Sami

Sami
Hitsi, mää rakastuin heteroon!

Mulla on suhde heteroon. Tai siis voiko sitä pitää heterona, kun se mun kanssa on. Varmaan se on sitten bi. Mutta tarkoitan, että se oli naimisissa, kun me tutustuttiin. Siis naisen kanssa. Naimisissa. Ja oli, tai on sillä yksi lapsikin. Se on niin ton mun heteroni näköinen, että kyllä se sen isä on. Ja kyllä se sillaikin oli hetero, ettei se tiennyt mitään homoista. Ei ollut koskaan suurin piirtein kuullutkaan sellaisista. Ei ainakaan miettinyt meikäläisiä. Puhumattakaan, että olisi itseään kuvitellut homoksi, edes vitsin vuoksi kuvitellut paneskelevansa miehen kanssa. Mää vähän luulen, että aika moni umpihetero mies sentään joskus leikittelee ajatuksella seksistä toisen miehen kanssa. Vaikka sitten inhoten – itseään. Mutta ei tää mun mies. Se osas olla niin hemmetin yksioikoinen. Mutta sitten siitä tuli ristiriitainen. Ja nyt homo. Tai siis ehkä bi.

Koko juttu menin suurin piirtein näin. Janne ja mää opiskeltiin ammattikorkeakoulussa viestintää, tv, video, netti ja niitä juttuja. Mää keskityin enimmäkseen tohon editointiin, Janne ohjaukseen. Me oltiin Jannen kanssa kyllä paneskeltu mutta ei seurusteltu. Me tultiin hyvin juttuun muutenkin. Ja me oltiin avoimesti homoja. Ei me mitään neitejä oltu eikä kannettu kaulassa ’olen homo, entä sinä’ -kylttejä, en mää sitä tarkoita. Mutta oltiin aktiivisesti mukana Setassa ja jos joku kysy, reippaasti kerrottiin.

No joka tapauksessa, kun me tultiin niin hyvin juttuun, me haluttiin usein tehdä koulun projekteja yhdessä. Silloinkin kun me mentiin sinne kapakkaan, meillä oli projekti. Tehtiin käsikirjoitusta pieneen dokumenttiin paikallisesta homoelämästä. Kyllä oli muuten vaikea saada tyyppejä puhumaan kameralle siitä asiasta, vaikka se oli vain koulutyö. Tai kyllähän sen ymmärtää.
Se kapakka on halpojen hintojen takia tosi suosittu, varsinkin meidän opiskelijoiden keskuudessa mutta muitakin käy. Me Jannen kanssa istuttiin yks loppuiltapäivä vierekkäin yhdessä loosissa ja meillä oli niitä kässäripapereita siinä pöydällä. Me intoiltiin päät yhdessä ja sohittiin kynillä niitä papereita.

Äkkiä siihen pöydän päähän ilmestyi joku äijä ja kysyi, oliks siinä meitä vastapäätä penkillä vapaata. Se oli semmonen tosi iso tyyppi nahkatakissa ja tuoppi kourassa. Sitä sai katsoo kuin jotain pilvenpiirtäjää katutasosta. Siis mää olen vain jotain 170 enkä takuulla mikään lihaskimppu. En kyllä mikään heinäkään. Semmoinen laihan jäntevä pätkä sanoisin. Ja Janne on suurin piirtein samanmoinen. Enkä mää ole myöskään mikään karatejudopotkunyrkkeilijäkään niin, että kapakoissa ja öisin kadulla suhtaudun vähän varautuneesti turhan suurikokoisiin korstoihin. En mää nyt pelkää, en niin sanoisi, mutta isoisän sananlaskua lainaten: viisas vaaraa välttää. Ja jotkut isot nyt vain tykkää kiusata pienempiä.

Siks vilkaisin nopeasti ympärilleni, etteikö se jätkä muualle voi mennä ja kas se kapakka oli alkanut täyttyä. Niin että pakko oli sanoa sille tyypille, että joo on siinä tilaa. Kun se ahtautui istumaan, mää oikein säpsähdin. Hitsi minkä näköinen se tyyppi olikaan! Ensinnäkin, en ole koskaan nähnyt kellään niin paksua liki valkoista tukkaa. Teki heti mieli työntää sormensa siihen. Ne oli leikattu korvan päältä ja niskasta lyhyiksi, mutta jätetty päältä jännäksi pehkoksi. Kulmakarvatkin oli valkoiset. Silmät isot ja vaaleansiniset, ripset sitten yhtäkkiä tummat. Nenä suora ja just oikean mittainen ja paksuinen. Huulet täyteläiset ja kostean punaiset – suutele mua, suutele mua! Leuka kaartui jämeränä kärjen syvään kuoppaan. Kaulan lihakset oli kuin jollain painijalla. Ja leveät hartiat ja paksut käsivarret olivat repiä sen mustan nahkatakin riekaleiksi, kun se tyyppi nojautui kyynärpäillään pöytään. Joo no, ei nyt ehkä just mun tyyppiä, mutta se mies lemusi seksikkyydelle! Nielaisin desin kuolaa.

Mutta kun se kaveri ei välittänyt meistä, vilkuili vain ympäri kapakkaa kuin tuttuja etsien, Janne onnistui palauttamaan mut kässärin pariin. Me välillä pursuttiin innoissamme nerokkaita ideoita, välillä kinasteltiin pikku asioista. Aina kun puheessa välähti sana homo, vilkaisin silmänurkasta sitä kaveria, mutta ei se mitenkään reagoinut, oli ihan neutri, silmäisi meitä vain ohimennen. Muutenkin se oli ihan totinen, sillai omissa maailmoissaan, joita ei hetkauttanut mikään ympärillä tapahtuva.
Sitten Janne sai puhelun sekopäiseltä veljeltään Juusolta. Kuulosti vähän pahalta vierestä kuunneltuna. Kun Janne lopetti, hän huokaisi tosi vittuuntuneena:

- Mun täytyy mennä käymään. Se pöljä on taas sotkenut asiansa. Iida on ihan raivona. Mut mää tuun takaisin. Menee jotain tunti.
- Odota sen verran, että haen tuopin, hönkäisin ja pomppasin pystyyn.
- Kyllä mää voin pitää sulle paikkaa, se tyyppi murahti ja mulkaisi mua niillä ihanilla silmillään, mutta ilman minkäänlaista ystävällistä hymynpuolikastakaan.
- Ai? Jaa. Kiitos, änkytin.

Janne häipyi ja mää menin tiskille. Tuli kumma tunne siitä tyypistä. Voikohan siihen luottaa? Nyt mun varmaan täytyy jutella sen kanssa. Mistä helvetistä tommosen kanssa voi puhua? Vähän levottomana palasin tuoppeineni pöytään ja kiitin paikan vahtimisesta. Hän vain nyökkäsi ja palasi taas päänsä sisään. Mää keräsin vähän kasaan niitä meidän papereita ja yritin teeskennellä jopa tutkivani niitä tärkeänä.

- Mitä te teette sun kaverin kanssa, korsto tokaisi tylysti – eikä muuten vaihtanut pitkään aikaan äänensävyä.
- Me? Tuota, meillä on tämmönen kouluprojekti. Tehdään pientä dokumenttipätkää.
- Mistä aiheesta?
- Niin siis tää on, tää aihe, meinasin kirkua, kun en tiennyt, uskallanko kertoa, mutta sitten täräytin uhmakkaasti. – Tää siis kertoo paikallisista homoista.
- Homoista?
- Jep. Siis minkälaista niitten elämä on ja niin päin pois.
- Ootko sääkin homo?
- Joo, oon.

Hitsi, kurkkua kuristi, vatsa oli kuralla ja jalat vapisi, mutta pidin leukani pystyssä. Olin varma, että nyt tulee turpaan tai ainakin vittuilua. Hänen ylähuulensa vasen puoli – siis hänestä katsoen, minusta päin oikea – niin se huuli siis nousi hetken ylös, mutta jähmettyi sitten. Kun siihen yhdisti sen tyypin silmien ilmeen, niin ei oikein tiennyt, halveksiko se mua vai oliko huvittunut. Se vain tuijotti mua hetken ja hymähti sitten:

- Mää en tiedä vittuakaan homoista.
- Ei homoilla vittua olekaan, mää tyhmä paukautin ja säikähdin, jos se luulee mun vittuilevan sille, mutta se räjähtikin nauramaan.
- Joo, ei kai vissiin, se sitten alkoi vakavoitua. – Minkälaista se on? Niin ku olla homo?
- Niin ku missä mielessä? On niin monta näkökulmaa. Yksilön ja yhteiskunnan. Seksuaalinen, uskonnollis-moraalinen.
- No tuommosena vähemmistönä, josta suurin osa ei ole vähääkään kiinnostunut, kuin korkeintaan satunnaisesti tirkistelymielessä. Ja sitten osa tietysti vihaa ihan raivona.
- Entä sää?
- En ainakaan vihaa, älä pelkää. Enkä tirkistele. Olen kai välinpitämätön, ettei oo mun juttuni. Nyt ehkä vähän heräs uteliaisuus, mutta ihan vain asiallisesti.
- Okei. Siis yhteiskunnallisesti musta homojen pointsi on niin ku tulla hyväksytyksi tasavertaisina ihmisinä. Siis samat oikeudet, ihmisoikeudet esimerkiksi ja silleen.
- Entä velvollisuudet?
- Tietty nekin. Verot ja muut asialliset jutut. Ihan lakien mukaan.
- Mites se yksilöllinen puoli? Millaista on elää homona?
- Se tietty riippuu yksilöstä. Joillekin se ei ole mikään ongelma. Ne porskuttaa ihan iloisina ja paskat välittää, mitä mieltä muut on. Toiset ei pysty tunnustamaan omaa homouttaan tai ainakaan hyväksymään. Usein ulkoisen paineen pelossa. Niillä on tosi vaikeaa. Jotkut taas elävät kaapissa, osa peloissaan ja osa ihan tyytyväisinä ja sanovat, ettei heidän homoutensa kuulu kellekään, että seksuaalisuus on jokaisen yksityisasia.
- Eikö nuo koske vähän kaikkia? Meinaan esimerkiksi isonenäisiä, mustia, lihavia. Ja kun ihminen mietti olevansa jonkunlainen, niin sitten on just nuo, miten sen ittensä kanssa uskaltaa elää.
- Enpä ole ajatellut. Mutta ehkä tää homous on vähän rankempi, kun se on ollut tuhansia vuosia niin inhottua ja salattua ja vasta muutama kymmenen vuotta sitten noussut tähän julkiseen puheeseen.
- Joo, oot varmaan oikeassa. Tuota, pidätkö paikkaa, kun mää haen oluen?
- Totta kai.

Olipa jännä jutella sen kanssa. Ihan fiksun oloinen. En olis uskonut. Kuitenkin tommonen iso umpimielinen vähän, synkkä, vaikkakin niin komea. Määkin tunsin itseni joksikin hemmetin asiantuntijaksi. Olin vähän levee siitä kansanvalistushommasta. Sitten se tuli takaisin ja iski munkin eteen tuopin.

- Mää tarjoon, se taas murahti ihan hymyttä.
- Hei, ei olis tarvinnut. Kiitos kuitenkin, sopertelin ihan hämmennyksissä.
- Mites kun mulla ja monella muulla on sellainen ennakkokäsitys, että kaikki homot on jotenkin naismaisia? Tepsuttavat sillai typerästi, kimittävät ja heiluttelevat ranteitaan. Ja sitte sää oot kuitenkin tommonen ihan asiallinen nuori mies.
- Hei, naismaisuus ja homous ei ole sama asia todellakaan. Transuistakin suuri osa on heteroja. Ja valtaosa homoista on ihan tavallisia miehiä. Et sää niitä katukuvassa erota. Itse asiassa tiedän muutamankin jätkän, jotka on tuommosia sun näköisiä isoja lihaskimppuja ja ihan umpihomoja.
- Uskoisko, se naurahti. – Meinaatko, että vähän niin ku… mikä se oli… se Tom of Finlandin piirrostyypit?
- Just. Ja ajattelepa semmoista vanhaa suomalaiskansallista perinteistä tosi heteromiesten lajia kuin paini. En täältä Suomesta tiedä, mutta ainakin Jenkkilässä, Briteissä ja Saksassakin on homoilla klubeja, joissa ne tosissaan treenaa painia ihan urheilumielessä. Täälläkin on tyyppejä, jotka harrastaa kamppailulajeja ja painonnostoa.
- Ei hitto, en usko.
- Ootko sää harrastanut sitten jotain noista?
- En ku vähän painoja, mutta joka jätkähän sitä joskus tulee painiskelleeksi kavereitten kanssa.
- Ootko sää tullut koskaan ajatelleeksi, että sun kaveri on ehkä halunnut painia sun kanssa, koska se on tuntenut sinuun alitajuista homoseksuaalista kiinnostusta? Että paini on sille ainoa keino päästä koskettaan sua?
- Ei jumalauta, en enää ikinä paini, se korsto melkein nauroi. – Mää luulen kyllä, että sää teet nyt liian pitkälle meneviä johtopäätöksiä ihan tavallisista miesten jutuista.
- Joo, voi olla. Ei seksiä tartte kaikkeen sotkea. Mää itsekin uskon ihan puhtaaseen reiluun kaveruuteen miesten välillä. Jopa homomiesten kesken.

Silloin kännykkä soi. Janne soitti. Se ei päässytkään takaisin sen Juuson sotkujen takia. Se pyysi
mua ottamaan reppuun ne senkin paperit. Vähän harmitti, mutta rupesin siivoamaan pois meidän töitä siitä pöydältä.

- Eikö se kaveri tulekaan takaisin?
- Joo, ei. Tarttee varmaan munkin alkaa lähteä.
- Älä nyt kiirettä pidä. Voin tarjota toisenkin.
- Ei tartte. Voin mää ostaa itsekin.
- Ei tarttekaan, mutta mua huvittaa. Jos siis haluat. Olis vielä mukava kuulla noita homojuttuja.
- Hei mää en oo mikään oikea asiantuntija sitten näissä jutuissa.
- Ehket, mutta homo kumminkin. Oman elämäs asiantuntija.
- No okei, otetaan kaljat, suostuin, ku hämmästyin tosta asiantuntijakommentista. - Sun kanssa on yllättävän mukava jutella, kun sää et oo mikään ennakkoluuloinen juntti.
- Haloo kaveri, kuuluuko tuolta alta sun oma melkoinen ennakkoluulo? Mää oon oikeasti juntti. Oon maalari, siis oikea, en mikään taiteilija. Oon töissä rakennuksilla. Ja voin paljastaa sulle, ettei kaikki duunarit ole ennakkoluuloisia ja suvaitsemattomia. Suurin osa tajuaa asioita monelta kantilta, on aika myötätuntoisiakin. Kunhan ei iholle tulla kysymättä.
- Taidat olla oikeassa. Jäin kiinni ennakkoluuloista. Sitä hyvästä mää tarjoan nyt molemmille.

Lähdin tiskille ennen kuin se kerkesi sanoa mitään. Että mää aloin viihtyä sen tyypin kanssa. Yleensäkin tykkään hyvistä keskusteluista, mutta nyt tuo hitsin komistus sai mut oikein intoutumaan. Mää taidan vielä käännyttää sen homoksi, uhittelin mielessäni naureskellen, mutta sitten pelästyin sitä, mitä se sano iholle tulemisesta. Ei pidä olla törkeä ja ärsyttää ja käyttää hyväksi ihmisten reiluutta, päätin. Palasin pöytään tuoppien kanssa. Hän ojensi mulle vitosta.

- Mitä, ihmettelin enkä ottanut rahaa.
- Kaljasta. Sää olet köyhä opiskelija.
- Emmää nyt niin köyhä, etten kaljoja vois tarjota.
- Itsepä tiedät, hän hymähti ja tunki setelin nahkatakkinsa povitaskuun. – Mää oon muuten Tuomas.
- Joo, terve, mää oon Sami.
- Tuota, saanko mää vielä kysyä, miten te jätkät teette sen? Siis niin ku nussitte?
- Etkö sää muka mitään siitä tiedä?
- Vain mitä isot pojat ovat kertoneet kyrvästä perseessä, se hymyili pikkuisen nolona. – En mää muuta tosiaan tiedä. Mistä mää olisin oppinut? Muista, että mää oon hetero ja naimisissa ja kaksi vuotiaan pojan isä.
- Naimisissa? Miksei sulla ole sormusta?
- Ai niin, Tuomas punastui ja peitti toisella kädellä vasemman kouransa. – Taisi unohtua vessaan lavuaarin reunalle.
- Jaa jaa, ja sitten päätit lähteä tutkailemaan mahiksia, virnistelin. – Sorry, eihän se mun asiani oo.
- Ei ku, no siis, vaimo lähti pojan kanssa vanhempiensa luokse.
- Lomalle vai? Näin syksyllä?
- Mitä se sulle kuuluu, hän kivahti niin, että pelästyin. – Tai.. äh… on vähän ryppyjä lakanoissa. Pidetään pientä parisuhdepaussia.
- Tuleeko avioero?
- Ei! Tai emmää tiedä. Ei sitä tiedä pirukaan. Ei kai. Vaihdetaan puheenaihetta. Siitä homojen nussimisesta…

Mää sain hirveen hellyyskohtauksen. Mun olis tehny mieli kietoa käsi sen harteille ja lohduttaa. En tietenkään tehnyt niin, sitä paitsi se istui pöydän toisella puolella. Niinpä mää sitten pidin luennon miesten kivoista kikkelileikeistä, ja kuin kiusalla perverssioita ja fetissejä unohtamatta. Tuomaksen ilmeet oli aika huvittavia. Väliin suu ihmetyksestä auki, väliin inhon irvistyksiä, sitten metkassa hymyssä killistelevät silmät ja muutaman kerran se selvästi kiihottu, ainakin se puri huuliaan ja nielaisi kuuluvasti. Kun mää lopetin, se sano, että sen tarttee käydä vessassa. Mua vähän hymyilytti, kun katsoin sen loittonevaa selkää ja tosi makeeta pyllyä. Vaikka en mää uskonu, että se runkulle meni. Kun mää vuorostani kävin kusella, oli pöytään ilmestyny uudet tuopit.

- Aiotko sää juottaa mut känniin, hämmennyin sitä tarjoamista.
- Joo, ihan sikakuntoon, se hymähti ja hymyili mulle oudosti.
- No? Järkytyitkö homojen seksitavoista?
- No joo! Ja en. Kai niistä aina joku tykkää. Ei kai niitä muuten harrastettais.
- Jos joutuisit elämään autiolla saarella vuoden ja sitten sinne ilmestyis homo, miten panisit sen kanssa?
- En ainakaan perseeseen lykkisi, hän tuhahti ja virnisti sitten. – Mutta, tota noin, multa ei oo koskaan otettu suihin. Sitä vois joskus kokeilla. Mutta ei sen siis tarttis homo olla, sen vois tehdä nainenkin!
- Ai mutta se vois olla mieskin, tiukan paikan tullen, härnäsin häntä.
- Enpä usko. Tai mistä sen tietää. Vois se ehkä ollakin, mutta en mää täällä mantereella varmaan uskaltais kokeilla miehen kanssa, kun naisiakin on, hän alkoi jo mumista ja katsoi mua oudosti, tai siltä se musta tuntui.
- Noin tiedoksesi, mää olen kaupungin paras suihinottaja, aloin leikillä uhoamaan. – Ja aina valmis palvelukseen, jos uskallat joskus kokeileen.

Me nauroimme molemmat. Pikkariikkisen vain ja liian hysteerisesti. Ja jumankauta, katsoimme toisiamme silmiin siis niin kiimasesti, tosi kiimasesti. Hitto, tuo jätkä on koukussa, riemuitsin mielessäni – olisi pitänyt hävetä, kun härnäsin sitä niin. Mutta toimiiko järki, kun on nousuhumalassa helvetin komean miehen kanssa ja viime panosta on melkein kaksi viikkoa? Ei toimi. Niinpä kuiskasin:

- Mennäänkö?
- Ei helvetti, ootko sää tosissasi, se mutisi ääni hiukka värähdellen. – Entä jos mää en yhtäkkiä tykkääkään?
- Lopetetaan tietenkin siihen paikkaan. Enhän mää pystyis sua raiskaamaan.
- Ei sitä tiedä, se virnuili huvittuneesti. – Missä me tehtäis se? Tuolla vessassako?
- Ei helvetti! Ei me nyt niin epätoivoisia olla. Mulla on yksiö tuossa ihan lähellä.

Kiskasimme tuopit tyhjiksi ja lähdimme. Mää olin ihan täpinässä, Onneksi Janne ei palannut, tätä ei olisi silloin tapahtunut. Kun kävelimme rinnakkain, mää huomasin, että mun päälaki ulottui hädin tuskin Tuomaksen olkapäähän. Oli se kauheen iso muhun verrattuna. Mutta sitten mua meinas naurattaa, että okei sen nännit on suurin piirtein mun suun korkeudella. Tuomas oli koko matkan ihan hiljaa, selvä se, sitä jännitti. Ei tietysti mikään ihme, varmaan sekä kauhu että joku metka odotus puristeli sen sisuskaluja – ja palleja.

Mun luona se ei riisunut kenkiä eikä sitä nahkatakkia. Eikä uskaltanut tulla peremmälle, seisoi eteisen puolella ja katseli sitä kämppää. Mää yritin hyysätä sille syötävää ja juotavaa, mutta ei se halunnut. Kun en keskinyt enää, miten piilottaa omaa hermostuneisuuttani siihen höseltämiseen, seisahduin noin metrin päähän Tuomaksesta. Sitten vain tuijotettiin toisiamme. Se punasteli ja olin niin hemmetin syötävän näköinen. Mää taas hikoilin kiimassa ja mietin, miten hitossa ottaa se aloittava askel. Sitten se köhäisi:

- Krhm, tota, miten tää homma hoidetaan? Siis yleensä niin ku…
- Öyff, niin me voitais ensiksi suudella, vähän hyväillä ja tota sillai kiihottaa toisiamme, haparoin ihan pöljänä.
- O…onko ihan pakko?
- Ei, ei tietysti, voin mää käydä suoraankin käsiksi sun kalustoon, yritin hymyillä ja Tuomas näytti kuin pyörtyisi ihan just. – Tota, haluutko sää vaikka istua tohon sohvaan vai käydä makuulle?
- En… enks mää vois seistä tässä? Meinaan… tässä on ihan hyvä.
- Joo, voit, nojaa vaikka siihen seinään niin pysyt pystyssä. Siis tota, joko mää aloitan?
- Joo. Okei. Huh. Ja sää siis varmana lopetat, jos mää en haluakaan?
- Sata varma. Työnnät pois jos sana ei auta.

Astuin vähän lähemmäs ja sen silmät oli lentää kuopistaan kauhusta. Tartuin sen vyönsolkeen, avasin sen ja farkkujen vetoketjun. Polvistuin sen eteen ja vedin samalla housut reisille. Se kouraisi kuin epätoivoissaan housunkauluksesta, etten saanu laskettua niitä alemmas. Tunnustelin kalsareiden läpi, mitä sieltä löytyis. Ihan ison sorttinen möhkäle siellä oli. Painoin ja hieroin naamaani sitä vasten. Ylhäältä kuului ähkäisy. Vedin kalsarit alas. Vaaleiden karvojen keskeltä roikkui tosiaan hyvän kokoinen kyrpä. Tyvestä paksu ja terska oli yllättävän pieni löysän esinahan alla. Aika komeasti roikkuvat pallit. Ahmaisin ne suuhuni pehmeään pyöritykseen. Kädellä tartuin kaluun hellästi venytellen sitä.

Vilkaisin ylös. Tuomas tuijotti alas siniset silmät ammollaan, leuat kireinä ja huulet tiukkana viivana. Se ynähteli epämääräisesti. Kalu alkoi turvota. Otin sen suuhun kosteaan kevyeen imuun. Palleja aloin venytteleen ja puristeleen kourassa. Toisen käden ujutin takin ja t-paidan alle ja kuljetin sitä ylös vatsaa. Hitto, mitkä vatsalihakset ja rinnat isot kuin naisella paitsi että olivat teräksenkovat. Nipistelin nännejä.

Kalu oli jo täydessä tällingissä tosi jämäkkänä. Tuomaksen reidet vapisivat vähän. Aloin ottaa kyrpää tehoimussa syvälle nieluun. Tuomas tarttui mua takaraivosta ja paineli päätä nieleskelyn tahtiin. Mää yritin hieroa toisella kädellä omaa kulliani maastohousujen läpi. Mää olin ihan sika innoissani ja Tuomaskin päästeli ihmeellisiä kiimaääniä, pärskähdyksiä, voihkaisuja, sihinöitä. Sen vehje oli jo tosi kuumana ja sykähteli lupaavasti. Sitten äkkiä Tuomas tönäisikin mua rajusti otsasta, niin että putosin pyllylleni. Se turskahti melkein itkun sekaisesti:

- Ei. Sorry, en mää voi. Anteeksi, se höpisi ja kiskoi housuja ylös.
- Hei, ei mitään syytä pyydellä anteeksi. Kaikki on okei, lohduttelin huohottaen – pettyneenä totta kai, mutta minkäs teet. – Nyt tiedät ainakin että oot kunnon hetero. Homohommat ei kiinnosta.
- Joo. Tota mun tarttee varmaan lähteä. Kiitos. Ja vielä anteeksi, sää varmaan petyit.
- Lopeta jo. Kaikki on ihan hyvin, hymyilin siitä lattialta ja sain kiitollisen katseen oven suusta.
- Joo, hyvin… Ehkä nähdään.
- Odota! Voitaisko vaihtaa puhelinnumeroita? Siis tarkoitan, että kun sun kanssa oli niin hyvä keskustella, niin voitais ehkä puhua joskus toistekin. Siis muustakin kuin homoista, naurahdin.
- No joo, mikä ettei, Tuomas kyllä vähän epäröi, mutta me vaihdettiin ne numerot. – Sää oot, tiedätkö, hyvä jätkä. Tosi hyvä.

Tätä mut täysin yllättänyttä tunnustusta seurasi toinen. Jättiläis-Tuomas harppasi äkkiä ovensuusta ja kaappasi mut suureen syliinsä, nosti ylös ja heijasi edestakaisin. Olin rusentua – sen voimista ja omasta häkeltymisestäni, se se vasta hengen salpasikin. Se laski mut alas, tarttui kourillaan molemmin puolin mun päästä ja suikautti suukon mun otsalle. Sen ilme oli älyttömän iloinen ja onnellinen! Ja sitten se lähti.

Kyllä heterot on sitten kummallisia. Mutta se jätkä sai oikeasti mun pään sekaisin. Mua vähän hävetti, että mää olin vienyt sen meidän jutun niin pitkälle. Ja turhan nopeesti, se takuulla säikäytti Tuomaksen, toivottavasti se ei saanu sieluunsa pahoja vammoja. Oikeastaan olin aika inhottava, typerä, ällöttävän kiimanen ja mitä vielä, homon retale. Mutta sitten taas se Tuomas oli jotenkin niin ihana, se koko ja komeus. Ne vain teki mut heikoksi. Ja se ettei se ollut mikään paskapää, vaan ihan reilu ja ennakkoluuloton, avoin. Kun olin pesemässä hampaita, mää yhtäkkiä tajusin: mää hullu oon totaalisen ihastunut siihen, mää jäin kaipaamaan sitä, mulla on ikävä, miksi sen pitää olla joku vitun hetero! Mää huuhtelin suun ja huokaisin, miten mää voin retkahtaa johonkin näin ja vain muutamassa tunnissa. Oikein mulle, ettei siitä tuu ikinä mitään.

Kaikki tää siis tapahtui keskiviikkona. Perjantaina mää olin tyyppien kanssa ryyppäämässä ja selvisin lauantaina kauppaan vasta kolmelta iltapäivällä. Kun olin siellä hyllyjen välissä, sain puhelun. Tuomas soitti! En ehkä ollu tosissani uskonu, että me soiteltais tai muuten pidettäis yhteyttä, mutta siinä se soitti.

- Tuomas! Moi! Mitä kuuluu?
- Moi. Tuota, mitä puuhaat?
- Oon kaupassa.
- Öö… Sami, tuota, voisinko mää tulla käymään sun luona?
- Totta helvetissä! Milloin tuut?
- No itse asiassa mää oon jo sun oven takana.
- Mää juoksen! Älä liikahdakaan!

Hitsi, miten kirkkaina ne kaikkien pakkausten värit loisti siellä kaupan hyllyillä! Mää kahmin jotain epämääräistä nopeasti koriin ja meinasin murhata kaikki mun edeltä kassajonossa. Ja mää juoksin kotiin siivet kantapäissä. Siellä se valkotukkainen jättiläinen nojaili seinään mun oven vieressä ja roikotti kädessään muovikassillista olutta – ei se itse ollu vielä ottanut, ihan selvin päin oli. Ja se puhkesi ujoon hymyyn, kun näki mut! Mää olin hypätä sen kaulaan, mutten onneksi kuitenkaan.
Mentiin sisään ja nyt se riisui kengät ja takin. Mää lörpöttelin ihan idioottina mitä sattui. Ja se murahteli vastauksiaan. Vasta kun me istuttiin sohvaan tölkit kourassa, mää huomasin, että se oli jotenkin vaivautunut ja jännittynyt.

- Noh? Mikä on, töksäytin.
- Tota, Sami, se edellinen kerta…
- Hei, älä sitä mieti. Kaikki on ihan okei.
- Ei kun… Siis…Huh, onpa tää nyt vaikeeta. Tota, voitaisko yrittää sitä taas? Mää lupaan kestää loppuun asti! Ja sitten, tota noin, mää haluisin tehdä sen saman sulle.
- O-o-ootko sää tosissasi? Siis…
- Sää varmaan pidät mua ihan bimbona.
- En! En ikinä! Ja tietenkin me tehdään se! Ja sää saat lopettaa sen taas, heti kun siltä tuntuu. Ei se mua haittaa… vähän vituttais vain, me räjähdettiin ihan hulluun nauruun ja halattiin tosi kovaa. – Ja Tuomas, ei sun tartte tehdä sitä mulle.
- Etkö sää halua?
- Haluaisin! Mutta siis sun ei ole pakko.
- Heheh, nyt tulee tunnustus: mää oon nähnyt päiväunia, kuinka sun kalu on mun suussa ja mulla oli lentää mällit. Lensikin, kun runkkasin samalla.
Mää sekosin täysin. Mää syöksyin Tuomaksen kimppuun. Me hihkuttiin, kaaduttiin lattialle ja painittiin. Kun Tuomas runttaisi mut alleen, se oli murisevinaan:
- Määhän tiesin, että sää yrität raiskata heti, kun en varo.
- Mää voisinkin, mutta mää luulen, että semmoset väkisinmakaamiset jää kyllä tässä suhteessa sun hommiksi.
- Riisutaanko vai hoidellaanko hommat näin vaatteet päällä, se kysyi pikkusen epävarman oloisena.
- Ihan miten vaan. Vaikka silloin viimeksi sun vatsa- ja rintalihakset tuntui tosi upeilta, niin että voisin haluta hyväillä ja puristella sua nytkin.

Jätkä taisi tykätä lihastensa ihailusta, kun se punastui niin. No mitä siitä, kun on komea niin on, lihaksineen päivineen. Mää hain kortsuja ja sitten me intouduttiin repimään toisiltamme kaikki kuteet pois ja jumalauta minkälainen jätkä Tuomaksesta kuoriutuikaan. Ei luojan kiitos mikään bodari, vaan isoista lihaksista huolimatta sopusuhtainen, rasvaton jumalan kuva. Haukoin henkeä, kun en ennen ollut sellaista nähnyt kuin ehkä kuvissa. Mutta olin minäkin imarreltu, kun Tuomas kuljetti isoa kouraansa pitkin mun kehoa – sanoinko jo, että en ole isolihaksinen, mutta tiukka vartaloinen noin muuten – ja sanoi hellästi:

- Sää olet kaunis. Outoa sanoa niin miehestä, mutta sää olet. Ja sun naamaskin on söpö.
- Kunhan et ala naisena pitämään, senkin miesten mies, hymyilin onnessani.
- Juu, en takuulla. Täysi jätkä sää minusta oot, se nauroi ja sitten vielä päälle: - Tuo kyrpäkin on ainakin kaks kertaa isompi kuin mulla. Oikea metrinen halko.
- Sun silmät vain valehtelee, kun et ole näin läheltä nähnyt toisen miehen kullia.

Oikeesti mun kyrpä ei tosiaan ole kuin ihan vähän pitempi ja paksumpi kuin Tuomaksen. Siis nyt kun mää katon tota, mitä tuohon ylle kirjoitin, niin pakko sanoa, ettei Tuomas sentään ihan täysin vapautunut noin riehakkaaksi. Koko ajan siellä alla huomasi semmosen hermoilevan jännityksen, niin ku kädet vähän vapisi ja silleen. Eikä tietty mikään ihmekään, umpihetero jätkä antautuu eka kertaa alastomana seksileikkeihin homon kanssa. Kuka siinä täysin rentoutuisi nautiskelemaan, mutta Tuomas teki parhaansa.

Varsinkin ku mää aloitin sen kullin hoidon. Pyörähdin makaamaan hänen päälleen naama sen haaroissa. Tuomas ähki, kun mun kalu hieroutui sen naamaan. Korjasin asentoa, etten heti kiduttaisi häntä yrjön partaalle. Sitten aloin venytellä sen esinahkaa ja toisella kädellä palleja, yhdellä sormella yletyin kutittelemaan peräaukkoa. Tuokio vain ja patukka seisoi komeasti ja esinahka liukui terskan yli. Kumitin sen keihään nopeasti ja nappasin suuhun, suoraan nieluun. Aloin nieleskellä ja imeä. Tungin sormea sinne reikään vähän syvemmälle. Tuomaksen jalat alkoivat sätkiä kuin tahdottomasti. Pää puolesta kuului voihkinaa ja ukinaa. Äkkiä tunsin käden kourivan väkevästi pakaroitani ja kohta niihin läiskähteli sama koura. Hitsi, että siis tuntu hyvältä. Lisäsin vauhtia suuni tikkaukseen ja Tuomas lykki vastaan. Väliin ihan korahtelin tukehtumaisillani. Meni varmaan vain jotain viis minuuttia ja sitten kuului raskaita puuskahduksia: vittu nyt tulee, au saatana nyt lentää! Ja lensi kortsun täydeltä.

Kouristelujen jälkeen Tuomas levisi siihen lattialle ihan voimattomana, siis niin raajat levällään ja silmät pystyssä kuin ikinä. Irrotin kortsun, käännyin toisinpäin ja roikotin saalista sen naaman yläpuolella. Hieman huohottaen hymyilin onnessani:

- Hitto, komea tosi miehen annos.
- Jumalauta, Tuomas puuskahti ja sen kädet ampaisivat ympärilleni ja puristivat mut melkein hengiltä sitä iso rintakehää vasten. – Tää… tää oli jotain. Vittu, parasta ikinä. Vittua parempaa.
- Hyvä sitten. Ja mää oon susta ylpeä, sää kestit tän loppuun asti. Hyvin heterolta.
- Joo mutta, arvaa hermostuttiko?
- Arvaan. Siksi sää näin homon mielestä olet tosi kova jätkä.

Se naurahti ja silitteli mun siilitukkaa ja selkää. Me ei puhuttu pitkään aikaan. Oli niin hyvä ihan silleenkin. Sitten se kieräytti mut päältään ja nousi polvilleen. Se tuijotti mun kyrpää ja rykäisi:

- No niin, mun vuoro ruveta hommiin.
- Hei, ei sun ole pakko.
- On. Mää haluan tehdä tän sulle, tiedätkö.
- Mää kyllä tykkäisin siitä, mutta pystytkö sää siihen?
- Päiväunissa se oli ihan jees, mutta voihan olla, että mää oksennan, se virnisti.
- Hyvä on. Mää lupaan siivota ne yrjöt.

Tuomas tarttui varovasti sormillaan kaluuni ja venytteli sitä arastellen. Jätkällä oli epäuskoinen ja vieroksuva ilme kuin olisi kiskonut kyytä paskakasasta. Meinasin räjähtää nauruun, mutta purin huuliani. Pian vehkeeni kuitenkin äityi turpoamaan ja Tuomas otti sen pehmeästi nyrkkiinsä, runkkasi muutaman vedon ylös alas. Nythän mää vallan kovetuin kunnon seisokkiin.
- Vau, se tottelee mua, Tuomas hihitti. – Olen mää vain kova sälli.
- Juu, niin oot. Varsinainen taikuri ja eläintenkesyttäjä.
- Jumalauta, millainen pamppu siitä paisuu. Paanko mää jo kortsun?
- Joo ja ala ahmia, hyrisin, kun se kumitti kyrvän.
- Emmää saa ikinä tota nieltyä.
- Ei sun kokonaan tarttekaan. Otat siitä kärjestä, minkä pystyt. Nuolet ja imet sitä.

Tuomas teki niin. Ensin se tunnusteli kielenkärjellä terskaa ja irvisti. Sitten se tiivisti kouransa otetta kullin juuresta ja nuoli sen koko vartta. Lopulta se nappasi terskan ja pari senttiä suuhunsa. Lutkutti kielellä ja alkoi imeä kuin ammattilainen. Se tuntui hemmetin hyvältä ja kun urahtelin kiimaisia vokaaleja, Tuomaksen silmät killittivät mua ensin kysyvinä ja sitten jotenkin pirullisina. Samassa se tehosti sitä hoitoa, tarttui pusseihin ja puristi aika kovaa. Mää aloin päästä aika kyytiin ja nautin täysillä ja melko äänekkäästi. Äkkiä mää tulin niin yllättäen, että hämmästyin itsekin. Niin Tuomaskin.

- Mitä? Joko sää tulit? Vittu, mää en ehtinyt mukaan, se ruikutti muka naisen äänellä ja taas me naurettiin.
- Huh. Kiitos. Sää et sitten heittänytkään laattaa?
- Eikö ookin ihme? Mutta sää heitit melkoiset liemet, se ihmetteli harmaaksi muuttunutta säkkiä kalun päällä.
- Haluatko maistaa sitä?
- No en varmasti! Hyi hitto, se irvisteli ja läjähti koko painollaan mun päälle ja silitti mun siilitukkaani. – Mää en voi uskoa, että mää tein kaiken tän.
- On mustakin ihme, että tommosesta umpiheterosta tuli noin vain homo, parissa päivässä, ivasin sormet sen paksussa tukassa.
- Vittuiletko sää?
- Joo, mää tykkään susta niin helvetisti.
- Mutta oonko mää nyt susta homo?
- Se asia on ihan kokonaan sun päässäsi. Eikä tämmöset suihinotot tee susta vielä mitään. Miltä susta itsestäsi tuntuu?
- Emmää tiedä. Tai siis tää seksi oli tosi hyvää. Mutta siitä homoudesta mää en osaa ajatella mitään. Vielä.
- Ei sun pidäkään vielä ajatella mitään. Anna kokemusten muhia rauhassa. Mutta mää haluan nyt kaljaa.

Nousimme ylös. Haimme tölkit ja istuimme sohvaan. Oli tosi rento ja mukava olo, kaksi vielä kuumissaan ja hiestä märkänä olevaa kaveria loikoi siinä kylki kyljessä, iho ihossa. Yllättäen Tuomas alkoi puhua vaimostaan. Vähän mietin, että tätäkö tää nyt sitten on ukkomiesten kanssa, äijä ekaks panee ja sitten alkaa ruikuttaa akastaan. Mutta mää tinttasin itseäni nyrkillä naamaan, siis vain ajatuksissani, ja tuumasin, että mää en saa olla epäreilu, ehkei Tuomaksella ole ketään jolle puhua siitä asiasta, ja väkisinkinhän se tulee mieleen, kun just on kyrpä iloisesti pystyssä pettänyt sitä muijaa, syntiä tehnyt – ja vielä toisen jätkän kanssa, haloo.

Tuomas oli tutustunu siihen naiseen viis vuotta aiemmin, 24-vuotiaana – siis niin, se on mua neljä vuotta vanhempi. Ne oli aika pian muuttaneet yhteen ja hyvin oli menny pari vuotta. Sitten oli se lapsi halunnut tulla ja molemmat oli ollu ihan innoissaan. Tietty ne meni naimisiin ja häitten oli pitänyt olla valtava show. Tuomas oli inhonnut sitä hössötystä hammasta purren. Mutta kun lapsi oli syntynyt, kaikki muuttui. Vaimosta tuli yks kaks pihtari ja sillon kun oli antanut, oli koko touhun ajan ollu poissa oleva, ihan kuin toivonut että olispa nopeasti ohi. Muutenkin vaimo oli vain tiuskinut, kun Tuomas oli vain hipaissutkin sitä. Äijä-parka oli tietty miettiny päänsä puhki, mikä siinä – siis ittessä – oli vikana. Keskenään ne ei onnistunu puhumaan siitä. Lopulta kaikki oli menny vain riitelyksi, huutamiseksi ja tavaroitten paiskomiseksi. Tuomas sanoi, ettei se ollut lopulta kuin rahakukkaro – vaimo oli vielä jollain hoitovapaalla. Koko ajan piti muka olla sitä ja tätä, tarvittiin tuota ja tuo oli niin ihana, sopi just verhojen väriin ja sitä rataa. Ihan turhaa krääsää, Tuomas sanoi. Se ei yhtään enää tajunnu, missä mennään ja oli aika surkea. Elämän ilot oli enää töissä käynti ja salilla raataminen, ku silloin sai olla poissa kotoa ja olla mies. Ja nyt siis eukko oli lähteny pojan kanssa lomaileen vanhempiensa luo.

- Vittu, pysyiski siellä, Tuomas lopulta ärähti. – Mää oon niin lopen kyllästynyt. Ja väsynyt.
- Entä sun poika? Kaipaatko sää sitä, kysyin hiljaa.
- Totta helvetissä! Tiedät sää, miltä tuntuu pitää omassa jättiläiskourassa sen pientä pehmeää kättä. Tai kun sitä heijaa sylissä ja sen pää painuu olkapäätä vasten ja se nukahtaa niin luottavaisesti.
- Ei, en tiedä. Mää oon homo.
- Ai niin. Anteeksi. En tullut ajatelleeksi. Ja sorry muutenkin, että valutin tätä paskaa sun päälle.
- Älä. Kyllä sää mulle voit puhua. Kyllä mää kestän.
- Kiitos, Tuomas sanoi hymyillen. – Kuule Sami, huomaatko muuten yhden asian? Meidän molempien kyrvät seisoo ihan täysillä.

Näin oli. Nimittäin Tuomaksen purkaus kesti aika kauan, vaikka se tossa ylhäällä onkin noin lyhyt. Me juotiin varmaan kolmet oluttölkit sinä aikana ja alettiin olla hyvässä nousuhumalassa. Ja kuin huomaamatta mää olin siinä Tuomaksen kyljessä alkanut hyväillä sen lihaksia, käsivarsia, hauiksia, pyöreitä olkapäitä, rintalihaksia, vatsaa, valtavia reisiä. Ja se iho oli niin lämmin ja pehmeä. Ja siis kummankin kyrvät tykkäs siitä, vaikkeivät mitään sanoneetkaan.
No kun määkin tajusin sen jutun, niin mehän ruvettiin hekottelemaan, että just näin parisuhdeterapian kuuluukin päättyä. Mehän tartuttiin toistemme koviin kaluihin ja runkkailtiin niitä kevyesti. Ja mää sain loistoidean:

- Hei, haluut sää panna mua perseeseen?
- No en vittu varmaan!
- Panisit nyt. Se oon ihan kivaaaa, mää manguin vitsillä.
- En usko. Se on takuulla paskasta puuhaa, se yökki.
- Hölmö, sun jormas pukeutuu tietenkin kumihaalariin. Sitä paitsi mun suoli on tyhjä, päästin aiemmin niin isot krapulapaskat.
- Älä viitti mennä yksityiskohtiin.

Kun mää siinä aikani kiehnäsin, kutittelin, nipistelin ja kerjäsin, se lupas yrittää. Se katteli uteliaana, kun mää liukastin reikää, ja voihki innoissaan, kun sivelin sitä liukkaria kortsulle sen kyrvällä. Mutta sitten kun mää kävin selälleen siinä sohvalla ja nostin kintut pystyyn, se ihmetteli:

- Mitä mää nyt teen?
- Höh, tuikkaat sen molos sinne reikään.
- Mihin reikään? Emmää nää, kun tommosen vaaleanpunaisen ryppykasan.
- Tähtää sinne ryppyjen keskelle.
- Ei tää kalu ikinä mahdu tonne.
- Jumalauta, käytä vaikka vähän voimias. Niitähän sulla riittää, iso mies. Rysäytä nyt vain!

Olis varmaan kannattanu selittää tarkemmin. Tuomas nimittäin todella rysäytti, siis todella ja voimiensa takaa. Ja pääsi sisälle, syvälle, kerta heitolla. Mää karjaisin sekona, mun vartalo pomppas pystyyn ja otsa jymäytti Tuomasta leukaan. Me räjähdettiin ihan hullun nauruun. Eikö ole ihmeellistä? Ei kumminkaan puolin mitään kivun aiheuttamaa itkua, hammasten kiristystä tai toisen pieksämistä. Vain mieletöntä hekotusta, kikatusta ja hihitystä niin, ettei henkeä meinannu saada vedettyä. Ja niin se kalu sitten vetäytyi hissuksiin nikotellen ulos mun perseestä.

Persepanoja kokeiltiin seuraavan kerran – ja silloin onnistuneesti – vasta melkein vuoden kuluttua. Silloin Tuomas sekä pani mua että antoi mun panna itseään. Mutta tuon eka kerran ja naureskelun jälkeen me juotiin vielä muutama kalja ja juteltiin tavallisista asioista, töistä ja opiskelusta, kavereista ja semmoisesta. Tuomas jäi yöksi mun viereen, kun levitettiin se vuodesohva.
Aamulla mää heräsin aika onnellisena. Väkivahva käsi oli mun ympärillä ja veti mua tiukasti rintaa vasten. Iso mies oli hereillä. Hetken aikaa unesta raukeat vartalot kiehnäsivät venytellen toisiaan vasten. Me mentiin yhdessä suihkuun ja otettiin toisiltamme suihin – Tuomas ei yrjönnyt vieläkään. Nautimme aamupalan ja kahvin ilkosillamme ja härnäsimme toistemme kaluja varpailla pöydän alitse. Sanoisin, että elämäni hienoin sunnuntaiaamu. Mentiin vielä käymään päiväkaljoilla. Puhuttiin tulevasta. Tuomaskin halusi tavata vielä. Mulla oli koulussa sen dokumentin takia ympäripyöreitä päiviä alkuviikon, mutta sovittiin, että nähdään torstaina, kun se pääsisi töistä. Sitten kun erosimme kadulla siinä kapakan edessä, Tuomas sanoi:

- Mää en oikein pysty tajuamaan vielä, mitä mulle on tapahtunut. Mää oon kumminkin mielestäni hetero, kova jätkä ja nyt tämmöstä, jotain vitun homoilua, joka tuntuu niin saatanan hyvältä, että mun pää on sekaisin. Silti olo on jotenkin älyttömän kevyt. Ja se on sun ansiota, Sami. Se että mää oon yhtäkkiä näin jumalattoman onnellinen. Jos ei oltais tässä kadulla, mää suutelisin sua.

Hitto, että mua heikotti. Jalat ihan hyytelöä. Ja sydän täynnä – mitä?, onnea, sitä se oli, niin. Siitä me lähdettiin kumpikin kotiinsa. Ja kun ilta koitti en unta saanut, pyörin vain lakanoissa ja ajattelin Tuomasta ja kaikkea.

Se mun alkuviikko oli tosiaan työntäyteinen. Meillä meni Jannen kanssa joka päivä yömyöhään kuvausten ja haastattelujen kanssa. Enkä mää kaiken aikaa tainnut olla täysillä mukana. Jannekin yritti siitä udella, mutta en mää mitään kertonu. Mää vain odotin torstaita ihan sekona.
Mutta sitten torstaiaamuna aikaisin – Tuomas oli jo mennyt töihin – tuli tekstiviesti: ’Mää en pääse tänään. Vaimo tuli takaisin. Anteeksi. Mulla on ikävä sua.’ Kesti monta tuntia ennen kuin mää selvisin siitä pettymyksestä, ja itkusta ja raivosta. Seurasi tämmönen tekstariliikenne, ensin mää:

’Minkäs sille voi. Nähdäänkö me enää ikinä?’ ’Mää haluaisin. Entä sää?’ ’Totta helvetissä haluan! Mutta koska?’ ’Mää en vielä tiedä.’ ’Okei, mää päivystän tää kännykkä kourassa vaikka loppuelämäni. Ilmoita kun sopii.’ ’Voi vittu, Sami, miks sää oot tommonen. Mää en kestä. Mää järkkään jotain pian. Tai tuun hulluksi sun kanssa.’ ’Joo, kaksin on kiva olla hulluna. Mutta tosissaan: mää taidan rakastaa sua. Et kai pelästy?’ ’En. Sitäkö tää tunne on?’ ’Joo, niin luulen.’
Melkein sen vuoden ajan me nähtiin aika satunnaisesti ehkä noin kerran tai pari viikossa. Eikä me läheskään aina voitu rakastella. Vaikka ei se nyt tärkeintä ollut. Sitä oli se, että sai olla toisen lähellä, kuulla sen hengittävän, puhuvan. Ensi alkuun Tuomas livahti usein töiden jälkeen mun luo tunniksi pariksi. Lisäksi me nähtiin viikonloppuisin leikkipuistoissa, kun Tuomas ulkoilutti poikaansa Markusta. Onpa muuten hauska pikku kaveri, just tollaset kaks-kolmevuotiaat on kaikkein vitsikkäimpiä. Mutta usein mää mietin, että tämmöstäkö se on olla parisuhteen salainen kolmas pyörä. Rippeisiin täytyy tyytyä.

Sitten meidän tapaamiskerrat lisääntyi, kun Tuomas keksi, että kun se nyt kävi pari kolme kertaa viikossa salilla, niin munkin piti alkaa harrastaa sitä. No just, minä rehkimässä lihaksia kasvattamassa! Mutta tietenkin mää suostuin, kun siten me saatiin lisäaikaa pari tuntia muutaman kerran viikossa. Tuomas toimi mun valmentajana ja kas, niin vain kävi, että mää hurahdin siihen hommaan ihan täysin. Jo puolen vuoden jälkeen tuloksia alkoi näkyä niin, että Jannekin alkoi pällistellä mua ihmeissään.

Muuten, kerronpa yhden toisen ihmissuhdesoppasivujuonen. Janne ei onnistunut rakentamaan sopua veljensä seko-Juuson ja sen tyttöystävän Iidan välille ja ne eros. Sitten se pimu keksi alkaa kuolata Jannen perään. Janne oli ihan kiipelissä, kunnes sanoi sille tytölle, että oli homo. Se Iida tuli ihan hulluksi ja kertoi Juusolle. Tää taas raivostui ihan täysin, kun sen veli oli homo ja uhkasi hakata Jannen paskaksi. Janne soitti mulle ihan kauhuissaan. Me mentiin Tuomaksen kanssa hätiin. Ja Juusolla tuli paskat housuun, kun Tuomas tarttui sitä rinnuksista ja nosti seinälle. Janne taas oli ihan äimänä, kun mää esittelin Tuomaksen poikaystävänäni. Enhän mää ollut sellaisesta vihjannutkaan. Janne oli vähän kateellinen, mutta kuitenkin iloinen mun puolesta.

Sitten kun meidän eka tapaamisesta Tuomaksen kanssa oli kulunut jotain yksitoista kuukautta, ovikello soi lauantai-iltapäivänä. Tuomas seisoi oven takana. Sillä oli valtava kassi kädessä ja iso reppu selässä. Se huokaisi:

- Me erotaan. Viimeinkin. Saanko mää punkata sun luona, kunnes löydän oman kämpän?
Mää repesin. Mää hyppäsin sen kaulaan. Mää ulvoin. Mää kiskoin sen sisälle. Me itkettiin, me naurettiin. Mää en päästänyt siitä irti suurin piirtein koko päivänä – okei sai se kusella ja paskalla käydä. Ja me puhuttiin. Eikä rakasteltu ennen kuin seuraavana päivänä, kun oli vähän rauhoituttu. Silloin opetin muuten ne peppupanot puolin ja toisin. Nykyään Tuomas pystyy ja kestää niitä ihan mielellään.

Eikä me mitään omaa kämppää olla sille etsitty. Tässä me ahtaillaan ja törmäillään jatkuvasti toisiimme pienessä yksiössä. Mää ja tuo mun hetero. Tai mikä se on? Homo? Bi? Mitä vitun väliä! Se on mun mies! Mun tosi iso mies!