Mika

Siitä on kymmenen vuotta aikaa (viime keväänä) kun pääsin yläasteelta,
ja en vieläkään tajua, että miten se oli ylipäätään mahdollista. Mulla
oli varmasti luokan huonoin todistus, läpi päässeistä. Olin koko
yläaste-ajan koulukiusattu, sekin saattoi vaikuttaa asiaan. Tiesin jo
silloin olevani pesunkestävä homo, ja pelkäsin todella paljon koko ajan,
että pojat
saisivat sen tietää. Eivät onneksi saaneet, muutenkin oli aivan
tarpeeksi kestämistä.
Pelkäsin, että millainen meteli kotona tulee, kun tuon sen huonon
paperin kotiin...eivät vanhempanikaan olleet mitään kouluja käyneet,
mutta meteliä osasivat kyllä pitää. No, meteli tuli, mutta hengissä
selvittiin. Mulla on yksi veli, Jesse, viisi vuotta nuorempi...Jesse
katsoi suu auki, kun mä sain huutia.
Mä asuin pienellä paikkakunnalla, maaseudulla, joten kavereita ei
pahemmin ollut. Mulla oli yksi hyvä kaveri, naapurin Mikko, hän oli mua
kolme vuotta vanhempi. Mikko oli sikäli vastakohta mulle, että hän oli
hyvä koulussa, pääsi ylioppilaaksi samana keväänä. Sitten hän lähti
kaupunkiin opiskelemaan. Multa lähti ainut kunnon kaveri.

No, lukioon mulla ei ollut mitään asiaa, eikä kiinnostanutkaan.
Ammattikouluun yritin mennä, pääsinkin, mutta ne pahimmat koulukiusaajat
tulivat sinnekin. Mä olin umpikujassa. Pari kuukautta kävin siellä,
sitten lopetin sen.

Äiti oli hiljaa, mutta isä sanoi, että koska ei koulu maita, niin
sitten tulet heidän kanssaan navettahommiin. Kyllä mä sinne menin, en
sitä ottanut minään rangaistuksena. Itsehän olin soppani keittänyt. Koko
ajan mä syytin itseäni, että mitä pahaa mä olin tehnyt, koska olin
tälläinen epänormaali ja kehitysvammainen hullu eli homo.

Iltaisin itkin todella useasti huoneessani sekä öisin...olin todella
umpikujassa. Jesselle en voinut mitään jutella, hän oli nuori ja hänellä
oli omat juttunsa. Mietein tosi paljon itsaria. Meillä oli omaa metsää
ja monta kertaa otin köyden mukaani, menin metsään ja ajattelin, että
haen vahvan koivun oksan ja ripustan itseni siihen kuivumaan. Yhden
löysinkin, mietein siinä koivun juurella, että tähänkö se nyt sitten
loppuu...mutta en sitten kuitenkaan.

Mun elämäni oli todella, suoraan sanoen, helvetillistä. Missään ei
näkynyt mitään valon pilkahdusta. Sen tiesin, että kotitilalle en jää,
jääköön Jesse sitten aikanaan, jos jää. Ajattelin, että jos inttiin asti
jaksan olla...niin sitten lähden jonnekin.

Silloin en vielä osannut aavistaa, että mä vielä joskus kohtaan Janin!
Jani on nykyään mulle kaikista tärkeintä, mutta palataan Janiin
hiukkasen myöhemmin.

Kaikki päivät olivat mulle yhtä tuskaa. Joka päivä mä haaveilin, että
mä lähden täältä häiritsemästä muita. Sitten on kaikilla asiat paremmin.
Isäni oli aikoinaan saanut omalta isältään pienoiskiväärin, hänellä oli
lupakin siihen, mulla ei ollut. Ei isänikään sitä missään käyttänyt,
tuolla se oli komerossa. Muutaman kerran käytiin yhdessä ampumassa
maaliin. Mä piirsin ulkovaraston seinään ympyrän ja siihen pisteet ja
sitten ammuskeltiin hiukan. Mutta, se etu siitä oli, että kun mä olin
yksin kotona...mä muutaman kerran hain sen ja ajattelin, että tällä mä
teen sen. Itsarin. Mutta en pystynyt silloinkaan. Ajattelin, että enkö
mä pysty tuohonkaan.
Pienellä paikkakunnalla lähes kaikki tuntevat toisensa, Kaikki
kysyivät multa, että milloin sä Mika itsellesi emännän haet...mä
vastasin, milloin mitäkin. Kenellekään en voinut homoudestani puhua.
Toivoin niin suunnattomasti, että olisi ollut joku...kelle olisin voinut
avautua. Kotona jos olisin sanonut asiasta, isä olisi huutanut ja
kenties piiskannut minut. Huutanut, että tuollaisen mielisairauden mä
susta ajan ulos. Äiti olisi saattanut olla hiljaa muuten, mutta sen
sekin olisi kyllä vannonut mulle, että kenellekään en saa puhua. Olisin
nolannut heidätkin.

Mitään palkkaa en kotoa saanut, no sain mä ruoan, asunnon ja silloin
tällöin jotain vaatteitakin. Jokin arvo tietysti niilläkin on.
Autokoulun he maksoivat mulle. Isälläni oli kortti, äidillä ei ollut.
Vanha paha auto meillä oli, joskus pääsin sen kanssa ajelemaan...ilman
mitään erityistä määränpäätä kuitenkaan. Isä kyllä tarkasti aina
matkamittarin lukemat ja tenttasi, että missä olin käynyt.

Jotain työttömyyskorvausta olisin voinut saada, mutta en hakenut.
Mulla oli sellanen käsitys itsestäni, että jos mulle tarjotaan jotakin
työpaikkaa...enhän mä osaa mitään. En kerta kaikkiaan osaa mitään.
Siihen saattoi olla osasyy myös sillä vuosia jatkuneella
koulukiusauksella. Multa oli viety aivan totaalisesti oman arvon tunto.
Jos sitä koskaan oli ollutkaan. Mä syytin kaikesta omaa homouttani. Mä
hoin itselleni, että jos mä olisin hetero, kaikki olisi paremmin. Mä
ajattelin, että jos mä joskus intistä pääsen, silloin mä lähden. Kaikki
tuntui niin painostavalta siellä maaseudulla.

No, aika kului jotenkin...ja tuli inttiin menon aika. Mä toisaalta
haaveilin siitä, että siellä on komeita kundeja ja saisin ihailla niitä.
Eihän mulla ollut mitään kokemuksia pojista, vaikka olin jo
intti-iässä. Homona. Mutta, mä myös pelkäsin erittäin paljon sitä, että
jäisin homona kiinni.
Poikia sain kyllä ihailla. Oli tosi ihanaa katsella poikien kaluja
suihkussa ja saunassa...muutaman kerran mulle tuli kiire lähtö suihkusta
pyyhe lanteilla...alkoi kaveri heräilemään...
Ja vaikka sen itse sanonkin, mun kaluni ei jäänyt ollenkaan huonoksi
poikien kalujen vieressä...tarkoitan kokoa. Mulla ei ollut ennen ollut
mitään vertailukohtaa, mutta siellä oli. Ainoastaan Mikon kanssa oli
uimassa käyty. Hitsi, kun ne pojat oli ihania
siellä saunassa...ajattelin, että mä voisin imeä vaikka
useammalta...mutta en tietenkään voinut mitään sellaista puhua
kenellekään. Ja ne ihanat peput! Voi että!
Pojat kertoilivat tyttöjuttujaan, mua ei ne kiinostaneet. Mutta mulle
tuli aina vaan pahemmaksi tuo tilanne, että en pystynyt sulattamaan
sitä, että olen homo.

Salakuljetin ampumaradalta yhden patruunan kasarmille, sanoin siellä
vaan, että se lipsahti penkkaan ohi taulun. Meni lävitse. Piilotin
patruunan kaappiin ja ei sitä löydetty. Olin niin rohkea, että muutamana
iltana vein patruunan tyynyn alle, ajattelin että yöllä lähden vessaan,
otan sen ja aseen mukaan...menen kuivaushuoneesen ja posautan itseltäni
aivot pellolle...sitten on kaikki asiat paremmin...kaikilla! Muutaman
kerran meninkin, hivelin jo aseen varmistintakin...ajattelin, että ei
siihen kauaa mene...mutta jokin sai minut luopumaan ajatuksesta.

Yksinkertaisesti mun elämäni oli omasta mielestäni niin umpikujassa,
että ei missään näkynyt mitään valonpilkahdusta.

No, intti loppui lopulta. Ensimmäinen paikka, jossa mä olin loppuun
asti. Mutta, sen olin päättänyt jo ennen inttiä, että sen jälkeen mä
lähden kotoa...jonnekin. En kestänyt enää. Mulla ei ollut kylläkään
mitään hajua siitä, että minne mä menen...mutta silti.
Mä kokosin laukkuuni vähän vaatteita, hammasharjan, paristokäyttöisen
partakoneen ja ilmoitin vanhemmilleni, että mä lähden. Olisin mä saanut
jäädä, ei siinä mitään...mutta en yksinkertaisesti pystynyt jäämään.
Vaatteista ajattelin ja muustakin, että jos aivan pakottava tarve
tulee...niin käyn hakemassa lisää..mutta tuskin. Äiti otti sen
raskaammin. Hän jopa antoi mulle 50 € rahaa mukaan. Sanoi, että ei hän
uskalla antaa enempää, ettei isä tajua ja huomaa asiaa. Isälläni oli
niin suuri määräysvalta meillä, että äitini ei yksinkertaisesti
uskaltanut vastustaa. No, sillä rahalla mä sain bussilipun kaupunkiin.
Tuntemattomaan elämään.


Mä olin pitänyt naapurin Mikon kanssa yhteyttä noin puhelimella ja
silleen...mä tiesin, että missä Mikko asuu. Mikko oli saanut opiskelunsa
yhteen päätökseen ja oli saanut työpaikan kaupungista ja asui siellä.
Oli seurustellutkin jonkin tytön kanssa jonkin aikaa, mutta sitten oli
tullut ero jostakin syystä. No, mä menin käymään Mikon luona ja
juteltiin ihan niitä näitä...intistä sun muusta. Mikko oli itsekin jokin
aikaa sitten vapautunut sieltä, kolme vuotta vanhempi kun oli. Oli
tosin ollut lykkäystä opintojen takia.

Jossakin vaiheessa Mikko sitten kysyi multa, että mitä mä
suunnittelen?
- Mä en tiedä yhtään, vastasin.
- Onko sulla asuntoa?
- Ei ole mitään...kai mä jonnekin veneen alle menen...en pystynyt
katsomaan Mikkoa silmiin...mä pelkäsin, että pyrskähdän itkuun. Mikolla
oli mun mielestä asiat niin hyvin, että melkein kävi kateeksi. Mutta
Mikko onkin käynyt kouluja, on nero ja mikä tärkeintä...oli silloin mun
mielestä...Mikko ei ollut homo.

Mikko oli jonkin aikaa hiljaa. Mäkään en uskaltanut avata suutani.
Sitten se tapahtui...

- Tämä on pieni tämä mun yksiöni, mutta kun mulle tuli ero Heidin
kanssa, niin voit punkata mun kanssa...jos sulle sopii. Mä saan pientä
palkkaa ja jos sä saisit jotakin työttömyysrahaa, jos et saa
töitä...niin eiköhän me pärjätä tässä...
Mulla oli tunteet niin pinnassa, että en pystynyt enää pidättämään,
vaan pyrskähdin suoraan hillittömään itkuun.
- Anteeksi, sanoin.
- Ei mitään, ei haittaa...
- En mä voi jäädä sun vaivoiksesi, sanoin...
- Älä nyt, Mika, ei susta mitään vaivaa ja katellaan hiukka tätä
juttua. Jos saisit korvausta, maksaisit osan vuokrasta ja ruoasta ja
silleen...
- Sä olet liian ystävällinen mulle, sain itkuisesti sanottua...
- Mä laitan kahvit tulemaan, juodaan ja jutellaan...
- Se olis kivaa, mun tekeekin kahvia mieleni...

Juotiin kahvit ja Mikko näytti mulle paikan. jossa voisin punkata.
Mikon yksiö oli tosi pieni, mutta oli kuitenkin katto pään päällä.
- Voi, Mikko, en mä osaa sanoa mitään. Sä olet niin ystävällinen mulle.
Mä yritän korvata tätä sulle jotenkin.
- No, tehdään niin, kuten jo sanoin sulle. Mun tekisi mieleni sanoa
sulle, Mika, jotakin...
- Sano pois, aivan mitä tahansa haluat...
- Mä olen tietänyt susta yhden asian jo pitkän aikaa...
- Nyt mä katsoin Mikkoa suoraan silmiin, onko tuolla vihiä mun
homoudestani, vai mitä...ajatukseni lensivät nyt tosi nopeasti.
- No, voin mä sanoa sen sulle suoraan. Sä tykkäät pojista.
Mä olin sanaton. Istuin alas ja olin aivan hiljaa.
Lopulta Mikko kysyi, että eikös olekin asia niin?
- Kyllä, sanoin ja pyrskähdin taas itkuun. Vielä kovempaan mitä
aikaisemmin. En pystynyt sanomaan muuta.
- Mistä sä tiesit, kysyin hetken päästä?
- Olen mä sen tiennyt jo jonkin aikaa. Me ollaan käyty kesäisin
uimassa läheisellä santakuopalla, jossa on vettä. Kyllä mä olen
vaistonnut susta ja sun katseestasi...olet vilkuillut mun muniani siihen
malliin, että olen hoksannut. Ja muutenkin. Kyllä sen vaistoaa
kaveristaan. Sulla on kyllä isompi mitä mulla.

Mä sanoin vaan, että nyt sä sitte tiedät mun asiani. Tuon homouden
takia mä en pystynyt jatkamaan elämääni siellä maaseudulla pienissä
ympyröissä. Toivottavasti ymmärrät mun vaikuttimeni.
- Kyllä mä ymmärrän.
- Ja suostuit ottamaan silti mut kämppikseksi, vaikka olenkin homo....
- Ei sillä ole asiaan mitään vaikutusta. Mutta sen mä sulle sanon, että
mitään homo-kaveria sä et musta saa. Toivottavasti se ei haittaa?
- Ei haittaa! Ei todellakaan, tässä on jo muutenkin ihan tarpeeksi.
Mikko, hei...sä olet ollut aina mun paras kaverini, ja oikeastaan ainoa.
- On meillä ollut mukavaa yhdessä...
- Yhtä asiaa mä sulta pyydän, älä kerro kotonasi mun homoudestani. Jos
mun tarvitsisi joskus käydä kotona, pikaisestikin, en uskaltaisi enää
sen jälkeen...se tieto olisi kuitenkin levinnyt.
- En puhu, älä pelkää. Tiedän tilanteesi.

No, me asuttiin yhdessä siinä kämpässä. Mä kävin työvoimatoimistossa,
sain korvausta, maksoin Mikolle vähäsen vuokrarahaa ja sellasta. Koko
ajan hain kuitenkin itselleni pientä kämppää, en puhunut mitään siitä
Mikolle, ajattelin asian olevan parempi niin.
Jesselle kotiin soitin, että mulla on asiat hyvin. Jesse pyysi sitä,
kun lähdin.

Vajaan vuoden olin siinä, sitten sain tiedon mahdollisesta omasta
kämpästä. Mun täytyisi sitten saada kyllä asumistukea ja sellasta, mutta
en ajatellut silloin vielä sellaisia asioita. Illalla Mikko toi kotiin
uuden tyttöystävänsä, Tiian, ajattelin, että mun onkin parempi luikkia
tieheni. Ei Tiia siihen heti muuttanut, mutta silti.

Sitten kun Tiia oli lähtenyt, mä sanoin Mikolle, että muutan omaan
kämppään. Ainakin yritän. Mikko yritti peitellä tyytyväisyyttään, mutta
kyllä mä sen tajusin. Kaveri tuntee kaverinsa, kuten Mikko minut. Sain
jo seuraavana päivänä viedä omat vähät tavarani uuteen asuntoon,
morjestin Mikon kanssa ja kiitin sydämeni pohjasta Mikkoa. Niinkuin mä
vaan osasin. Mikollakin oli vesi silmissä, kun lähdin. Hän sanoi, että
koita pärjätä, Mika, ja pidetään yhteyttä. Sanoi, että mä olen aina
tervetullut käymään.

Mä olin taas yksinäni, uudessa tosi pienessä boksissa. Sain korvauksia
ja avustuksia siten, että jotenkin pärjäsin. Iltaisin kävin toisinaan
läheisessä baarissa juomassa yhden kaljan, yritin sen verta säästää.

Olin pari kertaa nähnyt yhden tosi upean ja komean kaverin siellä
baarissa. Kerran taas kun istuin pöydässä yksinäni, tämä kaveri oli
tiskillä...katseli mua ja mä häntä...käänsin katseeni pois kun huomasin
asian. Sitten hän lähti kävelemään kohti mun pöytääni. Tuli ja kysyi:
- Odotatko jotakin, vai saako tähän istua?
- En mä ketään odota, istu vaan.
- Olen nähnyt sinut pari kertaa istuvan täällä yksinäsi, ja päätin
tulla juttelemaan.
- No, ei mitään.
- Mitä sulle muuten kuuluu, olet vaikuttanut jotenkin alakuloiselta,
voinko mä auttaa jotenkin? Mä olen Jani.
- Mä olen Mika. Olen ollut täällä vaan omissa ajatuksissani...
- No, pääasia on, että asiat on kunnossa. Olisin halunnut auttaa, jos
olisin vaan pystynyt. Mua vaan on mietityttänyt sun tilanteesi. Ja koska
olet ollut yksinäsi, rohkenin tulla juttelemaan, ihan kaverina.
Silloin en enää pystynyt salaamaan asiaa.
- No, tämä kaljatuoppi on mun kaverini.
- Sitä mä hieman epäilinkin. Tule mun mukaani, mennään mun asunnolle
juttelemaan lisää...

Niin mä menin Janin asunnolle käymään. Janilla oli iso asunto, kolme
huonetta ja keittiö ja vaikka mitä. Oli oma sauna ja kaikki. Luksusta,
ajattelin. Mä en koskaan saa asua tälläisessä asunnossa, ajattelin myös.
Ja Jani oli tosi komea. Ei mikään iso lihaskimppu, mutta kuitenkin
sopivasti. Ihana ilmestys.

Sitten Jani sanoi suoraan...mä olen homo, ja luulen, että säkin olet...
Mä en tiennyt, että mitä ajatella...en tajunnut mitään.
- Olen ihaillut sinua siellä baarissa...
- Juu, olen mä homo...oikein olet hoksannut.
- Kyllä homo homon tuntee.
- Näköjään.
- Voitko kertoa jotain elämästäsi? Vai onko se salaisuus?
- Ei ole

Sen jälkeen mä kerroin kaiken omasta elämästäni. Mahdollisimman
rehellisesti ja aidosti. Välillä itkin, en pystynyt muuta.
Jani aivan selvästi arvosti rehellisyyttäni.

- Mä olen yhdessä vakuutusyhtiössä hommissa ja iltaisin olisi kiva olla
juttuseuraa, onko sulla omaa asuntoa?
- On mulla pieni boksi, vuokralla.
- Voisitko ajatella muuttoa tänne mun kämpille?
Mä olin ihan sakaisin. Voiko noin ihana kaveri pyytää minua omalle
kämpälleen asumaan...jäin katsomaan Jania suu auki.
Jani sanoi, että mieti vaan rauhassa.
- Kyllä mä voin muuttaa, sain hiljaa soperrettua. Tämä vaan tuli niin
äkkiä.

Seuraavana päivänä hain omat vähät kampsuni Janin asunnolle, ilmoitin
vuokraisännälle, että lähden. Muutaman kuukauden ehdin olla siellä.
Vuokraisäntä vähän ihmetteli, mutta sanoi sitten, että kyllä varmasti
joku tulee tilalle.

Mä olin onnesta sekaisin. Noin ihana ja mukava mies, mitä Jani oli,
ottaa minut luokseen.

Illalla, kun Jani tuli töistä, mä keitin kahvit etukäteen valmiiksi,
juotiin ja juteltiin kaikenlaista. Ensimmäistä kertaa mä pystyin
juttelemaan ihan avoimesti jollekin ihmiselle! Se oli todella
sanoinkuvaamattoman ihanaa! Jani oli niin mukava kaveri. Jani oli mua
viisi vuotta vanhempi, mutta nuoremman näköinen. Olisin uskonut
nuoremmaksi. Ja Jani kuunteli, kun mä juttelin, sekin oli ihanaa.
Katselimme jonkin aikaa telkkaria, sitten Jani kysyi, että käydäänkö
suihkussa ja mennään petille?
- Käydään vaan, sopii mulle.

Jani näytti mulle, missä mä voisin punkata...
- Tietysti voit tulla myös mun viereeni, jos haluat, Jani sanoi...
Mä olin ymmälläni.
- Voisin mä tullakin.
- No, sä tulet sitten.

Olimme jonkin aikaa olleet sängyssä, mä ihailin Janin paljasta
ylävartaloa, oli se niin komea.
Yht´äkkiä Jani alkoi hyväilemään mun rintaani...
- Sä oot komee, Jani sanoi
- Höpsis, itse olet, mua ei ole kukaan koskaan arvostanut ja vielä
vähemmän kehunut.
- Mä arvostan ja kehun. Kun kerroit omasta elämästäsi ja
menneisyydestäsi ja ihan avoimesti mulle...mä tajusin, että sä olet
joutunut kärsimään todella paljon ja ansaitset parempaa.

Mä pyrskähdin taas itkuun, pyysin anteeksi ja sanoin, että noin
kauniisti ei ole kukaan koskaan puhunut minulle.
- Mä puhun, koska tiedän sen olevan totta.
Sitten Jani tuli ja suuteli minua. Mua ei ollut kukaan koskaan
suudellut. Ja Jani teki sen todella upeasti. Yritin vastata Janin
suuteluun sen minkä osasin.

Suuteluamme kesti tovin aikaa, samalla tunsin kun Jani alkoi hieroa mun
kaluani kovaksi. Sekin oli todella upeeta.
- Kai sulle sopii, että mä imen sun kullia?
- Tottakai sopii, vastasin.
Jani aloitti imemisen...voi taivas, miten se oli ihanaa. Eka kertaa
mun kulliani imettiin!
- Haluutko sä?
- Voisin mä yrittää, en ole koskaan imenyt ketään, halut olisi
kovat...mutta en tiedä miten osaan...
- No, ei ole vaikeeta.
Me menimme 69-asentoon ja otin Janin kovan kullin suuhuni. Aloin
imemään, sekin oli mahtavaa. Ajatella, eka kertaa mun kulliani imi tosi
ihana mies ja itse imin hänen kulliaan samaan aikaan! Mä olin ihan
hypnoosissa.
Musta alkoi tuntua siltä, että kohta laukean...
- Sopisko, että pidät pienen breikin, mä laukeen muuten ihan just ja
tekee niin jumalattoman hyvää, että en ihan vielä tulis...
- Kyllä se käy.
Mä en saanut niin pian Jania laukeamis-pisteeseen, vaikka parhaani
yritin. En tietysti osannut niin hyvin, olihan tämä eka kertani.
Hetken päästä Jani alkoi taas imemään mun kullia ja samalla työnsi
syljellä kastetun sormensa mun peppuuni...mä en muuta tarvinnut. Mä
laukesin valtavalla paineella. Mun kullista lensi todella valtava mälli
lämmintä spermaa Janin suuhun ja nieluun. Mitään niin ihanaa en ollut
koskaan kokenut. Lämmintä namia, kuten Jani sanoi. Jani nieli heti
suurimman osan, mutta tuli sitten suutelemaan minua ja antoi mun suuhuni
omaa spermaani. Nielin itsekin omaa spermaani, enhän ollut ikinä saanut
keneltäkään.
- Sulla on ihana kulli.
- Mä en taida saada sua laukeamaan, sanoin, en osaa imeä.
- Osaat tosi hyvin, mutta olen yrittänytkin pidätellä.
- Sä imit tosi mahtavasti, multa lensi kunnolla. En ole ikinä lauennut
minnekään muualle, kuin omaan käteeni, sanoin Janille...hieman
häpeillenkin.
- Ymmärrän hyvin. Syy, miksi sanoin yrittäneeni pidätellä...on se, että
mä haluisin sun upeeta A-luokan herkkupeppuu...jos vaan sulle sopii..?
- Totta kai se sopii...mua ei ole kukaan pannut koskaan. Voi olla
ahdas, sulla on noin isokin...
Muuten olin niin innoissani kaikesta, että nyt kun alkuun
päästiin...halusin aina vaan lisää kaikkea mukavaa.
- Ei mulla ole sen isompi kuin sullakaan, ja otetaan silleen
rauhallisesti. Mulla on kortsuja, jos haluat?
- No, mä oon ainakin varmasti terve, olenhan täysin koskematon. Mitä sä
meinaat?
- Terve olen minäkin ja paljaalla se tuntuu paljon paremmalta,
molemmista!
Mä olin niin sekaisin kaikesta, että välillä täytyi nipistää itseäni,
varmistaakseni etten näe unta.

Mä menin kontalleni Janin eteen, Jani nuoli mun peppuani...ja kehui
sitä vuolaasti, mulla alkoi oma kulli seisoa uudestaan, aloin
jännittämään että milloin se sylkee uudet mällit...ja nyt sitten Janin
lakanalle...
Jani nuoli mun reikääni, tuntui taivaallisen ihanalle, sitten laittoi
liukastetta mun reikääni...ja omalle kovalle kullilleen...ja alkoi
hitaasti työntymään sisääni...
Tuntui niin ihanalle, että pelkäsin pyörtyväni.
- Sulla on ihanan tiukka reikä...
- Aah, tekee tosi hyvää, jatka Jani...pane mua.
Jani pani mua, yhä kiihtyvällä vauhdilla...
- Kohta mä laukean...
Samalla mä olin niin kovassa kiimassa, että multa lensi mällit Janin
lakanalle...laukeamisen johdosta mun peppu supistui...joka taas oli
liikaa Janille, joka laukesi mun peppuuni aivan mahtavalla
voimalla...mulle se oli jo toinen laukeaminen puolen tunnin sisään.
Janille eka ja tavaraa tuli sitten senkin edestä. Janin otettua kullinsa
ulos mun pepusta mä tunsin kun lämmintä spermaa valui mun
reiästä...valui ja valui...

- Taisivat mennä lakanat pyykkiin, sanoin.
- Niin taisivat mennä. Ei se mitään, oli se sen arvoistakin. Ainakin
mulle.
- Mä en ole kokenut koskaan mitään yhtä hienoa. Sopiiko sulle, että
otetaan joskus uusiksi?
- Totta kai sopii. Mutta ei ihan heti. Multa lähti mehut hetkeksi.
- Niin multakin. En ole koskaan lauennut kahta kertaa noin pian. Eikä
sitä runkata sillä tavalla viitsikkään, sanoin, yhä hieman häpeillen.
- Älä sä häpeile runkkaamista, olen mäkin runkkaillut. Kaikki pojat
runkkailee.
- Niin, mutta sulla on varmasti ollut muutakin, mulla ei ole ollut
koskaan...
- No, ei viitsitä jauhaa siitä, mä haen puhtaat lakanat...vaihdetaan ne
yhdessä.

Kävimme uudelleen suihkussa, vaihdoimme lakanat ja menimme makaamaan.
Molemmat Janin sänkyyn, kuten
oli aikaisemmin puhekin. Suutelimme vielä, ja aloimme nukkumaan. Tai
Jani nukkui, minä olin hereillä.
Mä mietein yhä edelleen, että oliko tuo äskeinen totta. Miten mulle,
yhteiskunnan hylkiölle, voi tapahtua noin ihania asioita. En saanut unta
pitkään aikaan, vaan mietein.

Aamulla Jani sanoi, että hän lähtee töihin ja mun pitäisi käydä
työvoimatoimistossa kyselemässä hommia. Ja ainakin, että saisin
korvausta, jos ei ole hommia.

Mielelläni mä sinne menin. Mä olin nyt ensimmäisen kerran elämässäni
jotenkin sitä mieltä, että se olisi sittenkin elämisen arvoista. Kun
kävelin toimistoa kohti, musta tuntui ekä kerran siltä, että olen
ihastunut.

Mun hyvä tuurini jatkui siellä toimistolla. Yhdelle metalliverstaalle
oli pyydetty poikia töihin, muutamalle oli annettu kutsu mennä
työhaastatteluun seuraavana päivänä. Mä sain kanssa. Kaikille oli
tietysti eri ajat. Metallihommiin mä juuri halusinkin. Raskasta työtä,
mutta olinhan mä tehnyt raskasta ruumiillista työtä kotonani useamman
vuoden ajan. Yläasteella olin koulussa oppinut hitsauksen alkeita ja
meillä oli kotona hitsauslaitteetkin. Korjasin kaikenlaisia koneita ja
muutamat naapuritkin toivat meille koneitaan korjattavaksi. Sekä
kaikenlaisia muita laitteita, jotka tarvitsivat hitsausta. Ja
metallilinjalle mä sinne ammattikouluunkin halusin. Mutta sehän loppui
kesken, kuten kerroin aikaisemmin.

Kun kävelin Janin asunnolle päin takaisin, mä olin niin onnellinen,
etten ole ollut koskaan. En koskaan!! Mun teki mieli soittaa Janille
töihin, mutta en sentään. Ajattelin, että juttelen sitten illalla
kuulumiset. Jani kun on siellä vakuutusyhtiöllä, hänellä voi olla joku
asiakastapaaminen, kuten todennäköisesti olikin.

Illalla kerroin Janille ilouutiseni mahdollisesta töihin pääsystä. Jani
kyllä sanoi, että älä nuolaise ennen kuin tipahtaa. Tietysti hän toivoo
parasta, mutta silti...

Mä taas olin jotenkin niin luottavainen. Mulle oli nyt sattunut tässä
niin paljon iloisia asioita, että jos vielä tämäkin...

Maate mennessämme Jani sanoi, että otetaanko eilis-ilta uusiksi?
- Kyllä mulle sopii.
- Niin mullekin. Sä olet niin kiihottava.
- Niin säkin.
Petille päästyämme mäkin olin paljon rohkeampi, mitä olin ollut
edellisenä iltana. Suutelimme. hyväilimme, imimme, teimme kaikkea
mahdollista. Nuolimme toistemme vartaloita joka puolelta, korvanlehdistä
varpaisiin...peppuja tietenkään unohtamatta! Pyörimme ja kierittelimme
sängyssä pitkän aikaa, oli mahtavan ihanaa.
- Mulla on vielä puhtaita lakanoita, haluaisitko sä panna mua?
- Kyllä mä tykkäisin, mutta jos en osaa, tai en saa sisään, eka kerta
kun olisi mulla...
- Laitetaan hyvin liukastetta, varmasti onnistuu...
- No, okei...mä olin taas niin kovassa kiimassa, että en voinut
kieltäytyä...

Jani meni kontalleen mun eteeni ja tuo ihana herkkupeppu oli nyt mun
edssäni ja odotti mun kovaa kullia sisäänsä...tämän täytyy olla unta,
ajattelin.
- Laita liukkaria runsaasti...
Mä laitoin ja hieroin terskalla Janin pepun ihanaa rakoa...sitten aloin
hiljalleen työntymään sisäänpäin...hyvin meni sisään, eka työnnöllä en
mennyt pohjaan asti vaan vedin takaisin.
- Upeasti meni sisään...pane uudestaan ja pohjaan asti...
- Sulla on upea peppu.
Mä panin uudestaan ja nyt työnsin pohjaan asti. Hiljalleen aloin
tekemään edestakaista liikettä...tuntui tosi hyvältä!
- Pane lujempaa...
Mä kiihdytin tahtia...alkoi tuntumaan siltä, että pian lentää mälli...
Sitten se tapahtui, multa lensi valtava mälli Janin peppuun ja
syvälle...samalla multa pääsi sellainen aah, että kuului varmaan ulos
asti.
- Mahtavaa oli, sun kulli tuntui tosi hyvältä pepussa. Mutta nyt voisit
imeä mua.
- Voinhan mä...
Mä olin sen verta ilmeisesti jotenkin rohkeampi siinäkin, että tällä
kertaa Jani laukesi mun suuhuni...kovan huokailun saattamana. Sain eka
kertaa kullista lämpimän mällin suuhuni. Ja ison mällin. Tein niin kuin
Janikin edellisenä iltana, nielin heti suurimman osan ja lopuista annoin
osan Janin suuhun kun menin suutelemaan häntä. Sitten olimme molemmat
saaneet jo toisena iltana peräkkäin.

Kävimme taas suihkussa, vaihdoimme lakanat ja menimme maate. Suutelimme
ja aloimme nukkumaan.

Seuraavana päivänä mulla oli sitten se työhaastattelu. En pelännyt
ollenkaan. Vielä puolitoista vuotta aiemmin olisin pelännyt ja
jännittänyt hirvittävästi. Jani oli saanut mulle, ainakin osan,
itseluottamuksestani takaisin. Tai eihän mulla koskaan ole sellaista
ollutkaan.

Haastattelija kehui mun avoimuuttani, ilman Jania sitä ei olisi ollut.
Jonkin aikaa keskusteltuamme hän sanoi mulle, että voisin sauraavana
aamuna tulla katsomaan työpaikalle. Tämä ei voi olla totta, ajattelin
mielessäni.

Janikin oli illalla innoissaan, kun juttelin asiasta. Sanoi, että
toivottavasti pääsisit töihin. Sinä iltanakin me sängyssä teimme kaikkea
muuta mukavaa, mutta lakanat eivät sinä iltana enää menneet pesuun.
Muuten hieroimme ja hyväilimme toisiamme pitkän aikaa...

Aamulla johtaja tuli sanomaan mulle, kun menin työpaikalle, sinne oli
muuten tuollainen 1,5 kilometriä Janin asunnolta matkaa...kävelin
matkan. Niin, johtaja käski mennä hakemaan haalarit varastolta ja voisin
aloittaa putkien järjestelystä. Olimme jo haastattelussa jutelleet,
että olen hiukan hitsaillut. Ihan alkeet osaan. Mitään luokkia tosin
mulla ei ollut.
- Meillä alkaa täällä työmaalla hitsauskurssi, ajattelin, että olisitko
kiinnostunut menemään ja suorittamaan jotakin luokkia, että voisit
hitsata näitä putkia?
- Totta kai olen, vastasin.
- Selvä juttu. Mä jotenkin kiinnitin huomiotani sun avoimuutesi eilen.
Voit aloittaa työt täällä verstaalla vaikka heti. Käy eka toimistolla,
tehdään työsopimus ja sellasta.
- Joo, mä tulen käymään.

Mä melkein lensin, kun iltapäivällä kävelin takaisin Janin asunnolle.
Mulla oli tää eka päivä ainoastaan 6 tuntia. Jatkossa on sitten 8
tuntia.

Jani oli todella mielissään illalla.
- Sä olet, Jani, saanut mun elämäni raiteilleen! Miten mä koskaan
pystyn palkitsemaan ja kiittämään sua tarpeeksi?
- Kyllä sä pystyt. Nyt kun saat palkkaa, voisit sitte maksaa osan
näistä asumiskuluista. Ja sain mä susta ystävän, minäkin.
- Varmasti maksan!
Jesselle ja Mikolle ilmoitin, että mulla on asiat todella hyvin!

Tästä ajankohdasta on nyt noin 4,5 vuotta aikaa. Olemme edelleen
yhdessä Janin kanssa, aivan joka ilta emme seksiä harrasta, mutta
silloin tällöin. Mä olen samassa työpaikassa, suoritin hitsausluokkia,
toimin putkihitsarina.

Mun elämäni oli vuosikausia yhtä helvettiä, monta kertaa oli itsari
hyvin lähellä. Hyvin lähellä. Jani pelasti minut.

Mun elämäni voi oikeastaan paljolti kiteyttää kolmeen sanaan: Lopulta
minuakin onnisti!