Eadrom

Seuraava tarina sijoittuu omakeksimääni maailmaan ja on osittain fantasiaa, mutta perustuu joissain osin omaan elämääni ja unelmiini.

Ulkona oli todella kaunis sää. Aurinko paistoi täydellä teholla, olihan sentään kesä. Lähellä merta pystyi kuulemaan aaltojen jatkuvan loiskeen ja ohikulkevien ihmisten ääniä. Ulkona olikin aivan mahdoton hälinä. Ihmiset olivat torilla ostoksilla tai myymässä tuotteitaan, merimiehet purkivat laivojen lasteja ja lapset kiljuivat. Huokaisin. Mitä olisin antanutkaan, että olisin voinut olla tuolla ulkona. Mutta ei, minut oli pakotettu töihin tuona päivänä. Olin likaisen majatalon baarin tiskin takana. Kyynärpää tiskillä ja pää käteen nojaten tuijotin pienestä ikkunasta ulos. Jopa lokkien rääkyminen kuulosti satakielen laululta korvissani.

Käännän katseeni ja annan sen kiertää todellisuudessani. Himmeästi valaistu baari, joka on hiljaa täyttynyt tupakan savusta, ränsistyneitä huonekaluja, joilla on tyhjiä olut tuoppeja ja joidenkin pöytien ääressä istuskelee hiljaisia merimiehiä toipumassa pitkän matkan jäljiltä. Huokaisen uudestaan ja teen tavallisen kierrokseni eli kerään tyhjät lasit, pyyhin pöydät ja kyselen asiakkaiden tilauksia. Vien tyhjät lasit keittiöön ja kuljen peilin ohi. Katson itseäni tuosta vanhasta ja likaisesta kuvastimesta. Vastaan tuijottaa juuri 18 vuotta täyttänyt, hoikahko, ruskeasilmäinen poika, jonka vaaleat hiukset ulottuvat jo melkein harteille. Ylläni on ruskea ja tahrainen essu. Lasken tarjottimen alas, pyyhkäisen hiukset silmiltäni ja jään tuijottamaan omaa kuvaani. Annan ajatukseni lentää ja alan unelmoimaan: Komea soturi tai prinssi, joka tulisi ja veisi minut pois tästä tylsyydestä. Avaisi oven ulos arjesta ja veisi mukanaan seikkailuihin. Hymyilen tyhmälle unelmalleni ja jatkan töitäni.

Pieni unelmointituokioni näytti piristävän minua, sillä työskentelin nyt (hieman) suuremmalla innolla. Asiakkaita tuli ja meni ja päivä kului hitaasti. Aika mateli etanaakin hitaammin. Sitten lopulta koitti taukoni aika. Melkein kiljahdin ja nauroin riemusta. Jätin esiliinan keittiön naulaan ja lähdin ulos. Auringon valo ja raikas meri-ilma leyhyttelivät kasvojani pitkän "vankeuden" jälkeen. Kävelin torille ja ostin sillä vähällä rahalla mitä saan baarissa työskentelystä itselleni päivän ruuan. SE ei ollut paljoakaan. Istuin ruokalan ulkopenkillä ja söin kalaa, perunaa ja kermaista kastiketta samalla katsellen ympärilleni. Torilla kuljeksi paljonkin ihmisiä mutta kiinnitin erityisesti huomioni nuoriin, noin omanikäisiini, poikiin. Minun työni oli oikeastaan helppoa verrattuna joihinkin muihin poikiin ja olin ollut onnekas kun sain sen, vaikkakin sain usein kuulla, että olin "akkojen töillä". Nytkin katselin kun maanviljelijä poikineen toivat perunoita myyntiin. Kaksi nuorta poikaa kantoivat isoja perunasäkkejä selässään. Molemmat hikisiä ja pölyisiä, eikä toisella ollut paitaa. Paidaton nosti katseensa minuun, punastuin ja käännyin jatkamaan syömistäni ja tuo poikakin perunoineen jatkoi matkaansa. Seuraavana oli vuorossa kalastajanuorukainen, joka tuli kauppaamaan tuoretta kalaa torille. Hän oli todella komea ja hänen lihaksikas vartalonsa näkyi selvästi märän paidan läpi. Hän sai heti ympärilleen nuorten naisten ryhmän.

Huokaisin, söin ruokani loppuun ja kaadoin rahapussini sisällön ruokalan tiskille. Sinne menivät kaikki rahani, pitäisi taas ottaa ylimääräisiä tunteja töissä, jotta saisin itseni elätettyä. Palasin baariini ja minulle ilmoitettiin, että olisin illan yksin töissä, joten minun piti huolehtia sekä baarista, että majatalosta. Se ei minua haitannut, koska samalla saisin lisätienestiä, eikä minulla ollut muutakaan tekemistä illaksi.

Ilta oli hiljainen ja baari oli tyhjä. Nojailin taas tiskiin ja huokailin tylsistyneenä. Aikaa oli enää pari minuuttia sulkemiseen. mieleeni pälkähti ajatus: entä jos sulkisin jo nyt jos ketään ei ole tulossa. Hipsin ovelle ja kurkistan kadulle. Hämärällä kivikadulla ei kuulu eikä näy mitään. Hymy leviää kasvoilleni ja alan pistämään baaria yökuntoon. Käännän tuolit pöytien päälle ja sitten menen keittiöön tiskaamaan. Aika kuluu, eikä mitään tapahdu kunnes kuulen ovelta koputuksen. Kiroan, että nyt pitäisi taas avata baari. Menen avaamaan oven ja tuntuu kuin jäisin sepän vasaran ja alasimen väliin.

Ovesta astui sisään n. 19v kundi. Yllään hänellä oli löysät vaatteet, saappaat ja ylävartaloa komisti hienosti koristeltu rintapanssarin tapainen. Vyöllä miehellä riippui miekka huotrassaan. Miehen komeita kasvoja reunusti sysimustat, likaiset hiukset. Tässä edessäni oli selvästi aito seikkailija. Silmät pyöreinä tuijotin tätä jumalaista näkyä. Silmämme kohtasivat ja hänen melkein jään siniset silmät ottivat katseeni vangikseen. Sitten tuo enkeli puhui:

"Saako täällä vielä palvelua? Oven aikataulun mukaan paikan pitäisi yhä olla auki." Hätkähdin pois transsista ja vastasin:

"Ky... kyllä me ollaan auki yhä. Käy peremmälle ja ole kuin kotonasi." Valitsin parhaimman pöydän mitä koko baarissa oli ja nostin sille tuolin, johon muukalainen istuutui.

"Tuoppas pojuseni yksi olut. Oli pitkä matka ja oon janoinen", sanoi tuo mies. Oli röyhkeää sanoa minua pojuksi, koska hän oli vain vuoden tai kaksi minua vanhempi, mutta annoin tuon anteeksi ja menin noutamaan tuopillisen olutta.

"Kiitti", hän sanoi saatuaan oluen ja otti heti aimo kulauksen. Minä katsoin kun hänen aataminomenansa liikkui hänen juodessaan. Hän lopetti ja pyyhkäisi suunsa hihaansa.

"Huh se teki hyvää", mies jatkoi ja katsoi minuun. Punastuin ja yritin keksiä jotain sanottavaa ja lopulta kysyin:

"Oletko sä oikea seikkailija?"

"Joo oon", mies vastaa ja nauraa.

"Miks en muka olis?" Punastun yhä enemmän ja tunnen itseni tyhmäksi.

"En mä tiedä ajattelin vaan." Mies joi lisää olutta ja huomasin ettei häntä haitannut, että tuijotin häntä.

"Voisitko... Voisitko sä kertoa sun seikkailuista?" Kysyin hiljaa ja istuin miestä vastapäätä.

"Voinhan mä", hän vastasi ja alkoi kertomaan matkastaan. Minä kuuntelin haltioituneena. Tuo mies oli nähnyt kaiken ja kokenut kaiken. Oma surkea elämäni oli vain vähäinen varjo verrattuna tuon urhon elämään.

Hän puhui pitkää ja kuuntelin joka sanan nauttien jokaisesta tavusta, jonka kuulin. Annoin miehen karskin mutta pehmeän äänen vietellä korvani ja aika kului. Yö oli jo pitkällä kun hän lopetti. Olin täyttänyt hänen tuoppinsa pariin kertaan ja alkoholin puna oli noussut miehen poskille. Hän kumartui lähemmäksi ja pystyin haistamaan hänet. Hän ei haissut niinkään hyvältä kuten normaalistikaan seikkailijat eivät haise hyvältä. Hän ei varmaankaan ollut peseytynyt vähään aikaan kunnolla, mutta tuo tuoksu oli minulle kuin hunajaa, kuin suloisinta suitsuketta. Ajattelin että tältä miehen tuleekin tuoksua. Hän tuli lähemmäksi ja katsoin häntä taas silmiin, jotka vangitsivat minut. En vieläkään tätä kirjoittaessa ole päässyt vapaaksi niiden otteesta. Hän oli nyt niin lähellä, että pystyin tuntemaan hänestä huokuvan kuumuuden. Sydämeni läpätti kovaa ja luulin, että se aikoo repiä itsensä irti rinnastani. Ja sitten tuo mies kuiskasi korvaani:

"Olet kuule todella söpö poju." Silmäni levisivät ammolleen ja hengitin raskaasti tuntien hänen hengityksen korvassani. Nielaisen kuuluvasti.

"Ni.. niinkö?" kysyn ja hän siirtyy niin, että olemme kasvot vastakkain.

"Niin," hän vastaa ja ottaa hellästi kiinni leuastani toisella kädellään samalla kun painaa huulensa suulleni. Suo suudelma on kuin tulta ja se sytyttää sisälläni jotakin liekkiin. En pyristele yhtään vastaan, kun hänen huulensa painuvat suulleni ja pystyn maistamaan ne. Suljen silmäni ja nautin suunnattomasti. Koko kehoni on kuin pilven sisällä, maailma pyörii, aika pysähtyy, ei ole muuta kuin minä ja hän.

Lopulta hän irrottautuu minusta ja hänen huulillaan on kaunis hymy. Se on poikamainen, ehdotteleva ja lämmin hymy. Hymy, joka sanoo: "Haluan sinut. Et ehkä tunne minua, mutta luota minuun. Olen kanssasi vielä aamullakin." Miehen vahvat käsivarret kiertyy ympärilleni ja hän vetää minut syliinsä istumaan. Illan aikana hän on riisunut rintapanssarinsa, joten tunnemme toistemme hengityksen ja sydämen hakkuun, kun istumme sylitysten halaillen toisiamme.

"Oliko teillä täällä majatalopuolikin tässä rakennuksessa?" hän kysyy hetken kuluttua.

"O... on", sanon vapisevalla ja heikolla äänellä. Ja sitten yhdellä nopealla nykäisyllä hän nostaa minut käsivarsilleen. Hän katsoo minua silmiin ja sanoo:

"Ohjaa mut sinne." Ohjaan hänet portaita ylös ja hän lähtee astelemaan kantaen minua sylissään. Tunnen oloni heikoksi ja pieneksi, mutta samalla turvalliseksi ja lämpimäksi.

"Huone viisi on vapaa", sanon ja urho kuljettaa minut sinne. Siellä hän laskee minut sängylleen.

"Mun nimi on muuten Gawain", hän sanoo ja hymyilee.

-------------------------------------------------------

Antakaahan palautetta ja ideoita jatkoon :D Kertokaa miten onnistuin enkä suutu negatiivisesta palautteestakaan :) On hyvä kun saa palautetta niin voi kehittyä :)