Singu

Tarina itsensä löytämisestä ja hyväksymisestä. Sekä uudesta mahdollisuudesta.


Tammikuu 2004

”Hilaa nyt, hintti, se perseesi pois jäältä!”

Jääkiekkojoukkue harjoitushallin kentän laidalla purskahtaa nauruun, ja Leevin keskittyminen häiriintyy. Hän kaatuu hyvin alkaneen kolmoisaxelin ja pyllähtää takamukselleen kovalle jäälle.

”Leevi ei kyllä ota tuohon perseeseen pariin päivään yhtään mitään!”

Leevin harjoittelukumppani Mira luistelee paikalle ja auttaa häntä ylös.

”Sattuiko suhun?”

”Ei... no, vähän. Mutta noille mä en sitä koskaan myönnä. Eikö noilla kiekon perässä luistelevilla pitäisi alkaa treenit vasta 10 minuutin kuluttua?” Leevi hieroo kipeää takamustaan - taas yksi komea mustelma muiden jatkoksi. Taitoluistelu jättää helposti jälkiä, etenkin kun lauma vähä-älyisiä jääkiekkoilijoita katsoo parhaakseen kommentoida hänen luisteluaan joka ikinen kerta.

”Mutta tuo perse voisi kyllä ottaa jotakin!” Kentän laidalta kuuluu, kun Mira hieman pyllistää lyhyessä harjoitteluasussaan auttaessaan Leeviä ylös.

”Joo, mulla olisi sulle Mira jotain täällä.” Yksi pelaajista huutaa ja puristaa jalkoväliään. Koko joukkue purskahtaa jälleen kollektiiviseen nauruun.

”Pitäkää turpanne kiinni! Teidän vuoro ei ala vielä, joten painukaa takaisin pukukoppiin.” Mira napauttaa ja katsoo uhmakkaasti kiekkoilijoita.

”No niin, nyt riittää.” Jääkiekkovalmentaja saapuu valmentajankopistaan ja hiljentää valmennettavansa. ”Annatte Leevin ja Miran treenata omalla vuorollaan. Ja jätätte ne kommentoinnit pois.”

Joukkueen sisältä kuuluu yhtenäistä 'Joo joo' -mutinaa.

*****

Voi vittu.

Hän on myöhässä, ja pahasti. Ja vielä ensimmäisenä päivänään, ensimmäisissä harjoituksissaan uudessa joukkueessa. Hän ei tajunnut, miten pahoja Helsingin ruuhkat voisivat olla. Niklas juoksee pitkin käytävää, painava jääkiekkokassi olallaan ja yrittää löytää pukuhuonetta numero kolme, jotta voisi äkkiä vaihtaa varusteet ylleen ja luistella jäälle. Hän juoksee kovempaa ja kääntyy kulman taakse – ja THUMP.

193 senttimetriä ja 94 kiloa keskushyökkääjän treenattua, lihaksikasta vartaloa jymähtää vasten pienempää vartaloa, joka lentää takamukselleen. Jälleen kerran.

”Sori! Sattuiko suhun?” Niklas kysyy hengästyneenä ja ojentaa kätensä auttaakseen nuoren miehen ylös.

”No, ei ollutkaan kuin vasta toinen kerta tänään...” Leevi mutisee, mutta ojentaa kätensä ja kampeaa itsensä ylös.

”Mitä -” Niklaksen ajatus katkeaa saman tien. Hän näkee edessään oman ikäisensä nuoren miehen. Korjaus, hyvännäköisen nuoren miehen. Punaruskeat hiukset on tungettu itsekudotun näköisen, sinivihreän myssyn alle, ja hänellä on samaa sarjaa olevat kaulaliina ja lapaset. Jalassa farkut, päällä raidallinen villapusero ja toppaliivi. Nenälle ja poskipäihin luonto on päättänyt ripotella pisamia. Mutta ne silmät... Niklas oli nähnyt sellaiset silmät vain kerran aikaisemmin, husky-koiralla. He olivat olleet koirarekiajelulla perheen kanssa ja hän oli kyykistynyt taputtamaan koiria, ihmetellen niiden silmien väriä. Niin vaaleansiniset, että ne olivat melkein värittömät, ja iiristä ympäröivä tumma kehä vain korosti viileän sinistä väriä. Nuorella miehellä, jonka hän oli onnistunut tyrmäämään, on samanlaiset silmät.

Niklas ei tajua tuijottavansa ja pitävänsä yhä kiinni nuoren miehen lapasen peittämästä kädestä.

Leevi kohottaa kulmiaan, Niklas havahtuu puolittaisesta transsistaan ja irrottaa otteensa kädestä.

”Siis sori... Mä olen uusi täällä ja myöhässä treeneistä. Tiedätkö sä, missä on pukuhuone kolme?”

Leevi näyttää kädellään Niklaksen selän taakse.

”Aha... okei. Kiitti.” Niklas huomaa nuorella miehellä hieman pienemmän treenikassin. ”Oletko sä kaunoluistelija?”

Leevi katsoo jokseenkin uhmakkaasti Niklasta. ”En. Mä olen taitoluistelija.”

”Oletko sinä Niklas Manninen?” Valmentaja huutaa käytävän toisesta päästä.

Niklaksen huomio kiinnittyy uuteen valmentajaansa. ”Joo, olen. Sori, että mä olen myöhässä -”

”Vaihda varusteet äkkiä päälle ja tule jäälle. Me aloitellaan jo lämmittelyllä.” Valmentaja tasapainottelee hokkareillaan takaisin kohti jäätä.

Leevi on jo kerännyt treenikassinsa ja kävelee kohti uloskäyntiä, hieman aristellen pakaroitaan, kunnes kuulee tyrmääjänsä kutsuvan.

”Hei, odota. Mikä sun nimi on?”

Leevi kääntyy vielä, ennen kuin katoaa ovesta. ”Leevi. Leevi Saarnio.”

*****

Niklas huomaa pian, että he käyvät samaa urheilulukiota Leevin kanssa, molemmat viimeistä vuottaan. Ja Leevi tuntuu olevan joka paikassa, mihin Niklas vain katsookin. Syömässä lukion ruokalassa. Nauramassa käytävillä kavereidensa kanssa. Puhumassa kännykkäänsä pihalla. Samalla äidinkielen tunnilla hänen kanssaan. Niklas huomaa, että hän ei kykene keskittymään opetukseen ollenkaan, kun Leevi istuu pari penkkiriviä edempänä, hieman etuviistoon hänestä, joten hänellä on hyvä näköyhteys Leeviin. Erityisen häiritsevää on, kun Leevi keskittyy kirjallisuusanalyysiin ja pureskelee kynäänsä, liu'uttaa sitä edestakaisin suussaan. Miksi se tekee noin? Eikö se tajua, miltä se näyttää? Niklas on kyllä kuullut joukkuetovereiltaan, että Leeviä pidetään yleisesti homona.

Niklas keskittää huomionsa vaaleahiuksiseen ja hoikkaan Jennaan, joka on flirttaillut hänen kanssaan, siitä lähtien, kun hän aloitti opiskelut. Hän katselee Jennan pitkiä hiuksia ja pieniä rintoja, ja miettii miltä tuntuisi hyväillä niitä rintoja, suudella Jennaa, työntää kalunsa Leevin suuhun...

MITÄ? Ei. EI.

Hän ajattelee Jennaa, ja siksi hänellä alkaa seistä. Sillä ei ole mitään tekemistä Leevin kanssa. Eikä Leevin kynän kanssa. Eikä varsinkaan sillä, että Leevi on kumartunut pulpettinsa yli ja sanoo jotain edessään istuvalle kaverilleen, antaen hänelle erinomaisen näkymän Leevin kiinteään, pyöreään farkkujen peittämään takamukseen.

Helmikuu 2004

Niklas kulauttaa kurkustaan alas viimeiset urheilujuomansa tipat ja nostaa jääkiekkokassinsa olalleen. Valmentaja veti todella kovat treenit, ja Niklas haluaa vain päästä kotiin, syödä illallisen perheensä kanssa ja painua saman tien sänkyyn nukkumaan.

Hänen suunnitelmansa menevät täysin uusiksi, kun hän näkee Leevin istuvan harjoitushallin aulassa, juovan pahvikupista jotain kuumaa, punaruskeat hiukset pörrössä. Miten se on vielä täällä? Sen harjoituksethan loppuivat jo yli tunti sitten.

”Moi.” Niklas maleksii Leevin luo, ihmetellen itsekin, miksi häntä kiinnostaa, että Leevi on yhä hallilla. ”Mitä sä vielä täällä teet?”

Leevi katsahtaa häneen huskyn silmillään, tuijottaa edessään seisovaa tummahiuksista ja -silmäistä hyvännäköistä nuorta miestä ja ottaa hörpyn kuumasta juomastaan, Niklas huomaa sen olevan teetä. ”Moi. Mun pikkusiskoni sairastui, niin mun mutsini ei pääse hakemaan, kun ne on lääkärissä. Mä odottelen, että faija tulee hakemaan, kunhan se pääsee töistä.”

”Mulla on auto.” Tosi fiksua, Niklas, tosi fiksua...

”Ahaa.” Leevi kallistaa hieman päätään. ”Sepä kiva...”

”Siis... mä voin heittää sut kotiin.”

Leevi näyttää harkitsevan tarjousta hetken, mutristaa huuliaan. ”Okei, kiitti.”

*****

”Sä olet menestynyt aika hyvin nuorten kisoissa.” Niklas ohjaa auton pois harjoitushallin parkkipaikalta.

”Joo, ihan hyvin. Ensi vuonna pitää tosin siirtyä aikuisten sarjaan, kun täyttää 20 vuotta. Kilpailu kovenee.” Leevi tuijottelee auton ikkunasta ulos pimeään alkuiltaan. ”Entä sä? Mistä sä muutit tänne?”

”Oulusta. Mun faija sai töitä täältä, niin mä siirryin Oulun urheilulukiosta tänne ja onneksi sain paikan joukkueesta.”

”Ja tavoitteena varmaan SM-liiga? Tai ehkä NHL?”

”Mä itse asiassa aloitan ensi kaudella Espoossa. Se ei vielä ole julkista, mutta nimet on jo paperilla. Ja joo, NHL on tavoitteena.”

”Onneksi olkoon. Hei, käänny seuraavasta vasemmalle, mä asun tuossa valkotiilitalossa oikealla.”

Niklas pysäköi autonsa Leevin kotitalon eteen. Leevi tuijottaa hetken käsiään ja Niklas naputtelee rattia sormillaan hermostuneesti.

”Haluatko sä – tai ei mitään.” Leevi aloittaa epäröiden.

”Mitä?”

”Niin, mä ajattelin, haluatko sä tulla sisälle? Haluasitko sä vaikka mehua tai jotain...”

”Okei, voihan mä vaikka lasillisen ottaa.”

*****

Leevillä on viihtyisä huone. Ikkunan alla valkoisella kirjoituspöydällä on tietokone, printteri ja koulukirjoja. Yhdellä seinustalla on valkoinen taso, jossa on pieni televisio, XBox-konsoli ja stereot. Toisella seinustalla on vaaleaa puuta olevat sänky ja yöpöytä. Seinille on ripustettu kehystettyjä julisteita taitoluistelun nuorten MM- ja EM-kisojen virallisista kisajulisteista, kaapissa on mitaleita ja pokaaleja, joita Leevi on voittanut.

Leevi tuo molemmille lasillisen appelsiinimehua.

”Sulla on XBox.”

”Joo, mä olen aika hyvä siinä NHL-pelissä.” Leevi virnistää.

”Mulla on vaan pc-pelejä...” Niklas ottaa käteensä ohjaimen, tunnustelee sitä.

Hän tuntee Leevin katseen kädellään. ”Haluatko sä tulla joskus pelaamaan?” Leevi kysyy varovaisesti.

Niklas laskee ohjaimen kädestään ja ottaa huikan mehustaan. ”Voisin tullakin.”

*****

Niklas ei ole ihan varma, milloin peli-illat muuttuivat tällaisiksi.

Jossakin vaiheessa eräänä iltana kesken peliä, hän yritti harhauttaa Leeviä tönäisemällä häntä kevyesti ja Leevi ehkä tönäisi häntä leikkisästi takaisin, mutta seuraavassa hetkessä Leevin kädet olivat hänen kaulansa ympärillä ja hänen kätensä Leevin vyötäröllä, ja he suutelivat toisiaan.

Kuten nytkin, tosin peliä ei edes käynnistetty, kuten ei edellisenä iltanakaan. Heti kun Leevin huoneen ovi sulkeutuu, Niklas painaa Leevin ovea vasten, painaa huulensa Leevin huulille ja työntää kielensä tämän lämpimään suuhun. Leevin käsivarret kietoutuvat hänen niskaansa, hän tuntee Leevin kielen omaa kieltään vasten ja kuulee – ei vaan tuntee – Leevin tyytyväisen vaikeroinnin jostain syvältä Leevin rinnasta, ihan kuin kissan kehräyksen. Leevi maistuu usein hunajateelle – kuten nytkin. Hunajan makea maku on sekoittunut Leevin suolaiseen ominaismakuun. Hän ottaa Leevin alahuulen hampaidensa väliin ja vetää kevyesti, ihastellen samalla Leevin pisamia. Mä haluan suudella joka ikistä pisamaa. Niklas ei voi olla ajattelematta, onko Leevillä muuallakin vartalossa pisamia. Niklas tarttuu Leeviä lujempaa vyötäröstä ja kävelyttää häntä takaperin sänkyyn, Leevi tipahtaa sängylle, kun hänen polvitaipeensa osuvat sängyn reunaan. Niklas vetää villapaitansa ja alla olevan t-paidan pois päältään ja virnistää. ”Paita pois, kaunoluistelija.”

”Taitoluistelija!” Leevi virnistää heidän yhteiselle vitsilleen, vetää paidan pois päältään.

Niklas ei voi olla ihailematta Leevin ylävartaloa. Se on lihaksikas, mutta eri tavalla kuin hänen omansa. Leevin lihakset ovat pitkiä ja joustavia, kun taas hänen omat lihaksensa ovat kovia ja hyvin erottuvia. Ja kyllä, olkapäillä on ripoteltuina muutamia pisamia. Niklas suutelee häntä uudelleen ja Leevi vastaa siihen kuumeisesti, vetää jaloillaan Niklasta päälleen. Niklaksen kurkusta pääsee matala voihkaisu, vaikka hän yrittää estää sitä, mutta se näyttää vain innostavan Leeviä enemmän, sillä Leevi kietoo jalkansa hänen vyötärönsä ympärille ja liikauttaa lanteitaan kohti häntä, työntää häntä kohti. Ja silloin Niklas tuntee sen ensimmäisen kerran. Toisen miehen kovan kalun. Hän on aikaisemmin huolehtinut tarkasti siitä, etteivät heidän alavartalonsa koskettaisi toisiaan. Hän on kyllä huomannut, millainen vaikutus suutelemisella on Leeviin, hän on huomannut Leevin housujen pullotuksen ja kai hänellä itselläänkin on aika usein kovana, niin kuin nytkin. Mutta Niklas ei oikeastaan halua miettiä sitä, sillä se on vain reaktio, eikä se tarkoita mitään sen kummempaa. Eikä Niklas mietikään asiaa enempää, sillä hän voihkaisee jälleen, vähän matalammin kuin aikaisemmin, ja suutelee Leevin kaulaa. Hän hieroo itseään Leeviä vasten, hieroo heidän kovia kalujaan yhteen ohuiden olohousujen läpi, hänen toinen kätensä siirtyy Leevin pakaralle ja vetää Leevin alavartaloa lähemmäs omaansa.

”Niklas...” Leevi huohottaa. ”Tuntuu niin hyvälle...”

”Mmm.” Niklas imee Leevin kaulan ihoa, puree hellästi. ”Sä maistut hyvälle.”

Leevi nauraa käheästi, vie kätensä Niklaksen takaraivolle ja painaa Niklaksen päätä kaulaansa kohti. ”Lisää...”

Niklas nostaa päänsä Leevin kaulalta hänen suulleen. Leevi avaa halukkaasti huuliaan ja pyörittää kieltään hänen kielellään. Niklaksen lanteet liikkuvat edelleen, hankaus tuntuu herkulliselta ja paine kasvaa. Leevin toinen jalka tipahtaa Niklaksen vyötäröltä patjalle, hän ottaa jalallaan tukea ja työntää ylöspäin kovempaa, muuttaa kulmaa niin, että he molemmat nytkähtävät ja vapisevat.

”Nnngg.” Niklas lopettaa suutelemisen ja hänen otsansa tipahtaa Leevin solisluulle, lanteet liikkuen yhä nopeammin. Hän tuntee Leevin vapisevan päästä varpaisiin, kun Leevi työntää lanteitaan häntä kohti, toinen käsi yhä hänen takaraivollaan ja toinen hänen takamuksellaan. Niklas imee kovaa Leevin solisluun ihoa, tukien itseään käsillään patjaa vasten. Hetken kuluttua, Leevi alkaa vääntelehtiä hänen allaan, huohottaa tiheämpään, nostelee lanteitaan nopeampaan tahtiin. Niklas arvaa, mistä on kyse ja hetken aikaa hän tuntee paniikin rinnassaan, tietää että hänen pitäisi nousta pois Leevin päältä ja lähteä äkkiä pois... Mutta sitten Leevi taivuttaa päätään taaksepäin, voihkii äänekkäästi, hänen koko vartalonsa jäykistyy ja Niklas tuntee, kuinka Leevin olohousut muuttuvat haaroista märiksi. Samalla hetkellä hän tuntee tutun puristuksen kiveksissään, ja vaikka hän haluaisi lopettaa, niin hän ei enää pysty. Lähestyvä orgasmi ottaa hänestä otteen, hänen kalunsa on niin kovana, ettei hän voi uskoa sitä, ja hän hieroo itseään vasten Leevin märkiä olohousuja, kunnes kaikki nautinto keskittyy hänen kaluunsa ja hän laukeaa, tukahduttaa huutonsa Leevin solisluuhun, tuntee kuinka hänen omat olohousunsa muuttuvat spermasta märiksi.

Voi vittu.

Niklas tuijottaa lamaantuneena vaaleanvihreää lakanaa ja tuntee Leevin rintakehän liikkeet omaansa vasten.

Mitä helvettiä mä tein?

Leevi liikauttaa päätään, ja Niklas tuntee Leevin sormet leukapielessään, tuntee kuinka Leevi kääntää hänen kasvojaan itseään päin ja suutelee häntä, huulille, poskille, leukapieliin, päästellen pieniä tyytyväisiä kurkkuääniä. Leevin silmät ovat puolittain kiinni ja hän hymyilee hieman, näyttää... onnelliselta?

”Leevi...”

”Mitä?” Leevin antaa pieniä pusuja hänen nenänpäähänsä.

”Tästä ei voi kertoa kenellekään. Eikä... eikä me voida tehdä tätä uudelleen.”

Leevi jännittyy hänen allaan, ja Niklas on näkevinään vilauksen pettymystä hänen silmissään.

Mutta tietenkin he tekevät sitä uudelleen.

Maaliskuu 2004

”Mentäiskö Antti Tuiskun keikalle DTM:ään?” Leevi kysyy ja rojahtaa hänen viereensä sängylle. ”Voitaisiin vähän rentoutua ja saada muutakin ajateltavaa kuin pääsykoekirjat ja valmennuskurssit.” Niklas pänttää kauppatiedettä, Leevi kirjallisuutta, vaikka kumpikaan heistä ei aloita opintojaan tässä vaiheessa, jos pääsevät sisään, vaan keskittyvät urheilu-uraan.

”Mä en lähde mihinkään homobaariin.” Niklas naurahtaa, eikä voi käsittää, miksi Leevi pyytää sellaista.

”Mutta... eihän siellä kukaan katso tai ihmettele, jos me ollaan yhdessä.”

”Me ei olla yhdessä.”

Leevi ei sano mitään. Hän tietää, että asia on loppuunkäsitelty ja asiasta ei enää puhuta, kun Niklas painaa suunsa Leevin suulle ja avaa toisella kädellään Leevin farkkujen vetoketjua. Ja hän tietää, miten ilta päättyy: Niklas lähtee kotiinsa, ja hän käpertyy sänkyynsä, joka tuoksuu Niklakselle; sitruksen ja lämpimien puiden tuoksulle.

Huhtikuu 2004

Maanantaiaamuna Niklas haukottelee leveästi odottaessaan pääsyä jäälle taitoluistelijoiden jälkeen. Vittu, että väsyttää. Hän tietää, että olisi pitänyt jättää väliin sunnuntaipäivälle asti venähtäneet jatkot, joille hän lähti muiden joukkuekavereiden kanssa jääkiekkojoukkueen lauantaisista 25-vuotisjuhlista.

”Väsyttikö Jenna sut viikonlopun bailuissa noin totaalisesti?” Hänen joukkuekaverinsa kysyy vähän liian äänekkäästi ja virnuilee tietävästi. Muut joukkuekaverit ulisevat ja nauravat äänekkäästi.

Sivusilmällä hän näkee Leevin käännähtävän äkillisesti jäällä ja tuijottavan häntä.

*****

”Olitko sä Jennan kanssa siellä juhlissa?”

”Kaikilla siellä oli avec, en mä voinut yksinkään mennä.” Niklas puolustautuu, eikä jaksaisi käydä koko keskustelua. ”Et kai sä kuvitellut, että mä veisin sut sinne juhliin?”

Leevi värähtää Niklaksen sanoille. ”En tietenkään.” Hän sanoo hiljaa, katsellen lattiaa.

”Leevi... ei Jennalla ole mitään tekemistä meidän kanssa. Ei me tehty Jennan kanssa mitään.” Mikä ei ihan paikkaansa pitänyt. He olivat jatkoilla vetäytyneet sohvannurkkaan suutelemaan, mutta Jennan huulikiilto oli maistunut niin ällöttävälle, että hänen piti lopettaa. Jenna oli käynyt pyyhkimässä huulikiillon pois, mutta fiilis oli jo mennyt. Ja olihan hän ollut aika kännissäkin, ja sen takia Jenna ei kiihottanut häntä.

Niklas vie kätensä Leevin niskaan ja painaa heidän otsansa yhteen. ”Kyllä sä tiedät, miten tämä menee. Ei... mä en voi olla homo. Ei se onnistu lätkäjoukkueessa. Mä en ikinä pystyisi pelaamaan, jos muut tietäisivät meistä.”

Leevi ei sano mitään. Sen sijaan Niklas tuntee Leevin kädet sepaluksellaan, Leevi avaa hänen farkkujensa nappia ja sitten vetoketjua. Leevi pudottautuu polvilleen, kiskoo hänen farkkunsa ja bokserinsa nilkkoihin ja tarttuu hänen jo puolikovaan kaluunsa, hieroen sitä kevyesti koko pituudelta. Leevi pyörittää kieltään hänen palleissaan, ottaa välillä toisen pallin suuhunsa ja imee kevyesti, pitäen samalla kevyttä liikettä hänen kalullaan, juuri sopivasti painetta, että hänen koko vartalonsa värisee, mutta ei riittävästi, että hän laukeaisi vielä. Niklas upottaa sormensa punaruskeisiin hiuksiin, tukistaa kevyesti. Leevi kiusoittelee kielellään hänen terskaansa, pyörittelee kieltään pienessä aukossa, imaisee välillä koko terskan suuhunsa. Niklas vilkaisee alas ja näkee, kuinka touhutipat ja Leevin sylki muodostavat vanan hänen kalustaan Leevin kielelle. Näky saa hänet voihkimaan ja huohottamaan. Ja haluamaan lisää. Hän painaa Leevin päätä haarojaan kohti, Leevi nostaa viileänsiniset silmänsä häntä kohti ja Niklas katselee, kuinka hänen kalunsa uppoaa Leevin suuhun. Leevi pitää katsekontaktin koko ajan, kun hän liikuttaa päätään edestakaisin hänen kivikovalla kalullaan, kädet hänen takareisillään. Voi vittu, Leevi on hyvä tässä... Välillä Leevi vetää suunsa pois ja nuolee kielellään juuri siitä terskan alapuolelta. Helvetti... Ja ottaa hänet taas suuhunsa, posket kuopalla voimakkaasta imemisestä, kieli koko ajan liikkuen terskalla. Niklas ei voi estää lanteidensa liikkumista, hän taivuttaa päätään hetkeksi taaksepäin ja tuntee, miten hänen kalunsa uppoaa vieläkin syvemmälle Leevin suuhun. Niklas vilkaisee uudelleen alas, kun Leevi liikuttaa päätään yhä nopeammin, imee voimakkaammin, silmät kiinni. Niklaksen on pakko irrottaa kätensä Leevin hiuksista, sillä jos hän puristaisi niitä vielä, hän tunkisi kaluaan Leevin suuhun liian nopeasti, liian syvälle.

Ja hänen piti varoittaa Leeviä, mutta – miten muka voisi – Vittu!

Leevi vain jatkaa imemistä, nopeuttaa tahtiaan. Se aikoo niellä! Muuta Niklas ei ehdi ajatellakaan, kun hänen ensimmäinen lastinsa osuu Leevin suun takaosaan, ja hän tuntee, miten Leevi nieleskelee hänen spermaansa, ja onnistuukin nielemään kaiken, eikä yhtään valu Leevin suupielestä. Leevi nuolee hänet täysin puhtaaksi, päästää hänen kalunsa suustaan ja nousee ylös, on antamaisillaan pusun, mutta Niklas väistää sen, ja Leevin pusu osuu hänen poskelleen.

”Hyi saatana. Älä pussaa suihinoton jälkeen.”

Leevi nielaisee vaivalloisesti, ja Niklas näkee jotain häivähtävän Leevin silmissä. Mutta Niklas ei halua ajatella, mitä.

Toukokuu 2004

Viimeinen harjoitusottelu espoolaista jääkiekkoseuraa vastaan, ja kesäloma alkaa. Vihdoinkin. Niklas on osittain tyytyväinen peliinsä: kaksi maalia eikä yhtään maalia sinä aikana, kun hän oli jäällä. Tosin se tappelu olisi saanut jäädä tappelematta, mutta se kusipää oli vain ärsyttänyt ja ärsyttänyt ja lopulta käynyt käsiksi, heittänyt hanskat jäähän ja iskenyt kiinni. Hänellä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin yrittää puolustautua. Tuomari ei selkeästikään ollut hommiensa tasolla, joten he molemmat joutuivat istumaan viiden minuutin jäähyt väkivaltaisesta käytöksestä, eikä hänen selityksensä itsepuolustuksesta auttaneet pätkääkään. Hän arveli, että joutuisi kuulemaan vielä valmentajan haukut pukuhuoneessa. Ehkä kaksi maalia kuitenkin pelastaisi edes osan hänen nahastaan.

Ottelun loputtua Niklas ottaa kypärän pois päästään, ravistaa hiestä märkiä hiuksiaan, näkee vasemman silmänsä näkökentän äärirajoilla jotakin nopeaa liikettä ja tuntee kuinka joku törmää häneen erittäin kovalla vauhdilla.

Ja se olikin viimeinen asia, mitä hän koskaan enää vasemman silmänsä ääreisnäöllä näki.

*****

Niklas makaa selällään sairaalavuoteessa. Säädettävässä vuoteessa, josta saa napin painalluksella selkäosan ylös tai alas. Hänen alavartalonsa on peitetty sinisellä peitolla, pään alla on kaksi ohutta sairaalatyynyä. Hänen kummassakin käsivarressaan on neulat, joita pitkin hänen laskimoihinsa tippuu nestettä, glukoosia ja natriumkloridia, sillä hän ei pysty vieläkään kunnolla syömään päänsäryn ja pahoinvoinnin takia. Viidesti päivässä hänen eteensä tuodaan hajuttomia ja mauttomia aterioita, joita hän yrittää näykkiä – huonolla menestyksellä. 'Syö, niin toivut nopeammin ja pääset kotiin.', he sanovat. Mutta hän ei halua kotiin, eikä entiseen elämäänsä, jossa hän on menettänyt kaiken. Sairaalan steriili, puhdistusainetta ja lääkettä muistuttava tuoksu jollakin tapaa tuo turvaa. Lääkärien valkoiset takit ja hoitajien siniset työasut lohduttavat. Lääkäreiden käyttämä lääkärilatina ei haittaa, sillä hän ei halua tietää totuutta. Hän vain tuijottaa yksityishuoneensa ikkunasta ulos, näkee keväisen maiseman, lehdet puiden oksissa ja satunnaisen ohi lentävän linnun.

Kusettaa. Hän soittaa hoitajan paikalle auttamaan hänet pieneen vessaan.

*****

”Meillä on nyt testitulokset valmiina.” Neurokirurgi sanoo ja istuu Niklaksen sairaalavuoteen viereen. Niklas tuntee äitinsä ottavan hänen kädestään kiinni.

”Vamma on valitettavasti pysyvä.”

Hänen äitinsä päästää tukahtuneen äänen ja kaivaa käsilaukustaan nenäliinan.

”Eikö mikään silmäleikkaus auttaisi?” Hänen isänsä kysyy epävakaalla äänellä.

”Valitettavasti ei. Vamma ei varsinaisesti ole silmissä, niissä ei ole mitään vikaa. Vamma on aivojen näköalueella, josta näköärsyke silmään ei vamman takia kulje oikein.”

”Entä näköalueen leikkaus? Voisiko sitä leikata?”

”Ei. Aivoleikkauksissa on aina suuret riskit, ja kun ottaa huomioon, että pojallanne on kuitenkin näköä edelleen jäljellä vasemmassa silmässä, niin aivoihin ei lähdetä tekemään mitään leikkausta tällaisessa tapauksessa.”

”Entä jääkiekko?” Niklas kysyy, vaikka tietää jo vastauksen.

”Valitan. Voit harrastaa jotain hidastempoisempaa urheilua, kuten hölkkää tai uimista.” Lääkäri katsoo häntä empaattisesti. ”Tämä vamma aiheuttaa jonkin verran rajoituksia elämääsi. Ajokorttisi pitää peruuttaa ja saat armeijasta vapautuksen, mutta muuten voit viettää täysin normaalia elämää. Äitisi kertoi, että sinut on valittu kauppatieteelliseen tiedekuntaan opiskelemaan. Opiskelua ei mikään estä, eikä vammasi millään lailla estä tulevaisuudessa työskentelyä liike-elämässä.”

Kesäkuu 2004

Leevi käy hänen hermoilleen. Jatkuvaa hössöttämistä, turhanpäiväistä huolenpitoa, koko ajan hänen huoneessaan, ei hetken rauhaa. Eräänä kesäiltana kaikki kärjistyy, kun Leevi pitää itsestään selvänä, että he seurustelevat ja Niklas menee Helsingin yliopistoon avoimesti homona. Niklas ei voi käsittää, mistä Leevi on saanut sellaista päähänsä. Hän ei ole luvannut Leeville yhtään mitään, ja hän räjähtää.

”Koeta nyt tajuta, että mä en ole homo! Me ei seurustella! Mulla ei voi olla mitään poikaystävää, koska mä EN OLE HOMO!” Hän ei enää välitä, vaikka hänen vanhempansa kuulisivat.

”Mutta Niklas... me molemmat päästiin yliopistoon. Ei siellä välitetä siitä... ei samalla tavalla kuin lätkäjoukkueissa. Siellä on ihan erilainen ilmapiiri. Vaikka tietysti sielläkin voi olla sellaisia, jotka eivät hyväksy homoutta, mutta useimmat on ihan ok asian suhteen. Siellä on homoille oma opiskelijajärjestökin -” Leevi yrittää vedota.

”Mä en mene Helsingin yliopistoon.” Niklas sanoo tylysti.

”Mitä..? Pidätkö sä välivuoden?”

”En. Mä lähden takaisin Ouluun. Mä otin vastaan Oulun yliopistosta kauppatieteellisen opiskelupaikan.”

Leevi katsoo häntä järkyttyneen ja eksyneen näköisenä.

”Ja Jenna tulee sinne kanssa. Se pääsi kasvatustieteelliseen.”

Leevi näyttää siltä kuin Niklas olisi lyönyt häntä.

”Sä olit kokeilu, paineen purkamista. Ei mitään muuta. Mä olen hetero. Mä tiedän sen nyt.”

Leevin huskyn silmät räpyttelevät, kun hän yrittää estää kyyneleitä virtaamasta poskilleen. Tuska Leevin kasvoille on sanoinkuvaamaton, eikä Niklas voi enää katsoa häntä silmiin. Niklas katsoo, kun Leevi liikkuu kuin hidastetussa filmissä, ottaa reppunsa lattialta vapisevin käsin ja kävelee ulos hänen huoneestaan sanomatta sanaakaan. Hän kuulee, kuinka ulko-ovi suljetaan hiljaa.

Ja puristava, tuskainen tunne Niklaksen rinnassa johtuu siitä, että hänen käy sääliksi Leeviä. Koska Leevi on niin typerä ja naiivi kuvitellessaan, että Niklas voisi seurustella miehen kanssa. Siitä se johtuu.

Hän ei tapaa Leeviä enää sinä kesänä.

*****

Leevin äiti kävelee poikansa oven ohi ja pysähtyy kuuntelemaan. Lohduttomia nyyhkytyksiä. Hän kohottaa kätensä koputtaakseen oveen, mutta laskee sen. Leevi on aikuinen, hän varmasti kertoo itse, mitä on tekeillä. Hänen mieleensä tulee parin kuukauden takainen tapahtuma... hän käveli silloinkin Leevin huoneen ohi ja hän kyllä tiesi, mitä ne äänet olivat... ja oli täysin varma, että Niklas oli huoneessa hänen poikansa kanssa.

Kun Niklasta ei näy pariin viikkoon heidän kotonaan, ja Leevin silmät ovat yhä itkusta punaiset, hän ymmärtää.

Syyskuu 2004

”Eikö kaikille käy joskus näin?” Niklas kysyy epävarmana ja tuijottaa oululaisen opiskelijakämppänsä kattoon.

”Ei ole ainakaan kenellekään mun eksistäni käynyt.” Jenna sanoo tympääntyneenä, nousee jo pois sängystä ja alkaa pukea päälleen. ”Ehkä sun pitäisi käydä YTHS:llä jollakin lääkärillä.”

Mä en käsitä tätä. Jenna on ihan hyvännäköinen, mutta jotenkin... mä en tajua. Jenna tekee kaiken ihan väärin, sen tissit on aina tiellä ja sen jalkoväli... eihän sieltä löydä mitään. Eikä se osaa ottaa kunnolla suihin eikä runkata. Ei se vika voi olla mussa.

*****

”Onko tämä ensimmäinen seksisuhteesi?” Valkotakkinen, keski-ikäinen mieslääkäri tuijottaa häntä lukulasiensa ylitse.

”Tota... ei ole.” En jumalauta aio kertoa tuolle Leevistä. Leevillä ja sillä mitä me tehtiin yhdessä ei ole mitään tekemistä tämän asian kanssa. Se oli pelkkää kokeilua.

”Oliko aiemmissa seksisuhteissa samanlaisia ongelmia?” Lääkäri kysyy ja naputtelee jotakin tietokoneelleen.

Niklas ei osaa sanoa mitään. Sanat takertuvat hänen kurkkuunsa, kädet alkavat hikoilla, ja hän tuntee hienoisen paniikin valtaavan mielensä. Lääkäri kääntyy häneen päin uudelleen ja katselee häntä kysyvästi. Niklas onnistuu pudistamaan päätään pikaisesti.

”Hmmm. Potilastiedoissasi lukee, että sait keväällä iskun päähäsi jääkiekkoilun yhteydessä, ja iskun takia kärsit pysyvästä ääreisnäön puutoksesta vasemmassa silmässäsi. Ja jouduit lopettamaan lupaavan jääkiekkouran vamman takia.” Lääkäri ottaa lasit silmiltään ja katsoo empaattisesti edessään istuvaa nuorta miestä. ”Epäilen, että kyseessä on posttraumaattinen stressitila, joka oireilee muun muassa erektiohäiriöinä. Mitään elimellistä vikaahan sinusta ei löytynyt. Minä kirjoitan sinulle Cialis-reseptin. Lääke otetaan noin puoli tuntia ennen yhdyntää ja sen vaikutus kestää jopa 36 tuntia. Tämä lääkehän vaatii toimiakseen sen, että on seksuaalisesti kiihottunut. Muuten se ei aiheuta erektiota. Kirjoitan lisäksi sinulle lähetteen psykologille. Ehkä sinun kannattaisi vielä keskustella ammatti-ihmisen kanssa tästä onnettomuudesta.”

Päästyään ulos vastaanotolta, Niklas repii reseptin ja lähetteen silpuksi ja tunkee ne roskikseen.

Seuraavana päivänä hän ilmoittaa Jennalle, että he eivät enää seurustele.

Se vika on Jennassa, ei mussa. Mä löydän kyllä uuden tyttöystävän.

Kesäkuu 2005

Asia ei valkene Niklakselle yllättäen. Hän ei herää yhtenä aamuna, ja tajua, kuka tai mikä hän on.
Hän uppoutuu markkinoinnin ja johtamisen opiskeluun ensimmäisen lukuvuoden ajan, huomaten pitävänsä opiskelusta: markkinoinnin teoriat, business to business -markkinointi, kuluttajakäyttäytyminen, tuote- ja markkinastrategiat, logistiikka... Lisäksi hän on aloittanut uuden harrastuksen, lenkkeilyn. Turvallisinta on lenkkeillä valaistuilla ja hoidetuilla pururadoilla, jotta mitään yllättävää ei pääse tulemaan vasemmalta. Lätkätreenauksen jättäminen on myös muuttanut hänen vartaloaan. Hän ei enää syö eikä treenaa niin paljon, joten lihasmassaa on jonkin verran kadonnut. Mutta ei liikaa, hänen painonsa on pudonnut reilu viisi kiloa, ja hän on lihaksikkaan hoikka, leveät hartiat, hoikka vyötärö ja lanteet. Uutta tyttöystävää ei kylläkään ole löytynyt, mutta eipä hän ole etsinytkään.

Sen sijaan hän löytää kesätyöpaikan. Nordic Beverage -virvoitusjuomayhtiöllä on tehdas juuri Oulun ulkopuolella, ja hän sai varaston puolelta töitä. Ei kuitenkaan varastomiehenä, vaan varaston toimistosta, jossa hän huolehtii saapuvan ja lähtevän tavaran paperiliikenteestä.

Eikä hän suinkaan ole ainoa kesätyöntekijä varastossa. Varasto on täynnä muita nuoria kesätyöntekijöitä, kaikki miehiä. Ja silloin tällöin, ei kovinkaan usein, Niklas huomaa tuijottavansa, kun joku nuori varastomies kumartuu nostamaan jotain, nousee trukkiin tai vain kävelee hänen lasisen toimistokoppinsa ohi.

Mutta hän ei ole niinkään kauhuissaan tuijottamisesta. Vaan siitä, mitä hän haluaisi tehdä joillekin varastomiehille... Tarkemmin sanottuna heidän perseilleen. Ja hän tietää tasan tarkkaan, mitä hänelle tehtäisiin lastauslaiturin pimeimmässä nurkassa, jos hän erehtyisi tuomaan ilmi halunsa. Eikä hän selviäisi siitä käsittelystä pelkällä ääreisnäön menetyksellä.

Heinäkuu 2005

Niklas tapaa vanhoja lätkäjoukkuekavereitaan Oulun ajoiltaan. Saunaillassa. Hän ei tajua, miksi ajatus hermostuttaa häntä. Ei se ole ennenkään hermostuttanut. Ehkä se johtuu siitä, ettei hän voi enää pelata jääkiekkoa. Niin juuri, siitä se johtuu.

Saunaillassa pari joukkuekaveria avautuu hänelle muutaman oluen jälkeen hänen näkövammastaan. Hän ei oikeastaan haluaisi kuunnella sitä 'vittu, sä olisit ollut sen joukkueen paras pelaaja', 'sä olisit niin varmana päässyt NHL:ään', 'sä olisit vittu päässyt Leijoniin'. Mutta hän kuuntelee kärsivällisesti ja vakuuttaa kaiken olevan ihan hyvin.

Paitsi kaikki ei ole hyvin.

Parin oluen jälkeenkin hän pystyy pitämään katseensa tiukasti eteenpäin suihkussa. Katseen kohdistaminen eteenpäin on oikeastaan aika helppoa, kun ei ole ääreisnäköä toisessa silmässä. Entiset joukkuekaverit eivät kiinnosta häntä, mutta hän ei halua, että kukaan ajattelee mitään... väärää. Ei halua, että kukaan huomaa mitään... mitä muka? Ei ole mitään huomattavaa.

Elokuu 2005

Mullahan on internet. Miksei hän ole tullut ajatelleeksi asiaa aikaisemmin? Hän klikkautuu pornosivustolle ja asianmukaisen varoitusten jälkeen hän klikkaa Categories-kohtaa.

Big tits. Ehkä se sopisi. Jennalla oli pienet rinnat, ehkä hän pitäisi enemmän isoista rinnoista. Hän klikkaa ensimmäistä videota, jossa isorintainen nainen imee miehen kalua. Todella isoa kalua. Miehellä on hyvä vartalo, hyvin erottuvat rintalihakset, kiinteät pakarat ja litteä vatsa, häpykarvat on ajeltu joka puolelta... Niklas tuntee jäykistyvänsä.

Mitä vittua?

Niklas repii katseensa irti miehestä ja kiinnittää huomionsa nyt äänekkäästi voihkivaan naiseen, joka saa isoa kalua kunnolla sisäänsä. Hän yrittää kuvitella itsensä isorintaisen naisen jalkojen väliin, työntelemään kaluaan naisen sisälle, puristelemassa isoja rintoja... Niklas tuntee kalunsa veltostuvan.

Ei. Sen sijaan hän huomaa, että hän haluaisi tönäistä naisen pois sängystä, haluaisi työntää isokaluisen miehen nelinkontin sänkyyn, työntyä hänen sisäänsä ja naida, kunnes mies kiljuisi hänen nimeään ja roiskisi spermansa pitkin lakanoita. Ja hän laukeaisi isokaluisen miehen sisään.

Ei helvetti.

Niklas klikkaa jälleen Categories-kohtaa.

Gays. Mä katson yhden pätkän, jonkun ihan lyhyen. Se ei tarkoita, että mä olen homo. Niklas klikkaa ensimmäisen filminpätkän auki, jossa kaksi nuorta, hyvännäköistä miestä suutelee toisiaan, kielet vilkkuen. Kamera zoomaa kohti miesten jalkovälejä, jossa toinen miehistä pitelee heidän molempien kaluja kädessään ja runkkaa. Niklaksen housut ovat jo tuskallisen kireät, hänen on avattava farkkujensa vetoketju ja vetää kalunsa ulos. Filminpätkä leikkaa seuraavaan kohtaan, jossa toinen miehistä ottaa toiselta suihin. Niklas tarttuu omaan kaluunsa ja alkaa liikuttaa kättään ylösalas, vääntäen hieman rannettaan terskan kohdalla, välillä kiveksiään pyöritellen. Hän on jo todella kovana, tuntee pussinsa kireinä jalkovälissään ja tuntee jo ensimmäiset tutut merkit lähestyvästä orgasmista. Filmi leikkaa jälleen uuteen kohtaan, jossa toinen miehistä työntelee kaluaan toisen peräaukossa, äänekäs voihkinta ja oh yeah fuck me fuck me take that cock täyttää hänen opiskelijakämppänsä. Hänen sormilleen tulvahtaa touhutippoja, käsi liikkuu yhä nopeammin kalulla, hänen vartalonsa pingottuu kaarelle, hän huutaa ääneen ja laukeaa rajusti.

Kun hän avaa silmänsä ja päästää irti spermaisesta, puolikovasta kalustaan, hän huomaa, että spermaa on lentänyt tietokoneen näytöllekin.

*****

”Ja vaikka nyt vietetään kesän kuuminta aikaa, Suomen taitoluistelijat eivät ehdi lomailemaan ja nauttimaan auringosta, sillä he harjoittelevat täyttä päätä tuleviin talven kisoihin. Toimittajamme kävi haastattelemassa Suomen edustusjoukkueen taitoluistelijoita Leevi Saarniota ja Mira Männikköä harjoitteluleirillä Pajulahdella.”

Niklas kolauttaa silitysraudan silityslaudalle ja ryntää parilla askeleella televisionsa ääreen. Toimittaja haastattelee ensin Miraa, mikä ei kiinnosta Niklasta pätkääkään. Hän haluaa nähdä Leevin. Viimeinkin – toimittaja kääntyy Leevin puoleen. Ja kun Leevin hymyilevät, pisamaiset kasvot täyttävät televisioruudun, Niklaksen hengitys salpaantuu.

Hetken aikaa hän jo harkitsee Leeville soittamista, mutta... mitä helvettiä hän sanoisi? ”Moi Leevi! Arvaa mitä? Mä taidan sittenkin olla homo. Ja mä haluan sut takaisin, eikö olekin siistiä?”

Ei. Leevi ei vastaisi. Niklas tietää sen.

*****

Niklas on istunut jo tunnin verran hotellin terassilla, vaalien jo vähän lämmennyttä oluttaan, vilkuillen melkein vastapäätä olevaa yökerhoa. Pimennettyjen ikkunoiden yllä lukee Hot Night Club.

Mä käyn vain katsomassa. Mä juon yhden kaljan ja lähden kotiin. Ei mitään muuta.

Niklas juokin vain yhden oluen, ja lähtee sitten kotiinsa – samanikäisen, vaalean kivannäköisen kundin kanssa, jolta hän ottaa elämänsä ensimmäisen kerran suihin, eikä voi olla ihmettelemättä, miksei hän suostunut koskaan tekemään tätä Leeville. Kundi ottaa häneltä suihin, ja jättää puhelinnumeronsa lähtiessään aamulla omaan kotiinsa.

Niklas ei soita. Kuten ei niille muillekaan kymmenille miehille, jotka hän vie kotiinsa vuosien aikana.