Kalle

Toimin ensihoitajana ambulanssissa. Erikoistuin tähän hommaan, koska olen pohjimmiltani idealisti. Tässä työssä on ensimmäisenä paikalla auttamassa ihmisiä, kun heidän hätänsä on suurin. Työstä olisi paljonkin kerrottavaa, myös nurkan takana kurkkivasta turhautumisesta ja kyynisyydestä, jotka olen toistaiseksi onnistunut välttämään. Kerron kuitenkin vain yhdestä tapauksesta ja siitä, mitä sitten seurasi.

Oli perjantai-ilta toukokuun lopussa pari viikkoa ennen kesälomaani. Saimme hälytyksen keskustan tuntumassa olevaan puistoon, jossa oli ollut tappelu. Joku kaveri oli piesty pahanpäiväisesti. Yleensä nämä hälytykset ovat tympäisevimpiä, kun niissä lähes aina oli kyse kännisten idioottien keskinäisestä rähinöinnistä.

Ei kuitenkaan tällä kertaa. Löysimme maassa makaavan nuoren miehen, joka itki aivan lohduttomasti. Hän oli selvästi lievässä shokissa. Hänellä oli päässä muutamia ruhjeita ja ilmeisesti häntä oli potkittu ympäri vartaloa. Hän oli pienikokoinen, korkeintaan sataseitsemänkymmentä eli kaksikymmentä senttiä minua lyhyempi. Hän oli oudon siro, mutta silti jäntevän ja sopusuhtaisen oloinen. Mutta ennen kaikkea hän oli jumalattoman kaunis, semmoisella söpöllä tavalla. Oikea peikkopoika. Mitkä kasvot! Suuret siniset silmät, vaaleat ripset, kaunis suu, upea leuan kaari. Vaaleat, lainehtivat kutrit ulottuivat olkapäille.

Korostan heti, että me emme yleensä katsele potilaitamme ’sillä silmällä’, sellainen olisi ehdottoman epäammattimaista. En edes minä tee sitä, vaikka yhden työkaverini mukaan olen hullu seksuaalimaanikko, joka panee kaikkea liikkuvaa reiällistä, niin naisia kuin miehiä ja pahimmassa puutteessa jopa laineilla keikkuvan lahon laudan oksanreikää. Myönnän tämän todeksi paitsi tuon laudan osalta. Minä yksinkertaisesti rakastan rakastelemista enkä pidä niin lukua siitä, onko partnerini mies vai nainen. Mutta rakastumista välttelen vimmatusti.

Tuo nuori kaveri herätti minussa kuitenkin outoja tunteita. Tunsin vahvaa halua suojella häntä ja olla hellä. Nostimme hänet ambulanssiin, ja minä paikkailin häntä ensi hätään. Lohduttelin häntä, ja kun hän hieman rauhoittui, hän sai kerrottua, mitä oli tapahtunut. Kolme tyyppiä, jotka tiesivät hänet homoksi, olivat raahanneet hänet puistoon ja hakanneet hänet. Ilmoitin heti kiukuissani mielipiteeni moisista kusipäistä ja kehotin sitä kaveria ehdottomasti tekemään rikosilmoituksen. Hän hymyili minulle niin ihanasti, että minun sydämeni nyrjähti.

Veimme hänet sairaalan ensiapuun ja jätimme sinne. Useimmat potilaat pystyn unohtamaan viimeistään parissa tunnissa, mutta tämä kaveri jäi kummittelemaan päähäni. Kävin lenkillä, hän oli päässäni. Raadoin salilla lihakset isoina pullistellen, hän hymyili aivoissani. Polskin uimahallissa, hän ui mielikuvissani. Kun töissä oli pieninkin tauko, hän tuli mieleeni. Kun olin sängyssäni nukahtamaisillani, ajattelin häntä. Saatoin herätä kulli pystyssä unesta, jossa rakastelin hänen kanssaan. Koskaan ei kukaan – ei edes panoistani – ollut tarttunut niin totaalisesti mieleeni. En ymmärtänyt itseäni ollenkaan. Vaikka minulla onkin idealistinen halu auttaa ihmisiä, en ole pätkääkään mikään herkkämielinen tunteilija. Se kaveri vain jatkoi pyörimistään aivoissani ja hetken harkitsin jopa ottavani häneen yhteyttä, mikä olisi silloin perjantaina kirjaamieni tietojen perusteella ollut helppoa, mutta se ei ammatillisista syistä ollut oikein mahdollista.

Kesälomani alkoi. Serkkuni ja hyvä ystäväni oli ehdottanut, että tulisin alkuosan viettämään siitä heille. Hänellä on maatila, ja hänen metsiensä halki virtaa pieni joki, jossa voisin harjoittaa kalastustaitojani pelkäämättä turhan isoa saalista niin kuin hän naureskeli. Lähdin sinne mielihyvin, sillä pidän hänestä, hänen vaimostaan ja sitä paitsi olen hänen vanhemman lapsensa kummi. Aikaisin aamulla pakkasin rinkan, satulalaukut ja kaasuttelin moottoripyörälläni matkaan. Päivä oli kaunis ja ajelin kaahailematta vajaan sadan kilometrin matkan. Ensimmäisen päivän auttelin serkkuani tilan töissä hänen vastusteluistaan huolimatta. Koko seuraavaksi päiväksi hän pakotti minut metsään joen varteen rentoutumaan.

Aamiaisen jälkeen Marja-emäntä pakkasi minulle reppuun runsaat eväät ja termospullollisen kahvia. Varustauduin hyönteismyrkyillä, kalastusvehkeilläni ja kahluusaappailla ja painelin joen vartta metsään. Noin kilometrin päässä on pieni koski, jossa aioin uistella. Oli varsin helteistä, joten riisuin uikkarisilleni ja öljysin itseni läpikotaisin myrkyillä. Vedin kahluusaappaat jalkaan ja kompuroin noin viiden metrin levyisen kosken keskelle. Luonnon rauhan keskellä ja lempiharrastuksen parissa rauha laskeutui syvälle sieluuni. Tietysti onnistuin saalistamaan lähinnä lehtiä rannan lepistä ja pajuista, mutta se ei haitannut.

Yhtäkkiä jähmetyin paikalleni vapa heittoon valmiina. Henkeni salpautui. Näin vastarannalla uskomattoman ilmestyksen. Maastopukuun ja kontiosaappaisiin sonnustautuneen, sinisilmäisen ja vaaleahiuksisen, pienen ja siron miehen. Se oli se nuori kaveri. Hänen silmänsä olivat revähtäneet isoiksi ihmetyksestä ja suunsa ammotti auki. Seisoimme hievahtamatta varmaan minuuttitolkulla, silmät toisiimme liimautuneina. Sitten hän harppasi koskeen ja kahlasi luokseni.

- Pelastajani? Oletko siinä ihan oikeasti, hän henkäisi ja tökkäsi sormella minua vasempaan rintalihakseen.

- Juu-uuh, hönkäisin edelleen heittoasentoon jäykistyneenä.

- Tämä ei ole totta, hän kiljaisi, hyppäsi kaulaani ja moiskautti pusun poskelle. Saman tien hän punastui ja pudottautui taas veteen. – Anteeksi. Olen vain ajatellut sinua joka päivä enkä tiennyt, kuinka saisin sinuun yhteyden. Halusin kiittää sinua.

- E-eeih se mitään, änkyttelin pää ihan sekaisin. – Tämä on varmaan elämäni yllättävin kiitos. Ja paras. Tuota, miten sinä kaikista maailmanpaikoista olet täällä?

- Sinä muistat minut!? Ihanaa!

- Juu-uh…

- Siis tämä on minun kotikyläni. Olen koko kesäloman isällä töissä. Miten sinä voit olla täällä? Et ole täkäläisiä.

- Olen serkkuni luona kesälomalla.

Maltoimme kavuta siitä rannalle istumaan. Joimme yhteisestä mukista kahvia. Hän esittäytyi Juhaksi, minkä tietysti muistinkin. Minä taas selostin änkytellen vierailuni sillä kylällä. Hän kertoi olevansa hyvä ystävä jo lapsuudesta asti serkkuni pikkuveljen, siis toisen serkkuni Jarin kanssa. Jari opiskeli Lontoossa taloustieteitä ja oli julkihomoutensa takia suvun ystävällismielisen naljailun kohteena. Vilkaisin Juhaa ja mietin hänen ja Jarin suhteen laatua. Hän taisi ymmärtää sen, sillä hän punastui taas. Emme kuitenkaan puhuneet asiasta mitään silloin. Juha itse opiskeli kotikaupungissani tietokonealaa. Pahoinpitelystä hän oli fyysisesti toipunut hyvin, mutta oli haluton puhumaan siitä muuten.

Kuuma päivä ehti kiertyä iltapäivään meidän siinä rupatellessa. En saanut silmiäni irti Juhasta, vaikken kehdannutkaan tuijottaa häntä koko ajan suoraan, pikemminkin vilkuilin. Hänen pehmeä äänensä hiveli korviani. Olin levoton ja onnellinen hänen läheisyydestään. Mutta olin myös nolon ujo. Minä! Omahyväinen uhoaja, lihaksia pullisteleva öykkäri, joka en pelännyt tässä maailmassa ketään! Hän teki minut heikoksi. Kenet tahansa muun homon olisin oitis kellistänyt niihin puskiin, mutta pelkäsin koskea Juhaan. Pelkäsin rusentavani hänet, jos koskisin häneen. Olenhan massiivinen jättiläinen häneen verrattuna.

- Jestas, hän äkkiä puuskahti. – Sinähän palat tässä auringossa! Olet jo ihan punainen. Eikö sinulla ole aurinkorasvaa?

- O-on. Repussa, hämmästyin itsekin punertavaa rintaani ja vatsaani.

- Saanko rasvata sinut?

Saat, saat, huusin mielessäni haltioissani ja vedin repun luokseni. Kaivoin kädet täristen öljypullon ja ojensin sen Juhalle. Hän aloitti niskastani, hartioista ja selästä. Hänen hoikat mutta jäntevät kämmenensä eivät vain levittäneet aurinkoöljyä, ne myös tunnustelivat ja hieroivat kevyesti jokaisen selkäni lihaksen. Minun sydämeni hakkasi hermona ja hengitykseni kävi raskaaksi. Katsoin koskena pyörivää vettä ja toivoin voivani viilentää siinä levottomaksi käyvää kaluani.

Juha siirtyi käsittelemään käsivarsiani. Hänen kätensä tuntuivat tärisevän hieman. Kuulin hänen puuskuttavan hieman.

- Hitsi, kun sinulla on mahtavat lihakset, hän nielaisi.

- Jaah, no onhan niitä tullut pumpattua, naurahdin hermostuneena, mutta mielissäni.

- Jännitä tätä hauista vähän, hän kuiskasi.

Tein niin imarreltuna. Puristin ihan täysillä ja yritin olla niin helvetin miestä. Hänen sormensa tunnustelivat kivikovaa möykkyä joka puolelta. Vilkaisin häntä. Hän hymyili. Ja hänen silmänsä aivan selvästi paloivat kuin kiimassa! Sekosin onnesta. Oli vähällä, etten kaapannut häntä syleilyyn.

Hän hellitti hauiksestani ja alkoi taas keitetyn ravun värisenä rasvata rintaa ja vatsaa. Hänen vaaleat hiuksensa heilahtelivat kasvojeni edessä. Hänen ihanat huulensa olivat raollaan ja tunsin vartaloni iholla hänen kuuman henkäilynsä. Sitten hän pysähtyi katsomaan reisieni ihoa uimahousujen ja kahluusaappaiden varsien välissä:

- Pitäisikö tuostakin rasvata?

- Ei! Ei tarvitse, parahdin, sillä enhän voinut mitenkään päästää häntä niin vaaralliselle alueelle, en varmaan olisi kyennyt enää hillitsemään itseäni.

Hän nousi voitelemaan kaulaani ja kasvojani. Hellästi ja tarkasti. Seurasin tarkasti hänen sinisiä silmiään ja ulvoin sisälläni kaipuusta saada kietoa hänet hyväilyihin. Hän keskeytti työnsä ja jäi tuijottamaan huuliani. Hän työnsi leukansa kiinni minun leukaani. Hänen suunsa painui pehmeästi, varovasti tunnustellen suulleni. Voihkaisin, työnsin ison kourani hänen hiuksiinsa ja arastellen vastasin suudelmaan. Äkisti hän kiskaisi päänsä irti ja katsoi minua pelästyneenä:

- Anteeksi! En minä tarkoittanut…

- Eiih! Älä, ulvahdin.

- Niin mutta… Ethän sinä voi olla homo.

- Sinulle minä olen, mitä ikinä haluat, huohotin ja otin hänen päänsä käsieni väliin.

Hän katsoi minua hämmästyneenä ja puhkesi riemukkaaseen hymyyn. Hän riehaantui täysin. Hän hyppäsi syliini, suuteli naamaani joka puolelta ja hihkui iloisena. Hänen kätensä juoksivat villeinä pitkin niskaani, tukkaani, selkääni. Minä rutistin häntä niin lujaa kuin uskalsin.

- Nussi minua. Ota minut, jättiläinen, hän purskautti kiihkona korvaani.

- Otan, otan, mumisin ja kellistin hänet pusikkoon alleni.

- Voi saatana, mikä mies, hän kiemurteli allani.

Kohottauduin polvilleni ja vimmaisena revin häneltä maastopuvun pusakan pajun oksille ja housut saappaisiin. Mikä upea, kiinteälihainen pieni vartalo alta paljastuikaan! Nuolin sitä joka puolelta, näykin huulillani, purin hampaillani. Hänen kouransa milloin puristelivat, milloin hakkasivat minua joka puolelta. Kiskoin häneltä pikkukalsarit. Paljastui mieletön kalu! Paksu ja ainakin viisi senttiä pitempi kuin minun normikaluni. Sekosin kokonaan ja nappasin sen kitaani. Imin, hieroin kielelläni, upotin sen niin syvälle kuin pystyin. Hän nytkähteli ja inisi käsittelyssäni kuin tuskissaan.

- Lopeta! Minulta tulee!

En lopettanut, ja hän tuli. Osan sain nieltyä, osa valui leualle ja vähän turskahti sieraimiinkin. Hän valahti velttona puskien juuriin, huoahti ja hymyili niin kauniisti. Hitto, että olin onnellinen! Hän kohottautui ja uitti kätensä uikkareihini.

- Haluan sinut sisääni. Onko sinulla kortsuja, hän kuiskasi.

- Voi perkele, ei tietenkään, manasin. – Minä tulin vain kalaan enkä arvannut, että törmäisin pieneen peikkoon.

- En minäkään osannut varautua siihen, että kohtaisin komean jättiläisen, hän naurahti. – No, sitten minäkin otan sinulta suihin.

Hän nousi polvilleen ja komensi minut eteensä seisomaan. Hän nuoli huolella pallini ja kaluni. Hän hyväili saappaitteni varsia ja välillä työnsi sormea peräaukkooni. Reiteni tärisivät lopulta holtittomasti, ja pystyin vain voihkimaan. Revin hänen hiuksiaan ja huojuin kaatumaisillani. Sitten hän aloitti hurjan imutikkauksen. Minä nousin lentoon ja pidätin hengitystä. Osan mälleistäni ehdin ampua hänen suuhunsa, loput hän runkkasi naamalleen. Rojahdin hänen päälleen ja kellahdimme maahan. Suutelimme ja rutistimme toisiamme kuin viimeistä päivää.

Kun hengityksemme tasaantuivat ja raukeus laskeutui ruumiisiimme, maltoimme kahlata jokeen. Pesimme toistemme kalut ja naamat. Sitten jaoimme loput kahvit ja leivät. Tunnustin hänelle:

- Tämä on aivan uskomatonta. Ei tällaista tapahdu. Olen ajatellut sinua joka päivä siitä pahoinpitelystä lähtien ja jostain kumman syystä kaivannut aivan älyttömästi. Tai nyt tiedän kyllä sen syyn.

- Arvaa vain, ketä minä olen miettinyt aivan kuumana. Poikaystäväkin on huomannut, että minulla on joku muu mielessä.

- Poikaystävä, tyrmistyin.

- Tai ei se nyt mikään oikea poikaystävä ole. Se on yksi nuori isäntä tuolla muutaman kilometrin päässä. Me harrastamme seksiä silloin tällöin, kun puute yllättää. Se on muuten vähän samanlainen jättiläinen kuin sinä.

- Ai jaa, mutisin ja tunsin mustasukkaisuuden kouraisun.

- Hei, mehän voisimme mennä hänen luokseen joku ilta. Pidettäisiin porukalla hauskaa.

- Mitä hauskaa?

- Höh! Tietenkin saunottaisiin ja järjestettäisiin kolmen miehen orgiat.

- Enpä oikein tiedä.

Juha ei antanut periksi. Hän kinusi, kinusi ja katsoi minuun vetoavasti. Lopulta lupasin harkita asiaa. Vaihdoimme kännykkänumeroita, ja hän lupasi soittaa, kun olisi jutellut sen Maran kanssa. Pakkasin vaatteeni reppuun, ja lähdimme kohti kylää. Matka sujui hitaasti, sillä meidän oli ihan pakko pysähtyä joka toisen puun juurelle halailemaan ja suutelemaan.

Perillä kerroin serkulleni, kehen olin yllättäen metsässä törmännyt. Serkku naurahti, että Juha oli ollut pikku veljen homokaveri. Sanoin ymmärtäneeni asian. Serkku mulkaisi minua ja naurahti, että olinko minä saatanan pervo mennyt panemaan sitä pikku jätkää. Vähän sinne päin, tunnustin, ja hän puisteli hymyillen päätään. Suvussamme oli totuttu suhtautumaan homouteen lempeän humoristisesti, sillä isoisästämmekin kerrottiin aika villejä miesjuttuja.