Tuomas

Työskentelen asentajana liikennelaitoksen varikolla. Meillä on siellä melko hyvä työporukka ja rento meininki hyvässä äijähengessä. Minun homouteni ei edes ole ongelma. Kun asia joitakin vuosia sitten tuli ilmi, kaverit ensin vähän hölmistyivät, mutta pian asiasta alkoi vain ihan tavallinen kevyt kenttävittuilu. Erityisesti jätkiä huvitti, kun todistelin, kuinka paljon mahtavampaa on elää vapaana homona kuin muijan tukahduttavassa niskalenkkiotteessa. Niin, olin parisuhdetta kartteleva irtopanojen metsästäjä siihen aikaan ja siksi ylistin poikamiehen elämää. Mutta siis eivät pojat asiasta mitään elämää suurempaa ongelmaa tehneet.

Tai kyllähän yksi Harri yritti olla minulla tosi paskamainen tämän homojutun takia. Hän oli siis niin tosi natsi, homovihaaja, mutta ei se kestänyt kuin yhden iltapäivän. Markku on tunnustanut minulle jälkeenpäin, että hän jäi töiden jälkeen Harrin kanssa kahden kesken pukuhuoneeseen ja piti sille puhuttelun. Ja se puhuttelu ei ollut mikään helläkätinen, ei sinne päinkään. Harri ilmestyi aamulla töihin lievästi sanottuna naama turvoksissa. Sen jälkeen hänestä tuli ihan hyvä työtoveri. Tosin silloin, kun muut innostuivat kaverilliseen vittuiluunsa homoista, Harri meni mykäksi ja kalpeni vilkuillen salaa Markkuun.

Tämä Markku oli ja on aivan mahtava tyyppi. Siihen aikaan hän oli aika hiljainen myhäilijä, samanikäinen kuin minä, puolivälissä neljääkymmentä. Hän oli melkoinen järkäle, entinen bodari, mutta ei ollut enää muutamaan vuoteen kilpaillut vaan piti vain yllä muotojaan. Naamaltaankin hän oli helvetin komea jämeräleuka. Hänellä oli millitukka ja leuan kärjestä sojotti pitkä pukinparta, jota hän useimmiten piti letillä. Pitkään luulin, että hän kuului johonkin moottoripyöräjengiin, vaikka ei hänen nahkatakissaan mitään jengitunnuksia näkynyt. Erehdyin kai siksi, että hän oli niin hulluna Harrikkaansa, käytti nahkakuteita, joissa oli jonkin verran niittejä ja ketjuja, ja käyttäytyi väliin tosi tylysti. Hän on nyttemmin eronnut lyhyeksi jääneestä avioliitosta, josta hänellä on viisivuotias tytär. Markku on nykyään minun rakastettuni.

Meillä roikkuu töissä katosta parikin tankoa, joissa meillä on tapana luppoaikana vedellä leukoja. Minä vedän vieläkin kevyesti kolmekymmentä. Eihän se mikään maailmanennätys ole, mutta meidän porukasta paremmaksi pystyy panemaan vain Markku. Äijät taputtelevat minua asian takia selkään ja naureskelevat toisilleen, kun eivät pysty panemaan paremmaksi kuin tuo hinttari. Joskus olen ihmetellyt, miksi jätkäporukassa mies – homokin – lunastaa paikkansa nopeimmin pärjäämällä noissa äijälajeissa. Älli tai muu fiksuus on mitätön asia niihin verrattuna.

Kaksi kesää sitten pojat keksivät ruveta painimaan. Muistelen, että sen aloittivat Kari ja Pekka, melkein viisikymppiset heput. Olisi kyllä luullut, että semmoisen idean olisivat saaneet meidän nuoren polven hurjapäät. Kari ja Pekka olivat vetelemässä leukoja, kun sitten vertaillessaan hauiksiaan keksivät koetella voimiaan painissa. Se oli yllättävän komeaa katsottavaa ja porukka hihkui innoissaan. Siitä se sitten lähti. Aina, kun oli tyhjä käyntiä töistä, niin joku haastoi jonkun toisen matsiin.

Homoudestani huolimatta minuakin yritettiin houkutella vääntämään, mutta torjuin yritykset naureskellen. En uskaltanut heittäytyä siihen menoon. Huomasin nimittäin heti, että kun katselin toisten otteluita, minä kiihotuin aika lailla. Ihmekö tuo, kaksi jätkää puhisi, ähkyi ja kieriskeli ympäriinsä toisiinsa tiukasti puristautuneina ja hiki lensi. Kotona saatoin kyllä muistella niitä paineja ja runkata mahtavat mällit. Mutta joutua itse siihen pyöritykseen? En olisi varmaan kyennyt pitämään kaluani kylmänviileenä.

Kerran sitten Markku, jonka oli uskaltanut haastaa taistoon vain kaksi kaveria, pukkasi minua nyrkillä rintaan ja hymyili kumman jännästi:

- Mitäs sanot, Tuomas. Otetaanko erä miesten välistä?

- Mitä! Minä? Sinun kanssasi? Johan vitsin murjaisit, äidyin hekottelemaan ja katsoin sitä minua kymmenen senttiä pitempää ja ainakin kaksikymmentä kiloa painavampaa korstoa.

- Joo, minähän olen tunnettu huumoriveikko. Tule nyt, hän jatkoi virnuiluaan.

- Homo kehiin vain! Näytä sille bodarille, homo, alkoivat kaverit hihkua nauruun tukahtumaisillaan, ja minä näytin heille keskisormea. – Älä ole niin homo, kimppuun vain!

- Näytä noille, että homokin on mies, Markku sanoi minulle hiljaa ja katsoi ihmeen lempeästi tummansinisillä silmillään. – En minä sinun luitasi murskaa.

Eihän siinä sitten mitään, olen aina valmis todistamaan, että homo on mies siinä kuin heterokin. Vaikka kyllä minua vähän hirvittikin. Enhän minä mikään hento heinä ole, mutta Markku on sentään tammi. Niin me kaksi haalariasuista äijää kävimme vastakkain. Yllätyin vähän, että minä äidyin tappelemaan niin tosissani, en tosiaan antanut periksi helpolla. Ehkä innostuin siitäkin, kun äijät huusivat kannustuksiaan aivan hulluina – minulle. Mattopainissa olin melkoisen ketterä eikä vastustajani aina pysynyt perässä. Enkä muuten kiihottunut alapäästäni siinä tohinassa, en ehtinyt ajatella sellaisia. Ehkei Markku sentään otellut ihan tosissaan, vaikkei ole koskaan sitä myöntänytkään.

Selvähän se, että minä lopulta hävisin. En päässyt mihinkään, kun Markku lihakset jännittyneinä makasi päälläni, lukitsi jaloillaan nilkkani ja painoi ranteeni tiukasti sementtilattiaan pääni yläpuolelle. Puuskutin sen ison raskaan miehen alla hikisenä ja voimattomana, että antaudun. Silloin tapahtui jotakin. Markku jäi päälleni puoli ikuisuutta liian pitkäksi aikaa. Hän katsoi puolikilometriä liian syvälle silmiini. Hänen voittajan hymynsä vakavoitui liian pian ja hänen hikiset kasvonsa punehtuivat hämmentyneinä. Muistan vieläkin sen kumman liikahduksen sisälläni. Se oli tunne, outo. Minä nautin siitä asetelmasta, hänen painostaan, hengityksestään, häkeltyneestä katseestaan. Luulen, että rakastuin Markkuun sillä hetkellä, vaikken sitä silloin vielä oikein tajunnut. Nyt tiedän, että Markku oli alkanut tuntea vetoa minuun vähän aikaisemmin.

Markku nousi päältäni rivakasti ja kiskaisi minut ylös. Taputtelimme naureskellen toisiamme selkään. Äijien homovitsailuihinkin tuli pitkäksi aikaa uusi arvostavampi sävy: meidän homo se vasta on kova tappelija, meidän homo pistää kampoihin vaikka bodarille. Ja Markku heitteli näitä yhtenä äänekkäimmistä.

Meistä tuli Markun kanssa sen matsin jälkeen pikku hiljaa parhaimmat ystävät. Aloimme puuhailla vapaa-aikoina yhtä sun toista kahdestaan. Pääasiassa liikuntaa, salia ja lenkkeilyä, mutta kävimme jonkun kerran kaljoillakin. Silloin tällöin hän tuli minun luokseni saunomaan, luoja että hän on komea alastomana. Asun vähän kaupungin ulkopuolella isossa omakotitalossa, joka oli jo minun isäni lapsuudenkoti. Isä on kuollut ja äiti on dementiakodissa, mutta tästä en halua tässä puhua, vaikka Markun kanssa olen asiaa läpikäynyt. Otin Markun Harrikan talliini talvisäilytykseen ja sitä sitten aika usein rassasimme, samoin kuin joidenkin tuttujen autonrämiäkin. Tuntui hemmetin hyvältä puuhata sen sällin kanssa yhdessä näpit rasvassa ja tuntea hänet siinä lähellä, vaikka emme aina suu vaahdossa paskaa jauhaneetkaan. Homous ei haitannut välejämme yhtään, emme edes koskaan maininneetkaan sitä sanaa. Kumpikaan ei uskaltanut sormen päälläkään viitata siihen eroottiseen silmänräpäykseen painimme lopussa.

Vaimostaan Markku ei koskaan kertonut mitään, enkä koskaan käynyt heillä kylässä. Sitä vastoin pikku tytöstään Emiliasta hän jaksoi jutella silmät loistaen ylpeydestä niin, että toisinaan tunsin kateuden pistoksen, kun en homona koskaan tulisi kokemaan isyyttä ja omaa perhettä.

Talven aikana oli huomaavinani Markussa muutoksen, hän saattoi vaipua välillä totiseen synkkyyteen ja tiuskia jopa minulle ahdistuneen kiukkuisena. En ruvennut tenttaamaan syytä moiseen. Ajattelin, että kertoo, kun on valmis. Sitten maaliskuussa olimme lähdössä töistä ja kaksistaan pukuhuoneessa vaihtamassa kuteita. Istuin penkillä vetämässä bootseja jalkaan. Markku seisoi kaappinsa edessä jo nahkatakki niskassa. Hän oli koko viikon ollut poikkeuksellisen sulkeutunut. Yhtäkkiä hän paiskasi kaapin oven rajusti kiinni ja löi nyrkillä niin täysillä, että siihen metallioveen tuli iso lommo. Hän hautasi kasvonsa käsiin ja painoi päätä kaappiin. Hän puuskutti raskaasti, melkein kuin olisi itkua pidätellyt. Vähän hätäännyin:

- Markku hei, mikä on?

- Vittu, me erotaan!

Harppasin hänen viereensä ja kiedoin toisen käteni hänen harteilleen. Hänen jäykäksi letitetty partansa vapisi. Vedin hänet penkille istumaan ja irrotin ne kädet kasvoilta. Hän ei katsonut minuun, mutta tirskautteli yhteen purtujen hampaidensa välistä:

- Ei olisi koskaan pitänyt mennä naimisiin. Minusta ei ole siihen. Se saatanan muija saa mun munat kutistumaan rusinaksi. Mä en ole enää mies.

- Haista home, kukaan ei ole niin mies kuin sinä, puhelin hiljaa. – Ja onhan sinulla tyttö.

- Niin, Emilia. Sentään jotain iloa siitä helvetistä, Markku puri alahuultaan leukapielet kireinä.

- Oletteko te nyt varmoja siitä erosta? Ainahan sitä suhteessa ongelmia tulee.

Markku veti syvään henkeä, vilkaisi minuun epätoivoisena ja kaappasi minut halaukseen. Hän rutisti helvetin kovaa ja puuskutti kaulaani katkonaisesti. Hän mutisi itkuisesti, että se oli yhteinen päätös ja lopullinen, että hän ei ollut yli puoleen vuoteen edes pannut vaimoaan, että vihasi sydämensä pohjasta sitä helvetin kotileikkiä sisustuslehtien ohjeiden mukaan. Minä silittelin hänen nahkatakkinsa selkää, hänen siilitukkaansa ja ajattelin, että hän täytti minun sylini mahtavan isona ja miehekkäänä. Ehkä minun olisi vähän tehnyt mielikin, mutta varoin tarkasti tekemästä pienintäkään homoelettä. Siinä hetkessä minun piti olla olemassa hänelle vain parhaana ystävänä.

Markku rauhoittui hiljalleen ja vetäytyi minusta. Hän katsoi minua silmiin ja hymyili varovasti.

- Ja vitut, hyvä juttu tämä ero oikeastaan on, hän mumisi ja sitten yllättäen otti minun pääni kouriensa väliin ja antoi suukon suulleni. – Sinua minä rakastan. On niin helvetin hyvä, että olet olemassa, senkin homo.

Häkellyin niin täysin, että Markku räjähti nauramaan. Sitten olikin minun vuoro rutistaa häntä ja yrittää vääntää häntä lattiaan. Hihkuimme ja nahistelimme siinä pienen hetken. Tunsin aivan älyttömän suurta onnea ja vannoin seisovani hänen rinnallaan siinä erojutussa loppuun asti.

Lähdimme siitä kaljoille ja puhuimme ihan asiallisesti, miten Markku ja hänen vaimonsa hoitaisivat asiansa. Lähinnä tärkeintä oli löytää Markulle asunto, johon hän voisi aina tarvittaessa tuoda tyttärensä. Silloin sain ajatuksen. Minulla on yläkerrassa eräänlainen kämppä, kolme huonetta, keittonurkkaus ja vessa. Se on rakennettu sodan jälkeen vuokra-asunnoksi, kun silloin oli niin huutava pula asunnoista. Myöhemmin perheemme omi sen omaan asumiskäyttöön. Minulla ei oikeastaan ollut sille mitään välttämätöntä tarvetta, yksi huone oli ’paneskelupaikka’ ja toinen varastohuoneena. Eihän se mitään luksustasoa ollut, mutta olin pitänyt sen hyvässä kunnossa. Vähän arastelin ehdottaa sitä Markulle, kun hän ehkä oli tottunut vähän toisenlaiseen asumiseen.

- Tuota, minulla olisi yläkerrassa kyllä tilaa, jos se vain kelpaa sinulle, änkyttelin. – Se on aika simppeli kolmio ja suihku olisi alakerrassa tai pihasaunassa.

- Ihan tosi? Vuokraisitko sen minulle?

- Joo, tietenkin. Siihen on ulkoeteisestä oma sisäänkäyntikin.

- Paljonko pyydät siitä vuokraa?

- Äääh, en minä nyt mitään vuokraa… Osallistut sähkö- ja vesimaksuihin, eiköhän se riitä.

- Ei helvetti, en minä nyt ilmaiseksi ala…

- Hei, ethän sinä vielä ole edes nähnyt sitä.

Hän oli kyllä käynyt minun luonani, mutta emme tosiaan olleet yläkertaan kurkkineet. Hyppäsimme saman tien bussiin ja painelimme luokseni. Markku tykkäsi kämpästä heti. Tosin hän mulkoili minua huvittuneena ja sai minut punastumaan, kun tarkastimme pervoiluhuoneeni, jossa patjat lojuivat lattialla, nahkakuteitani oli joka puolella ja yhdellä seinällä on isot peilit. Ei hän mitään sanonut, vaikka minä ähkyinkin ihan nolona. Häntä ei haitannut sekään, että joutuisi käymään alhaalla suihkussa, kun vessa oli sentään ylhäällä. Minä ehdin jo miettiä, että enpä pane pahakseni minäkään, kun sellainen komistus silloin tällöin vilahtelisi alastomana minun puolellani.

Niin minä sitten tyhjensin yläkerran tavaroistani. Markku naureskeli, että mihin minä nyt sen pervoilunurkkani siirrän. Pystytimme myöhemmin sen yhdessä kellariin peileineen päivineen. Olin uudesta vuokralaisestani kertakaikkisen innoissani. En kuitenkaan voi sanoa, että olisin uskaltanut silloin vielä haaveilla kaikesta, mitä sitten seurasi.

Markku muutti seuraavana viikonloppuna. Meitä oli minun lisäkseni kaksi tyyppiä töistä ja yksi Markun bodarikaveri auttamassa siinä hommassa. Markun päässä rouva ei ollut kotosalla, mutta huvittavaa kyllä oli tarkasti merkinnyt, mihin ei saanut koskea. Muutto sujui sutjakasti sellaisten riskien miesten avustuksella. Illalla kylvimme koko porukka talkoosaunassa ja ryyppäsimme perseet olalle.

Arki alkoi pikku hiljalleen asettua uomiinsa. Työmatkat teimme yhdessä bussilla siihen saakka, kun Markku otti huhtikuussa hellästi hoivaamamme Harrikan taas käyttöön. Katselin haikeana sitä pyörätouhua, ja mieli on palanut hankkia omakin moottoripyörä, mutta vielä ei ole ollut tarpeeksi ylimääräistä rahaa. Minun oli vaikea peittää sitäkin, että Markku nahka-asussaan kiihotti minua aivan helkkaristi. Uh, leveät hartiat, tiukat pakarat, paksut reidet mustan nahan alla ja kaiken yllä sojotti se parta leuan kärjestä.

Markun Emilia-tytär kävi isänsä luona vähintään joka toinen viikonloppu, mutta käytännössä useamminkin. Silloin tunsin pientä ulkopuolisuutta. Vaikka puuhasimmekin pihalla usein kolmistaan – kaivoin varastosta vanhoja pihalelujani, pystytimme tytölle keinun ja söimme monesti yhdessä – isän ja tyttären suhde oli kuitenkin niin tiivis, että tajusin, etten kuulu siihen. Silti minun on pakko ihailla Markkua isänäkin. Hän on hellä ja hauska, selittää tytölle tarkoin oikean ja väärän. Hän pystyy antamaan lapselleen huolenpitoa, turvallisuutta ja iloa, sitä mitä miehen kuuluukin tarjota.

Vapaa-aikoina teimme kaikkea mahdollista yhdessä joka päivä. Väliin mietin nolona, kun en antanut Markulle omaa rauhaa, mutta ei hänkään siitä mitään sanonut ja itse asiassa ihan oma-aloitteisesti tuli usein minun puolelleni. Hänen ansiostaan saimme puutarhan perälle aikaiseksi kasvimaankin, perunaa, sipulia ja porkkanaa. Sellaista minulla ei ollut ollut vuosiin.

Ja sainhan nähdä melko paljon sitä lihaksikasta vartaloakin, hänen suihkukäynneillään ja saunassa. Kaipa me lauteilla molemmat vilkuilimme silmänurkasta toistemme hikisiä vartaloita. Vaivihkaa taisimme kumpikin pikkuisen pullistella lihaksiamme toisen katseen alla, siis minäkin vaikka minun muskelini ovat hädin tuskin puolet Markun vastaavista. Minulla oli ollut sellainen mielikuva, että bodareilla olisi pieni kalu, mutta Markulla ei ole. Minulla on ihan normivehje, ja siihen verrattuna Markulla on sotanuija, joka vähän väliä tunki niin päivä- kuin yöuniini. Joskus toivoin, että Markku haastaisi minut taas painiskelemaan, mutta ei hän kehdannut enkä minäkään. Ehkä me tietämättämme arastelimme sen johtavan taas siihen eroottiseen kokemukseen emmekä tienneet, mitä sitten olisi pitänyt tehdä, kuinka pitkälle toinen olisi ollut valmis menemään.

Omasta puolestani tyydyin siis siihen syvenevään kiintymykseen, jota tunsin Markkua kohtaan, ja hillitsin vihjaamista seksipuoleen. Asenteeni joutui kyllä silloin tällöin totiseen koetukseen. Pahiten aina kun Markku oli pessyt partansa ja minä letitin sen uudelleen. Ensi kerran se tapahtui saunassa. Istuimme saunan eteisessä alastomina löylyjen ja suihkun jälkeen. Hörpimme olutta rupatellen niitä näitä. Markku haroi levällään rinnalle roikkuvaa partaansa ja kysyi:

- Osaatko tehdä letin?

- Ai niin kuin pullapitkoon?

- Vähän niin kuin.

- Onko tämä joku älykkyystesti?

- On. Olet älykkäin kova jätkä, jos pystyt letittämään tämän partani.

Nauroin, mutta tartuin haasteeseen. Vedimme puurahit vastakkain. Markku työnsi polvensa minun reisieni väliin ja työnsi leukaansa minua kohti. Epävarmasti ja sormet vapisten aloin haroa partaa kolmeen osaan. Pidin silmät tiukasti leuassa, mutta en voinut sille mitään, että aloin hengittää raskaan puoleisesti ja hikoilla kuin lauteilla. Tajusin, että Markku katsoi hellittämättä silmiini.

- Onko homolla vaikeuksia, hän vittuili.

- Turpa kiinni, murahdin ja nykäisin muka äkäisesti parrasta.

- Auts. Joo, joo, olen kiltisti.

Naurahdin mielessäni, että älä ole. Päällisin puolin kumpikin yritti teeskennellä olevansa ihan tyyni ja rauhallinen, mutta kyllä se tunnelma tiheni aika hurjasti molemmin puolin. Yhdessä välissä Markku painoi polviaan reisiini ja sai minun jalkani vispaamaan hervottomasti. Kaluni alkoi elää levottomasti, muttei sentään jämähtänyt seisomaan. Ja kyllä minusta näytti, että Markunkin vehje vähän turposi, mutta ei niin isosta voinut ihan varma olla. Sain lopulta sen letityksen valmiiksi ja sellaisen hiuslenkin kiedottua siihen parran päähän – tuli muuten hyvä ja jäykkä letti. Hetken ihailin lopputulosta, pidin siitä kiinni ja kääntelin sitä, kunnes yhtäkkiä tulin pelottavan tietoiseksi Markun silmistä, huulista, hengityksestä, siitä että olimme aivan liian lähekkäin. Pomppasin pystyyn:

- Hyvä tuli, mutta nyt tämä homo tarvitsee kylmän suihkun.

- Oho, ottiko niin koville, Markku naurahti ja tuli perässäni suihkulle: - Kiitos. Ja kuule hei, en minä olisi seinille hyppinyt, vaikka kalusi olisi innostunut seisomaankin.

- Mitä puhut? Totta helvetissä se olisi ollut noloa.

- Ei minulle.

Käännyin katsomaan häntä. Hän punastui hämmennyksissään ja meni löylyyn. Menin perässä, mutta kumpikaan ei uskaltanut jatkaa aiheesta. Istuimme lauteilla ihan hiljaa ja rauhoituimme. Minä mietin pitkään jälkikäteen, voisiko Markussa olla homopuolikin. Saatoin unelmoida, kuinka löytäisimme toisemme myös seksiasioissa ja miten mahtavaa kaikki olisi. Sitten taas ahdistuin, ettei se ikinä voi olla mahdollista. Ei Markun kohdalla, kun se oli niin mies. Naurettavaa, olinhan itsekin mies viimeisen päälle. Mutta se parran letittäminen oli joka kerta yhtä hikoiluttavaa.