera.
Vajosimme patjalle vierekkäin ja läähättäen kietouduimme pitkään, hikiseen halaukseen. Höpötimme toisillemme kaikenlaisia epämiehekkäitä hellyyksiä kuten:
- Vittu saatana, millaista menoa! Onko jätkän perseen nussiminen aina näin tajutonta?
- Jumalauta äijä, että sun kyrpäsi nuiji mun päähän villejä salamoita!
- Seuraavalla kerralla saat moloani jyrinöiden kera, helvetin jätkä.
Tällaisia leperrellen hoipuimme kaljavarastolleni ja uppouduimme kittaamaan oluita sohvalle toistemme kainaloihin kaivautuen. Vaan emmepä me siinä kauaa aikaa viihtyneet, emme edes toisia tölkkejä kerinneet korkata, kun olimme jo taas terhakkaassa kiimassa. Sepon koura ei malttanut pysyä erossa seipäästäni, ja kuola valuen hän uteli, miltä se mahtaisi tuntua hänen perseessään ja miten se sinne saataisiin. Ehdotin, että joutavien selittelyiden sijasta näyttäisin tempun käytännössä. Niinpä Seppo oli tuota pikaa nelin kontin siinä matolla pakarat pystyssä. Minä niitä läiskin reippaasti, ja hieroin naamaani vakoon. Sorkin sormillani reikää, levittelin sitä ja lopulta tungin sinne kieltäni – ja syljin välillä suusta karvoja ja hikeä. Seppo hyrisi ja inahteli niin kivasti, että päättelin hänen pitävän tästäkin puolesta miesten välisissä puuhissa.
Ihmetellä täytyy, miten jaksoin panna Seppoa niin pitkään ja että hän kesti sen kuin mies. Aloitimme kyljittäin, kun arvelin, että se sattuisi ekakertalaisesta vähiten. Roikotin hänen ylempää jalkaansa kyynärtaipeessani ja ahtauduin sitten hemmetin tiukkaan aukkoon hitaasti ja rauhallisesti. Paksu terska vain meinasi jumittua heti alkuunsa, mutta siitäkin selvittiin pienellä voimanponnistuksella. Vaikka Seppo kirskutteli hampaitaan ja mutisi kirouksia, hän selvästi nautti siitä. Kun olin päässyt ihan perille asti ja lykkinyt muutaman kerran, vaihdoimme asentoa.
Seuraavaksi hän ratsasti minulla. Mahtavat reidet ja kovat polvet puristuivat kylkiini, kun ratsupoliisi pomppi kalullani hampaat irvessä ja hiki otsalla kimaltaen. Kiihotuin sen lihaskimpun työskentelystä melkein laukeamispisteeseen. Nopeasti vaihdoimme asentoa, Seppo taas kontillaan ja minä puristauduin koko nelsonin avulla hänen selkäänsä. Siinä en enää pidätellyt itseäni, vaan annoin mennä täysillä niin, että miehekäs oriini meinasi ilmeisesti tuskissaan välillä karata altani. Kumman paljon tuli muuten sitä mällilientä, olisikohan ison miehen alistaminen panopuuksi kiihdyttänyt aivan erityisesti siementehtaani tuotantoa. Tuntui, että ne loppukouristukset vievät minulta hengen, no jaa siihen hurmioon ei olisi ollut pahakaan kuolla.
Levisimme siihen olohuoneen matolle ja lojuimme pitkään toisiamme silmiin katsoen. Tyytyväinen hymy leikki kummankin silmissä. Sormet hakeutuivat puristamaan toisiaan hellästi. Pystyin tuskin kuiskaamaan, kun aloitin kuulustelun:
- No miltä ensi kerta tuntui?
- Miten sää sanoitkaan omasta eka panostasi? ’Tökerö tajunnan räjäyttävä pettymys’, Seppo virnisti.
- Mitä vittua! Oliko tämä sulle pettymys?
- Ei, ei tosiaankaan! Vähän pelottava ja tuskainenkin, mutta aivan mielettömän hieno pano, hän nauroi ja pörrötti tukkaani.
- Jännitit alussa niin, että olin jo varma, ettei tästä tule mitään. Miten sää yhtäkkiä vapauduitkin niin ja heittäydyit ihan hurjaksi?
- En tajua. Syyllinen olet sinä. En enää kyennyt hillitsemään itseäni. Olet niin helvetin söpö, silleen syötävän seksikäs.
- Höh, puhut paskaa, hörähdin imarreltuna ja pamautin häntä nyrkillä kevyesti kylkeen.
- Haa, yrität pahoinpidellä poliisia, senkin nyrkkisankari, hän murahti ja kieräytti minut alleen, minkä seurauksena minun raajani ampaisivat tiukkaan puristukseen hänen ympärilleen. Seppo irvisti minulle pahaenteisesti. – Sanoit silloin kerran, että jos puhe ei auta, pystyt käyttämään nyrkkejäsikin. Onko se totta?
- Hehe, ei vähimmässäkään määrin. Kunhan uhosin. Oikeasti olen tosi kiltti ja kartan tappeluita viimeiseen asti, sopotin, kun samalla pureskelin hänen harteitaan ja olkapäitä.
- Harmi. Olisi ollut kiva pidättää sut, kun rupeat riehumaan.
- Mitä?! Kaipaatko tosi rajua seksiä?
- Ööö… joo. Sellaisesta olen välillä haaveillut. Se jotenkin kuulostaa miehekkäältä. Vai onko se homopiireissä kiellettyä?
- Ei, mutta siitä pitää tarkasti sopia etukäteen. Toista ei saa vahingoittaa oikeasti eikä muutenkaan tehdä mitään, mistä toinen ei tykkää.
- Tuon nyt tajuaa kyllä. Mutta jos kaikesta sovittaisiin, niin voisitko kuvitella leikkiväsi sellaista?
- En tiedä. En ole koskaan harrastanut sellaista. Vaikka olisihan se uusi kokemus kokeilla sitä. Joskus. Esimerkiksi sun kanssa. Siis jos varmasti sitoudut pelisääntöihin ja turvasanaan ja kaikkeen siihen.
- Tietenkin. Musta olisi mahtavaa leikkiä sun kanssa vähän rosvoa ja poliisia, Seppo naurahti ja suukotteli minua.
- Mmmm… Sopiiko, ettei kuitenkaan enää tänään. Haluan vähän harkinta-aikaa.
Minä sain aikaa, mutta suostuin lopulta innoissani. En nyt tässä jaksa kertoa yksityiskohtaisesti, minkälaisia hurjia roolipelejä me myöhemmin harrastimme. Sen vain sanon, että moni heterojätkäkin olisi kauhistunut, miten homot voivatkin peuhata niin rajuissa leikeissä. Tietysti kaikki oli oikeasti ihan turvallista ja tapahtui sovituissa rajoissa. Ettei se siis mitään oikeaa väkivaltaa ollut, veri ei lentänyt eikä ruhjeita tullut, mitä nyt muutama mustelma. Minä rakastan sitä Sepon voimaa, jolla hän taltuttaa minun raivoisat rimpuiluni. Ja ne mielipuoliset panot peuhaamisen päälle! Huh, tulen nytkin niitä muistellessani niin kiimaan, että taidan kohta soittaa Sepolle.
Mutta siis noiden eka kerran naintien päälle asetuimme taas sohvaan ottamaan olutta. Tenttasin lisää Sepon tuntemuksia ensimmäisten homoseksikokemusten jälkeen. Hän vakuutti olevansa onnellinen, että oli uskaltautunut kokeilemaan ja saisi tulevaisuudessa ehkä toteuttaa salaisia mieltymyksiäänkin. Ja aikoi ehdottomasti jatkaa samalla uralla, koska seksi oli osoittautunut niin mielettömän hyväksi, ettei ikinä ollut osannut kuvitellakaan. Koska pieni mustasukkaisuus puraisi palleaani, utelin kautta rantain, aikoiko hän nyt alkaa kunnon miesten metsästyksen ja eri kavereiden testauksen. Muistan, kuinka hän katsoi ujon hämmentyneenä silmiini ja kysyi, ettenkö minä enää halunnut jatkaa hänen kanssaan. No jaa, pitkin hampain saatoin suostua, minkä ilmoitin syöksymällä hänen kimppuunsa ja syömällä hänet. Hän nauroi onnessaan, mutta varoitti, että hän aikoo silti siitä eteenkinpäin elää kaapissa. Minulla ei ole mitään sitä vastaan. Ei kai miehekkään poliisin olisi helppo hillua avoimesti homona. Kun Seppo alkoi tehdä lähtöä, en päästänyt häntä, vaan ilmoitin, että sänkyni on tarpeeksi leveä molemmille. Hän jäi ja hän jää aika usein luokseni, sillä kaapissani on ihan hyvä elää.
Jihuu! Soitin äsken Sepolle, kun tulin vähän levottomaksi noista yllä kuvaamistani villeistä touhuistamme. Hän on tulossa. Minä yritin ehdottaa, että taistelisimme tänään nahkakuteissa, mutta hänellä on parempi idea. Hän on ostanut meille painitrikoot! Jumalauta, siitä tulee kunnon ryskettä!