tarinoizija

VI

Kummisetä

Vähän nukuttu kotimatka rasitti. Tunteja lentokoneissa, ajatukset vielä jotenkin etäiseltä tuntuvassa tapahtumassa. En juurikaan nukkunut.

Kun aikanaan saavuin kotiin, rojahdin sängylle pää sekaisin. Tuijotin kattoa, laskin kellon sekuntiviisarin liikkeitä, ja säpsähdin, kun jääkaappi hyrähti käyntiin. Rappukäytävästä kuului naapurin koiran räksytystä. Tunsin oloni yksinäiseksi.

Avasin läppärini, ja kirjauduin omaan sähköpostiini.

Valpastuin heti, kun näin Jackilta tulleen sähköpostia. Sydän pomppien avasin viestin ruudulle, ja jäin lukemaan lyhyttä kirjettä.

”Hei Miika” - hän oli kirjoittanut nimeni oikein.

”Jäin nalkkin. Ehdonalaisvalvoja ei uskonut mua, kun hän kyseli, mistä olin saanut uudet vaatteet, ja oli päättänyt pitää mut tutkintavankeudessa. Vasta tiistaina puolilta päivin pääsin vapaaksi, kun hän oli saanut kirpputorimyyjän kiinni, joka oli vahvistanut, etten ollut pöllinyt mitään. Kun olin palannut kämpille, olit lähtenyt jo pois.”

Löin turhautuneena nyrkin pöytään.

”Helvetinhelvetin.....!”

Olisin edes voinut jättää matkapuhelinnumeroni Jackille, antanut korttimaksutositteen tai jotain, millä oltaisiin vältytty moiselta.

”Pirun valvoja”, manasin, ja jatkoin lukemista,

”Tallasin illan ja yön lähettyvillä. Vasta seuraavana iltana Rouva McLeon löysi minut, ja sain tietää, että olit jättänyt kirjeen. Kiitti, mut olisitko voinu jättää setelin pienempänä... Oli vähän haaste saada se rikottua, tiedäksä?”

Tuijotin tekstiä. Aivan. Pienempi seteli ei herätä kyselyjä.

”Kiitti kuitenkin, kummisetä.”

Olin pakahtua. Hätäisesti kirjoittamani saatekirje oli löytänyt avustuksineen kohteensa.

”Kävin just kattoo kuvia. Ihan oikeasti, kiitos.”

”Ehdonalaisvalvoja sanoi, et vaikka tutkintavankeus jäisikin merkintänä, se ei estäisi mua hankkimasta töitä tai omaa asuntoa. Kaipa tämä on hyvä merkki.

Kävin Maggyn luona pariin otteeseen, ja sain luvan jäädä sinne yöksi tai pariksi hanttihommia vastaan. Kai sekin on parempi kuin ei mitään?”

On se, tuumin. Ainakaan siihen rotankoloon hänen ei tarvitsisi jäädä. Siitä huolimatta, että sää helli.

Arvelin Maggyn olevan hänen tätinsä.

”Äitiä en ole nähnyt sen jälkeen, en tiedä, veikö Ron hänet jonnekin. Oon vähän huolissani, kun kukaan ei tunnu tietävän, mihin hän on mennyt, edes naapurit ei tunnu tietävän.”

Muutama rivi vuodatusta, sitten taas palattiin asiaan

”Kävin tänään työpaikkavälitystoimistossa, josta sain pari juttua. Mun pitäis kuitenkin mennä kuulemma johonkin kouluun kun ei ole kunnon papereita. Ei oikein innosta, kun ne kyselee sitten kaikkea.”

Loppu kirjeestä oli enemmän lörpöttelyä.

Vastasin hajamielisesti viestiin. Toistin itseäni, enkä tiennyt aina, mitä sanoa.

Lopulta tyydyin toivottamaan hänelle onnea ja menestystä.

Nukuin ”kellon ympäri”.

Jackin kirje rauhoitti sen verran, etten hämmästynyt, vaikka hänestä ei kuulunutkaan viikkoon tai pariin mitään. Sitten tuli hiljaista. Annoin ymmärtää itselleni, että Jack ei vaan päässyt kirjoittamaan. Loppukesä, meni siinä sivussa.

Ehdin syyssateiden pimentäminä iltoina jälleen huolestua. Kirjoittelin hänelle muutamia kertoa, jätin jopa puhelinnumeron, ja sanoin, että voi laittaa tekstiviestejä, koska puhelut olisivat kalliita, kunnes muistin, ettei hänellä ollut matkapuhelinta. Se oli kuitenkin sielläpäin hyvin yleinen tapa kommunikoida lähipiirin kanssa.

Ennen joulua tuli sähköpostia. Se oli lyhyt

Jack kysyi, saisiko videochatin avulla yhteyden. Peruin viikonlopputapaamisen kaverin kanssa, ja virittelin webbikameran valmiiksi.

Lauantai -aamuna näimme toisemme pitkästä aikaa.

Jack näytti riutuneelta. Silmät oli punaiset, tukka oli kasvanut pituutta, ja parta näytti tunkevan läpi kalpeiden kasvojen. Punkkarityyli oli lähes kadonnut. Hymyni hyytyi Jackin ensimmäisiin sanoihin.

”Äiti kuoli loppukesän helteiden aikaan.”

Jackin äänen värinä kantautui selvästi kehnon äänentoiston yli.

Tuli heti mieleen avuttoman tuntuinen punkkarikundi puiston penkillä.

”Hän oli lyyhistynyt paikallisen mallin edessä, josta ambulanssi oli vienyt hänet sairaalaan. Äiti oli kuitenkin kuollut ennen kuin ne pääsi sinne. Sain tietää siitä vasta pari viikkoa myöhemmin, kun valvoja kertoi siitä minulle. Kuulemma oli löytynyt aika paljon eri aineita löytynyt verestä, mutta pumppu oli pettänyt.

Täällä tosin oli aika kuumaa loppukesästä, eikä meillä ollut tuuletintakaan.

Ne pidätti mut melkein saman tien epäiltynä huumeista. Lääkärintarkastuksessa jossa ruhje ja pari muuta haavaa tutkittiin, mut ei ne löytänyt mitään aineita. Mun oli silti pakko kertoa (lähes) kaikki. Taas, mistä sain ruhjeet, uudet vaatteet, rahaa... Ne vissiin oli ollu yhteydessä Maggyynkin.

Ne piti mua melkein pari kuukautta tutkinnassa. Siellä oli aika yksinäistä.. Vain yks kundi jonka kanssa me saatiin välillä olla kahdestaan, mut sitten se vietiin pois, ja mä sain olla lopun aikaa yksin. Kun sitten sain mennä, piti taas aloittaa kaikki alusta. Että mä toivoin, että sä pääsisit tänne. ”

Olin hiljaa. Bitit eivät välittäisi lohduttavaa halausta, jonka olisin halunnut antaa.

”Sain onneksi puhtaan paprut”, Jack jatkoi niiskautuksen jälkeen. Hän yritti ryhdistäytyä.

”Ron saatiin kiinni, ja siltä löytyi jostain vähän isompi setti kamaa. Sitä odottaa vähintään parikymmentä vuotta, ellei elinkautinen.

Äitin asunto tosin meni alta, joten oon enemmän ja vähemmän ulkona. Maggy heitti mut ulos.”

”Olisko mahdollista, että Maggykin on sekaantunut huumeisiin?” kysyin.

”En tiedä”, Jack vastasi. ” En tunne häntä niin hyvin. Hänellä on isoäidiltä peritty vanha puutalo, ja siellä on kyllä paikkoja piilottaa tavarata. En tiedä, kävikö poliisit siellä”, Jack vastasi mietteliäänä, jatkaen sitten alkuperäistä kertomustaan.

”Kävin kertoo äidistä Wilille, siis mun veljelle viikko sitten. Valvoja järjesti meille tapaamisen sinne vankilaan. Olisin halunnut kertoa susta Wilille, mutta en tiedä, olisitko pitänyt siitä. Kaikki on nyt poissa.”

”Jack, Kai muistit kiittää valvojaa?” Onnistuin kysymään jotain katkaistakseni pitkän hiljaisuuden

”En tiedä onnistuuko. Mulla vaihtui uusi valvoja”, Jack vastasi.

Huokaisten, ikään kuin yrittäen itse päästä pahimman yli hän jatkoi:

”Yritin etsiä isää, Dennisiä, paria kavereita, mutta missä lie. Jopa kytiltä kävin kysyy, mutta ei ne tiedä, tai halua tietää.

Sain tässä oman duunipaikan mallin tavaranpurkupuolelta. Saan päivässä sen verran, ettei tonkia roskia joka päivä. Saan muuten kohta ittelle oman kämpän, ja arvaa mistä? Se sama kämppä, jossa asuit, on kohta mun käytössä. Maggyltä sain lainaa takuuvuokran, sillä ehdolla, että pidän työpaikasta kiinni.”

Jack alkoi lörpötellä. Puhuminen auttaa.

Yksi lause kuitenkin pysäytti minut. Olin kuulevinani niiskautuksen.

”Mulla on ikävä sua,..

Sä olit eka ja vika ihminen, joka on oikeasti välittänyt musta heti äidin jälkeen. Täti kysyi täs hiljattain, mistä ihmeestä olin kummisedän saanut, kun ei ollut tiennyt, et mulla sellaista olisi koskaan ollut. Pitäisikö mun kertoa hänelle susta?”

Tällaista en osannut odottaa. Tuskin olimme tutustuneet, vaikka jotain meidän välillä taisikin tapahtua. Tuijotin ruutua hyvin pitkään.

”On oma asiasi, mitä teet tai mitä sanot. Olet täysi-ikäinen mies monessa mitassa”, iskin hänelle silmää. ”Päätös on sinun, sinun on kannettava vastuusi! Nyt sun täytyy pitää 'lippusi' korkealla”, sanoin.

Keskustelumme aikana Jack heitti paitansa pois, sen saman, jonka olin hänelle antanut, ja työnsi kätensä housuihin. Kaluni kovettui hetkessä. Hymyillen heitin omanikin pois paljastaen rintavarustukseni. Meillä ei ollut kiirettä.

Ruudusta näkyi toisaalta riutunut, äitinsä poismenoa sureva poikamainen mies, jolla alkoi parransänki kasvaa, toisaalta taas kovia kokenut mies, jolla päämäärään saavuttaminen oli nyt entistäkin tärkeämpää.

Nyt Jack kuitenkin halusi palauttaa mieleensä sen hetken, jona olimme toisiamme hässineet joitain kuukausia sitten.

Aika hyvin se lopulta saatiinkin toteutettua, vaikka välissämme oli tuhansia kilometrejä. Jack heitti ensin kaaret, sitten minä, vaikka esitykseni oli vaisumpi. Naureskelimme molemmat, kun Jack muka nuoli minua.

Tuntui kuin olisin antanut palasen itsestäni, kun aikanaan suljimme videoyhteyden.

Eppujen ”vain tahroja paperilla” pyöri taas mielessäni.