Tuomas

Minulla ei ollut koko keväänä seksielämää, ellei runkkailua lasketa sellaiseksi. Ihan kesäkuun alussa Markku lähti johonkin motoristien kokoontumisajoon ja luulin hänen viipyvän sunnuntaihin. Minä innostuin lähtemään kaupungin baareihin miehen metsästykseen. Törmäsin yhteen Jouniin, jonka kanssa olimme joskus harrastaneet tosi villiä ja raisua menoa nahkakuteet päällä. Olimme minun luonani jo ennen puolta yötä. Seksissä ei sinänsä ollut mitään valittamista. Hilluimme tuntitolkulla rajuissa ja äänekkäissä panoissa, hiki vain lensi, nahka natisi ja mällejä ryöppysi kerta toisensa jälkeen karjunnan säestyksellä.

Aamulla kun saattelin Jounia ulkoportailla, huomasin Markun pyörän tallin kupeella. Helvetti, missä välissä hän oli tullut kotiin. Hätäännyin ja syöksyin sisään. Istuin keittiön pöydän ääressä ja pyörittelin hermona kahvimukia. Oliko Markku tullut niin, että oli kuullut meidän menomme? Se mahdollisuus hävetti minua helvetisti. Miksi? Eikö minulla muka ollut oikeutta seksielämään? Kyllä, joo, tavallaan, mutta… mutta… Kalpenin, jähmetyin. Ei, ei minulla ollut oikeutta. Minun oli oltava Markulle uskollinen. Henkäisin kauhusta: Tunnusta pois, jätkä, olet toivottoman syvästi rakastunut siihen jätkään. Haluat vain häntä. Hirmuinen raskaus valahti ruumiiseeni ja vain tuijotin ikkunasta Markun moottoripyörää.

Pitkän ajan päästä Markku tuli ulos nahkapuvussa ja nousi pyörälleen. Ennen kuin veti kypärän päähänsä, hän huomasi minut ikkunassa. Hän ei tervehtinyt, vaan kaahasi kiukkuisesti ulos portista. Voi paska, hän tietää, hän oli kuullut. Kirosin itseäni, kyrpääni, kirosin Jounia, raivosin Markulle. Hermona en keksinyt muuta kuin vetää saappaat jalkaan ja mennä kasvimaalle nyhtämään aivan raivona porkkanapenkistä rikkaruohoja. Taisi siinä lentää kompostiin muutama porkkanantaimikin. En rauhoittunut yhtään, vaikka yritin todistella, että minun seksielämäni ei kuulunut Markulle pätkääkään, helvetti soikoon.

Markku palasi iltapäivällä. Katsoimme toisiamme hetken pihan yli tekemättä elettäkään. Vittu, että se jätkä oli komea siinä ajopuvussaan. Minua nolotti aivan saatanasti, mutta ylpeyttäni nieleskellen kävelin hänen luokseen. Hän tuijotti minua synkkänä ja parta jäykkänä.

- Olitkin tullut aikaisemmin kuin luulin, mutisin.

- Joo, huomasin, että te ette huomanneet, hän tuhahti inhoten.

- Hei, en minä, jos olisin tiennyt…

- Vittu, mitä se minulle kuuluu, kenen kanssa sinä nussit ja milloin, hän karjaisi yhtäkkiä aivan raivona.

- Mitä saatanaa sitten huudat!

- Ei kuulu sinulle, kusipää!

- Hanki itselles muija, jos toisten naiminen noin koville ottaa, raivosin jo minäkin takuulla naama punaisena.

- Vitut tähän akkoja raahaamaan, kun homossakin on kestämistä!

Jos hän ei olisi rynnännyt sekopäisenä sisään, siitä olisi varmaan puhjennut tappelu. Häpeä tunnustaa, mutta purskahdin siinä pihalla itkuun. Tärisin horkassa ja hoin, että älä mene Markku pois, älä ala inhota minua. Vasta nyt myöhemmin Markku on tunnustanut, että hän oli tullut aivan saatanan mustasukkaiseksi minusta.

Silloin se oli karmeaa aikaa, ja välimme pysyivät kylmän asiallisina pari viikkoa. Se oli minulle tuskaa niin äijä kuin olenkin. Sitten pari päivää ennen juhannusta Markku tuli illalla minun puolelleni. Hän sanoi vaisuna:

- Anteeksi, Tuomas.

- Ei! Älä! Anna sinä ensin anteeksi minulle!

- Minähän se törppö olin!

- Etpäs kun minä!

- Mitä tämä nyt on, Markku naurahti. – Alammeko taas tapella?

- Joo, me homot tykkäämme tapella tuollaisten bodarikorstojen kanssa, hymyilin onnellisena.

- Voi vittu, teidän homojen kanssa sitten.

Hän kaappasi minut tiukkaan syleilyyn. Taputtelimme toisiamme selkään. Hän pörrötti vaaleat kutrini sekaisin ja minä nyhdin häntä parrasta. Emme tietenkään jatkaneet niitä turhan helliä eleitä pitkään vaan siirryimme hetkeksi vääntämään leikkipainia – niin miehet vain tekevät, kun uhkaa mennä liian herkäksi.

Kun sovinto oli näin luotu, Markku kertoi, että hän oli lähdössä Emilian kanssa juhannuksen viettoon vanhempiensa mökille ja toivoi, että minä tulisin mukaan. Vähän häkellyin ja yritin estellä, mutta kun ei minulla muutakaan ollut, suostuin tosi mielissäni. Menimme Markun pikkusiskon autolla. Ne olivat hienoja päiviä. Koko perhe oli tosi mukava ja hauska, mitä ei äkisti välillä tylyn yrmeän Markku-pojan perusteella olisi uskonut. Leikittelin siellä ajatuksella, että oikeastaan Markku näin esittelisi minut vävyehdokkaana. Pilkkasin itseäni, että kaikkea minä keksinkin, mutta näin jälkeenpäin katsoen sitä se oli.

Seuraavina viikkoina välimme olivat mielestäni lämpimämmät ja läheisemmät kuin koskaan. Minä haistoin ja tunsin välissämme eroottisen jännitteenkin, mutta Markusta en ollut varma enkä siksi uskaltanut riskeerata ihania välejämme. Olin ihan riittävän onnellinen niilläkin eväillä, vaikka haaveilinkin sen lihaskimpun tiukasta syleilystä.

Markun loma alkoi heinäkuun alussa ja Emilia muutti meille kokonaan pariksi viikoksi. Niin, meille. Siltä minusta tuntui, kun olimme minun vapaa-aikanani koko ajan kaikki kolme yhdessä. Minun lomani alkoi puolivälissä kuuta. Lauantaina, Emilian viimeisenä päivänä meillä tulin kaupasta, ja Markku tyttärineen viereisestä metsästä. Tytöllä oli minun vanha sininen leikkiämpäri täynnä mustikoita. Silmät loistaen hän selitti:

- Kato, mä keräsin ne kaikki melkein itse.

- Toisen mokoman söit suihisi, Markku hymyili.

- Vau, tosi hienoa, ihastelin ja tyttö säteili ylpeänä.

- Iskä tekee minulle mustikkamaitoa.

- Hei, mitäs tuumaisitte, jos me tekisimmekin niistä yhdessä mustikkapiirakkaa, sain hullun idean.

- Joo! Mustikkapiirakkaa, Emilia innostui.

- En minä ainakaan osaa, Markku toppuutteli.

- En minäkään, mutta kaivetaan minun äitini reseptivihko ja tehdään sen mukaan, aloin touhottaa ihan kunnolla.

Niin teimme. Aivan loistavaa kolmen tumpelon jauhopeukalon sekoilua. Nauroimme valkoisina jauhoista, mutta niin vain saimme aikaiseksi herkullisen piirakan – ja siniset hampaat ja huulet. Muistan haikeana huokaisseeni, että tällaiselta varmaan tuntuu, kun miehellä on perhe.

Seuraavana päivänä Markku vei Emilian äidilleen, kun ex-vaimolla alkoi vuorostaan loma – tai vaimo se vielä virallisesti oli, kun harkinta-aika ei ollut päättynyt. Halasimme tytön kanssa hartaasti hyvästeiksi, vaikka eihän se mikään lopullinen ero ollut. Huomasin Markun katselevan meitä huuliaan pureskellen ja jotenkin levottomana. Minusta oli vähän kyseenalaista lähteä kuskaamaan niin pientä lasta moottoripyörällä enkä voinut pitää suutani kiinni:

- Onko tuo nyt turvallista? Miksette te voi mennä bussilla?

- Älä, jätkä, hössötä kuin joku akka, Markku rypisti minulle kulmiaan.

- Mikä vitun akka!

- Ei saa kiroilla, Emilia täräytti.

- Ei niin, anteeksi kauheesti, nolostuin.

- Ei se mitään. Isä kiroilee joskus enemmän, tyttö paljasti lohduttavasti.

- Niinkö, naurahdin. – Ajakaa nyt kuitenkin varovasti.

- Joo, joo, kuului ärähdys Markun kypärän sisältä.

Pyöriskelin vähän haikeana pihalla ympäriinsä enkä osannut tarttua oikein mihinkään. Miten se pari viikkoa leikkiperhe-elämää olikin ollut niin mukavaa. Vähän huokaisin, mistä minä homona jäin paitsi, mutta myönsin kyllä, että en minä voisi muuksikaan ruveta. Sen sijaan mietiskelin kaihoisana, voisikohan Markku joskus mitenkään löytää itsestään homon tai edes teeskennellä sellaista ja ruveta elämään minun kanssani. Ajatella, tällaisia pohdin minä, joka olin tehnyt kaikkeni vältellessäni parisuhdetta!

Sisällä tartuin siihen tiskipöydälle jääneeseen siniseen leikkiämpäriin. Siitä keksin, että minähän lähden myös mustikkaan. En ollut samoillut siinä naapurimetsässä aikoihin, vaikka tunsin sen lapsuus- ja nuoruusvuosiltani melko pitkälle. Kaivoin komerosta maastopuvun päälle ja kiskoin Kontiot jalkaan. Hain saunalta vähän isomman ämpärin. Samassa Markku kaarsikin jo takaisin. Kun hän riisui kypäränsä, hänen hiuksensa olivat seksikkään hikiset, vaikkei ollutkaan mikään hellepäivä.

- Miten meni, kysyin.

- Ihan hyvin. Vähän haikeata vain, hän huokaisi.

- Vaimon kaipuuta, vai, ilkeilin oikeastaan tarkoittamatta.

- Haista vittu, saatanan homo, hän murahti.

- Ei saa kiroilla, muistutin häntä huvittuneena.

- Onko itsellesi tulossa tänne joku pano, hän synkisteli.

- Ei. Miten niin?

- No kun sinulla on tuo seksiasu päällä.

- Mikä helvetin seksiasu tämä on, hämmästelin ja tutkin maastopukuani.

- Eikö se sitten ole? Näytät ihan sotilaalta. Saappaatkin vielä, Markku näytti niin velmulta, etten tiennyt, hymyilikö hän vai kuolasi.

- Jumalauta, jos jollakin tässä pihassa on seksiasu, niin sinulla. Nuo nahkakuteet saavat minun kyrpäni hikoilemaan ja pallit kiehumaan, paukautin vahingossa niin rohkeasti, että punastuin saman tien.

- Ihan tosi, Markun kulmakarvat kohosivat hiusrajaan. – Miksi sinä muuten et pidä ikinä niitä omia nahkakuteitasi?

- En viitsi saattaa sinua kiusaukseen esiintymällä liian seksikkäänä. Äh, ei kun minä olen menossa mustikkaan.

- Ai jaa? Odota, minä tulen mukaan.

Hän ryntäsi sisään ja tömisteli portaat raskaankuuloisesti omalle puolelleen. Kului hetki ja sitten töminä laskeutui alas. Hän ilmestyi ulos edelleen siinä nahka-asussa, mutta saappaat olivat vaihtuneet isoihin kumisaappaisiin. En voinut olla nauramatta:

- Onko tuo nyt sopivaa pukeutumista metsäretkelle? Vai aiotko houkutella mustikat ämpäriin seksikkyydellä?

- Hei, niinhän aiot itsekin tehdä, senkin homosotilas!

- Mistä kohtaa tämä asu on muka seksikäs?

- Päältä ja alta, Markku hymyili huvittuneena ja minä nielaisin.

- Just joo, jos et lopeta, sinusta paljastuu kohta militanttipervohinttari, mumisin hämilläni – ja aavistuksen imarreltuna.

- Ja sitähän sinä toivoisit, homo, hän naurahti.

- Mitäpä muutakaan, laukaisin ja lähdin kohti metsää.

Markku tuli perässä. Jonkun aikaa jatkoimme tuota levotonta huulenheittoa. Että minun sydämeni jyskytti! Minuun iski aivan älytön Markun kaipuu. Arvelin, että Markku vain pelleili, mutta siitä huolimatta minun teki hillittömästi mieli hypätä hänen kimppuunsa, kaiken mokaamisen uhallakin. Minun ruumiini ulvoi halusta möyriä sen ison miehen kanssa pitkin poikin metsänpohjaa. En tietysti uskaltanut tehdä niin, mutta silmäni tarrasivat siinä metsää samotessamme jatkuvasti kiinni häneen, nahkahousuperseeseen, saappaisiin, siihen partaan. Yllätin hänetkin pari kertaa mulkoilemasta minua. Päässäni takoi, voisiko… olisiko… haluaisiko hän… mitä hän sanoisi, jos minä… En tehnyt mitään. Huutelimme aina välissä toisillemme seksiherjoja asuistamme ja homoista. Väliin nauroimme räkäisesti, väliin tunnelma kävi kumman kireäksi. Päästinpä pari lausetta asennevammaisista heteroistakin, jotka leikkivät tulella ja omilla rajoillaan. Niihin Markku ei sanonut mitään, tuhisi vain pahaenteisesti.

Kun ämpärini oli puolillaan mustikoita, menin Markun luo katsomaan, mikä hänen saaliinsa oli. Hän oikaisi selkänsä ja näytti melkein täyttä sankoaan. En minä niitä mustikoita kuin vain vilkaisin pikaisesti, kun se kaipuu kumautti minua taas täysillä. Markku oli siinä mustanahkaisena jättiläisenä niin mielettömän näköinen, syntiin houkuttelevan seksikäs. Ehkä se metsäkin ympärillä tehosti vaikutelmaa. Yritin saada suupielet nykien hymyä aikaiseksi, mutta lähinnä nieleskelin sylkeä. Markku oli jotenkin synkän hiljainen, hieraisi niskaansa ja alkoi sitten hypistellä partalettiään toinen käsi lanteilla. Hän katsoi minua ujosti alta kulmain, hikipisaroita kimmelsi hänen otsallaan. Ihan kuin hän olisi hetken pidättänyt hengitystään ja puuskahti sitten:

- Tuota, näistä homopuheista…

- Joo, anteeksi. En minä millään pahalla sinua kohtaan.

- Ei, kun… Et kai sinä tykännyt kyttyrää?

- En. Tiedäthän sinä töistäkin, että minulle voi ihan vapaasti vittuilla asiasta. Tai siis kohtuudella.

- Joo, mutta… äh, minä ajattelin vähän muutakin.

- Niin kuin mitä?

- Voi vittu. Saatana! Perkele! Että on yhtä helvettiä, hän täysin yllättäen puhkesi karjumaan, tempaisi pihlajasta oksan ja alkoi pieksää sillä maata. – Jumalauta Tuomas…

Hän istahti mättäälle ja hautasi päänsä käsiin. En tajunnut yhtään mitään. Tuijotin häntä vain ihan hölmönä. Äkkiä hän ponkaisi takaisin pystyyn ja tuijotti minua sekopäisenä. Hän puuskutti raskaasti. Sitten hän lähes kuiskasi:

- Tuomas, paini mun kanssa.

- Häh?

- Painitaan, ole kiltti. Nyt. Heti. Käy minun kimppuun, hän vetosi jotenkin avuttomana.

- Äh, en tiedä, uskallanko.

- Leikillään vain. Ei mitään tappomeininkiä, hän suorastaan rukoili.

- En minä sitä, vaan jos minulla rupeaa seisomaan.

- Entä sitten? Luuletko, että minä sitä säikähtäisin, hän ärähti. – Ja mitä itse sanoisit, jos minulla paukahtaisi pystyyn?

- Eikä?

- Joo, senkin sotilas, vitun hinttari.

Mieletön onnen tunne räjähti sisälläni. Kai se näkyi naamallanikin, sillä Markku puhkesi leveään hymyyn. Huusin vain, että saatanan homo, ja loikkasin hänen kimppuunsa. Sain käsivarteni hänen reisiensä ympärille ja puskin hänet olkapäälläni kumoon. Se olikin ainoa sankarillinen suoritukseni siinä taistelussa. Hetkessä makasin sen raskaan jätkän alla puristuksissa. Nahka natisi päälläni, ja se parta hieroutui kasvoihini. Suutelimme aivan hulluina kiimasta ja onnesta. Markku nylkytti lantiotaan haaroihini kovilla iskuilla ja ähkyi syvällä rintaäänellä. Minä vain urahtelin ja potkin saappaillani hänen kumppareitaan ja pakaroitaan.

- Anna minä otan sinulta suihin, huohotin rukouksen, kun Markku tuntui kiihdyttävän kohti laukeamista.

Hän könysi kontilleen siihen viereen, ja minä revin sen jättikyrvän nahkahousuista. Puristin sitä juuresta ja otin sitä suuhun niin pitkälle kuin sain. Jumalauta, mikä kalu! Markku repi hiuksiani, kiroili sylki roiskuen ja lykki lantiotaan suuhuni. Sitten hän tulitti raivoisilla laukauksilla mällinsä kitaani. En ehtinyt niellä läheskään kaikkea, vaan suuri osa valui pitkin leukaani ja alas mustikan varvuille.

Sitten hän silmät pystyssä rojahti selälleen ja päästeli pitkiä huokauksia. Syöksyin hänen päälleen ja puristin polveni hänen kylkiinsä. Kaivoin oman kivikovan kaluni ja aloin runkata sitä. Markku katsoi touhuani ehkä vähän ihmeissään, manaili jotakin vitun homosta ja silitteli saappaitani. Minä uhosin kuin raivoissani, että nyt hän saa hinttarin kuumat liemet naamalleen. Tulitin niillä kuitenkin sitten hänen nahkatakkiaan, jonka saman tien nuolin puhtaaksi. Lopuksi rojahdin makaamaan hänen päälleen, ja hän kietoi kätensä selkääni tiukkaan halaukseen.

- Luojan kiitos, se on viimeinkin ohi, hän huokaisi.

- Mitä vittua! Oliko tämä sittenkin sinusta niin kauheaa, tyrmistyin.

- Ei, ei! Minun vuoden kestänyt helvettini on vain nyt ohi. Et tiedä, miten minä olen jahkannut tämän asian kanssa. En ole koskaan tosissaan miettinyt tätä kenenkään muun jätkän kohdalla. Sinä kusipää olet saanut minut haluamaan homoksi.

- Oho. Entä lasketaanko se minulle hyväksi teoksi vai pahaksi?

- Hyväksi. Joo. Ainakin nyt. Mutta uskotko, että se on ollut raskasta. Kun haluaa ja ei halua. Uskaltaa ja ei. Toivoo ja sitten vihaa itseään ja ruumistaan, joka haluaakin toista miestä. Sitä inhosi omassa miehuudessaan niin homoa kuin heteroa. Ja se häpeän pelko! Ja sen pelko, että sinä et haluaisikaan minua.

- Minä olen rakastanut ja himoinnut sinua siitä meidän ensimmäisestä painista lähtien siellä töissä.

- Ihan tosi. Miksi et sanonut mitään?

- Niin kuin mitä? Tai miten? Sinä olit hetero ja pelkäsin kuollakseni, että suuttuisit minulle iäksi päiväksi.

- Voi vittu, ei ole tainnut olla helppoa sinullakaan?

- Just nyt sillä ei ole väliä.

Suutelimme pitkään ja hellästi. Nousimme hiljalleen ylös, tungimme kalut housuihin ja siistiydyimme muutenkin. Kun emme olleet onnistuneet kaatamaan mustikkaämpäreitämme, päätimme tyytyä saatuun saaliiseen siltä päivältä ja lähdimme kotiin. Olipa siinä kaksi onnellista miestä, tuskin ennen siinä metsässä. Matkalla jo rupesin ruinaamaan Markulta:

- Kai me jatkamme peuhaamista, kun päästään kotiin?

- Joko sinä nyt haluat uusintaa, hän naurahti.

- Jo. Ja voisit olla äskeistä rajumpi ja kovakouraisempi. Siis jos vain haluat tietenkin.

- Hei, miltä minä oikein näytän? Joltakin mamikselta vai?

- Et onneksi, helvetti soikoon. Sinä olet saatanan kova jätkä. Jos sinä haluat, niin enhän minä pysty olemaan kuin säälittävä rääpäle sinun kourissasi.

- Älä ole. Minusta olisi kiihottavaa, kun panisit tiukasti vastaan. Niin kuin silloin siinä painissa.

- Täältä pesee. Onko muita toiveita? Panenko nahkavermeitä päälle?

- Pane ihmeessä. Olen aina haaveillut kamppailevani prätkä-äijän kanssa. Vaikka olet sinä jumalattoman kiihottava tuollaisena sotilaanakin.

- Sinustahan paljastuu melkoinen pervo.

- Älä. Itseäkin hämmästyttää. Mutta on jotenkin hemmetin vapautunut olo, kun saa sanoa ääneen noloimmatkin himonsa.

- Niissä asioissa emme sitten pidä salaisuuksia vai mitä?

- Ei kai tässä enää mitään isompaa hävettävää olekaan, hän naurahti helpottuneena.

- Hitto, minun perseeni piereskelee jo riemusta, kun saa kohta sinun parrua.

- Sinnekö pitäisi tuikata? Osaankohan?

- Jos et, niin äkkiä opit. Tai muuten minä tuikkaan sinua.

- Oho, hirveä uhkaus, hän hymyili.

Veimme mustikat keittiöön ja siivosimme ne vasta myöhemmin illalla. Kolusimme nahkavarastoni ja valitsimme minulle mustat motoristitakin ja chapsit sekä tylpät bootsit. Sikäli onnistunut valinta, että Markku alkoi välittömästi käydä kuumana ja retuutti minua aika raisusti vastaanpanostani huolimatta – tai sen kiihottamana. Hänen ehdotuksestaan menimme yläkertaan entiseen pervoiluhuoneeseeni, jossa oli peilit vielä seinällä ja joka nyt toimi Markun makuuhuoneena.

- Et arvaa, kuinka usein olen runkannut näiden peilien edessä ja arastellen haaveillut sinusta, hän puhisi lukitessaan minut takaapäin vahvojen käsivartensa otteeseen.

- Nyt ne näkevät unen muuttuvan todeksi. Raiskaa minut, pliis.

Jumalauta, että minä tappelin vastaan ja huusin, mutta oli aivan mahtavaa joutua alistumaan sille raivoavalle ja kiroilevalle nahkajätkälle. Sen hirmu kyrvän saaminen persereikääni oli kylläkin melkoista sähellystä. Eihän sille pesäpallomailalle meinannut kortsukaan mahtua. Lopulta onnistuimme niin, että minä nojasin takapuoli pystyssä sängyn päätyyn ja Markku jyysti minua seisaaltaan takaapäin. Siitä asennosta pystyimme katsomaan molemmat itseämme peileistäkin. Sairaan kiihottavaa. Minusta oli kuitenkin upeinta se helvetin kovan patukan sahaaminen sisälläni. En ollut koskaan nauttinut kenenkään vehkeestä niin paljon, ehkä siinä oli osuutta sillä rakkaudellakin, jota sain nyt vapaasti tuntea Markkua kohtaan. Jälkeenpäin loikoilimme pitkään siinä kovalla lattialla ja hyväilimme ja suutelimme toisiamme loputtomiin. Markun kehotteluista huolimatta en halunnut itse runkata enkä antanut hänenkään tehdä sitä minulle.

Valuimme hiljalleen alakertaan ja leikimme kotileikkiä niissä nahka-asuissa. Siivosimme ja pakastimme nimittäin ne mustikat. Minä en ole siis pätkääkään kotitalousihminen, mutta taisin touhuta kohtalaisen innokkaana, sillä Markku naurahti lopulta:

- Kas kun et keksinyt ruveta taas piirakkaa leipomaan.

- Se puuha saa odottaa, kunnes saamme pikku neidin leipomistiimiimme touhuamaan.

- Kiitos, Tuomas, että jaksat Emiliaa niin hyvin.

- Häh? Tuota, tiedätkö, kun se tyttö oli täällä, niin minusta tuntui kuin minulla olisi ihan ikioma perhe, tunnustin hiljaa.

- Perhe? Tuomas… äh… haluaisitko oikeasti olla perhe minun ja Emilian kanssa, hän katsoi minua vakavana.

- Hitto Markku, haluan. Yritäpä vain estää minua, löin häntä nyrkillä rintaan ja purin hampaita yhteen, etten alkaisi ulvoa.

- Sinä, vannoutunut vanhapoika, minun mieheni, Markku kiljahti ja kaappasi minut syliinsä ja pyöritti ympäri keittiötä.

Se onnen hetki päättyi hurjaan paneskeluun siinä keittiön lattialla. Hän pani minua etunojapunnerruksessa ylläni ja minä kiskoin häntä parrasta, hakkasin selkään hartioihin. Oman orkkunsa jälkeen Markku vielä imi minua ja lopuksi runkkasi minut naamalleen.

Loppuillan retkotimme sohvallani telkkarin ääressä ja suunnittelimme tulevaisuutta. Päätimme, ettemme ainakaan ihan ensimmäiseksi julista suhdettamme koko maailmalle. Niin on edelleenkin eikä kumpikaan valita sitä. Vaikka siitä illasta jaoimme vuoteen keskenämme joka yö, kun olimme kahden, niin Emilian ollessa meidän kodissamme Markku ja hän yöpyivät ylhäällä.

Seuraavana päivänä oli helle, joten nahkakuteet joutuivat kaappiin. Mutta olimmehan me silmäniloa toisillemme uimahousuissakin, erityisesti Markku hiestä kiiltävine lihaksineen. Varsinkin kun vedimme kumpparit jalkaan ja menimme kasvimaalle ahertamaan. Emmehän me lomalaisina koko aikaa jaksaneet töitä tehdä. Välillä oli ihan pakko kisailla ja painiskella perunan varsia kumoon. Siinä pihalla emme paneskelleet, vaikka se aika suojaisa onkin. Saunaan me pakenimme ja se korsto rynkytti minua lauteita vasten edestä ja takaa. Mikä onnen aikakausi silloin alkoikaan! Eikä loppua ainakaan vielä näy.

Syyskuun lopussa Markun avioero vahvistettiin lopullisesti. Sen myötä vaimokin kuulemma muuttui sävyisemmäksi. Eroa seuranneena viikonloppuna järjestimme ison äijien saunaillan. Yli kymmenen ukkoa yhteensä meiltä töistä ja Markun pari bodarikaveria. Hihitellen olimme päättäneet, ettemme sentään minun homotuttujani kutsu kaikenlaisten vaarojen ehkäisemiseksi – silloin muuten Markku tunnusti sen mustasukkaisuuskohtauksensa. Aika hupaisaa äijäörvellystä oli se koko ilta. Markun vapaudelle skoolattiin vähän väliä, mutta me vilkuilimme aina silloin pirullisesti toisillemme: vai vapaudelle, tietäisivätpä.

Sunnuntaina pulttasimme ne peilit kellarin isoon huoneeseen. Roudasimme sinne patjoja ja kaappiin nahkakuteita, liukkaria, hierontaöljyä, nahkahihnoja sitomisleikkeihin. Kortsuja emme enää käyttäneet, kun testit olivat osoittaneet meidät puhtaiksi. Kattoon kiinnitimme kaksi koukkua. Niitä tarvitsimme minun suosikkiasentooni, jossa Markku sitoo minut käsistä koukkuihin niin, että jalat juuri ja juuri yltävät lattiaan. Siinä hän sitten panee minua takaapäin. Se on tosi mieletöntä, kun asento pakottaa pakarat puristumaan yhteen tiukasti. Markkukin hihkui eka kerralla, että ihan kuin neitsyttä panisi.

Emme me muuten paneskele pelkästään raisuissa pervoiluleikeissä. Me myös rakastelemme. Se alkoi jo silloin kesällä. Yksi yö, kun kävimme nukkumaan alastomina ja hyväilimme hellästi toisiamme, Markku kysyi äkkiä, miltä se kyrpä perseessä oikein tuntuu. Ehdotin, että mitä jos minä naisin häntä. Hän hämmästyi, pystynkö minä siihen. Murahdin, että saatana, olenhan minä sentään mies. Teimme sen hyvin lempeästi ja hitaasti, suudellen näykkien ihoa iholla hyväillen. Valmistelin Markun aukon huolellisesti ja jo siinä vaiheessa hän voihki nautinnosta. Sitten kun tunkeuduin häneen rauhallisen sitkeästi ja vetelin pitkillä vedoilla, hänen silmänsä muljusivat holtittomasti ja hän vikisi yhtä soittoa. Minun ei tarvinnut siinä samalla kuin pari kertaa vetäistä hänen patukkaansa, kun hän roiski liemet vatsalleen. Näin meidän roolimme ovat muokkautuneet, hän panee minua raivopäisenä, minä häntä hellyydellä ja kumpikin nauttii.

Kohta on taas molemmilla loma, tällä kertaa samaan aikaan. Töissä ei muuten kukaan ole sen yhden kesän jälkeen jatkanut sitä luppoajan painiharrastusta. Leukoja kyllä vedellään edelleen. Nyt lomalla lainaamme taas Markun pikkusiskon autoa ja koluamme Emilian kanssa läpi niin monta huvipuistoa kuin vähän yli viikossa ehtii. Nukumme teltassa, saa nähdä kuinka sekin onnistuu niin monen vuoden jälkeen. Tämmöistä tavallista perhe-elämää tämä on alkanut olla ja helvetti, minä en ainakaan voi valittaa, olen siksi paljon nyt onnea saanut. Eikä tuo Markkukaan juuri nurise. No, kai sen verran voin tähän tummaa väriä lisätä, että äitini kuoli viime talvena, mutta se oli jo kauan odotettavissa. Niin ja Harrikkaa on hoidettu niin hyvin, että se on parempi kuin uutena.