Harri

Harri
Vanha tuttava

Toukokuisena perjantaina iltapäivän vastaanotolleni tuli ikäiseni mies. Olen ihotautilääkäri. Vanhan vitsin mukaan tämä valitaan erikoistumisalaksi, koska potilaat eivät koskaan kuole käsiin, eivät koskaan parane eivätkä potilaat koskaan lopu – allergioita kun riittää. Työskentelen keskussairaalassa, mutta pidän myös yksityisvastaanottoa.

Ennen kuin kutsuin tuon miehen sisään, vilkaisin hänen papereitaan ja syytä, jonka hän oli ilmoittanut käyntinsä aiheeksi. Potilaan nimi ei sanonut mitään, mutta huomasin, että hän täytti sinä päivänä 50 vuotta. En olisi kai muuten kiinnittänyt siihen mitään erityistä huomiota, mutta olin vain itsekin saavuttanut saman iän vain kaksi päivää aikaisemmin. En oikein tiennyt, mitä minun olisi pitänyt ajatella vuosistani, mutta kieltämättä tunsin jonkinlaista epämääräistä ahdistusta; keski-ikä, vanhuus, miehuus menetetty. Vaan nyt tulin hyvälle tuulelle, toinen viisikymppinen. Oli mukava kohdata ikätoveri, vaikkakaan en ajatellut sen ihmeemmin tehdä siitä mitään numeroa sen potilaan kanssa.

Kutsuin miehen sisään. Panin tyytyväisenä merkille, ettei hänkään ollut antanut itsensä rupsahtaa keski-iän painovoiman alle. Hän oli suurin piirtein minun mittaiseni, ryhdikäs ja hoikka jäntevällä tavalla. Tummanruskeat hiukset olivat vielä tuuheat ja vain siellä täällä harmaan vivahteita. Jämerän komeilla kasvoilla oli iloinen ja määrätietoinen ilme. Hänellä oli kalliin näköinen musta nahkatakki, sininen paita, jonka kaulus oli valkoinen, ja solmio oli hillityn sammalenvihreä. Jalassa oli tiukat farkut, jotka paljastivat vahvat reidet. Kättelymme oli miehekkään epäröimätön. Kehotin häntä istumaan. Hieman minua vaivasi hänen tuttavallinen ja oudon odottava katse.

Tiedustelin hänen vaivaansa. Hän kertoi polvi- ja kyynärtaipeissaan olevasta ihottumasta. Pyysin häntä paljastamaan kyseiset paikat. Hän riisui takin ja kääri paidan hihat sekä kiskoi farkkujen lahkeet ylös. Itse vedin lateksihanskat käsiin. Tartuin hänen käsivarteensa. Ikäisekseen vielä isot ja kiinteät lihakset, huomasin. Mies ei vaikuttanut muuten ruumiillisen työntekijältä, joten arvasin hänen käyvän salilla. Sama juttu jalan lihasten kohdalla, kun tarkistin polvitaipeen.

Itse vaiva ei ollut paha, tyypillinen atooppiselle iholle ja helposti hoidettavissa muutamassa päivässä. Kun kysyin, ilmenikö noita oireita hänellä useinkin, hän muisteli, että hänellä olisi ollut ihottumaa lapsena ja nuorena jonkin verran, mutta ei enää aikuisena. Olin varma, että sitä oli ollut ennenkin aikuisiällä, harvoin se vasta viisikymppisenä uudelleen puhkeaa. Kaipa hän ei ollut vain tullut kiinnittäneeksi asiaan erityisempää huomiota, kun oireet olivat ehkä olleet lievät ja hävinneet omia aikojaan. Kysyin kuitenkin:

- Onko elämässänne tapahtunut viime aikoina jotakin erityistä? Jotain stressin aihetta?
- Sano vain Rami. Joo, olen juuri muuttanut kaupunkiin ja siinä on ollut melkoisesti puuhaa.
- Se on voinut laukaista tuon ihoreaktion. Kyse ei ole mistään vakavasta ja voit hoitaa sen apteekin käsikauppavoiteillakin. Tietysti, jos haluat, voin kirjoittaa reseptinkin.
- Jospa ne tohtorin rohdot olisivat vahvempia, hän hymyili.
- Ei tuohon kannata tuhlata kovin vahvoja voiteita, kun vähemmälläkin selvitään, tokaisin, rupesin kirjoittamaan reseptiä ja huomasin taas sen syntymäajan. – Niin muuten, onneksi olkoon, sinulla on näköjään syntymäpäivä.
- Kiitos, kiitos. Ja onneksi olkoon itsellesi. Täytithän sinäkin saman toissapäivänä.
- Niin, kyllä, hämmästyin. – Kuinka sinä sen tiedät?
- Et taida muistaa minua, hän kysyi oudon nolona.
- Ikävä kyllä en, tunnustin hämilläni. – Nimikään ei soita kelloja.
- Muistat kai kuitenkin NN:n kasarmit?
- Totta kai. Vietinhän siellä monet vuodet lapsuudestani ja varhaisesta nuoruudesta.
- Niin minäkin. Olimme koulussakin samalla luokalla.

Pyöräytin yllättyneenä tuolini kokonaan häneen päin, nojauduin selkätukeen, laskin käteni syliin ja tuijotin häntä. Muistot humahtivat pääni läpi. En yleensä ole vaivannut päätäni lapsuuden muistelemisella, en kai ole vielä tarpeeksi vanha. Mutta nyt tuo potilas sai kuvat menneestä vauhtiin mielessäni. Isäni oli upseeri – elää toki vieläkin, jäi eläkkeelle everstinä. Hänen työnsä perässä perheemme muutti muutamankin kerran. Tuolla NN:n kasarmilla asuimme minun kuudennesta neljänteentoista ikävuoteeni. Varuskunnassa oli paljon lapsiperheitä ja me kakarat vietimme melkoisen vauhdikasta elämää, kaikenlaista puuhaa riitti yllin kyllin. Mutta meitä oli aika lauma enkä saanut tätä Ramia mieleeni mitenkään erityisesti.

- Anna vähän enemmän vihjeitä. Meitä tenavia oli niin monta, etten nyt saa juuri sinua mieleeni, haparoin hymyä huulilleni.
- Kuule, onko sinulla tämän jälkeen kiireitä? Voisin tarjota oluet, jos maistuu. Pantaisiin lapsuuden muistot oikeaan järjestykseen perusteellisesti, tämä Rami innostui.
- Itse asiassa olin aikonut, epäröin, mitä tehdä, ja vilkaisin listaa seuraavista potilaista. – No, ei minulla ole kuin yksi potilas sinun jälkeesi. Ehkä kaljat maistuisi työviikon päätteeksi ja syntymäpäiväsi kunniaksi. Mutta vielä tästä sinun vaivastasi…

Pidin pikaisen luennon atooppisesta ihosta, oireiden hoidosta ja niiden ennaltaehkäisystä. Samalla tunsin itseni kumman levottomaksi. Miksi ihmeessä suostuin lähtemään kapakkaan tuon loppujen lopuksi tuntemattoman ihmisen kanssa? En ollut pitänyt minkäänlaisia yhteyksiä entisiin koulukavereihini yhtä naista, erittäin rakasta ystävääni lukuun ottamatta ja hänkin oli lukioaikainen tuttu eli Ramin aikaa myöhempi. Kai olin pelännyt, että joutuisin paljastamaan ja selittelemään muinaisille, todennäköisesti ennakkoluuloisille tovereilleni omaa homouttani. Ei mitenkään houkutteleva tilanne. Mutta ehkä suostuin lähtemään Ramin kanssa, kun olimme molemmat saavuttaneet tuon jotenkin mystiseltä tuntuvan keski-iän käännekohdan; 50 vuoteen sisältyy jonkinlaisia kulttuurisia merkityksiä, vaikka itsestä ei tuntunut juuri miltään. Ehkä halusin jakaa sen kokemuksen kohtalotoverin kanssa.

Sovimme Ramin kanssa, että hän odottaa vastaanoton aulassa, kunnes olen valmis. Hän ei tuntenut vasta muuttaneena kaupungin baaritarjontaa niin, ettemme voineet sopia tapaamista kapakkaan. Seuraava potilas oli hoidettu nopeasti, ja jo kahdenkymmenen minuutin kuluttua vaihdoin valkoisen takin vanhaan nahkapusakkaani. Siinä me sitten seisoimme aulassa Ramin kanssa vastakkain, kaksi hymyilevää viisikymppistä, selvästi hyväkuntoista kaveria. Hän antoi tunnustusta:

- Olet säilynyt tosi hyvin. Hemmetin hyvännäköinen.
- No niin sinäkin. Taidat treenata salilla vähintään.
- Joo, niin teen. Tuskin sinäkään pelkkiin poppamiehen konsteihisi tyydyt.
- En tosiaan. Ei ne ihmeempiä auta. Olen itse asiassa himokuntoilija.

Minä tosiaan harrastan liikuntaa intohimoisesti. Juoksen, pyöräilen, hiihdän ja nostelen painoja. Tunnustan, että se johtuu turhamaisuudesta – haluan näyttää hyvältä iästä riippumatta – mutta myös pohjimmiltaan kuolemanpelosta, halusta karkottaa viikateukko mahdollisimman kauas. Kummasti sitä useimmat haluavat elää, vaikkei olisi oikeastaan mitään erityistä syytäkään. Kai sitä jaksaa toivoa, että sitä jotain erityistä elämässä vielä tapahtuisi, jotain elämisen arvoista.

Haimme apteekista Ramille voiteet ja suunnistimme läheiseen kapakkaan. Se ei ehkä ollut kaupungin tasokkain, mutta tapasin joskus käydä siellä, kun sitä suosivat monet meikäläisetkin. Oli niin varhaista, ettei siellä silloin vielä näkynyt tuttuja homoja. Eipähän ollut vaarana nolot paljastukset. Istuimme tuoppeinemme kahden hengen pöytään. Keskustelu lähti varsin haparoiden käyntiin, toisen asenteita tunnustellen. Varovasti käsittelimme nykyiset elämäntilanteemme.
Rami oli vastikään nimitetty toimitusjohtajaksi firmaan, josta en ollut koskaan kuullutkaan. Kyse oli kuitenkin suurehkosta huipputeknologiaan keskittyneestä yrityksestä, jolla oli maailman laajuiset markkinat. Rami oli tekniikan tohtori ja viettänyt yli kymmenen vuotta ulkomailla tuon saman firman palveluksessa ja siis nyt palannut Suomeen. Uudessa työssä hän oli aloittamassa vasta elokuussa, mutta oli nyt jo perehtymässä tuleviin tehtäviinsä. Hän oli muuttanut kaupunkiimme vasta pari viikkoa aikaisemmin Yhdysvaltojen toimintojen johtajan pallilta. Hän ei tuntenut täältä ketään joitakin työtovereita lukuun ottamatta. Hän kertoi, että pitkän ulkomaan komennuksen aikana monet entiset ihmissuhteet olivat kuihtuneet pois. Siksikin hänestä tuntui mukavalta törmätä yllättäen lapsuuden kaveriin. Hän myönsi hakeutuneensa juuri minun potilaakseni, kun oli googlannut nimeni ja todennut minut melko varmasti vanhaksi tutuksi.

Minun elämästäni ei ollut ihmeemmin kerrottavaa. Olin jämähtänyt tähän kaupunkiin valmistumisestani lähtien. En tietenkään avautunut mistään henkilökohtaisesta homoelämästäni. Sitä aihetta halusin välttää – vaikka kieltämättä mielessäni välähti, että Rami oli houkuttelevan komea. Hän tuli kuitenkin liipanneeksi aihetta aika läheltä kysyessään:

- Oletko naimisissa?
- En. En ole koskaan ollut.
- En minäkään, hän hymähti. – Suoraan sanoen ei ole koskaan kiinnostanut. Työnkin takia sitoutuminen on tähän asti tuntunut mahdottomalta ajatukselta. Ovatko vanhempasi vielä elossa? Mitä heille kuuluu?
- Molemmat porskuttavat vielä täysillä, naurahdin tyytyväisenä aiheenvaihtoon. – Viettävät eläkepäiviä Päijänteen rannalla vähintään puolet vuodesta. Muuten asuvat täällä. Entä omat vanhempasi?
- Äiti kukoistaa elämänsä parhaassa vedossa. Oikeastaan sen jälkeen, kun isä kuoli kolme vuotta sitten. Syöpään.
- Olen pahoillani.
- Ihan suotta. Paska äijä, jouti mennäkin.
- Miten sinä nyt noin?
- Minusta tuntuu, ettei upseereista ole isiksi. Niillä on liian tyly ja yksioikoinen miehen malli. Ja se on joustamaton. Jos et poikana istu siihen, niin et ole minkään arvoinen.
- Enpä tiedä. Eikö tuo ole turhan jäykkä yleistys tuokin? Ainakaan se ei kuvaa omaa isääni. Monista omituisuuksistaan huolimatta hän on aina ollut meitä poikiaan arvostava. Silloinkin kun olemme järkyttäneet hänen maailmaansa, ja sitä me molemmat jaksamme tehdä vieläkin.
- Siksi hän varmaan everstiksi asti ylenikin.
- Ai sinä tiedät, ihmettelin, sillä itselläni ei ollut hajuakaan kavereitteni isien urakehityksestä.
- No, olen vain pitänyt itseni ajan tasalla. Seuraillut vähän, miten tutuilla menee. Hannuhan se sinun pikkuveljesi oli? Miten hänellä menee?
- Hyvin tietääkseni. Niin kuin nyt kolmen nuoren miehen isällä voi mennä.

Sitä en kertonut, että oltuaan kaksitoista vuotta naimisissa, Hannu oli eronnut, ryhtynyt poikien yksinhuoltajaksi ja homoksi. Hänkin. Oli muuten vanhemmillani nielemistä, kun molemmat pojat osoittautuivat homoiksi. Lohdutimme heitä, että olihan heillä kolme upeaa pojanpoikaa. Isä huokaisi, että luultavasti meidän suvussa homous hyppää aina yhden sukupolven yli. Hänen yksi sedistään oli kuulemma ollut melkoisella varmuudella homo, mutta isän sukupolvessa ei kukaan.
Sen verran vielä, että Hannun pojat ottavat isänsä sekä setänsä eli minun homouden varsin rennosti ja huumorilla. Härnäävät toki piruuttaan meitä naisseikkailuillaan, mutta toisaalta kyselevät luottamuksellisesti minulta seksiasioista, kun nuo sukupuolikysymykset – erityisesti tautien osalta – kuuluvat alaani. Ja isältähän sellaisia ei oikein voi kysellä, vaikka Hannu gynekologina olisi voinut heitä naisasioista minua paremmin valistaakin. Hienoja poikia kaikki kolme joka tapauksessa.
Siirryimme Ramin kanssa lapsuusmuistoihin, mikä oli hyvä, sillä nyt hän alkoi palautua mieleeni. Hänen suunsa leveni virnistykseen ja silmät alkoivat loistaa innosta:

- Muistatko ne loputtomat sotaleikit? Ja ne painikisat, joita me jätkät järjestettiin vähän väliä?
- Joo, tosin aika hämärästi. Meitä taisi olla hemmetin moinen joukko sähläämässä isoon ääneen.
- Niin oli. Sinä olit koko porukan kovin tappelija. Tosi sotilas.
- Olinko? En minä muista tuommoista, rypistelin otsaa, kun en tunnistanut itseäni lainkaan tuosta luonnehdinnasta.
- Olit sinä. Vituttaa vieläkin, etten koskaan voittanut sinua painissa, Rami nauroi päätään puistellen.
- Hetkinen! Muistini taitaa palailla pätkittäin. Se olit sinä, joka oli koko ajan haastamassa minua otteluun! Joskus halusit vääntää, kun olimme kaksistaankin.
- Joo, minä se olin. Otti niin päähän ne ainaiset häviämiset sinulle. Vannoin, että vielä minä sinut päihitän, mutta sitten te muutittekin pois.
- Niin, siihenhän me upseeriperheet jouduimme alituiseen varautumaan, pakenin neutraalimpaan aiheeseen noita itseltäni unohtuneita muistoja poikien paini-iloitteluista, tuntuivat hieman kiusallisilta.
- Minä jäin kaipaamaan sinua. Oli ihan oikea ikävä. Kaikista niistä kakaroista pidin sinusta kaikkein eniten, Rami tunnusti kumman haikeana.

Tuo tunnustus tuntui minusta tosi oudolta, sentimentaaliselta, mikä on minusta aina ollut vastenmielistä. En osannut vastata siihen mitenkään, hymyilin vain typeränä. Ja tuo kumma olettaminen minut joksikin kovaksi tappelijaksi ei istunut minäkuvaani pätkääkään ja oli häiritsevää. Mietin jo, mahtoiko hän kuitenkin sekoittaa minut johonkin toiseen, mutta ei, niin tarkasti hän palautti minunkin mieleeni asioita. Onneksi Rami alkoi kertoilla ja kysellä muista yhteisistä lapsuuden tutuista. Itse en tiennyt kenestäkään. Niin kuin jo vihjaisin, en ollut edes erityisen kiinnostunut niistä menneisyyden tovereista, elämä oli takuulla vienyt meidät jo kauas toisistamme, toistemme arvoista ja kiinnostuksen kohteista. Kolmannen tuopin jälkeen aloinkin tehdä lähtöä.

- Täytynee tästä lähteä, kun huomenna täytyy olla ajokunnossa. Sinulla on varmaan vielä isot juhlat tiedossa.
- En tosiaan aio juhlia tätä päivää. En muutenkaan, mutta muuton takia en ole viitsinyt edes pohtia asiaa. Joko itse olet pitänyt pippalot?
- En. Töihin piti viedä kakku, ja Hannu tulee huomenna maalle poikien kanssa. Siinäpä minun juhlani, vähättelin merkkipäivääni ja jätin mainitsematta, että Hannun miesystävä Markku oli myös tulossa kylään.
- Maalle? Menettekö sinne Päijänteelle? Vanhempiesi luokse?
- Ei. Isä ja äiti haluavat muistaa minua sitten juhannuksena, kun koko perhe kokoontuu yhteen.
- Sinulla on sitten oma mökki jossakin? Järvenranta ja sauna ja niin päin pois?
- Itse asiassa se on pieni maatila täällä aika lähellä, noin 25 kilometrin päässä.
- Maatila? Älä vain sano, että viljelet sitä. Sinähän olet kaupunkilaispoika.
- Joo, minulla on vihreä peukalo, vaikkakin keskellä kämmentä. Se tila on ollut minulla jo parikymmentä vuotta. Muutama hehtaari peltoa ja kymmenisen metsää. Viljely hoituu oikeasti yhteistyössä naapurin isännän kanssa. Vain puutarha on omalla vastuulla ja aina se on yhtä opettelua. Se on ihan pelkkä harrastus, mutta kyllähän siitä saa lähiruokaa itselle, suvulle ja tutuille.
- Siellä maallako sitten asut?
- Vain osittain. Varsinaisesti kämppäni on tuossa parin korttelin päässä.
- Minäkin sain asunnon tästä läheltä. Näköala on tuonne järvelle. Muutenkin viihtyisä lukaali. Kuule, voitaisiko joskus nähdä? Tulisit vaikka saunomaan. Meinaan, kun ei täällä kauheasti ole vielä tuttuja.

Vaihdoimme privaattikännyköittemme numeroita. En ehkä ollut ihan innoissani siitä, mutta kai mielessäni kävi pieni säälin tapainen hänen yksinäisyytensä takia. Lähdimme siitä eri suuntiin kohteliaasti toverillisuutta esittäen, ainakin minä, voi olla, että hän oli vilpitön. Kävin ostamassa kiinalaisen aterian mukaan ja painelin kotiin.

Aamulla heräsin jo ennen kuutta kummaan uneen. Se tapahtui siellä lapsuuteni kasarmilla. Kaikki näytti ihan samalta kuin silloin aikoinaan. Unessa esiintyi kuitenkin ainoastaan Rami ja minä, mutta mekin yllättäen aikuisina, tällaisina 50-kymppisinä. Molemmilla oli armeijan maastopuku ja kumisaappaat. Se ei tuntunut sinänsä oudolta, kun varuskunnassa lähes kaikki miehet olivat siinä asussa. Kuljin siellä kasarmilla koko ajan jännittyneenä ja odotin, että Rami hyökkää jostakin nurkan takaa minun kimppuuni. Ja niin hän tekikin. Niitä hyökkäyksiä seurasi aina vimmaisia tappeluita, jotka päätyivät siihen, että minä nain häntä raivoisasti ja hän vannoi vielä kerran nussivansa minulta tajun kankaalle. Olin unesta ihan hämilläni ja kieltämättä kaluni täydessä tällingissä. Pohdin aamukahvia juodessani, olisinko edellisenä päivänä alitajuisesti jotenkin seksuaalisesti ihastunut Ramiin. Tietoisesti en ollut niin tehnyt, vaikka olinkin pannut merkille hänen näyttävän ulkomuotonsa.

'Huokaisin ja tunnustin, että asiaan voi vaikuttaa myös pitkäksi venynyt puutteenalainen seksielämäni. Keräsin kamppeita ja lähdin ajelemaan maalle. Kävin isossa kauppakeskuksessa hankkimassa herkkuja ja juotavaa illan vierailleni. Kun olin asettunut taloksi, keksin soittaa vanhemmilleni. Isä vastasi 75-vuotiaan ylipursuavalla tarmolla:

- Tervehdys, poikani. Joko olet vetänyt perseet keski-ikäisyytesi kunniaksi?
- Ehkä illalla, kun Hannu kööreineen tulee saunomaan.
- Kateeksi käy. Kunnon äijäporukka saa örveltää umpitunnelissa. Älkää hukkuko, älkääkä polttako pakaroitanne kiukaaseen.
- Ei, ei. Kuule, tapasin eilen vanhan lapsuuden kaverin NN:n ajoilta. Rami A:n. Hänen isänsäkin oli kapiaisena. Muistatko miestä?
- Hämärästi. Taisi olla ihan kelvollinen perusupseeri. Vähän jäykkä eikä luovuudesta tainnut olla tietoakaan. Joo, muistan kaverin. Ei tosiaan ongelmanratkaisijatyyppi. Turvautui mieluummin ohjesääntöihin. Mitä tyypille kuuluu?
- Kuollut kolme vuotta sitten syöpään. Rami tuntui olevan asiasta tyytyväinen.
- Niinkö? Enpä ihmettele, mikäli oikein muistan, mies taisi olla vähän väkivaltainen lastensa kanssa. Sillä tavalla ei saa lasten kunnioitusta osakseen. Onneksi te kunnioitatte äitiä ja minua.
- Hahah, jos minä, Hannu ja pojat kertoisimme kunnioittavamme teitä, te nauraisitte räkäisesti kuset housuissa.
- Tunnet meidät liian hyvin. Muuten oletko jo toipunut siitä Jounista? Onko uutta miestä kierroksessa?
- Ei ole. Ja Jounin lähdöstä on jo vuosi! Olen hengissä edelleen, päivittelin vanhempien huolenkantoa erostani monivuotisesta miesystävästä.
- Te hinttarit eroatte turhan helposti.
- Sinua ja äitiä lukuun ottamatta heterot tuntuvat eroavan paljon nopeampaan tahtiin. Että tasoissa ollaan.
- Odotas hetki. Äiti huutaa jotakin… Joo… Kuule, äiti käski sinun kysellä Tommilta kautta rantain siitä sen tyttöystävästä. Poika haluaa tuoda sen näytille ensi viikonloppuna ja äiti huolehtii, voiko niiden antaa nukkua samassa huoneessa.
- Isä! Tommi on kahdeksantoista. Totta helvetissä te annatte sen panna sitä tyttöä. Kyllähän sinä sen miehenä ymmärrät. Te menette äidin kanssa kiltisti puoli kymmeneltä nukkumaan ja panette korvatulpat korviin.
- Korvatulpat voidaan panna, mutta nukkumaan ei ruveta. Voidaanpa näyttää nuorisolle vähän esimerkkiä.
- Aiotteko te nussia nuorten kuullen? Te olette ihan pervoja. Toisaalta se voi olla paras ehkäisykeino nuorille, kun himot sitä kuunnellessa haalistuu. Mutta oikeasti on kiva kuulla, että sinä ja äiti jaksatte aina vain nauttia toisistanne.
- Hautaan asti, hautaan asti. Kukkien sijaan voisittekin tuoda haudalle kortsuja. Ja kuule, poikaseni, koetapa sinäkin hankkia pian itsellesi uusi panopuu ennen kuin kyrpäsi surkastuu.
- Minä rakastan teitä, huokaisin lopulta.
- Niin mekin sinua. Hei.

Lienee ymmärrettävää, että yritän käyttäytyä arvokkaasti omassa elämässäni, kun tuo kotitaustani on ihan posketon. Siis yritän. Puhelusta jäi mieleen Ramin isän väkivaltaisuus lapsiaan kohtaan. En muistanut itse sellaista, mutta siksihän sitä kotiväkivallaksi sanotaan, kun ulkopuoliset niin harvoin saavat siitä kuulla. Kuinkahan se on vaikuttanut Ramiin?

En ehtinyt sitä pitkään miettiä, kun vieraani pyyhälsivät pihaan kahdella autolla. Kaksi vuotta nuoremmasta veljestäni jo kerroin. Hänen miehensä Markku on samanikäinen psykiatrinen sairaanhoitaja. He ovat olleet yhdessä kymmenisen vuotta. Pojat ovat syntyneet neljässä vuodessa, Immo 22, Kimmo 20 ja Tommi 18 vuotta. Mainittakoon, että poikien äiti lähti aikoinaan miehen perässä Ranskaan, ja pojat ovat oppineet puhumaan sitä kieltä sujuvasti. Me kaikki suvun miehet olemme kyllä pitkiä ja salskeita uroita, mutta Markku on bodarikolossi, poikien suuri idoli.

Kun kerroin puhelusta isän kanssa, kaikki paitsi Tommi nauroivat kippurassa ja hurrasivat
Everstille, tuolle potenssi-ihmeelle. Tommi vähän äkäili, kun hänen sukupuolielämästään puhutaan julkisesti. Mutta kun ivailimme hänen omaa lupaavaa mieskuntoisuuttaan, hänkään ei voinut olla nauramatta. Tuosta Everstistä. Pojat ovat pienestä pitäen ihan kiusallaan kutsuneet isoisäänsä Everstiksi ja mummua Everstinnaksi. Eversti, tule panemaan mato koukkuun! Everstinna, heti lukemaan iltasatu! Tuota on saanut kuulla Päijänteen rannoilla vuosien ajan. Vanhempani naureskelevat asialle ja kokevat sen hellyyden osoituksena – mitä se onkin.

Ilta sujui rattoisasti. Ikävuosilleni skoolattiin turhan pilkallisesti, mutta kestin sen kuin mies. Muuten pidot sisälsivät ruokaa, kännäämistä, pihajalkapalloa vanhukset vastaan nuoret – keski-ikäisten häpeäksi nuoriso voitti – ja saunomista. Aamulla kahvien jälkeen poikkesin naapurissa kyselemässä toukotöiden vaiheesta ja minun osuudestani niissä. Homma hanskassa, eikä vanhalla emännälläkään ollut tällä kertaa sellaisia vaivoja, jotka olisivat vaatineet ’tohtorin’ huomiota.
Iltapäivällä sukuni häipyi matkoihinsa ja minä pyöräilin seuraamaan kesäteatterille harjoituksia. Olen jo vuosien ajan ollut mukana kylän kesäteatteritoiminnassa. En toki näyttelijänä, vaan vain tukihenkilönä ja ensiapu-vastaavana. Tänä kesänäkin olin lupautunut myymään lippuja ja osallistumaan väliajan kahvin, pullan ja makkaran myyntiin. Ensi-ilta oli tulossa jo kahden viikon päästä lauantaina ja juttu näytti olevan tyypilliseen tapaan ihan levällään. Varmasti siitä tulisi taas loistavan ihastuttava ontuva esitys. Niiden ihmisten intoa on niin mahtava seurata. Illalla palasin kaupunkiin.

Viikolla Rami tuli mieleeni yhä useammin. Ihmettelin vähän miksi. En kai vain ollut sittenkin vähän ihastunut häneen? Eihän hän edes ollut homo, uskoakseni. Ainakaan mitään sellaista ei hänen puoleltaan ollut tullut esiin. Sitä seksipainajaista hänen kanssaan en muista enää nähneeni. Harkitsin jo soittaa hänelle, mutta en jostain syystä kehdannut. Ei kyllä hänkään soittanut. Arvelin, että hänellä oli liian paljon tekemistä uuden työn opettelemisessa.

Mutta perjantaina, kun olin menossa taas maalle ruokakaupan kautta, törmäsin Ramiin hyllyjen välissä. Enkä vain häneen. Hänen seurassaan oli yksi tietämäni hiv-positiivinen homokaveri. Olin tutustunut häneen, kun hoitava lääkäri oli pyytänyt minut pari kertaa hoitoneuvotteluun. Molemmat tervehtivät minua ja ällistyivät, kun tajusivat toisenkin tuntevan minut. Rami punastui ja häkeltyi täysin. Minua meinasi naurattaa. Vaihdoimme vain muutaman sanan ja vakuuttelimme Ramin kanssa soittelevamme lähiaikoina.

Illalla saunan lauteilla mietiskelin, että jaa jaa, Rami taitaa sittenkin olla meikäläisiä. Olikohan se kaveri hänen poikaystävänsä? Ja tiesikö hän kaverin positiivisuudesta? Toisaalta se tyyppi oli sopeutunut hyvin uuteen tilanteeseensa, ja ymmärsin hänet hyvin vastuulliseksi. Kondomia he käyttäisivät ihan varmasti. Vähän harmittelin, ettei Rami ollut vapaa. Olisin ehkä ollut valmis kokeilemaan hänen kanssaan. Hän oli sentään samanikäinen ja oikeastaan hemmetin hyvännäköinen jätkä. Lisäksi hyväkuntoinen, käsi- ja jalkalihaksetkin mukavan isot, muistelin suorittamaani tutkimusta. Hieman häpeillen vedin käteen Ramia ajatellen.

Lauantaina ennen kuin ehdin lähteä kesäteatterille, Rami soitti. Tervehdysten ja muodollisten kuulumisten kyselemisen jälkeen hän alkoi sönköttää:

- Tuota… siitä eilisestä siellä kaupassa. Sinä kuulemme tunnet sen Santerin… siis lääkärinä, meinaan ja… ja tiedät hänen tilanteensa.
- Kyllä toki. Mutta kai ymmärrät, etten voi puhua hänestä.
- Joo, totta kai… tietenkin. Sitä minä vain, tuota, ettet vain käsittänyt väärin…
- Mitä?
- Äh… siis, että kun hänhän on siis homo… niin että…
- Niin?
- No voi vittu! Minulla ei ole mitään tekemistä hänen kanssaan! Tajuatko? Hän on vain tutun tuttu… Ihan sattumalta törmättiin.
- Mutta Rami, eihän se nyt minulle kuulu, minkälaisia tutun tuttuja sinulla on, hymyilin sisäisesti.
- Ei niin, mutta… haluan vain… ettet luule, että minä jotenkin hänen kanssaan… seksiä ja silleen…
- Edelleen Rami, sinun seksielämäsi ei ihan oikeasti ole minun asiani. Ota vain rennosti. Mutta muista käyttää kondomia, piruilin jo ehkä liiaksikin.
- Jumalauta Harri! Minä en sekstaile sen kundin kanssa! Se on minun erään tuttavani poikaystävä! Usko nyt!
- Uskon, uskon. Sinä olet minusta hyvä tyyppi ihan siitä riippumatta, oletko homo vai hetero.
- Olenko? Taidat vain vittuilla… Siis homonakin olisin? Jos siis olisin…
- Aivan varmasti. Jos siis olisit vaikka millainen umpihinttari, suostuisin ottamaan sinulta vastaan jopa haasteen uusintaotteluun painissa. Siitähän sinulla tuntui vielä olevan jotain hampaankolossa, nauroin jo ääneen.
- Oikeasti? Siis pääsisin vielä kerran kokeilemaan sinun päihittämistäsi? Vaikka olisin homokin?
- Homona varsinkin ja vaikka useammankin kerran. Lapsuusmuistojen kunniaksi.
- Hitto, taidanpa haastaa sinut joku kerta. Mutta varoitan, että olen nyt helvetin kovassa kunnossa, Ramikin jo nauraa retkotti helpottuneena.
- Jumalauta jätkä, niin olen minäkin. Mutta puheenaihetta vaihtaakseni, innostuin keksimään hienon suunnitelman. – Onko sinulla ensi viikon lauantaina vapaata? Kutsuisin sinut tämän kylän kesäteatterin ensi-iltaan ja sen jälkeen tänne saunomaan.
- Kuulostaa hiton hyvältä. Tulen varmasti, hän hihkaisi, mutta sitten hänen äänensä alkoi taas hapuilla. – Harri, tuota, kiitos. Kiitos että olet niin suvaitsevainen… ja ennakkoluuloton.
- En minä ole suvaitsevainen tai ennakkoluuloton. Minä olen homo.
- Täh?!
- Nähdään ensi lauantaina kolmelta. Moi.

Minä loikin ensin ympäri tupaa ulvoen naurusta ja sitten pitkin pihaa. Rami on homo, vaikka yritti kiemurrella siitä minun edessäni! Olin riemuissani, vaikka emmehän me olleet puhuneet mitään keskinäisestä suhteestamme tai kiinnostuksesta, siis homoina, painihaasteista vain. En tajua, mitä oikein ajattelin, mitä syytä minulla oli oikeasti riemuita.

Rami taas taisi pudota kärryiltä kunnolla, sillä hän soitti vasta seuraavana päivänä. Kautta rantain hän varmisti, oliko kuullut oikein. Eikä hän meinannut uskoa, vaikka kuinka vakuuttelin. Hän epäili, että yritän vain jotenkin kierosti lohdutella häntä. Ilmoitin, että suostuisin lohduttamaan häntä vain, jos hän olisi joku säälittävä hetero. Kun hän viimein uskoi, hän hihkui ja nauroi ja kiroili hirmuisesti. Sitten hän esitti teorian, että meidän kasarmin lasten homous johtui upseeri-isistämme. Murahdin, että hänen hölmön isänsä tapauksessa se saattoi pitää paikkansa, muttei missään tapauksessa minun isäni kohdalla. Lopetimme puhelun kumpikin huomattavan elämäänsä tyytyväisenä.

Viikon kuluttua lauantaina lähdin pyöräilemään kesäteatterille jo yhdeltä. Sää näytti sen verran epävakaiselta, että pakkasin reppuun varalta sadetakin ja kumisaappaat, teatteri kun sijaitsee paljaan taivaan alla. En tiennyt kummasta olin enemmän innoissani, ensi-illasta vai Ramin tulosta. Olin toimittanut hänelle tarkat ajo-ohjeet, ja hän oli vakuuttanut tulevansa ihan varmasti.
Teatterilla kävi hermostunut kuhina, ja ihmiset olivat aivan täpinöissään. Ensi-iltatunnelma on aina aivan poikkeuksellisen mahtava. Valmistelimme muutaman emännän kanssa väliaikatarjoilun niin valmiiksi kuin mahdollista. Kahden jälkeen siirryin myymään lippuja. Vielä ei satanut ja rukoilin taivasta pidättelemään pilvirakkoaan vielä muutaman tunnin. Katsojia valui paikalle lopulta melkein kaksisataa, suurimmalla osalla sadeasu kainaloon taiteltuna. Moni nauroi, että eihän se ole kunnon kesäteatteria, jos taivas ei putoa niskaan.

Varttia vaille kolme siihen myyntipöydän viereen ajoi iso moottoripyörä. Vasta kun se mustaan nahkapukuun sonnustautunut kuski riisui kypäränsä, tunnistin hänet Ramiksi. Riemastuin ja aloitin välittömästi vittuilun:

- Ei voi olla totta! Sinäkin siis tunnustat olevasi keski-ikäinen. Olet uskaltautunut toteuttamaan poikavuosien haaveita.
- Hemmetti, näin tuntee sentään olevansa vielä mies. Haaroissa kun murisee, niin kalu alkaa kummasti pelata.
- Voin kirjoittaa sinulle Viagraa. Mutta tervetuloa. Minulla on tässä koko ajan puuhaa myös väliajalla, etten ehdi juttelemaan. Mutta älä lähde esityksen jälkeen minnekään. Tulet ottamaan porukan kanssa kuohuviiniä. Lähdetään sitten saunomaan.
- Ihan kuinka lääkäri määrää. Mutta en tiedä, kehtaanko tulla tuon väen sekaan, kun olen uppo-outo.
- Hei, sinulla on paksu lompakko. Teet yhdistykselle kunnon lahjoituksen, niin saat vaikka seisoa päälläsi keskellä näyttämöä.
- Ahneusko täällä hallitseekin? Luulin, että taide, Rami herjasi, mutta kaivoi kukkarosta kiltisti kaksi satasta. – En kyllä osaa seisoa päälläni.

Kirjasin lahjoituksen kirjoihin ja kansiin. Neuvoin Ramille hyvän paikan ja toivotin kiintoisaa kokemusta. Esitys alkoi ja meni pieleen, missä vain voi. Mutta yleisöllä oli suunnattoman hauskaa. Tunnelma oli katossa ja meillä talkoolaisilla oli kiire. Sade iski vasta loppukiitoksissa. Hain pikaisesti sadevarusteet päälle ja ryhdyin auttamaan esityksen purkamisessa. Näin Ramin kyyristelevän ison kuusen alla. Huiskautin kättä, ja hän nosti peukaloa, että hyvin muka menee. Kun kamat oli pakattu, viittasin Ramin mukaani ja menimme pukusuojaan, missä porukalla korkkasimme tarjoamani kuohuviinit. Samalla esittelin Ramin ja hänen lahjoituksensa, mistä hyvästä hän sai aplodit ja minä kyynärpäästä kipeästi kylkeen.

Sopivan tilaisuuden tullen hiivimme Ramin kanssa tiehemme. Hän ajoi hiljaa moottoripyörällä ja minä istuin polkupyörälläni ja pidin hänen olkapäästään kiinni. Sade ropisi tasaisesti niskaamme. Hissuksiin pääsimme talolleni kahden kilometrin päähän. Pihalla Rami kaivoi satulalaukusta viskipullon tuliaiseksi. Tuvassa hän ilmaisi asiaan kuuluvat taloni ihastelut. Otimme naukut, mutta sitten ehdotin, että ottaisimme pullon, muutamat kaljat ja makkarat mukaan ja menisimme lämmittämään saunaa. Kävin nopeasti hakemassa yöpöydän laatikosta kumeja ja liukastetta ja sujautin ne toiveikkaasti sadetakin taskuun. Eihän sitä tiennyt, mihin tässä vielä päädyttäisiin, vaikka mitään ei oltu sovittu.

Saunalla tuoksuivat omasta pikku metsästä tekemäni tuoreet vastat. Panimme tulet kiukaan alle ja istuimme ulos saunan terassin kattoliepeen alle kuuntelemaan sateen laulua. Nautiskelimme olutta ja viskiä. Juttelimme äskeisestä esityksestä kohteliaasti. Rami naurahti, että oli hän Broadwaylläkin nähnyt kamalia esityksiä, mutta tässä oli sentään ollut hyvä tunnelma, yleisön hilpeä armeliaisuus mukaan lukien. Minäkin puolustin intoa ja vilpittömyyttämme taituruutta merkittävämpinä kesäteatterin esteettisinä tekijöinä. Sitten käsittelimme pikaisesti minun maatilanpitoani ja Rami vakuutti uskottavankuuloisesti arvostusta.

Me karttelimme niin tiukasti homoudesta puhumista, että se alkoi jo hermostuttaa. Tunnelma oli kuitenkin selvästi täynnä odotusta ja toivoa toisen suhteen. Takuulla kummankin haaroissa murisi melkoisen iso moottori. Lopulta en kestänyt:

- Miten tämä sinun homoutesi… milloin tajusit sen?
- Kyllä se oli lukioaikana. Arvaa vain, mikä ahdistuksen aihe siinä kasarmiympäristössä. Ja varsinkin meidän kunniallisessa sotilasperheessä. Homouden pelon takia en uskaltanut mennä armeijaankaan, vaan hankkiuduin siviilipalvelukseen.
- Isäsi taisi repiä omatkin arvomerkkinsä?
- Helvetti, se äijä repesi täysin. Minä en ollut enää hänen poikansa. En vanhan paskan arvoinen.
- Kerroitko hänelle homoudesta?
- En helvetissä! Äiti varmaan tajusi. Häneen minä sen jälkeen vain pidinkin yhteyttä. En nimittäin palannut enää kotiin, vaan läksin suoraan opiskelemaan. Kyllä isä muutama vuosi ennen kuolemaansa yritti ottaa minuun yhteyttä. Kai se tajusi, että sivaripohjaltakin voi nousta merkittäviin johtaja-asemiin. Merkittävämpiin kuin mihin itse oli koskaan yltänyt. Olin silloin USA:ssa. En vain viitsinyt vastata sille. Eikä kaduta. Entä oma homoutesi? Anteeksi, mutta tuntuu niin hullulta, että me kaksi vanhaa kaveria ja vielä samalta kasarmilta olemme homoja. Ja teemme tunnustuksia nyt viisikymppisinä.
- Joo, tämmöistä näköjään sattuu. Minusta tuntuu, että minuun homous hiipi huomaamatta. Olin vielä armeijassakin ihan kovaa jätkää ilman epäilyksen häivää. Tosin viihdyin kavereiden kanssa ehkä liiankin hyvin. Enkä ole koskaan nainut ketään vosua ja sitä silloin nuorena vähän ihmettelin, kun se ei minua erityisemmin kiinnostanutkaan. Luulen, että vasta lääkiksessä, kun luin aiheesta, tajusin, että tässähän ollaan homo. Olin vähän huuli pyöreänä ja viheltelin ihmeissäni, mutta ajattelin sitten, että no mikä ettei, kun ei se enää ollut rikos eikä sairaus.
- Tietävätkö sinun vanhempasi?
- Totta kai. He haukkoivat hetken henkeä, pyörittivät päätään ja rupesivat sitten halailemaan toisiaan. Eikä asiasta sen koommin ole kuin vittuiltu. Luulen, että se kyllä otti heillä aika koville, mutta eivät he missään tapauksessa ole tuominneet minua.
- No heillehän jäi vielä Hannu ja eikö hänellä ole vielä lapsiakin. Vai mitä kerroit?
- Ehkä tämän voi paljastaa. Nythän on niin, että avioeron jälkeen Hannukin heittäytyi homoksi.
- Eikä! Voi vittu!
- Jep. Hänen miehensä on helvetinmoinen bodari. Poikien kanssa he ovat eläneet jo kymmenen vuotta viiden miehen perheenä.
- Uskomatonta. Ja upeaa. Onko sinulla ollut pitkiä suhteita?
- On kaksi. Yhden Anteron kanssa olin aikoinaan kuusi vuotta. Hänen ansiostaan minulla muuten on tämä maatila. Hän oli maalta ja opiskellut tätä maanviljelystä, toimi alan virkamiehenä. Hän minua opetti alkuun tässä tilanpidossa.
- Mihin se loppui?
- Varmaan oli monia syitä, mutta ehkä tärkein se, että hän halusi palata pitämään kotitilaa isänsä jälkeen. Olemme edelleen kavereita ja yhteyksissä, mutta emme suhdetasolla. Ja sitten Jounin kanssa olin viisi vuotta. Hänen lähdöstään tulee syksyllä vuosi.
- Niin tuore. Mikä sen ajoi karille?
- Hän alkoi vilkuilemaan vähän liian pitkään minun olkapääni yli. Taisi kohdata viidenkymmenen villityksen ja kuolasi nuorempien perään. Miten sinun miessuhteesi?
- Minulla ei ole ollut noin pitkiä. En liikkuvan työn takia ole rohjennut sitoutua kehenkään mieheen. Irtopanoilla ja kaveriseksillä olen painanut eteenpäin.

Sateen säestämän juttelun ajan kumpikin kiehnäsi siinä penkillä niin, että Ramin nahkakuteet natisivat ja minun sadetakkini kahahteli. Leväyttelimme haikeita hymyjä, vilkuilimme toisiamme silmiin. Ramin ruskeissa silmissä välähteli nauru, suru ja raivokin, kun isästään puhui. Kaipuukin, toivoin. Minun sisuskaluni kyllä olivat tulessa ja leikit huusivat, että jumalauta, kaappaa se mies jo syleilyysi, heitä tuo keski-iän teeskennelty tyyneys helvettiin.

Ei, pakenin lisäämään puita kiukaan alle. Siinä kyykistellessäni tuhisin itselleni vihaisesti, kunnes Rami huusi ja pyysi tuomaan lisää kaljaa. Vein. Hän seisoi odottamassa. Avasimme sihahtavat tölkit ja hörppäsimme kulaukset. Rami tuijotti minua tiukasti, otti olueni ja laski molempien tölkit terassin pöydälle. Hän tarttui molemmin käsin päähäni ja suuteli minua. Sydämeni putosi polviin sykkimään. Kourani ampaisivat Ramin selkään, kiskaisivat hänet tiukkaan puristukseen ja vastasin suudelmaan huulet salamoiden. Kumpikin yritti tukahduttaa toisen vimmaisella kielellä. Äidyimme riuhtomaan toisiamme sinne tänne hurjistuneina mutta suudelmasta irtautumatta. Horjahdimme terassilta nurmikolle. Sade ärtyi ruoskimaan meitä pisaroillaan. Kaaduimme maahan ja kieriskelimme sekavana vyyhtenä ympäriinsä. Hulluus ja voima kiljuivat riemuissaan tiukasti yhteen puristuneissa vartaloissamme. Rami karjui suuhuni:

- Saatana mies, minä haluan nussia sinua!
- Ja minä sinua, kuolasin hänen nieluunsa.
- Minä panen sinua niin, että spermat lentää sinun aivoihisi!
- Minä nain sinulta aivot helvettiin!

Hirmuisella ja sekopäisellä raivolla kiskoimme toisiltamme housut polviin. Ojensin sadetakin taskusta Ramille kortsun. Liukastin nopein käsin reikäni ja Ramin kumitetun kalun, joka tuntui upean isolta. Hän työnsi minut selälleen nurmelle ja konttasi reisieni väliin. Nostin jalkani hänen olkapäilleen ja puristin pään saappaitten väliin. Terska painautui aukkoani vasten, huokaisin ja laskin sen kyrvän sisääni. Rami nuoli saappaitten varsia ja taipui ylleni silmät palaen ja tunkeutui aina vain syvemmälle, sieluuni saakka. Vapisin, nytkähtelin ja ynähtelin. Rami pani minua sellaisella väkevyydellä, että painuin maan sisään. Vesi satoi avonaiseen suuhuni ja ropisi Ramin nahkatakin selkämykselle, sinne puristuneiden sormieni lomiin. Rami pärski kirouksia naamalleni ja minä rähisin takaisin. Kalu riehui sisälläni aivan hulluna. Yritin puristua sen ympärille, ettei se koskaan pakenisi sisältäni. En kerta kaikkiaan halunnut sen loppuvan koskaan. Sitten Rami alkoi korskua ja örähdellä syvällä rintaäänellä. Kalu turposi äärimmilleen ja räjähti sisälläni. Rami tuijotti minua hetken saappaiden välistä suu auki ja rojahti viereeni nurmikolle.

Nousin saman tien polvilleni ja kieräytin hänet vatsalleen. Kohotin hänen persettään lantiosta ja liukastin nopeasti aukon. Vedin kortsun kovalle kalulleni ja vetelin sille geeliä. Olin niin sekaisin, etten meinannut saada kyrpääni sinne reikään. Rami voihki uuvuksissa, että malttaisin odottaa vähän. En malttanut. Survaisin lopulta itseni rajusti sisään. Mies allani ulvahti tuskasta. Painuin hänen selkäänsä ja näykin hampailla nahkatakin kaulusta. Hieroin toisella kädellä Ramin tukkaa ja naamaa. Lantioni iski pakaroihin armottomasti kiihtyvällä tahdilla. Kuulosti kuin Rami olisi nyyhkinyt kasvot nurmessa. Olin niin kiimassa, etten kestänyt kauan. Yhteen purtujen hampaiden välistä puuskutin sylkeä Ramin takaraivolle ja laukesin taivaisiin.

Irrottauduin ja kävin hänen viereensä selälleni. Katsoimme toisiamme kuin ihmettä. Tuntui kuin sade olisi kiihtynyt, ihan vain pestäkseen meistä ruohonkorret ja mullan. Hymyilimme. Jossain lantion tasolla sormemme etsiytyivät puristamaan toisiaan. Rami kuiskasi:

- Nyt tiedän, että olen elänyt tätä hetkeä varten.
- Älä imartele! Mutta oli tämä, jumalauta, minunkin elämäni paras rakastelu, huohotin.
- Luuletko, että pystymme tähän enää toiste?
- Minusta se olisi ainakin yrittämisen arvoista vai mitä?

Rami vastasi kietomalla minut pitkään hellään suudelmaan. Hitaasti maltoimme nousta ylös ja housuja kannatellen menimme pukuhuoneeseen. Nauroimme ja kiroilimme märkiä, paskaisia vaatteitamme, mutta päätimme huolehtia niistä joskus myöhemmin. Riisuuduimme alastomiksi. Ahmin ihaillen Ramin upeaa vartaloa. Hän silitti vatsalihaksiani ja hönkäisi:

- Taidat tosiaan olla himokuntoilija. Äijä on viisikymmentä eikä merkkiäkään rupsahtamisesta.
- Entä sinä? Jätkä on takuulla paremmassa kuosissa kuin koskaan nuorena, puristelin hänen lihaksikkaita olkapäitään ja käsivarsia. – Nyt äkkiä löylyyn, etten raiskaa sinua tähän paikkaan.
- Senhän sinä haluaisit tehdä. Olit äskenkin niin raisu, ettei uskoisi kiltistä lääkärisedästä, hän irvisti ja kova koura iski napakasti pakaroilleni.
Siirryimme saunaan. Panimme vastat hautumaan vesiämpäreihin ja kapusimme lauteille. Heittelin löylyä rauhalliseen tahtiin. Katselimme toisiamme, vähän väliä jompikumpi pyyhkäisi hikeä toisen iholta tai pani käden reidelle. Vähät sanat hyväilivät toisen ruumista. Varovasti tunnustellen utelimme toistemme kiihottavimpia mielihaluja, mutta niissä kummankin mielestä olennaista oli mieluinen kumppani.

Kun hiet valuivat valtoimenaan, kävimme suihkussa ja menimme juomien kanssa vilvoittelemaan terassille. Sade ei vain tuntunut laantuvan. Istuimme räystään alla penkillä kaulakkain. Suut alkoivat näykkiä toista sieltä täältä. Hajamielinen juttelu haparoi toistemme töissä, mitä siellä oikein teet, millaista se on ja sellaista. Kun olimme jäähtyneet niin, että ensimmäiset vilunväreet sipaisivat meitä, siirryimme takaisin löylyyn. Panimme makkarat foliossa kypsymään kiukaalle ja otimme vastat ämpäreistä. Noustessani lauteille läpsäisin ohimennen Ramin kalua:

- Melkoisen hyvänkokoinen työkalu. Kateeksi käy.
- Hemmetin hyvältä se tuntui tuo sinunkin kyrpäsi, hän istui viereeni ja yritti tavoitella haarojani minun kainosti vastustellessa.
- Jaa, mutta se on vain keskimittainen. Ei mikään supersankari, irvistin muka surkeana.
- Paskat, tässä kesi-iässä tärkeintä ei ole kalun mitta vaan että kalu ylipäätään toimii, hän ärähti nauraen ja löi minua saunavastalla.

Ja minä löin takaisin. Ja sitten hän. Aloimme pieksää toisamme vastoilla niin, että koivunlehdet lentelivät ja huumaava tuoksu täytti saunan. Hihkuimme, karjahtelimme kirouksia, kun sattui, ja uhkailimme toisiamme hirmuisilla väkivallan teoilla. Vastat läsähtelivät hikisiin kehoihimme ja välillä ne muuttuivat miekoiksi. Taistelu oli hirmuinen. Lopulta syöksyin lauteilta pakoon ja sain Ramin vastan päähäni. Rynnistin Rami perässäni ulos nurmikolle asti ja hypin ja tanssin sateessa. Hän puuskutti terassilta isona ja mahtavana:

- Nyt, äijä, on haasteen aika! Tulet saamaan turpaasi niin maan perusteellisesti.
- Okei, käy päälle, niin katsotaan, kenen turpa tässä rullataan läjään, hihkuin nurmen ja märän mullan tursutessa varpaiden väleistä.

Rami astui sateeseen. Kiersimme toisiamme uhmakkaina mutta silmät nauraen ja munat heilahdellen. Rami loikkasi kimppuuni. Seurasi sinnikästä pystypainia liukkaassa ruohikossa tasapainoillen. Kumpikaan ei saanut väkevistä yrityksistä huolimatta toista nurin. Se oli aivan mahtavaa, tuntea toisen voima ja ponnistaa omiaan täysillä. Ja kuitenkin koko olemus huusi suurta riemua siitä toisesta miehestä. Sitten minä liukastuin ja kaaduimme yhteen kietoutuneina nurmeen, mutta onnistuin kiepauttamaan Ramin alleni. Hihitin siinä:

- Hitto, olemme kumpikin tohtorismiehiä ja vanhoja ukkoja. Onko tämä nyt sopivaa meidän arvokkuudellemme peuhata tällä lailla? Kuin testosteronia tihkuvat nuorukaiset?
- Paskat titteleistä ja arvokkuudesta, Rami puuskutti. – Tämän keski-ikäisen toimitusjohtajan sisällä asuu nuorukainen, joka nauttii sydämensä pohjasta tästä.
- No joo, kaipa se vanhallekin tekee hyvä heittäytyä leikkimään. Vähentäähän leikki ja pelaaminen stressiä.
- Minä saan stressiä, jos en nyt päihitä sinua tässä painissa. Nyt loppu leikki, ja minä näytän sinulle, kuka on kingi!

Ja niin Rami alkoi tosissaan vääntää. Siinä mentiin matto- tai pikemminkin nurmipainia pitkin poikin saunan edustaa ja sade sen kun piiskasi meitä. Meno oli hirveää ähinää, puhinaa ja uhoa lihakset tiukkoina ja naurun hekotuksen säestämää. Rami-parka ei valitettavasti pärjännyt minulle. En kyllä ymmärrä, miten minä pystyin hänet voittamaan, kun paini ei tosiaan kuulunut harrastuksiini. Ei silti, vähän noloa tunnustaa, mutta kun Rami lopulta antautui, niin vaikka pidän itseäni kohtalaisen hillittynä miehenä, tunsin itseni melkoiseksi urooksi, tosi kovaksi jätkäksi. Ja mitä testosteroniin tulee, niin kyrpäni sojotti kivikovana. Rami huohotti selällään minun tiukassa lukossani:

- Voi paskat. Enkö minä vieläkään pärjää sinulle? Masentavaa.
- Älä huoli. Sehän tarkoittaa vain sitä, että joudut jatkossa ottamaan uusintaottelun, mumisin, kun näykin huulillani hänen suutaan.
- Mmm… Oikeastaan voisin hävitä sen uusinnankin, jos se tietää taas uutta uusintaa, hän hymyili ja tunki kielensä kärkeä hampaitteni väliin.
- Tietää se. Luulenpa, että tämäkin leikkivä vanhus löysi itsestään stressivapaan nuorukaisen.
- Kai se hormonihirmu panee nyt tätä luuseria eläimen raivolla?

Tietenkin pani. Raahasin Ramin pukuhuoneeseen, käskin hänet nojaamaan pöytää vasten ja otin hänet takaapäin niin rajusti, että sen miehen jalat olivat välillä ilmassa. Kumpikin tuijotimme menoa suuresta peilistä, mikä oli erittäinkin kiihottavaa. Hienon näköistä, kun molempien lihakset jännittyivät, värähtelivät, ponnistelivat ja naamat irvistelivät, vikisivät ja voihkivat. Kun olin täyttänyt kumisäkin liemilläni, ratsastin Ramin isolla orilla pitkään ja hartaasti. Lopulta kyllä pakotin hänet suurin piirtein raiskaamaan minut lauteita vasten. Siinä ryskeessä hänessä ei ollut pätkääkään luuseria.

Kaksi reipasta naintia riitti meidän voimillemme sinä iltana. Nautimme löylyistä ja käytimme nyt vastoja asianmukaisesti. Söimme makkarat, nautimme juomia ja syvästi rentoutuneina rupattelimme kaikesta mahdollisesta taivaan alla, mikä elämäämme liittyi tai oli liittynyt. Tuvassa nautimme vielä varsinaisen aterian. Vietimme yön kamarissani leveässä sängyssä.

Aamiaisen jälkeen siistimme illalla ensimmäisessä sadepainissa sotkemamme vaatteet. Ramin nahka-asu oli helppo homma, minä jouduin turvautumaan ’mökkivaatteisiin’, jotka herättivät huomattavaa hilpeyttä siinä aina tyylikkäässä äijässä. Esittelin hänelle tilani pihapiiriä. Vaikka sade oli lakannut, pelloille ja metsään ei Ramia ilman saappaita voinut viedä. Vanhaan talliin varustamassani kuntoiluhuoneessa meidän oli tietenkin pakko päästää sisäiset nuorukaisemme näyttämään, paljonko penkistä nousee. Siinä keksimme ryhtyä kaupungissakin käymään yhdessä lenkillä ja pyöräilemään aina tilaisuuden tullen. Ramikin on nyttemmin varustanut asuntoonsa pienen kuntosalin.

Puolenpäivän jälkeen hän hyppäsi moottoripyöränsä selkään ja palasi kaupunkiin. Jäähyväissuudelmamme ja toistemme kourinta oli niin kiihottavaa, että lupasin mennä illalla hänen luokseen. Siitä tulikin rattoisa ilta, vaikka emme ehtineetkään ihastella järvimaisemaa, kun kalumme olivat koko ajan toisen suussa tai takapuolessa – ilman painiskelua. Silloin sunnuntaina iltapäivällä minä vietin aikaani siellä kesäteatterissa. Ja aurinko suvaitsi ilmestyä helottamaan koko ajaksi.
Tämä oli vanhojen lapsuuden kaverien, Ramin ja minun, uuden tuttavuuden alku, tai oikeastaan syvän ystävyyden synty. Koko kesän tapasimme melkein joka päivä, joskus vain lenkkeilyn merkeissä. Juhannukseksi Rami ei lähtenyt vanhempieni luokse Päijänteen rannalle. Ei kuulemma kehdannut ilmestyä Everstin eteen homona. Haistatin tietenkin melkoiset paskat moisesta naurettavuudesta, mutta Rami haluaa – asemansa vuoksi toimitusjohtajana – pysytellä pääasiassa kaapissa. Mikäs siinä, ei se minua haittaa. Sukuni tosin ounasteli heti minut nähtyään, että jotakin erityistä oli minulle tapahtunut, ja vittuilivat innoissaan. Ja Hannun ja Markun kanssa olemme sittemmin olleet jonkin verran tekemisissä. Lomallani Rami tuli melkein joka ilta maalle. Silloin innostuimme taas painimaan pitkin pihaa kelillä kuin kelillä. Varmaan raitis maalaisilma saa meistä esiin ne taisteluhimoiset ja uhoavat villimiehet. Kaupungissa emme ole sitä ilonpitoa harrastaneet. Niin ja kyllä Rami ihan oikeasti voitti minut pari kertaa. Olipa äijän tuuletus riehakas. Ja ärsyttävä ja hellyttävä. Ja pano huikea.

Kun Rami elokuussa aloitti toimitusjohtajana, hänen kiireensä lisääntyivät siinä määrin, että tapaamisemme ovat harventuneet. Kuitenkin sentään viikoittaisiksi vähintään. Nytkin hän reissaa parin kuukauden ajan melkein yhtäjaksoisesti ympäri maailmaa, kun hän haluaa henkilökohtaisesti käydä esittäytymässä asiakkaille ja yhteistyökumppaneille. Hän on luvannut, että jouluun mennessä tahti rauhoittuu ja hänen vapaa-aikansa lisääntyy. Emme toki ole sitoutuneet parisuhteeseen emmekä suunnittele yhteen muuttamista. Kumpikin on onnellisen tyytyväinen tähän ystävyys- ja seksiyhdistelmään. Niin ja sadosta tuli hyvä. Siitä riittää lähiruokaa tuttavapiirilleni koko talveksi.
Jos en olisi löytänyt Ramia – tai päinvastoinhan se meni – voi olla, että päiväni olisivat tyhjempiä, mutta näin ollen en voi kuin hymyillä, ettei tämä keski-ikäisenkään elämä paskempaa ole. Kunhan kalu toimii ja on hullu painikaveri.