Late

Ensimmäisen kerran kiinnitin huomioni siihen tyyppiin, kun töistä tullessani olin ruokaostoksilla läheisessä marketissa. Hän oli jo kassalla pakkaamassa omia ostoksiaan, ja minä olin vielä jonossa. Yhtäkkiä vain tunsin oloni vaivautuneeksi ja sitten huomasin, että se mies tuijotti minua hellittämättömästi. Hänen kätensä tunkivat tavaroita muovikassiin automaattisesti, kun silmät olivat kiinni minussa.

Hän oli ihan tavallisen näköinen kaveri, keskimittainen, keskiruskea tukka, ehkä vähän yli kolmekymppinen. Häneen ei varmaankaan olisi kiinnittänyt huomiota, elleivät hänen silmänsä olisi olleet niin kummalliset. Ne olivat suurehkot ja vaaleansiniset. Oudointa oli kuitenkin niiden hermostuttavan pistävä katse. Ei uskoisi, että niin vaaleat silmät voivat katsoa niin terävästi.

Tuli vuoroni maksaa ja unohdin sen tuijottelijan. Sitten parkkipaikalla huomasin hänet taas. Hän seisoi oman autonsa vierellä muutaman kymmenen metrin päässä ja seurasi minua, kun änkeydyin ostoksineni omaan kaaraani. Tuhahdin vähän harmissani ja käynnistin auton. Kaasuttelin kuitenkin kotiin jo ihan omissa ajatuksissani.

Asun rivitalossa siinä lähellä. Pysäköin tallin eteen liuskalle. Naapurin lapsilla näytti olevan meneillään omalla pihallaan joku hauska leikki. Vilkaisin vielä peruutuspeiliin. No johan hitto, sen tyypin auto ajoi hiljaa ohitse, ja mies katsoi taas minuun. Ei kai hän vain halunnut selvittää, missä asun? Toisaalta saattoihan se olla pelkkä sattumakin, vaikka ei tämä kyllä mikään varsinainen läpikulkukatu ollut.

Minut on kasvatettu hyvin vaatimattomaksi ihmiseksi. Vain itse opitusta ja osatusta asiasta sai olla ylpeä – kohtuudella. Kaikkeen, mitä olin luonnostaan, ilman omaa vaikutustani, piti suhtautua vaatimattomasti. Tällainen asia oli ulkomuoto. Siksi minua nolottaa sanoa tämä, mutta olen ulkonäköni takia saanut jonkin verran tottua siihen, että sen tyypin kaltaiset ihmiset tuijottavat minua ja joskus pyrkivät väkisin tuttavuuteeni. He tuntuvat kokevan minut hyvinkin näyttävännäköiseksi mieheksi. Rehellisyyden nimessä en tietenkään voi kieltää sellainen varmaankin olevani, mutta se on lähinnä piinallista. Tosin yksi kaverini Timo soimaa minua, että kyllä minun täytyy vain kestää se, että tuotan olemuksellani iloa toisille ihmisille. Mene ja tiedä. Ja Timolla on aina tässä asiassa oma lehmä ojassa. Joka tapauksessa olen tullut hyvin varovaiseksi sellaisten tuijottelijoiden ja kaikenlaisen imartelun suhteen. Siellä on turhan usein taustalla vain niiden ihmisten omia haluja.

Sitä miestä en nähnyt ennen kuin seuraavalla viikolla. Tulin keskiviikkoiltana useamman kymmenen kilometrin pyörälenkiltä yltä päältä hiessä – harrastan maantiepyöräilyä. Se mies istui autossaan kadun toisella puolella vastapäätä kotiani. Minusta näytti kuin hän olisi yrittänyt heilauttaa minulle kättä, mutta minä luikahdin nopeasti pihaani ja suljin portin. Aikooko se alkaa hieroa oikein tuttavuutta, äkäilin sitä käden heilautusta.

Seuraavan kahden viikon aikana huomasin sen auton ajelevan edestakaisin katuamme useamman kerran iltaisin. Puuhasin silloin usein etupihan kimpussa. Niin, muutettuani siihen rivitaloon minusta kuoriutui yllättäen innokas multapeukalo. Olen yrittänyt kehitellä etu- ja takapihalleni jonkinsorttista japanilais-suomalaista puutarhaa, joka näyttäisi hyvältä talvellakin lumisena. Niissä puuhissa siis kiinnitin siihen tyyppiin huomiota ja myöhemmin seurailin yläkerran ikkunasta hänen jatkuvaa edestakaisin ajeluaan. Vähän se touhu alkoi hermostuttaa minua.

Yhdessä välissä epäilin, että se kaveri onkin pedofiili ja kyttää minun sijasta naapurin lapsia. Mutta kyllä hän osoitti niin selvästi huomiota minun asuntoani kohtaan, että siitä ei voinut olla kyse. Sitten yritin kehitellä ajatusta, että hän on TV-lupatarkastaja tai joku velkojen perijä, mutta ei minulla ollut mitään epäselvää niissä asioissa. En keksinyt myöskään syytä, miksi hän olisi yksityisetsivä, jonka joku oli palkannut perääni. Niin päädyin pitämään häntä vain päästään vialla olevana, joka oli jostain syystä – tai ehkä juuri ulkonäköni takia – ottanut minut silmätikukseen. En kuitenkaan soittanut poliisille, kun ei hän mitään kummempaa häiriötä aiheuttanut, noloa piinaa vain.

Perjantaina tuo jo mainitsemani kaveri, Timo, houkutteli minut kaljoille. Aivan uskomatonta, mutta se hyypiö ilmestyi sinne baariinkin. Hänen oli jotenkin täytynyt seurata meitä. Hän istui seinän vieressä muutaman pöydän päässä meistä niin, että näki meidät ja oli minun näkökentässäni. Tosi ärsyyntyneenä mumisin Timolle:

- Älä nyt katso taaksesi, mutta tuolla sinusta vasemmalle istuu yksi kaveri. Se on jo kolmisen viikkoa kyttäillyt minua.

- Oho, oletko saanut perääsi ihan oikean stalkkerin?

- Älä pelleile. Se on tosi hermostuttavaa. Mitä se minusta haluaa?

- Haluatko, että käyn niistämässä siltä nenän ja kysyn, Timo vähän jo innostui, kun hänellä on taipumusta uhoilla isoillekin jätkille.

- Ei! Ei kiinnitetä siihen mitään huomiota.

Vaihdoimme puheenaihetta ja uppouduimme jaarittelemaan siitä tyypistä piittaamatta. Yhdessä välissä se haki tiskiltä uuden tuopin ja kulki ohitsemme hitaasti. Panin hänet merkille vain silmänurkastani, mutta selvästi hän yritti saada kontaktia.

Timo lähti käymään kusella, ja huomasin, että se kaveri näytti hävinneen. Sitten Timo palasi naama virneessä ja silmät hehkuen:

- Se jätkä oli kusella ja jumalauta mikä lerssi sillä oli. Ainakin yhtä pitkä ja paksu kuin sinun käsivartesi!

- Just joo.

- No vähintään yhtä pitkä kuin sinun vehkeesi mutta paksumpi.

- Ja sinä heittäydyit heti selällesi ja nostit kintut pystyyn.

- Mitä muuta minä voin tehdä, kun sinä et enää suostu panemaan minua, Timo hymyili aurinkoisesti.

- Hiljaa! Se tuli takaisin, varoitin Timoa – tosiaankin jo vuosien ajalta satunnaista paneskelukaveriani.

Olisin silti voinut vääntää Timon niskat nurin. Hän nimittäin kääntyi katsomaan sitä hyypiötä ja nosti sille tuoppia. Se vastasi hymyillen. Minun kaljani pysyi tiukasti pöydässä. Komensin Timoa juomaan kaljansa nopeasti kurkkuunsa, ja vaihdoimme kapakkaa, jonne se kyttäilijä ei enää onnistunut seuraamaan meitä.

Törmäsin häneen kylläkin heti seuraavana päivänä. Lähdin iltapäivällä vaihteeksi juoksulenkille – olin illalla juonut vain kolme tuoppia. Asuinalueemme viereisessä metsässä kiertelee oikein hyvä ja maastoltaan vaihteleva rata. Otin ensimmäisen kilometrin kevyesti lämmitellen. Äkkiä se kaveri pyyhälsi ohitseni ja heilautti iloisesti kättään. Että minua rupesi ottamaan kupoliin! Ei se että se ohitti minut vaan se että se ylipäätään taas ryntäsi näkökenttääni. Sen verran katsoin hänen kieltämättä kevyttä menoaan, että totesin hänen pohkeensa ja reitensä melkoisen lihaksikkaiksi. Harrastikohan hänkin pyöräilyä?

Parin kilometrin päässä on joitakin jumppatelineitä, ja jo kaukaa huomasin sen vetävän siellä vatsaliikkeitä. Se sujui tosi hyväkuntoisen näköisesti, jätkä tuskin puuskutti. Olin varma, että hän yritti esittää minulle jotakin. Kun lähestyin häntä, pidin silmät tiukasti maassa ja painelin vauhdilla ohi.

Parin sadan metrin päässä se tyyppi juoksi rinnalleni ja asettui minun vauhtiini. Kun tajusin, että se aikoi jäädä siihen, pysähdyin kuin seinään:

- Mitä vittua sinä roikut minun perässäni! Viikkotolkulla olet kyylännyt minua!

- Hei, ei… en minä mitään tarkoita.

- Jos et lopeta, minä vedän sinua lättyyn niin, ettet muista minua nähneesikään!

- Sinä olet käsittänyt väärin…

- Tai ilmoitan poliisille häiriköinnistä!

- Ei kun… minä olen Jouni.

- Saman tekevää!

Rynnistin juoksuun eikä hän seurannut enää minua. Kai ärähdykseni oli tehonnut, sillä en nähnyt häntä viikkoihin. Mielestäni hän ei tosin heti poistunut. Vilkuilin pitkään ympärilleni epäluuloisena, mutta poissa hän pysyi. Väliin mietiskelin, että mikä helvetin Jouni se oli olevinaan. En muistanut tunteneeni koskaan ketään sen nimistä. Ehkä hän oli vain yrittänyt esittäytyä.

Heinäkuun puolivälissä Timo soitti onnesta hihkuen:

- Late, et ikinä usko, mutta minä sain pokattua helvetin isokullisen poikaystävän!

- Onneksi olkoon. Entä se rakkaus?

- Ai mikä? Äh, se tulee sitten joskus. Ja tiedäthän sinä, miten minä rakastan isoa patukkaa perseessäni!

- Kieltämättä olen silloin tällöin huomannut.

- Jos et olisi sellainen pihtari… Joka tapauksessa sinäkin tiedät sen tyypin.

- En minä tunne ketään niin isokullista, että sinut saisi sekoamaan.

- Voi rakas, älä viitsi olla niin vaatimaton. Mutta kuuntele! Se jätkä haluaisi tutustua sinuunkin vähän paremmin, ja niin me päätettiin pitää saunabileet minun mökilläni.

- Ai kullien vertailua?

- No vittu jos niin haluat! Ei kun ihan sellaiset mukavat illanistujaiset. Hyvää ruokaa ja juomaa ja kivaa seurustelua saunan päälle. Muitakin tulee. Minä tosiaan haluan esitellä hänet kaikille. Se on aivan ihana.

- No hyvä on. Milloin?

- Nyt perjantaina. Jäätte kaikki yöksi. Ja kuule, sinun pitäisi tuoda Marcus. Se on vaihteeksi hyvässä kunnossa, jos et sattunut tietämään.

Marcus oli aiemmin ollut pari vuotta minun on-off –poikaystäväni. Hän kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä, ja tylyä tunnustaa, mutta siihen vakituinen suhteemme kariutui. Kun hän suostuu syömään lääkkeensä, hän on hurmaava ja älykäs ihminen. Mutta kun lääkitys jäi, en ainakaan minä pysynyt hänen perässään, olipa hän sitten masentunut tai vauhdissa. Marcus oli pitkään minuun loukkaantunut, kun jätin hänet siitä syystä. Hänen terapeuttinsa lohdutti minua, ettei minun todellakaan tarvitse uhrautua, jos en jaksa tai edes halua. On minulla silti välillä helvetin huono omatunto. Tosin olemme Marcuksen kanssa taas hyviä ystäviä. Nytkin kun soitin hänelle ja kävin hakemassa hänet kyytiin, halasimme ja suukottelimme onnessamme pitkään ennen kuin pääsimme lähtemään Timon mökille.

Timo on vaurasta sukua, ja niinpä järvenrantahuvilakin on iso ja melkoista luksustasoa. Se sijaitsee vain viidenkymmenen kilometrin päässä kaupungista. Meitä oli siellä kaikkiaan kahdeksan kaveria. Tunsin kaikki. Myös sen Timon uuden poikaystävän. Se oli se kyttääjä, Jouni. Kun Timo esitteli hänet, hän hymyili auvoisesti ja kätteli sinänsä jämerästi. Mieleeni tunki kuitenkin punertavaa ärtymystä. Aloin aavistella, että tässä oli nyt jotakin outoa, ettei Jouni ollut ihan puhtain paperein liikkeellä. Teeskentelin kuitenkin ihan iloista ja vaihdoin muutaman ystävällisen sanan, mutta keskityin sitten höpöttämään Marcuksen ja muiden kavereiden kanssa. Panin silti merkille, että Jouni vilkuili minua vähän väliä ja yritti hakeutua juttusille, mutta kartoin sellaisia kahdenkeskisiä tilanteita.

Saunoimme porukalla. En tietenkään voinut olla tarkistamatta Jounin kehuttua vehjettä pikaisella silmäyksellä. Ja totta se oli, ainakin yhtä iso kuin minulla ja varmasti paksumpi. Kyllä sitä vahtasivat muutkin kaverit. Hölösuu-Janne kiljahteli ääneenkin ihastustaan, ja sai Timon ylpeänä julistamaan omistusoikeuttaan siihen kaluun. Jouni tuntui punastelevan mielihyvästä. Panin merkille senkin, että vaikka hän vaatteet päällä vaikuttikin ihan tavalliselta mieheltä, hänellä oli aivan upea, lihaksikas vartalo. Jos hän ei olisi ollut sellainen epämääräinen kyttäilijä, olisin voinut vaikka innostua hänestä, tuumailin lauteilla hikoillessani.

Myöhemmin illalla menin keittiöön popsimaan ruuantähteitämme ja kaivamaan lisää kaljaa. Jouni ilmestyi sinne perässäni.

- Sinä et taida muistaa minua, hän hymyili arasti.

- Sinua? Enpä tosiaan taida. Mistä?

- Me kävimme ala-asteen samalla luokalla ja vähän aikaa yläasteellakin, mutta sitten me muutimme naapurikuntaan.

- Ai jaa, yritin muistella ja katsoin häntä otsa rypyssä. – Olen pahoillani, mutta en saa nyt sinua päähäni.

- Minä olin se, joka koko ajan kiusasi sinua.

- Ihan tosi? En minä muista, että minua olisi kukaan kiusannut, ihmettelin, sillä sellaista ei tosiaan ollut mielestäni koskaan tapahtunut. – Mistä hyvästä sinä minua kiusasit?

- Sinä olit niin hyvännäköinen, oikea kaunis poika. Ja olet edelleen.

- Kai minä sinusta nykyään sentään mies olen, härnäsin häntä.

- Joo, tietenkin.

- Äläkä siitä kiusaamisesta murhetta kanna. Et onnistunut jättämään sieluuni parantumattomia haavoja. Luultavasti vain nauroin sinulle silloin ja luokittelin sinut sellaiseksi vanhaksi akaksi, joilla oli jatkuvasti tapana kiusoitella, kehua ja taputella minua, kun olin muka niin söpö, hymähdin Jounin hölmistyneelle naamalle.

Palasin juomineni muiden joukkoon. Selvisipähän kyttäilijäni mysteerikin viimein. Miten hän oli viitsinyt muistella moisia juttuja. Niistähän täytyi olla jo reilusti viisitoista vuotta. Ja vaikka ne aina edelleenkin tuntuivat minusta noloilta, olin tullut jo varhain lapsuudessa kohtalaisen paksunahkaiseksi niille ulkonäkööni kohdistuville huomionosoituksille, eivät ne sentään sieluani haavoittaneet. Ehkä vähän ärsyttivät vain.

Iltaa myöten aloimme Marcuksen kanssa tulla melkoiseen kiimaan ja niinpä puolen yön aikoihin vilahdimme salaa takaisin saunalle. Heittäydyimme aivan hulluiksi. Lopulta painoin häntä niskasta alalaudetta vasten, läimin pakaroita ja jyystin hurmiossa häntä perseeseen. Marcus voihki, valitti ja kouristeli käsittelyssäni uskomattoman ihanasti. Yritin välillä pidätellä itseäni, että takaisin hänelle mahdollisimman pitkän nautinnon, välillä menetin malttini täysin ja jyskytin häntä ihan sekopäisenä.

Äkkiä ovi avautui hiljaa. Marcus ei sitä edes huomannut. Oviaukossa seisoi Jouni. Jatkoin raivoisaa rynkytystäni ja väläytin Jounille häijyn irvistyksen. Hän kalpeni näyn edessä. Poskilihakset värähtelivät kireinä ja suu puristui viivaksi. Sitten hän punastui. Hänen kätensä puristuivat nyrkkiin ja sitten valahtivat veltoiksi. Näytin hänelle kieltä huohotukseni keskeltä. Hän painoi päänsä alas ja sulki oven hiljaa. Jotenkin se tirkistely kiihotti minua niin, että samassa laukesin korahdellen Marcuksen sisään. Kietouduimme vielä pitkiin helliin hyväilyihin, peseydyimme ja palasimme muiden joukkoon, jossa ei kuitenkaan enää Jounia näkynyt.

Näin hänet seuraavan kerran aamiaisella, mutta hän vältteli minun katsomista. Eipä tuo haitannut. Koska en ollut juonut juurikaan, olin mielestäni hyvässä ajokunnossa, joten houkuttelin Marcuksen palaamaan kanssani kaupunkiin jo puolen päivän jälkeen. Vietimme sen viikonlopun hänen luonaan sunnuntai-iltaan saakka, alastomina sängyssä. Ja että me nussimme! Voiko kullin nussia vereslihalle? No voi! Vaikka ei hiekkapaperiin runkkaisikaan. Pitkästä aikaa olin siitä puuhasta ihan poikki, kun palasin kotiin.

Ei mennyt kahta viikkoakaan, kun Timo soitti. Hän oli onneton.

- Vittu, saatana, se jätkä jätti minut! Eihän me ehditty edes aloittaa!

- Kuka, mitä?

- Jouni! Se jättikyrpä! Minä en kuulemma ole se mies, jota hän etsii. Paskat. Minua parempaa persettä se ei löydä ikinä.

- Hei, olen pahoillani. Minä vähän aavistin jotakin tällaista.

- Mitä?

- Puhuiko se koskaan minusta?

- Ei. Tai kyllähän se kyseli kaikenlaista. Sitä minä kyllä ihmettelin, kun se kiroili, että mitä sinä oikein näet Marcuksessa. Oletteko te muuten taas yhdessä?

- Ei, entiseen tapaan kavereita. Kuule, minä vähän luulen nyt, että se Jouni käytti sinua vain hyväkseen.

- Niin käytti, mutta olisi saanut käyttää vielä pitempäänkin.

- Ei kun tarkoitan, että se halusi vain sinun avullasi päästä tekemisiin minun kanssani. Kerroinhan minä, että se on jo pitkään kyttäillyt minua.

- Voi helvetti, olisiko noin?

- Pahoin pelkään.

- Saatana, minä tapan sen jätkän.

- Älä tee sitä yksin. Ota minut mukaan.

Lohduttelin Timoa vielä hyvän tovin ja kerroin Jounista, mitä tiesin, ala-asteen kiusaamiset ja sen saunajutunkin. Sain ystäväni lopulta nauramaankin. Yhdessä vannoimme Jounille hirmuista kostoa, jahka saisimme hänet käsiimme pimeällä kujalla.

Vaan eipä Jounia näkynyt. Siihen väliin tuli kesälomanikin, jonka vietin pääasiassa pyöräilemällä ympäri Suomea. Yhdellä leirintäalueella Keski-Suomessa sain muuten nahkamotoristia. Oli sitten miehekkään komea jätkä. Hirmuinen kovis olevinaan, mutta niin vain kuolasi nahkatakin rinnus märkänä minun perääni. Mukavahan sitä oli panna. Nivuset muistelevat vieläkin mielissään, kuinka ne iskivät lujaa niihin koviin lihaksikkaisiin pakaroihin. Niin vannoutunut polkupyöräilijä kuin olenkin, niin täytyy myöntää, että on niissä nahkamotoristeissakin jotakin.

Palasin kotiin elokuun puolivälissä, noin viikkoa ennen loman loppua. Silloin kohtasin taas Jounin. Olin siellä marketissa ruokatarpeita hankkimassa. Työntelin kärryä kaikessa rauhassa ostoslista kourassa, kun yhtäkkiä hyllyjen välistä minuun törmäsi toiset kärryt. Jouni! Kumpikin hämmästyi toistaan, ja luulen, että hänen kasvoillaan ehti välähtää iloa. Mutta ei se kauan kestänyt, sillä samassa hän synkkeni, murahti jotakin äkäisesti ja jatkoi matkaansa. Olin ihan ihmeissäni.

Kassalla sillä kertaa minä olin pakkaamassa tavaroita reppuuni, kun hän ilmestyi lyhyen jonon päähän. En tiedä, mikä minuun iski, mutta äkkiä en saanut silmiä irti hänestä. Tuijotin häntä ja jotenkin lumouduin hänestä, sinisistä silmistä, lihaksikkaasta painijan kaulasta, leveistä hartioista, t-paidan alta pullistelevista hauiksista. Hän vain lyhyesti ja vihaisesti mulkaisi minua, keskittyi sitten jonottamiseen. Nielaisin nolona, nostin repun selkään ja kävelin ulos.

Kaupan edessä sähelsin pyörän lukon kanssa, kun mieleeni juolahti, että Jouni varmaan asui jossain lähellä, kun kerran käytti samaa ruokakauppaa kuin minä. Jäin seisoskelemaan siihen, kunnes Jouni tuli ulos. Hän kyllä huomasi minut, mutta marssi tiukkana suoraan autolleen. Hyppäsin pyörän selkään ja lähdin seuraamaan häntä. Pidin sellaisen sata metriä välimatkaa, ettei hän helposti kiinnittäisi minuun mitään huomiota. Hän näytti asuvan kilometrin päässä kerrostalossa. Panin osoitteen ja rapun mieleeni ja ajelin kotiin.

En ymmärtänyt, miksi seurasin häntä. Ihmettelin sitä kotona. Tunsin kummaa kiihtymystä, kun ajattelin Jounia. Kuljeskelin ympäriinsä levottomana enkä saanut tartuttua mihinkään työhön, en edes rakkaassa puutarhassani. Harkitsin jopa, että soittaisin Timolle ja kyselisin, millainen mies Jouni oli ollut, rakastajanakin. Myöhemmin lähdin juoksemaan, mutta lenkkini suuntautuikin katuja pitkin sen kerrostalon luo. Jounin auto oli pihalla. Hiivin rappukäytävään ja yritin tutkia asukasluetteloa, mutta enhän minä tiennyt hänen sukunimeään. Hieman häpeissäni palasin kotiin.

Seuraavan viikon jatkoin vakoilua. En nähnyt Jounia läheskään joka päivä, mutta se ei lannistanut minua. Ei sekään, etten yhtään tiennyt, mitä tekisin, jos näkisin hänet tai hän minut. Pyöräilin sen kerrostalon lähettyvillä useita kertoja päivässä. Kolmantena päivänä olin hänen talonsa lähellä pyöräni kanssa. Istuin satulassa ja nojasin toisella kädellä koivun runkoon. Silloin säpsähdin. Jouni tuli selvästi lenkiltä. Hän hölkytteli kevyesti pihaan, hikisenä ja seksikkäänä. Hän venytteli siinä pihassa ja äkkiä hän huomasi minut. Hän jähmettyi ja kääntyi sitten nopeasti sisään rappuun. Jäin pitkäksi aikaa mietiskelemään, miksei hän enää ollutkaan kiinnostunut minusta. Ehkä se johtui siitä saunakohtauksesta, mutta miksi hän olisi kuvitellut, että minä elän kuin pyhimys.

Seuraavan kerran törmäsin häneen lauantaina kaupan edessä. Hän oli tulossa ulos ja minä menossa sisään. Hetken näytti kuin hän pysähtyisi ja aikoisi sanoa jotakin, mutta jatkoikin matkaa taas kumman vihaisen näköisenä. Tein ostokseni nopeasti ja kiikutin tavarat kotiin. Sitten pyöräilin kiireesti kytikselle sen kerrostalon lähettyville. Jo puolen tunnin kuluttua Jouni ilmestyi ulos. Hänellä oli valkoinen t-paita, tummat polviin ulottuvat juoksutrikoot ja mustat lenkkarit. Hän venytteli hetken pihassa ja lähti sitten lönkyttelemään kohti sitä minunkin käyttämää lenkkipolkua metsässä.

Seurasin häntä pyörällä jonkun matkan päästä. En uskonut, että hän olisi huomannut minua. Lukitsin pyörän ja piilotin sen pusikkoon pururadan alkupäähän. En enää nähnyt Jounia ja lähdin hölkkäämään metsään. Ilmeisesti hän oli pinkonut melkoista vauhtia, sillä en havainnut häntä ennen kuin siellä parin kilometrin päässä jumppatelineillä. Hän veteli leukoja selin minuun. Pysähdyin vain muutamien metrien päähän ja pidättelin hengitystä oudon jännityksen vallassa. Jounin leveä selkä näytti komealta niin kuin koko jännittynyt vartalokin ponnistellessaan ylös alas tangossa. Se näytti melkoisen kevyeltä. Tosi hyväkuntoinen kaveri, tunnustin kateudensekaisella ihailulla.

Jouni jäi hetkeksi roikkumaan leuka tangon tasolla. Hän tajusi minun seisovan aivan lähellä. Hän laski itsensä alas hitaasti, kääntyi rauhallisesti minuun päin ja katsoi alta kulmain kuin halpaa makkaraa. Sitten hän ampaisi juoksuun polkua eteenpäin, mutta näkyi äkkiä pysähtyvän sadan metrin päässä. Hän seisoi kääntymättä minuun päin ja näytti hengittävän raskaasti. Lähdin epäröiden kävelemään häntä kohti. Seisahduin hänen taakseen. Hän käännähti ympäri naama raivoon vääntyneenä ja kirahti hampaidensa välistä:

- Mitä vittua sinä minua olet alkanut kyttäämään!

- Minää-ä… en tiedä, mutisin hiljaa.

- Minä olen nähnyt sinut joka päivä! Ikkunasta vähintään. Olet säälittävä.

- Anteeksi. Miksi… miksi sinä lakkasit kyttäämästä minua?

Jounin kasvoille valui surumielinen ilmeettömyys. Hän siirsi katseensa minun ohitseni metsän puihin. Tai ehkä paremminkin jonnekin kauas menneisyyteen. Hän alkoi puhua hiljaa sanoja epävarmasti tapaillen:

- Silloin ala-asteella ja myöhemminkin minä rakastin sinua. Kun muutimme ja jouduin vaihtamaan koulua, olin kuolla suruun. Ja sitten kun joskus harvoin satuin näkemään sinua jossakin, minun sydämeni hakkasi kuin olisi halunnut tulla ulos rinnasta. Sinä olit niin kaunis ja komea. Mutta koskaan sinä et huomannut minua, et varmaan edes muistanut minua. Sitten asuin seitsemän vuotta ulkomailla ja luulin jo unohtaneeni sinut. Mutta kun palasin ja näin sinut siellä kaupassa, olin kuolla. Se rakkaus syöksyi minun kimppuuni kuin raivopää. Sinusta tuli minulle pakkomielle. Halusin tietää sinusta kaiken. Halusin sinut. Ei minua haitannut, vaikka suhtauduit minuun vihamielisesti ja torjuvasti. Olin varma, että kaikki muuttuu, kun opit tuntemaan minut. Mutta sitten… sitten näin sinut panemassa sitä tyyppiä ja irvistit minulle halveksivasti… En tiedä. Jotakin kuoli. Luulen. Typerää vai mitä?

Se mies hymyili itselleen murheellisena. Hengähdin syvään. Salamannopealla liikkeellä otin Jounin pään kourieni väliin ja suutelin häntä. Hän pelästyi tai hämmästyi tai jotain. Hän pani kaikin voimin vastaan ja puri huuliaan yhteen. En antanut periksi, puristin häntä tosi lujaa ja aloin työntää metsään pois polulta. Suuni hamusi hänen suutaan, kieleni yritti pakottaa hänen huulensa erilleen. Kompuroimme epätasaisella metsänpohjalla yhä syvemmälle puiden ja pensaiden taakse. Jouni huitoi minua nyrkeillä kylkiin, kiskoi hiuksiani, väänteli päätään käsieni välissä, puuskutti huultensa välistä kirouksia, mutta minä jatkoin hullun suudelmaani.

Lopulta kaaduimme puolukanvarpujen sekaan. Kuin raivopää riuhdoin Jounin juoksutrikoot polviin. Tarrasin hänen upeaan kaluunsa ja ahmaisin sen suuhuni. Nuolin ja imin sitä aivan kiihkona. Toisella kädellä painoin häntä naamasta tiukasti varvikkoon. Hän yritti kamppailla ja riuhtoa vastaan, mutta jotenkin onnistuin pitämään hänet allani. Kun kalu jäykistyi, otin sitä tiukalla imulla syvälle nieluun ja kädellä puristelin ja venyttelin palleja. Väliin työnsin sormia peräaukkoon. Jouni alkoi vikistä ja nytkähdellä kuin olisi ollut antamassa periksi. Sitten hän tuli. Spermaa syöksyi nielu täyteen, pursusi leualleni, Jounin karvoille ja puolukanlehdille. Kun hän oli tyhjentynyt, minä syljin ja pärskin mällejä ympäriinsä. Pyyhin kieltäni t-paidan helmalla.

Könysin istumaan Jounin rinnan päälle, polvet hänen kyljissään. Niittasin hänen kätensä ranteista maahan. Puuskutin itse vielä ihan kiimassa. Ne siniset silmät tuijottivat yhtä siniselle taivaalle. Jotenkin vielä kiihdyksissäni ajattelin samentaa sen katseen kirkkauden runkkaamalla harmaat spermani Jounin silmille, mutta en voinut tehdä sitä, vaikka kaluni seisoi kivikovana ja vaativana. Hän huokaisi hiljaa:

- Olin haaveillut, että tämä ensimmäinen kerta olisi ollut kauniimpi, hellempi.

- Anteeksi. Tulin kai hulluksi.

- Niin.

- Voisitko… haluaisitko lähteä luokseni? Tehtäisiin tämä toisin. Niin kuin sinä haluat.

- Haluatko sinä?

- Haluan. Haluan naida sinua ja haluan, että panet minua.

- Oikeasti?

- Joo.

Hänen kätensä nousivat hyväilemään varovasti minun reisiäni. Kumarruin suutelemaan häntä hellästi, ja hän vastasi pehmeillä huulillaan tunnustellen. Autoin hänet viimein ylös, haimme pyöräni ja lähdimme luokseni. Matkalla emme puhuneet juuri lainkaan, välillämme vallitsi jännittynyt, odottava tunnelma.

Etupihalla Jouni pysähtyi katselemaan puutarhaani.

- Tämä on kaunis. Olen nähnyt, kun puuhailit täällä, hän ihaili ilokseni. – Vähän vaikea uskoa, että sinä olet kiinnostunut tällaisesta.

- Miten niin?

- Eikö tämmöinen ole enemmän niin kuin naisten puuhaa? Siroa eikä tuollaisten isojen miesten työtä.

- Vai akkojen hommaa! Varo sanojasi tai perun puheeni hellyydestä tuolla sisällä, virnistin hänelle, ja hän punastui.

En perunut. Siitä tuli kaunis rakastelu. Heti eteisessä kietouduimme lämpimään syleilyyn. Kätemme tutkivat vartaloita uteliaina, pehmeinä ja hetkittäin vaativasti lihaksia puristaen. Ihmeellinen onnen tunne valtasi minut, Jouni oli niin täysi siinä käsivarsieni halauksessa. Suumme imeytyivät pitkään suudelmaan. Aloimme riisua toisiamme hitaasti. Huulet ja kielet tutkivat tarkoin toisen paljastuvaa ihoa. Nostin hänet syliini, pyörin ympäri hitaasti ja imin hänen nännejään.

Siirryimme toisissamme kiinni olohuoneeseen, matkalla poimin kylppäristä kumeja ja liukuvoidetta. Polvistuimme matolle ja painelimme kalujamme toisiaan vasten. Varovasti kaadoin Jounin alleni, ja hän puristi jalkansa kätensä selkääni. Purimme toisiamme kaulaan olkapäihin. Aloimme huohottaa yhä syvemmin, mutta minusta se kuulosti kuin olisimme laulaneet.

Jouni väänsi minut alleen ja ahmi minua suullaan joka puolelta. Voihkin jo aivan hulluna ja vaadin saada naida häntä heti. Hän asettui viereeni selälleen. Otin liukkarin ja valmistelin hänen aukkonsa hartaasti ja hellyydellä. Kumitin kaluni ja hitaasti työnnyin häneen. Hän inahteli ja ulisi hiljaisella äänellä. Välillä hänen selkänsä nousi kaarelle, väliin hän taivutti päätään taakse ja lihaksikas kaula tarjoutui kuin syötäväksi minulle. Hän oli niin upea ja kiihottava siinä allani, etten kyennyt pitkään hillitsemään itseäni. Äidyin villiin laukkaan niin, että Jouni nytkähteli työntöjen tahdittamana ja huusi kauniita sanoja silmilleni. Laukeamisen jälkeen vapisin pitkään hänen päällään, ja hän silitteli ja suukotteli minua:

- Tuntui aivan mahtavalta. Sinä tosiaan osaat rakastella muutenkin kuin raaka metsän peto.

- Jaa, mutta olisiko sinulla mitään sitä vastaan, että sinä ottaisit nyt minut kuin raakalainen?

- Pitäisitkö sellaisesta?

- Joo. Minua kiihottaisi nähdä noiden sinun lihastesi jännittyvän, kun nait minua, vaikka kuinka pyristelisin vastaan, tunnustin vähän nolona.

- Haa, varo vain, voin innostua tosi hurjaksi, hän murisi muka uhkaavasti.

- Lupaat vain, hymyilin onnellisena.

Että hän paiskoi minua. Siinä oli sitä hurjuutta ja rajuutta. Taistelin minäkin kyllä vastaan aivan haltioissani. Lopulta olimme yltä päältä hiessä ja niin sekaisin päästämme, että vain hätäisesti ehdimme liukastaa aukkoni ja ottaa kortsun. Sitten minä sain sitä helvetin moloa. Takaapäin. Kovaa, ilman armoa. Jouni pahoinpiteli minua kyrpänsä lisäksi väkevillä kourillaan. En yleensä ollut antautunut antavaksi osapuoleksi, mutta tällaiseen raisun miehekkääseen ottamiseen olisin vastedes aina valmis. Olin koko äijä yhtä vikisevää, valittavaa ja aivan saatanallisesti nauttivaa reikää sen kyrvän raivoisassa käsittelyssä. Ja luulenpa, että Jounikin lopulta laakinsa sisääni ampuessaan nousi lentoon taivaalle. Ainakin hän vannoi niin.

Makasimme pitkään siinä matolla ja hiljaksiin jutustellen tutustuimme toisiimme. Jouni halusi tietää suhteestani Marcukseen ja Timoonkin. Kerroin niin kuin asia on. Selvitin muutkin miesseikkailuni ensimmäisestä kokemuksesta alkaen. Hän puolestaan kertoi omasta elämästään. Hän oli työskennellyt pitkään Brysselissä – ei kai vaikea arvata minkä organisaation palveluksessa – ja hänellä oli ollut pitkä suhde yhden britin kanssa.

Tällä tavalla arastellen ja tunnustellen suhteemme on lähtenyt liikkeelle. Emme me ihan täysin ole uskaltaneet toisiimme sitoutua – ainakaan vielä. Hauskaa ja välillä villiä menoa me kyllä harrastamme. Olemme mitanneet toistemme kyrvätkin täydessä seisokissa, ja pakko tässä on nieleskellä miehistä ylpeyttä, mutta Jounin vehje on paitsi selvästi paksumpi niin myös puoli senttiä pitempi kuin minun, perskeles.

Timo oli meille alkuun ihan raivona ja haukkui meitä inhottaviksi pettureiksi ja uhkaili ties millä. Me teimme Jounin kanssa kavalan suunnitelman ja houkuttelimme Timon minun luokseni saunomaan. Sitten panimme häntä patukoillamme yhtä aikaa takapuoleen ja niin se ruikutus lakkasi. Marcuksen kanssa olen pitäytynyt vain ystävyydessä ilman seksiä, mutta silti Jouni vielä kyräilee häntä alta kulmiensa.

Että tämmöistä kyttäilyä tämä nyt sitten on ollut.