Lauri

Lauri

Naapurin pätkän opissa

Tätä ei varmaan ole helppo uskoa, mutta mää heräsin tähän homouteen vasta jotain vähän yli vuosi sitten ja, hemmetti, mää olen sentään 38-vuotias mies. En mää oikein itsekään käsitä, miten se homous oli onnistunut piilottelemaan mussa niin kauan. Kyllä nyt luulis että jotain pientä vinkkiä mies sisimmästä tosi olemuksestaan saisi vähän aikaisemmin. Vaan eipä. En ymmärrä.
Tai ehkä sen tajuaa, kun tietää, että mää olen kasvanut ja elänyt suurimman osan elämääni melkoisessa junttilassa ja tosi sakeassa äijäkulttuurissa. Siellä ei ollut edes olemassa sanaa homo – mahtoiko kukaan tietää sitäkään, mitä homo sapiens tarkoittaa. Eikä kukaan pyörittänyt homousasiaa takuulla salaisimmissakaan ajatuksissaan. Sehän olis ollut hirteen menon paikka.
Miehen maailmaan kuului raskas työ sekä metsästys ja kalastus. Kunnon kännit silloin tällöin kävi päinsä, kunhan muisti vääntää siinä ohessa naapurikaverin kanssa muutamat painit. Lauantaiehtoisin ja kalareissuilla sitten tulikin pullonpohjiin katseltua ja reippaita vääntöjä harrastettua. Niin ja urheilla sai mutta kyllä sitäkin pidettiin pikkuisen lapsellisena leikkinä, joka ei ainakaan enää aikuistuneen miehen elämään sopinut. Ja meillä päin miehen piti näyttää mieheltä, jolle ei kukaan turhia uskaltanut urputtaa, varsinkaan ei naiset.

Ja minähän näytin mieheltä. Jo seitsemäntoistavuotiaana saavutin tän nykyisen pituuteni, 196 cm. Hartiani ovat ne kuuluisat ladon ovet, ja muutenkin olin jo varhain melkoisen vankka jätkä. Seuraus oli, että löin jatkuvasti päätä ovenkamanoihin, en mahtunut sänkyihin ja täytin isotkin huoneet. Koosta oli kuitenkin se hyvä puoli, ettei minun tarvinnut muitten sällien edessä esittää yhtään mitään, olin valmiiksi uskottava. Sain siis olla aika iloluonteinen kaveri menettämättä tuumaakaan miehekkyydestäni. Pelasin tietysti koripalloa, mutta äijämallimme mukaan en tosissani urheillen, vaikka minua nuorena yhteen seuraan innoissaan kosiskeltiin. Minulla ei ole kunnianhimoa leikkiä hullun kiilto silmissä niin kuin huippu-urheilussa pitäisi tehdä. Pelaan korista mukavassa kaveriporukassa edelleenkin, mutta se on sosiaalista viihtymistä hyvien tyyppien seurassa.
Homous ei siis kuulunut käsitteistööni siihen aikaan. En ollut kyllä kovin aktiivinen naistenkaan kanssa. Siinä äijämaailmassamme naisista puhuttiin loppujen lopuksi melko vähän. Nainen oli emäntä, hän oli paksuna tai hänellä oli salaperäinen pillu. Siinäpä se mitä naisista tarvitsi tietää. En ole koskaan seurustellut yhdenkään naisen kanssa, mutta olen toki maannut joidenkin kanssa. Mua ei tosiaankaan voi rakastajana kutsua miksikään casanovaksi. Olin arka ja kömpelö. En osannut puhua kauniita ja hempeitä. Eikä se paneminen tuntunut minusta mitenkään ihmeelliseltä. Itse asiassa olin aina helpottunut, kun se oli ohi. Muistan useankin kerran ajatelleeni, että tämä touhu on ihan ylimainostettua, että mitä ne jätkät oikein olivat saavinaan tästä, taisivat valehdella mainettaan kohentaakseen. Eikä ne naisetkaan sen enempää sitten perääni huudelleet.

Sieltä junttilasta ja pahimmasta äijämaailmasta pääsin pois jo yli kymmenen vuotta sitten, kun sain opinnot päätökseen ja työpaikan täältä kyläämme aika lailla suuremmasta kaupungista. Kaveripiirini koostui nyt työkavereista, joista tosi moni on nainen, ja koriskavereistani. Mieskuvani monipuolistui kohtalaisesti aiemmasta. Meinaan, että jutella sai muistakin kuin ’miesten jutuista’ ja ’miesten yksitavuisilla sanoilla’. Mää ystävystyin jopa naisten kanssa.
Silti täällä kaupungissa sukupuolielämäni kuihtui lähes olemattomiin, nais- ja miestyötovereitteni monista vihjailuista, naittoyrityksistä ja sokkotreffeistä huolimatta. Tuo lähes tarkoittaa, että runkkailin kyllä ahkerasti. Mutta naisia en halunnut enää lähestyä eivätkä miehet vaihtoehtona seksikumppaneiksi yksinkertaisesti juolahtaneet kerta kaikkiaan mieleen, hullu ajatuskin. Sitä paitsi nyt, kun sanan homo olin kaupungissa oppinut, minulla oli heistä aivan umpikliseinen ennakkokäsitys, nehän olivat ihan täysiä kimittäviä akkoja, hinteliä pikku neitejä.
Mutta kaikki siis muuttui aika yllättäen. Vuosi sitten illalla kotona olin hakemassa netistä runkkausmateriaalia videopätkistä, suosikkipuuhaani. Olin herkutellut koko päivän illan runkkusessiolla ja kiimani oli kivassa nousujohteessa. Äkkiä – kai painoin kiihkoissani väärää valikkoa tai jotain – edessäni oli video, jossa kaksi miestä oli panemassa toisiaan kiihkeissä ja aika rajuissa tunnelmissa. Mutta se mikä minut seisautti kuin seinään, oli se, että ne miehet olivat isoja lihaskimppuja, siis niin tosi miehekkäitä karskeja sällejä kuin olla voi. Häh!? Mitä tää nyt oli? Onko tää joku vitsi? Pelleileekö nuo? Voiko homot muka olla tuon näköisiä?

Kumma tunne valtasi minut. Kiimani kylläkin hävisi, mutta hämmennyksissäni aloin selailla sivuja vähän perusteellisemmin. Niitä tosi miehiähän löytyi vaikka millä mitalla! Sinä iltana en vielä päässyt niin pitkälle, että olisin runkannut niitä klipsejä katsellessa, mutta hyvin mietteliääksi ne minut saivat. Homous oli aivan ilmeisesti paljon monenkirjavampaa kuin olin ahdasmielisyyksissäni kuvitellut.

Ja hitto, että siitä pitäen miehet askarruttivat päätäni koko lailla ja päivä tolkulla. Katselin miehiä töissä, kaduilla, korispeleissä, kaikkialla. Onkohan tuo ollut koskaan sillä lailla toisen miehen kanssa? Mitenkähän nuo tekevät sen? Ja mistä helkutista nyt voi tietää, kuka on homo ja kuka ei? Siis meinaan, kun ne oli muutakin kuin hinteliä ja naismaisia.

Muutaman päivän kuluttua olin jo niin pitkällä, että vetelin kiihottuvaa kaluani niitä videoita katsellessa. Olin kylläkin aika nolona ja häpeissäni, vaikka verhot ikkunoissa olivat tiukasti kiinni. Pelkäsin suorastaan sitä himokasta tunnettani – ja ehkä niitä moraaliani pääni sisällä vartioivia junttilan äijiä. Oman kämppäni piilossa kuitenkin roiskin mällejä yhä enemmän ja enemmän niiden ronskien miesten peuhaamista seuratessani. Ja niin pikku hiljaa nöyrryin ja tunnustin sen tuntuvan tosi hyvältä, paremmalta kuin naisten kanssa naiminen. Että homon retalehan tässä taidetaan olla, ja luultavasti koko maailman kauhistukseksi. Siitä oli vain vielä pitkä henkinen matka todelliseen kohtaamiseen lihaa ja verta olevan miehen, homon kanssa. Katselin kyllä treffisivuja, mutta en uskaltanut ottaa kontaktia. Olihan siellä monikin lihaksikkaaksi ilmoittautuva, mutta varmaan pelkäsin sitäkin, että tosi tilanteessa en osaisi tehdä yhtään mitään, tekisin itsestäni yhtä typerän seksuaalisesti miesten edessä kuin olin ollut naistenkin kanssa.

Niinpä ensi kokemukseni miehen kanssa tapahtui vasta vähän yli kaksi kuukautta sitten. Eikä siinä ollut kyse isosta lihaksikkaasta miehestä jostain punttisalilta. Ei, tyyppi on tuosta yläkerrasta. En tuntenut häntä entuudestaan niin kuin en tunne juuri muitakaan naapureitani, vaikka olen ostanut tämän asunnon jo neljä vuotta sitten. Se on pieni kaveri, hyvä jos 170 menee rikki, siis huomattavasti minua lyhyempi, noin kainaloon asti. Ja aika hentorakenteinen, mutta ei sentään neitimäinen. Suoraan sanoen olimme niin epätodennäköinen pari kuin olla voi. Vähän niin kuin rekka ja mopoauto olisivat ihastuneita toisiinsa. Kaiken huipuksi se mopoauto haluaa olla top. Oli mulla miehenä nielemistä, mutta osin kyllä salaa nauraen.

Olin ollut perjantai-iltana kavereitten kanssa elokuvissa, tylsä leffa, ja parilla kaljalla, oli hyvää ja hauskaa. Tulin kotiin oikein hyvällä tuulella siinä puolen yön maissa. Mutta kas, rappuni oven edessä näytti olevan päällä uhkaavanoloinen tilanne. Tämä pieni kaveri oli selkä seinää vasten ja edessä seisoi kaksi isompaa nahkatakkikorstoa, joista toinen piti pätkää hupparin rinnuksista. Asetelma ei ollut minusta yhtään miehekäs eikä reilu, ja minähän en tykkää sellaisesta, en sitten yhtään. Yskäisin kevyesti:

- Mikäs täällä on hätänä? Onko ongelmia? Avaimet hukassa tai jotain?
- Ei vittu kuulu sulle! Painu helvettiin, se toinen korsto erehtyi sähähtämään.
Minä yritän itse olla aina kohtelias tilanteessa kuin tilanteessa. Siksi en oikein pidä epäystävällisistä tavoista puhua tuntemattomille. Ja niin se tyyppi oli hetkessä polvillaan minun jaloissani ja kiljui tuskasta. Se toinen kaveri hävisi kummasti puolessa sekunnissa ihan näkymättömiin jonnekin nurkan taakse. Ja tuota pikaa se epäkohteliaskin konttasi kauhuissaan tiehensä. Se pätkä katsoi minua ylöspäin. Kiitollisenako? Ei sinnepäinkään. Hän tuhahti minulle halveksivasti:
- Olisin minä niistä selvinnyt itsekin.
- Ai niinkö? Tietysti, aivan varmasti. Anteeksi, että estin sinua pahoinpitelemästä niitä kavereita, murahdin, kaivoin avaimet, avasin oven ja astuin sisään käytävään se pikku mies perässäni. – Täh? Asutko sääkin muka tässä?
- Asun tietenkin. Olen nähnyt sinut ennenkin.
- Jaa, mää en ole kyllä sua huomannut.
- Niin just, tyypillistä tuommoisille jättiläisille, hän mutisi.
En viitsinyt kommentoida, vaan menin tilaamaan hissiä. Seisoimme siinä vierekkäin sanaa sanomatta, mutta kuulin kyllä sieltä alhaalta paheksuvaa tuhinaa. Astuin hissiin ja painoin kolmosta. Hän perässäni nelosta ja sanoi yhtäkkiä ihan tavallisen asiallisesti ihmetellen:
- Mahdammekohan asua päällekkäin? Minun yksiöni on hissistä oikealle.
- Minun kolmioni vasemmalle. Kuinka niin?
- Muuten vain. Ajattelin, että eläisinkö vähän niin kuin sinun hartioillasi. Sinulla on iso asunto. Asutko yksin?
- Joo, tokaisin, poistuin hissistä ja pyörittelin päätäni kaiken maailman hulluille.
Lauantain aamu vaikutti heti herätessäni lupaavalta. Aurinko näytti poikkeuksellisesti paistavan, ja mietin lähteväni myöhemmin rannalle itseäni vähän grillaamaan – ja kivan näköisiä lihaskimppuja katselemaan. Menin suihkuun, mutta tuskin oli ehtinyt shampoot huuhtoa, kun ovikello soi. Kuka helvetti siellä nyt voi olla? Kukaan ei ollut soittanut ja kertonut tulevansa, eikä ovipuhelinkaan ollut soinut. Kiedoin pyyhkeen lanteilleni ja menin avaamaan. Se pieni naapurini seisoi siinä kädessään iso lautanen, jolla oli jotain leivonnaisia. Ja aivan uskomattoman röyhkeää, hän livahti sisään kainaloni alitse lupaa kysymättä! Hän pyörähti ympäriinsä siinä eteisessä ja kysyi ihan tyytyväisenä:
- Missä on keittiö? Leivoin mokkapaloja. Minun erikoisbravuurini. Ajattelin, että haluaisit maistaa, ja näitähän riittää.
Hän löysi keittiöön. Mää seisoin siinä käsi ovenkahvalla, suu ja silmät ammollaan, että mitä hittoa täällä tapahtuu. Nytkähdin liikkeelle kohti keittiötä. Lautanen oli jo pöydällä ja mies käännähti ympäri ja katsoi minua häpeämättömän arvioivasti:
- Hmm, pituutesi on luonnollisesti vaikuttava, mutta enpä olisi uskonut, että rakenteesi muutenkin on noin komea. Lihaksistosi on tosi hyvin kehittynyt.
- Kuulehan… mitä, sönkötin ja mietin epätoivoisesti, mistä saisin tähän hätään jotain päälle pantavaa, lakanan, keittiönverhot tai pilkkihaalarin.
- Jos et ole vielä juonut aamukahvia, niin minullekin maistuisi. Se on hyvää näiden leipomusten kanssa, hän katsoi ihaillen kakkupalojaan ja istui pöytään.
Aivoni lakkasivat toimimasta, reipas luonteeni ei enää ohjannut toimintaani. Kuin kone aloin keittämään kahvia enkä saanut sanaa suustani. Ei siinä silti äänetöntä ollut. Kahvinkeitin alkoi pulputtaa ja se kaveri rupatteli omia aikojaan:
- Kivan näköinen asunto sinulla. Jotenkin miehekäs karulla tavalla. Sopii sinun kaltaiselle karskin oloiselle kaverille.
- Tuota, minä taidan käydä vetämässä vähän vaatetta päälle, ähkyin.
- Älä suotta. Ainakaan minun takiani. Komeaa jaksaa aina katsoa. Istu pöytään, se jatkoi kuin olisi talon isäntä, ällöttävän hyväntuulisena, ja minä rojahdin tuolille häntä vastapäätä ihan tyhmänä. – Oikeastaan leivoin nämä mokkapalat sinulle eräänlaiseksi anteeksipyynnöksi.
- Minkä tähden?
- No kun sinä ajoit illalla ne kaverit tiehensä. En ollut sinua kohtaan oikein reilu. Minun olisi pitänyt kiittää heti. Hyväähän sinä vain tarkoitit. Ja rehellisesti, olisin ehkä selvinnyt yhdestä, mutta en kai kuitenkaan molemmista.
- Niin, kuka tietää. Olihan ne tietty vähän häijyn oloisia, aloin hymyillä sisäisesti. – Mitä ne muuten halusivat? Ryöstää sinut?
- Ei, ei. Ne aikoivat hakata minut, naapurini naurahti ihan kepeästi.
- Minkä helvetin takia? Olitko jotenkin ärsyttänyt niitä?
- Kyllä. Jotkut ärsyyntyvät suorastaan raivoihinsa homoista, hän totesi maailman itsestään selvimmän asian, mikä kylläkin kauhistutti mua. – Et kai sää kuitenkaan vihaa homoja?
- E-ee-en. En tietenkään.
- Hyvä. Olet niin iso ja vahvan oloinen, etten ole ihan varma, pystyisinkö pieksämään sua. Luultavasti kuitenkin.
- Kröh kröh, ööh, pfuuh, niinhff, yskin peittääkseni naurun, joka yritti väkisin purskahtaa ilmoille. – Sää olet sitten vissiinkin homo, vai?
- Kyllä, minä olen.
- Aha. Tuota, mitä muuta olet, jos sopii kysyä? Kun nyt naapuri olet…
Sopihan se hänelle. Joimme kahvia ja minä mussutin niitä mokkapaloja – olivat muuten oikeasti hyviä – ja kuuntelin. Unohdin jopa vaivaantua sen enempää vain pyyhkeen verhoamasta alastomuudestani. Naapurin pätkän nimi on Kalevi. Hän inhoaa sitä, mutta koska se on suvun vanha perinnenimi, hän yrittää kantaa sitä ylpeänä eikä salli käytettävän siitä mitään lyhennyksiä tai lempimuotoiluja. Hän on 26-vuotias informaatikko ja on juuri saanut viran kaupunginkirjastosta. Hän väittää harrastaneensa jo vuosia potkunyrkkeilyä, mutta se on emävale. En ole tämän kahden kuukauden aikana vielä kehdannut sitä sanoa hänelle, mutta hän ei tiedä kyseisestä lajista yhtään mitään, ei kerta kaikkiaan. Hän kai haluaa vain tehdä jonkinlaisen vaikutelman koviksesta kokoaan kompensoidakseen.

Niin ja hän on muuten söpön näköinen. Tätä hän ei tietenkään itse sanonut, sen näin lopulta omin päin, kun maltoin tutkailla häntä tarkemmin. Vaaleat, lyhyet hiukset, valkoiset kulmakarvat ja silmäripset, siniset silmät ja täyteläinen suu. Ja se ääni, se on käsittämättömän miellyttävä, pehmeän sointuisa. Jos hän lukisi radiossa säätiedotuksia, viimeistään ’utsjoki-kevo ohutta yläpilveä’ –kohdalla niin naisilla kuin miehilläkin kostuisivat alushousut. Lisäksi hänen vartalonsa on kokoon nähden oikein sopusuhtainen ja jäntevä. Hän ei tietenkään vastannut juuri löytämääni homomiehen ihannettani, siis se iso ja lihaksikas, mutta omissa vajavaisissa mitoissaan hän oli oikeastaan seksikäs. Huh, mikä myönnytys minulta, kun kyseessä oli elävä mies! Mutta en missään tapauksessa kehdannut tai ehkä pikemminkin uskaltanut vihjatakaan hänelle, että runkkailin kohtalaisen innokkaasti homopornon innoittamana!

Vastavuoroisesti hän sitten uteli minun elämästäni. En arvannut mitään erikoista kertoa. Sen tunnustin, että olen metsäntutkija. Ihan oudosti hän innostui aiheesta. Hän kertoi olevansa täysin luonnosta vieraantunut, mutta oli alkanut tuntea kummaa viehtymystä juuri metsän olemusta – olemusta, hah! – kohtaan. Hän arveli sen johtuvan suomalaisesta kirjallisuudesta, jossa metsällä oli usein syvä myyttinen rooli. Suomalaisten sielu kuulemma asui metsässä. No, tietysti, kun asiaa ajattelin, niin oli ainakin minun kohdallani. Samoilen metsissä usein vapaa-aikoinanikin. En kehdannut sanoa, että monesti myös ase kädessä. Hän ei tiedä vieläkään metsästysharrastuksestani ja aseita säilytän siellä junttilassa.

Joka tapauksessa hän intoutui vaatimaan, että ottaisin hänet joskus mukaan metsäretkilleni. Erittäin typerä idea, viihdyn metsässä parhaiten yksin. Ja nytkö pitäisi raahata mukana metsään tottumatonta kulttuurikahjoa? Kakistellen ja kai kohteliaisuuttani lupasin, mitä ei olisi pitänyt tehdä, sillä jouduin lunastamaan lupaukseni jo seuraavana päivänä.

Sitten hän kysäisi noin vain huolettomana:
- Mitä olet ajatellut tehdä tänään? Näyttää kauniilta päivältä.
- Joo, niin. Käyn kai kaupassa ja painun rannalle makoilemaan auringossa, tulin varomattomasti paljastaneeksi tosi aikomukseni.
- Hienoa! Minä tulen mukaan, hän hymyili innoissaan.
Siis mitä! Pyysinkö? Kysyikö hän? Suostuinko? Ei, ei ja ei. Hän änkesi mukaan. Naapurin tuntematon homo, joka ei vastannut lainkaan ihannemiestäni! Se pätkä oli hullu, ihan selvästi. Mutta niin vain makasimme parin tunnin päästä rannalla vierekkäin minun huovallani, minun suosikkipaikassani. Minua harmitti niin vietävästi, että pidin aurinkolaseja päässäni koko ajan, ettei hän näkisi minun kiukkuisia silmiäni. Eikä sitä, että seurasin silmä kovana rannan todellisia komistuksia, upeita lihaskimppuja, jotka patseerailivat ympäriinsä itseään esitellen.
Okei, oli kaksi mukavaakin asiaa; Kalevi oli sen verran rasvaton, että hänen, kylläkin pienet, lihaksensa piirtyivät kauniisti esiin, niitäkin oli mukava silmäillä, ja toiseksi hän imarteli minua ihan kivasti, että minunkin pitäisi kuljeskella siellä rannalla edestakaisin, kun minulla oli kuulemma enemmän esiteltävää kuin useimmilla muilla jätkillä siellä. Hapan mieleni lauhtui sen verran, että murahtelin jopa joitakin vastauksiakin hänen lörpöttelyynsä. Mutta päivä oli noin muuten pilalla. Oli suoranainen ihme, että hän ei tunkeutunut luokseni illaksi. Sain löhötä netissä kaikessa rauhassa – ja runkata.

Ja sitten, sunnuntaiaamuna ovikello soi jo kahdeksalta. Mulla oli mennyt läppärin ääressä aamuyön tunneille enkä ollut erityisen viehättävällä tuulella, vaikka mukava kaveri olenkin yleensä. Arvasinhan jo, kuka aamuvirkku kirkassinisilmä pätkä ovellani olisi. Ja Kalevihan se siellä. Maastokuvioisessa sadeasussa ja kumppareissa reppua toisesta kädestä roikottaen. Hän näytti huolestuneelta:

- Aamu on pilvinen ja sääennustus lupaa sadetta. Onko tämä sopiva asu metsään tällaisella kelillä?
- Mitäh? Minne, kähisin aamuäänellä ja peittelin kädellä pullistelevaa seisokkiani kalsareissa; olin tainnut nähdä mukavia unia.
- Metsäretkelle. Tein jo meille eväät, ettei sinun tarvitse. Kahvia termoskannullinen, hän puhkesi hymyyn, kun vilkaisi haaroihini. – Sinun on varmaan parasta käydä vessassa. Tai tää homo innostuu väärin tulkintoihin ja tekoihin.
- Hmh. Hirveä uhkaus. Paras tosiaan mennä kuselle ja hammaspesulle, sain aikaiseksi pienen hymyn.
- Keitän sillä välin aamukahvit. Ei viitsisi juoda ihan vielä termaria tyhjäksi, Kalevi huikkasi perääni, ja mieleni mustui, että no nyt se on kuin kotonaan jo minun keittiössänikin.
Kävin suihkussakin. Lämpimän veden herätellessä mua ihmettelin tosissani, miksi mää annan tuon tyypin tunkeutua elämääni noin vain. Miksi en yksinkertaisesti ota siitä niska-perse –otetta ja heitä sitä ulos? Ja nyt sitten olen lähdössä metsään täysin kokemattoman eränkävijän kanssa! Opeta sille sitten kaikki alkeet luonnossa liikkumisesta, itselle ei jää aikaa nauttia mistään. Toisaalta, olihan Kalevi omalla tyylillään aika hauskakin tyyppi. Ja sitä paitsi uuden, miehistä kiinnostuneen elämäni ensimmäinen ihka elävä homo. Vaikkei ollutkaan ihannetyyppini, ei hän kuitenkaan ihan vastenmielinenkään ollut - vielä.
Kun ne aamukahvit oli nautittu, vedin päälleni farkut, nahkatakin ja lenkkarit. Kalevi niissä ’erävarusteissaan’ katsoi minua hämmästyneenä ja hönkäisi kauhuissaan:
- Lähdetkö sää metsään tuossa asussa? Niin kuin kauppareissulle? Sitä paitsi siellä ripottelee jo.
- Rauhoitu. Minulla on kaikki tarpeellinen auton takakontissa. Saappaita, kirvestä ja puukkoa myöten, hörähdin. – En ole metsään menossa ensi kertaa. Se on mun työtäni.
- Huh. Luulin jo, että mää olen ylipukeutunut.
Voi jeesus, ylipukeutunut! Ihan kuin se olisi ollut kokkareille menossa. Mitähän siitäkin reissusta oli tulossa. Aloin harkita, että veisin sen intoilevan pätkän yhdelle suoalueelle, jossa se saisi siinä yliasussaan rämpiä kainaloita myöten hetteessä. No, päädyin kuitenkin noin 50 kilometrin päässä olevalle reitille, jossa muutaman kilometrin matkalla oli kallioiden lomassa upea sarja kauniita lampia.

Jätimme auton yhden metsäautotien päähän pöllipinon viereen. Vettä oli tosiaan alkanut sataa, tihkua vain kylläkin. Sade ei sinänsä haitannut ainakaan mua, sillä viihdyn metsässä kaikilla keleillä. Vaihdoin takakontista vanhat sadevaatteet ja saappaat. Mua koko ajan haittasi, kun Kalevi tuijotti mua jotenkin arvostelevasti. Olinkohan mää sen mielestä alipukeutunut? Tuhahdin ja tungin taskuun muovipussin mahdollisten sienten varalta, mustikoitakin saattoi vielä löytyä.
Kun suoriuduimme siitä metsän sisään, Kalevissa tapahtui miellyttävä muutos. Hän uskomatonta kyllä vaikeni. Hän keskittyi tutkailemaan ympäristöä, metsänpohjaa ja puita. Häntä ei tuntunut haittaavan, että tihkusateen lisäksi meitä kastelivat ja ruoskivat näreet, koivunvesat ja kuusenoksat. Vaikutti kuin hänelle uusi maailma otti hänet valtoihinsa, lumosi hänet. Jotenkin olin siitä iloinen ja ylpeäkin.

Vaellettuamme toista tuntia sitä lampireittiä pysähdyimme korkeahkon kallion laelle. Sieltä olisi nähnyt kilometrien päähän, ellei tihku olisi peittänyt maisemaa siniharmaaseen verhoon. Oli näky silti kaunis. Istuimme kuusen alle, vaikkei se tarjonnut täydellistä suojaa joka suuntaan leijuvilta pienen pieniltä pisaroilta. Kaivoimme eväät ja kahvin esiin. Nautimme niitä naureskellen, kun yritimme suojella syötäviä sateelta piilottelemalla niitä sadetakkien suojissa. Kalevi kaivoi esiin pienen mustan muistikirjan ja kynän. Hän teki nopeita merkintöjä sivun toisensa jälkeen kämmenen suojassa. Hän sanoi kirjaavansa ylös vaikutelmiaan, ettei unohtaisi kokemaansa. Katselin hänen söpöä naamaansa hupun alla. Hän oli niin keskittynyt, että se suorastaan liikutti minua. Silloin aloin tuntea myös jännää levottomuutta. Räpläsin sormilla toisen kumisaappaan solkea. Nielaisin ja nuolaisin huuliani:

- Miltä se tuntuu olla homo?
- Ai, sinua kiinnostaa, hän kurkkasi minua hupun reunan alta ja minä punastuin. – Arvelinkin, että ottaisit asian puheeksi jossain välissä.
- Miten niin, säikähdin, sillä enhän mää mielestäni ollut mitenkään osoittanut kiinnostusta.
- Katselit eilen rannalla niitä komeita miehiä niin tarkkaan, hän mainitsi kuin ohimennen ja sai mut kauhistumaan paljastumistani. – Ilahduin siitä todella, sillä olen suoraan sanoen alkanut haaveilla susta. Voisin panna sua vaikka tässä ja nyt.
- Ääh, e-e-ee… Mutta enhän mää…
- Sääntö numero yksi: älä koskaan valehtele itsellesi. Älä teeskentele itsellesi olevasi joku muu kuin olet, hän sanoi tiukkaan sävyyn ja katsoi sitten mua odottavasti. – No, anna tulla.
- Helvetti! Tai vittu olkoon, haukoin henkeä hänen röyhkeydestään, mutta päätin antaa tulla. – Hyvä on, olen jo jonkun aikaa runkkaillut, kun katselen homopornoa. Mutta en ole koskaan ennen kuvitellutkaan, että olisin homo! Se on ihan paskaa! Enkä ole koskaan koskenutkaan mieheen! Siis sillai. En edes tiedä, mitä siinä pitäis tehdä.
- Rauhoitu. Mää voisin opettaa sua, Kalevi ilmoitti suorasukaiseen tapaansa. – Siis jos hyväksyt mut opettajaksi. Siis kun en taida olla ihan samaa tyyppiä kuin ne lihaskimput siellä rannalla.

Määhän ähkyin vielä niin järkyttyneenä, kun olin uskaltanut paljastaa itseni, etten heti tajunnut, mitä se pätkä oikein sanoi. Kun sen sanat viimein pääsivät perille tajuntaani, kumma yllätys ja helpotus valtasi mieleni. Tuijotin häntä ja puhkesin sitten varovaiseen hymyyn:

- Eeh… Opettaisit? Sinä? Siis oikeasti? Siis että oikein koskettais toisia?
- En tosiaan ajatellut, että tekisimme sen teoreettisesti, hän leväytti aurinkoisen hymyn siihen sateeseen. – Mutta edettäisiin varovaisesti, ettet pelästy heti.
- Niin kuin miten?
- Voisimme tässä heti aloittaa vaikka halailulla, suutelulla, hyväilyillä. Jos hyvältä tuntuu, voisimme runkata itsemme toisen katsellessa. Sitten myöhemmin etenisimme pitemmälle asteittain. Aikaa ja tilaisuuksiahan meillä on, kun asumme naapureina. Mitä sanot?
Mitäpä mää siinä pystyin sanomaan. Olin tukehtua siihen kuolaan, joka tulvehti kasaan kuristuneessa kurkussani. Vapisin ainakin sisäisesti, luultavasti myös ulkoisesti, kuin haavan lehti. Mää iso mies, joka tuskin olisin pelännyt karhuakaan, jos olisi vastaan tullut! Se pikkuinen Kalevi otti sitten aloitteen haltuunsa. Hän siirtyi istumaan ihan viereeni, painoi saapasvartensa saapastani vasten ja kietoi kätensä sadetakkini selkämykseen. Aistin, että hän kurkki huppunsa alta pärstääni, mutta mää vain tuijotin kauhuissani kauas sateenharmaaseen maisemaan. Kun hieman rauhoituin ja tunnustin, että oikeastaan tää tuntui mukavalta, uskalsin varovasti ujuttaa käteni Kalevin uumalle. Hän painautui tiukemmin mua vasten ja alkoi hyväillä ja puristella selkääni. Nielaisin ja annoin oman käteni liikkua myös. Kylmä ja märkä sadetakki ei tuntunut kivalta, mutta se jäntevä kylki kylläkin.

Sitten Kalevi äkkiä kääntyi ja ponkaisikin rintaani vasten. Mää tietty yllätyin ja kupsahdin selälleni sen kuusen koville juurimuhkuroille. Siinä kumautin takaraivonikin puun runkoon. Se kuusi oli sen verran tukeva, ettei mun pää voinut olla syy siihen, että oksat ravistivat kaikki vesipisarat meidän päälle kuin kuohuvan putouksen, ilkeyttään se kuusi sen teki. Hemmetin pätkä käytti kumminkin sitä hyväkseen ja suuteli mua. Eikä se ollut mikään kevyt suunsuikkaus. Huulet, hampaat, kieli pureutuivat suuhuni väkevänä ahmattina, nälkäisenä sutena. Silmät pystyssä yritin ynistä vastalauseita, mutta eihän siitä mitään tullut, kun suu oli täynnä toisen miehen purukalustoa. Niinpä haparoiden antauduin vastaamaan siihen suudelmaan. Kiersin jopa käsivarteni hänen ympärilleen ja rutistin voimieni takaa. Tuntui, että hitto, viimeinkin tässä ollaan miehen kanssa, lyhkäisen mutta kuitenkin.

Siinä oltiin aika pitkään. Kalevi sovittautui jalkojeni väliinkin parempaan asentoon ja alkoi hieroa itseään lantiotani vasten. Mulla alkoi saman tien seisoa ja työntelin itseäni hänen hinkkaustaan vastaan. Oloni oli nopeasti melkoisen kiimainen ja pää tuntui räjähtävän. Viimein Kalevi irrottautui suudelmasta ja syleilystä, nousi seisomaan ja puuskutti:

- Ei, nyt on pakko runkata. Vedä kalusi esiin. Toinen oppitunti: kalujen esittely ja spermojen roiskiminen toisen sadetakille.
Määkin nousin sieltä kuusen alta. Kuumeisin käsin kumpikin kiskoi sade- ja muut housut reisille ja tarttui kaluunsa. Jumankauta, mikä kanuuna Kalevilla on! Ainakin puolet pitempi kuin mun normivehje ja paksuhkokin. Siinä me sitten seisoimme vastakkain, toljotimme hullun kiilto silmissä toisiamme ja kyrpiämme ja kourat viuhtoivat niiden varressa. Kalevi tuli ensin. Polvet notkuen ja vartalo kouristellen hän ampui parahdusten säestyksellä mällinsä saappailleni, ei sadetakille. Hän pudottautui eteeni polvilleen, siveli ne spermat saapasvarsiini ja tunki naamaansa kyrpääni kohti. Ehdin välillä vähän hieromaan kovaa vehjettäni siihen pärstään ennen kuin äidyin karjahtelemaan kirouksia ja laukesin hänen poskilleen. Hemmetti, se se oli vasta elämää!
Kesti hyvän aikaa ennen kuin tokenimme sen verran, että saimme siistittyä itsemme. Kalevi painoi päänsä rintaani vasten ja kietoi kätensä ympärilleni. Tämä uusi kokemus hämmensi mua vielä, mutta aika tyytyväisenä uskalsin hyväillä kourillani hänen edelleen kylmää ja märkää sadetakkinsa selkää. Ei, hitsi, olin läpäissyt ensimmäiset homo-oppituntini! Tää oli pieni voitto! Kalevi kuiskasi:

- Tämä oli minusta melkoisen kiihottavaa. Entä sinusta?
- Joo, ihan hieno juttu. Mahtava. Ei runkkaaminen ennen ole tältä tuntunut.
- Mitä jos palattaisiin jo kotiin ja otettaisiin seuraava oppitunti?
- Ja mikähän sen aihe olisi?
- Toisen runkkaaminen. Ellemme hyppää suoraan suihin ottoon?
- Huh, olisikohan se vähän liikaa näin ensimmäisenä koulupäivänä, naurahdin.
Lähdimme tosiaan saman tien takaisin kotiin – ilman sieniä ja mustikoita muuten – ja sadepisaroiden jättäessä meille haikeat jäähyväiset. Emme menneet heti oppitunnille. Ensin kumpikin vei tavaransa kuivumaan omaan kämppään, kävi kuumassa suihkussa ja vaihtoi vaatteet. Kokoonnuimme mun luo, jossa söimme ensin kunnolla ja rupattelimme homoelämästä. No, mullehan sekin oli oppitunti. Sitä mää vaan ihmettelin, miten Kalevi oli nuoresta iästään huolimatta ehtinyt seikkailemaan miesten kanssa niin paljon ja kokemaan kaikkea mahdollista. Pienet on tietty tunnetusti vikkeliä.

Varsinainen oppitunti tapahtui olohuoneessa, vaikkei ollut tarkoitus. Me vain kiihkouduimme niin, ettemme ehtineet makuuhuoneeseen, emmekä riisuuntua sen puoleen. Siitä vain vetoketju auki, kalu esiin ja tartu työhön. Vaan tulipa isolle miehelle hiki. Oli se sen verran hermostuttavaa. Ja outoa. Siis itseään kun runkkaa, niin siinähän tuntoaisti pelaa sekä kourassa että kyrvässä, mutta tässä vain epävarmana tutisevassa kännyssä. Ja kun sen pätkän vehje on niin luonnottoman iso, niin olihan siinä sormeilemista. Mutta hemmetin kiihottavan tuntuinen se oli, kova ja samettinen samalla. Siinä minä nojasin perseelläni seinään, puristin Kalevin takaapäin syliini – soman sopivan kokoinen siihen – ja annoin pikkuhiljaa mennä yhä vauhdikkaammin. En tiedä kumpi siinä puuskutti ja kuolasi enemmän, mun tarmokkaana seisova kaluni näet hinkkasi samalla sen selkää. Pätkä kouristeli rajusti ja hihkui sekavia, kun lopulta ohjasin sen mällit maton ohi lattialaudoille.
Kun se sai vedettyä henkeä, se putosi tälläkin kertaa polvilleen eteeni ja nappasi käteensä mun kaluni. Muutama veto ja mun silmät pyörivät kuin lottopallot arvontakoneessa. Huh, vieras käsi omalla vehkeellä! Onneksi en pystynyt häpeilemään enkä kainostelemaan, tuntui liian hyvältä. Vaan paremmaksi meni, kohta kyrpäni upposi pätkän suuhun, noin vain ja ulps. Toinen koura alkoi kiskoa ja puristella pallejani, toinen tunki sormia yksitellen persereikääni. Taisin hihkua ihan hulluna ja kimeästi. Tarrasin Kalevin vaaleisiin kutreihin ja annoin päälle vauhtia. Nussin sitä niin syvälle kitaan kuin melani ulottui. Räjähdin niin yllättäen, että osa roiskahti Kalevin suuhun, josta se sylki niitä nivusilleni, osa osui hänen otsalleen valuen kulmakarvoihin.

- Taivas! Olisit varoittanut, hän raivosi yllätyksekseni. – Ties mitä tauteja sinulla on!
- Se… se vain tuli, uikutin vielä ihan sekopäänä. – Ja mitä vitun tauteja mulla on?
- No just niitä! Sorry, oma vika, olisi pitänyt käyttää kumia, hän huokaisi. – Etkö tosiaan ole koskaan ollut miehen kanssa?
- En. Harmittaa oikein. Tämä oli mahtavaa. Ei naisten kanssa koskaan ollut tällaista. Siis silloin vuosia sitten.
- Ehkä sinä olet puhdas. Mutta jos jatkamme paljailla, täytyy ensin käydä testeissä.
- Jatkammeko me?
Keskiviikkona vasta ja kumeilla varustettuina. Sitä ennen vietin muutaman yön ja työpäivän levottomana ja ihmeissäni. Mitä tässä mun säälittävässä elämässäni olikaan tapahtunut? Ja oli meneillään? Toki tuntui aivan upealta, että olin päässyt kokeilemaan homoseksiä ihan oikean kaverin kanssa, siitä ei puolta sanaa. Mutta kun se oli tuo naapurin pätkä, ei aivan ihannemieheni. Tai olihan se söpö ja seksikäskin. Mutta se oli outo! Se ei ollut äijä. Ja jotenkin se oli, ja on, päästään vialla. Itseään täynnä niin, että epäilen, ehtiikö hän oikeasti näkemään toista. Eihän sen olisi tarvinnut olla just niitten junttilan juopottelu- ja painikavereiden kaltainen, mutta edes hiukka sinne päin. Vaikka mies kuvani olikin kaupungissa alkanut laventua, en ollut ihan vielä kaikkeen mielistynyt. Kuitenkin, kun asiaa itseltäni kysyin, minun oli pakko myöntää, että olin vähän ihastunut Kaleviin. Tietysti yritin vakuuttaa itselleni, että se johtui vain siitä, että hän oli ensimmäinen homoni. Muuten en… tai… niin, mitä? Olin siis levoton ruumiiltani ja sielultani.
Keskiviikkona tapasimme luonani kuuden aikaan, kun olin tullut salilta. Yritin houkutella muuten Kaleviakin sinne vähän treenaamaan lihaksiaan. Olin luvannut opastaa häntä siinä korvaukseksi seksitunneista. Hän ei halunnut.

- Sinulta uupuu vielä kokemus suihinotosta, Kalevi aloitti heti eteisessä. – Ajattelin kuitenkin, että tänään opettelisimme anaaliyhdyntää ja minä panisin sinua.
- Aha. Kuinkahan se… Äh, rupes hermostuttamaan.
- Älä huoli. Olen hellä ja valmistelen sinut huolella. Tulet takuulla nauttimaan siitä.
- Okei. Vaikka kyllä mua jännittää sekin, miten osaan panna sua.
- Et sinä pane minua. Minua ei panna. Minä olen top. Käsitteet top ja bottom ovat ilmeisesti sinulle outoja?
- Niin ovat, mutta totta helvetissä munkin täytyy saada panna sua. Muutenhan se on epäreilua.
- Kuule, minua pystyy naimaan vain raiskaamalla, hän suorastaan äkämystyi.
- Niinkö? Pitäisitkö siitä, hymyilin hänelle ihan ilkeyttäni tosi pirullisesti niin, että hän punastui. – Eikö olisi kiihottavaa, kun tällainen iso äijä olisi sinulle kunnolla tuhma?
Heheh, pätkä mykistyi ja nieleskeli selvästi silmät kummasti harittaen. Jotain se mumisi, että osaa hänkin olla väkivaltainen, että minun tulisi varoa eikä uhota. Kylmänlaisesti hän sitten ryhdistäytyi, marssi makuuhuoneeseeni ja heitti sängylle kortsuja ja liukkaria. Tilanne muuttui rennommaksi, kun riisuuduimme. Olimmehan toki ihailleet silmäkulmista toisiamme uimahoususillamme, mutta nyt pääsimme ihokkain. Pätkä kuolasi kunnolla, kun se viimeinkin sai kuljettaa puristelevia ja hyväileviä kouriaan lihaksillani. Joo, tuntui se minustakin hyvältä. Samoin minusta tuntui Kalevin silitteleminen ja nuoleminen, näykkiminen, meinaan toisen iho on sentään jotain. Ja pian sitten olimmekin kunnon kiimassa kyrvät pystyssä.

Kalevi komensi minut mahalleni sängylle kaksi tyynyä lantion alla. Hän työskenteli tosiaan hellästi ja pitkään pakaroitteni välin kanssa. Se vaihe oli varsin nautinnollista. Mää oikein inisin ja hyrisin ja aloin jo odottaa itse panoltakin suuria. Vaan toisin kävi. Kun se helvetin nuija tunkeutui muhun, mulla oli tukka ja silmät lähteä päästä. Huusin suoraa huutoa naama patjassa. Muistelen, että siinä ehkä oli hetkensä, mutta pääasiassa se oli yhtä tuskaa. En nauttinut yhtään sen kyrvän rajusta viuhtomisesta perseessäni. Kun yritin rimpuilla irti, pätkä höpötti korvaani, että kohta alan tykätä siitä, koeta kestää. No en alkanut, vaikka kestin loppuun asti. Jälkeenpäin mietin, että ei se ollut vain se kipu, vaan vastenmielisintä oli ehkä sittenkin se nöyryytys, että toinen mies nussii mua, että pieni mies alistaa mut. Sitä en tämmöisenä äijänä oikein pystynyt nielemään – hyvä on, nykyisin siedän naitavana oloa jonkin verran, mutta kuviossa on pieni muutos.
Kun Kalevi oli valmis, hän vetäytyi minusta innosta hehkuen:

- Upeaa! Loistopano! Olen aina haaveillut, että vielä kerran rynkyttäisin kunnolla oikein isoa miestä. Saisi lihaskimppu tuntea kerrankin pienen miehen voiman. Huh! Kiitos. Eikö ollutkin mahtavaa? Tykkäsitkö?
- En, ärähdin ja käänsin kiukkuisena hänelle selkäni.
Onneksi hän älysi pitää turpansa kiinni. Mökötimme siinä sängyllä pitkään pukahtamattakaan. Kirvistelin vain sitä kummaa jälkitunnetta takapuolessani. Kalevi yritti jonkin ajan kuluttua silittää selkääni, mutta riuhtaisin itseäni hänestä eroon niin, että hän älysi lopettaa. Enkä suostunut siihenkään, kun hän yritti tarjoutua ottamaan minulta suihin. Kihisin kyllä kiukkua pitkään, mutta kumma, etten heittänyt sitä tyyppiä ulos ikihyviksi. Itse asiassa hän jäi yöksi siihen viereeni. Olin kyllä aamulla ihan ihmeissäni, kun hän siinä vielä oli, vaikka olin ollut niin tyly illalla. Tai ehkä se vain oli sitä, että se on niin takiainen koko jätkä. En minä siitä silti kovin harmissani ollut. Oli itse asiassa mukava laittaa aamiaista kahdelle.
No, se keskiviikko ja eka persepano meni siis poskelleen. Kalevi pääsi lauantaina töistä kolmelta iltapäivällä, kun kirjasto oli mennyt kiinni. Hän tuli melkein suoraan luokseni. Olin viettänyt pari tuntia lenkillä ja salilla. Suihkun jälkeen olin juuri keittänyt pannullisen kahvia. Pätkä toi tullessaan pöytään pienen kinuskikakun ja kehui saaneensa sen halvalla. Kaipa hän yritti hyvitellä keskiviikkoa. Joka tapauksessa siinä hyvää kakkua ja kahvia nautiskellessamme hän kysyi iloisena:

- Mitä tänään haluaisit opiskella? Yrittäisitkö sitä suihin ottamista?
- Ei, minulla on mielessä jotain ihan muuta, yritin leikkiä salaperäistä ja virnuilin muka ilkeästi. – Tänään ajattelin raiskata sinut.
- Höh, älä viitsi pelleillä.
- Älä itse. Sää takuulla tykkäät siitä. Olen mää sen verran kova jätkä.
Kalevi alkoi ähkyä punaisena, ja me jäkätimme toisillemme kaikenlaisia villejä uhkauksia ja uhosimme kunnolla. Kahvin jälkeen nousin venytellen ylös, riisuin hitaasti t-paidan ja pullistelin lihaksiani. Pätkä katsoi puuhiani vältellen mutta selvästi kiihottuen. Sitten yllätin hänet, tempaisin hänet kouriini ja raahasin makkariin. Hän kiroili ja rimpuili ihan miehekkäästi, mutta ei tietenkään mahtanut mulle mitään. Eikä se oikeasti halunnutkaan mahtaa, vaikka en silti tänä päivänäkään tiedä, nauttiko se siitä raiskausleikistä oikeasti vai oliko se sen keskiviikon pahoittelua. Mukana se eli kuitenkin mahtavasti.

Joka tapauksessa painoin pätkää tiukasti sänkyyn ja riivin molemmilta vauhdilla kuteet helvettiin. Aiempaan kielikuvaan viitaten itse raiskaus oli kuin perävaunullinen rekka olisi syöksynyt mopoauton päälle ja mopo-parka liiskautui keskipyörien alle ihanasti vinkuen, rusahdellen ja suuresti ruikuttaen voimattomuuttaan. Leikin muka hemmetin julmaa tosi äijää ja kiroilin kunnolla. Ja oikeasti mielikuva toisen miehen alistamisesta tuntui minusta järisyttävän hyvältä, mikähän siinäkin on, vähän niin kuin olisi voittanut tiukan painimatsin. Niin ja puhumattakaan siitä, miten kyrpäni riemuitsi ensimmäisestä persepanostaan. Yhtä lailla kaluni on nauttinut myöhemmistäkin panoista.

Kun homma oli ohi, Kalevi puristautui kaikilla neljällä raajallaan tiukasti minuun kiinni. Hän puuskutti, nuoli, näykki ja suukotteli minua naamaan, kaulaan ja rintaan aivan loputtomasti. Mää hihitin sille:
- Et kai sää toppi vain tykännyt tosta menosta?
- Minun varmaan pitäisi valehdella ja kirota sinut. Vannoa, etten enää ikinä anna sulle. Että tämä oli inhottavinta, mitä elämässäni olen saanut kokea. Mutta minä olen rehellinen.
- Määhän olen nyt kyllä pettynyt. Sää lipsut linjastasi.
- Mitäpä minä heikko, pieni mies jättiläiselle voin. Sinä olit kuin itse ukkosenjumala Thor ja kyrpäsi sen vasara.
- Tuo oli niin kivasti imarreltu, että voisit nyt opettaa mut ottamaan sulta suihin.
Sain sen opin kumin kera. Mää kyllä tykkäsin, vaikka se patukka ei meinannutkaan mahtua suuhun ja sain yökkiä sitä kaiken aikaa. Kun vähän sovelsin sitä pallien puristelua ja reiän sormeilua, mitä Kalevi oli tehnyt mulle, niin piankos se kumisäkki täyttyi pätkän liemillä. Hän hytkyi hervottomasti ja hihkui kummia äänteitä appoavoimesta kidastaan. Olin ihan ylpeä itsestäni.
Sunnuntaina heräsimme taas vierekkäin sängyltäni. Olin kuulemma yöllä pariinkin otteeseen kierinyt Kalevin päälle niin, että hän oli väitteensä mukaan ollut rusentumaisillaan, ja molemmilla kerroilla kaluni oli seistä jököttänyt kivikovana. Hän ei ollut raskinut herättää minua, työntänyt vain pois. Uneni oli mahtanut olla aika kiihkeää aukon himoa.

Aamiaisen jälkeen, siis puolenpäivän tienoilla, Kalevi raahasi minut kaupungille. Teimme hänen ’metsävaelluksensa’ eli kävimme parissa kirkossa arkkitehtuuria ihmettelemässä, parissa taidenäyttelyssä ja kaiken aikaa kuunetelin luentoa kirjallisuudesta. Mää jaksan kulkea kevyesti metsässä tuntitolkulla eikä tunnu missään, metsä kun antaa voimia. Mutta se kulttuurin metsässä rämpiminen otti totisesti voimille. Onneksi Kalevi suostui lopulta kaljoille yhteen pubiin. Siellä hän sitten esitti ehdotuksen, joka on osoittautunut hänen kannaltaan melkoiseksi mokaksi. Ei kylläkään minun ja Ollin kannalta, mutta sitä pätkä ei vielä tiedä, kun emme ole raskineet kertoa. Pätkä selitti ajatustaan tuopin ääressä:
- Tuota noin, olemme nyt perehtyneet homoelämään monelta kantilta, mutta oikeastaan yksi vielä puuttuisi. En vain tiedä, uskallanko kertoa sinulle siitä.
- Hitsi, kuulostaa rankalta. Taitaa olla ihan pervoa, kun et sää tavallisesti arkaile.
- Ei, ei. Pelkään vain, että tulkitset sen niin, etten minä välittäisi sinusta enää.
- Heheh, välitätkö sää musta? Mää luulin, että mää olen sulle vain seksiobjekti, hekottelin.
- Älä pilaile. Ja minä tiedän, etten minä ole ihan täsmälleen sinun märkäuniesi unelmamies, pätkä mutristeli niin, että oli ihan pakko pikaisesti silittää sen kättä. – Tunnusta vain, että sinä haaveilet isoista lihaksikkaista miehistä. Sellaisista kuin itse olet.
- Hei pikkuinen, sittenhän meillä on yhteiset unelmat, samanlaiset ihannemiehet, hymyilin.
- Totta kieltämättä, vaikka ajattelet sen kumman mutkan kautta, hän naurahti. – No siis, se puuttuva oppitunti olisi kimppa. Mitä tuumit?
- Ai mikä? Ryhmäseksiäkö meinaat, hämmästyin. – Tuo on kyllä outoa sinunkin suustasi. Luulin sinun aikovan ehdottaa jotain fetissitouhuja, nahkaa tai jotain. Tai SM-juttuja.
- Niihin voisimme mennä myöhemmin, hän innostui. – Mutta nyt haluaisin, että sinä rakastelisit jonkun toisen tuollaisen ison miehen kanssa.
- Mitä?! Kunnon äijän kanssa? Miksi ja mitä sää sitten tekisit?
- Minua kiihottaisi katsella sellaista ja vähän osallistuakin, hän tunnusti ähkyen ja vähän herkutellenkin. – Tiedäthän, kaksi titaania kietoutuneena toisiinsa kiihkeässä syleilyssä ja minä siinä välissä…
- Hitto, Kalevi, sää oot tosiaan täysperverssi, nauroin ääneen. – Mistä me löydettäis semmoinen kaveri? Ja joka vielä suostuisi tuohon?
- Itse asiassa minä tiedän yhden tutun tutun. Ollin. Tiedän, ettei hän ole pitkään aikaan ollut kenenkään kanssa. Ja hän… niin… hän on suurin piirtein samankokoinen kuin sinä.
- Hah, sää kuolaat sen perään! Onko se sun entinen hoitos? Pitäiskö mun olla mustasukkainen, virnuilin häijysti, vaikka sydämeni hykersi naurusta.
- Ei, ei ja ei. Kaikkiin kysymyksiisi ei, hän ilmoitti tomeran tiukasti. – Minä kysyn häneltä vai mitä?

Sopihan se mulle. Ja sopi se Ollillekin. Suureksi kimppapaneskelujen päiväksi järjestyi seuraava perjantai. Homma sitten jatkui pienin muunnoksin koko viikonlopun. Olin koko viikon hyvällä tuulella. Odotukseni olivat tosi korkealla. Marmatin silti itselleni, että mitä mää oikein intoilen. Olin niin homoilun alussa, että takuulla mokaan ja häpäisen itseni. Vai tiesinkö muka, miten kimpassa toimitaan? Mää varmaan sortuisin vain kyrpien ja lihasten vertailuun. Ja törkeään uhoamiseen, kun vastassa olisi vertaiseni äijä. Sillä sellainen oli Kalevin mukaan luvassa, mikä tietysti myös kiihotti mua älyttömästi. Ja vaikka Kalevi kehui Ollia tosi mukavaksi, niin mistä sitä tiesi, minkälainen vittumainen kovis siitä paljastuisi, kun mää olisin vastassa.
Perjantaina mun yleensä rautainen vatsani oli ihan kuralla jännityksestä. Niin oli ollut Ollillakin. Ainoa, joka pomppi koko viikon iloisen innoissaan, oli pätkä. Kun se sitten toi illansuussa Ollin mun luo, olin lentää perseelleni. Jeesus, miten jämerä kaljuksi ajeltu jätkä! Hyvä ettei vehkeeni heti pompannut tiukkaan asentoon kunnioituksesta. Miehekkään komea pärstä hymyili ujosti. Mittaa melkein mun verran ja kun hän riisui nahkatakkinsa, paljastui valkoisen t-paidan verhoama tiukkaakin tiukempi lihaksikas kroppa. Kun pätkä esitteli meidät eteisessä, hän käski meidän saman tien halata toisiamme. Arastellen teimme sen, ja hitto, että se äijä tuntui isolta ja upealta siinä sylissä. Moista miestä en ollut käsivarsiini kietonut kuin joskus muinoin junttilan äijien kanssa painiessa.

Istuimme keittiönpöytään kahville ja Kalevin taas tuomista pullista nauttimaan. Pätkä höpötti jotain innosta hehkuen, mutta Olli ja mää ei taidettu kuulla puoliakaan, kun vilkuilimme toisiamme arvioiden, hymyilimme kainosti ja vaivihkaa pullistelimme lihaksia toiselle näyttääksemme, millainen kaveri tässä oikein olikaan. Että mää nautin. Ja odotukset olivat korkealla ja kuumina.
Sitten Kalevi alkoi päästä asiaan. Hän ehdotti, että riisuisimme jo siinä keittiössä itsemme ilkosillemme. Eikä muuta kuin naureskellen tuumasta toimeen. Porukan kuolan eritys oli varsin huomattavaa. Ollilla nousi kulmakarvat hiusrajaan, kun pätkä keikistellen esitteli mahtimelaansa. Itsellään Ollilla näytti olevan samanlainen normivehje kuin minullakin, huh helpotusta. Seuraavaksi pätkä halusi vääntää kättä meidän kanssa. Se iloitsi sydämensä pohjasta, kun hävisi molemmille alle aikayksikön. Pätkässä on tosi paljon outoa. Sitä se suorastaan läähätti, kun pani Ollin ja minut kamppailemaan kädenväännössä. Sen kädet hiplasivat ja puristelivat hulluina meidän jännittyneitä hauiksia, olkapäitä ja rintalihaksia. Vääntö oli kyllä hienon tiukka taisto minustakin. Varsinkin kun voitin. Tosin epäilen, että Olli hävisi vieraskoreuttaan, sillä kyllä hän on jälkeenpäin pystynyt mut voittamaankin.

Siirryimme olohuoneeseen Kalevin ohjauksessa. Tartuin kourallani Ollin kaljuun takaraivoon ja hän minun leukani kärkeen. Huulemme painuivat hamuilemaan toisiaan. Suudelma syveni ja puristauduimme hiljalleen yhä väkevämmäksi käyvään syleilyyn. Kädet lähtivät tutkimaan toisen hartioita, selkää, kylkiä ja pakaroita. Reidet ja sääret hieroutuivat toisiinsa. Silmänurkasta näin pätkän pyörivän ympärillämme kaluaan venytellen ja suu huohottaen. Taisimme tosiaan olla Ollin kanssa sen pervounelmien täyttymys. No, kyllä minustakin rehellisesti sanottuna oli kiva olla tirkisteltävänä, olisikohan pientä narsismia.
Laskeuduimme Ollin vetämänä matolle. Aloimme kieriskellä ympäriinsä sekavassa toistemme ahmimisessa ja hyväilyissä. Välillä leikimme painia, että saisimme tuntea toisen voiman kaverin lihaksissa. Mää aloin jo pakahtua siihen kiimaani, ja niin teki kalunikin. Ja Olli omaansa. Ja Kalevi, joka hämmästyksekseni oli jo vetänyt kortsun valtavana seisovan pamppunsa päälle ja levitti sille liukkaria. Hän ilmoitti, että haluaa just eikä kohta panna Ollia. Tällä ei ollut mitään sitä vastaan, ja niin hän oli kohta kontallaan, pätkän pitkä sisällään viuhtomassa ja mää pääpuolessa yrittämässä tunkea vehjettäni hänen suuhunsa. Siellä se ei pitkiä jaksoja pysynyt, kun Ollin oli vähän väliä pakko purskahtaa tuskan tai nautinnon karjaisuihin.

Kun sitä menoa oli jatkunut musta pikkuisen liian pitkään, kumitin kaluni ja tönäisin Kalevin tylysti syrjään. Kieräytin Ollin selälleen, nostin hänen toisen jalkansa pystyyn ja astuin hänet. Olipa komeaa menoa. Iso lihaskimppu kouristeli käsittelyssäni kiihottavasti ja puristeli, hakkasi nyrkeillään mun harteita, kylkiä ja selkää. En tiedä, miten jaksoin panna niin pitkään, kun se oli niin hurjaa ja kiimaista menoa. Kalevikin ehti runkata mällit meidän päälle ja tunkeutua ottamaan Ollilta suihin. Silloin just määkin tulin, kun Olli supisteli liemensä pätkän naamalle. Huh huh, olipa siinä kolme onnellista, uupunutta miestä levällään mun olohuoneen matolla.
Parin tunnin virkistäytymisen jälkeen mää kävin siihen matolle selälleni. Olli pani mua – kun sillä oli pienempi, Kalevin nuijaan en suostunut – ja samalla pätkä nussi Ollia. Tätä Kalevin ideoimaa asetelmaa emme pystyneet pitämään kasassa muutamaa minuuttia pitempään rytmihäiriöiden vuoksi, mutta olipahan kokemus. Pitkällisen möyrimisen jälkeen kolmikkomme päätyi runkkamaan toistensa päälle ja sitten hieromaan spermat pitkin vartaloita. Suihkun ja iltapalan jälkeen menimme kaikki kiltisti nukkumaan minun sänkyyni. Oli vähän ahdasta, vaikka petini on tosi leveä yhdelle miehelle.

Aamulla Kalevi joutui lähtemään kirjastoonsa töihin. Me jäimme Ollin kanssa nautiskelemaan kiireettömästä lauantaiaamiaisesta ja tutustumaan toisiimme. Hän on 33-vuotias ja työskentelee yhdellä tehtaalla varastomiehenä. Kun hän kuuli metsähommistani, hän intoutui selittämään omaa vaellus- ja kalastusharrastustaan. Mehän aloimme oitis laatia suunnitelmia yhteisiksi retkiksi. Lisäksi hänkin harrastaa treenaamista salilla, mutta erillä kuin minä. Mutta kun hänellä oli kotona painot, keksimme lähteä saman tien hänen luokseen. Unohdimme naapurin pätkän kertakaikkisesti.
Senhän arvaa, että kun kaksi tällaista isoa jätkää rupeaa nostelemaan painoja, niin se johtaa helvetinmoiseen ja hikiseen näyttämiseen. Vaan oli se komeaakin katsella toisen ponnistelevia hiestä kiiltäviä lihaksia, jumankauta! Vaan johti se raisuun paneskeluunkin. Molemmin puolin ja se meissä yhdessä onkin parasta, että kummallekin sopii kumpikin rooli, panijan ja pantavan. Ja kun siinä välissä äidyimme tunnustuksiinkin, kumpikin kertoi haaveilleensa kaltaisestamme isosta kaverista, vaan ei ollut ennen kohdannut. No nyt ei ole enää valittamista eikä haikailtavaa.
Maltoimme me käydä juoksulenkilläkin viereisessä metsässä, jossa risteilee eri pituisia reittejä. Ja perskeles, Ollin tyynen pinnan alla piilee hemmetin moisen kilpailuvietin riivaama jätkä, teki tiukkaa pärjätä sille ollenkaan. Ehkä hauskinta suhteessamme nykyäänkin on tuo jatkuva kamppailu, siitä tulee helkkarin miehekäs olo. Niin ja lenkin jälkeen Ollin saunan lauteet oli mennä pirstaleiksi meidän mielettömässä paneskelussamme.

Jäin yöksi ja sunnuntai jatkui lauantain laisena. Kalevi-parkaa ei kumpikaan muistanut. Yhdessä välissä tarkistin repussa olleen puhelimeni. Kalevi oli soittanut ja tekstaillut kaiken aikaa lauantain iltapäivästä lähtien. Ollin puhelin oli ollut äänettömällä ja siihen oli tullut yhtä lailla viestejä. Meitä vähän hävetti, vaikkei me porukalla oltukaan mitään yhteisiä jatkokuvioita sovittu. Istuimme Ollin kanssa pohtimaan tilannetta. Hän sanoi, että vaikka kimppa olikin ollut ihan kiva kokemus, hän ei halunnut vakinaistaa sitä. Hän katsoi minua alta kulmiensa ja sanoi, että hän on yhden jätkän mies. Kylmät väreet kulkivat selässäni. Kainosti sanoin, että jos hän haluaa, niin voisin ruveta siksi yhdeksi jätkäksi. Siitä sitten alkoi ensimmäinen seurustelusuhteeni miehen kanssa, tai kenenkään kanssa. Ja täytyy sanoa, että päivä päivältä retkahdan Olliin aina vain syvemmin. Siinä on sitten hieno äijä, tosi mies.

Pätkä ei tiedä vieläkään totuutta. Olemme niin raukkamaisia, ettemme ole uskaltaneet kertoa sitä. Olemmehan toisaalta hänelle kiitollisuuden velassa, kun hän tutustutti meidät toisiimme, emmekä haluaisi pahoittaa hänen mieltään. Vain kerran tämän vähän yli kuukauden aikana olemme ottaneet sen kimpan uusiksi. Yksin ei Olli enkä minä ole enää rakastellut seksiopettajani kanssa. Vähän pätkä on ollut käärmeissään ja räksyttänyt sillä itsekeskeisellä ärsyttävällä tavallaan. Kyllä kai tässä täytyisi miehistyä ja sanoa sille rehdisti, miten asiat ovat. On vain niin karseata tokaista kiitos kaikesta ja näkemiin.