Ile

Kotona pesin niin kuteet kuin itsenikin perusteellisesti. Hilluin loppuillan alastomana ja tutkailin vartaloani. Lihakseni alkoivat tuntua tosi jäykiltä, mutta venyttelin vain kevyesti. Siellä täällä tuntui vähän aristusta Jarin nyrkiniskujen jäljiltä. Naama tuntui siltä, että pidin viisaimpana painella sitä pitkään pakastevihannespusseilla. Sellainen vasten pärstääni katselin itseäni isosta peilistä. Hyväilin itseäni ja nautiskelin muistellen, kuinka nämä lihakset olivat jännittyneet sähäkkään toimintaan kamppailussa Jaria vastaan ja sitten siihen jälkipeliin, ensimmäiseen elämässäni. Jarissa minulla vasta oli mahtava vastustaja, tosi mies. Vetelin hiljaksiin jäykistyvää kaluani. Vittu, miksi sen pitää olla noin pieni, marisin, näyttää naurettavalta näin isolla miehellä. Jos tosiaan otamme joskus Jarin kanssa uusiksi, pidän takuulla housut jalassa silloinkin. Kaikesta huolimatta innostuin runkkaamaan kunnon liemet peiliin. Jumalauta Jari, minä haluan sinua!

Aamulla löysin muutamana lievän mustelman, mutta naama ei ollut niin pahan näköinen, ettenkö olisi kehdannut näyttäytyä julkisesti. Lihakset tosin olivat niin kipeät, että minun piti tehdä tosi pitkät venytykset ja veryttelyt ennen kuin tunsin itseni toimintakykyiseksi. Mietin, mitä Jari mahtoi tehdä parhaillaan. Kaduttikohan häntä? Minua ei ainakaan. Oikeastaan minun teki mieli tavata hänet. Teki mieli? Ei, vaan koko ruumiini huusi halusta saada puristautua kiinni häneen! Kehtaisinko soittaa hänelle ja pyytää luokseni saunomaan? Johtaisi sitten mihin johtaa. Pyörittelin kännykkääni iltapäivään. Kolmen jälkeen päätin, että paskat, yrittänyttä ei laiteta. Soitin Jarille. Hän vastasi nopeasti.

- Moi. Mitä mies, kähisin hermostuneena.

- Moi. Mitäs tässä. Entä itse, hän kuulosti epävarman odottavalta.

- Toipuillaan pikku hiljaa.

- Sama täällä. Tuota… kaduttaako, hän nielaisi selvästi.

- Ei! Ei pätkääkään! Lihaksetkin tottelevat kiitettävästi, kun venyttelin kunnolla.

- Pitäisi tehdä samat. Paikat jumittaa niin.

- Tarvitsisiko hieroa?

- Osaatko?

- Auttavasti. Sellaista kipupisteiden painantaa. Itse asiassa aioin kysyä, haluaisitko tulla saunomaan. Hoituisi hierominen samalla, minun nieluni alkoi täyttyä himokuolasta.

- Ajapa sinä mieluummin saman tien tänne. Täältä löytyy hyviä hierontaöljyjä, ja minulla on sauna jo lämpiämässä.

Hetken arvelin, pitäisikö tässä vähän kainostella, mutta hylkäsin sen pallieni kiihtyvän hyrinän takia. Lupauduin tulemaan välittömästi. Kädet tutisten sain haalittua saunakamppeita kasaan ja kiskottua nahkatakin niskaan. Kuinkahan pitkälle uskallamme tänään mennä? Ajoin hermostuksissani kerran harhaan ennen kuin löysin sen rivitalon päädyn, jossa Jarilla oli tilava kaksikerroksinen asunto. En ehtinyt soittaa ovikelloa, kun hän jo aukaisi oven ja päästi minut sisään. Hänellä oli vain t-paita ja verkkarit, mahtavat lihakset paistoivat silmiini. Katsoimme toisiamme eteisessä alta kulmien arasti ja pienesti hymyillen. Sitten kuin yhteisestä merkistä kaappasimme toisemme tiukkaan halaukseen, ja hän naurahti korvani juuressa:

- Jumalauta, ei kai me sentään viitsitä ruveta arkailemaan, kun on sentään tapeltu ja tulitettu toisiamme kuumilla liemillä.

- Joo ei, sopersin. – Teeskentelyähän se sellainen olisi.

- No just sitä. Mites tänään? Mitä tehtäisiin?

- Ainakaan minun naamani ei taida vielä kestää sinun nyrkkejäsi, irrottauduin hänestä. – Korkeintaan kevyttä painiskelua?

- Sopii. Ja miehekäs jälkimatsi?

- Ilman muuta, innostuin. – Hieronko sinut ensin?

- Jos et pelkää, että lihakset rentoina olen vaarallisempi vastustaja.

- Mitä kovempi sen parempi. Ja… tuota… kiihottavampi, takeltelin ja tunsin kuumenevani huikeasti.

- Vittu, jätkä, sinähän olet läpi pervo, hän hihkui pirullisen haastava ilme silmänurkissa.

Riisuin nahkatakin ja lenkkarit naulakolla. Toisiamme töniskellen siirryimme olkkariin. Jari sanoi hakevansa hierontaöljyt. Ihmeekseni hän toi niiden lisäksi suuren mustan kumilakanan ja levitti sen lattiamaton päälle. Jari vitsaili lakanan kuuluvan hänen irstailuvälineistöönsä. Tosin nyt sen tarkoitus oli toimia myös suojana öljyjen takia. En ollut koskaan ajatellut itselläni olevan mitään fetissimieltymyksiä – lihaksia lukuun ottamatta – mutta kiihotuin älyttömästi ajatuksesta saada painia alastomana Jarin kanssa sen kumilakanan päällä. En sanonut siitä mitään, mutta päähäni pälkähti ihan toinen ajatus: Alastomana! Ei helvetti, sehän tarkoitti, että minun piti paljastaa Jarille, miten pieni minun kyrpäni oli. Miten olin edes mennyt keksimään sen sauna-ajatuksenkin! Panikoin. Jumalauta, jos Jari räjähtää nauramaan vehkeeni pienuutta!

Hän oli jo repimässä verkkareita jaloistaan hierontaa varten, kun hän katsahti minuun ja tokaisi:

- Etkö riisu? Nuo öljyt sotkevat vaatteesi.

- Ööh, ei sen väliä, ähisin ja tunsin, kuinka puna kohosi otsaani kohti.

- Mies hei, et kai sinä ujostele? Minua! Tuolla kropalla, haha.

- Niin tuota… en ole tottunut…

- Mitä? Olemaan munasillasi miesten kanssa, hän hekotti, heitti verkkarit tuolille ja keikisteli edessäni pelkissä alushousuissa.

- Niin. En. Nolottaa, puhisin ja vannoin, etten riisu housujani.

- Vittu, onko sinulla ruusunpunainen syntymämerkki perseposkessa vai pieni kyrpä?

- Joo. On. Pieni on.

- Ihan tosi, Jari näytti suorastaan ilahtuvan. – Miten pieni?

- Kovana vain jotain yksitoista senttiä, huokaisin hiki kainaloista valuen. – Sinulla on tietenkin joku helvetin paloletku?

- Tietenkin! Aivan helvetillinen. Jumalattomasti pitempi kuin sinulla, hän nauroi ja tempaisi pääni kainaloonsa ja painoi minua kohti lakanaa. – Vittu jätkä, minulla on tiukkana yksitoista ja puolisenttinen! Siis massiivisesti sinun nysääsi isompi tappi.

- Valehtelet, paskiainen, tuhisin hänen tiukassa otteessaan ja yritin pistää kampoihin.

- Niin teen! Kun eilen nylkytin sinua, se varmaan ylitti mittansa parilla millillä. Sait sinä sen siksi rajusti kiihottumaan, hän päästi minut irti ja repäisi kalsarinsa pois. – Katso nyt!

Tein niin, ja, totta, pieni se oli. Eri mallinen kuin minun suuri terskainen, mutta ehdottomasti pieni. Huokaisin ilosta ja helpotuksesta. Tempaisin hetkessä itseni ilkosilleni. Esittelin rivosti lantio edellä ’nysääni’ Jarille. Hän tarttui vehkeeseeni ja venytti sitä:

- Terve, terve, pikku kaveri. Kuule, Ile, me olemme tästä lähtien ’Massiivisten, mutta ehdottomasti pienikaluisten uroitten raju veljeskunta’ vai mitä?

- Näin on. Eikä suuri kaluiset pienet miehet tule nenille hyppimään, hörähtelin ja otin hänen pikkuisensa käteeni. – Tervehdys, hyvä veli.

Tunnelma vapautui täysin. En pystynyt kaivamaan muististani sellaista hetkeä, että olisin ollut vapautuneempi ja vähemmän synkkä. Ryhdyin levittämään hierontaöljyä joka puolelle Jaria. Kiersin hänen ympärillään ja aina kun tulin etupuolelle, hän halusi aivan välttämättä suudella. En raskinut vastustella. Tuntui muutenkin hienolta, kun uskalsin niin avoimesti nauttia toisen miehen liukastuvien lihasten hyväilystä. Ujutin öljyistä kouraani pakaroidenkin väliin ja yritin ottaa uuden tutunkin käsittelyyn, mutta Jari kielsi, koska hän kuulemma laukeaa yliherkästi ja hän halusi pitkittää nautintoa. Minun pikku kaverini jöpötti täysillä mukana.

Jari kävi vatsalleen kumilakanalle, ja minä polvilleni hänen päälleen. Aloitin hieromisen. Kun painelin ja nytkyttelin – aluksi pehmeästi – tiukimman tuntuisia kohtia, Jari älähteli kivusta ja kiemurteli kiihottavasti allani. Käskin hänen kuitenkin keskittyä hengittämään hitaasti ja mahdollisimman syvään. Välillä minun oli ihan pakko pusertaa ja hinkata pallejani hänen liukkaisiin, koviin pakaroihinsa. Minulla alkoi olla tosi vaikeuksia hillitä itseäni pitempään. Onneksi Jari lopulta huokaisi:

- Eiköhän se jo riitä?

- Tuntuuko hyvältä?

- Arvaa vain. Nyt minä öljyän sinut.

- Ei sinun tarvitse minua hieroa. Lihakset on ihan okei.

- En minä siksi. Me otamme nyt pienet öljypainit. Täytyyhän meidän ratkaista, kumpi on kovempi veli ja saa ampua ensimmäisenä mällit.

- Niin joo, eihän se ilman tappelua ole selvää, hohotin ja hehkutin taisteluvalmiuttani.

Se öljyäminen oli hemmetin kiihottavaa. Jarin isot kourat liukuivat tukevina ja väkevinä lihaksillani. Vaikka persereikäni seutu on ihan neitseellistä aluetta, olin menettää tajuntani nautinnosta, kun hänen sormensa pyörivät siellä ja änkesivät vähän sisällekin. Oli ihan pakko työntää takamustani niitä sormia vastaan ja uikuttaa siitä tunteesta. Jari alkoi hengittää tosi raskaasti ja huohotti lopulta:

- Sinä taidat olla jo valmis ottamaan turpiisi.

- Saatanan äijä, minä teen sinusta jauhelihaa, murahdin ja käännyin häneen päin.

Kuului vain melkoinen mäiskähdys, kun heittäydyimme kiinni toisiimme. Alkoi helvetinmoinen vääntö. Tosin siinä olisi ollut monta naurunpaikkaa, kun öljyisen liukkaan kaverin piteleminen oli niin mahdotonta. Luiskahtelimme toistemme otteista kuin komediassa. Mutta emme me edes hymyilleet. Kun tappelusta on kyse, olemme molemmat totisen raivopäisiä, vain voittaminen merkitsee tämän luonteisille jotakin. Ärjyimme kirouksia ja puuskutimme kaistapäisinä. Sen ehdin tuntea, että musta kumilakana oli aivan mahtavan kiihottava painialusta.

Sain Jarin mahalleen koko Nelsoniin niin, että makasin hänen selässään pikku kyrpäni kivikovana hänen pakaroidensa välissä. Olin niin kiimassa, että ryhdyin saman tien lykkimään kaluani siinä vaossa. Öljyn ansiosta kyrpä liukui edestakaisin ihan kitkatta ja paisui paisumistaan räjähdyspisteeseen. Jari tempoili allani, ja hänen lihaksensa jännittyivät panemaan minulle vastaan. Hän kiroili ja haukkui ja uhkaili minua vaikka millä. Se kaikki sai minun pääni täysin sekaisin. Iskin hampaani hänen niskaansa otteeni alla. Lantioni takoi pakaroihin mielettömällä vimmalla. Sitten minä räjähdin. Minä tulin ja tulin loputtomasti Jarin persevakoon.

Holtittomasti täristen, silmät pystyssä ja avuttomana henkeä haukkoen kierähdin Jarin viereen. Hän istui silmänräpäyksessä rintani päälle, ja hänen polvensa puristuivat tiukasti kylkiini. Hullun kiilto silmissään hän runkkasi kaluaan. Hän näytti aivan saatanan isolta ja upealta lihakset äärimmilleen kiristyneinä ja sylki hampaiden välistä roiskuen. Luoja, tuo mies voisi murskata minut milloin vain, hurmaannuin. Monta kertaa hän ei ehtinyt vehjettään vedellä, kun hän nytkähdellen roiski kuumat spermansa naamalleni.

Hitaasti hänen öljyinen vartalonsa liukui makaamaan päälleni. Hänen kätensä levittivät mällit pitkin kasvojani. Suukottelimme loputtomiin. Kourani vaelsivat hänen selässään, leveillä hartioilla, hauiksilla, kaljulla päälaella. En aikonut päästää sitä jättiläistä päältäni koskaan. Hän tuntui niin hyvältä… isolta… kokonaiselta, täydeltä, lihalta, ei ole sanoja sanomaan miltä. Jumalauta, minulla oli loistava tappelukaveri viimeinkin – ja seksiä ensimmäisen kerran surkeassa elämässäni! Tietenkin kuulin jostain synkistelevän mieleni pohjalta senkin piipittävän ruikutuksen, että ei tämä kumminkaan kauan kestä, mutta en sillä hetkellä piitannut siitä pahan ilman linnusta.

Pääsimme lopulta suihkun kautta saunaankin, hautomaan taistelussa uudelleen tukkoutuneita lihaksiamme. Alkuun välttelimme seksiasioista puhumista ja juttelimme kamppailutreenauksestamme. Jari oli aikoinaan aloittanut ensin judolla, mutta sitten siirtynyt painiin. Nyrkkejään hän oli hionut vain säkkiä vastaan. Mutta pääsimme me sitten miessuhteisiinkin. No, minullahan ei ollut muita kuin Jari, että niistä ei paljon puhetta riittänyt. Hänellä oli ollut jonkin verran irtopanoja, muttei yhtään suhdetta. Hän alkoi kinuta minulta kunnon persenaintia. Arvelin, etten ihan vielä ollut siihen valmis, ja pyysin häntä antamaan minulle aikaa tottua ajatukseen. Hän suostui mielihyvin, koska se tarkoitti kuulemma, että olisin siis valmis jatkamaan tulevaisuudessakin peuhaamistamme. Vakuutin, että totta helvetissä halusin jatkaa näitä hurjia sessioitamme, varsinkin jos ne tulevat aina olemaan miehekkään rajuja. Sen takuuksi jouduin niin tiukkaan Jarin kuristusotteeseen, että vapauduin siitä vasta sillä kumisella painialustallamme. Ai miten? Jari pakotti minut ottamaan itseltään suihin. Se pikku toveri mahtui suuhuni täydellisesti, ja sain siinä samalla runkattua itsenikin.

Palasin kotiini vasta aamuyöllä. Sunnuntaina kävimme yhdessä lenkillä ja sen päälle salilla treenaamassa, mutta seksipuuhat jätimme väliin. Seuraavalla työviikolla meitä ei pantu kertaakaan pariksi, mutta tapasimme keskiviikkona ja torstaina jälleen kerran tosi villeissä miesten leikeissä. Viikonlopun olin kokonaan töissä, olipa taas kännisiä hulluja liikenteessä. Maanantaina minulla oli vapaata, mutta pomo soitti jo aamulla:

- Hitto, nyt on ongelma. Minulta on tyypit loppuneet ja Jarille täytyisi saada terveyskeskukseen kaveri. Vieläkö teillä on paskat välit?

- Häh? Ei tietenkään.

- Ettekö varmasti tappele enää?

- Totta helvetissä tapellaan. Niin kuin parhaat kaverit.

- Älä pelleile. Firman maine menee heti, jos henkilökunta rupeaa kähinöimään keskenään keikoilla.

- Hei, Jari on minun paras ystäväni. Ihan oikeasti.

- Että siis voisin laittaa teidät pariksi? Ja rauhallisin mielin?

- Vaikka loppuelämäksemme.

Siitä lähtien olemme tehneet Jarin kanssa samaa vuoroa. Useimmiten siellä terveyskeskuksessa. Kun illalla kerroin Jarille pomon puhelusta, hän hiljeni tuijottamaan minua vakavana, kunnes kysäisi:

- Voisitko olla parini loppuelämäsi?

- Ööö… Vittu Jari, haluaisin aivan helvetisti. Haluaisin sanoa kyllä, mutta minua pelottaa niin saatanasti.

- Mikä?

Silloin kerroin hänelle elämäntarinani ja siitä johtuvan vaikeuteni luottaa toisiin ihmisiin. Hän kuunteli minua hiljaa. Kun lopetin, hän räpytteli silmiään katse lattiassa ja puri alahuulta. Hän sai sanottua hiljaa:

- Helvetti, Ile, tiedätkö, minusta tuntui kuin olisin kuunnellut omaa elämäntarinaani.

- Sinullakin samaa?

- Joo, samaa paskaa enkä anteeksi anna.

Istuimme sen illan sohvallani kaulakkain emmekä enää vaihtaneet montaa sanaa. Kumpikin kykeni sanoittakin tosi syvällä tuntemaan, mitä toinen oli joutunut kokemaan ja miksi elämään nyt suhtautui niin kuin me teimme. Nukuimme sängyssäni toistemme kainalossa, ja vaikka itsekin on iso, toinen tuntui niin hemmetin turvalliselta jättiläiseltä, ettei mikään voinut meitä uhata. Emme kuitenkaan palanneet pariin kuukauteen tuohon parisuhdekysymykseen. Kai ymmärsimme, että luottamuksen syntymiselle oli molemmin puolin annettava kauniita sanoja pitempi aika.

Kun olimme nyt vakituinen työpari ja meillä oli samat työvuorot, meillä oli aikaa keksiä uusia hullutuksia mausteeksi hurjiin panomenoihimme. Jari on ihan oikeasti kumifettari. Hänellä on kuminen t-paita, housut ja iso valikoima kumisaappaita. Hän on usein onnistunut suostuttelemaan minutkin kuumiin taistoihin niissä asuissa sillä kumilakanalla. Ihan hauskaa on ollut, mutta hemmetin hikistä.

Villeimmäksi osoittautui kuitenkin työasuseksi. On pallit räjäyttävän kiimaista, kun kaksi vartijaa ottaa raisusti yhteen mustissa haalareissaan ja työsaappaissaan. Tai kun toinen leikki kovaa kusipäätä, jonka vartija joutuu taltuttamaan. Jumalauta, millaisia tappeluita kyrvät haalareissa ruiskahdellen.

Ennen lumentuloa ehdimme muutaman kerran vapaapäivinä ajella kauas erämaihin ja käydä mahtavia metsäsissienkin välisiä taisteluita. Toisella sellaisella kerralla panin kuusen juurella ensimmäisen kerran Jaria perseeseen, olimme varustautuneet oikein kortsuilla ja liukuvoiteella. Hän ei valittanut kullini pienuutta, päinvastoin kehaisi terskani tuntuvan tosi hyvältä.

Sen jälkeen kävimme muuten testeissä ja kun olimme kumpikin ’puhtaita’, nussimme paljaalla. Ja annoin minä – tosin helvetisti hermoillen – Jarin viedä sitten minunkin peräreikäni neitsyyden. Alkuun minä kakistelin siihen liittyvää alistetuksi tulemisen tunnetta vastaan, kun nyt kerta kaikkiaan olen niin saatanan kova jätkä. Mutta nykyisin osaan antautua täysin rinnoin, ’heikkona osapuolena’, nauttimaan mieheni raisusta rynkytyksestä. Minä valitan ja vikisen siinä kyydissä kuulemma helvetillisen kiihottavasti, vaikka eihän tuo meidän pienillä kaluillamme satukaan niin ihmeesti. Meillä meni siis hyvin, vaikka minä koko ajan pelkäsin, että tapahtuu jotakin, joka riistää tämän hyvän elämästäni. En vain uskaltanut luottaa.

Joulukuun alussa teimme viikonlopun iltavuoroa – taisi olla perjantai – tällä kertaa keskussairaalan ensiavussa. Myöhään illalla sinne kiikutettiin kriittisessä tilassa puukotuksen uhri. Se oli se sama huumehörhö, jonka olimme taltuttaneet silloin eka yhteiskeikallamme terveyskeskuksessa. Tyyppi kuoli hoitopöydälle. Kun Jari kuuli siitä, hän murahti minulle:

- Paska elämä, paskainen loppu.

- Niin. Mutta jotenkin tulee silti surullinen olo, huokaisin.

- Miten niin?

- Tuskin sekään kaveri pikku poikana sellaisesta elämästä haaveili.

- Eipä kai, Jari synkistyi. – Ile, tajuatko, meille olisi voinut käydä ihan samoin.

Mykistyimme tuijottamaan toistemme silmien taakse, kauas sinne missä meidän paskamaiset lapsuutemme olivat keikuttaneet meitä kuilun yläpuolella. Mistä me olimme kehittäneet sen periksi antamattoman vihan ja raivon, joka sai meidät pitämään kiinni elämän reunasta, olemaan antamatta periksi? Hintana oli kovuus ja syvä epäluottamus toisia ihmisiä kohtaan, mutta olimme elossa. Silloin minussa – siellä ytimessä, jossa se pieni poika asui – naksahti poikki jokin.

- Jari, saat olla minulle vaikka millainen kusipää, mutta minä en luovu sinusta koskaan.

- Vittu, Ile, me emme hylkää toisiamme, vaikka maa halkeaisi alta.

Puristimme kouramme tiukasti yhteen. Niin vahvistimme lupauksemme yrittää luottaa toiseen. Pitkään ja hiljaisina – kunnes ähkien komensimme toisiamme lopettamaan tuon akkamaisen kyynelten valuttamisen. Siitä lähtien olemme eläneet parisuhteessa.