Antti

Töissä rupesin tosissani harkitsemaan uusiutumista. Olin nostellut mielestäni ihan riittävän monta keskarituoppia sinänsä ihan mukaville juopoillemme. Aloin tutkia mahdollisuuksia hankkiutua baarimestarikoulutukseen. Tai edes saada sen kaltaisia töitä jossakin hieman tasokkaammassa paikassa. Olin vapaa-aikana tutkinut ja päntännyt päähäni satoja uusia drinkkejä. Uskoin osaavani homman. Sitten kuulin yhdeltä työkaveriltani vasta avatusta rennosta paikasta, johon etsittiin taitavaa drinksujen väsääjää. Soitin sinne ja minulle luvattiin tapaaminen ravintolapäällikön kanssa seuraavana vapaapäivänäni.

Menin sinne kolmelta iltapäivällä. Paikka oli tosiaan rennon oloinen, mutta silti tyylikäs. Ehkä reilut sata asiakaspaikkaa ja iso baaritiski. Vähän hermoilin, mutta rauhoittelin itseäni, että kunhan nyt vain heittelen tyhjiä koukkuja järveen ihan kokeeksi. Tarjoilija sanoi, että pomo tulee ihan kohta, ja tarjosi minulle kupin kahvia.

Mies ilmestyi takahuoneesta. Siistin tyylikkäästi leikattu tukka, mustasankaiset kulmikkaat silmälasit, vaaleansininen paita, vaaleanharmaa kraka ja pikkutakki, farkut ja bootsit. Suuni aukeni hitaasti raskaaseen huokaukseen. Oskusta oli tullut miehekkään komea. Näki selvästi, että hänkään ei enää halveksinut kuntoilua.

Tarjoilija osoitti minua ja sanoi jotakin. Osku kääntyi katsomaan ja jähmettyi kesken askelen. Yritin tavoitella hymyä, mutta taisin vain irvistellä kuin lihaskrampin saanut. Hän tuijotti minua ilmeen värähtämättäkään ainakin kolme sekuntia. Sitten hän katsoi hämillään papereita käsissään ja tunki ne lopulta sille tarjoilijalle. Minulle hän nytkäytti päätään kohti salin peräosaa. Seurasin häntä syrjäiseen pöytään. Hetkeen emme osanneet kumpikaan sanoa mitään. Sitten hän ryhdistäytyi, otti ravintolapäällikön asenteen ja tokaisi viileää asiallisuutta tavoitellen:

- Niin siis, olet kiinnostunut baarihommista?

- Joo. Ja säkin olet vaihtanut hommia sitten viimeisen, tarkoitin olla ystävällinen ja tajusin liian myöhään, mihin viimeiseen tulin viitanneeksi, spermapihviin.

- Joo. Oletko sä tehnyt muita baarihommia kuin täytellyt kaljatuoppeja, hän selvästi vittuili, mutta yritin olla välittämättä.

- Sitähän se pääasiassa on ollut. Muutamia shotteja olen kehitellyt. Olen vain harkinnut kouluttautumista baarimestariksi.

- Njaah. Tiesitkö sä, että tämä paikka on sitten korostetun homoystävällinen?

- En, mutta ei se ole mulle mikään ongelma, vakuutin vilpittömästi, vaikka tajusin hänen testaavan minua ihan piruuttaan.

- Eikö tosiaankaan, hänen äänessään vinkui marraskuun kylmin viima.

- Ei, purin hammasta, etten menettäisi malttiani siinä rääkissä.

- Olen pahoillani, hän käänsi katseensa kauas baarin suuntaan. – Minusta tuntuu, ettei meillä ole tällä hetkellä mitään käyttöä sinulle.

- Osku, voitaisko me…

Hän nousi ja käveli pois. Onneksi aivan paskan jäykkänä, kirosin mielessäni. Ei paennut jätkä puhtain omin tunnoin. Ei minua niinkään harmittanut, etten saanut sitä paikkaa – pääsin sittemmin opiskelemaan baaripuolta ja teen sitä nyt työkseni. Silloin minua masensi tai ehkä paremminkin nolotti, että vuosia, vuosia oli mennyt eikä mikään ollut muuttunut. Yksi pieni hetki, kun tekee jotain typerää, ja sitä saa katua loppuelämänsä.

Pian tuon jälkeen minun elämäni muuttui perusteellisesti. Olin tutustunut salilla Hanskiin – nimien etukirjaimista tulee muuten HAA, hyvä vitsi AAH ja HAA. Hän on tosi hauska häiskä ja reilu tyyppi, pari vuotta minua vanhempi insinööri. Hän oli treenannut vuosia minua kauemmin ja oli melkoinen lihaskimppu. Hän ryhtyi salilla ihan pyytämättä neuvomaan ja auttamaan minua. Meistä tuli nopeasti tosi hyvät kaverit. Aloimme viettää vapaa-aikaakin yhdessä. Kävimme juoksemassa, elokuvissa ja kaljoilla.

Sitten kerran kesällä hän kutsui minut mökilleen saunomaan. Oli hieno lauantaipäivä. Aurinkoa piisasi niin, että hilluimme koko päivän uimahoususillamme. Lämmittelimme saunaa ja nautiskelimme olutta. Tietenkin pienessä nousuhumalassa intouduimme vääntämään toverillista painia siinä pihanurmella. Pitihän meidän testata, oliko meidän lihaksista mihinkään niin ahkeran treenaamisen jälkeen. Kun totisesti puuskuttaen painoin häntä nurmeen, hän äkkiä iski isot kouransa molemmin puolin päätäni ja suuteli minua. Hetken rimpuilin vastaan ja ynisin äkäisesti. Sitten tapahtui jotakin. Helvetti, minusta tuntuikin jumalattoman hyvältä! Maailma pysähtyi. Kylkiluitteni kaltereihin tuli murtumia ja minä valuin ulos niistä raoista. Hanskin huulet hamusivat minua sekä pehmeinä että raivoisina. Arasti aloin vastata suudelmaan. Hänen kätensä vaelsivat hyväilemään selkääni. Antauduin täysin ja tunsin yhtäkkiä mieletöntä riemua ja onnea. Villiinnyin kokonaan: Jumalauta, tällaiseltako mies tuntuukin! Ahmin Hanskin suuta, kourin häntä voimieni takaa. Kieriskelimme sekavana vyyhtenä pitkin nurmikkoa ja yritimme syödä toisemme.

- Hitto soikoon, Ana. Tää on tajutonta, Hanski puuskutti. – En ollut susta yhtään varma, mutta en vain kyennyt enää hillitsemään itseäni.

- Vittu, en oo koskaan tehnyt tätä miehen kanssa, mutta tää on saatanan upeeta, huohotin hänen allaan. – Hyvä, että iskit kimppuun.

- Mennään saunalle. Mä haluan, että sä nussit mua.

- Joo, mutta sun tarttee opettaa mua.

Hän teki niin. Hänellä oli toilettipussukassa kortsuja ja liukugeeliä. Hän nojasi tukevaan pöytään ja neuvoi, kuinka minun tulee liukastaa hänen reikänsä. Se oli käsittämättömän kiihottavaa. Minustako oli muka mielettömän mahtavaa tunkea sormiani ison miehen perseeseen? Kyllä, kyllä, kyllä! Kaluni paisui niin, ettei meinannut mahtua nahkoihinsa. Hanski asetti kumin vehkeelleni ja liukasti sen niin, että minä en voinut kuin ulista. Hän kävi lattialle selälleen ja nosti jalkansa pystyyn. Asetuin hänen haaroihinsa. Katsoin reiän paikan ja työnsin terskaa sitä vasten. Hitaasti tunkeuduin sisään ja menetin lopullisesti järkeni siitä tunteesta. Hanski voihki ja valitti ja komensi minua panemaan täysillä. Aloin rynkyttämään koko lantioni voimalla. Kumarruin etunojaan kädet Hanskin hartioilla. Hän puristeli hauiksiani, potki kantapäillään ja säärillään selkääni ja pakaroita. Karjahtelin sekavia ähkäisyjä, hän puuskutti hampaiden välistä silmät suurina. Sitten en voinut enää pidätellä. Vatsalihakset kouristivat minut kaarelle, vain lantio viuhtoi enää, ja saatanallisen ihanat ja tiukat ruiskaukset purkautuivat kortsuun. En ehtinyt toipua sekuntiakaan, kun saman tien Hanski kieräytti minut pois päältään ja perseestään. Hän tuli rintani päälle kontallaan polvet kylkiini puristuen ja tulitti naamaani loputtomalla mällien sarjalla. Vajosimme pitkään hellään halaukseen, eikä minulta kyyneleet olleet kaukana. Olin tullut perille omaan itseeni. Olinhan? Olin, olin!

Aloimme seurustella Hanskin kanssa. Emme ihan muuttaneet yhteen, mutta ei tuota ’ihan’-juttua oikeastaan käytännössä huomannut, niin tiiviisti olimme yhtä. En ollut vuosiin tuntenut sellaista onnea kenenkään ihmisen lähellä, paitsi tietenkin Ninnin. Joskus saatoin hämmentyä ja miettiä, kuinka minusta nyt yhtäkkiä homo oli tullut. Pari kertaa yksin ollessani tulin ajatelleeksi, mitenhän kaikki olisi mennyt, jos olisin jo silloin aikoinaan Oskun kanssa tuntenut itseni.

En ollut nähnyt häntä sen työpaikkahaastattelun jälkeen enkä kuullut hänestä mitään. Sitten kerran toukokuun lopun lauantaina olimme kolmistaan – Ninni, Hanski ja minä – lasten leikkipuistossa. Me isot miehetkin heittäydyimme hulluttelemaan ihan lapsellisina, mikä Ninnistä oli tajuttoman hauskaa ja hän nautti sydämensä pohjasta. Olin juuri heittelemässä naurusta kiljuvaa tytärtäni ilmaan, kun näin Oskun seisovan leikkipuiston laidalla ja katsovan meitä jotenkin totisen haikeana. Puristin äkkiä Ninnin tiukasti syliini ja seisoin liikkumattomana. Jokin kumma tunne liikahti sisälläni. Annoin suukon Ninnin poskelle, laskin hänet maahan ja kehotin juoksemaan Hanskin luo. Tuijotin vielä hetken Oskua ja lähdin sitten häntä kohti. Hän säpsähti, nosti kätensä arkaan tervehdykseen ja kääntyi nopeasti pois. En lähtenyt hänen peräänsä.

Hanski kysyi, kuka se oli. Lupasin kertoa illalla kotona. Kun saimme villikkotyttäreni viimein nukkumaan, istuimme Hanskin kanssa sohvaan ja naukkailimme viiniä. Kerroin kaiken, koko historiani Oskun kanssa. Hanski puristi minua kainalossaan. Minulla oli niin hyvä ja turvallinen olla, että olin purskahtaa itkuun.

- Onko sulla vielä ikävä sitä tyyppiä, Hanski kysyi silitellen päätäni.

- En tiedä. Ei kai. Tai ehkä joskus. Lähinnä mua ottaa välillä päähän, että me ei olla koskaan saatu puhuttua tätä asiaa järjestykseen.

- Luuletko, että se rakastaa sua vielä?

- No, ei takuulla! Jos se nyt ylipäätään mua ajattelee, niin luultavasti se miettii vain parasta keinoa päästää musta ilmat pihalle, naurahdin.

- Tuskin. Se seisoi siellä leikkikentällä pitkään ennen kuin sä huomasit sen. Se ei saanut silmiään irti meistä kolmesta. Se oli jotenkin tosi surullinen katse.

- Eikä? Oletko varma?

- Olen. Rakastatko sä sitä?

- Minäkö? En tiedä. Ehkä mä rakastan. Tai ainakin rakastin. Mutta kai sä tajuat, että ihan eri tavalla kuin sua?

- Joo, tajuan, Hanski kuiskasi jotenkin kummasti. – Kuule, mitä jos mentäis ens viikonloppuna käymään siinä baarissa, kun Ninni on äidillään? Jos se Osku olis töissä, ja te voisitte puhua keskenänne.

- En tiedä. Kannattaakohan se? Enkä oikein edes tiedä, haluanko.

Sinä yönä rakastelimme Hanskin kanssa poikkeuksellisen hellästi. Se oli aivan ihanaa, vaikka pitikin purra huulet verille, ettei olisi huudoilla herättänyt Ninniä. Tuntui, etten mitenkään ollut ansainnut kaikkea sitä onnea.

Seuraavana lauantaina ja sunnuntaina minulla oli vapaata. Olin päässyt töistä perjantaina vasta kolmelta yöllä, ja kun Hanski raahasi vielä puolen päivän aikoihin minut salille raatamaan, olin illansuussa pelkkä raato. Niinpä en olisi halunnut millään lähteä, kun Hanski alkoi touhuta meitä sinne Oskun baariin. Koti-illasta ei tullut kuitenkaan mitään, sillä Hanski retuutti minut eteiseen väkisin ja puki minulle nahkatakin. Tukan se käski minun sukia itse.

Istuimme baaritiskille. Ilahduin, kun tiskin takana touhusikin vanha tuttuni, aina säteilevä Jaana. Saimme juomat – oluttuopit vain, ei mitään drinksuja! – nopeasti eteemme. Jaana päivitteli:

- Miten ihmeessä sä tänne eksyit? Ei ole nähty aikoihin.

- Joo, ei, hymyilin.

- Onko Osku töissä, Hanski kysäisi niin kuin vanhaa kaveriaan, ja minä iskin häntä kyynärpäällä kylkeen.

- On se tuolla takana. Paahtaa kirjanpidon kanssa. Pyydänkö sen tänne?

- Ei! Ei tarvi. Ei meillä mitään asiaa ole sille. Antaa jätkän pakertaa numeroiden parissa, toppuuttelin.

Jaana paineli palvelemaan muita asiakkaita. Porukkaa olikin ihan mukavasti. Homoja selvästi suurin osa. Mutisin Hanskille, ettei nyt alkaisi sähläämään mitään sen Osku-asian ympärillä ja ettei minulla ollut mitään sanottavaa. Hän mulkaisi minua ja hymähti. Samassa Osku tuli takahuoneesta taas nippu papereita sylissään ja hyvin keskittyneen näköisenä. Hän ei huomannut meitä, vaan kumartui kaivelemaan jotakin kassakoneen alta. Minua rupesi jännittämään pirusti. Ja vittu, jos Hanskikin rupeaa säätämään jotakin. Teki mieli juosta pakoon.

Osku oikaisi selkänsä, ja hänen silmänsä osuivat minuun. Hän valahti kalpeaksi ja pudotti kansion käsistään. Sydämeni nyrjähti ja kietaisin nopeasti käteni Hanskin vyötäisille. Osku poimi kansion ja hönkäisi katsoen epämääräisesti minun ohitseni:

- M-moi. Kuinka sä täällä?

- No, päätettiin tulla katsastamaan tämäkin homobaari, koetin tavoitella kevyttä sävyä. – Tässä on muuten mun poikaystäväni Hanski.

Oskun suu loksahti auki. Hanski riuhtaisi kiukkuisesti käteni ympäriltään ja sähähti:

- Vitun kusipää!

- Ite oot, hermostuin, löin häntä olkavarteen ja häpesin samalla hirveästi itseäni.

- Tolkuton jätkä tää kaveri. Aina huitomassa nyrkeillään, kaverini hymyili Oskulle ja ojensi hänelle kouransa. – Moi. Mä olen Hanski.

- Joo. Osku, hän tarttui epäröiden tarjottuun käteen ja purskahti sitten nauruun. – Joo, Analle nyrkkien käyttö on toinen luonto. On nimittäin kokemusta.

- Saatanan idiootit, tiuskaisin molemmille ja syöksyin vessaan pakoon.

Nojasin otsaani kylmiin kaakeleihin, tuhisin kiukkuani ja vesi valui silmistäni, vaikka kuinka tappelin vastaan. Hanski tuli kohta seisomaan taakseni. Hetken minua katseltuaan hän kietoi kätensä ympärilleni ja veti minut tiukkaan halaukseen. Hän laski leukansa olkapäälleni ja sanoi:

- Anteeksi. Minä en vain haluaisi, että sinä pilaat typeryyksillä tämän tilaisuuden viimeinkin sopia välisi tuon Oskun kanssa.

- Tämä on liian raskasta. En minä halua tehdä tätä. Eikä Oskua kiinnosta.

- Väärin. Takuulla kiinnostaa, mutta älä pelottele sitä heti ensimmäiseksi kaiken maailman homojutuilla ja poikaystävillä.

- Sä olet mun poikaystävä!

- Joo, mutta Osku ei tiennyt sitä. Se on pitänyt sua aina heterona. Tää oli sille elämän pysäyttävä yllätys.

- Niin. Hitto, olet oikeassa. Olin typerä. Mutta mua jännitti niin pirusti. Anna anteeksi.

- Älä multa pyydä. Sano se Oskulle. No niin, huuhdohan silmäs ja mennään takaisin.

Palasimme istumaan tiskille. Olin aika nolona, mutta kyllä Oskunkin hymy oli epävarma. Hän nosti eteemme paukut.

- Talo tarjoaa.

- Mistä hyvästä, hämmästyin.

- No, sanotaan vaikka onnitteluksi teille. Kauanko te olette olleet yhdessä?

- Vajaa vuosi vai mitä, käännyin katsomaan Hanskia, mutta hän ei ollutkaan siinä, vaan yhdessä pöydässä juttelemassa joidenkin tyyppien kanssa. Hätäännyin.

- Kenen se pikku tyttö on, jonka näin teidän kanssa viikko sitten?

- Se? Minun. Ninni.

- Oletko sinä isä?! Mutta entä tuo Hanski, Osku ällistyi.

- Ei, ei se ole äiti, rupesin yhtäkkiä hihittämään hysteerisesti. – Ei kun minä olin yhdessä vaiheessa vähän aikaa naimisissa.

- Ai ja sitten tajusitkin yks kaks olevasi homo ja erositte, hän ärtyi kikatustani.

- Ei, ei se niin mennyt. Homous tuli vasta paljon myöhemmin, kun tutustuin Hanskiin ja me ruvettiin painimaan.

- Just joo, paini, tuo vanha kunnon miehekäs laji, joka sytyttää äijässä kuin äijässä kiihkeän homouden, hän alkoi vittuilla.

- Älä nyt, jumalauta, viitsi, suutuin.

- Sorry. Huono vitsi. Älä välitä. En minäkään välitä, hän hymähti ärsyttävästi.

Hyvin sujuu, äkäilin itsekseni. Onneksi kapakka alkoi täyttyä eikä Osku ehtinyt enää jutella minun kanssani. Hyvä niin, vaikka yritinkin hillitä vitutustani. Sen verran seurasin häntä vielä, että tunnustin hieman vastentahtoisesti, kuinka hyvännäköinen, nyt miehekkäällä tavalla Osku tosiaan olikaan. Sitten rupesin ihmettelemään Hanskin touhuja. Hän viihtyi pahuksen hyvin niin tyyppien kanssa. Tuli vähän hyljätty olo ja kai vähän mustasukkainenkin. Lopulta ärsyynnyin ja kävin repimässä hänet takaisin viereeni. Aloin houkutella häntä lähtemään kotiin. Hän suostui sillä ehdolla, että Osku ja minä vaihdoimme kännykkänumeroita ja vannoimme soittavamme toisillemme. Pitkin hampain onnistuin hymyilemäänkin...