Eadrom

Seuraava tarina sijoittuu omakeksimääni maailmaan ja on osittain fantasiaa, mutta perustuu joissain osin omaan elämääni ja unelmiini.

Tykkään itse tästä osiosta, joka onnistui paljon paremmin kuin kakkos osa. Pyydän jälleen kerran anteeksi huonoja kielikuviani ja kuvaustani kakkos osassa. Toivottavasti pidätte tarinan kolmannesta osasta ja annatte reilusti palautetta ja toivaitakin saa lähetellä :D kiitos.

Heräsin aamulla siihen, kun kesäinen aurinko heitti säteensä verhojen lävitse kasvoilleni. Yritin rutistaa silmäni kiinni, mutta kun linnut alkoivat visertää heitin uudelleen nukahtamisen ajatuksen syrjään. Ajattelin koittavaa päivää. Tylsyyden oravanpyörä jatkuisi jälleen. Sitten tunnen kuinka kylkeäni vasten on painautunut jotain lämmintä… tai pikemminkin JOKU lämmin. Aluksi hätkähdän, mutta sitten muistan edellisen illan tapahtumat. Gawain. Räväytän silmäni auki ja toden totta, siinä hän nukkui vierelläni: kasvot rauhallisina, otsahiukset silmillä ja suu hienoisessa raossa. Kasvoni sulivat heltyneeseen hymyyn, kun katson tuota tummatukkaista enkeliäni. Kevyesti sipaisen hiukset hänen kasvoiltaan ja nousen pedistä. Kietaisen aamutakin ylleni. Vilkaisen takaisin sänkyyn. Aamun ensisäteet leikkivät Gawainin vartalolla saaden ihon kiiltämään kultaisena. Peitto peittää hänet vyötäröstä alaspäin, mutta hänen jalkansa pistävät esiin peiton alta.

Hiippailen ulos huoneesta, jotten herättäisi häntä ja menen keittiön puolelle majatalossa valmistamaan aamiaista. Majatalo on taas herännyt eloon. Keittiössä hyörii naisia valmistamassa ruokaa ja muutama aamuvirkku asiakas odottaa pöydissä hiukset pörrössä ja silmät uneliaina eteenpäin tuijottaen. Keittiössä muutama tyttö vilkaisee paheksuvasti aamutakkiani. En ole koskaan ystävystynyt kunnolla majatalon toisten työntekijöiden kanssa, joka on myös yksi syy siihen miksi tunnen arkeni tylsäksi ja yksinäiseksi. Nappaan tarjottimelle pari paistettua kananmunaa ja rasvassa käristettyä sianlihaa. Täytän puisen astian vedellä ja poistun keittiöstä eväitteni kanssa. Nousen portaat varovaisesti, mutta tottuneesti ylös ja työnnän huoneen oven lantiollani auki. Gawain on tällävälin herännyt, mutta hän makaa yhä sängyssä peiton alla kädet niskan takana. Hän hymyilee nähdessään minut ja kantamukseni.

”Alkokin tässä jo vähän hiukomaan”, hän sanoo kun lasken tarjottimen pienelle pöydälle sängyn viereen. Naurahdan ja kumarrun hänen ylleen ja suutelen häntä. Gawain vetää minut vahvoilla käsillään päälleen makaamaan. Olemme näin vähän aikaa suudellen toisiamme vähän minne sattuu. Sitten kiepsahdan hänen vierelleen ja Gawain nostaa tarjottimen sänkyyn väliimme. Syömme hiljaa. Peiton alla vartalomme painautuvat vastakkain lämmittäen toinen toistaan. Olemme molemmat hämillämme edellisen yön tapahtumista. Lopulta, kun olemme syöneet Gawain huokaisee tyytyväisenä ja pörröttää leikkisästi hiuksiani.

”Sä oot niin mahtava poju”, hän sanoo.

”Nyt pitää kuitenkin nousta”, hän jatkaa ja nousee istumaan sängyn reunalle. Auringon paistaessa hänen selkäänsä näen jotakin yllättävää, jota en ollut ennen huomannut. Hänen ruskettunutta, lihaksikasta selkäänsä halkoo vinosti pitkä jä vaalea arpi. Kohotan käteni ja kosketan sitä. Gawainin iho on yhä kuuma sängyssä makaamisen jälkeen ja se tuntuu sileältä. Sivelen sormillani arpea ja päättelen sen vanhaksi, koska sitä ei tunnu lainkaan. Ihmettelen mikä olisi voinut aiheittaa moisen jäljen. Gawain näyttää nyt huomanneen mitä tunnustelen hänen selästään.

”Ai näitkö mun arven?” hän kysyy leikkisästi, kuin kysyisi näinkö jo hänen uudet kenkänsä. En vastaa mitään, kun en tiedä mitä vastaisin.

”Mä sain sen yhellä matkalla”, Gawain selittää.

”Oli yks ikävä välikohtaus lohikäärmeen kanssa”, hän jatkaa puhuen yhä kepeästi kuin aiemminkin. Samalla hän vetää tunikansa ylleen ja se peittää selän arven ja ikää kuin katkaisee hypnoosin. Hätkähdän.

”Sa… sanoitko sä… lo… lohikäärmeen?” kysyn peloissani.

”Jep”, Gawain vastaa reippaasti ja selvästi ylpeänä saavutuksistaan. Hartiani lysähtävät, kun ajattelenkin lohikäärmeitä. Olen kuuluut niistä vain tarinoita matkamiehiltä kapakassa. En voi kuvitellakkaan millaista olisi kohdata sellainen oikeassa elämässä. Minua alkaa ahdistamaan. Oma elämäni tuntui niin pieneltä ja harmaalta, yhteen majataloon sidotulta, verrattuna Gawainin elämään. Hänhän oli vain vuoden minua vanhempi, mutta oli kokenut asioita, joista minä saatoin vain unelmoida. Vilkaisen ylös polvistani ja näen Gawainin tasapainoilevan yhdellä jalalla vetäessään housuja jalkaansa. Hän vilkaisee minuun ja hänen ilmeensä vakavoituu, kun hän näkee pelon, surun ja ahdistuksen syvät kuilut silmissäni. Hän tulee luokseni housut yhä lantioilta roikkuen ja halaa minua. Minun tekee mieli itkeä, kun hunnen hänen voimakkaat, lämpimät käsivartensa ympärilläni. Ne ovat kuin suoja ympäröivän maailman pahuudelta. Ne ovat kuin lämpimät merivirrat, jotka kiertyvät ympärilleni. Pitkän tovin jälkeen hän kysyy:

”Tuntuuko jo paremmalta?” Samalla hän irrottautuu ja kohottaa kädellään päätäni leuan alta. Nyökkään vastaukseksi silmät täynnä kyyneliä. Gawain naurahtaa lempeästi.

”Nouseppas sitten poju tai meiltä menee päivä sivu suun”, hän sanoo samalla kun kiskaisee housunsa ylös ja kiristää vyönsä. Pyyhkäisen samalla huomaamattomasti kyyneleen silmäkulmastani.

Nousen sängystä ja alan itsekkin kisomaan vaatteita ylleni. Vaatteet ovat samat kuin eilen, mutten kiinnitä siihen huomiota. Kun Gawain on astumassa ulos huoneesta kiedon käteni hänen ympärilleen ja halaan häntä takaapäin haudaten kasvoni hänen tunikansa selkämykseen. Hän aluksi hätkähtää yllättyneenä ja jäykistyy, mutta sitten rentoutuu eikä työnnä minua pois. Halaan häntä pitkään haistellen hänen selkäänsä, joka tuoksuu yhä makealta illan kylpysaippualta ja suolaiselta yön aikana kertyneeltä hieltä.

”Noh noh poju”, Gawain hymähtää huvittuneesti ja päästän vihdoinkin irti.

”So… sor”, soperran typertyneenä, kun en osaa selittää tekoani.
”Äh ei se mitään”; Gawain naurahtaa. Hän kääntyy ympäri ja tarttuu käteeni. Kämmen on iso ja lämmin ja siitä uhkuu voimaa ja rohkeutta vartalooni. Seuraan häntä ulos huoneesta ja kuljemme alas käsi kädessä. Hän johtaa minut varmoin askelin majatalon ja ravintolan läpi. Ihmiset katselevat meitä ja jotkut tarkkasilmäisimmät huomaavat, että Gawain pitää minua yhä kädestä. Saavumme tiskille, jossa odottaa majatalon isäntä, joka on tullut paikalle laskemaan tuottoja ja jakamaan työvuoroja.

Isännän nimi oli herra Mairtín. Hän oli tukevahko, karvainen mies, joka iältään lähenteli neljääkymmentä. Luonteeltaan mies oli rehellinen ja sanansamittainen, mutta pihi. Asiakkaita hän tervehtii ystävällisellä ja leveällä hymyllä ja velkojia taas murhaavalla matseella. Töissä hänellä on yllään pellavainen, vaalea, löysä paita, jonka ylle hän kietoo ruskean, karheasta kankaasta valmistetun essun. Karvaiset ja ruskettuneet käsivarret ja paksut lyhyet sormet hypistelivät kassaan kertyneitä kolikoita ja erityisen tuottoisan summan sattuessa sormet leikittelivät tuuheassa, mustassa parrassa. Kaulassa roikkuu paksu, kullattu ketju.

Tänä aamuna herra Mairtín näytti olevan hyvällä tuulella, sillä jo kaukaa näin miten partakarvat kiertyivät sormien ympärille. Gawain astelee rivakan päättäväisesti hänen luokseen raahaten minua perässään. Huolestun, kun ajattelen mitä asiaa hänellä on herra Mairtínille.

”Päivää herra”, Gawain tervehtii herra Mairtínia asiallisesti. Tämä hätkähtää hienoisesti ja nostaa katseensa rahoista. Kun hän toteaa, ettei Gawain ole velkoja vaan asiakas mairea hymy leviää hänen kasvoilleen.

”Miten voin palvella teitä hyvä herra?” hän kysyy imartelevaan sävyyn ja yrittää jotain kumarrukselta näyttävää. Ryhdistäydyttyään hän ottaa kolikon käteensä ja alkaa pyörittelemään sitä sormissaan. Hän myös vilkaisee minuun kysyvästi, kuin keksiäkseen miksi seison siinä, enkä ollut töissä.

”Olen lähdössä pitkälle matkalle ja tarvitsen suuren määrän tarvikkeita. Pääsäännöllisesti ruokaa ja juomaa”, Gawain jatkaa vetäen herra Mairtínin huomion takaisin itseensä. Tunnen itseni tyrmistyneeksi. Kuulen vain päässäni Gawainin sanat: olen lähdössä matkalle, olen lähdössä matkalle, olen lähdössä matkalle… Hän aikoi lähteä ja jättää minut tänne. Entä viime yö? Eikö se merkinnyt hänelle mitään? Olinko hänelle vain yhden yön tyydytys pitkän matkan jälkeen? Silmiini kihoaa taas kyyneliä. Näinkö paljon minä hänelle merkitsin? Tunsin itseni halvaksi. Sitten…

”Haluan mukaan myös tämän pojan”, Gawain jatkaa ja kietoo kätensä hartioilleni ja vetää minut kainaloonsa. En voinut uskoa korviani. Räpyttelen epäuskosta ja tyrmistyksestä suurenneita silmiäni. Sitten mieletön ilo täyttää minut. Sydämeni huutaa: hän välittää sittenkin! Katson häntä, mutta hän pitää katseensa vakavana ja visusti herra Mairtínissä. Herra Mairtín katsoo minuun ja takaisin Gawainiin ja tietäväinen hymy kareilee hänen kasvoillaan.

”Vai niin. Olette kiinnostunut Eadromista. No jaa kaippa minä hänet voin mukaanne kaupata”; hän sanoo miltei nauraen. Itse punastun häpeissäni, mutta Gawainin käsi ympärilläni antaa minulle voimaa.

”Eadrom on kyllä hyvä ja ahkera työntekijä, mutta varoitan että osaa se olla oikea laiskurikin ja aikamoinen haaveilija”, herra Mairtín sanoo ja hymyilee nyt minulle isällisen lempeästi. Nyt Gawainkin nauraa.

”Ei se mitään kyllä mä sen pistän ruotuun”; hän sanoo samalla pörröttäen hiuksiani. Ajattelen itsekseni, että onkohan tämä ihmiskauppaa vai ei.

”No joo nyt leikki sikseen ja takaisin liikeasioihin”; aina taloudellinen herra Mairtín sanoo.

”Sellainen määrä ruokaa ja muita varusteita ei ole halpaa”; hän jatkaa ja nojautuu odottavasti eteenpäin yhä hypistellen kolikkoa sormissaan.

”Tossa on maksu eilisistä, oluista, yhdestä yöpymisestä, aamupalasta ja tarvikkeista”, Gawain sanoo tyynesti ja tipauttaa tiskille nahkapussin. Pussi on raskas ja ilmeisesti täynnä rahaa. Tömähdys saa tiskin notkahtamaan heikosti ja se nostattaa pienen tomu hahtuvan ilmaan. Kolikko lentää herra Mairtínin sormista lattialle, mutta hän ei reagoi siihen mitenkään vaan pitää katseensa nauliutuneena pussukkaan. Pystyn kuvittelemaan miten hänen sormensa syyhyävät päästä koskettelemaan ja laskemaan pussin rahoja. Hän varmasti tuntee jo kolikoiden valuvan hänen sormiensa väleistä. Itsellänikin suu loksahtaa auki. En tajunnut, että Gawainilla olisi näin paljon rahaa. Itse olen aina elänyt puutteessa. Herra Mairtínin kasvot hikoavat, hänen sormensa rummuttavat pöytää ja hän nieleksii.

”Hyvä… hyvä on. Uskon, että pääsemme sopimukseen”; hän sanoo lopulta omituisen hengästyneellä äänellä.

”Hienoa”, Gawain sanoo ja hymyilee.

”Tulemme hakemaan tarvikkeet iltapäivällä”, hän jatkaa. Olen päässyt yli hämmästyksestäni ja keskityn taas ajattelemaan tulevaa matkaa. Matkaa Gawainin kanssa. Gawain ojentaa pussin herra Mairtínille, joka kiittää ja herroittelee Gawainia, ennen kuin käännymme kohti ulko-ovea.

”Noh poju… ootko valmis matkaan?” Gawain kysyy leikkisästi, kun saavumme ovelle ja hän suutelee minua otsalle.